Onko muita ketkä huomanneet, että kun alat pitää kiinni rajoistasi, ihmiset ärsyyntyvät ja katoavat elämästäsi?

Olen luontaisesti hyväntahtoinen ja avulias, mutta uupumuksen kautta olen oppinut kieltäytymään ystävien ja tuttavien avunpyynnöistä. Kun laitoin oman hyvinvoinnin etusijalle, enkä heti rientänytkään apuun vaikka muuttoon kun pyydettiin, välit joihinkin on selvästi viilenneet.  

Vierailija kirjoitti:

HYvähän sellaisten häviäminen vain on.

Totta joo, että mikään pakkohan kenenkään ei ole kohdella ketään kynnysmattona vaikka siihen mahdollisuus olisi ollutkin eli alunpitäen he ovat käyttäytyneet väärin, mutta heillä ei ole kykyä korjata sitä omaa epätoivottua käytöstään ja kehittymiseen kyvyttöminä kääntävät selkänsä.

Se kuitenkin on harmi, että moni on noin heikko ja menee yli siitä mistä aita matalin koska ei se yksinjääminenkään mitään herkkua ole.

Vierailija kirjoitti:

Näin ollut minulla monen monta kertaa kun olen ikisinkku yksinasuva niin hirveän moni luulee et mua voi pompottaa ja olen mielin kielin,sitten suututaan kun asetan rajat ja haluan olla rauhassa hyväksikäytöltä. Ne varmaan ajattelee että mulle kelpaa pskajämät ja jotenkuten kohtelu.

Sama on yksinhuoltajilla. Me ollaan tässä maailmassa hoitamassa omien lasten lisäksi toisten lapsia ja kuskaamassa koska vaan, jotta toiset saa "parisuhdeaikaa". No nyt ovat minun osalta ilman sitä. Kun pyysin vastapalvelusta niin yksi tällainen pari pöyristyi ja sanoi miksen mä voi kysyä vanhemmiltani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän riippuu mitä se rajojen laittaminen tarkoittaa kenellekin. Niistä asioista on hyvä pitää kiinni, jotka on itselle ihan ehdottomia, mutta monesti rajojen vetäjä innostuu vähän liikaa siitä touhusta ja muuttuu vaan itsekkääksi. Se ei ole enää rajojen vetämistä, että aina ajattelee ensin itseään ennen muita. 

Sen nyt arvasi, että  aihe vetää henkisesti väkivaltaisia puoleensa, mutta voit poistua samantien. Me jo tiedetään, ettei tätä asiaa voi heti osata oikein, joten harjoitellaan. Heippa!

Kommenttisi perusteella sinä olet se henkisesti väkivaltainen tässä. Alat komentelemaan ja haukkumaan minua. Kannattaa jatkaa siellä terapiassa käymistä. Älä "harjoittele" näitä uusia taitojasi muihin ihmisiin ihan vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän riippuu mitä se rajojen laittaminen tarkoittaa kenellekin. Niistä asioista on hyvä pitää kiinni, jotka on itselle ihan ehdottomia, mutta monesti rajojen vetäjä innostuu vähän liikaa siitä touhusta ja muuttuu vaan itsekkääksi. Se ei ole enää rajojen vetämistä, että aina ajattelee ensin itseään ennen muita. 

Sen nyt arvasi, että  aihe vetää henkisesti väkivaltaisia puoleensa, mutta voit poistua samantien. Me jo tiedetään, ettei tätä asiaa voi heti osata oikein, joten harjoitellaan. Heippa!

Mikä skitso sä oikein oot 🤣🤣

Olet tainnut tulla keski-iän kynnykselle, kuulostaa tosin tutulta. Etenkin keski-iässä naiset huomaavat kuinka paljon ovat joustaneet kaikessa ja kaikkia kohti ja on aika siivota elämästä kaikki turha. Jää jäljellä aika vähän, miksihän? 

On tullut törmättyä. Jopa sairaanuteliaasta naapurista voi olla väkivallan oikeutus yksinkertaisesti se että uhri vetä tossulla hiekkaan viivaa ja käskee jättämään rauhaa todeten ettei sulle kuulu mun asiani. Sellaisten kohdalla ongelmana nimenomaan se tunkeminen, mutta rajojen asettamisesta me vetävät hirveät pultit.

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja tää käännetään aina myöskin heidän toimesta sinun viaksesi... He eivät koskaan edes tajua miksi ihminen vetäytyy eivätkä ymmärrä että taustalla saattaa olla jotain muutakin kuin tämän vetäytyjän "ilkeys". 

He vain näkevät sen niin että sinä olet ilkeä paha ihminen kuka ei halua olla tekemisissä eikä tykkää kenestäkään. 

Tää on iso ongelma monessa suomalaisessa, ei mitään kykyä katsoa asioita toisten kengistä. 

Miksei voi sitten sanoa toiselle suoraan syytä vetäytymiseen? Ei se suhdetta pelasta mutta saa toisen tietoiseksi että taustalla onkin joku häneen liittyvä syy.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on paljon opeltavaa rajojen vetämisessä. Vaikeinta se on siinä kun olen ollut aina aivan yltiöavoin omista asioistani ja hölöttänyt ja viihdyttänyt ihmisiä omilla asioillani. Tehnyt ikäänkuin itsestäni vähän sellaista porukan pelleä että kaikki tykkäisivät itsestäni. Musta on tullut paljon yksityisempi ja olen ymmärtänyt tuon tosiaan olleen vain muiden viihdyttämistä ja miellyttämistä. Vaikeaa selittää, mutta kuitenkin. Ihmisten on vaikeaa ymmärtää etten puhu enää heille yhtä mielelläni ja kyselevät multa tosi henkilökohtaisia kysymyksiä edelleen, mihin en halua enää vastata. 

I feel you sister. Jotkut tutut, jotka soittelee harvoin , kun ottaa yhteyttä ja luulee, että multa voi kysyy mitä vaan. Ja eivät kerro itsestään mitään. Huh. Olen ollut vaan mehukkaiden juorujen lähde heille, oikein yököttää mhkyään.

Kun ikuinen myötäily ja toisten kannattelu loppuu, oletkin hankala. :D

Totta sekin, että jotkut vetävät vähän överiksi tämän rajojen asettamisen. Olen nähnyt heitäkin, jotka lopettavat aivan kaiken avun antamisen muille eli tosiaan tulevat aivan älyttömän itsekkäiksi. Minä kyllä olen mielelläni edelleenkin toisia auttava ihminen, vaikka mitään hyväksikäyttöä en suvaitsekaan. Lähden hymyssäsuin vaikka muuttoavuksi niissä ystävyyssuhteissa missä tiedän että itsekin saan apuja tarvittaessa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on paljon opeltavaa rajojen vetämisessä. Vaikeinta se on siinä kun olen ollut aina aivan yltiöavoin omista asioistani ja hölöttänyt ja viihdyttänyt ihmisiä omilla asioillani. Tehnyt ikäänkuin itsestäni vähän sellaista porukan pelleä että kaikki tykkäisivät itsestäni. Musta on tullut paljon yksityisempi ja olen ymmärtänyt tuon tosiaan olleen vain muiden viihdyttämistä ja miellyttämistä. Vaikeaa selittää, mutta kuitenkin. Ihmisten on vaikeaa ymmärtää etten puhu enää heille yhtä mielelläni ja kyselevät multa tosi henkilökohtaisia kysymyksiä edelleen, mihin en halua enää vastata. 

Samaistun. Oon jotenkin hölösuu luonnostani ja siihen päälle miellyttämisenhalu. 

Vierailija kirjoitti:

Totta sekin, että jotkut vetävät vähän överiksi tämän rajojen asettamisen. Olen nähnyt heitäkin, jotka lopettavat aivan kaiken avun antamisen muille eli tosiaan tulevat aivan älyttömän itsekkäiksi. Minä kyllä olen mielelläni edelleenkin toisia auttava ihminen, vaikka mitään hyväksikäyttöä en suvaitsekaan. Lähden hymyssäsuin vaikka muuttoavuksi niissä ystävyyssuhteissa missä tiedän että itsekin saan apuja tarvittaessa. 

Itse ajattelen samoin. Pientä epämukavuutta pitää sietää ihmissuhteissa välillä, kunhan ne suhteet on vastavuoroisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on paljon opeltavaa rajojen vetämisessä. Vaikeinta se on siinä kun olen ollut aina aivan yltiöavoin omista asioistani ja hölöttänyt ja viihdyttänyt ihmisiä omilla asioillani. Tehnyt ikäänkuin itsestäni vähän sellaista porukan pelleä että kaikki tykkäisivät itsestäni. Musta on tullut paljon yksityisempi ja olen ymmärtänyt tuon tosiaan olleen vain muiden viihdyttämistä ja miellyttämistä. Vaikeaa selittää, mutta kuitenkin. Ihmisten on vaikeaa ymmärtää etten puhu enää heille yhtä mielelläni ja kyselevät multa tosi henkilökohtaisia kysymyksiä edelleen, mihin en halua enää vastata. 

Samaistun. Oon jotenkin hölösuu luonnostani ja siihen päälle miellyttämisenhalu. 

Juu ja sitten siitä tulee jälkikäteen kuitenkin huono olo, että pitikö taas kertoa niin paljon omia asioitaan..

Vierailija kirjoitti:

Kun ikuinen myötäily ja toisten kannattelu loppuu, oletkin hankala. :D

Paras mitä mulle on sanottu on se että "aiheutan pahan mielen ja tartutan muut negatiivisuudella"  = en ole asioista samaa mieltä enkä suostu olemaan toisten pskasankona.

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään ei yhtään neuvoa ole tullut tuohon peräkärrytapaukseen. Eli miten olisi pitänyt menetellä? Jättää kärry mökin pihaan, lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia saunan lämmittämistä kuten oli sovittu? Vai lähteä takavalot vilkkuen vihaisena paikalta että pitäkää kärrynne? Vai kuten tarinan kertoja oli menetellyt, ajellut kärrin kanssa palautukseen ja jäänyt odottamaan sitä odotettua saunomista - jonka kutsua ei enää koskaan esitetty?

Miten ei-kynnysmatot menettelevät näissä hyväksikäyttötilanteissa? Itsekin olen opetettu miellyttämisenhaluiseksi, aina käyttäytymään niin että kaikkien kasvot säilyvät niin tässä em. tarinassa ei kyllä tuon hyväksikäyttäjäpariskunnan kasvot nyt säilyneet....

Itse olisin heti haistanut mätää pyynnössä enkä olisi suostunut ollenkaan, näin luultavasti tekisi ihminen jolle tämä rajojen laittaminen ei ole ongelma. Inhoan kaikenlaista ylimääräisten töiden nakittamista ja en koskaan hakeudu mihinkään avustajaksi tms. Tämä tietenkin on johtanut siihen ettei mulla ole kauheasti kavereita, mutta ei tarvitse sitten ollakaan. Enkä itsekään pyydä koskaan apua muilta, perheeltä korkeintaan, mutta ei mitään muuttoapupyyntöjä vähiltä kavereilta.

Eräs tuntemani henkilö sanoi, että minä olen kiltti, ihana ja mukava ihminen. Mutta kun sitten aloin pitämään puoltani kun hän kohteli minua huonosti, tein selväksi että minulta ei saa kysellä esim. yksityisiä asioitani tai huomautella minulle ulkonäöstäni, niin sitten olinkin yllättäen kamala, ilkeä ja hullu. Siis kun asetin hänelle selvät rajat, että mitä käytöstä en hyväksy hänen taholtaan, niin en enää ollutkaan kiltti ja ihana kun en anna kohdella itseäni huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Olet tainnut tulla keski-iän kynnykselle, kuulostaa tosin tutulta. Etenkin keski-iässä naiset huomaavat kuinka paljon ovat joustaneet kaikessa ja kaikkia kohti ja on aika siivota elämästä kaikki turha. Jää jäljellä aika vähän, miksihän? 

Näin on. Asia on itselleni ajankohtainen, kun olen tutustunut muutama kuukausi sitten uuteen ihmiseen. Hänellä ei mene elämässä kovin hyvin, on mt-ongelmaa. Olen koittanut auttaa mm. autokyytien muodossa. Se vaan, että hän tarvitsee enemmän, kuin mitä minä voin antaa väsymättä itse. On kuitenkin omiakin haasteita terveyden ja parisuhteen saralla. 

Mun vanhat kaverit kantaa itse vastuun omista elämistään, tämä uusi tuttavuus ei. On vaan aika vaikeaa kieltäytyä ystävällisesti kaikista kuskin hommista, muuttoavuista tai rahan lainaamisesta. Mut oon ihan tietoisesti harjoitellut sitäkin, etten ala selittelemään mitään. Sanon vaan tyyliin, että minä en muuta enkä kanna tavaroita. Ei mitään selityksiä, koska en ole niitä velkaa. Hän ei ole suuttunut, mutta selvästi pettynyt kyllä. Ja hän kohdista nämä pyyntönsä tiettyihin henkilöihin, jotka häntä jossain kohtaa ovat auttaneet. Haistaa "heikkouden". Ja koska hänellä on vaikeaa, niin ei itse pysty tekemään mitään muiden hyväksi.

Ollaan siis lähes päivittäin opiskelujen takia yhteyksissä, niin asia kuormittaa itseäni, hyväuskoista hölmöä, joka kuvitelee että ihmiset olis vilpittömiä.

Ei sun tarvitse olla terapeutti tms. Ystävä vetää sinut mukanaan tuohon surkeuteen. On ehkä hyvä manipuloimaan. 

Kyllä. 5 vuotta opetelut rajojen tekoa.Ihmiset katoaa todella kun eivät halitse enää elämänni ja en pompi heidän tahdon mukaisesti. Olen sitten outo ja kumma.