Onko muita ketkä huomanneet, että kun alat pitää kiinni rajoistasi, ihmiset ärsyyntyvät ja katoavat elämästäsi?

Minulla ja puolisollani on tuttu joka on välillä pyytänyt rahaa lainaksi. Itse olen perusluonteelta kiltti ja ystävällinen, mutta oppinut kyllä kovaksi näissä asioissa. Ihan suoraan olen sanonut että en lainaa kavereille, pidetään raha-asiat erillään. Puolisoni on myös kiltti ihminen mutta hän parka meni sanomaan että voi auttaa koska vaan ja senkun pyytää, koska hän on avulias luonne.

Tällainen suostuminenhan ei koskaan lopeta niitä pyyntöjä, ja pian voi olla ettei tuttu maksa edes lainojaan takaisin. Puoliso ei ole vielä oppinut elämän kovassa koulussa tarpeeksi.

Ja minua ärsyttää kuinka tuttu kehtaa edes pyytää, joteb olen aika suoraan sanonut mielipiteeni myös hänelle.

Kun tarpeeksi ärsyttää lokkeilu ja pyynnöt niin kieltäytyminen on tosi helppoa, vaikka olisi kiva ja kiltti ihminen. Olen ystävällinen, mutta en vain suostu asioihin mitä en halua. 

Minä olen empaattinen ja hyvä kuuntelija. Ja kyllä, olenkin sitten saanut kuunnella. Nyt, kun itse tarvisin kuuntelijaa, niin kappas, ketään ei pidä yhteyttä, kysele kuulumisia. 

Ihmiset noudattaa usein samaa kaavaa. Esim. Rahan lainaaja hyvin todennäköisesti jatkaa lainan kysymistä loputtomiin ja ei välttämättä maksa takaisin. Se vaan menee näin. Kun tunnistaa kaavat ei mene enää halpaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja puolisollani on tuttu joka on välillä pyytänyt rahaa lainaksi. Itse olen perusluonteelta kiltti ja ystävällinen, mutta oppinut kyllä kovaksi näissä asioissa. Ihan suoraan olen sanonut että en lainaa kavereille, pidetään raha-asiat erillään. Puolisoni on myös kiltti ihminen mutta hän parka meni sanomaan että voi auttaa koska vaan ja senkun pyytää, koska hän on avulias luonne.

Tällainen suostuminenhan ei koskaan lopeta niitä pyyntöjä, ja pian voi olla ettei tuttu maksa edes lainojaan takaisin. Puoliso ei ole vielä oppinut elämän kovassa koulussa tarpeeksi.

Ja minua ärsyttää kuinka tuttu kehtaa edes pyytää, joteb olen aika suoraan sanonut mielipiteeni myös hänelle.

Tämän rajojen vetämisen voi käsittää monella tavalla. Minulle se tarkoittaa nimenomaan sitä että avun antamisen pitää olla tarvittaessa molemminpuolista. Että on tunne siitä että en ole aina ainoa joka auttaa. Ei sitä, ettenkö tekisi mitään palveluksia ystävilleni. Kyllä lainaisin myös rahaa hyville ystävilleni jos heillä olisi pula, kun tiedän että maksavat aina takaisin. Tiedän että saisin myös heiltä tarvittaessa ja minusta on hienoa että on sellaisia ihmissuhteita. Tietenkään kenellekään puolitutulle en lainaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin sosiaalisesti käyttäytyvä ihminen on suositumpi kuin antisosiaalinen. Ja sosiaalisuuteen kuuluu muiden auttaminen. Jos irtisanoutuu tällaisesta avusta ja vaatii sosiaalisten suhteiden toimivan yksipuolisesti omilla ehdoilla, niin muut myös "vetävät rajoja" ja jättävät tällaiset suhteet.

Apuahan voi aina pyytää. Se on sitä sosiaalisuutta. Mutta jos on niin lapsellinen, että kuvittelee muiden pomppaavan automaattisesti heti kun "pyyntö" eli käsky käy, on jotenkin jäänyt lapsen tasolle. Toisella ihmisellä on myös oma elämä. Jos ei suostu pyyntöön, syy voi olla ripuli, kiire, sovittu meno tai ei huvita. 

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, ap on näitä tyypillisiä, jotka menevät terapiaan ja heistä tulee aggressiivisia ja ylimielisiä. Ole vain omassa ylsinäisyydessäsi.

Jostain syystä sinun tyyppisessä ihmiset eivät hakeudu terapiaan, jos hakeituisivat niin muiden ei tarvitsisi. 

-ohis

Toiset pitää liian tiukkaa kiinni rajoistaan. Itse olen sitä mieltä että auttaa pitää. Itse otan asiat aina tapauskohtaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kun ikuinen myötäily ja toisten kannattelu loppuu, oletkin hankala. :D

Joo, kun se on "niin vaikea ihminen, jolle ei sitten käy mikään. Kun ihan viattomasti vain kysyttiin, josko voisi lähteä meitä mökille kuskaamaan, kun sillä on iso paku ja matkaakin olisi ollut vain 358km, eikä sillä ole edes perhettä tai muutakaan tärkeää, kuten meillä. Lapset itkevät nyt tuhruisin silmin. Miten voikin joku olla noin itsekäs ja laittaa omat tarpeensa muiden edelle"...

Jokainen näkee nää asiat eri tavalla, mutta tuntuu että tähän nyt vastaa monet sellaiset keillä tää omien rajojen tunnistus ja veto on ihan selkee homma. Ja se ei todellakaan rajoitu pelkästään siihen, että ei nyt suostu joihinkin härskeihin pyyntöihin tai auttamaan kokoajan jossain. Tunnistaa ykspuoliset kaveruudet ja selkeesti pistää poikki ne ja ei sitten enää auta noita pyytelijöitä.

Minä taas olen sellainen, etten omaa omia rajoja käytännössä lainkaan. Monet kaveruuteni ovat olleet ja ovat esimerkiksi vaikka täysin yksipuolisia, minkä kyllä tiedän mutta en vaan pysty sanomaan siitä. On käytetty hyväksi asuinpaikkana, rahallisesti, seksissä ja myös olen aina syntipukkina kaikessa. Jos joku puhuu minulle rumasti töissä, tyyliin vaikka haistattaa paskat ja tuohon olen vastannut vaikka "hei älä viitsi", niin olen joutunut edesvastuuseen koko tilanteesta. Jos pidän puoliani edes hitusen, vastareaktio on oikeasti todella kova.

Huomaan myös monissa sosiaalisissa suhteissani olevani se, joka yksin yrittää. Yritän tulla ilkeilijän kanssa toimeen, yritän pitää yhteyttä ystävään, joka ei koskaan muka ehdi mutta muiden kanssa ehtii, yritän että saataisiin miehen kanssa homma toimimaan jne loputtomiin

Jos pidän puoleni, mulle suututaan. Oon huomannut kuinka helposti ihmiset jättää kuin nallin kalliolle, kun et ookaan käytettävissä silloin kun he haluaa ja miten he haluaa, niin kai mä sit pelkään että sit oon yksin.

Aikamoista, terapiassa olen näitä käsitellyt kyllä, ei ole auttanut vielä.

Näitä itsekkäitä hyväksikäyttäjiä löytyy paljon myös harrastuspiireistä, vaikka henk koht elämässäni heitä ei ole enää.

Yleensä sitä yrittää olla ystävällinen, varsinkin uusille, mutta yllättävän paljon löytyy näitä yksipuolisia palveluksen pyytäjiä. Nämä huomaavat herkästi ketkä on avuliaimpia ja kilteimpiä ja iskevät kiinni. Hetken päästä huomaa olevansa jatkuvien pyyntöjen kohteena. Tee mulle, korjaa mulle, anna mulle, hoida sä, kuuluu ystävälliseen lirkutteluun verhottu käsky. Nykyisin olen tosi tiukka ja varpaillani näissä.

Moinen itsekkyys ja vaatimukset ei rajoitu yksittäisiin henkilöihin kohdistuviin pyyntöihin ja hyväksikäyttöön. Kaikki pyörii oman navan ympärillä. Esim pikkujoulut. 10 pääsee, yhdelle aika ei sovi. Yhden vuoksi pitää muuttaa suunnitelmaa vaikka sitten puolet ei enää pääsisi, kunhan HÄN. Tai jos muut tahtoo tehdä jotain tiettyä, yksi ilmoittaa että häntä tämä ei kiinnosta. Yleensä se alkaa vaativalla MÄ TAHTOISIN tai MÄ HALUUN. Ei minkäänlaista ymmärrystä mukautua enemmistön tahtoon, koska MÄ. 

 

Hyväksikäyttäjiä ohjaa pohjaton itsekkyys. Ne ei muutu, vaikka huomauttaa. Loukkaantuvat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ikuinen myötäily ja toisten kannattelu loppuu, oletkin hankala. :D

 

Joo, kun se on "niin vaikea ihminen, jolle ei sitten käy mikään. Kun ihan viattomasti vain kysyttiin, josko voisi lähteä meitä mökille kuskaamaan, kun sillä on iso paku ja matkaakin olisi ollut vain 358km, eikä sillä ole edes perhettä tai muutakaan tärkeää, kuten meillä. Lapset itkevät nyt tuhruisin silmin. Miten voikin joku olla noin itsekäs ja laittaa omat tarpeensa muiden edelle"...

 

Tämä. Itsekäs yväksikäyttäjä uhriutuu ja kielitäytyjästä tuleekin se pskiainen ja sitä sitten levitetään ympäriinsä.

 

Nämä on tosi hankalia jos sattuu perhepiiriin. 

Olen huomannut ja olen ylpeä itsestäni, että sain kasvatettua sen verran selkärankaa, että aloin asettaa rajoja ja sanoa mielipiteeni. Kolikon toinen puoli on nyt se, että minua pidetään kummallisena itsekkäänä ihmisenä, joka ei ymmärrä, että minun parastanihan kaikki vain toivovat.  Oma oloni on kuitenkin nyt paljon parempi, kun kaikkeen puuttuvat ja arvostelevat kaksi vanhempaa sukulaisherraa eivät enää ilmesty pyytämättä luettelemaan mitä olen tehnyt väärin ja mitä on tekemättä ja hauku tyhmäksi sekä minua että perhettäni. 

Tuo peräkärry tapaus on kyllä tavallinen härski tapaus, mitä tapahtuu aika usein. Naamioidaan tilanne ystävälliseksi kutsuksi kuitenkaan sitä olematta.

Huvittavaa, että jotkut ajattelevat, että ketjun aloittaja ei muka ikinä auttaisi ketään ja olisi jotenkin agressiivinen rajoistansa. Kai nyt jokaisen elämää nähneen pitäisi ymmärtää mitä tässä tarkoitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Minun rajoja ei ole oikeastaan kukaan muu yrittänyt ylittää kuin oma mieheni. Olen luonteeltani kiltti ja myötäilevä ja sitä voisi helposti käyttää hyväkseen, mutta läheiset ihmiset ja työkaverit tuntuvat päinvastoin varovan sitä etteivät ole kohtuuttomia.

Siksi minun oli vaikea tunnistaa miehen asettamia vaatimuksia kuormittaviksi ja hän sai minut tuntemaan että epämukava olotilani olisi oma syyni ja jokin feministinen halu olla miellyttämättä miestä.

Ja nyt kun tässä kirjoitan ajatuksen auki, olen taas varmempi etten tule enää pitkään olemaan tässä liitossa. Tämä sopisi myös ketjuun missä pohditaan miksi 40-50 vuotiaat naiset eroavat..

Tämä! Mulla ihan sama. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen näkee nää asiat eri tavalla, mutta tuntuu että tähän nyt vastaa monet sellaiset keillä tää omien rajojen tunnistus ja veto on ihan selkee homma. Ja se ei todellakaan rajoitu pelkästään siihen, että ei nyt suostu joihinkin härskeihin pyyntöihin tai auttamaan kokoajan jossain. Tunnistaa ykspuoliset kaveruudet ja selkeesti pistää poikki ne ja ei sitten enää auta noita pyytelijöitä.

Minä taas olen sellainen, etten omaa omia rajoja käytännössä lainkaan. Monet kaveruuteni ovat olleet ja ovat esimerkiksi vaikka täysin yksipuolisia, minkä kyllä tiedän mutta en vaan pysty sanomaan siitä. On käytetty hyväksi asuinpaikkana, rahallisesti, seksissä ja myös olen aina syntipukkina kaikessa. Jos joku puhuu minulle rumasti töissä, tyyliin vaikka haistattaa paskat ja tuohon olen vastannut vaikka "hei älä viitsi", niin olen joutunut edesvastuuseen koko tilanteesta. Jos pidän puoliani edes hitusen, vastareaktio on oikeasti todella kova.

Minä olin tuollainen nuorempana koska kasvoin luonnehäiriöisen perheessä, mutta nykyään ei tuota kauheasti ongelmia. Pitää tiedostaa että suurin osa ihmisistä ei ole niitä aitoja ystäviä, ja jos ei sellaisesta tykkää, jättää ne tyypit elämästään. Minä olen nyt monella tapaa yksin mutta paljon tyytyväisempi. 

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että jotkut ajattelevat, että ketjun aloittaja ei muka ikinä auttaisi ketään ja olisi jotenkin agressiivinen rajoistansa. Kai nyt jokaisen elämää nähneen pitäisi ymmärtää mitä tässä tarkoitetaan.

Niin tietysti pitäisi, ja varmasti useimmat enemmän kuin kaksi aivosolua omaavat ymmärtävätkin. Mutta palstan hengen mukaisesti pitää olla ymmärtävinään väärin, ja alkaa länkyttämään.

Sori, ot.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat sellaisia, että jos "ystävistä" on jotain hyötyä niin sitten ollaan aktiivisia heidän suuntaan mutta kun ei välitöntä hyötyä ole niin ei kuulu mitään.

Ainoastaan suomalaiset, joopa joo ?

Vietän nykyään pääosin aikani yksin.

Parisuhteet on olleet hyviä tasan siihen asti, että olen se vetovastuussa oleva, joka hyväksyy että olet huomiointijärjestyksessä pohjasijoilla.

Ystävyydet sitä, että minua nähdään kun pitää päästä oksentamaan koko elämänsä paha olo likasankoon, niitä kivoja juttuja tehdään sitten muiden kavereiden kanssa. 

Yksin voin sentään viedä itseni elokuviin ja hienolle illalliselle. Surullista,  mutta näillä mennään.