Mitä tekee 3-4 -kymppisenä ne, jotka on saaneet lapset 2-kymppisenä?

Juoksi baareissa joka viikonloppu, ja minä olin joko naapurin tytön kanssa kotona tai mummilla hoidossa. Töissä toki kävi, mutta baarit olivat tärkeitä.

lasten vanhempia uudelleen. Näin lähes poikkeuksetta tuttavapiirissä.

kerroppa meille ja valista? Olla eronneita, äkäisiä, katkeria akkoja jotka toivoisivat tehneensä lapset 10 v myöhemmin? :DD

Ne tutut, joilla ei ole kunnon koulutusta eikä siten mielekästä työtä, ovat aika hukassa kolmenkympin jälkeen, kun lapset ovat jo isoja eivätkä vanhempien seuraa kaipaa samalla tavalla kuin pienemmät. Masennutaan, erotaan ja alkoholisoidutaan. Tai sitten aloitetaan uusi kierros, ja tehdään uudet lapset.

Siis kun kaverit on kotona pikkulasten kanssa ja käy leikkipuistoissa, mitä hommaa nämä 30-40v joilla lapset jo aikasta isoja?

Ja voin ihan oikeasta elämänkokemuksesta kuule kertoa läpileikkauksen mun kaveri- ja tuttavapiiristä.

Osa on tehnyt lapsia vasta yli kolmekymppisenä, kahdella ystävälläni tuli esikoiset vasta +35v. Ovat olleet pitkään parisuhteessa jostain syystä kaikki noi myöhään lapsensa tehneet.

Suurin osa tuttavista ovat tehneet esikoisensa joko heti +20v tai sitten +27v. Siinä välissä vaan ihan muutama.

Kahta lukuunottamatta noista +20v esikoisensa tehneistä ovat jo eronneet joko lasten ollessa vauvaikäsisiä tai sitten nyt kun olleen tossa 30-40v välissä, lapset ovat teini-ikäisiä jne. Perhe vaan jotenkin hajoo, miehet ovat järkeään löytäneet toisen. Kaksi paria on tosiaan edelleen yhdessä, mutta he ovat tehneet lapsia myös +30v.

Nyt kun tätä alkoi oikeasti tällä tavalla "analysoimaan", niin aikas jännä juttu muuten! Miksi noi nuorena lapsensa tehneet eivät pysykään yhdessä enää nyt tän ikäsenä? Vaikea mennä syyttämään vaan toista osapuolta, mutta pettäminen näyttäisi olevan suurin syy. mikä siihen on ajanut, niin sitä en tiedä kylläkään. Ainakin jotain uutta nuoruutta tunnutaan nyt aloittelevan kun lapsetkin jo teinejä tai ainakin melkein sen ikäisiä..

Olisipa mielenkiintoista nähdä kurkkaus tästä taas kahdenkymmenen vuoden päähän, että missäs sitten mentäisiinkään...

Riippuu henkilöstä. Itse sain tyttäreni 19-vuotiaana. Elän ihan normaalia elämää, sillä erolla, ettei tarvitse enää hommata lastenvahteja.



Aina luullaan, että teininä lapsia saaneet ovat jotenkin menettäneet jotain. En ainakaan ole, enkä elä uutta nuoruutta nytkään. Muutama ensimmäinen vuosi lapsen kanssa oli vaikeaa, kun opiskelin ja oli taloudellisesti todella vaikeaa. Mutta mikäs siinä.

kun sain lapseni 20-vuotiaana. Nyt lapseni on jo aikuinen, mitä teen? Herranjestas, samaa kuin muutkin ikäiseni nelikymppiset :)

mitä sitten niiden kuuluisi tehdä? Vai meinaatko että kaikki jotka ovat tehneet lapsensa nuorina ovat luusereita joilla ei ole työtä eikä koulutusta eikä rahaa matkustella, harrastaa...?



Itse aion käydä töissä, ja ostaa hyvän hevosen ja ratsastaa vähintään 5krt viikossa.. (ja toivottavasti hoitaa lapsenlapsia)



Oi että ei kuulosta muuten ollenkaan pahalle, päinvastoin....

Edelleen saman miehen kanssa. Harrastetaan yksin, yhdessä ja koko perheenä. On kiva panostaa omiin harrastuksiin (tosin lasten harrastukset tulevat edelleen ykkösenä).



Baareissa mä en jaksa ravata. Niissä on tullut vietettyä aikaa ihan tarpeeks. Enemmän on nykyään aikaa kuunnella toisten murheita ja osallistua kaikenlaiseen. Musta on ihanaa käydä puistossa kavereiden lasten kanssa ja jaksan innostua pienten ihmisten uusista taidoista. Omien lasten pikkulapsiajasta on niin kauan.



Täähän on ihan parasta aikaa.

että kaikilla pitäs olla koko ajan julmetusti pieniä lapsia, 20-, 30- ja 40-vuotiaana. Se se vasta on elämää, kotiäitiys ja hiekkistouhut ja mammakerhot. Ei tarvita mitään "elämää" tai muita hömpötyksiä, töistä nyt puhumattakaan.

Minä 32v ja lapset 12 ja 10. Päivät olen työssä, josta nautin ja johon riittää hyvin intoa ja voimavaroja. Iltaisin harrastetaan aika paljon koko perheen kanssa (hevosharrastuksen parissa kaikki). Lomilla matkustellaan välillä koko porukalla, välillä kahdestaan, kun isovanhemmat ottavat tytöt mielellään luokseen, kun ovat jo sen verran isoja, etteivät jatkuvaa peräänkatsomista tarvitse. Ihanaa, kun voi rauhassa lukea, katsoa elokuvia illalla, nukkua viikonloppuaamuisin jne.,kun ei enää pieniä lapsia. Vaikka toki pikkulapsiaikakin oli kivaa, mutta en sitä haikaile. Aikansa kutakin. Ei tässä kyllä mun mielestä mitään ihmeellistä ole. Ystäväperheillä on hyvin eri ikäisiä lapsia. Ystävyyteen se ei vaikuta mitenkään, paitsi että vähän eri paikoissa tavataan. Ei elämä lopu siihen, että lapset vähän kasvavat:D

Elämä on jo nyt :)

Nautin "omasta ajasta" eli on aikaa töiden jälkeen

rauhoittua, lukea, käydä jumpassa jne. ilman hirveää kiireen tunnetta koko ajan.

Lasten kanssa käydään shoppailemassa, elokuvissa ja toisinaan leivotaan (eivät kitise ja marise kaupassakaan enää ;).

Teen käsitöitä, sauvakävelen yms. .Kirjastossakin voi vaan istuskella lukenmassa lehtiä ihan ajan kanssa.Olen tietysti vielä päivät töissä, mutta enää ei ole kiirettä rynnätä tarhan kautta kauppaan ja siitä kotiin.

Eli elämä on todellakin paljon rauhallisempaa ja nautin joka hetkestä.

Mikä siinä on outoa tai ihmeteltävää?

Käyvät töissä? Opiskelevat (lisää)? Käyttävät aikaa omiin harrastuksiin? Touhuavat lastensa kanssa (isojenkin kanssa voi viettää yhteistä aikaa)? Viettävät aikaa myös näiden kavereiden kanssa, joilla on pienempiä lapsia?

on jäänyt elämättä...

Töitä, käy niillä kavereillaan, sukulaisilla, harrastaa.



Ihan tavallista elämää?



Kai ny sun kaverit on käyny teillä, olet käyny heillä vaikkei kaikilla ole samaan aikaan lapsia?

Sama kai nyt?

Kavereillani on myös isoja lapsia tai ei lapsia lainkaan.

Matkustelemme paljon mieheni kanssa, välillä myös kaveriporukalla.

Vietämme usein illanistujaisia isomman pariskuntaporukan kanssa. Meille tämä sopii oikein hyvin ja odotamme innolla isovanhemmiksi tuloa :)

mun miehen kanssa. Matkustellaan ja harrastetaan.

iltatähden?



5