Lapsi vuotta aiemmin kouluun?
Onko kukaan laittanut? Pitääkö lapsen aloittaa myös eskari vuotta aiemmin? Mun nuorempi lapsi täytti toukokuussa 5v. Osaa sujuvasti plus- ja miinuslaskut lukujen pysyessä alle 20 sekä yksinkertaisia jakolaskuja, kuten 102. Osaa tavuttaa lauseita esim. "Koira ui meressä" ja kertoa, että siinä on 6 tavua. Ei osaa lukea tai kirjoittaa, paitsi alkeet eli osaa kertoa millä kirjaimella mikäkin sana alkaa ja mikä kirjain tulee sitten, mutta omatoiminen sanojen kirjoittaminen ei onnistu. Olisiko fiksua vai pelkästään tyhmää laittaa hänet vuotta aiemmin kouluun? Mielipiteitä puolesta ja vastaan? "Lyhenisikö" lapsuus yms. mielipiteitä?
Kommentit (159)
Ei minua kiinnosta, laitatte jos laitatte. Loppuvuodesta syntyneillä se on melkein yhtä aikaisessa.
Miksi ihmeessä? Koulu on isolta osalta muuta kuin akateemisia taitoja. Myöskään akateemisilta taidoilta ei kuulosta aivan ihmelapselta. Unohda koko juttu ja anna lapsen olla lapsi. Suorittamaan ennättää myöhemminkin.
Omani luki 3v11kk täysin, ei tullut mieleenkään laittaa kouluun ennemmin. Oli koulukypsä normaalissa iässä.
Mun esikoinen oppi lukemaan ihan itse 5v. Normaalisti kouluun meni muiden kanssa.
Sinä et sitä päätä, voit vain valita lähetätkö lapsen kouluvalmiustutkimuksiin jossa he arvioivat onko lapsi valmis.
Onko sosiaalisesti millainen? Jos arka yms niin en pistäisi.
Koulun mahdollinen aloittaminen vuotta aiemmin ei oikeuta eskaripaikkaan. Eskariin pääsee, jos sinne mahtuu. Ylimääräistä paikkaa myös herkästi tarjotaan sellaiselle, joka siitä hyötyisi.
Kouluun pääseminen taas on kiinni psykologin lausunnosta. Siinä katsotaan paljon muutakin kuin vain akateemisia taitoja. Monet oppivat nykyään lukemaan jo ennen koulua, sillä kirjoitettua tekstiä on paljon enemmän ympärillä kuin meidän lapsuudessamme.
Olen loppuvuodesta syntynyt ja oli kivaa kun luokalla muut olivat vanhempia, keski-ikäisenäkin ovat jo vanhuksia ja minä nuori. ;) No ei vaan, se meni ihan hyvin. Ei ollut mitään suuria eroja.
Niin ja täytynee lisätä, että en ole noita hänelle opettanut. Olin vain monttu auki, kun poika halusi yks päivä viime keväänä tehdä isoveljen eskaritehtäviä ja osasi ne! Olisin kuvitellut, ettei osaa, vaikka muuten fiksu lapsi onkin. Saattanut aina heittää omia kommentteja esim. yks päivä vastasin johonkin: "Ettei se ole tapana", johon tällöin 4v. poika tokaisi: "Papana, sehän on riimipari!" ja alkoi nauraa :D En silti olis kuvitellut, että yhteen- ja vähennyslaskuja niin sujuvasti osaa yms. eli tiedä sitten mistä oppinut. Katsonut varmaan mallia isoveljeltä.
Ap
Ei kannata mennä aikaisemmin kouluun. Anna nauttia lyhyestä lapsuudesta ja leikin maailmasta!!! Ja ota huomioon, että lapsi kärsii tuosta myöhemmillä luokilla...esim lukiossa, kun kaikki muut jo 18 ja käy baareissa ja saa ajokortteja, hänellä on siihen vielä vuosi aikaa.
Tyhmää olisi. Lapsi aina nuorin, vuotta nuorempi kuin muut. Riparit, ajokortit, baarit myöhemmin kuin muilla. Tämän jo tiesitkin.
Kuulostaa ihan normaalilta 5-vuotiaalta. Kyllä tuon ikäiset yleensä osaavat yksinkertaisia laskuja laskea. Sanaleikit eli esim. juuri tavutus, riimittely ovat usein mieleisiä puuhia ja monet osaavat jo lukeakin.
Eskarissa tärkeintä ei olekaan taidot vaan kouluvalmiudet. Eli toimiminen ryhmässä, ohjeiden noudattaminen, itsenäinen toimiminen jne. Taidoista ehkä tärkein koulua varten on kynän käyttäminen.
Helposti nuoremmat ovat ns. altavastaajia koululaisten kaverisuhteissa. Tämän huomaa ihan jo alkuvuodesta vs. loppuvuodesta syntyneissä. Joo, välillä nuoremmat pärjäävät aivan hyvin vanhempien kanssa, mutta kyllä siinä helposti tulee sellainen asetelma, että tuo on se vuoden nuorempi.
Koulukypsyyttä kannattaa kyllä mielestäni arvioida ihan muiden seikkojen kuin matematiikan tai äidinkielen osaamisen valossa. Tiedollisesti taitava lapsi ei ole välttämättä henkisiltä ominaisuuksiltaan valmis kouluun. Minulla on alkuopettajana ollut paljonkin valmiiksi taitavia ekaluokkalaisia, mutta ei vielä yhtäkään "kokonaista pakettia", jonka olisin voinut suoraan suositella siirtyväksi tokalle. Kaikille riittää haastetta ja harjoiteltavaa, hyppy eskarista kouluun on valtava jokaiselle.
Koulukypsyystestit joka tapauksessa vaaditaan, mikäli koulun haluaa aloittaa etuajassa. Ainakaan Oulussa testejä ei tehdä neuvolassa tai kunnallisella puolella (koska koulupsykologeista on pulaa), vaan ne pitää teettää omakustanteisesti itse.
Esiopetuksen varhentamisesta en osaa kertoa. Joissain eskareissa on kyllä käynnissä kokeilu kaksivuotisesta eskarista, jossa on 5-7 vuotiaat samassa ryhmässä. Periaatteessa sellaiseen hakeutuminen voisi antaa osviittaa, selviääkö viskari-ikäinen jo niiden vuotta vanhempien toimista. Mutta mikään automaatio ikäluokkaa aiemmin kouluun siirtyminen ei tosiaan ole silloinkaan, tutkimusten kautta mennään.
Ei ole mitään syytä laitaa aikaisemmin kouluun. Lapsellasi on täysin normaalit 5 vuotiaan taidot eli ei ole mitenkään erityisen lahjakasta osata noita juttuja. Osa samanikäisistä kun osaa jo lukeakin sujuvasti ja silti menevät normaalisti kouluun. Lisäksihän pitäisi katsoa myös lapsen muita taitoja ennen kuin päätös tehtäisiin. Mutta noilla luettelemillasi taidoilla ei kyllä kuulosta ollenkaan siltä että kannattaisi edes miettiä aloitusta ennen kuin normaaliin aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja täytynee lisätä, että en ole noita hänelle opettanut. Olin vain monttu auki, kun poika halusi yks päivä viime keväänä tehdä isoveljen eskaritehtäviä ja osasi ne! Olisin kuvitellut, ettei osaa, vaikka muuten fiksu lapsi onkin. Saattanut aina heittää omia kommentteja esim. yks päivä vastasin johonkin: "Ettei se ole tapana", johon tällöin 4v. poika tokaisi: "Papana, sehän on riimipari!" ja alkoi nauraa :D En silti olis kuvitellut, että yhteen- ja vähennyslaskuja niin sujuvasti osaa yms. eli tiedä sitten mistä oppinut. Katsonut varmaan mallia isoveljeltä.
Ap
Nyt tuntuu kyllä, että olet ihan pihalla. Riimipareja opetellaan jo päiväkodissa.
Meillä lapset ovat olleet (open sanoja lainatakseni) "akateemisesti lahjakkaita", esim. molemmat ovat lukeneet 4-vuotiaina ja kirjoittaneet 5-vuotiaita (toinen ihan tarinoita), toinen laski kertolaskuja 4-vuotiaana ja desimaaleilla pari vuotta myöhemmin ja toisen jossain eskarin tasotestissä ylitti vissiin open aiemmin näkemän. Silti meillä ei edes mietitty aikaistettu koulun aloittamista kun ajateltiin introvertti ja ujo esikoinen oli ehtii kärsiä koulumaailman stressaavuudesta myöhemminkin (meni kotihoidosta eskariin, tosin sieltä käsin kävi esim. 1lk äikän tunneilla) ja kuopus taas on sellainen leikkien maailmassa elävä pallosalama vielä nyt tokaluokallakin, että ei ollut kiire isoon ryhmään jossa on vain yksi aikuinen. Molempien opettajat on osanneet alkuluokilla eriyttää ylöspäin, tosin lapsen taidot piti toiselle tuoda itse esiin kun ei ollut testannut miten pitkälle ne riittää. Esikoinen on nyt hyvin pärjäävä (ei mikään super) vitosluokkalainen ja ympäristön paine kasvaa teiniksi on tytölle on nyt niin kova, että hyvä vain ettei ole vuotta vanhempien ympäröivä! Kuopuskin on minusta ihan oikeassa paikassa tokalla ja harjoittelee esim. tilan antamista rauhallisemmille.
Joillekin varhennettu koulun aloitus on varmasti hyvä, mutta halusin vain muistuttaa että koululaisuuteen liittyy paljon muutakin kuin luku- ja laskutaito.
Ei sinne niin vain mennä nykyään. Tutkitaan ensin.
Nyt kyllä kiinnostaisi tietää, että millainen ap:n esikoinen on ollut, jos tällainen aivan tavallinen 5-vuotias herättää ajatuksen laittaa kouluun vuotta normaalia aiemmin.
* kuten 10/2 :D
Ap