Lapsi vuotta aiemmin kouluun?
Onko kukaan laittanut? Pitääkö lapsen aloittaa myös eskari vuotta aiemmin? Mun nuorempi lapsi täytti toukokuussa 5v. Osaa sujuvasti plus- ja miinuslaskut lukujen pysyessä alle 20 sekä yksinkertaisia jakolaskuja, kuten 102. Osaa tavuttaa lauseita esim. "Koira ui meressä" ja kertoa, että siinä on 6 tavua. Ei osaa lukea tai kirjoittaa, paitsi alkeet eli osaa kertoa millä kirjaimella mikäkin sana alkaa ja mikä kirjain tulee sitten, mutta omatoiminen sanojen kirjoittaminen ei onnistu. Olisiko fiksua vai pelkästään tyhmää laittaa hänet vuotta aiemmin kouluun? Mielipiteitä puolesta ja vastaan? "Lyhenisikö" lapsuus yms. mielipiteitä?
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin koulussa otetaan huomioon se, että toiset ovat taidoissaan edellä. Oli helpompia ja vaikeampia kotitehtäviä sen mukaan, mitkä oli oppilaan taidot. Toiset jankkaavat aakkosia samaan aikaan, kun edistyneemmät lukevat pidempiä tarinoita.
Oma tyttöni oppi lukemaan melko tarkkaan kaksi vuotta ennen koulun alkua, ja laskeminenkin oli helppoa. Hän sai niitä vaativampia kotitehtäviä, ja koulussakin teki jos jonkinlaisia lisätehtäviä normihommien lisäksi, kun tunnilla jäi aikaa. Nyt viidesluokkalaisena koulunkäynti on edelleen helppoa ja mukavaa. Pitkästynyt hän ei ole ollut missään vaiheessa.
En tiedä missä päin Suomea tuo on mahdollista, mutta täällä pk-seudulla meno on ihan mahdotonta. Kaiken maailman erityislapset vie opettajan huomion, annetaan kaikille samoja helppoja tehtäviä, joista kaikki suoriutuu eikä tule paha mieli ja fiksummat eli ennen ns. normaalit häiriköi turhautuneisuuttaan.
Ap
Niin riippuu varmasti koulustakin. Meillä esim äikässä jaettiin 1.luokka kolmeen ryhmään. "Lukijat", "kirjain osaajat" ja " ne kenellä ihan hakusessa". Matikassa oli myös kaksi ryhmää jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä? Koulu on isolta osalta muuta kuin akateemisia taitoja. Myöskään akateemisilta taidoilta ei kuulosta aivan ihmelapselta. Unohda koko juttu ja anna lapsen olla lapsi. Suorittamaan ennättää myöhemminkin.
Omani luki 3v11kk täysin, ei tullut mieleenkään laittaa kouluun ennemmin. Oli koulukypsä normaalissa iässä.Minulla on toisenlaisia kokemuksia ja nytkin lapsi turhautuu liian helppoihin tehtäviin, niin voin vaan kuvitella mitä olisi, jos olisi mennyt kouluun "normaalisti".
Pitää miettiä kokonaisuutta. Joillekin sopii, joillekin ei.
Meillä lapsi ainakin kävi eriytettyjä opintoja ylöspäin. Aloitti siis samaan aikaan muiden kanssa. Eikä olisi ollut sosiaalisten taitojen mukaan yhtään valmiimpi kouluun kuin muutkaan samanikäiset.
Mutta kävi siis 4.luokalla 7.luokan englannin, matikan, äikän. 5.luokalla 8.luokan jne. Kutosen keväälle ne yläkoulun opinnot oli suoritettu niiltä osin opsin mukaan ja näistä saatu numerot.
Tilanne nyt seiskalla se, että istuu ne samat opinnot ilmeisesti muiden kanssa ja kaikki pyörittelevät käsiään, että mitäs nyt. En tiedä oliko järkevä systeemi. Jää nähtäväksi kun seiska vasta alkoi.Kuulostaa fiksulta ratkaisulta mun korvaan. Vähän kismittää, kun kaikki tässä ketjussa näyttää kuvittelevan, että pitäisin lastani jonain "ihmelapsena". Kaikki ei vaan ymmärrä, mitä koulumaailma nykyään on. Tuossa lapsi on saanut opiskella suureksi osaksi turhautunutta joutumatta kuitenkaan ottamaan ns. isompaa vastuuta kuin ikäisekseen kuuluisi. Sitä just en omalle lapselleni haluisi. Eli tuossa olis yks vaihtoehto. Siis joskus koulun sit alettua.
Ap
Aika monella meillä vastaajilla on lapsi siinä koulumaailmassa ja vastaamme sen perusteella.
Toisekseen, lapsesi ei ihan oikeasti kuulosta yhtään siltä, että olisi mitään tarvetta mennä kouluun aiemmin. Ihan perusmuksulta kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä kiinnostaisi tietää, että millainen ap:n esikoinen on ollut, jos tällainen aivan tavallinen 5-vuotias herättää ajatuksen laittaa kouluun vuotta normaalia aiemmin.
Mun esikoinen on ihan normi. Aloitti nyt koulun. Osaa samat taidot kuin 2v. nuorempi veljensä plus lisäksi lukea ja kirjoittaa. Ei nyt mikään välkyin tapaus, kuten jossain viestissä jo kirjoitin, mutta en sitä koskaan hänelle mainitse vaan kehun fiksuksi. Haasteita oli vielä eskarissa kirjainten hahmottamisessa, saattoi piirtää peilikuvana yms.

Entäpä ne muut taidot? Onko nuorempi yhtä reipas ja omatoiminen kuin isoveli? Aiemmin kerroit, että nuorempi on häslääjä ja pyörijä. Jaksaisiko hän olla kirjoittamassa kirjaimia työkirjaan, kun ne kerran jo osaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä et sitä päätä, voit vain valita lähetätkö lapsen kouluvalmiustutkimuksiin jossa he arvioivat onko lapsi valmis.
Nämä kouluvalmiustutkimukset maksat ihan itse yksityisellä psykologilla. Kunnallisesti ei tällaisia tutkimuksia tehdä, mikäli taustalla ei ole epäilyä esim. oppimisen vaikeuksista.
Ja se vastaus voi olla myös ei. Miten ap siihen suhtautuisi?
Minusta kuulostaa siltä, että ap:n kannattaisi harkita muuttoa. Muuta alueelle, jossa on hyvä alakoulu, erinomaiset opettajat ja kouluun myönteisesti suhtautuvat koulutetut naapurit.
Lapseni ovat alakoulussa ja ne vaatimukset ja taso mitä heiltä odotetaan on jotain aivan muuta kuin meidän vanhempien kouluaikana. Esimerkiksi kolmosella lapsen piti äikässä kirjoittaa aine, jonka pituus olisi riittänyt ylppäriaineeksi. En olisi itse ikinä selviytynyt nykykoulun vaatimustasosta alakoululaisena.
Kirjoitin ylioppilaaksi 90-luvulla yleisarvosanalla laudatur. Sitten opiskelin diplomi-insinööriksi. Koulu on ihan selkeästi vaativampaa kuin 80- ja 90- luvuilla.
Jos on pelko, että lapsi häiriköi koulussa, jos ei ole mieleistä tekemistä, antaisin todellakin hänen kasvaa normaaliin koulunaloitusikään päiväkodissa ja eskarissa. Ehtisi opetella keskittymistä, kaveritaitoja ja toisille työrauhan antamista ihan rauhassa. Kyllä siellä ekaluokalla on muitakin, jotka osaavat lukea ja laskea. Opettaja katsoo sitten sopivat tehtävät heille.
Kielikin alkaa nykyään 1. luokalla ja Helsingissä A-kieleksi voi valita kiinan, venäjän, espanjan, ranskan, saksan... Tällaisilla valinnoilla saa haastavoitettua opiskelua sekä hieman säädeltyä keitä lapsella on luokkakavereina.
Vierailija kirjoitti:
Onko sosiaalisesti millainen? Jos arka yms niin en pistäisi.
Ei ole arka. Muutenkin nerouden perinyt äidiltään. Itseäni ei koulu kiinnostanut, siinä suhteessa tullut isäänsä kun nyt "haluaa" kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Jos on pelko, että lapsi häiriköi koulussa, jos ei ole mieleistä tekemistä, antaisin todellakin hänen kasvaa normaaliin koulunaloitusikään päiväkodissa ja eskarissa. Ehtisi opetella keskittymistä, kaveritaitoja ja toisille työrauhan antamista ihan rauhassa. Kyllä siellä ekaluokalla on muitakin, jotka osaavat lukea ja laskea. Opettaja katsoo sitten sopivat tehtävät heille.
Ja niitä lukijoita on paljon. Meidän kouluaikaamme 80-luvulla yksittäiset oppilaat osasivat lukea koulun alkaessa. Nyt osaa puolet, ehkä enemmänkin. Leluissa on näyttävät kirjoitetut brändit, pelit ja videot löytää tabletilta kirjoittamalla ja lukemalla. Isompi palkinto oppia lukemaan. 😉
Kouluvalmius on muutakin kuin lukemista ja matikkaa. Minä osasin lukea aikaisin, osasin numerot sekä sanavarasto ja yleistieto olivat reilusti ikätasoa edellä, mutta olin sellainen hästääjä enkä malttanut istua paikalla ja kuunnella ja sosiaaliset taidotkin oli mitä oli, joten kun kävin kouluvalmiustesteissä he olivat sitä mieltä että parempi vaan aloittaa 7-vuotiaana kuten muutkin.
Lapseni on yläasteella ja hänen luokallaan on yksi vuotta aiemmin koulun aloittanut. Koulu sujuu hyvin, käsittääkseni keskivertoa paremmin, mutta henkisessä kasvussa on vuodella tuossa iässä iso ero. Koulukavereiden myötä lapsi on tekemisissä asioiden kanssa vuotta aiemmin. Esim alkoholikokeilut yms.
En ole 15 vuoden urani aikana tavannut yhtään lasta, joka olisi hyötynyt koulun aloittamisesta vuotta aiemmin. Olen nähnyt myös niitä, joiden olisi pitänyt jäädä eskariin vuodeksi muiden samanikäisten kanssa.
Jos jonkun voisi laittaa, niin tosi sosiaalisesti lahjakkaan ja motorisesti taitavan ja alkuvuodesta syntyneen lukevan eskarilaisen, mutta en laittaisi häntäkään. Koulu on niin eri kuin eskari. Lisäksi vielä esim. iltis, joka on myös ihan eri kuin päiväkoti.

Onneksi alkoholia käytetään nykyään selkeästi vähemmän kuin ap:n nuoruusvuosina 90-luvulla. Myöskään seurustelua ei ole samalla lailla. 90-luvun yläasteella oli paljon seurustelevia pareja, nyt seurustellaan vain kännykän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin koulussa otetaan huomioon se, että toiset ovat taidoissaan edellä. Oli helpompia ja vaikeampia kotitehtäviä sen mukaan, mitkä oli oppilaan taidot. Toiset jankkaavat aakkosia samaan aikaan, kun edistyneemmät lukevat pidempiä tarinoita.
Oma tyttöni oppi lukemaan melko tarkkaan kaksi vuotta ennen koulun alkua, ja laskeminenkin oli helppoa. Hän sai niitä vaativampia kotitehtäviä, ja koulussakin teki jos jonkinlaisia lisätehtäviä normihommien lisäksi, kun tunnilla jäi aikaa. Nyt viidesluokkalaisena koulunkäynti on edelleen helppoa ja mukavaa. Pitkästynyt hän ei ole ollut missään vaiheessa.
En tiedä missä päin Suomea tuo on mahdollista, mutta täällä pk-seudulla meno on ihan mahdotonta. Kaiken maailman erityislapset vie opettajan huomion, annetaan kaikille samoja helppoja tehtäviä, joista kaikki suoriutuu eikä tule paha mieli ja fiksummat eli ennen ns. normaalit häiriköi turhautuneisuuttaan.
Ap
"Kaiken maailman erityislapset"?
Hyppään suoraan aloituksesta tänne. Laittaisin lapsen kouluun normaaliin aikaan. Koulu on paljon muutakin kuin lukemista ja laskemista.
Vierailija kirjoitti:
En ole 15 vuoden urani aikana tavannut yhtään lasta, joka olisi hyötynyt koulun aloittamisesta vuotta aiemmin. Olen nähnyt myös niitä, joiden olisi pitänyt jäädä eskariin vuodeksi muiden samanikäisten kanssa.
Jos jonkun voisi laittaa, niin tosi sosiaalisesti lahjakkaan ja motorisesti taitavan ja alkuvuodesta syntyneen lukevan eskarilaisen, mutta en laittaisi häntäkään. Koulu on niin eri kuin eskari. Lisäksi vielä esim. iltis, joka on myös ihan eri kuin päiväkoti.
Missä olet töissä ja kuinka monta ennenaikaista aloittajaa olet nähnyt? Kuinka voit tietää miten heillä olisi mennyt vuotta myöhemmin aloittamalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on yläasteella ja hänen luokallaan on yksi vuotta aiemmin koulun aloittanut. Koulu sujuu hyvin, käsittääkseni keskivertoa paremmin, mutta henkisessä kasvussa on vuodella tuossa iässä iso ero. Koulukavereiden myötä lapsi on tekemisissä asioiden kanssa vuotta aiemmin. Esim alkoholikokeilut yms.
Onneksi alkoholia käytetään nykyään selkeästi vähemmän kuin ap:n nuoruusvuosina 90-luvulla. Myöskään seurustelua ei ole samalla lailla. 90-luvun yläasteella oli paljon seurustelevia pareja, nyt seurustellaan vain kännykän kanssa.
Niin, alkoholia käytetään vähemmän, sillä tilalle ovat tulleet huumeet. Tietenkään kaikki eivät huumeita käytä ja niiden käyttö pysyy suurimmalla osalla hallinnassa. Mutta ei se nuoruus ja kokeilut mitenkään turvallisemmaksi ole muuttunut.
JOS viskarissa pätevän ja kokeneen vakaopen suusta ehdotettaisiin, niin saattaisin harkita. Heillä on verrokkia ikäluokkaan ja näkevät myös miten lapsi keskittyy ryhmässä ja toimii ikäistensä kanssa. Se, että kotona laskee ja riimittelee, ei kerro yhtään mitään.
Tässa ketjussa suurin osa on sitä mieltä että lapsesi tämän hetkiset taidot eivät juuri eroa muiden samanikäisten taidoista ja siksi täällä ihmetellään sitä miksi sinun mielestä lapsesi on jotenkin erityisen lahjakas. Luulen että ymmärrystä koulumaailmaan löytyy kyllä.