Kapitalismi tulee lopulta tuhoutumaan omaan mahdottomuuteensa
Kapitalismissa vallitsee tietynlaiset vankilasäännöt, jossa tiettyä osaa työntekijöistä poljetaan loputtomiin, kun taas toiset riistää rahat omiin taskuihinsa.
Vielä aikoinaan ennen kaiken yksityistämistä esim siivooja tai taksikuski saattoi elää työllään ja ostaa esim oman asunnon. Nykyään vapaa markkinatalous ja kapitalismi on ajanut monet työt toimeentulon kannalta kelvottomiksi ja on sanomattakin selvää, ettei yhteiskunta ja talous tule kestämään tällaista.
Kapitalismi on kuvainnollisesti kuin syöpä. Aikansa se pystyy pitämään uhrinsa hengissä, mutta lopulta se liiaksi laajetessaan tappaa uhrinsa ja samalla myös itsensä.
Ihmisen voi pelastaa vain tuhoamalla syövän. Lopulta sama koskee myös yhteiskuntaa ja kapitalismia.
Kommentit (128)
Ei ollut loistava kirjoitus koska vihaajat haluavat loistoa.
Kirjoituksesi oli inhimillistä ja positiivista tasapainoa.
Kaikki vaihtoehtoiset mallit ovat jo kuolleet.
Ihmisen täytyy kehittyä henkisesti vielä todella paljon, ennenkuin markkinaehtoiselle kapitalismille löytyy varteenotettava vaihtoehto. Sosialismi ja kommunismi se EI todellakaan ole.
Hyvä havainto. Onneksi Neuvostoliitto on ikuinen.
Kapitalismi ja kommunismi ovat yhtä. Tämän kun ihmiset viimein tajuaisivat.
Kapitalismi tulee johtamaan lopulta kommunistimaiseen yhteiskuntaan, jossa kaikki valta ja varallisuus on keskitetty pienelle eliitille ja suurin osa ihmisistä ei omista juuri mitään. Orwellilainen kontrolliyhteiskunta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vaihtoehtoiset mallit ovat jo kuolleet.
Ihmisen täytyy kehittyä henkisesti vielä todella paljon, ennenkuin markkinaehtoiselle kapitalismille löytyy varteenotettava vaihtoehto. Sosialismi ja kommunismi se EI todellakaan ole.
Ei aina tarvitse ajatella ääripäitä. On olemassa myös välimuotoja.
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismi ja kommunismi ovat yhtä. Tämän kun ihmiset viimein tajuaisivat.
Kapitalismi tulee johtamaan lopulta kommunistimaiseen yhteiskuntaan, jossa kaikki valta ja varallisuus on keskitetty pienelle eliitille ja suurin osa ihmisistä ei omista juuri mitään. Orwellilainen kontrolliyhteiskunta.
Jos johonkin Neuvostoliiton kommunismiin vertaa, niin kyllä tässä kapitalismin vallitessa tuntuu ihan keskituloinenkin hyvin pärjäävän omistusasunnossa, jossa on oma auto pihalla, ja aiemmin matkustamistakin olen harrastanut ennen koronaa.
Kommunismi ja etnonationalismi voisivat toimia käsi kädessä. Yksi kommunistinen kansa, yksi kommunistinen valtio, yksi kommunistinen johtaja. Tätä ei tietääkseni olla kokeiltu länsimaassa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vaihtoehtoiset mallit ovat jo kuolleet.
Ihmisen täytyy kehittyä henkisesti vielä todella paljon, ennenkuin markkinaehtoiselle kapitalismille löytyy varteenotettava vaihtoehto. Sosialismi ja kommunismi se EI todellakaan ole.
Markkinaehtoinen sosialismi on jo olemassa demokratiassa.
Kommunismissä ei ole demokratiaa.
Demokratia on ainoa ratkaisu, ellet halua loistetta auringon alta ihmiskunnan maailmankaikkeuden ja galaksin avaimella.
Sosialistinen demokratia on aukaissut ovat sosialistiselle kapitalismille.
Nyt ei enää kiinnosta aukinaiset ovet koska kirkkohopea ollaan jo varastettu suljetujen ovien sisältä?
Kapitaali-imperiumi tuhoaa itsensä, sillä: "Business must go on!" "Kapitalismi tai kuolema!"
Tänä vuonna samaan aikaan vuotta moninkertainen määrä koronakuolemia viime vuoteen verrattuna
https://www.vauva.fi/keskustelu/4301120/tana-vuonna-samaan-aikaan-vuott…
Sekoomuksen trollit taas paikalla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismi ja kommunismi ovat yhtä. Tämän kun ihmiset viimein tajuaisivat.
Kapitalismi tulee johtamaan lopulta kommunistimaiseen yhteiskuntaan, jossa kaikki valta ja varallisuus on keskitetty pienelle eliitille ja suurin osa ihmisistä ei omista juuri mitään. Orwellilainen kontrolliyhteiskunta.
Jos johonkin Neuvostoliiton kommunismiin vertaa, niin kyllä tässä kapitalismin vallitessa tuntuu ihan keskituloinenkin hyvin pärjäävän omistusasunnossa, jossa on oma auto pihalla, ja aiemmin matkustamistakin olen harrastanut ennen koronaa.
Tämä on nykypäivän Matrix, eli illuusio että olemme vapaita tai omistamme jotain. Talot ja autot on velalla hankittuja. Ihminen suostuu tekemään pankeille ilmaista orjatyötä 20-vuotta, että saa asua "omassa" talossa. Lisäksi joutuu maksamaan vielä omaisuudestaan ja palkastaan veroa valitolle, että valtiokin saa loputonta velkaansa maksettua pankeille.
Maailman rikkaimmat pankkiirit keksivät kommunismin ja rahoittivat mm. Venäjän vallankumouksen.
Kapitalismi on Monopolin kaltainen peli keskittää kaikki varallisuus ja valta yksiin käsiin. Jos et tajua tätä "pelin henkeä" antikristilliseksi olet ateisti.
Vierailija kirjoitti:
Kommunismi ja etnonationalismi voisivat toimia käsi kädessä. Yksi kommunistinen kansa, yksi kommunistinen valtio, yksi kommunistinen johtaja. Tätä ei tietääkseni olla kokeiltu länsimaassa.
Kiinan on sanottu onnistuneen ensimmäisenä maassa yhdistämään nyt kommunistisen yhteiskunnan ja kapitalstisen markkinatalouden. Saa nähdä, kuinka kauan se kestää. Tuskin sekään kuitenkaan ikuinen järjestelmä on.
Ainoa terve vaihtoehto kapitalismille ja kommunismille on vapaaseen markkinatalouteen perustuva distributismi. Tämä ei tietenkään toteudu missään, koska pieni (((pankki-mafia))) hallitsee koko maailmaa.
Kiitos erinomaisesta ja raikkaasta aloituksesta.
Etsin ratkaisuja kuumeisesti ja päädyin tulokseen että jonkinlainen yhteisomistusjärjestelmä olisi ainoa toimiva ratkaisu.
Yhteiskunta voisi toimia eräänlaisena kommuunina eikä rahaa tarvittaisi.
Tuotantovälineet olisivat yhteisomistuksessa.
Mitähän ap ehdottaa tilalle? Annas, kun arvaan: kommunismia? Koska sehän on toiminut niin hyvin kaikissa maissa, joissa se on ollut käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommunismi ja etnonationalismi voisivat toimia käsi kädessä. Yksi kommunistinen kansa, yksi kommunistinen valtio, yksi kommunistinen johtaja. Tätä ei tietääkseni olla kokeiltu länsimaassa.
Kiinan on sanottu onnistuneen ensimmäisenä maassa yhdistämään nyt kommunistisen yhteiskunnan ja kapitalstisen markkinatalouden. Saa nähdä, kuinka kauan se kestää. Tuskin sekään kuitenkaan ikuinen järjestelmä on.
Kiina on pankkiirien protoyhteiskunta tulevaisuuden globaalille yhdistyneelle kommunistiselle yhteiskunnalle. Tämän vuoksi lännessäkin täytyy jo ihmisiä totutella tiukempaan kontrolliin (mm. covid hyvä tekosyy), jotta tulevat myöhemmin hyväksymään tämän yhteiskuntamallin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommunismi ja etnonationalismi voisivat toimia käsi kädessä. Yksi kommunistinen kansa, yksi kommunistinen valtio, yksi kommunistinen johtaja. Tätä ei tietääkseni olla kokeiltu länsimaassa.
Kiinan on sanottu onnistuneen ensimmäisenä maassa yhdistämään nyt kommunistisen yhteiskunnan ja kapitalstisen markkinatalouden. Saa nähdä, kuinka kauan se kestää. Tuskin sekään kuitenkaan ikuinen järjestelmä on.
... maana.
Mutta kansakin saa osansa, sillä siellä on valtavasti suhteessa väkilukuun sähköautoja jo kotitalouksilla. Siellä saa myös nykyään tehdä jo kolmekin lasta. Inflaatiota kai sielläkin on nyt ollut.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos erinomaisesta ja raikkaasta aloituksesta.
Etsin ratkaisuja kuumeisesti ja päädyin tulokseen että jonkinlainen yhteisomistusjärjestelmä olisi ainoa toimiva ratkaisu.
Yhteiskunta voisi toimia eräänlaisena kommuunina eikä rahaa tarvittaisi.
Tuotantovälineet olisivat yhteisomistuksessa.
Neuvostoliitto osoitti, minkälaiseen kurjuuteen tämmöinen yhteisomistuskokeilu johtaa. Ei jatkoon.
Kansalaisaloitteen paikka. Rikkaiden rahat takavarikkoon 5-vuoden välein ja omistuksen uusjako samalla. Asunnotkin sitten aina samalla aikavälillä pakkokiertoon kansan valitsemalla tavalla.