Mies ei halua edetä/muuttaa yhteen

Olen itse suhteessa se, joka ei halua muuttaa yhteen, ja ainakin minun kohdallani on aika turha toivoa, että muuttaisin mieleni. Ehkä mahdollisesti joskus vanhempana, kun lapsillakin on omat elämänsä, mutta en tiedä - ehkä silloinkin mieluummin haluaisin, että on omat asunnot, mutta voidaan vaikka asua niissä yhdessä vuorotellen, tai jotain. Itse en enää kaipaa yhdessä asumista, vaan haluan myös paljon omaa aikaa. Sanoisin, että nyt täytyy vaan itse päättää ja tietää, onko suhde juuri tuon miehen kanssa tärkeämpi, vai onko se yhdessä asuminen ja yhteinen arki tärkeämmät. Ja sitä on vaikea sanoa, kuinka tosissaan tai sitoutunut mies on - tuo voi toki tarkoittaa jonkinlaista kevytsuhdetta, mutta toisaalta kyllä tuollaisessakin suhteessa voi olla sitoutunut ja tosissaan. Itse olen yhden kohdalla ollut todella tosissani ja korviani myöten rakastunut, ja toisaalta toisessa suhteessa otin sen kevytsuhteena. Kumpikin siis mahdollista.

Voi kun minäkin löytäisin tuommoisen miehen! Haluan pitää kotini ja omaisuuteni mutta olisin valmis tasavertaiseen mukavaan yhdessäolon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies tuli jätetyksi avioliitossaab, ex vaimo löysi uuden.. Uskon että tämäkin voi vaikuttaa miehen sitoutumishaluihin..

ap

Seurustelin miehen kanssa jolla oli sama historia. Pitkä avioliitto, koko ajan tehnyt tosi paljon töitä että perheellä oli todella hyvä elintaso ja sitten n. 40 v tuli uupumus. Tässä vaiheessa vaimo jäi kiinni pettämisestä ja mieheltä hajosi käytännössä koko paketti ympäriltä. Olisi halunnut jatkaa avioliittoaan mutta vaimo valitsi tämän sivusuhteen. Heidän erostaan oli mennyt n. 5 kk kun minä tulin kuvioihin. Mies valehteli minulle aluksi että erosta oli kauemmin ja luulin että se olisi käsitelty. Myöhemmin kun asian laita selvisi, että ero olikin tuore olin jo rakastunut enkä tyhmä lähtenyt. No, joka tapauksessa, meidän suhteemme oli sitä että näimme joka toinen viikonloppu ja joskus arkisin ja mies ei halunnut tavata mun lapsia. Suhde kesti 3 v jossa noin 1.5 vuoden kohdalla olisin halunnut enemmän yhdessäoloaikaa kuin mitä mies minulle pystyi tarjoamaan. Erottiin kun mies löysi toisen jolle riitti vähempi, eli se joka toinen vkl tapailu. Tietääkseni on edelleen tämän naisen kanssa (noin vuoden olleet) ja suhde on edelleen samanlainen. Oman kokemukseni perusteella siis veikkaisin että ennemmin käy näin miten mulle kävi kuin niin että mies suostuisi antamaan sinulle enemmän. Kaikki ei vaan pysty antamaan kovin paljoa itsestään. Varmasti tuossa meidänkin suhteessa menneisyyden asiat painoi mutta ei se helpottanut sitä asiaa että minun tarve yhdessäolosta ei toteutunut. Minä halusin parisuhteen, mies enemmänkin tapailusuhteen

Tämä kommentoija osui kyllä asian ytimeen kirjoittaessaan, että kaikki eivät pysty antamaan itsestään.

Elän itse siinä tilanteessa, että pitkä liitto on tulossa tiensä päähän. Mieheni on juuri se klassinen tapaus, jonka mielestä riittää, että tekee paljon töitä.

Itsestään ei anna mitään, perheen elämään ei osallistu, kaikki puhuminen, keskustelu, seksi, on loppunut jo kauan sitten.

Käyn itsekin töissä, mutta kotona hoidan kaiken ja perhe näyttää tarkoittavan minua ja lapsia, mieshän on siellä töissä.

Olen alkanut haaveilla toisen miehen huomiosta, aikuisen kanssa vietetystä ajasta, keskusteluista, seksistä ja romantiikastakin.

Taitaa haaveeksi jäädä.

Ja todellakin olen yrittänyt kaikkeni, puhunut, pyytänyt, huomioinut miestä, kertonut toiveistani, ollut aktiivinen sängyssä jne. Kysynyt haluaako erota, jos en enää ole kiinnostava, ei halua. Olen antanut levätä ja olla rauhassa, kaikkea olen kokeillut. Mikään ei auta.

Lisään vielä, että liikun paljon, olen normaalipainoinen, huolehdin ulkonäöstäni, huolehdin kodin ja lapset.

Mutta tätä samaako on vain tarjolla, jos toista miestä alkaisin katselemaan. Voi huokaus.

Tilanteestanne on vaikea sanoa onko mies tosissaan vai ei, sillä miehen (ja ehkä lastenkin) näkökulmasta on ihan järkevää odottaa että lapsesi kasvavat, ennen kuin mistään yhteisasumisesta kannattaa puhuakaan. Tietysti jos sinulla on muutenkin miehen seurassa sellainen tunne, että mies ei ehkä tunnetasolla panosta suhteeseen ja suhde on enemmän kevyttä tapailua, niin luultavasti vaistosi on oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun minäkin löytäisin tuommoisen miehen! Haluan pitää kotini ja omaisuuteni mutta olisin valmis tasavertaiseen mukavaan yhdessäolon.

Samoin ajattelen.

Eri

Mies ja lapset eivät halua muuttaa yhteen keskenään, se voisi olla liian hankalaa ja jokainen haluaa oman kodin, rauhan. Ja taas ap haluaa miehen kanssa yhteen.

Tämä mies ei ole sinua varten. Ihan selvästi. Sinä kaipaat ja tarvitset yhteistä aikaa ja läheisyyttä. Mies käyttää sinua vain tiettyjen tarpeiden tyydytystä varten ja vain SILLOIN kun hän niin määrää. Sanopa joskus, kun hän ehdottaa tapaamista, että ei käy/en ehdi? Ehdottaako hän kompromissia vai onko teidän tapaamisajat vain hänen sanelemiaan?  

Jokaisen on vaan itse päätettävä mitä elämäänsä haluaa. Mies on tyytyväinen tähän tilanteeseen. Saa haluamansa määrän seksiä vähällä vaivalla ilman draamaa. Itsesi pitää miettiä riittääkö tämä sinulle.

Yhteenmuutto vain tuo sen arjen suhteeseen nopeammin. Pitäkää omat kodit ja viettäkää aikaa yhdessä, sillä tavalla se toimii helpoiten. Ei tarvitse riidellä turhasta, siivoomisesta ym. asioista. 

Aloittaja kertoi, että joutuu pidättelemään tunteitaan. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Puhutteko tunteistanne, voitteko kertoa syvemmistakin asioista toisillenne, kerrotteko rakastavanne toisianne, voitteko spontaanisti halata ja suukotella?

Vai puhuuko mies vain yleisellä tasolla asioista ja arkisista tapahtumista? Onko hän kuin joku kaveri vai miten?

Vältteleekö mies tunteista puhumista ja hellyydenosoituksia?

Oletteko yhdessä julkisesti vai oletteko vain miehen kotona tai teillä?

Valaisisi hiukan asiaa kun tietäisi enemmän näistä keskinäisistä jutuistanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä itselläni on välillä epätietoinen olo suhteen tilasta ja siitä haluaako mies muuta kuin kevyttä yhdessäoloa hänen aikataulujensa mukaan. Välillä tulee mieleen että luonnollista se kai olisi asua yhdessä jakaen arki rakkaan ihmisen kanssa, nyt eletään toista vuotta seurustelusuhteessa.

Tässä iässä ei haluaisi tuhlata aikaa sellaiseen suhteeseen joka ei välttämättä koskaan etene.. Haluaisin löytää vielä elämänkumppanin, mutta kiva kuulla että osalla on kokemus ettei nopea yhteenmuutto muuta suhdetta välttämättä sen paremmaksi.

Ja lasten sopeutuminen voisi olla myös haasteellista ottaen huomioon heidän kokemansa vanhempien vaikean avioeron.

Mies ei ole koskaan arkena luonani yötä, ja satunnaisesti muutenkaan käy meillä, näemme useimmiten hänen luonaan. Olen joskus ehdottanut että voisimme olla luonani yötä, mutta se ei ole käynyt miehelle..

ap

Olen sinua muutaman vuoden nuorempi. Muutimme yhteen viiden vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakin teini-ikäisiä lapsia edellisestä liitosta. Lapset tulevat ihan hyvin toimeen keskenään ja meidän aikuisten kanssa. Varsinkin mun teinit tykkäävät miehestäni tosi paljon. Kaffepulla kommentoi, että tuskin teinit tykkäisivät. Nämä teinit ainakin tykkäsivät.

Hehheh, alapeukkuja tulee, kun joku kertoo, että on onnellisessa uusperheessä ja että teinit ovat mukavia ja tykkäävät niin omista vanhemmistaan kuin bonusvanhemmistaan. Lisätäänpä vielä vettä myllyyn: Teinit pärjäävät hyvin koulussa, eivät ole mörököllejä vaan fiksuja nuoria ja mukavaa seuraa, vaikka ovat ressukat kasvaneet uusperheessä.

Näinhän se monesti on kun omat biologiset vanhemmat ovat ihmisinä paskoja. Mikä tahansa on silloin nuorelle parempi perhe.

Vierailija kirjoitti:

Mies on kertonut liiallisen työnteon olleen yksi syy avioliiton karitumiseen, mutta jatkaa silti samaan malliin..

On vaikea itse tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen kun tykkään hänestä niin paljon, viihdyn hänen seurassaan mutta samalla tuntuu että joudun jarruttelemaan omia tunteitani ja ajatuksiani tässä suhteessa.

Otin tämän asian puheeksi, ja sanoin etten haluaisi tuhlata tässä iässä aikaa jos molemmat ei olla yhtä tosissaan, hän oli sitä mieltä ettei tämä ole hukkaan heitettyä aikaa, kävi miten kävi emme koskaan unohtaisi yhteisiä aikoja ja toisiamme😬

ap

Sut on jätetty.

Vierailija kirjoitti:

Järjestely on toiminut näin ihan hyvin, välillä on vaan sellainen olo että olisi kiva nukkua toisen vieressä ja nähdä päivittäin, toisaalta tässä elämänvaiheesaa en voisi lastenkaan takia ottaa miestä kanssamme asumaan, voisi olla kaikille hankala sopeutua.

Juttelin tästä yhden ystäväni kanssa ja hän oli sitä mieltä ettei mies ole tosissaan, tämä on hänelle kohtuullisen helppo järjestely, voidaan nähdä silloin kun hänelle sopii ja halutessaan voi viettää aikaa omassa asunnossaan.

Tuntuu että trendi on tässä iässä se, että nopeasti muutetaan yhteen, mutta ehkä suhde pysyy näin tuoreempana kauemmin🤔

ap

Kyllä normaali aikuinen ihminen pystyy nukkumaan yksin. Mitä turvamiestä siihen kaipaat?

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihmiset ollenkaan nykyään kaipaa läheisyyttä, kosketusta? Minusta parisuhteen paras anti on juurikin se, että voi nukkua lähekkäin. Ja herätä aamulla rakkaan vierestä.

Pikkulapset tarvitsee jonkun nukkumaan lähekkäin. Ei kuulu aikuisuuteen välttämättä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä itselläni on välillä epätietoinen olo suhteen tilasta ja siitä haluaako mies muuta kuin kevyttä yhdessäoloa hänen aikataulujensa mukaan. Välillä tulee mieleen että luonnollista se kai olisi asua yhdessä jakaen arki rakkaan ihmisen kanssa, nyt eletään toista vuotta seurustelusuhteessa.

Tässä iässä ei haluaisi tuhlata aikaa sellaiseen suhteeseen joka ei välttämättä koskaan etene.. Haluaisin löytää vielä elämänkumppanin, mutta kiva kuulla että osalla on kokemus ettei nopea yhteenmuutto muuta suhdetta välttämättä sen paremmaksi.

Ja lasten sopeutuminen voisi olla myös haasteellista ottaen huomioon heidän kokemansa vanhempien vaikean avioeron.
Mies ei ole koskaan arkena luonani yötä, ja satunnaisesti muutenkaan käy meillä, näemme useimmiten hänen luonaan. Olen joskus ehdottanut että voisimme olla luonani yötä, mutta se ei ole käynyt miehelle..

ap

Ovatko teinisi tutustuneet tähän mieheen eli teettekö "perheenä" asioita yhdessä? Esim lomamatkoja, käytte mökillä, ravintolassa syömässä jne? Ovatko teinisi mukana, kun tapaat miestä hänen kodissaan? Jos ei, niin mies on ihan fiksu, kun ei myöskään tule sinun kotiisi ja sinun sänkyysi öisin. Eivät teinit ihan oikeasti kaipaa sellaista, että joku äijä piipahtelee välillä äidin sängyssä. 

Jos et jaksa odottaa siihen asti, että omat lapsesi ovat muuttaneet pois kotoa, ja katsoa, miten suhteenne sen jälkeen etenee, tuo mies ei ole sulle oikea. 

Vierailija kirjoitti:

Mies tuli jätetyksi avioliitossaab, ex vaimo löysi uuden.. Uskon että tämäkin voi vaikuttaa miehen sitoutumishaluihin..

ap

Voi ei. Olet pelastanut reppanan yksinäisyydeltä ja nyt oletat, että hän palkitsee sinut yhteenmuutolla. Ei tule tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Järjestely on toiminut näin ihan hyvin, välillä on vaan sellainen olo että olisi kiva nukkua toisen vieressä ja nähdä päivittäin, toisaalta tässä elämänvaiheesaa en voisi lastenkaan takia ottaa miestä kanssamme asumaan, voisi olla kaikille hankala sopeutua.

Juttelin tästä yhden ystäväni kanssa ja hän oli sitä mieltä ettei mies ole tosissaan, tämä on hänelle kohtuullisen helppo järjestely, voidaan nähdä silloin kun hänelle sopii ja halutessaan voi viettää aikaa omassa asunnossaan.

Tuntuu että trendi on tässä iässä se, että nopeasti muutetaan yhteen, mutta ehkä suhde pysyy näin tuoreempana kauemmin🤔

ap

Ainakin omassa kuplassani trendi on tasan päinvastoin. Minä ja puolisoni muutimme lopulta yhteen neljän seurusteluvuoden jälkeen, mutta mikään itsestäänselvyys se ei ollut vaan vahvasti oli olemassa myös vaihtoehto, että asuisimme erillään. Miehen kaveri on seurustellut jo kymmenisen vuotta elämänkumppaninsa kanssa ja he eivät tietääkseni suunnittele ainakaan toistaiseksi yhteenmuuttoa. Mitä muita ikäisiämme (+/-50) pariskuntia olen seurannut, niin yksi meni salamannopeasti avoliittoon ja siitä pian avioliittoon, mutta kyllä useaimmat joko asuvat erillään tai ainakin ovat asuneet erillään useamman vuoden ennen yhteenmuuttoa.

Minä en olisi voinut kuvitellakaan avoliittoa vuoden tuntemisella. Siinä ajassa ei vielä tiedä, onko toinen loppuelämän elämänkumppani, enkä todellakaan olisi luopunut omasta rakkaudella vuosia rakentamastani kodista vain kokeillakseni, toimiiko suhde. Eri asia nuorilla opiskelijoilla, joilla on vain "kämppä", jossa he asuvat tilapäisesti. Minä olin rakentanut (=hankkinut, sisustanut) ajatellen sen olevani loppuelämäni koti, ei vain asunto/kämppä.

Näin 43v viikonloppuisän näkökulmasta tuossa on jo ihan mukavasti yhdessäoloa. Varsinkin, jos muutenkin asiat menevät hyvin ja henkistä läsnäoloa on arjessa myös silloin, kun ette ole toistenne seurassa. Mulla oli tuollainen suhde, mutta naisen puolelta meni siihen, että nähtäisiin kerran kuukaudessa, lähinnä seksin merkeissä, ja välillä pidettiin sitten yhteyttä miten sattuu. Minusta alkoi tuntumaan, että olin melko yhdentekevä.

Mun mielestä kaksi ihmistä saa itse määritellä oman parisuhteensa ja suhde voi olla toimiva ja ihan yhtä hyvä ilman saman katon alla olemista tai naimisiin menoa. Toki sen pitää olla molempien tarpeet täyttävä kompromissi noiden asioiden ja keskinäisen ajankäytön suhteen. Itse olen asunut avioeron jälkeen pian 10 vuotta yksin ja vaikka toivoisin lähisuhdetta niin näen siinä myös potentiaalisen vaaran paikan. Kyllä yksin asuminen jättää jälkensä kaikkiin tapoihin. Vaikka mulla on koti siistissä kunnossa, pyykkikierto toimii eikä tiskivuorta kerry ja ruoanlaittokin sujuu niin jonkin sortin despootti tässä on itsestä tullut ja varmasti oman ajan tarve on kasvanut, kun on siihen mahdollisuus ollut. Siksi en itse haluaisi pilata muuten hyvää suhdetta pakottamalla sitä johonkin muottiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihmiset ollenkaan nykyään kaipaa läheisyyttä, kosketusta? Minusta parisuhteen paras anti on juurikin se, että voi nukkua lähekkäin. Ja herätä aamulla rakkaan vierestä.

No kai sitä nyt voi nukkua yhdessä silloinkin, kun ei asu yhdessä?! Kun AP:n lapsukaiset on kerran jo teinejä, niin miksi mies ei voi olla välillä yötä? Jos mies ei halua, niin se on sitten hyvinkin selvä merkki siitä, että ei halua yhteistä kotia ainakaan niin pitkään, kun lapsia on mukana asumisjärjestelyissä.

Nukutaan yhdessä, mutta asutaan erikseen? Näppärää 🙄

???

Siis mitä ihmettä tarkoitit kommentillasi? Meille oli itsestäänselvyys, että vietimme seurusteluaikana öitä yhdessä. Ihan jo etäisyydenkin takia. Vietimme yhdessä viikonloput, usein matkustin miehen luo jo torstaina, jos pystyin perjantaina tekemään etätöitä. Lisäksi mies saattoi käydä luonani viikolla.

eri

Näissä tapauksissa pitäisi aina miettiä vastavuoroisuutta. Miten asiat toteutuvat puolin ja toisin vai toteutuvatko vain toisen toiveet. Puhutaan sitten parisuhteesta, seurustelusta tai tapailusta, suhteen nimityksestä viis. 

Jos ap treffailee miestä silloin kun miehelle sopii niin mitä tapahtuu, jos ap ehdottaakin miehelle jotain muita aikoja tai haluaa nähdä useammin? Suostuuko mies edes harkitsemaan ap:n ehdotusta, kieltääkö heti vai jättääkö ilmaan roikkumaan "katellaan". Siitä voi aika tavalla päätellä miehen mielenkiinnon tason ja kuinka tärkeänä hän pitää ap:ta ihmisenä eikä pelkästään kivana kaverina, jolta saa kätevästi myös seksiä kotiinkuljetettuna. 

Omalle kohdalleni on sattunut parikin vastaavaa tapausta, jotka olisivat halunneet "seurustella" eli olisivat halunneet tavata ja seksiä, kun heille sopi ja minun tapailuehdotuksiini näyttivät aina punaista valoa, koska oli muuta menoa.

Älkää suostuko yksipuolisiin sopimuksiin vaan pitäkää kiinni myös omista haluistanne ja tavoitteistanne. Ap selvästi haluaa selkeän parisuhteen, johon kuuluu asua yhdessä ja jakaa arki. Mies selvästikään ei halua, joten tavoitteenne ei ole yhteinen tavoite.