Onko ihan liikaa edellyttää seurustelukumppanilta, että seurustelu johtaisi avioliittoon?
Olen varmaan liian vanhanaikainen, mutta eikö avioliitto ollut aikanaan seurustelun tavoite? Jossain vaiheessa ilmeisesti muuttui ja seurustelu seurustelun vuoksi on nyt ainakin osin normi?
Ollaan nelikymppinen pariskunta ja pari vuotta seurustelua takana. Mies on tyytyväinen ja näin ja sanoo, että tärkeintä on matka eikä päämäärä. Tällä viittaa siis siihen, että ollaan onnellisia näin, ei tarvetta mennä naimisiin. Laittaa sanoja suuhuni, että sitten suhde menisi pilalle, väljähtyisi, arkipäiväistyisi jne. jos mentäisiin naimisiin. Listaa kaikki julkkikset ja henkilökohtaisesti tuntemamme ihmiset, joiden suhde kaatunut avioeroon ja käyttää sitä selityksenä, "ettei avioliitot kestä". Sanoo, että haluaa elää nykyhetkeä eikä miettiä liikaa tulevaisuutta ja tulevaisuudella tarkoitan siis keskustelua meidän yhteisestä tulevaisuudesta, kuten avioliitosta.
Minulla ei ole mitään vanhanaikaista käsitystä siitä, että miehen pitää kosia. Olen itse ottanut puheeksi sen, että haluaisin suhteemme johtavan avioliitoon ja mielellään lähitulevaisuudessa. Senkin olen sanonut, etten halua isoja häitä, pieni siviilivihkiminen ja kakkukahvit läheisten kanssa riittää. Miehen vastaukset ovat kategorioissa A ja B
A= avioliitto ei muuta mitään, miksi emme vain voi elää tyytyväisenä nyt
B=suhde väljähtyisi, arkipäiväistyisi, päättyisi eroon kuitenkin, siitä seuraisi vain kaikkea huonoa
Toisaalta tuo arjessa rakkauttaan monin tavoin esiin ja koen olevani rakastettu. Sitten tulee vielä miehen taholta syytöksiä, että enkö muka tunne hänen rakkauttaan, kun vielä haluan "lisää".
Tuhoontuomittu parisuhde? Olkaa inhorealistisen rehellisiä.
Kommentit (84)
Kyllä minäkin haluaisin syventää suhdetta ja naimisiin sellaisen ihmisen kanssa jota rakastan! Ennemmin miehen olisi perusteltava tuo, miksi ei halua naimisiin. Toisia ihmisiä on vaikea käyttää esimerkkeinä jos ei tunne heitä syvällisemmin. Väljähtymiseen liittyen voisi kysyä, pelkääkö mies oman vai AP:n asenteen väljähtymistä.
En minäkään halua ikinä mennä naimisiin. Minusta sitä ei tarvitse selitellä sen kummemmin kuin vaikkapa jos ei halua lapsia. Jos ei halua niin ei halua. Mutta jos jollekin vasta avioliitto tekee suhteesta vakavan niin sitten täytyy seurustella sellaisen kanssa, joka joskus haluaa naimisiin.
Minäkin haluaisin naimisiin rakkaani kanssa. En oikein tiedä missä mennään tässä suhteessa. Emme asu yhdessä ja koen olevani miehen exän varjossa. Mies vakuuttelee, että olen hänelle se rakas. En vain näe sitä hänen teoissaan. Olen rakastunut. En koe saavani vastarakkautta, vaan vain jotain sanoja.
Pääasia, ettei tule lapsia. Näin omissa ajatuksissa.
Tuohon asetelmaa voi vaikuttaa myös sekin onko toisella selvästi enemmän varallisuutta, jolloin kannattaisi sopia avioehdosta omaisuuden osalta ennen avioliiton solmimista.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään halua ikinä mennä naimisiin. Minusta sitä ei tarvitse selitellä sen kummemmin kuin vaikkapa jos ei halua lapsia. Jos ei halua niin ei halua. Mutta jos jollekin vasta avioliitto tekee suhteesta vakavan niin sitten täytyy seurustella sellaisen kanssa, joka joskus haluaa naimisiin.
Mitä ihmeen tarvetta hyvään suhteeseen olisi tuoda mukaan kirkko ja valtio?
Sillä paperilla ei pitäisi olla enää nykypäivänä mitään merkitystä.
Naimisiinmeno on menneisyyttä.
Minusta seurustelun tavoite on näyttää, sovitaanko yhteen niin, että halutaan sitoutua toisiinsa. Omassa parisuhteessani olimme noin neljän vuoden seurustelun jälkeen valmiita muuttamaan saman katon alle ja meille se tarkoittaa loppuelämän sitoutumista. Niin isoa askelta ei kumpikaan olisi ottanut ellei olisi tuntenut, että tämä on se loppuelämän suhde. Naimisiin emme ole aikeissa mennä.
Ei ole liikaa vaadittu, eikä siinä ole mitään noloa, että haluaa naimisiin.
Mutta mies ei välttämättä ole sinulle se oikea. Mielestäni naisten ei pitäisi luopua omista unelmistaan (eikä edes joustaa liikaa vain sen takia, että siten saadaan mies suostumaan edes pieniin kämyisiin maistraattihäihin), jos toiveena todella on avioliitto.
Voit toki vielä puhua asiasta miehen kanssa, mutta vähän haiskahtaa, että jossain on ongelma. Usein se ongelma on, että mies on ihan tyytyväinen mutta ei kuitenkaan yhtä rakastunut naiseen kuin nainen on mieheen. Aika harvassa on ne miehet, jotka eivät periaatteestakaan halua naimisiin. Yleensä kyse on vain siitä, ettei kumppani aiheuta mitään suurempia säväyksiä miehessä, ja sen takia kevyempi sitoutuminen riittää. Tämä voi kuulostaa ikävältä, mutta se on monesti totuus.
Mulle ainakin on tärkeää että seurustelun jatkumo on avioliitto. Toki miehen kanssa tästä heti juteltiin seurustelun alussa joten molemmilla on sama ajatusmaailma. Häät ja yhteinen katto on sitten kun molempien lapset on lähteneet maailmalle omilleen. Tuohon tosin menee vielä noin 4 vuotta. Hyvää kannattaa odottaa!
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin naimisiin rakkaani kanssa. En oikein tiedä missä mennään tässä suhteessa. Emme asu yhdessä ja koen olevani miehen exän varjossa. Mies vakuuttelee, että olen hänelle se rakas. En vain näe sitä hänen teoissaan. Olen rakastunut. En koe saavani vastarakkautta, vaan vain jotain sanoja.
Kuuntele intuitiotasi. Ja ihan klassinen merkki on se, etteivät sanat vastaa tekoja. Mitä väliä on kauniilla sanoilla, jos rakkaus ei käytännössä näy? Ja sanon nyt suoraan, että kaivat vain omaa kuoppaasi, jos jäät jonkin vetkuttelijamiehen kelkkaan. Pitää ottaa itse vastuuta omasta onnestaan. Jos mies ei lisää onneasi, sitten pitää erota.
Ei kukaan enää avioidu. Tinderistä löytyy aina parempi. Lapsi on rasite. Kaikki miehet haluaa sen jääkiekkoilijan panoelämän.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ainakin on tärkeää että seurustelun jatkumo on avioliitto. Toki miehen kanssa tästä heti juteltiin seurustelun alussa joten molemmilla on sama ajatusmaailma. Häät ja yhteinen katto on sitten kun molempien lapset on lähteneet maailmalle omilleen. Tuohon tosin menee vielä noin 4 vuotta. Hyvää kannattaa odottaa!
Odottaminen on ymmärrettävää, kun lapsia on kuvioissa, mutta aikuiset, järkevät ihmiset eivät tarvitse vuosikausia päättääkseen, haluavatko naimisiin keskenään. Tätä moni nainen ei tunnu ymmärtävän, ja sen takia moni sitten vuosikaudet nyhjää suhteessa miehen kanssa, jolla ei ole aikomustakaan mennä naimisiin, mutta kun naisiin on iskostettu, ettei mieheltä saa odottaa mitään ja on niin hirveän noloa haluta naimisiin. Kyllä saa olla toiveita ja odotuksia, eikä avioliitossa tai romanttisissa häissä ole mitään hävettävää.
Mies ei halua sitoutua sinuun. Ei halua yhteistä tulevaisuutta.
Uuh, olen 60-luvulla syntynyt ja silloin oli kaikki helppoa. Tottakai on tarkoitus mennä naimisiin ja myös pysyä naimisissa,
Ei kai se nyt liikaa ole toivoa avioliittoa, mutta toisaalta et voi edellyttää sitä kumppaniltasi. Jos hän ei halua naimisiin, on kohtuutonta sitä vaatia. Mutta sitten teidän täytyy vaan keskenänne päättää, onko jommalle kummalle mahdollista joustaa tässä asiassa, vai pitäisikö lähteä erilleen, kun kerran haluatte eri asioita.
Jotkut ihmiset vaan ovat sitä mieltä, ettei avioliitto ole nykypäivänä tarpeellinen.
Eli jos huomaat miehessä pahan vian niin menet silti naimisiin?? En usko. Samoin mies voi seurustelun aikana huomata , että ei halua naimisiin. Pakotatko silti naimisiin?
Ei avoliitossakaan mitään väärää ole, mutta jos meinaatte loppuelämänne olla yhdessä, kannattaa ehkä miettiä mihin kaikkeen se vaikuttaa (ihan perinnöstä ja tietojenluovutuksesta alkaen)
Olen nainen enkä ole koskaan halunnut naimisiin. En tarvitse mitään virallista todistusta rakkaudesta vaan pidän siitä että olemme yhdessä koska haluamme olla, ei siksi että joskus vannoimme jotain valoja yleisön edessä ja kirjotettiin nimmareita paperiin.