Onko ihan liikaa edellyttää seurustelukumppanilta, että seurustelu johtaisi avioliittoon?

Mun mielestä seurustelussa automaattinen oletus on, että henkilön kanssa ollaan loppuelämä. Tietenkään sitä ei voi heti tietää ja voi tulla ero tai muita mutkia matkaan, mutta itse en ainakaan seurustelisi sellaisen ihmisen kanssa, jolle seurustelu on vain hengailua vailla mitään tavoitteita tai joka ajattelee "kunhan on joku" tai "oon tässä suhteessa nyt niin kauan kuin on kivaa" tms. Mutta hyvässä suhteessa se vakiintuminen ja loppuelämän kestoiseksi muodostuva yhdessäolo tulee ajan kanssa luonnostaan, ilman että pitää toiselta kinua mitään vakuutteluja tai erillisiä sopimuksia tehdä. Sillä, ollaanko suhteessa sitten avioliitossa vai ei, ei ole merkitystä. Jos suhde kestää, se kestää, jos ei niin ei. En usko että avioliitto tai -liitottomuus muuttaa asiaa mihinkään suuntaan. Pakonomainen naimisiinmenon vaatiminen sen sijaan saattaa muuttaa, nimittäin siihen suuntaan että liitto ei kestä.

Itse olen pitkäaikaisessa parisuhteessa, mutta emme ole naimisissa. Ei olla naimisiinmenosta puhuttu edes. Jos mies sitä ehdottaisi, suostuisin, mutta asia ei ole mulle tärkeä suuntaan tai toiseen. 

Voit tavata kiinnostavan tyypin ja haluta seurustella hänen kanssaan. Voitte keskustella tulevaisuudensuunnitelmistanne - päämääränä avioliitto, lapsia jne? Millä aikataululla?

Se tahtooko seurustelun jatkuessa naimisiin, on ihan eri asia. Toiseen kun tutustuu, asia hiljalleen selkenee

Kyse on niin henkilökohtaisesta asiasta, että mielestäni toiselta ei voi vaatia mitään sopimusta avioliittoaikeista ennen kuin alatte suunnitella häitä ja valita päivää

Itsensä kanssa voi tehdä sopimuksen, katson vuoden (siinä ajassa arjen kaikki toistuvat kuviot suurinpiirtein koettu, joulunvietto ja kesän pakkokeinot jne) kuluttua tahdonko naimisiin tämän ihmisen kanssa.

Ja jos en tahdo, olen valmis eroamaan koska päämääränäni on löytää suhde joka päättyy avioliittoon

Jos mies rakastaa naistaan niin kyllähän hän haluaa varmistaa, ettei kukaan muu mies vie naista. Tehokkaimmin tämä tehdään sormuksella, se karkottaa useimmat miehet. Mies ei tästä selvästikään välitä yhtään, joten mies ei ole täysillä mukana. Jos suhteessa on aluksi paljon säätämistä, niin onnellista loppua ei vaan ole näköpiirissä. Tyytyminen johtaa lähes aina eroon.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies rakastaa naistaan niin kyllähän hän haluaa varmistaa, ettei kukaan muu mies vie naista. Tehokkaimmin tämä tehdään sormuksella, se karkottaa useimmat miehet. Mies ei tästä selvästikään välitä yhtään, joten mies ei ole täysillä mukana. Jos suhteessa on aluksi paljon säätämistä, niin onnellista loppua ei vaan ole näköpiirissä. Tyytyminen johtaa lähes aina eroon.

Ap linjoilla taas. Siis näin mäkin olen ajatellut, että jos mies tietää naisen haluavan naimisiin, niin kyllä hän silloin menisi naimisiin, ettei menettäisi naista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole liikaa vaadittu, eikä siinä ole mitään noloa, että haluaa naimisiin.

Mutta mies ei välttämättä ole sinulle se oikea. Mielestäni naisten ei pitäisi luopua omista unelmistaan (eikä edes joustaa liikaa vain sen takia, että siten saadaan mies suostumaan edes pieniin kämyisiin maistraattihäihin), jos toiveena todella on avioliitto.

Voit toki vielä puhua asiasta miehen kanssa, mutta vähän haiskahtaa, että jossain on ongelma. Usein se ongelma on, että mies on ihan tyytyväinen mutta ei kuitenkaan yhtä rakastunut naiseen kuin nainen on mieheen. Aika harvassa on ne miehet, jotka eivät periaatteestakaan halua naimisiin. Yleensä kyse on vain siitä, ettei kumppani aiheuta mitään suurempia säväyksiä miehessä, ja sen takia kevyempi sitoutuminen riittää. Tämä voi kuulostaa ikävältä, mutta se on monesti totuus.

Tämä lihavoitu oli oikeastaan se, minkä halusinkin kuulla. Koska mulle on tullut nimenomaan tunne, että on jotenkin noloa, vanhanaikaista, jopa "väärin" haluta naimisiin. Myös kavereiden taholta olen kuullut tällaisia kommentteja, tyyliin mihin sä sormusta tarvit, jos suhde toimii muuten. Olen myös elävästä elämästä huomannut, että "en mene koskaan naimisiin"-miehet ovatkin jossain vaiheessa sitten menneetkin ihan omasta tahdostaan ja tyytyväisenä  naimisiin. 

Pelkona on mullakin tässä se, että mies ei ole täysillä mukana jos ei koe avioliittoa luontevana ja hyvänä asiana. 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin haluaisin naimisiin rakkaani kanssa. En oikein tiedä missä mennään tässä suhteessa. Emme asu yhdessä ja koen olevani miehen exän varjossa. Mies vakuuttelee, että olen hänelle se rakas. En vain näe sitä hänen teoissaan. Olen rakastunut. En koe saavani vastarakkautta, vaan vain jotain sanoja.

Ymmärräthän, että mies haluaa vain panna sua.

Vierailija kirjoitti:

Minusta seurustelun tavoite on näyttää, sovitaanko yhteen niin, että halutaan sitoutua toisiinsa. Omassa parisuhteessani olimme noin neljän vuoden seurustelun jälkeen valmiita muuttamaan saman katon alle ja meille se tarkoittaa loppuelämän sitoutumista. Niin isoa askelta ei kumpikaan olisi ottanut ellei olisi tuntenut, että tämä on se loppuelämän suhde. Naimisiin emme ole aikeissa mennä.

Minusta kuulostaa hienolta, että olette löytäneet yhteisen ymmärryksen loppuelämän sitoutumisesta, johon ette tarvitse avioliittoa. Tärkeintä, että teillä on yhdenmukainen näkemys siitä, mitä molemmat haluatte.

Tuosta "seurustelun tavoite on osoittaa, sovitaanko yhteen"- kohdasta tuli mieleen. Meillä mies käyttää edelleen "tutustumiskorttia" silloin tällöin, myös tilanteissa joissa minä olen ottanut puheeksi naimisiin menemisen. Kaksi vuotta siis seurustelua takana ja minun on edelleen vaikea ymmärtää, mihin mies haluaa minussa vielä tutustua lisää. Vai onko niin, että hänessä on jotain mitä en vielä tunne? En myöskään koe, että ihminen pitäisi tuntea täysin läpikotaisin, ennen kuin ollaan valmiita menemään naimisiin. Minulle avioliitto ei ole sinänsä päämäärä, vaan yhtä lailla myös yhteinen matka toiseen edelleen tutustuen. Ahdistaa ajatus, jos mies haluaisi vuosikausia pitää minua ikään kuin koeajalla, että olenko riittävän hyvä avioliittoon vai en. Tämäkin tunne minulla tulee aina silloin tällöin ja se tuntuu ikävältä. 

ap

Minusta voi seurustella vaikka 50 vuotta, mutta yhteenmuuttoa ennen pitäisi keskustella, miksi niin tehdään. Itsellä ei käy edes mielessä, että muuttaisin miehen kanssa yhteiseen kotiin ilman, että olen vakavissani liitossa.

Ap jatkaa vielä. Onhan tässä paljonkin varoitusmerkkejä ilmassa. Miehellä on tapana usein uhriutua parisuhdekeskustelujen jälkeen. Hänelle tulee tunne, että en luota häneen, kyseenalaistan suhteen, en osaa elää tässä hetkessä, murehdin liikaa, aiheutan vain ristiriitoja pohtimalla tulevaisuutta jne. 

Kuulostaa aika kamalalta kun kirjoitan ne tähän auki. JA ihan asiallisesti olen siis kommunikoinut miehen kanssa. Kerron, että haluaisin keskustella suhteemme tulevaisuudesta, siitä että haluaisin sitoutuneen parisuhteen mikä minulle tarkoittaa avioliittoa jne. 

Ei hyvältä vaikuta, ap, nyt kun kirjoitit tilanteestanne lisää :/ Tuo on tyypillistä syyllistämistä, välttelyä ja naurunalaiseksi tekemistä, mitä miehet harrastavat, kun naiset ottavat "vaikeita" asioita esille. Vaikeita siksi, että mies tietää kyllä totuuden sisimmässään mutta ei sitä halua paljastaa, koska sinä luultavasti lähtisit suhteesta alta aikayksikön.

Ja itse en suoraan sanoen oikein jaksaisi näitä "voimaantuneita, itsenäisiä nykynaisia" (yleensä yli 40-vuotiaita), joille kaikenlainen romantiikka on lapsellista hömpötystä ja avioliitto vain virallinen sopimus, joka tehdään valtiota varten. Jokainen saa toki elää niin kuin haluaa, mutta kun heillä on tapana lytätä sellaiset (feminiinisemmät) naiset, jotka arvostavat avioliittoa ja perinteitä ja kaipaavat mieheltä konkreettista osoitusta siitä, että hekin ovat tosissaan.

No ei? Kyllähän jokainen saa edellyttää mitä haluaa. Minä ainakin lähden sillä ajatuksella ja teen sen heti selväksi että avioliittoa tässä ollaan hakemassa eikä mitään huvikseen seurustelua.

Näin käy kun valkkaa panomiehen.

Mä taas en halua naimisiin, vaikka pitkäaikainen ex-avopuolisoni ja nykyinen miesystäväni ovat puhuneet asiasta. Mulle yhteisen elämän kaatuminen exän kanssa oli niin kamala pettymys ja henkilökohtainen epäonnistuminen etten voi edes ajatella meneväni naimisiin. En ole kyllä ikinä oikein halunnutkaan avioitua, en koe sitä tärkeäksi omalta puoleltani.

Osta se prinsessapukusi ja pidä prinsessajuhlasi. Sehän teille naisille on tärkeintä, ei mieheen sitoutuminen. 

Minä oon kyllä aina kysynyt jo tapailun alkuvaiheessa että millä mielellä mies alkaa seurustelemaan, että onko etsimässä kuinka vakavaa suhdetta ja haluaako joskus mennä naimisiin. Pitäähän sitä varmistaa että molemmilla on samat tavoitteet. Kurjaa olisi huomata muutaman vuoden seurustelun jälkeen että toinen  haluaakin suhteelta muuta kuin mitä itse haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä oon kyllä aina kysynyt jo tapailun alkuvaiheessa että millä mielellä mies alkaa seurustelemaan, että onko etsimässä kuinka vakavaa suhdetta ja haluaako joskus mennä naimisiin. Pitäähän sitä varmistaa että molemmilla on samat tavoitteet. Kurjaa olisi huomata muutaman vuoden seurustelun jälkeen että toinen  haluaakin suhteelta muuta kuin mitä itse haluaa. 

Minäkin kysyin tätä mieheltä seurustelun alkuvaiheessa ja keskustelimme aiheesta kovasti. Silloin mieskin oli sitä mieltä, että vakava ja sitoutunut parisuhde on hänellä tarkoituksena. Sanoin, että mulle vakiintunut parisuhde tarkoittaa avioliittoa. Mies sanoi, että hänkin haluaa vakiintuneen ja vakavan parisuhteen. Ihmekös mulla on nyt aikalailla vedätetty olo. Verbaalisesti mies kyllä tuo rakkauttaan paljon esiin, mutta puheet ilman tekoja ei merkitse riittävästi. 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä oon kyllä aina kysynyt jo tapailun alkuvaiheessa että millä mielellä mies alkaa seurustelemaan, että onko etsimässä kuinka vakavaa suhdetta ja haluaako joskus mennä naimisiin. Pitäähän sitä varmistaa että molemmilla on samat tavoitteet. Kurjaa olisi huomata muutaman vuoden seurustelun jälkeen että toinen  haluaakin suhteelta muuta kuin mitä itse haluaa. 

Minäkin kysyin tätä mieheltä seurustelun alkuvaiheessa ja keskustelimme aiheesta kovasti. Silloin mieskin oli sitä mieltä, että vakava ja sitoutunut parisuhde on hänellä tarkoituksena. Sanoin, että mulle vakiintunut parisuhde tarkoittaa avioliittoa. Mies sanoi, että hänkin haluaa vakiintuneen ja vakavan parisuhteen. Ihmekös mulla on nyt aikalailla vedätetty olo. Verbaalisesti mies kyllä tuo rakkauttaan paljon esiin, mutta puheet ilman tekoja ei merkitse riittävästi. 

ap 

Kuulostaa mun ex-aviomieheltä. Kyllä se sun kanssa naimisiin menee. Mutta sitten kulkee ympäri kyliä selittämässä kuinka vaimo ei kosketa ja seksiäkään ei olla harrastettu vuosiin ja hän nukkuu sohvalla. Ja sitten taas joku nuori tämän uskoo ja mies vaihtaa uuteen uhriin. Onnea vaan.

Itse en koskaan nuorena halunnut naimisiin. Ex-mieheni painosti mut naimisiin. Vielä viikkoa ennen häitä yritin perua koko jutun. Nyt olen eronnut ja nyt tuntuu (ehkä vanhasta tottumuksesta) , että haluaisin naimisiin. Outoa. Ehkä mä vielä viiskymppisenä solmin rakkausavioliiton.

Mitä avioliitto sitten oikeasti muuttaa? No leskeneläkkeen, mutta nythän ollaan jo jonkin aikaa käyty keskustelua siitä, pitäisikö koko leskeneläke lakkauttaa. Avioehtoon varmasti suostuisit, koska et ole rahan perässä, ethän? Yhteinen asuntolaina ja yhteiset lapset sitoo paljon enemmän kuin nimi paperissa. 

Ei pidä vaatia toiselta liikaa. Mikään suhde ei ole täydellinen. Haluatko olla miehen kanssa vai haluatko häät ja kulissit? Tivaatko syyllistävästi mieheltä? Ei häät pelasta mitään, mutta paha romantikolle. Joskus nuorena haaveilin häistä ja onnellisesta loppuelämästä ja kieltämättä välillä nytkin, mutta siinäkin on, että saisi toimivan seurustelusuhteen, viettää aikaa mukavan ihmisen kanssa.