Lue keskustelun säännöt.
Asioita lapsuudesta jotka tuntuivat ihan normaaleilta
18.12.2018 |
...mutta nyt aikuisena mietittynä olivat outoja tai tosi epäoikeudenmukaisia?.
Meillä esim suututtiin kamalasti jos vahingossa rikkoi vaikka juomalasin. Huutoa tuli. Muistan kun joskus 16-vuotiaana ekan poikakaverin luona rikoin lasin ja menin ihan paniikkiin ja pyytelin kamalasti anteeksi, poikakaveri oli tietty ihan hämmentynyt että mitä nyt ja vahinkohan se oli. Toinen juttu oli se, että meillä ei ollut minkäänlaisia nukkumaanmenoaikoja, saatiin aika vapaasti valvoa niin myöhään kun lystäsi. Koulun kanssa ei saanut mitään apua, vaikka minulla oli matikan kanssa suuria oppimisvaikeuksia. Siihen aikaan piti viedä koe vanhemmille allekirjoitettavaksi, joka kerta oltiin äkäisiä niistä vitosista mutta ikinä ei kysytty tai mietitty että miksi niitä huonoja numeroita tulee.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu pahalta puolestasi. Onneksi olet nyt aikuinen ja voit elää toisella tapaa. Minua inhottaa aikuiset, jotka suuttuvat lapsilleen pienistä asioista.
Pääosin lapsuuteni oli ihan onnellinen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin äitini kanssa lomilla joka päivä töissä (siivoustöissä). Ikävuosina 10 -16. Sitten tuli oma tahto enkä enää halunnut.
Nyt vanhemmiten tajuan että äitini ei olisi selvinnyt töistään ilman minua.
Vierailija kirjoitti:
...Koulun kanssa ei saanut mitään apua, vaikka minulla oli matikan kanssa suuria oppimisvaikeuksia. Siihen aikaan piti viedä koe vanhemmille allekirjoitettavaksi, joka kerta oltiin äkäisiä niistä vitosista mutta ikinä ei kysytty tai mietitty että miksi niitä huonoja numeroita tulee.
Meillä oli samalla tavalla, en tiedä johtuiko siitä, että olin kuopus, ja vanhemmat eivät yksinkertaisesti jaksaneet "kasvattaa" vai mikä siinä oli. Näin aikuisena olen alkanut miettimään, kuinka epäreilua se oli, että kun sain joistain kokeista 5 tai 6, tuli vanhemmilta noottia, mutta he eivät sitten tehneet asialle mitään. Eivät patistaneet kokeisiin lukuun, eivät tarkistaneet läksyjä. Eli langettivat vastuun minulle, ala-aste ikäiselle lapselle. Olin osittain laiska, joten olisin ehdottomasti kaivannut potkua persuksille. Ajattelin pitkään, että olin vain tyhmä ja vajaa lapsi, mutta osa syynä huonoille arvosanoille/kohtalaisille arvosanoille oli aikuisten tarjoaman tuen puute.
Sellaista se oli, kasvatus ainakin 70- ja 80-luvulla. Ihan kunnon kansalaisia meistä suurimmasta osasta silti tuli. Nykyisin vanhemmistani olisi varmaan tehty lasu. Ties vaikka meidät olisi otettu huostaan.
Se, että suhteellisen pienistäkin jutuista kuritettiin fyysisesti (nahkavyöllä), vaikka oltiin ihan ns. normaali perhe!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä muisto on jostain tosi kaukaa kun pienenä lapsena hajotin jonkun Kinder lelun ja säikähdin että äiti alkaa raivoamaan minulle joten ryömin sängyn alle piiloon. Eihän kai ole normaalia pelätä noin omaa äitiään? Ja joo en minäkään saanut mitään apua läksyihin muuta kuin sitä ainaista huutoa.
Mä käytin talvihaalareita koulussakin vielä tosi isona (ehkä 12v?), eikä sitä muistaakseni koskaan edes mietitty, että olisiko se jotenkin lapsellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että joka lomalla alkoholi kuului asiaan. Äiti ja isä välillä riiteli kumman vuoro on olla ajokunnossa.
Nyt kun ajattelee niin onhan se surullista, jos ihminen ei kykene lomalla rentoutumaan ilman jonkinlaista alkoholiannosta. En minä itsekään absolutisti ole ja ymmärrän ilon, kun joskus ottaa viinilasin ravintolassa tai oluen saunassa. Mutta ei mun lomarentoutuminen todellakaan vaadi aina alkoholia. Ihanan vapaa olo jotenkin, ihan kuin yksi pallo olisi vähemmän nilkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...Koulun kanssa ei saanut mitään apua, vaikka minulla oli matikan kanssa suuria oppimisvaikeuksia. Siihen aikaan piti viedä koe vanhemmille allekirjoitettavaksi, joka kerta oltiin äkäisiä niistä vitosista mutta ikinä ei kysytty tai mietitty että miksi niitä huonoja numeroita tulee.
Meillä oli samalla tavalla, en tiedä johtuiko siitä, että olin kuopus, ja vanhemmat eivät yksinkertaisesti jaksaneet "kasvattaa" vai mikä siinä oli. Näin aikuisena olen alkanut miettimään, kuinka epäreilua se oli, että kun sain joistain kokeista 5 tai 6, tuli vanhemmilta noottia, mutta he eivät sitten tehneet asialle mitään. Eivät patistaneet kokeisiin lukuun, eivät tarkistaneet läksyjä. Eli langettivat vastuun minulle, ala-aste ikäiselle lapselle. Olin osittain laiska, joten olisin ehdottomasti kaivannut potkua persuksille. Ajattelin pitkään, että olin vain tyhmä ja vajaa lapsi, mutta osa syynä huonoille arvosanoille/kohtalaisille arvosanoille oli aikuisten tarjoaman tuen puute.
Itse olen miettinyt tuota samaa: koska olin kuopus, jäin monessa asiassa todella vähäiselle huomiolle. Pärjäsin kyllä koulussa aina, mutta monenlaiset arkielämän taidot jäivät vanhemmiltani opettamatta. Opin sitten kavereilta.
Sosiaaliset taidot ja niiden osittainen puuttuminen ovat sitten ihan oma lukunsa. Meillä korostettiin hyviä käytöstapoja ja kohteliaisuutta, mutta jotain jäi opettamatta. En oikein saa ajatuksesta kiinni. Olen lähes aina ollut arka ja kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta ja viime aikoina olen miettinyt, voiko tuo olla kotioloista lähtöisin, että onko siellä tapahtunut jotain sellaista henkistä laiminlyöntiä, jota en kunnolla edes muista. Meillä oli vähän sellaista, että äiti oli välinpitämätön ja ailahtelevainen, isä puolestaan etäinen ja ankara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että tuurijuoppoisä oli muutaman kerran vuodessa pari viikkoa putkeen ympäripäissään. Ei ollut väkuvaltainen, mutta kuitenkin pelottava humalassa, kun oli niin eri ihminen. Hengaili välillä kotona, sammui olkkarin lattialle ja sitten katosi pariksi päiväksi. Parin viikon jälkeen selvisi itse tai selviämisasemalla ja kävi taas normaalisti töissä. Näin edettiin muutaman kuukauden tai puolen vuoden sykleissä. Koko lapsuus ja nuoruus meni tällä tavalla. Luulin pitkään, että kaikki isät tekee näin! 😀
Meillä oli varmaan se välttelevän kiintymyssuhteen kasvatus. Muistan äidin sanoneen minulle, kun olin 6 tai 7 vuotta vanha, että nyt olet jo niin iso, että ei enää halata. Äidin halaaminen loppui siihen. Isän kanssa en ollutkaan koskaan halannut.
Kummallisena pidettiin esim. sitä, jos joku vielä kymmenvuotiaana meni äidin tai isän syliin istumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei autettu läksyissä, saatikka tentattu kokeisiin. Jos vahingossakaan kysyi jotain hankalaa kohtaa niin murjaistiin "mietippä ite".
Myöskään harrastuksia ei ollut. Yläasteella innostuin ompelemisesta ja halusin oman ompelukoneen kun äidin koneessa ei säädöt toimineet. Ostettiin se kaikkein kämäsin parinkympin halpiskone, joka hyvä että sai suoraa tikkiä tehtyä. Loppui nekin innostukset siihen. Hieman kadehdin näitä nykylapsia, joilla saattaa kaikki harrastukset maksaa tonninkin kuussa. Olisinpa edes sen yhden kerran saanut sen hintaiset varusteet.
Risteilyt 90-luvulla. Aikuiset riekkuivat umpihumalassa ja lapset kirmasivat öisin laivan käytävillä vailla valvontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä menee osastolle outo.
79 syntyneenä lapsuudessa oli normaalia että lapsijoukko ikähaitarilla 2-11 v. Katosivat aikuisten näköpiiristä aamulla kello seitsemän ja palasivat koteihinsa illalla klo 22.00 ilman että päivän aikana oli minkäänlaista kontaktia vanhempiin, saatika että vanhemmat olisivat edes tienneet missä oltiin tai mitä tehtiin.
Tänä päivänä samainen joukkio olisi hukassa parikin tuntia niin perässä olisi jo pappi, poliisi, palokunta ja puolustusvoimat.
Koulun kanssa melkein sama. Äidillä ei riittänyt kärsivällisyys edes ekaluokan läksyissä, vaan raivostui kun en osannut heti. Esikoulua en saanut käydä (siihen aikaan oli ilmeisesti vielä vapaaehtoinen), mutta nälvi kun en tietenkään ollut esikoulun käyneiden luokkalaisteni tasolla.
Mitään numeroita, kirjaimia tms ei myöskään opeteltu yhdessä kotona. Menin kouluun täysin ummikkona, ainoana ei-esikoulun käyneenä, enkä edes aakkosia tuntenut. Matikassa jo 1+2 tuotti vaikeuksia, kun ei kukaan ollut minulle mitään numeroita opettanut ja esim. laskuleikkejä tehnyt.
Ja ironia huipentuu tässä. Arvatkaapas, mikä äitini oli ammatiltaan? Kyllä: opettaja.
Kun äiti ei viitsinyt hoitaa kotona mitään perusjuttuja, ei vienyt edes esikouluun jne. niin tämän vuoksi ravasin oppimisvaikeustesteissä. Olin niin pahasti ikätovereitani jäljessä, että epäiltiin ainakin lukihäiriötä. Ja ei mitään, kaikesta tuli "puhtaat paperit", eli äiti ei voinut laittaa oppimishäiriöiden syyksi sitä, että oli täysin laiminlyönyt oman lapsensa esiopetuksen. Mutta ei tietenkään tätä tunnustanut, vaan edelleen syytti minua, että olen vain laiska, tyhmä ja milloin mitäkin.
Valitettavasti tällä pohjalla koko peruskoulu meni todella riman ali. Kun ekaluokasta lähtien kotona toitotettiin minun olevan tyhmä ja oppimishäiriöinen, niin ei sillä kympin oppilasta tehdä, ei edes juuri ja juuri keskitason. Harmi, sillä älyä olisi löytynyt vaikka mihin, kun hiljalleen aikuisena vasta aloin uskoa itseeni. Amk -paperit melkein jo suoritettuna, mutta alan yliopisto-opinnot käyvät edelleen mielessä... jos vaikka joskus sitten uskaltaisi. Jo amk:ssa olin kauhuissani, että pärjäänkö minä muka paikassa, jonka nimikkeessä lukee "korkeakoulu".
Saahan tuo kyllä edelleen vihaiseksi. Oma lapseni osaa jo reilusti alle kouluikäisenä tehdä pieniä laskutehtäviä sekä plus- että vähennyslaskuista. Oppimisesta tehdään hauskaa leikkien avulla, ja kehun maasta taivaisiin kun ratkaisee tehtävän oikein. Väärinmennessäkään kukaan ei suutu, vaan mietitään yhdessä, että mitenkä saadaan tehtävä oikein.
90-luvulla aikuiset järjestivät juhlia (esim. juhannus tai uusi vuosi), joissa lähes kaikki aikuiset joivat alkoholia ihan reilustikin. Mukana oli kyllä ainakin yksi selvä/lähes selvä aikuinen aina. Me lapset (7-12v) sitten pyörittiin siellä mukana, lähinnä omissa leikeissämme ja saatiin valvoa myöhään. Ikinä ei pelätty eikä ollut turvatonta, vaan oli hauskaa kun aikuisillakin oli kivaa ja oli sellaista juhlatunnelmaa. Eikä kyseessä ole siis mikään alkkisperhe, tai vähäosaiset tms.. Asuttiin semmosessa jumalattomassa kivilinnassa järven rannalla, kaikki oli viimesen päälle, sain paljon rakkautta ja rajoja vanhemmiltani. Nykyään kai vaan tuollainen juhliminen lasten lästäollessa olisi jotenkin kamalan väärin :)
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla aikuiset järjestivät juhlia (esim. juhannus tai uusi vuosi), joissa lähes kaikki aikuiset joivat alkoholia ihan reilustikin. Mukana oli kyllä ainakin yksi selvä/lähes selvä aikuinen aina. Me lapset (7-12v) sitten pyörittiin siellä mukana, lähinnä omissa leikeissämme ja saatiin valvoa myöhään. Ikinä ei pelätty eikä ollut turvatonta, vaan oli hauskaa kun aikuisillakin oli kivaa ja oli sellaista juhlatunnelmaa. Eikä kyseessä ole siis mikään alkkisperhe, tai vähäosaiset tms.. Asuttiin semmosessa jumalattomassa kivilinnassa järven rannalla, kaikki oli viimesen päälle, sain paljon rakkautta ja rajoja vanhemmiltani. Nykyään kai vaan tuollainen juhliminen lasten lästäollessa olisi jotenkin kamalan väärin :)
Nykyään alkoholin kanssa on menty jo ihan toiseen ääripäähän, eli ajatellaan, että jo sen yhden saunakaljan juominen lapsen seurassa olisi todella väärin ja tuomittavaa.
Äiti lähetti minut ja veljeni välillä kahdestaan kauppaan ostamaan vaikka keksejä. Olimme alle kouluikäisiä, minä alle viisivuotias. Olen syntynyt 1991.
Vanhempien tolkuton dokaus. Toinen saattoi olla jopa useita viikkoja kotoa poissa ryyppyreissuillaan ja toinen kotona tuon saman ajan humalassa. Siinä me lapset sitten itse hoidimme koulun, kodin jne. Kun vanhemmat olivat yhtäaikaa kotona, he tappelivat niin paljon, että isovanhemmat hakivat hetkeksi meidät lapset pois alta. Joskus joutui itse soittamaan poliisin paikalle rauhoittamaan tilanteen.
Tämä tuntui lapsena ihan normaalilta, mutta nyt aikuisena on usein miettinyt kuinka levotonta kotona oli. Tänä päivänä joku naapuri olisi varmaan tehnyt lasun, mutta ei tuolloin kultaisella ysärillä semmoisia harrastettu.
Tuntuu pahalta puolestasi. Onneksi olet nyt aikuinen ja voit elää toisella tapaa. Minua inhottaa aikuiset, jotka suuttuvat lapsilleen pienistä asioista.