Asioita lapsuudesta jotka tuntuivat ihan normaaleilta

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli varmaan se välttelevän kiintymyssuhteen kasvatus. Muistan äidin sanoneen minulle, kun olin 6 tai 7 vuotta vanha, että nyt olet jo niin iso, että ei enää halata. Äidin halaaminen loppui siihen. Isän kanssa en ollutkaan koskaan halannut.

Kummallisena pidettiin esim. sitä, jos joku vielä kymmenvuotiaana meni äidin tai isän syliin istumaan.

Meillä oli kotona myös asiat niin, että rakkautta ei näytetty. Ei halattu ei mitään sellaista mikä on normaalia. Vanhempia ei kiinnostanut meidän koulunkäynti jne.. Ja nykypäivää, kun ajattelen niin oltais varmasti lasun hampaissa. Minun isoveljeni ei ole esim koskaan halannut omaa poikaansa ja se poika on jo 19 vuotias. Se ei ole sen takia, että ei haluaisi vaan sen takia, koska ei osaa. Minun veljeni on sanonut, että on ylivoimasta ajatella sitä halaamista omalle lapselle. HE kättelevät aina kun näkevät.  Tämä johtuu ihan meidän lapsuudesta, kun ei meitä halittu ja tsempattu. Noinkin pieni asia vaikuttaa vielä 43vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Risteilyt 90-luvulla. Aikuiset riekkuivat umpihumalassa ja lapset kirmasivat öisin laivan käytävillä vailla valvontaa.

  Tukholman risteily joskus aivan 90-luvun alussa. Siitä jäi mieleeni kun isäni huuteli törkeässä humalassa jossain Tukholman kadulla "hjeeelp", ja minua hävetti suunnattomasti. Olin noin 10-vuotias tuohon aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla aikuiset järjestivät juhlia (esim. juhannus tai uusi vuosi), joissa lähes kaikki aikuiset joivat alkoholia ihan reilustikin. Mukana oli kyllä ainakin yksi selvä/lähes selvä aikuinen aina. Me lapset (7-12v) sitten pyörittiin siellä mukana, lähinnä omissa leikeissämme ja saatiin valvoa myöhään. Ikinä ei pelätty eikä ollut turvatonta, vaan oli hauskaa kun aikuisillakin oli kivaa ja oli sellaista juhlatunnelmaa. Eikä kyseessä ole siis mikään alkkisperhe, tai vähäosaiset tms.. Asuttiin semmosessa jumalattomassa kivilinnassa järven rannalla, kaikki oli viimesen päälle, sain paljon rakkautta ja rajoja vanhemmiltani. Nykyään kai vaan tuollainen juhliminen lasten lästäollessa olisi jotenkin kamalan väärin :)

Nykyään alkoholin kanssa on menty jo ihan toiseen ääripäähän, eli ajatellaan, että jo sen yhden saunakaljan juominen lapsen seurassa olisi todella väärin ja tuomittavaa.

  Sain maistella korkillisen isäni saunakaljaa joskus ollessani noin kymmenen, maku oli järkyttävä ja ihmettelin että miten tuollaista voidaan juoda pullokaupalla. 

Kuopuksena minullekin jätettiin opetamatta vaikka ja mitä, ja perheessä suurinta hupia oli (sekä isommat sisarukset että vanhemmat) naureskella miten en jotain tiedä. Siis ihan todella pienelle lapselle. Muistan kun joskus ehkä 6-vuotiaana ihmettelin miten kukaan aikuinen pissaa housuun kun telkkarissa oli kuukautissuojamainos. Siskoni hörähti vieressä että eksä muka tiedä ettei ne ole millekkään pissalle. Muistan vieläkin kun äitini katsoi minuun häpeillen ja järkyttyneenä, että "No ei todellakaan ole, etkö tiedä!"

Ymmärsin äänepainoista kyllä, että kyseessä oli jotain mistä ei puhuta mutta samaan aikaan pitäisi maagisesti tietää. Helvetin loogista ja vielä loogisempaa oli nolata minut ko. tilanteessa.

Olin joskus suht vanhana (varmaan sama 6-7 v) pissannut yöllä sänkyyni. Yritin salailla (koska nauraminen ja nolaaminen) mutta sitten veljeni huomasi asian ja alkoi ilkkua äidilleni. Äidillä taas semmoinen "No eikä ole ei kai.. älä höpötä" esim. sen sijaan, että olisi sanonut että "Aijaa eihän se mitään haittaa" Kun tulin kotiin, patja odotti läikkineen pihalla ja isä osoitti sormella "kato nyt mitä teit"

Voisin kirjoittaa kirjan näistä... Myös jouluina ja juhlissa nämä "hauskuudet" tuotiin esille ja minulle naurettiin ja pilkattiin vuosikausia. Muistin vasta joskus vanhana yhden höhlän jutun jonka siskoni oli tehnyt ja sanoin sen ääneen. Kenenkään muun hölmöyksiä ei pilkattu ja muisteltu koko ajan.

Ei mikään ihme että minusta kasvoi uhmakas, sarkastinen ja näsäviisas. Pikkuvanha lapsi. Ja ai että sekin oli niin viimesen päälle hulvatonta perheeni mielestä.

Vahdin 10-11 vuotiaana 8-9 ja 5-6 vuotiaita sisaruksiani äidin ollessa yötöissä. Yötöitä ei ollut paljoa, mutta muistan kuinka vitutti kun olisin 11 vuotiaana halunnut kaverin synttäreille yöksi, mutta äidin mielestä pikkusiskoni ei ollut tarpeeksi iso 10 vuotiaana vahtimaan pikkusisarta, vaikka itse jouduin samanikäisenä :D.

En uskaltaisi antaa alle 15 vuotiaan jäädä kotiin noin pienten kanssa.

Ei meilläkään halailtu tai oltu läsnä. Koulunkäynnistä ei välitetty mutta silti vaadittiin käymään lukio vaikka todistukset olivat paskoja. Nykyään välit vanhempiin ovat lämpimämmät.

Itse annan lapsilleni läheisyyttä ja hellyyttä, koulun alkaessa aijon olla läsnä ja auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös suututtiin jos esim. kaatoi lasin, tiputti jotain tms. Ylipäätään kaikkiin vahinkoihin suhtauduttiin kuin ne olisivat olleet tahallisia tekoja.

Sekin oli normaalia, ettei vanhempien välillä ollut minkäänlaista lämpöä tai hellyyttä. Myöskään lapsia ei halattu tai osoitettu rakkautta.

Normaalia oli myös töksäyttää ruokapöydässä "anna vettä". Koskaan ei kiitetty tai pyydetty kauniisti. Olen 28v ja minulle on edelleen vaikeaa kiittää. Monet perus käytöstavat ovat hakusessa.

Voi ei, täsmälleen samat kokemukset täällä. Olen 27v. Peruskohteliaisuus tuntuu edelleen hienostelulta ja siltä että "on olevinaan" vaikka tiedän ettei se sitä ole. En oikein pärjää sosiaalisissa tilanteissa, jo pelkät synttärionnittelut ovat kamalan vaivaannuttavia kun on oppinut että on oikeanlaista vaatimattomuutta olla vain hiljaa ja jättää tuollaiset huomiotta. Sairas ilmapiiri oli kyllä lapsuudessa.

Vierailija kirjoitti:

70 luvulla tokaluokkalaisesta lähtien käytiin kolun jälkeen dyykkailemassa kaatopaikalla kakaraporukalla. Kivaa oli

  Muistan kun ukkini otti minut ja pikkusiskoni mukaan kaatopaikalle ja siellä sitten tongittiin jotain, tämä tapahtui 80-luvulla ja olimme alle kouluikäisiä siskoni kanssa.

Kasvatettiin häpäisemällä ja vähättelyllä. Pelkoja ja huolia ei otettu todesta. Vahingoista tuli tukkapöllyt ja hirveät huudot. Perusoletus oli, että lapset tekevät kaiken silkasta ilkeydestä ja pahuudesta, vaikka olimme sisarusteni kanssa todella kilttejä ja arkoja. Koskaan ei vaivauduttu selittämään mitään mieltä askarruttavaa tai edes pahasti vaivaavia, pelottavia asioita, kaikkeen vastaus oli "kyllä sitten isompana ymmärrät". No olemme kaikki neljä sisarusta nyt aikuisina enemmän tai vähemmän tunnevammaisia. On todella vaikea osoittaa minkäänlaista rakkautta ja välittämistä. Veli menetti työkykynsä sosiaalisten tilanteiden pelon takia, sisko masentunut.

Matkustettiin usein vanhalla autolla, jossa ei ollut turvavöitä ollenkaan. Tämä siis joskus 15 vuotta sitten. Siellä istuttiin sisarusten kanssa takapenkillä kylki kyljessä. Ei onneksi ajeltu mitään pitkiä matkoja.

Yksi hämmentävistä jutuista omassa lapsuudessa oli, että iltapesulle piti mennä omasta huoneesta alasti :D ei siis voinut riisua vasta kylppärissä. vanhemmat istui puoli yhdeksän uutisia katsomassa olkkarissa ja me sitten pyyhällettiin vauhdilla pesulle. Olin vanhin lapsi (tyttö), niin kyllä se alkoi siinä yhdeksän ikäisenä tuntua vaivaannuttavalta. Kerran vanhempi serkkuni oli poikakaverinsa kanssa meillä lapsenlikkana ja kyllä muistan että heitä huvitti meidän viuhahdus :D siinä yhdeksänvuotiaana oli yksi kaverini sitten tulossa yökylään, kuumeisesti mietin miten hoidan tuon asian.. Edellisenä iltana sit sain äidille sanottua et tuo tapa tuntuu nololta. Ymmärsi ihan hyvin kyllä. Sit tuo tapa jäi kai vähitellen muutenkin pois.

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös suututtiin jos esim. kaatoi lasin, tiputti jotain tms. Ylipäätään kaikkiin vahinkoihin suhtauduttiin kuin ne olisivat olleet tahallisia tekoja.

Sekin oli normaalia, ettei vanhempien välillä ollut minkäänlaista lämpöä tai hellyyttä. Myöskään lapsia ei halattu tai osoitettu rakkautta.

Normaalia oli myös töksäyttää ruokapöydässä "anna vettä". Koskaan ei kiitetty tai pyydetty kauniisti. Olen 28v ja minulle on edelleen vaikeaa kiittää. Monet perus käytöstavat ovat hakusessa.

Siis ihan sama meillä! Olen nyt aikuisempana tajunnut, että varmaan sen takia kasvoi jotenkin aina olemaan "varpaillaan", hirveän varovaiseksi ja peilaamaan muita ihmisiä. Parasta oli olla kotona mahdollisimman näkymätön ja kiltti, etteivät vanhemmat vaan suutu tai hermostu mistään. Nämä asiat ahdistavat edelleen vanhempien luona käydessä, sen takia muutin pois opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja sille tielle myös jäin.

Minullekin on tullut ns. "uutena", että jos joku asiaa menee pieleen, mies ei raivostukaan tai suutu siitä. Oma isäni nimittäin suuttui aina ja oli todella kärsimätön, jos asiat eivät menneet ihan juuri niin kuin hän oli ajatellut. (Siis sellaisetkin asiat, joihin ei voinut itse vaikuttaa.) Esim. kerran kun eräs tapailemani mies oli luvannut hakea minut lentokentältä ja lentoni myöhästyi jotain kolme tuntia, olin ihan kauhuissani, kun pelkäsin samanlaista reaktiota häneltä. Sen sijaan hän sanoikin, että eipä tässä mitään, sellaista sattuu. Isäni ei myöskään koskaan voinut viedä minua autolla kavereille tai minnekään minne olisi tarvinnut autokyydin. En koskaan voinut pyytää häneltä, että heitätkö minut paikkaan X, vaikka se olisi ollut lähellä tai esim. 15 minuutin päässä / ilman mitään suurempaa vaivaa ja rahasta ei ollut kyse.. Aina piti mennä bussilla. En osaa edelleenkään oikein ajatella että jollekin on ok olla "kuskina" tai tulee kauhean syyllinen olo, jos joku mies tarjoutuu viemään minut jonnekin autollaan. N24

Vierailija kirjoitti:

Tämä menee osastolle outo.

79 syntyneenä lapsuudessa oli normaalia että lapsijoukko ikähaitarilla 2-11 v. Katosivat aikuisten näköpiiristä aamulla kello seitsemän ja palasivat koteihinsa illalla klo 22.00 ilman että päivän aikana oli minkäänlaista kontaktia vanhempiin, saatika että vanhemmat olisivat edes tienneet missä oltiin tai mitä tehtiin.

Tänä päivänä samainen joukkio olisi hukassa parikin tuntia niin perässä olisi jo pappi, poliisi, palokunta ja puolustusvoimat.

Olen syntynyt 80 ja tutulta kuulostaa :D Viikonloppuina/lomilla  juostiin ovesta ulos klo 8 aamulla ja kotiin tultiin siinä 20.00 illalla, lämmin ruoka oli syöty jossain kaverilla jos oli syöty ollenkaan ja meitä oli tosiaan lauma ikähaitarilla 4v-11v.

Tuli tuosta aloitusviestistäsi myös mieleen. Isäni nyt oli täysi hullu näin jälkeen päin sanottuna. On siis hoidossa nykyään diagnooseineen. Muistan sen yhden päivän, kun vietettiin aikaa yhdessä. Yleensä ei ollut tällaista. Ei edes syönyt muun perheen kanssa. Oli kuitenkin istumassa ruokapöytään kanssani. Oli laittamassa ruokaa lautaselle vissiin juuri ja oli kääntänyt selän. Pöydällä oli ketsuppipurkki väärin päin ja maitolasi. Olin ottamassa ketsuppia, kun se kaatui ja kaatoi maitolasin. Maitoa valui joka paikkaan. Sitä oli ihan hirveästi niin pienestä lasista. Se hiljaisuus ja ilme, joka hänen kasvoillaan oli. Hänellä oli siis sellainen hullun katse ja se oli silloin siinä. Pyysin anteeksi, hoin sitä ja todella pelkäsin, että nyt minä kuolen. Ei sanonut mitään, otti ruoat ja juomat ja meni toiseen pöytään. En muista kuka siivosi. Tästä siis jo yli 20 vuotta, miksi en kovin hyvin muista.

Maitopurkin, kaljojen ja tupakoiden kanssa kassalle "äidin  tilille". Eipä onnistuisi nykyisin !

Puhumattomuus. Ihmettelen aina jos muilla perheillä on keskusteluyhteys toisiinsa.

Fundamentaaliusko.

Olin aika iso ennebkuin opin, että on ateisteja.

Avioliitto.

Pidin eronneita kummajaisina. (Olen syntynyt 60-luvulla).

Alkoholin jatkuva kittaus ja se, että sitä on pakko olla aina kaapissa. Ei ole ollu 20-vuotisen elämäni aikana päivääkään, etteikö alkoholia pyörisi silmissä. Olisi varmaan pitänyt jo muuttaa 16-vuotiaana kotoa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...Koulun kanssa ei saanut mitään apua, vaikka minulla oli matikan kanssa suuria oppimisvaikeuksia. Siihen aikaan piti viedä koe vanhemmille allekirjoitettavaksi, joka kerta oltiin äkäisiä niistä vitosista mutta ikinä ei kysytty tai mietitty että miksi niitä huonoja numeroita tulee.

Meillä oli samalla tavalla, en tiedä johtuiko siitä, että olin kuopus, ja vanhemmat eivät yksinkertaisesti jaksaneet "kasvattaa" vai mikä siinä oli. Näin aikuisena olen alkanut miettimään, kuinka epäreilua se oli, että kun sain joistain kokeista 5 tai 6, tuli vanhemmilta noottia, mutta he eivät sitten tehneet asialle mitään. Eivät patistaneet kokeisiin lukuun, eivät tarkistaneet läksyjä. Eli langettivat vastuun minulle, ala-aste ikäiselle lapselle. Olin osittain laiska, joten olisin ehdottomasti kaivannut potkua persuksille. Ajattelin pitkään, että olin vain tyhmä ja vajaa lapsi, mutta osa syynä huonoille arvosanoille/kohtalaisille arvosanoille oli aikuisten tarjoaman tuen puute.

Tavallaan olen samaa mieltä, mutta kyllä ala-asteikäinen itsekin tajuaa, että huono numero tulee jos ei lue kokeeseen. Ja siihen auttaa, että lukee kokeeseen. Eri asia, jos ei osaa ja ymmärrä, eikä aikuiset silti tue. Laiskuudelle osaa lapsikin tehdä jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä menee osastolle outo.

79 syntyneenä lapsuudessa oli normaalia että lapsijoukko ikähaitarilla 2-11 v. Katosivat aikuisten näköpiiristä aamulla kello seitsemän ja palasivat koteihinsa illalla klo 22.00 ilman että päivän aikana oli minkäänlaista kontaktia vanhempiin, saatika että vanhemmat olisivat edes tienneet missä oltiin tai mitä tehtiin.

Tänä päivänä samainen joukkio olisi hukassa parikin tuntia niin perässä olisi jo pappi, poliisi, palokunta ja puolustusvoimat.

Olen syntynyt 80 ja tutulta kuulostaa :D Viikonloppuina/lomilla  juostiin ovesta ulos klo 8 aamulla ja kotiin tultiin siinä 20.00 illalla, lämmin ruoka oli syöty jossain kaverilla jos oli syöty ollenkaan ja meitä oli tosiaan lauma ikähaitarilla 4v-11v.

Tää oli paljon parempi tapa elää. Ongelmanratkaisu- ja ryhmätaidot kehittyvät oikeasti. Ei ole ihmekään, että nykylapset ovat pleikkareilla jumittavia vätyksiä ja masentuneita. Ja vanhemmilla on rajallisesti yksin mahiksia muuttaa tätä, koska tosiaan jos tekisi kuten ennen vanhaan ja lapsen ajaisi pihalle klo 8 aamulla niin iltapäivään mennessä lasu olisi jo tehty.

Ala-astetta käydessäni koulu sijaitsi ehkä parin kilometrin päässä järven rannasta. Joskus esimerkiksi biologian tuntia mentiin pitämään järvelle kun tutkittiin jotain vesikasveja. Opettaja saattoi vain sanoa meille, että kipaiskaapa jo välitunnin aikana valmiiksi sinne järvelle niin hän tulee sitten perässä. Ja me lapsethan pyyhkäistiin päinemme järvelle - piti ylittää yksi vilkasliikenteinen tiekin, missä rajoitus 100km/h - ja lotrattiin rannassa kunnes ope tuli. Mahtoi joukossa olla uimataidottomiakin. Tämä 90-luvun puolivälissä eikä ollut yhtään outoa, että luokallinen lapsia päästettiin järven rantaan ilman opettajan valvontaa.