Syntyvyyden laskuun löytyi uusi selitys: Vanhempien uupumus vaikuttaa lapsitoiveisiin

Uutinen:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005798173.html

Äidit on niin laiskoja nykyään :O

Vähän lisää aktiivimallia, nuorten ihmisten irtisanomisten helpottamista ja äitien vaikeutta päästä työelämään (ne perkeleet lisääntyy kuitenkin!) niin hyvä tulee.

Joo o. Itse koin synnytyksen niin hirveänä kokemuksena, että en koskaan enää halua siihen ruveta. Myöskään yöheräämisiin ei minun kärsivällisyyteni riitä. Joten, lapsiluku jää yhteen. Olen 26v.

Lukekaahan vielä metateksteinä ne viime päivien pari noin 20 sivua pitkää ketjua, joissa rähjätään subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja laiskoista äideistä. Äideistä, ei koskaan isistä.

Miten isät liittyy lapsiin? Kyllä jonkun pitää siellä kotonakin olla, kukas siellä on jos ei äiti, mummoko?

Vierailija kirjoitti:

Joo o. Itse koin synnytyksen niin hirveänä kokemuksena, että en koskaan enää halua siihen ruveta. Myöskään yöheräämisiin ei minun kärsivällisyyteni riitä. Joten, lapsiluku jää yhteen. Olen 26v.

sääliksi käy

"uusi selitys"? Sitä jäin tässä ihmettelemään.

Tätähän se on. Isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan, eivät kertaakaan ole edes hetkeä auttaneet, ikinä ei saa hoitoapua mistään. Kummeja ei voi kuormittaa, omat sisarukset ei auta vaikka tarjoaa 200e yhden yön hoidosta.

Minä joka en ole saanut ikinä lastenhoitoapua sekuntiakaan keltään, olin lapsena noin 100pv vuodessa jollain sukulaisella hoidossa. Joka viikonloppu, kaikki koulujen lomat, aina kun sairastin.

Omat vanhemmat pääsi noin 1000 x helpommalla kaikessa 70-80 luvulla.

Ja tätä on oikein tutkittu ja oikein tohtorin toimesta. Taas on laitettu rahaa itsestään selvyyksien toteamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

"uusi selitys"? Sitä jäin tässä ihmettelemään.

Vallitseva selitys on ollut yhdenlastenvanhempien/lapsettomien laiskanpulskuus, liian kiva elämä ja mukavuudenhalu hyvinvoinnin hattarapilvellä massu pinkeänä biletystä ja pitkitettyä nuoruutta nauttien.

Eikös se ole ihan hyvä asia, että jos tuntee ettei voimat riitä, niin ei väkisin tehdä lisää muksuja. Mikä tässäkin oli nyt se oikea ongelma?

Se on jännää että nykyään jaksetaan syyllistää äitejä, että ovat laiskempia kuin ennen. Nykyään vanhemmat joutuvat pärjäämään huomattavasti enemmän omillaan, kun isovanhemmat ovat yhä vähemmän perheen arjen apuna (toisin kuin ennen), paineet palata työmarkkinoille ovat suuret, rekrytoinnissa edelleen suositaan miehiä naisten yli lastenteon vuoksi ja lasten kanssa toiminta on tehty hyvin vaikeaksi. Päivähoitopaikkoja pitää hakea järjettömän aikaisin ja velvotteita on lapsen hyvinvoinnin lisäksi valtavasti. 

Itsekin kammoksun lapsien hankkimista juuri tämän vuoksi. Ensin saan tutkintoni loppuun, jonka jälkeen muutamaksi vuodeksi vakitöihin. Siitä äitiyslomalle parin lapsen verran ja kun palaa töihin, kaikki on taas uudelleen opettamista. Verotus takaa, ettei rahaa jää koskaan tarpeeksi perheen ylläpitämiseen, vaikka molemmat vanhemmista käyvät töissä. 

Juu ei riittänyt meidänkään rahkeet kuin kahten lapseen. Kolmesta oltiin aina haaveiltu. Mutta esikoisen korvatulehduskierre ja kakkosen pahat allergiat veivät voimat ja myös rahaa kului, kun esim. allergioita ei neuvolassa otettu olleenkaan tosissaan, omasta pussista ja yksityisen kautta piti kiertää, että saatiin diagnoosit ja hoidot. Päälle isot yt-neuvottelut miehen työpaikalla, seuraus: potkut ja nyt hän on jo monta vuotta peräkkäin saanut vain määräaikaisia töitä, joita kyllä osataan ketjuttaa samankin firman sisällä "laillisesti", kun ammattinimikettä muutetaan millin verran ja vaihdetaan talon sisällä yksikköä, jossa töitä nimellisesti tekee. Itse töihin ei vaikuta mitenkään. Itse olen hoitoalalla ja työtä uudelleen organisoidaan, siis lisätään koko ajan. Raha-asiat tiukilla koko ajan. 

Lisäksi nykyajan vanhemmilta odotetaan niin paljon. Ei saa olla curling- vanhempi mutta pitää olla läsnäoleva vanhempi ja niin edelleen. Minun lapsuudessani oli tavanomaista, että kotiäitinä olevat laittoivat alle kouluikäisetkin päiväksi ulos leikkimäään isompien kanssa, tietyn matkaa sai mennä omasta pihasta pois mutta tätähän tietysti rikottiin, kun ei ollut aikuista vahtimassa koko aikaa. Ruoka-aikoihin piti tulla kotiin, muuten mentiin kavereiden kanssa. Tässä sitä oppi sosiaalisia taitoja ihan itsekseen. Nythän tämä tulkittaisiin lähes heitteillejätöksi. 

Mummoni oli meillä tosi paljon hoitamassa meitä lapsia kesät talvet, tai sitten mentiin mummolaan moneksi viikoksi kesällä. Oma äitini tai miehen äiti ei osallistu meidän lastenhoitoon mitenkään, koska eivät koe siihen velvollisuutta. Käydään mieluummin Kreikassa pitkillä reissuilla tai Pärnussa kylpylässä ja harrastetaan niin monenlaista, että lapsenlapset ovat pikkuriikkinen osa elämää. 

Summa summarum: taloudelliset ongelmat, pätkätyöt, ohenneet tukiverkostot ja vaatimukset vanhemmuuden suhteen ovat tulleet luoneeksi semmoisen ongelmavyyhden, että harva haluaa hankkia kuin sen yhden lapsen. Huoltosuhde menee päälaelleen, mutta onneksi suuret ikäluokat ehtivät saada pitkät työuransa ja jättieläkkeensä. Meillä nuoremmilla ei ole tässäkään asiassa niin väliä. Jollain tavalla tämä koko ikäluokan kokoinen katkeruus ja näköalattomuus purkautuu tulevaisuudessa. 

Uupumus vaikuttaa mielestäni lasten syntyvyyteen aika marginaalisesti. Ne jotka lapsia ovat erehtyneet tekemään, uupuvat kyllä useimmiten vasta sitten kun lapset on jo tehty ja kun ruuhkavuodet oikeasti iskevät päälle. Päiväkotirumban, harrastusten, parisuhteen ja työelämän yhteensovittaminen uuvuttaa jollain tasolla vahvimmatkin supervanhemmat.

Kun itse haaveilin lapsista, en muista miettineeni uupumista ja vaikeuksia. Mielessäni oli vain vaaleanpunaisia kuvitelmia omasta vauvasta ja meidän pienestä perheestä. Tottakai tiesin että lasten kanssa ei aina ole kivaa mutta päättelin että varmasti selviäisin kaikesta koska vanhempanikin olivat selvinneet. En olisi koskaan osannut kuvitella miten kurjia ja mustia hetkiä vanhemmuuteen voi liittyä. Uupumus iski vasta sitten kun lapset oli jo hankittu ja silloin oli myöhäistä muuttaa lapsilukua. Uupumuksesta huolimatta lapset ovat parasta mitä olen tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Se on jännää että nykyään jaksetaan syyllistää äitejä, että ovat laiskempia kuin ennen. Nykyään vanhemmat joutuvat pärjäämään huomattavasti enemmän omillaan, kun isovanhemmat ovat yhä vähemmän perheen arjen apuna (toisin kuin ennen), paineet palata työmarkkinoille ovat suuret, rekrytoinnissa edelleen suositaan miehiä naisten yli lastenteon vuoksi ja lasten kanssa toiminta on tehty hyvin vaikeaksi. Päivähoitopaikkoja pitää hakea järjettömän aikaisin ja velvotteita on lapsen hyvinvoinnin lisäksi valtavasti. 

Itsekin kammoksun lapsien hankkimista juuri tämän vuoksi. Ensin saan tutkintoni loppuun, jonka jälkeen muutamaksi vuodeksi vakitöihin. Siitä äitiyslomalle parin lapsen verran ja kun palaa töihin, kaikki on taas uudelleen opettamista. Verotus takaa, ettei rahaa jää koskaan tarpeeksi perheen ylläpitämiseen, vaikka molemmat vanhemmista käyvät töissä. 

Puhumattakaan siitä että lapsi on nykyään kokopäivätyö. Siinä missä itse vielä 90-luvulla käveli ekaluokkalaisena itse kouluun, leikki pihalla tuntitolkulla ilman valvontaa pienempänä, vaatteet oli kirpparilta ja vanhoja, leluksi riitti jojo jne... Niin nykyään pitää täysimettää, sormiruokkia, leikki-muskari-kielikylpeä ja vauvauida, olla gugguu, kasvukäyrä, fysioterapia ja tunnekasvatus. Lasta pitää kuunnella koko ajan komentaa ei saa, sen pitää olla kaiken keskipiste kun vieraat tulee kylään, näkyä ja kuulua saa ja pitää.

Hammaslääkäri jos unohtuu tulee lasu. Päiväkotiin pitää olla maanantaina lemmikkipehmo, tiistaina punainen riepu ja keskiviikkona eväät. Isä jos tulee hakemaan katsotaan kieroon.

Palataan 50-luvulle eli mummi ja ukki asumaan lapsiperheeseen. Kyllä siinä uupumus katoaa, kun on appi ja anoppi tai omat vanhemmat saman katon alla, hoitavat lapsenlapsia ja pitävät nuorempaa paria vähän järjestyksessä. Kun se onnistui silloin, niin miksi ei nyt?

Vierailija kirjoitti:

Juu ei riittänyt meidänkään rahkeet kuin kahten lapseen. Kolmesta oltiin aina haaveiltu. Mutta esikoisen korvatulehduskierre ja kakkosen pahat allergiat veivät voimat ja myös rahaa kului, kun esim. allergioita ei neuvolassa otettu olleenkaan tosissaan, omasta pussista ja yksityisen kautta piti kiertää, että saatiin diagnoosit ja hoidot. Päälle isot yt-neuvottelut miehen työpaikalla, seuraus: potkut ja nyt hän on jo monta vuotta peräkkäin saanut vain määräaikaisia töitä, joita kyllä osataan ketjuttaa samankin firman sisällä "laillisesti", kun ammattinimikettä muutetaan millin verran ja vaihdetaan talon sisällä yksikköä, jossa töitä nimellisesti tekee. Itse töihin ei vaikuta mitenkään. Itse olen hoitoalalla ja työtä uudelleen organisoidaan, siis lisätään koko ajan. Raha-asiat tiukilla koko ajan. 

Lisäksi nykyajan vanhemmilta odotetaan niin paljon. Ei saa olla curling- vanhempi mutta pitää olla läsnäoleva vanhempi ja niin edelleen. Minun lapsuudessani oli tavanomaista, että kotiäitinä olevat laittoivat alle kouluikäisetkin päiväksi ulos leikkimäään isompien kanssa, tietyn matkaa sai mennä omasta pihasta pois mutta tätähän tietysti rikottiin, kun ei ollut aikuista vahtimassa koko aikaa. Ruoka-aikoihin piti tulla kotiin, muuten mentiin kavereiden kanssa. Tässä sitä oppi sosiaalisia taitoja ihan itsekseen. Nythän tämä tulkittaisiin lähes heitteillejätöksi. 

Mummoni oli meillä tosi paljon hoitamassa meitä lapsia kesät talvet, tai sitten mentiin mummolaan moneksi viikoksi kesällä. Oma äitini tai miehen äiti ei osallistu meidän lastenhoitoon mitenkään, koska eivät koe siihen velvollisuutta. Käydään mieluummin Kreikassa pitkillä reissuilla tai Pärnussa kylpylässä ja harrastetaan niin monenlaista, että lapsenlapset ovat pikkuriikkinen osa elämää. 

Summa summarum: taloudelliset ongelmat, pätkätyöt, ohenneet tukiverkostot ja vaatimukset vanhemmuuden suhteen ovat tulleet luoneeksi semmoisen ongelmavyyhden, että harva haluaa hankkia kuin sen yhden lapsen. Huoltosuhde menee päälaelleen, mutta onneksi suuret ikäluokat ehtivät saada pitkät työuransa ja jättieläkkeensä. Meillä nuoremmilla ei ole tässäkään asiassa niin väliä. Jollain tavalla tämä koko ikäluokan kokoinen katkeruus ja näköalattomuus purkautuu tulevaisuudessa. 

Tämä. Itse olen todella katkera suurten ikäluokkien vanhemmilleni, jotka kahmivat rahat edellisen ja tulevan sukupolven taskuista, vastivat kaiken mahdollisen avun onilta vanhemmiltaan ja meiltä lapsilta, mutta vastavuoroisesti eivät itse auttaneet kertaakaan.

Saivat tuhansia tunteja vuodessa aikanaan lastenhoitoapua, itse eivät ole auttaneet sekuntiakaan omia lapsiasn, eikä kyllä niitä omia vanhempiaankaan.

Sen sijaan koko ajan mielellään haukkuvat, sättivät, ivaavat, arvostelevat ja haastavat riitaa.

Kyllä tässä onia vanhempia kohtaan alkaa olla kostofantasiat kohdillaan, ovat kohdelleet omia lapsiaan ja muita todella törkeästi, kaikki aina itselle rohmuttu. Minä minä minäminä minun tarpeet, mulle mulle!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännää että nykyään jaksetaan syyllistää äitejä, että ovat laiskempia kuin ennen. Nykyään vanhemmat joutuvat pärjäämään huomattavasti enemmän omillaan, kun isovanhemmat ovat yhä vähemmän perheen arjen apuna (toisin kuin ennen), paineet palata työmarkkinoille ovat suuret, rekrytoinnissa edelleen suositaan miehiä naisten yli lastenteon vuoksi ja lasten kanssa toiminta on tehty hyvin vaikeaksi. Päivähoitopaikkoja pitää hakea järjettömän aikaisin ja velvotteita on lapsen hyvinvoinnin lisäksi valtavasti. 

Itsekin kammoksun lapsien hankkimista juuri tämän vuoksi. Ensin saan tutkintoni loppuun, jonka jälkeen muutamaksi vuodeksi vakitöihin. Siitä äitiyslomalle parin lapsen verran ja kun palaa töihin, kaikki on taas uudelleen opettamista. Verotus takaa, ettei rahaa jää koskaan tarpeeksi perheen ylläpitämiseen, vaikka molemmat vanhemmista käyvät töissä. 

Puhumattakaan siitä että lapsi on nykyään kokopäivätyö. Siinä missä itse vielä 90-luvulla käveli ekaluokkalaisena itse kouluun, leikki pihalla tuntitolkulla ilman valvontaa pienempänä, vaatteet oli kirpparilta ja vanhoja, leluksi riitti jojo jne... Niin nykyään pitää täysimettää, sormiruokkia, leikki-muskari-kielikylpeä ja vauvauida, olla gugguu, kasvukäyrä, fysioterapia ja tunnekasvatus. Lasta pitää kuunnella koko ajan komentaa ei saa, sen pitää olla kaiken keskipiste kun vieraat tulee kylään, näkyä ja kuulua saa ja pitää.

Hammaslääkäri jos unohtuu tulee lasu. Päiväkotiin pitää olla maanantaina lemmikkipehmo, tiistaina punainen riepu ja keskiviikkona eväät. Isä jos tulee hakemaan katsotaan kieroon.

Tämä on kyllä äitien ihan itse keksimää lässytystä. 

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se on. Isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan, eivät kertaakaan ole edes hetkeä auttaneet, ikinä ei saa hoitoapua mistään. Kummeja ei voi kuormittaa, omat sisarukset ei auta vaikka tarjoaa 200e yhden yön hoidosta.

Minä joka en ole saanut ikinä lastenhoitoapua sekuntiakaan keltään, olin lapsena noin 100pv vuodessa jollain sukulaisella hoidossa. Joka viikonloppu, kaikki koulujen lomat, aina kun sairastin.

Omat vanhemmat pääsi noin 1000 x helpommalla kaikessa 70-80 luvulla.

Juuri tämä. Edellinen sukupolvi jaksaa keuhkota, kuinka he rakensivat hyvinvointivaltion, mutta he rakensivat sen vain itselleen: pitkät työurat, isot palkat, hyvät työehtosopimukset, eläkeputket, alhaiset eläkeiät ja kovat eläkkeet. Nyt kun he ovat turvallisesti eläkkeellä, he vaativat yhä isompia eläkkeitä, valittavat laiskoista nuorista, ja hitaasti hyvinvointivaltiota puretaan koko ajan. He ovat tottuneeet vaatimaan ja saamaan. 

Muistan, kun äitini jäi työttömäksi 90-luvun lamassa. Ei puhettakaan, että hänellä olisi ollut sitä kuuluisaa ylpeyttä, että "ikäni oon työtä tehnyt, enkä kortistoon mene". Päin vastoin hän jatkuvasti jupisi, kuinka lapsuudenkaupunkini järjestää NIIN VÄHÄN virikkeitä työttömille, kun on vain ilmainen ruokailu kerran päivässä ja kaksi kertaa viikossa jotain helevetin päivätoiminta-harrasteita. Isäni palkalla he tulivat vallan mainiosti toimeen, isäni saman firman palveluksessa koko ikänsä ja kaikki mahdolliset lisät kuittasi. Ihan sama tilanne isän veljen vaimon kohdalla. Hän jäi työttömäksi ja suurin pelko oli, että häntä tultaisiin pyytämäään töihin. Noo, sitten nämä "ahkerat rouvat" pääsivät molemmat eläkeputkeen tai vastaavaan järjestelyyn ja siitä eläkkeelle.

Äitini teki töitä 48-vuotiaaksi asti, koko loppuelämänsä onnistui lusmuilemaan työttömyystuella ja eläkeputkella. Tiedän monia, MONIA saman ikäisiä tapauksia niin suvusta kuin lapsuudenkotipaikkakunnaltakin. Miksei silloin heitä nostettu tikun nokkaan ja pakotettu aktivointihommiin tai Näin sanot käsipäivää -kursseille? Ei ollut työttömyys silloin häpeä vaan melkein muoti-ilmiö keskiluokan keskuudessa. Köyhät olivat silloinkin asia erikseen, mutta nämä elämänsä alkutaipaleella onnistuneet onnistuivat kyllä sitten sen loppumatkankin vetämään helevetin hyvin vaikka sitten kortistossa roikkuen ja töitä väistellen.