Kun kerrotte kaverille jotain tärkeää niin eikö ärsytä että hän kertoo sen puolisolleen?
Itseä ärsyttää. Ja älkää vaan väittäkö ettei teidän kaverinne tee näin.
Tämä on ihan yleistä. Jotkut puolisot kertovat toisilleen kaiken kuulemansa.
Kommentit (46)
Juu. Kyllä on luottamuksen pettämisestä kyse jos asia on arkaluontoinen ja/tai muutoin yksityinen.
Eivät kerro, koska minulla ei ole kavereina ääliöitä. Tätä on varmasti mammapalstalla vaikea käsittää.
En kerro mitään henkilökohtaista sellaisille
Huomasin jossain kohtaa että äitini kertoo kaikki asiat veljelleni. Nyt äiti ihmettelee kun en enää kerro hänelle juurikaan mitään.
Ei, koska mietin tarkoin kenelle kerron asioitani.
Pitää sanoa erikseen ettei saa kertoa, jos on niin luottamuksellista.
Ei ole ketään kelle kerron yhtään mitään. Olisikin kavereita.
Lähtökohtaisesti oletan, että kaikki mitä kerron muille siirtyy jossain vaiheessa eteenpäin. Tämän olen päätellyt siitä, että minullekin kuiskutellaan paljon toisten ihmisten asioita, jotka on "luottamuksella" alunperin kerrottu.
Aika harvoin siis kerron kenellekään mitään oikeasti henkilökohtaista.
Lisäksi mietin mitä kerron. Kerron vain sellaisia asioita, jotka ovat "julkisia".
Mun parhaat kaverit on sinkkuja.
Eikä mun puolisoa toisaalta kiinnosta joidenkin mun kaverien asiat. Normaalit kuulumiset tietty mutta ei me mitään toistemme kavereiden asioita puolison kanssa puida kun suurinta osaa toistemme kavereista ei edes tunneta.
Ei minua haittaa, jos paras ystäväni kertoo jotain puolisolleen. Tiedän ja luotan, että arimmat ja henkilökohtaisimmat pysyy kyllä luottamuksellisena. En itsekään puhu puolisolle kuin aika yleisluontoisia juttuja parhaasta ystävästäni, vaikka he ovat myös puolisoni kanssa ihan hyviä kavereita.
Kyllä meillä riittää puolison kanssa juttua ihan ilman, että juorutaan ystävien yksityisasioita.
Vierailija kirjoitti:
Huomasin jossain kohtaa että äitini kertoo kaikki asiat veljelleni. Nyt äiti ihmettelee kun en enää kerro hänelle juurikaan mitään.
Äitini on myös tällainen, että kertoo aivan kaike eteenpäin. Bonuksena vähän värittää juttuja itse. No, valikoin aika tarkkaan mitä hänelle kerron.
Vierailija kirjoitti:
Pitää sanoa erikseen ettei saa kertoa, jos on niin luottamuksellista.
No, aika tyhmä pitää olla, jos ei itse tajua.
Esim. paras ystäväni teki juuri positiivisen raskaustestin ja kertoi minulle heti. Ihan on itsestäänselvyys etten kerro kenellekään. En edes puolisolleni.
Ei ärsytä, mutten myöskään kerro ihan kaikkea.
No, siksipä kaikille "kavereille" ei kannata kertoa sellaista, jonka ei halua leviävän edelleen. Kyllä nämä oppii tunnistamaan. Eikä heitä kannata joka reissulle kannata mukaan ottaa.
Naisten väliset jutut ei kuulu heidän miehilleen. Ja miesten jutut ovat heidän juttujaan.
Vaikka tiedän puolisoni ystävän puolison pettävän, en kerro sitä omalle puolisolleni.
Hyvässä parisuhteessa jutellaan lähes kaikki päivän kuulumiset keskenään. Ne jää sitten sinne sen parisuhteen luottamuksen "polttoaineeksi" eikä niitä puhuta enää siitä eteenpäin. Se tässä parisuhde-elämässä onkin niin ihanaa kun voi jakaa kaiken keskenään, mutta kukaan ulkopuolinen ei voi tietää mitä siellä puhutaan.
Naiset on tämmöisiä. Siksi en kerro kaikkia asioitani.
Vierailija kirjoitti:
Pitää sanoa erikseen ettei saa kertoa, jos on niin luottamuksellista.
No sehän vaan innostaa ääliöitä kertomaan herkkupalan kiireesti eteenpäin.
Kyllä ihmisellä pitäisi olla tilannetajua sen verran, että tietää milloin on kyse luottamuksellisesta tiedosta, jota ei juoruta edelleen. Kaikilla sitä ei ole
Tottakai ärsyttää, kun ei viitsi kaikkea kertoa juuri tästä syystä.