Syntyvyyden laskuun löytyi uusi selitys: Vanhempien uupumus vaikuttaa lapsitoiveisiin

Vierailija kirjoitti:

Palataan 50-luvulle eli mummi ja ukki asumaan lapsiperheeseen. Kyllä siinä uupumus katoaa, kun on appi ja anoppi tai omat vanhemmat saman katon alla, hoitavat lapsenlapsia ja pitävät nuorempaa paria vähän järjestyksessä. Kun se onnistui silloin, niin miksi ei nyt?

Ei vanhempieni (isoa ikäluokkaa) katon alla asunut muita sukulaisia ja lykkäisivät aina etelään lähtiessään mut sukulaisille hoitoon. Olisikin asunut mummu ja pappa meillä, ei olisi aina tarvinnut olla kiertolainen sukulaisten nurkissa.

Vierailija kirjoitti:

Uupumus vaikuttaa mielestäni lasten syntyvyyteen aika marginaalisesti. Ne jotka lapsia ovat erehtyneet tekemään, uupuvat kyllä useimmiten vasta sitten kun lapset on jo tehty ja kun ruuhkavuodet oikeasti iskevät päälle. Päiväkotirumban, harrastusten, parisuhteen ja työelämän yhteensovittaminen uuvuttaa jollain tasolla vahvimmatkin supervanhemmat.

Kun itse haaveilin lapsista, en muista miettineeni uupumista ja vaikeuksia. Mielessäni oli vain vaaleanpunaisia kuvitelmia omasta vauvasta ja meidän pienestä perheestä. Tottakai tiesin että lasten kanssa ei aina ole kivaa mutta päättelin että varmasti selviäisin kaikesta koska vanhempanikin olivat selvinneet. En olisi koskaan osannut kuvitella miten kurjia ja mustia hetkiä vanhemmuuteen voi liittyä. Uupumus iski vasta sitten kun lapset oli jo hankittu ja silloin oli myöhäistä muuttaa lapsilukua. Uupumuksesta huolimatta lapset ovat parasta mitä olen tehnyt.

Kannattaa muistaa, että monellekaan lapset ei ole mikään vaaleanpunainen koko elämän kestänyt haave joka toteutetaan vaikka katuojaan, vaan normaali osa tiettyä aikuiselämän vaihetta. Kun on saatu opiskelut, työt ja omistusasunnot niin silmät avautuu sille että tätäkö tämä elämä on -> perhe?

Stressaantuneena tämä kaikki ajattelu voi jäädä 100% pois

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se on. Isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan, eivät kertaakaan ole edes hetkeä auttaneet, ikinä ei saa hoitoapua mistään. Kummeja ei voi kuormittaa, omat sisarukset ei auta vaikka tarjoaa 200e yhden yön hoidosta.

Minä joka en ole saanut ikinä lastenhoitoapua sekuntiakaan keltään, olin lapsena noin 100pv vuodessa jollain sukulaisella hoidossa. Joka viikonloppu, kaikki koulujen lomat, aina kun sairastin.

Omat vanhemmat pääsi noin 1000 x helpommalla kaikessa 70-80 luvulla.

Sama homma tismalleen. Itse olin lapsena paljon mummolassa. Mut minun tai miehen vanhemmat eivät ole halukkaita olemaan osallistuvia isovanhempia, koska oma elämä on heille tärkeämpi. Ei ole saatu apua lasten hoitoon. Ensimmäisen kerran päästiin miehen kanssa olemaan kahdestaan yö 12 vuoden jälkeen. Eipä siinä paljoa enää lisäännytä, kun ei koskaan ole mahdollista viettää parisuhdeaikaa.

Apua ei saa myöskään yhteiskunnalta. Toisin kuin silloin kun itse olin pieni 80-luvulla. Silloin kunnalta tuli kotiapulainen perheeseen avuksi jos äiti oli kipeä tai synnyttämässä. Nyt sai stressata ihan hirveästi, että mihin lykkää lapset kun synnytys alkaa tai jos itse oksentaa tai on käsi poikki. Apua ei saa. Ei mistään. Ellei tee perheestään lastensuojeluilmoitusta ja kuka sellaiseen rumbaan haluaisi lähteä?

En valita, enkä ole juurikaan apua vailla ollut kuin satunnaisesti (mutta sitäkin kipeämmin), mutta minua ei saa myöskään tekemään lisää lapsia, koska siihen ei minun omat resurssit enää riitä. Turha on yhteiskunnan ihmetellä lisääntymishaluttomuutta.

Taasko piti tehdä uusi ketju aiheesta syntyvyys? Miksi joka päivä?

Jatkuvasti tiukentuva työelämä. Loputtomat leikkaukset, kurjennukset ja oletus että nykyään yksi hoitaa viiden hommat ja vielä kiittää että saa niin tehdä on varmasti iso syy miksi ei haluta tai uskalleta niitä lapsia tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Palataan 50-luvulle eli mummi ja ukki asumaan lapsiperheeseen. Kyllä siinä uupumus katoaa, kun on appi ja anoppi tai omat vanhemmat saman katon alla, hoitavat lapsenlapsia ja pitävät nuorempaa paria vähän järjestyksessä. Kun se onnistui silloin, niin miksi ei nyt?

Koska mummia ja ukkia (ei muuten saa kutsua noilla nimillä, koska loukkaa) ei vois vähempääkään kiinnostaa hoitaa haisevia ipanoita, heidän pitää keretä zumbaan ja sauvakävelylle, nähdä kavereita, mennä leffaan ja baariin. Katsotaan sitten uusiks, kun seniiliys voittaa ja he tarvitsevat apua. Onneksi ne voi laittaa vanhainkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uupumus vaikuttaa mielestäni lasten syntyvyyteen aika marginaalisesti. Ne jotka lapsia ovat erehtyneet tekemään, uupuvat kyllä useimmiten vasta sitten kun lapset on jo tehty ja kun ruuhkavuodet oikeasti iskevät päälle. Päiväkotirumban, harrastusten, parisuhteen ja työelämän yhteensovittaminen uuvuttaa jollain tasolla vahvimmatkin supervanhemmat.

Kun itse haaveilin lapsista, en muista miettineeni uupumista ja vaikeuksia. Mielessäni oli vain vaaleanpunaisia kuvitelmia omasta vauvasta ja meidän pienestä perheestä. Tottakai tiesin että lasten kanssa ei aina ole kivaa mutta päättelin että varmasti selviäisin kaikesta koska vanhempanikin olivat selvinneet. En olisi koskaan osannut kuvitella miten kurjia ja mustia hetkiä vanhemmuuteen voi liittyä. Uupumus iski vasta sitten kun lapset oli jo hankittu ja silloin oli myöhäistä muuttaa lapsilukua. Uupumuksesta huolimatta lapset ovat parasta mitä olen tehnyt.

Kannattaa muistaa, että monellekaan lapset ei ole mikään vaaleanpunainen koko elämän kestänyt haave joka toteutetaan vaikka katuojaan, vaan normaali osa tiettyä aikuiselämän vaihetta. Kun on saatu opiskelut, työt ja omistusasunnot niin silmät avautuu sille että tätäkö tämä elämä on -> perhe?

Stressaantuneena tämä kaikki ajattelu voi jäädä 100% pois

Yksi ongelma on juurikin nämä "äidiksi syntyneet", jotka tulevat momsplainaamaan kuinka kaikki kyllä haluaa lapsia niin paljon että mikään ulkopuolinen siihen ei vaikuta. Paitsi tietenkin media ja ymmärtämättömyys yberrakkaudesta jota kokee kun saa lapsen. Ja tällaisten ihmisten lapsettomuus on vaan tyhmyyttä, hepsankeikkuutta ja semmoista huonoa ihmisyyttä jolle ei kannata tehdä muuta kuin haukkua.

Jos joku päivä tajuttaisi, että ihan oikeasti tää elämä on joillekin ollut, lapsesta saakka, niin rankkaa että ei todellakaan ole valmis hankkimaan perhettä sellaiseen kuvioon joka edellyttää päivittäisiä supervoimia (työttömyys, isovanhempia ei ole, omaisuutta ei ole, aktiivimalli pistää kohta muuttamaan Lappiin jne)

Mullakin taitaa jäädä tähän kahteen nämä lapset. Voin sanoa suoraan ettei jaksa eikä pysty. Ennen ihmettelin, että miten oma äitini jaksoi niin monen lapsen kanssa. No, totuus alkoi valjeta. Olimme niin paljon jollain sukulaisella tai muulla tutulla hoidossa jo vauvasta lähtien ja tosiaan, elettiin aika "pellossa". Alle kouluikäisestä lähtien temmellettiin ilman valvontaa ulkona, kenties isompi sisarus vähän paimensi, jos sitäkään. Multa ei tosiaan löydy tuollaista tukiverkkoa joille lykätä lapset, ei ota sukulaiset tai muutkaan tutut hoitoon. Ja heitteillejättöähän se olisi vain jättää valvomatta pienet lapset, mutta niin se vain ennen meni ja taisi olla ihan ok silloin. Ei ihme, että ennen kai jaksettiin paremmin suurperhettä. Kun ei tarvinnut ihan yksin selvitä ja vieläpä kovemmilla vaatimuksilla.

Muissa uutisissa: Paavi on katolinen ja karhu kakkii metsään.

Tuli näistä suurista ikäluokista mieleeen OT: Luin yhtä toista ketjua, jossa kerrottiin edellisen sukupolven kasvuolosuhteista. Miten sotalesket olivat ihan rajatilapsykooseissa ja kasvattivat kymmenkunta lasta siinä maatilan hoitamisen ohella, sodassa traumatisoituneet miehet hakkasivat vaimot ja lapset ja niiin edelleen, hirveästi oli monien suvussa kaikenlaista traumaa aiemmalla sukupolvella. Siitä sitten kasvoi tällainen yltiö-itsekäs sukupolvi samalla, kun vuosikymmen toisensa jälkeen oli yhtä noususuhdannetta. Ja heidän vanhempansa tosiaan olivat ilmaisena lapsenlikkana vuodesta toiseen.

Mutta sitten nämä mummit ja ukit eivät kelvanneetkaan enää perheeseen, kun olisi pitänyt huolehtia vastavuoroisesti heistä. Kuinka moni suurista ikäluokista otti oman vanhempansa hoiviinsa  vanhuutta viettämään? Tilaa kyllä olisi ollut, kun ajan normi oli, että omakotitalo hommattiin. Ei, nämä vanhukset laitettiin laitoksiin. Eivätkä ne laitokset silloinkaan mitään ihannepaikkoja olleet. Oma mummoni oli kunnalliskodissa ja siellä saivat vanhukset jo silloin mädäntyä vaippoihinsa, muistisairaat kulkivat huoneesta toiseen eksyksissä ja niin edelleen. Seitsemän lasta mummolla oli, joista kolme asui yhä lapsuudenpaikkakunnallaan ja kaksi alle 70 kilometrin päässä. Kukaan heistä ei halunnut ottaa vanhusta omalle kontolleen. Enkä usko, että tämä olisi ollut vain meidän perheen tilanne. En osaa nimetä yläaste-, lukio- tai opiskelukavereistani ketään, jonka vanhemmat olisivat ottaneet omat vanhempansa hoidettavakseen. 

Sitten tämmöiseltä sukupolvelta pitäisi ottaa lastenhoitoapua, hahhah. Oma äitini kyllä neuloo tsiljoona pinkkiä haalaria ja kesäpukua tai ompelee pojalle merimiesasuja ja ottaa kimppakuvia, jotka suurentaa seinälleen. Mutta kun joskus on kysytty hoitoapua, ei hän ennätä. Vaikka on jo eläkkeellä. Sanoi suoraan kerran, että on koko ikänsä toisia passannut, niin ei enää eläkkeellä jaksa. Jaa-a, ketähän hän on passannut? Kun me lapsetkin elettiin pitkät pätkät mummolassa ja mummo koko ajan meillä auttamassa, ruoanlaitosta alkaen. Ja äitini työ oli sisäsiistiä paperinpyörittelyä konttorissa, ei lastenhoitohommia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännää että nykyään jaksetaan syyllistää äitejä, että ovat laiskempia kuin ennen. Nykyään vanhemmat joutuvat pärjäämään huomattavasti enemmän omillaan, kun isovanhemmat ovat yhä vähemmän perheen arjen apuna (toisin kuin ennen), paineet palata työmarkkinoille ovat suuret, rekrytoinnissa edelleen suositaan miehiä naisten yli lastenteon vuoksi ja lasten kanssa toiminta on tehty hyvin vaikeaksi. Päivähoitopaikkoja pitää hakea järjettömän aikaisin ja velvotteita on lapsen hyvinvoinnin lisäksi valtavasti. 

Itsekin kammoksun lapsien hankkimista juuri tämän vuoksi. Ensin saan tutkintoni loppuun, jonka jälkeen muutamaksi vuodeksi vakitöihin. Siitä äitiyslomalle parin lapsen verran ja kun palaa töihin, kaikki on taas uudelleen opettamista. Verotus takaa, ettei rahaa jää koskaan tarpeeksi perheen ylläpitämiseen, vaikka molemmat vanhemmista käyvät töissä. 

Puhumattakaan siitä että lapsi on nykyään kokopäivätyö. Siinä missä itse vielä 90-luvulla käveli ekaluokkalaisena itse kouluun, leikki pihalla tuntitolkulla ilman valvontaa pienempänä, vaatteet oli kirpparilta ja vanhoja, leluksi riitti jojo jne... Niin nykyään pitää täysimettää, sormiruokkia, leikki-muskari-kielikylpeä ja vauvauida, olla gugguu, kasvukäyrä, fysioterapia ja tunnekasvatus. Lasta pitää kuunnella koko ajan komentaa ei saa, sen pitää olla kaiken keskipiste kun vieraat tulee kylään, näkyä ja kuulua saa ja pitää.

Hammaslääkäri jos unohtuu tulee lasu. Päiväkotiin pitää olla maanantaina lemmikkipehmo, tiistaina punainen riepu ja keskiviikkona eväät. Isä jos tulee hakemaan katsotaan kieroon.

Tämä on kyllä äitien ihan itse keksimää lässytystä. 

Nähtävästi sinulla ei ole kokemusta siitä millaista on olla äiti tänä päivänä. Se on juuri tuollaista. Äideille kaatuu vaatimukset olla tehokas työssä, sekä hoitaa perhe ja koti vastuullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Joo o. Itse koin synnytyksen niin hirveänä kokemuksena, että en koskaan enää halua siihen ruveta. Myöskään yöheräämisiin ei minun kärsivällisyyteni riitä. Joten, lapsiluku jää yhteen. Olen 26v.

Saisit sektion noilla perusteilla!

Joo olen aika uupunut. Esikoinen nyt 6 kk, enkä koskaan kertaakaan ole saanut lastenhoitoapua edes tunniksi. En siskoiltani, en äidiltäni, en anopilta, vaikka asuvat lähistöllä. En edes mieheltäni, joka pelkää vauvaa eikä siksi uskalla sitä hoitaa. Ekat 4 kk meni koliikkia itkien. Ei tule mieleenkään edes harkita toista lasta ikinä. 

Minua on vauvana hoitanut niin isovanhemmat kuin sukulaistädit.

Vierailija kirjoitti:

Taasko piti tehdä uusi ketju aiheesta syntyvyys? Miksi joka päivä?

Tähän minäkin haluaisin saada vastauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännää että nykyään jaksetaan syyllistää äitejä, että ovat laiskempia kuin ennen. Nykyään vanhemmat joutuvat pärjäämään huomattavasti enemmän omillaan, kun isovanhemmat ovat yhä vähemmän perheen arjen apuna (toisin kuin ennen), paineet palata työmarkkinoille ovat suuret, rekrytoinnissa edelleen suositaan miehiä naisten yli lastenteon vuoksi ja lasten kanssa toiminta on tehty hyvin vaikeaksi. Päivähoitopaikkoja pitää hakea järjettömän aikaisin ja velvotteita on lapsen hyvinvoinnin lisäksi valtavasti. 

Itsekin kammoksun lapsien hankkimista juuri tämän vuoksi. Ensin saan tutkintoni loppuun, jonka jälkeen muutamaksi vuodeksi vakitöihin. Siitä äitiyslomalle parin lapsen verran ja kun palaa töihin, kaikki on taas uudelleen opettamista. Verotus takaa, ettei rahaa jää koskaan tarpeeksi perheen ylläpitämiseen, vaikka molemmat vanhemmista käyvät töissä. 

Puhumattakaan siitä että lapsi on nykyään kokopäivätyö. Siinä missä itse vielä 90-luvulla käveli ekaluokkalaisena itse kouluun, leikki pihalla tuntitolkulla ilman valvontaa pienempänä, vaatteet oli kirpparilta ja vanhoja, leluksi riitti jojo jne... Niin nykyään pitää täysimettää, sormiruokkia, leikki-muskari-kielikylpeä ja vauvauida, olla gugguu, kasvukäyrä, fysioterapia ja tunnekasvatus. Lasta pitää kuunnella koko ajan komentaa ei saa, sen pitää olla kaiken keskipiste kun vieraat tulee kylään, näkyä ja kuulua saa ja pitää.

Hammaslääkäri jos unohtuu tulee lasu. Päiväkotiin pitää olla maanantaina lemmikkipehmo, tiistaina punainen riepu ja keskiviikkona eväät. Isä jos tulee hakemaan katsotaan kieroon.

Tämä on kyllä äitien ihan itse keksimää lässytystä. 

Nähtävästi sinulla ei ole kokemusta siitä millaista on olla äiti tänä päivänä. Se on juuri tuollaista. Äideille kaatuu vaatimukset olla tehokas työssä, sekä hoitaa perhe ja koti vastuullisesti.

Ihminen itse valitsee, mitä paineita itselleen ottaa. Et voi syyttää siitä muita kuin itseäsi. Ja paineita äideillä on ollut AINA. Ei nykyaika poikkea siinä mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Lukekaahan vielä metateksteinä ne viime päivien pari noin 20 sivua pitkää ketjua, joissa rähjätään subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja laiskoista äideistä. Äideistä, ei koskaan isistä.

"Aina" siitä on rähjätty. Ei mikään tämän päivän ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taasko piti tehdä uusi ketju aiheesta syntyvyys? Miksi joka päivä?

Tähän minäkin haluaisin saada vastauksen.

Kyllä varmaan aloitus lukemalla selviäisi, jos noin kovasti kiinnostaa? Onko ymmärryksessä sitten joku vika? Voin auttaa: aiheesta on julkaistu tieteellinen tutkimus. Uutta tietoa. Tiedettä. Näkökulma.

Auttoiko yhtään ahdistukseen aloituksen tarkoituksesta? Hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännää että nykyään jaksetaan syyllistää äitejä, että ovat laiskempia kuin ennen. Nykyään vanhemmat joutuvat pärjäämään huomattavasti enemmän omillaan, kun isovanhemmat ovat yhä vähemmän perheen arjen apuna (toisin kuin ennen), paineet palata työmarkkinoille ovat suuret, rekrytoinnissa edelleen suositaan miehiä naisten yli lastenteon vuoksi ja lasten kanssa toiminta on tehty hyvin vaikeaksi. Päivähoitopaikkoja pitää hakea järjettömän aikaisin ja velvotteita on lapsen hyvinvoinnin lisäksi valtavasti. 

Itsekin kammoksun lapsien hankkimista juuri tämän vuoksi. Ensin saan tutkintoni loppuun, jonka jälkeen muutamaksi vuodeksi vakitöihin. Siitä äitiyslomalle parin lapsen verran ja kun palaa töihin, kaikki on taas uudelleen opettamista. Verotus takaa, ettei rahaa jää koskaan tarpeeksi perheen ylläpitämiseen, vaikka molemmat vanhemmista käyvät töissä. 

Puhumattakaan siitä että lapsi on nykyään kokopäivätyö. Siinä missä itse vielä 90-luvulla käveli ekaluokkalaisena itse kouluun, leikki pihalla tuntitolkulla ilman valvontaa pienempänä, vaatteet oli kirpparilta ja vanhoja, leluksi riitti jojo jne... Niin nykyään pitää täysimettää, sormiruokkia, leikki-muskari-kielikylpeä ja vauvauida, olla gugguu, kasvukäyrä, fysioterapia ja tunnekasvatus. Lasta pitää kuunnella koko ajan komentaa ei saa, sen pitää olla kaiken keskipiste kun vieraat tulee kylään, näkyä ja kuulua saa ja pitää.

Hammaslääkäri jos unohtuu tulee lasu. Päiväkotiin pitää olla maanantaina lemmikkipehmo, tiistaina punainen riepu ja keskiviikkona eväät. Isä jos tulee hakemaan katsotaan kieroon.

Tämä on kyllä äitien ihan itse keksimää lässytystä. 

Nähtävästi sinulla ei ole kokemusta siitä millaista on olla äiti tänä päivänä. Se on juuri tuollaista. Äideille kaatuu vaatimukset olla tehokas työssä, sekä hoitaa perhe ja koti vastuullisesti.

Höps. Keskimäärin isät ovat osallistuvampia kuin koskaan historiassa. Ja kyllä, olen viiden lapsen äiti, nuorin alle vuoden.

Se mitä olen pitkään jo palstoilta lukenut, on nuoremman sukupolven suuri katkeruus edellistä ikäpolvea kohtaan, enkä kyllä ihmettele. Enkä ihmettele sitäkään, että nämä samaiset suuret ikäluokat ovat nyt rummuttamassa vanhustenhoito-asioita. Ehkä heille on tullut selväksi, että seuraavalta köyhemmältä ikäpolvelta ei löydy taloudellista apua eikä henkistäkään apua. Kuvaavaa on, että kun ennen pidettiin kunnia-asiana säästää lapsille ja antaa iso perintö, niin nyt nämä suurten ikäluokkien ekonomistit antavat lehtiin lausuntoja, että tämmöinen ajatus on vanhentunut ja pitää satsata itseensä.

Ja nimenomaan suuret ikäluokat ja iäkkäämmät ihmiset ovat niin kovasti huolestuneita syntyvyyden laskusta ja vaativat synnytystalkoita, heidän itsensä eduksi. Nuoret ajattelevat ihan toisin. Varmasti sisimmässään suurten ikäluokkien ihmiset pelkäävät yksinäistä vanhuutta siellä autioituneella tehdaspaikkakunnalla isossa, arvonsa menettäneessä omakotitalossa. Eikä ne suuret eläkkeetkään ole kiveen hakattuja. Eläkkeitäkin voidaan leikata. Odotetaan poliitikkosukupolven nuorennusleikkausta ja lakataan tämmöisten ikäpolvien kuten Soini ja Rinne äänestäminen ja äänestetään max 80-luvun alussa syntyneitä, niin ehkäpä näemme, miten eläkkeellä olevien mahtieläkkkeet sulavat. 

Vierailija kirjoitti:

Joo olen aika uupunut. Esikoinen nyt 6 kk, enkä koskaan kertaakaan ole saanut lastenhoitoapua edes tunniksi. En siskoiltani, en äidiltäni, en anopilta, vaikka asuvat lähistöllä. En edes mieheltäni, joka pelkää vauvaa eikä siksi uskalla sitä hoitaa. Ekat 4 kk meni koliikkia itkien. Ei tule mieleenkään edes harkita toista lasta ikinä. 

Minua on vauvana hoitanut niin isovanhemmat kuin sukulaistädit.

Mulla esikoinen 13v enkä kertaakaan ole saanut lastenhoitoapua :). Arvaa miten väsynyt ja miten parisuhde kärsinyt tässä vaiheessa :)