Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suomessa on nykyään hurja ero sukupuolten välillä: Naiset ovat kauniita ja menestyvät, miehet alkoholiin meneviä ja syrjäytyvät

Vierailija
05.07.2018 |

Vielä kaiken lisäksi mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään, vaikkapa nyt täysi-ikäisiä tarkastellessa, niin sitä suuremmiksi erot kasvavat. Tai oikeastaan tähän voidaan ottaa jo teini-ikäisetkin mukaan siten, koska lukiotkin tyttöistyvät tyttöistymistään vuosi vuodelta. Sitten kun mennään jo täysi-ikäisyyden puolelle, niin voi huomata saman yliopistojen osalta. Ne naisistuvat naisistumistaan.

Olihan ihan vasta juttua siitä, että poliitikotkin ovat huolissaan siitä, että syntyvyys alenee sen vuoksi, kun miehet ja naiset eivät edes kohtaa siksi, koska naiset menevät opiskelemaan ja miehet syrjäytyvät. Lisäksi oli juttua siitä, kuinka alle 30-vuotiaiden miesten työttömyys ja syrjäytyminen on kasvanut huomattavasti vuosien aikana. Tästä ikäluokasta peräti 87% on vielä ilman lapsia.

Ihan vasta oli myös uutisia, kuinka varusmiesten kunto on jälleen kerran ennätyksellisen heikko ja keskipaino taas huitelee korkealla. Sen sijaan naisissa näkee paljon hoikkia ja kauniita, itsestään huolehtivia nuoria naisia.

Suomi on todellakin menossa rajua vauhtia Itä-Euroopan suuntaan siinä, millaisia miehiä ja naisia maassa on. Monissa Itä-Euroopan maissahan naiset ovat kauniita ja menestyvät ja miehet ovat alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä.

Kommentit (337)

Vierailija
1/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuosta kauneudesta en nyt tiedä, mutta muuten pitää paikkansa.

Olen pitkään jo ihmetellyt, miksi naisten menestys ja oman arvon tunne on leikannut miehilt m-nat.

Miksi miehet eivät kestä itsevarmaa ja itsestään pitävää ja arvostavaa naista? Syrjäydytään, kun ei voida kukkona tunkiolla poimia suosikit joukosta ja alistaa muut? Miksi miehet eivät kestä sitä, että joutuvat kilpailemaan naisten kanssa samalta viivalta? Että nainen ei olekaan nöyrä kynnysmatto vaan ymmärtää ja vaatii ihmisarvonsa?

Miksi se nainen on niin pelottava että heitä pitää vihata?  Mielestäni on hieno asia että on päästy siitä ikiaikaisesta naisten aliarvioinnista. Onhan aikoinaan kiistelty siitäkin, onko naisella sielu!

Vierailija
2/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja taas kerran mutuilemassa.

Naisten miehiä korkeampi koulutus ei koskaan konkretisoidu yhteiskunnan ja veronmaksajien hyväksi.

Vuosikausia naistutkimusta ja afrikkalaista tanssia ikiopiskellut nainen on yhteiskunnalle pelkkä menoerä jonka vapaamatkustamisen amiksen käyneet duunarimiehet rahoittaa.

Lisäksi nuorten päihteidenkäyttö laskee vuosi vuodelta, mutta naisten mielenterveysongelmat taas ovat aina vain kasvussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalaiset naiset kauniita? Menestyviä? Millä mittapuilla?

Naiset eivät vieläkään saa perustettua kuin alle 10% kasvuyrityksistä.

Vierailija
4/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kauneudesta en nyt tiedä, mutta muuten pitää paikkansa.

Olen pitkään jo ihmetellyt, miksi naisten menestys ja oman arvon tunne on leikannut miehilt m-nat.

Miksi miehet eivät kestä itsevarmaa ja itsestään pitävää ja arvostavaa naista? Syrjäydytään, kun ei voida kukkona tunkiolla poimia suosikit joukosta ja alistaa muut? Miksi miehet eivät kestä sitä, että joutuvat kilpailemaan naisten kanssa samalta viivalta? Että nainen ei olekaan nöyrä kynnysmatto vaan ymmärtää ja vaatii ihmisarvonsa?

Miksi se nainen on niin pelottava että heitä pitää vihata?  Mielestäni on hieno asia että on päästy siitä ikiaikaisesta naisten aliarvioinnista. Onhan aikoinaan kiistelty siitäkin, onko naisella sielu!

Onkohan tuo sun kysymyksenasettelu nyt reilu ja/tai edes realistinen? No, eipä ole aloittajallakaan.

Vierailija
5/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kauneudesta en nyt tiedä, mutta muuten pitää paikkansa.

Olen pitkään jo ihmetellyt, miksi naisten menestys ja oman arvon tunne on leikannut miehilt m-nat.

Miksi miehet eivät kestä itsevarmaa ja itsestään pitävää ja arvostavaa naista? Syrjäydytään, kun ei voida kukkona tunkiolla poimia suosikit joukosta ja alistaa muut? Miksi miehet eivät kestä sitä, että joutuvat kilpailemaan naisten kanssa samalta viivalta? Että nainen ei olekaan nöyrä kynnysmatto vaan ymmärtää ja vaatii ihmisarvonsa?

Miksi se nainen on niin pelottava että heitä pitää vihata?  Mielestäni on hieno asia että on päästy siitä ikiaikaisesta naisten aliarvioinnista. Onhan aikoinaan kiistelty siitäkin, onko naisella sielu!

Samalta viivalta ei kylläkään kilpaile miehet ja naiset. Esim tämä pakollinen, tietty kiintiömäärä saada naisia aloille, suosii naisia.

Vierailija
6/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, suomalaisnainen on pärjännyt maailmalla missikisoissa -70-luvulla, Lola Odusogaa ei lasketa.

Suomalaisnaiset kyllä tunnetaan sitten muista syistä maailmalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä aloituksesta näkee selvästi, että tarkoituksena ei ole rakentava keskustelu, vaan miesten haukkuminen, joten en tiedä miksi edes vaivaudun vastaamaan. En hyväksy sukupuoleen perustuvaa syrjintää ollenkaan (tai suoranaisesta vihastakin voinee puhua?)

Miksihän miesten ongelmat esitetään aina miehistä itsestään johtuvina ja naisten ongelmat myös miehistä johtuvina? Aina kun voidaan yleistää joku ongelma koskemaan naissukupuolta, syylliseksi saadaan lopulta osoitettua mies.

Vierailija
8/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kovasti naiset paukuttavat henkseleitä lukion ja yliopiston verukkeella vaikka se opiskelu ei realisoidu juuri mitenkään. Miehet eivät syrjäydy vaan menevät työelämään maksamaan veroja jotta flikat voivat opiskella ilmaisessa yliopistossa ja/tai jäädä kotiin lusmuamaan lasten kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä. Suomalaiset miehet saavat mitä ansaitsevat. Vuosisatoja kestänyt naisten sortaminen loppuu nyt.

Suomalainen mies ei ole koskaan alistanut ketään, vaan ollut maaorja ja tykinruokaa.

Kaikki naiset saivat jopa äänioikeuden ennen kymmeniä tuhansia miehiä.

Ja aloittajalla ei taida olla siellä naisvaltaisella julkisen sektorin suojatyöpaikallaan mitään käsitystä tämän päivän työmarkkinoista?

Vierailija
10/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin eihän miehille ole enää sijaa suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomea ei olisi ilman Suomen naisten kauneutta - ja panosta. Toivonen. Kuusela. Airisto. Pohtamo, Väisänen...

Vierailija
12/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaunis en oke, mutta sen verran menestynyt, että tuotan tälle maalle veroeuroja yrittäjänä ylimmässä tulokymmenyksessä. Varjopuoli on se, että toimiva suhde on löytynyt vain vielä menestyvämmän ihmisen kanssa. Miehet kastroivat henkisesti myös itse itsensä, jos kuvittelevat naisen olevan häntä pätevämpi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa a. Omien kokemuksieni mukaan tuo nykymallinen korkeakoulusysteemi ei vain yksinkertaisesti sovi isolle osalle nykyaikaisista miehistä. Miehet kaipaavat auktoriteetteja ja suoritustoimintaa, kun taas opintoahjot menevät vain päiväpäivältä enemmän omaohjautuvaksi "kivaksi puuhasteluksi" jossa ei opi mitään mitä ei voisi itse oma-aloitteisesti kaivaa netistä tarpeen tullen.

Sitten masennutaan kun omat numerot ei riitä mihinkään ja naisille kelpaa deittalla vain ylöspäin.

Vierailija
14/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet juovat itsensä pois markkinoilta kun oikea osoite olisi terapia ja eheytyminen hyväksi kumppaniksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näkisin tässä olevan monia syitä taustalla. Teollisuuden ja rakennusalan työpaikkojen väheneminen syrjäyttää erityisesti miehiä. Palvelu- ja hoiva-alan töitä sen sijaan on aina tarjolla, ja naiset hakeutuvat näille aloille miehiä herkemmin. Lisäksi aiemmin, kun oli vahva sosiaalinen paine avioitua ja taloudellisestikin tämä oli monesti välttämätöntä, löytyi sosiaalisesti rajoittuneille ja muutenkin toistaitoisille miehille puoliso. Nykyään varsinkin maaseudulla ja köyhissä lähiöissä on valtavasti "peräkammarin poikia", joita naiset eivät huoli suhteeseen, koska eivät hyödy tällaisesta suhteesta nykymaailmassa mitään. Suunta on mielestäni ihan oikein - ei ole naisten tehtävä "pelastaa" miehiä. Näkisin myös, että kaikki miehet eivät pärjää modernissa maailmassa naisten tavoin. Sellaiset asiat kuin vuorovaikutustaidot, parisuhdetaidot, hygienia ja päihteiden kohtuukäyttö tuottavat vaikeuksia huomattavasti suuremmalle osalle miehistä kuin naisista. Yhteenvetona siis, että miehen rooli ja miehiin kohdistuvat odotukset eivät ole pysyneet mukana yhteiskunnan muutoksissa.

Vierailija
16/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täälläkin kauniit ja rohkeat tuskailevat liikakilojen ja työttömyyden kanssa.

Vierailija
17/337 |

Asenteet eivät ole tasa-arvoisia nykyään. Miehille ei suunnata koskaan mitään "hei, mies -olet arvokas/tärkeä/pidä huolta itsestäsi/vaadi sitä ja tätä ja tuotakin itsellesi, ei sinun tarvitse ajatella, mitä muut ajattelevat" -kampanjoita. Päinvastoin: täälläkin isketään aina sillä, että miehen arvon määrittää se, saako se naista. Mies, joka on sinkku, nähdään jotenkin viallisena ja lyödään alas entistä lujemmin.

Vierailija
18/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tässä kohta tule joku katastrofi, joka tasoittaa yhteiskuntarakennetta siihen suuntaa, missä omilla käsillään raakaa työtä tekevät ihmiset nousevat arvoasteikossa ohitse humpuunkialojen osaajien. Nytkin ne välttämättömät työt yhteiskunnan ylläpitämiseksi tekevät ns. persvakoäijät ja miksei myös persvakomuijat. He korjaavat sähkökaapelit, tasaavat montut tiestä, rakentavat hienot sairaalat ja kaupungintalot, avaavat putket kun meikäläisen vessa lakkaa toimimasta. Tuovat vararenkaan, bensaa ja sähköä kun kaupunkilainen on lähtenyt kiiruulla kesämökille.

Naiset tuntuu arvostavan hienoja lukeneita ihmisiä hienoissa humpuunkiviroissaan, mutta tosiasia on että se juntti, lihava ja kaljaan menevä suomalainen takaa pissismamman jokapäiväisen sujuvan elämän. Arvostakaa työtä, älkää statusta!

Vierailija
19/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehet juovat itsensä pois markkinoilta kun oikea osoite olisi terapia ja eheytyminen hyväksi kumppaniksi.

Ehdotatko naiselle "eheytymistä hyväksi kumppaniksi"? :D

Totuus on se, et molemmilla sukupuolilla on töitä tehtävänä vielä ja tämä vihanpito ja jatkuva kilpailu ei edesauta mitään

Vierailija
20/337 |
06.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkisin tässä olevan monia syitä taustalla. Teollisuuden ja rakennusalan työpaikkojen väheneminen syrjäyttää erityisesti miehiä. Palvelu- ja hoiva-alan töitä sen sijaan on aina tarjolla, ja naiset hakeutuvat näille aloille miehiä herkemmin. Lisäksi aiemmin, kun oli vahva sosiaalinen paine avioitua ja taloudellisestikin tämä oli monesti välttämätöntä, löytyi sosiaalisesti rajoittuneille ja muutenkin toistaitoisille miehille puoliso. Nykyään varsinkin maaseudulla ja köyhissä lähiöissä on valtavasti "peräkammarin poikia", joita naiset eivät huoli suhteeseen, koska eivät hyödy tällaisesta suhteesta nykymaailmassa mitään. Suunta on mielestäni ihan oikein - ei ole naisten tehtävä "pelastaa" miehiä. Näkisin myös, että kaikki miehet eivät pärjää modernissa maailmassa naisten tavoin. Sellaiset asiat kuin vuorovaikutustaidot, parisuhdetaidot, hygienia ja päihteiden kohtuukäyttö tuottavat vaikeuksia huomattavasti suuremmalle osalle miehistä kuin naisista. Yhteenvetona siis, että miehen rooli ja miehiin kohdistuvat odotukset eivät ole pysyneet mukana yhteiskunnan muutoksissa.

Asenteet eivät ole tasa-arvoisia nykyään. Miehille ei suunnata koskaan mitään "hei, mies -olet arvokas/tärkeä/pidä huolta itsestäsi/vaadi sitä ja tätä ja tuotakin itsellesi, ei sinun tarvitse ajatella, mitä muut ajattelevat" -kampanjoita. Päinvastoin: täälläkin isketään aina sillä, että miehen arvon määrittää se, saako se naista. Mies, joka on sinkku, nähdään jotenkin viallisena ja lyödään alas entistä lujemmin.

Nykyajan pojat syntyvät tilanteeseen, jossa näkevät tällaisia kampanjoita naisille koko ajan ja ovat varmasti hämmentyneitä.

Johan särähtäisi meistä nykyajan aikuisista silmään ja korvaan, jos joku edes kehtaisi puhua tällaisia arvostuspuheita osoittaen sanomansa vain miehelle! Joka taho älähtäis. Miksi miehet?! Miten niin ei kaikki?? Miksi sukupuoli erotetaan miehen eduksi?? Eihän sellainen herramunjee sovi ollenkaan.

Olemme tottuneet siihen, että naisten omanarvontuntoa saa nostattaa ihan vapaasti. Joskus tälle oli tarvetta. Nyt teemme karhunpalveluksen tuleville sukupolville. Tämä ei ole enää tasa-arvoa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän viisi