Petteri Sihvonen: Akateemiset äidit pilasivat suomalaisen huippu-urheilun

Montako aloitusta ajattelit tehdä?

Jos urheiluseurojen ja -paikkojen ainoa tehtävä on vain seuloa ja koulia huippuja lapsista ja nuorista, niin ne pitää rahoittaa muutoin kuin verovaroin. Aika monelle suomalaiselle on yks hailee, voittaako suomen joukkue tai joku suomalainen jotain jossain vai ei. Mutta lasten liikkumisesta ja osallistumisesta on oikeasti hyötyä laajastikin. Sen tukeminen maksaa itsensä takaisin, vaikka yhtään huippua sieltä ei tulisikaan.

Jännä kun niissä Pohjoismaissa, miten jollakin lailla kumminkin pärjätään jalkapallossa, otetaan mm. tasoryhmittely käytöön myöhemmin kuin meillä. Joten ei mene läpi...liian aikainen, putkinäköinen seulominen se meidän ongelmamme on.

Joistain lapsista voi ehkä nähdä jo 5-8-vuotiaana edellytykset huipulle, mutta aika meedio saa olla, jos kovin suurta onistumisprosenttia tuolla tekniikalla tavoittelee.

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun niissä Pohjoismaissa, miten jollakin lailla kumminkin pärjätään jalkapallossa, otetaan mm. tasoryhmittely käytöön myöhemmin kuin meillä. Joten ei mene läpi...liian aikainen, putkinäköinen seulominen se meidän ongelmamme on.

Joistain lapsista voi ehkä nähdä jo 5-8-vuotiaana edellytykset huipulle, mutta aika meedio saa olla, jos kovin suurta onistumisprosenttia tuolla tekniikalla tavoittelee.

...,MISSÄ jollakin lailla jne. Sori typot.

Ei Sihvoselle varmaan tullut mieleen, että juuri ne akateemiset äidit saattaa olla hyvinkin perillä kansainvälisistä tutkimuksista ko. asioista.

Ja tämä siis kommentointia vain siitä, miten lapsista ( muka) saadaan seulottua huiput. Kukaan normaali vanhempihan ei vie lastaan harrastukseen tulevaa huippu-uraa silmälläpitäen. Seurojen tehtävä on paljon laajempi ja tärkeämpi.

Kirjoittajalla ei taida olla mitään kokemusta urheilua harrastavan lapsen vanhempana?

Vai kaikki urheilu on joukkuelajeja.

Jos minä maksan lapseni harrastuksesta oletan, että lapsi myös saa harrastaa. Jos valmentaja on eri mieltä, eikä hänellä ole pokkaa sitä kertoa, ei syy liene minun? Sihvosen jorinat menee vaan heikompaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Montako aloitusta ajattelit tehdä?

Jos viittaat minun eilen klo 16.47 tekemääni aloitukseen, tämä ketju on jonkun aivan toisen aloittama. Vai onko kommentoijalla ip-osoitteita hallussaan, kun tuntuu esittävän niin varman oloisen kysymyksen? Montako tällaista kysymystä ajattelit aloitteista tehdä?

Jos akateemisen äidin rahat kelpaavat seuralle, niin lapselle pitää löytyä peliaikaa. Perustakoot sitten kilpailu/edustus- ja harrastusjoukkueet, jos ei muuten homma pelitä.

Suomalaiset feilasivat nyt yksilölajeissa. Joukkuelajit, joissa Suomi edelleen menestyy,  ovat eri juttu  joten toi Sihvonen tuulettaa jotain omaa traumaansa nyt. Ei äidit yksilölajeihin puutu kun ei siellä ole mitään kaikki pelaa-sääntöä. Sihvonen on tyhmä ja haukkuu ihan väärää tahoa. Miehet ne yksilöurheilijoita valmentaa!

Mitä tämä akateemisuus siihen äitiyteen liittyy? EIkös se ole aika vanha argumentti, että kaikki on äidin vikaa?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä akateemisuus siihen äitiyteen liittyy? EIkös se ole aika vanha argumentti, että kaikki on äidin vikaa?

Ainahan äitiä huudetaan apuun kun tulee paha mieli. Ja kelles muulle kiukutellaan, kuin äidille.

No voi kyynel! :( Että ihan suomalainen huippu-urheilu meni pilalle. Niin hyviä kun ollaan aina oltu.

Mä vastaan tähän nyt akateemisena äitinä, jonka toinen lapsi on pelannut viimeiset kahdeksan vuotta kilpatasolla, suomen huipulla ja toinen haluaa vain harrastaa. Mun mielestä tasoryhmittelyssä ei ole mitään väärää, pikemminkin niinpäin että kun luodaan tasoryhmiä ja edustusjoukkueita saavat lapset joilla on edellytyksiä ja halua kehittyä lajissaan haastetta ja mahdollisuuksia kehittymiseen. Samoin tasoryhmät edistävät "kaikki pelaa" kulttuuri, jossa lapsen pitäisi pystyä "vain" harrastamaan ja löytää liikunnan riemu ja saada kokea onnistumisen tunteita, niitä ei todellakaan tule jos lapsi pelaa omaan tasoonsa nähden liian haastavia pelejä. Vanhempien jotka vievät lapsensa kilpajoukkueeseen pitää tiedostaa mitä on kun pelataan kilpajoukkueessa, siellä ei valiteta peliajoista, perusteluita vähäiselle peliajalle voi pyytää ja vinkkejä miten peliaikaa saisi lisää, mutta valmentaja tekee päätöksen viime kädessä.

Harrastejoukkueissa, joilla ei ole kilpailukllisia tavoitteita voivat vanhemmat kyseenalaistaa vähäisen peliajan, koska lapsi on joukkueessa nimenomaan liikunnan ja pelaamisen ilon takia, näissä joukkueissa ei myöskään voi olettaa toimintaan sitoutumisen olevan samalla tasolla kuin kilpajoukkueissa (meidän esikoisen joukkueessa treeneihin mennän kaikissa muissa tapauksissa paitsi jos on sairaana, loukkaantuneena mennään a silloin tehdään mitä pystytään, samoin peleissä ollaan paikalla pelaa tai ei)

Kymmenen vuoden kokemuksella suurimmat ongelmat tulevat mielestäni kunnianhimoisita vanhemmista, jotka väkisin haluavat että lapsi pelaa "edareissa" vaikka hänellä ei siihen välttämättä ole edellytyksiä tai kunnianhimoan, jolloin alkaa valitus peliajasta yms. Seurojen edustusjoukkueissa tuloksilla(kin) on merkitystä, toki myös jos halutaan valmentaa huippuja on myös mietittävä yksilön kehitystä ja tasapainoiltava näide asioiden välillä.

Samoin Suomessa on joka tasolla pulaa laadukkaista valmentajista, jotka tekevät hommaa sydämmellä ja haluavat pelaajien kehittyvän, oli taso mikä hyvänsä. Liian usein näkee harrastejoukkueiden valmentajien laittavan oman kunnianhimonsa lasten liikunan ilon edelle. Lisäksi tulisi mietti miten yhteistyö seurassa joukkueiden välillä toimii ja pyrkiä siihen että tasolta toiselle siirtyminen on joustavaa

Mä olen sitä mieltä että molempia tarvitaan sekä edustusjoukkueita että myös harrastejoukkueuta

Mulle on tärkeintä, että lapseni (ja muiden lapset sikäli kuin se minulle kuuluu) saavat sopivasti liikuntaa tuki- ja liikuntaelimiensä kehittymiseksi, sekä elämänmittaisen iloisen, myönteisen asenteen liikkumiseen. Heidän itsetuntoaan ei tarvitse uhrata jonkun tulevan potentiaalisen mitalin murto-osan vuoksi.

Jos Sihvosen tärkeysjärjestys on toinen, hän voi mennä ja hakea itse sen olympiamitalinsa. Siellä on paljon lajeja jotka voi aloittaa vanhoilla päivillä.

T. Akateeminen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tärkeintä, että lapseni (ja muiden lapset sikäli kuin se minulle kuuluu) saavat sopivasti liikuntaa tuki- ja liikuntaelimiensä kehittymiseksi, sekä elämänmittaisen iloisen, myönteisen asenteen liikkumiseen. Heidän itsetuntoaan ei tarvitse uhrata jonkun tulevan potentiaalisen mitalin murto-osan vuoksi.

Jos Sihvosen tärkeysjärjestys on toinen, hän voi mennä ja hakea itse sen olympiamitalinsa. Siellä on paljon lajeja jotka voi aloittaa vanhoilla päivillä.

T. Akateeminen äiti.

Juurikin näin ja ym. lapsen paikka ei silloin olekaan kilpajoukkueessa vaan harrastejoukkueessa, missä peliaika tasainen ilman sen surempaa kilpailullista painetta

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun niissä Pohjoismaissa, miten jollakin lailla kumminkin pärjätään jalkapallossa, otetaan mm. tasoryhmittely käytöön myöhemmin kuin meillä. Joten ei mene läpi...liian aikainen, putkinäköinen seulominen se meidän ongelmamme on.

Joistain lapsista voi ehkä nähdä jo 5-8-vuotiaana edellytykset huipulle, mutta aika meedio saa olla, jos kovin suurta onistumisprosenttia tuolla tekniikalla tavoittelee.

Niinpä. Tasoryhmittely on muutenkin vaikea asia. Alussa lapsen syntymäajankohta sotkee tämän. Tammikuun lapset ovat päänmitan joulukuun lapsia isompia ja pärjäävät aluksi paremmin vain kokonsa puolesta. Seuraavaksi varhaisen murrosiän saaneet kiitävät muiden ohi, vaikka ovat parempia vain hormoniedun ansiosta. Vasta näiden tekijöiden tasaannuttua tiedetään, kenestä on aikuispärjääjäksi ja kenestä ei.

Täällä Suomessa, ainakin pk-seudulla, jo alakouluikäisille perustetaan omia edustusjoukkueita futiksessa. Kun taas esim Ranskassa ja Espanjassa sellaisia on vasta suunnilleen 15-vuotiaille. Sitä ennen kaikki pelaa, leikinomaisesti ja hauskaa pitäen, ja harrastavat muitakin lajeja. Ja mitkäköhän maat läpäisevät futiksen EM/MM-kisojen karsinnat, ja jopa pärjäävät niissä...?

Kannattaisi vaan kuunnella niitä akateemisia äitejä. Ainakin futiksessa.

Mammat eivät ehkä ole seuranneet Petteri Sihvosen uraa. Mies on epäonnistunut kaikessa, mihin on ryhtynyt, ja ollut väärässä kaikessa, mitä on kirjoittanut urheilusta.

Ei, Suomessa on ongelma siinä että laji valitaan aivan liian varhain ja sitten teini-iässä se alkaa maistua puulta. Kaikkit tutkimukset puhuvat sen puolesta että myöhäinen erikoistumisen johtaa parhaimpaan tulokseen (pois lukien vain jotkut harvat poikkeukset, esim. taitoluistelu).