Petteri Sihvonen: Akateemiset äidit pilasivat suomalaisen huippu-urheilun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun niissä Pohjoismaissa, miten jollakin lailla kumminkin pärjätään jalkapallossa, otetaan mm. tasoryhmittely käytöön myöhemmin kuin meillä. Joten ei mene läpi...liian aikainen, putkinäköinen seulominen se meidän ongelmamme on.

Joistain lapsista voi ehkä nähdä jo 5-8-vuotiaana edellytykset huipulle, mutta aika meedio saa olla, jos kovin suurta onistumisprosenttia tuolla tekniikalla tavoittelee.

Niinpä. Tasoryhmittely on muutenkin vaikea asia. Alussa lapsen syntymäajankohta sotkee tämän. Tammikuun lapset ovat päänmitan joulukuun lapsia isompia ja pärjäävät aluksi paremmin vain kokonsa puolesta. Seuraavaksi varhaisen murrosiän saaneet kiitävät muiden ohi, vaikka ovat parempia vain hormoniedun ansiosta. Vasta näiden tekijöiden tasaannuttua tiedetään, kenestä on aikuispärjääjäksi ja kenestä ei.

Juuri näiden syiden takia tasolta toiseen siirtymisen pitäisi olla joustavaa ja valmentajien sekä vanhempien pitäisi pystyä suhtautumaan neutraalin kannustavasti siinäkin tilanteessa missä lapsi siirtyy syystä tai toisesta alemmalle tasolle. Fyysisten erojen lisäksi myös henkinen puoli vaikuttaa siihen miten lapsi pärjää kun ikää tulee ja millä tasolla pystyy pelaamaan. Sinänsä yksittäistapauksena meidän poika pelasi parhaimmillaan kolme vuotta vanhempien kanssa, kompensoi muilla ominaisuuksilla pienen kokonsa, eikä vieläkään kovin iso ole

Vierailija kirjoitti:

Täällä Suomessa, ainakin pk-seudulla, jo alakouluikäisille perustetaan omia edustusjoukkueita futiksessa. Kun taas esim Ranskassa ja Espanjassa sellaisia on vasta suunnilleen 15-vuotiaille. Sitä ennen kaikki pelaa, leikinomaisesti ja hauskaa pitäen, ja harrastavat muitakin lajeja. Ja mitkäköhän maat läpäisevät futiksen EM/MM-kisojen karsinnat, ja jopa pärjäävät niissä...?

Kannattaisi vaan kuunnella niitä akateemisia äitejä. Ainakin futiksessa.

Kyse on rahasta. Ranskassa ja Espanjassa futisseurat ovat paljon varakkaampia eikä siellä todellakaan tarvitse pyörittää junnutason toimintaa verorahoilla. Suomessa edustusjoukkueidenkaan pelaajat eivät tienaa juuri mitään, vaan suurin osa käy varmaan päivätöissä pelaamiseen, joten ei sitä rahaa junnutoiminnan pyörittämiseenkään ole.

Sitten kun perseaukisilla seuroillakaan ei ole varaa junnutoiminnan pyörittämiseen, aletaan valittamaan, että seuroilla pitäisi olla mielivaltainen kuka pelaa ja kuka, mutta silti homma pitäisi verorahoilla ja harrastusmaksuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun niissä Pohjoismaissa, miten jollakin lailla kumminkin pärjätään jalkapallossa, otetaan mm. tasoryhmittely käytöön myöhemmin kuin meillä. Joten ei mene läpi...liian aikainen, putkinäköinen seulominen se meidän ongelmamme on.

Joistain lapsista voi ehkä nähdä jo 5-8-vuotiaana edellytykset huipulle, mutta aika meedio saa olla, jos kovin suurta onistumisprosenttia tuolla tekniikalla tavoittelee.

...,MISSÄ jollakin lailla jne. Sori typot.

Ei Sihvoselle varmaan tullut mieleen, että juuri ne akateemiset äidit saattaa olla hyvinkin perillä kansainvälisistä tutkimuksista ko. asioista.

Ja tämä siis kommentointia vain siitä, miten lapsista ( muka) saadaan seulottua huiput. Kukaan normaali vanhempihan ei vie lastaan harrastukseen tulevaa huippu-uraa silmälläpitäen. Seurojen tehtävä on paljon laajempi ja tärkeämpi.

Urheilun humanisoinnin kääntöpuoli kuitenkin on se, että huippuuden eetos heikkenee olennaisesti. Toisin sanoen tulee ikään kuin kielletyksi olla virtuoosi, koska "tässähän ollaan vain hauskaa pitämässä ja kaikilla on oikeus samaan."

Suomalainen huippu-urheilu on femininisoitunut; on nimittäin naisten sosiaalisuudelle tunnusomaista, että otetaan kaikki huomioon eikä kukaan joukossa kuvittele olevansa muita ylempi tai paina toisia. Miesten sosiaalisuus taas käyttää kulmakivenään kilpailua ja vertailua, pohjimmiltaan pykälää totisempaa ja erottelevampaa hierarkisuutta.

Tämän tyypin blogi osoittaa lähinnä kaksi asiaa: 

1. Kyse on  vallalla  olevasta keskusta-kokoomus-persujen koulutusvihamielisyydestä ja koulutettujen ihmisten yleisestä halveksunnasta.

2. Bloggari ei tiedä urheiluseuratoiminnasta ja nykynuorista yhtään mitään. Ensinnäkin jääkiekossa menestytään, vaikka harrastajissa on paljon akateemisten äitien lapsia ja akateemiset äidit ovat aktiiveina vanhempaintoiminnassa. Muutoin ongelma ei ole saada 9v.tä innostumaan tulevasta olympiamitalistaan ja treenaamaan sen eteen, ongelma on saada 15v pysymään laajalla rintamalla harrastuksen parissa läpi murrosiän ja 17v:t satsaamaan lajiin intohimolla matkalla kohden sitä huippua. Liian varhain lanseeratut tasoryhmät ja muut paineet ajavat murrosikäiset ihan muualle ja sitten ei jää  harrastuneita joiden joukosta huiput voivat erottua. Myöskään Sihvosen kaltaisten machovalmentajien metodit eivät istu tasa-arvoaatosten ja oikeudenmukaisuuden läpikyllästämiin tämän päivän nuoriin. Ei ole sattuma että Suomen suosituimpiin ja myös menestykseikkäämpiin lajeihin kuuluu lumilautailun ja skeittauksen kaltaisia itseohjautuvia harrastuksia, joissa karjuvat luolamiesvalmentajat loistavat poissaolollaan, kaikki harrastavat yhdessä ja huiput nousevat sitten esiin ihan luonnollisesti kaikentasoisten keskinäisessä kisailussa.

^Koulutus ei voi olla itsetarkoitus, jos sillä tarkoitetaan "pehmeää urheilua". Mitä pehmeämmin ja demokraattisemmin urheillaan, sen tasaisemmiksi huiput hioutuvat. Huipun käsite ylipäätään on maskuliininen paljon enemmän kuin feminiininen.

Pehmeästä urheilusta tulee samaa kuin suomalaisen insinöörin kädenjäljestä: tasalaatuista ja luotettavaa, mutta ei missään suhteessa poikkeuksellista, kunnianhimoista ja riskejä ottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun niissä Pohjoismaissa, miten jollakin lailla kumminkin pärjätään jalkapallossa, otetaan mm. tasoryhmittely käytöön myöhemmin kuin meillä. Joten ei mene läpi...liian aikainen, putkinäköinen seulominen se meidän ongelmamme on.

Joistain lapsista voi ehkä nähdä jo 5-8-vuotiaana edellytykset huipulle, mutta aika meedio saa olla, jos kovin suurta onistumisprosenttia tuolla tekniikalla tavoittelee.

...,MISSÄ jollakin lailla jne. Sori typot.

Ei Sihvoselle varmaan tullut mieleen, että juuri ne akateemiset äidit saattaa olla hyvinkin perillä kansainvälisistä tutkimuksista ko. asioista.

Ja tämä siis kommentointia vain siitä, miten lapsista ( muka) saadaan seulottua huiput. Kukaan normaali vanhempihan ei vie lastaan harrastukseen tulevaa huippu-uraa silmälläpitäen. Seurojen tehtävä on paljon laajempi ja tärkeämpi.

Urheilun humanisoinnin kääntöpuoli kuitenkin on se, että huippuuden eetos heikkenee olennaisesti. Toisin sanoen tulee ikään kuin kielletyksi olla virtuoosi, koska "tässähän ollaan vain hauskaa pitämässä ja kaikilla on oikeus samaan."

Suomalainen huippu-urheilu on femininisoitunut; on nimittäin naisten sosiaalisuudelle tunnusomaista, että otetaan kaikki huomioon eikä kukaan joukossa kuvittele olevansa muita ylempi tai paina toisia. Miesten sosiaalisuus taas käyttää kulmakivenään kilpailua ja vertailua, pohjimmiltaan pykälää totisempaa ja erottelevampaa hierarkisuutta.

Tässä on kyllä kyse ihan siitä kuka leikin maksaa. Kaikki pelaa -järjestelmä on pakon sanelema kerran koko paska maksetaan verorahoista sekä vanhempien pusseista. Nämä sihvoset, erkkaveelehtolat sun muut ovat aina valittamassa siitä, että seurat eivät saa mielivaltaisesti päättää kuka pelaa ja kuka ei, mutta jotenkin tässä valituksessa aina unohtuu se kuka koko paskan maksaa. Jos seurat kerran haluavat eroon tästä kaikki pelaa -järjestelmä, sitten seurat voivat myös maksaa koko paskan itse.

Yksikään vanhempi ei nyt ala maksamaan, että vain pieni osa lapsista pääsee pelaamaan ja omat lapset joutuvat istumaan penkillä.

Mites, kun ainakin yksi akateeminen äiti oli Riossa kymmenen parhaan joukossa.

Vierailija kirjoitti:

^Koulutus ei voi olla itsetarkoitus, jos sillä tarkoitetaan "pehmeää urheilua". Mitä pehmeämmin ja demokraattisemmin urheillaan, sen tasaisemmiksi huiput hioutuvat. Huipun käsite ylipäätään on maskuliininen paljon enemmän kuin feminiininen.

Pehmeästä urheilusta tulee samaa kuin suomalaisen insinöörin kädenjäljestä: tasalaatuista ja luotettavaa, mutta ei missään suhteessa poikkeuksellista, kunnianhimoista ja riskejä ottavaa.

Tuo ei pidä olemassaolevan tiedon varassa paikkaansa, vaan perustuu tunnepohjaiseen uskomukseen siitä, että vanhakantaiset miehekkäät toimintamallit toimisivat vieläkin. Siis pelkkää tunteeseen perustuvaa uskomushömppää.

Lasten suhtautuminen kasvatuskeinoihin on kuitenkin muuttunut nopeammin kuin mitä urheiluseuravalmennus pysynyt perässä. Kun lapset kasvatetaan sekä kotona että perheissä tasa-arvoisiksi niin ne eivät sopeudu perusteettomiin hierarkioihin vaan lopettavat harrastuksen.  Vai väitätkö ettei eräs mittava ongelma olisi murrosiässä tapahtuva harrastuksen lopettaminen? 

Paluuta entiseen ei ole. Sinä et saa lapsista käskytettäviä hierarkiarobotteja vaikka kuinka tahtoisit ja polkisit jalkaa. Harrastukset, valmennusmetodit, huippu-urheilijan tie on rakennettava uudelleen niistä lähtokohdista joihin nykykasvatuksen ja koulupedagogiikan piirissä olleet lapset ja nuoret ovat tottuneet. Se on mahdollista, mutta se vaatii valmennukselta kykyä valmentaa.

Olen jossain määrin samaa mieltä Sihvosen kanssa ->

 Futisjoukkueessani (3 tasoryhmää, ns kilpa, melkein-kilpa ja "tunarit") oli tällainen akateeminen äiskä riesana. Hänen jani-jetterinsä oli jotain hädin tuskin "melkein-kilpa"-tasoinen mutta piti vaan päästä väen väkisin pelaamaan kilpasakissa, ilman mitään edellytyksiä. Peleissä mm vastustaja käytti pujottelukeppinään, omat kaverit eivät viitsineet enää lainata palloa "kun se kuitenkin menettää sen", junnu epäonnistumisten jälkeen paiski nappiksia yms kenttään - todella hienoa ihan valmentajankin näkökulmasrta. Seuraus: poika menetti halunsa kokonaan futikseen koska ei yksinkertaisesti pärjännyt kilpasakissa ja "vähempiarvoinen" lauma ei taas kelvannut hänen äidilleen (en muuten koskaan nähnyt pojan iskää...)

Jokainen junnu saa peliaikaa sen 50% vähintään per peli, mutta OMALLA tasollaan. Siinä on akateemisen äidin turha tulla mussuttamaan jos junnu _sillä hetkellä_ ei vaan pärjää omaa tasoansa kovemmassa porukassa ja alkaa väkästellä joukkueelle pelisääntöjä, joiden perusteella tasoerot hävitetään. Ehkä sitten parin vuoden kuluttua, koska kyseessä on kasvuikäiset pojat joilla biologinen/psyykkinen kehitys vaihtelee rajustin vuodekin sykleissä eikä välttämättä seuraa yhtään ns kronologista ikää. Tämä opetetaan jo D-valmentajakurssilla, liikuntatieteellisin referenssein joten "akateemisen äiskän" pitää vaan odottaa josko jani-petteristä tulisikin stara jossain vaiheessa. Oman sakkini  tasoryhmät ovat kauden aikana "lukittuja" mutta kuitenkin jos esim melkein-kilpasakissa joku junnu esittää tasaisen hyviä otteita, kutsun hänet kokeilemaan pariin kilparyhmän peliin. Sama homma myös "ohipotkijoiden" ryhmässä, pääsee tasoa ylemmäs kokeilemaan jos uskaltaa. Ja ovi käy myös alaspäin, kilparyhmätreenien vakiopyllyilijä pääsee hyvin nopeasti melkein-kilparyhmään.

Olen siis osittain myös "natsikoutsi", mutta vain kilparyhmän osalla. Ne jotka sinne haluavat ja pääsevät, sitoutuvat samalla huomattavasti kovempaan vaatimustasoon ja ei-ihan-niin-pehmoon touhuun eikä siihen ole akateemisellä äiskällä mitään mussuttamista - tai jos on, niin alkaa joukkueenjohtajaksi sitten... Kahdessa muussa sakissa katsotaan treenipyllyilyä yms enemmän läpi sormien, pääasia että näillä junnuilla on kivaa ja haluavat tulla uudestaankin.  Ja käyn muuten erityisesti "tunarisakin" pelit pyörittämässä, osoittaakseni heille että ovat minulle yhtä tärkeitä kuin kilparyhmäkin.

T: pääkoutsi (+ "kateeminen isi" & BCDE-valmentajapaperit)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun niissä Pohjoismaissa, miten jollakin lailla kumminkin pärjätään jalkapallossa, otetaan mm. tasoryhmittely käytöön myöhemmin kuin meillä. Joten ei mene läpi...liian aikainen, putkinäköinen seulominen se meidän ongelmamme on.

Joistain lapsista voi ehkä nähdä jo 5-8-vuotiaana edellytykset huipulle, mutta aika meedio saa olla, jos kovin suurta onistumisprosenttia tuolla tekniikalla tavoittelee.

...,MISSÄ jollakin lailla jne. Sori typot.

Ei Sihvoselle varmaan tullut mieleen, että juuri ne akateemiset äidit saattaa olla hyvinkin perillä kansainvälisistä tutkimuksista ko. asioista.

Ja tämä siis kommentointia vain siitä, miten lapsista ( muka) saadaan seulottua huiput. Kukaan normaali vanhempihan ei vie lastaan harrastukseen tulevaa huippu-uraa silmälläpitäen. Seurojen tehtävä on paljon laajempi ja tärkeämpi.

Urheilun humanisoinnin kääntöpuoli kuitenkin on se, että huippuuden eetos heikkenee olennaisesti. Toisin sanoen tulee ikään kuin kielletyksi olla virtuoosi, koska "tässähän ollaan vain hauskaa pitämässä ja kaikilla on oikeus samaan."

Suomalainen huippu-urheilu on femininisoitunut; on nimittäin naisten sosiaalisuudelle tunnusomaista, että otetaan kaikki huomioon eikä kukaan joukossa kuvittele olevansa muita ylempi tai paina toisia. Miesten sosiaalisuus taas käyttää kulmakivenään kilpailua ja vertailua, pohjimmiltaan pykälää totisempaa ja erottelevampaa hierarkisuutta.

Moni esim. 6-7 v. jättää menemättä harrastusryhmiin siksi, ettei uskalla, eikä pääse oikein enää kunnolla mukaan. Aikaisin aloittaneilla homma on tuossa vaiheessa mennyt jo niin totiseksi, että siihen on aloittelijan vaikea päästä mukaan. Vaikka vielä 7 vuotiaana olisi ihan hyvä aika aloittaa harrastaminen, jos vain innostusta löytyy. Kuinka monta lahjakkuutta ja tulevaa huippua menetetään tällaisella "kovalla" asenteella? Tukeva lahjakas urheilija voi olla myös ujo ja arka aluksi. Mutta kehitys voi olla nopeaakin, jos sille annetaan mahdollisuus ja tuetaan.

On surullista, että "henkiset" ovet harrastuspiireihin sulkeutuvat jo varhain. Täytyy olla aika kov ja rohkea lapsi, jos lähtee aloittelijana mukaan minta vuotta pelanneiden joukkoon. Vielä vaikeammaksi sen tekee aikuisten asenne: "Tämä on kilpailua! Vain parhaat pelaa!"

Vierailija kirjoitti:

Täällä Suomessa, ainakin pk-seudulla, jo alakouluikäisille perustetaan omia edustusjoukkueita futiksessa. Kun taas esim Ranskassa ja Espanjassa sellaisia on vasta suunnilleen 15-vuotiaille. Sitä ennen kaikki pelaa, leikinomaisesti ja hauskaa pitäen, ja harrastavat muitakin lajeja. Ja mitkäköhän maat läpäisevät futiksen EM/MM-kisojen karsinnat, ja jopa pärjäävät niissä...?

Kannattaisi vaan kuunnella niitä akateemisia äitejä. Ainakin futiksessa.

Mitä ihmettä sä hölötät? Kaikilla suurimmilla joukkueilla on omat jalkapalloakatemiat lahjakkaimmille lapsille, joissa on ammattitason valmennusryhmät. Messikin scoutattiin Barcaan 13-vuotiaana, ja hänelle aloitettiin hormonihoidot Barcan piikkiin (kasvuhormonivajaus). Johan ne ovat monet lahjakkaimmat 15-vuotiaana edustusjoukkueiden ovia kolkuttelemassa, ei sinne nyt hyvänen aika leikkimällä ja hauskaa pitäen päästä. Sulla ei ilmeisesti ole mitään hajua huippu-urheilusta ja sinne tähtäävästä harjoittelusta.

http://www.barcelonasocceracademy.eu/

Vierailija kirjoitti:

Olen jossain määrin samaa mieltä Sihvosen kanssa ->

 Futisjoukkueessani (3 tasoryhmää, ns kilpa, melkein-kilpa ja "tunarit") oli tällainen akateeminen äiskä riesana. Hänen jani-jetterinsä oli jotain hädin tuskin "melkein-kilpa"-tasoinen mutta piti vaan päästä väen väkisin pelaamaan kilpasakissa, ilman mitään edellytyksiä. Peleissä mm vastustaja käytti pujottelukeppinään, omat kaverit eivät viitsineet enää lainata palloa "kun se kuitenkin menettää sen", junnu epäonnistumisten jälkeen paiski nappiksia yms kenttään - todella hienoa ihan valmentajankin näkökulmasrta. Seuraus: poika menetti halunsa kokonaan futikseen koska ei yksinkertaisesti pärjännyt kilpasakissa ja "vähempiarvoinen" lauma ei taas kelvannut hänen äidilleen (en muuten koskaan nähnyt pojan iskää...)

Jokainen junnu saa peliaikaa sen 50% vähintään per peli, mutta OMALLA tasollaan. Siinä on akateemisen äidin turha tulla mussuttamaan jos junnu _sillä hetkellä_ ei vaan pärjää omaa tasoansa kovemmassa porukassa ja alkaa väkästellä joukkueelle pelisääntöjä, joiden perusteella tasoerot hävitetään. Ehkä sitten parin vuoden kuluttua, koska kyseessä on kasvuikäiset pojat joilla biologinen/psyykkinen kehitys vaihtelee rajustin vuodekin sykleissä eikä välttämättä seuraa yhtään ns kronologista ikää. Tämä opetetaan jo D-valmentajakurssilla, liikuntatieteellisin referenssein joten "akateemisen äiskän" pitää vaan odottaa josko jani-petteristä tulisikin stara jossain vaiheessa. Oman sakkini  tasoryhmät ovat kauden aikana "lukittuja" mutta kuitenkin jos esim melkein-kilpasakissa joku junnu esittää tasaisen hyviä otteita, kutsun hänet kokeilemaan pariin kilparyhmän peliin. Sama homma myös "ohipotkijoiden" ryhmässä, pääsee tasoa ylemmäs kokeilemaan jos uskaltaa. Ja ovi käy myös alaspäin, kilparyhmätreenien vakiopyllyilijä pääsee hyvin nopeasti melkein-kilparyhmään.

Olen siis osittain myös "natsikoutsi", mutta vain kilparyhmän osalla. Ne jotka sinne haluavat ja pääsevät, sitoutuvat samalla huomattavasti kovempaan vaatimustasoon ja ei-ihan-niin-pehmoon touhuun eikä siihen ole akateemisellä äiskällä mitään mussuttamista - tai jos on, niin alkaa joukkueenjohtajaksi sitten... Kahdessa muussa sakissa katsotaan treenipyllyilyä yms enemmän läpi sormien, pääasia että näillä junnuilla on kivaa ja haluavat tulla uudestaankin.  Ja käyn muuten erityisesti "tunarisakin" pelit pyörittämässä, osoittaakseni heille että ovat minulle yhtä tärkeitä kuin kilparyhmäkin.

T: pääkoutsi (+ "kateeminen isi" & BCDE-valmentajapaperit)

Kerropas "koutsi" (ts. koutsia esittävä trolli) vielä, kenen rahoilla koko paska kustannetaan? Siitä on turha alkaa seurojen ja "koutsien" valittamaan, että suurinta osaa veronmaksajista ja vanhemmista ei kiinnosta rahoittaa toimintaa, josta hyötyy vain muutamat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun niissä Pohjoismaissa, miten jollakin lailla kumminkin pärjätään jalkapallossa, otetaan mm. tasoryhmittely käytöön myöhemmin kuin meillä. Joten ei mene läpi...liian aikainen, putkinäköinen seulominen se meidän ongelmamme on.

Joistain lapsista voi ehkä nähdä jo 5-8-vuotiaana edellytykset huipulle, mutta aika meedio saa olla, jos kovin suurta onistumisprosenttia tuolla tekniikalla tavoittelee.

...,MISSÄ jollakin lailla jne. Sori typot.

Ei Sihvoselle varmaan tullut mieleen, että juuri ne akateemiset äidit saattaa olla hyvinkin perillä kansainvälisistä tutkimuksista ko. asioista.

Ja tämä siis kommentointia vain siitä, miten lapsista ( muka) saadaan seulottua huiput. Kukaan normaali vanhempihan ei vie lastaan harrastukseen tulevaa huippu-uraa silmälläpitäen. Seurojen tehtävä on paljon laajempi ja tärkeämpi.

Urheilun humanisoinnin kääntöpuoli kuitenkin on se, että huippuuden eetos heikkenee olennaisesti. Toisin sanoen tulee ikään kuin kielletyksi olla virtuoosi, koska "tässähän ollaan vain hauskaa pitämässä ja kaikilla on oikeus samaan."

Suomalainen huippu-urheilu on femininisoitunut; on nimittäin naisten sosiaalisuudelle tunnusomaista, että otetaan kaikki huomioon eikä kukaan joukossa kuvittele olevansa muita ylempi tai paina toisia. Miesten sosiaalisuus taas käyttää kulmakivenään kilpailua ja vertailua, pohjimmiltaan pykälää totisempaa ja erottelevampaa hierarkisuutta.

Tässä on kyllä kyse ihan siitä kuka leikin maksaa. Kaikki pelaa -järjestelmä on pakon sanelema kerran koko paska maksetaan verorahoista sekä vanhempien pusseista. Nämä sihvoset, erkkaveelehtolat sun muut ovat aina valittamassa siitä, että seurat eivät saa mielivaltaisesti päättää kuka pelaa ja kuka ei, mutta jotenkin tässä valituksessa aina unohtuu se kuka koko paskan maksaa. Jos seurat kerran haluavat eroon tästä kaikki pelaa -järjestelmä, sitten seurat voivat myös maksaa koko paskan itse.

Yksikään vanhempi ei nyt ala maksamaan, että vain pieni osa lapsista pääsee pelaamaan ja omat lapset joutuvat istumaan penkillä.

Ymmärrän pointtisi, mutta tuo kuulostaa siltä, että urheilu rinnastetaan kaikille lankeavaan hyötyyn - yksilö urheilee enemmän toisille kuin itselleen. Kun on tavallaan häkki siinä yksilön ympärillä, joka mittaa muille tulevaa hyötyä, niin sillä lailla ei synny huippuyksilöitä. Rahalla ei voi "laskea" menestystä tai menestystä ei voi alistaa materiaaliselle tuottavuudelle.

Luultavasti jopa Pohjois-Koreassa ymmärretään se, että urheilevan huippuyksilön on ylitettävä toiset ja itsensä, eikä niin, että yksilö urheilee vain niissä raameissa, jotka toiset hänelle laskettu hyöty mielessään asettavat.

Kansanterveydellisesti on tietenkin parempi, että jokainen saa mahdollisuudet liikkua kuin se, että liikkuminen olisi muiden paitsi parhaiden ulottumattomissa. Mutta tätä kaavaa ei voi iteroida ylhäältä alas saakka, vaan vähintään rinnalle pitäisi perustaa "eliittiurheilua", jossa urheiltaisiin pyyteettömästi ilman suoria sidoksia toisten hyötyyn ja rahaan (kuten esim. USA:ssa).

Vierailija kirjoitti:

Olen jossain määrin samaa mieltä Sihvosen kanssa ->

 Futisjoukkueessani (3 tasoryhmää, ns kilpa, melkein-kilpa ja "tunarit") oli tällainen akateeminen äiskä riesana. Hänen jani-jetterinsä oli jotain hädin tuskin "melkein-kilpa"-tasoinen mutta piti vaan päästä väen väkisin pelaamaan kilpasakissa, ilman mitään edellytyksiä. Peleissä mm vastustaja käytti pujottelukeppinään, omat kaverit eivät viitsineet enää lainata palloa "kun se kuitenkin menettää sen", junnu epäonnistumisten jälkeen paiski nappiksia yms kenttään - todella hienoa ihan valmentajankin näkökulmasrta. Seuraus: poika menetti halunsa kokonaan futikseen koska ei yksinkertaisesti pärjännyt kilpasakissa ja "vähempiarvoinen" lauma ei taas kelvannut hänen äidilleen (en muuten koskaan nähnyt pojan iskää...)

Jokainen junnu saa peliaikaa sen 50% vähintään per peli, mutta OMALLA tasollaan. Siinä on akateemisen äidin turha tulla mussuttamaan jos junnu _sillä hetkellä_ ei vaan pärjää omaa tasoansa kovemmassa porukassa ja alkaa väkästellä joukkueelle pelisääntöjä, joiden perusteella tasoerot hävitetään. Ehkä sitten parin vuoden kuluttua, koska kyseessä on kasvuikäiset pojat joilla biologinen/psyykkinen kehitys vaihtelee rajustin vuodekin sykleissä eikä välttämättä seuraa yhtään ns kronologista ikää. Tämä opetetaan jo D-valmentajakurssilla, liikuntatieteellisin referenssein joten "akateemisen äiskän" pitää vaan odottaa josko jani-petteristä tulisikin stara jossain vaiheessa. Oman sakkini  tasoryhmät ovat kauden aikana "lukittuja" mutta kuitenkin jos esim melkein-kilpasakissa joku junnu esittää tasaisen hyviä otteita, kutsun hänet kokeilemaan pariin kilparyhmän peliin. Sama homma myös "ohipotkijoiden" ryhmässä, pääsee tasoa ylemmäs kokeilemaan jos uskaltaa. Ja ovi käy myös alaspäin, kilparyhmätreenien vakiopyllyilijä pääsee hyvin nopeasti melkein-kilparyhmään.

Olen siis osittain myös "natsikoutsi", mutta vain kilparyhmän osalla. Ne jotka sinne haluavat ja pääsevät, sitoutuvat samalla huomattavasti kovempaan vaatimustasoon ja ei-ihan-niin-pehmoon touhuun eikä siihen ole akateemisellä äiskällä mitään mussuttamista - tai jos on, niin alkaa joukkueenjohtajaksi sitten... Kahdessa muussa sakissa katsotaan treenipyllyilyä yms enemmän läpi sormien, pääasia että näillä junnuilla on kivaa ja haluavat tulla uudestaankin.  Ja käyn muuten erityisesti "tunarisakin" pelit pyörittämässä, osoittaakseni heille että ovat minulle yhtä tärkeitä kuin kilparyhmäkin.

T: pääkoutsi (+ "kateeminen isi" & BCDE-valmentajapaperit)

No miksi se janipetteri sai pelata kilpajoukkueessa? Valmentajahan ne päätökset tekee, ei kenenkään pikkujampan äiti tai isä, oli akateeminen tai ei.

Toivottavasti et valmenna mun poikaa, hän pelaa sanojesi mukaan tunareissa. Kukaan valkku ei käytä tollaista termiä, jos vähänkään osaa hommansa.

Helsingin Kisa-Veikoissa, HKV:ssä, joka on eräs Suomen johtavia yleisurheiluseuroja laitettiin ainakin jokunen vuosi sitten tutustumiskisan jälkeen palkintojenjaossa pikku-urheilijat paremmuusjärjestyksessä yksitellen riviin koko Eläntarhan kentän katsomon eteen. Siis niin, että joka ikäryhmässä huonoin huudettiin ensin ja hänen jälkeensä muut. Erittäin hirveää sille huonoimmalla 5-15 v:lle. Ei ihme että harrastus loppuu jo tuohon ensimmäiseen kokeiluun monilla lapsilla - Suomen yleisurheilutulokset ovat senmukaisia, etenkin jos sama meininki jyllännyt seurassa muutoinkin.

Yksi ongelma on iskävalmentajat ja -huoltajat ja jojo-äiskät, joiden poika pelaa ykköstasoryhmässä, oli taidot ja motivaatio mitä tahansa. Ja se, että nää taitoryhmät lukitaan ekan parin kauden jälkeen ja vaikka kuinka olisi hinkua kakkos- tai kolmosryhmäläisellä parantaa otettaan, näyttää taitojaan ja päästä ylemmäs, eipä etenkään ykköstasolle ole mitään menemistä, kun paikat on jaettu siinä viimeistään 10-vuotiaana (jolloin alkuvuodesta syntyminen merkkaa enemmän kuin todellinen potentiaali) ja suurin tekijä on nimenomaan vanhempien asema joukkueen merkkimiehinä. Läheskään kaikissa joukkueissa ei ole mitään yleisiä try outeja eikä todellakaan ainakaan alaspäin siirretä ketään, vaikka pitäisikin. Jos joku lopettaa ykkösestä, voidaan pitkin hampain joku kakkosen huipuista ottaa mukaan, muuten pelailet sillä tasolla, kun satuit 9-10-v. iässä olemaan tai kun et muuhunkaan porukkaan mahtunut enää. 

Mitä ihmeen tasoryhmiä? Ei täällä ainakaan monessakaan joukkuepelissä ole mitään tasoryhmiä. Taitaa olla kyse resursseista. Olisikin jotain matalan kynnyksen harrasteryhmiä lapsille, joihin voisi lähteä kokeilemaan lajia tai harrastelemaan ei niin vakavalla mielellä. Sieltä voisi sitten edetä sinne edustusjoukkueisiin ja kilpailemaan, jos innostusta ja taitoa riittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^Koulutus ei voi olla itsetarkoitus, jos sillä tarkoitetaan "pehmeää urheilua". Mitä pehmeämmin ja demokraattisemmin urheillaan, sen tasaisemmiksi huiput hioutuvat. Huipun käsite ylipäätään on maskuliininen paljon enemmän kuin feminiininen.

Pehmeästä urheilusta tulee samaa kuin suomalaisen insinöörin kädenjäljestä: tasalaatuista ja luotettavaa, mutta ei missään suhteessa poikkeuksellista, kunnianhimoista ja riskejä ottavaa.

Tuo ei pidä olemassaolevan tiedon varassa paikkaansa, vaan perustuu tunnepohjaiseen uskomukseen siitä, että vanhakantaiset miehekkäät toimintamallit toimisivat vieläkin. Siis pelkkää tunteeseen perustuvaa uskomushömppää.

Lasten suhtautuminen kasvatuskeinoihin on kuitenkin muuttunut nopeammin kuin mitä urheiluseuravalmennus pysynyt perässä. Kun lapset kasvatetaan sekä kotona että perheissä tasa-arvoisiksi niin ne eivät sopeudu perusteettomiin hierarkioihin vaan lopettavat harrastuksen.  Vai väitätkö ettei eräs mittava ongelma olisi murrosiässä tapahtuva harrastuksen lopettaminen? 

Paluuta entiseen ei ole. Sinä et saa lapsista käskytettäviä hierarkiarobotteja vaikka kuinka tahtoisit ja polkisit jalkaa. Harrastukset, valmennusmetodit, huippu-urheilijan tie on rakennettava uudelleen niistä lähtokohdista joihin nykykasvatuksen ja koulupedagogiikan piirissä olleet lapset ja nuoret ovat tottuneet. Se on mahdollista, mutta se vaatii valmennukselta kykyä valmentaa.

Käytät nimitystä "tieto", mutta sosiologisesti ottaen kyseessä on enemmän trendi. Hierarkiattomuus on sitä paitsi hyvinkin kiistelty aihepiiri maailmalla. Lopussa syyllistyt itsekin aika tunnepohjaiseen kieleen.

Vierailija kirjoitti:

Kerropas "koutsi" (ts. koutsia esittävä trolli) vielä, kenen rahoilla koko paska kustannetaan? Siitä on turha alkaa seurojen ja "koutsien" valittamaan, että suurinta osaa veronmaksajista ja vanhemmista ei kiinnosta rahoittaa toimintaa, josta hyötyy vain muutamat.

Kerrohan millä tavalla tuossa noin 40 junnun sakissani hyötyy vain muutamat ? Jokainen saa sen 50% peliaikaa tasonsa mukaisessa joukkueessa ja jos tulee esim ylimääräisiä pelireissuja kilparyhmälle, niistä maksavat vain tämän ryhmän reissuun lähtevät, eivät muut.

Ilmeisesti olen kausi toisensa jälkeen epäonnistunut ja hyödyntämään vain muutamia, kun joukkueeni koko on neljässä vuodessa noussut 22 junnusta 40 junnuun...siitä huolimatta että joka kauden jälkeen löytyy myös lopettaneita. Mutta tyhmät vanhemmat ilmeisesti haluaa maksaa vain muutamia hyödyttävästä touhusta, eikös juu?

Vierailija kirjoitti:

Täällä Suomessa, ainakin pk-seudulla, jo alakouluikäisille perustetaan omia edustusjoukkueita futiksessa. Kun taas esim Ranskassa ja Espanjassa sellaisia on vasta suunnilleen 15-vuotiaille. Sitä ennen kaikki pelaa, leikinomaisesti ja hauskaa pitäen, ja harrastavat muitakin lajeja. Ja mitkäköhän maat läpäisevät futiksen EM/MM-kisojen karsinnat, ja jopa pärjäävät niissä...?

Kannattaisi vaan kuunnella niitä akateemisia äitejä. Ainakin futiksessa.

Belgia futis

Kukaan tietämäni alle 12 vuotias ei käy yli 2 kertaa viikossa seuran treeneissä. Joukkueita ei ole jaettu taso ryhmiin.

Suomessa valmentaja ei päästänyt 7 vuotiasta 2 pelissä jäälle kun on liian huono :/