Petteri Sihvonen: Akateemiset äidit pilasivat suomalaisen huippu-urheilun

Vierailija kirjoitti:

Tavisperheet ja tavislapset kelpaa kyllä mukaan maksamaan ja tekemään pakkotalkoohommia. Valkkujen, huoltajien ja jojojen lapset pysyy ykkösryhmässä niiden muutamien oikeasti lahjakkaiden kanssa. Joissain seuroissa myös kakkos-kolmostaso saa kunnollista ohjausta, pääsee helpompiin turnauksiin, saa omia pelejä jne. mutta joissain porukoissa kakkos-kolmossakkia vetää pakolla joku iskä joskus ja mitään kehittymismahdollisuuksia ei edes anneta, kun kaikki paukut on ykkösessä.

Kannattaa muuttaa kiekkokaupunkiin, niin entisiä jääkiekkoilijoita riittää pilvin pimein lasten valmentajiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenteesta se on kiinni. Jos kersa haluaa voittaa ja olla paras, se johtaa automaattisesti menestykseen. Pitää olla se oma tahto. Vanhemmat ja valmentajat voivat ruoskia, mutta jos urheilijalta puuttuu se lopullinen kipinä voittamiseen, mikään ei korvaa sitä. Eivät olisi esim. pikkuleijonat ottaneet kultaa, jos eivät olisi jo varhaisessa vaiheessa päättäneet niin ja uskoneet myös niin käyvän.

Verrataan vaikka britteihin: 64 miljoonaa asukasta ja ja 67 mitalia Riosta, eli enemmän kuin 1 mitali per miljoona asukasta. Suomelle olisi pitänyt tulla 5-6 mitalia, jos oltaisiin samoissa. Onhan siellä tietenkin enemmän niitä harjoittelu ja suorituspaikkoja, kuin myös rahaa, mutta silti.

Kiinan olisi tuolla logiikalla pitänyt saada kisoista 1300-1600 mitalia.

Jatkopala: jos miljoonaa ihmistä kohti pitäisi saada vähintään yksi mitali niin silloin mitaleja olisi pitänyt jakaa kisoissa yli 7000 kappaletta. Lajeja olisi pitänyt olla yli 2300.

Tuolla logiikalla kaikkien maailman 7 miljardin ihmisen pitäisi olla osallisena olympialaisiin, asuinpaikasta ja elinolosuhteista riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenteesta se on kiinni. Jos kersa haluaa voittaa ja olla paras, se johtaa automaattisesti menestykseen. Pitää olla se oma tahto. Vanhemmat ja valmentajat voivat ruoskia, mutta jos urheilijalta puuttuu se lopullinen kipinä voittamiseen, mikään ei korvaa sitä. Eivät olisi esim. pikkuleijonat ottaneet kultaa, jos eivät olisi jo varhaisessa vaiheessa päättäneet niin ja uskoneet myös niin käyvän.

Verrataan vaikka britteihin: 64 miljoonaa asukasta ja ja 67 mitalia Riosta, eli enemmän kuin 1 mitali per miljoona asukasta. Suomelle olisi pitänyt tulla 5-6 mitalia, jos oltaisiin samoissa. Onhan siellä tietenkin enemmän niitä harjoittelu ja suorituspaikkoja, kuin myös rahaa, mutta silti.

Kiinan olisi tuolla logiikalla pitänyt saada kisoista 1300-1600 mitalia.

Jatkopala: jos miljoonaa ihmistä kohti pitäisi saada vähintään yksi mitali niin silloin mitaleja olisi pitänyt jakaa kisoissa yli 7000 kappaletta. Lajeja olisi pitänyt olla yli 2300.

Tuolla logiikalla kaikkien maailman 7 miljardin ihmisen pitäisi olla osallisena olympialaisiin, asuinpaikasta ja elinolosuhteista riippumatta.

No joo, saahan Suomi niitä säälipaikkoja joita kutsustaan maakiintiöiksi. Niistä samoista mitaleista kuitenkin tappelee ne vaurauden ja väkiluvultaan isojen maiden parhaat urheilijat, joten tuollaisella matematiikkaan perustuvalla logiikalla Suomelta ei voi vaatia yhtään mitään.

Ja vaikka Kiinassa on paljon köyhiä ihmisiä, siellä on myös maksukykyistä porukkaa perkeleesti enemmän kuin Suomessa (ja paljon rikkaampaa) ja myös urheilymenestykseen käytetään aika paljon enemmän massia kuin Suomessa ikinä pysytään käyttämään. Isoissa maissa yksilöurheilijat saavat myös paljon isommat sponsorirahat kuin piskuisessa Suomessa, mikä mahdollistaa ympärivuotisen keskittymisen urheiluun. Suomessa taas suurin osa olympiajoukkueenkin urheilijoista käy normaalisti töissä ja urheilee siinä sivussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenteesta se on kiinni. Jos kersa haluaa voittaa ja olla paras, se johtaa automaattisesti menestykseen. Pitää olla se oma tahto. Vanhemmat ja valmentajat voivat ruoskia, mutta jos urheilijalta puuttuu se lopullinen kipinä voittamiseen, mikään ei korvaa sitä. Eivät olisi esim. pikkuleijonat ottaneet kultaa, jos eivät olisi jo varhaisessa vaiheessa päättäneet niin ja uskoneet myös niin käyvän.

Verrataan vaikka britteihin: 64 miljoonaa asukasta ja ja 67 mitalia Riosta, eli enemmän kuin 1 mitali per miljoona asukasta. Suomelle olisi pitänyt tulla 5-6 mitalia, jos oltaisiin samoissa. Onhan siellä tietenkin enemmän niitä harjoittelu ja suorituspaikkoja, kuin myös rahaa, mutta silti.

Kiinan olisi tuolla logiikalla pitänyt saada kisoista 1300-1600 mitalia.

Jatkopala: jos miljoonaa ihmistä kohti pitäisi saada vähintään yksi mitali niin silloin mitaleja olisi pitänyt jakaa kisoissa yli 7000 kappaletta. Lajeja olisi pitänyt olla yli 2300.

Tuolla logiikalla kaikkien maailman 7 miljardin ihmisen pitäisi olla osallisena olympialaisiin, asuinpaikasta ja elinolosuhteista riippumatta.

Ei tuo muuta argumenttiä miksikään. Siinä laskettiin, että kerran britit saavuttivat about yhden mitalin miljoonaa asukasta kohti, niin Suomen pitäisi saavuttaa silloin 5-6 mitalia, koska se olisi about yksi mitali miljoonaa asukasta kohti.

Tässä mielessä on siis ihan sama montako urheilijaa itse kisoihin pääsee. Joka tapauksessa Kiinassa on asukkaita 230 kertaa enemmän kuin Suomessa ja olympiamitaleja on taas hyvin rajattu määrä urheilijoiden määrään suhteutettuna, joten huomattavasti todennäköisemmin Kiinasta tulee olympiavoittajia kuin Suomesta. Jos tällä logiikalla aletaan vaatimaan mitään, niin yksikin kultamitali olympilaisista on enemmän kuin suomalaisilta urheilijoilta voi realistisesti vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Montako aloitusta ajattelit tehdä?

Toi aloittaja on Petterin vaimo.

Petteri tienaa palkkaa sen perusteella, moniko käy blogissa. Siksi aiheet ovat ihan takapuolesta ja pelkkiä provoja ja siksi ihmisiä pitää usuttaa sinne.

Petterillä on tänään ollut ison tilin päivä!

Akateemisena äitinä pyrin pitämään lapseni kaukana kilpaurheilusta. Se maailma ei ole ihan terve, vaikka liikunta terveellistä onkin.

Oma lukunsa on valmentajien ja vanhempien kilpailuhenkisyys, joka nostaa päätään vaikka pelattaisiin pahnan pohjimmaista divisioonaa. Hauska harrastus ja siinä viihtyminen ei ole mittari vaan peleissä pärjääminen, josta sitten alkaakin lasten arvottaminen parhaasta huonpimpaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tärkeintä, että lapseni (ja muiden lapset sikäli kuin se minulle kuuluu) saavat sopivasti liikuntaa tuki- ja liikuntaelimiensä kehittymiseksi, sekä elämänmittaisen iloisen, myönteisen asenteen liikkumiseen. Heidän itsetuntoaan ei tarvitse uhrata jonkun tulevan potentiaalisen mitalin murto-osan vuoksi.

Jos Sihvosen tärkeysjärjestys on toinen, hän voi mennä ja hakea itse sen olympiamitalinsa. Siellä on paljon lajeja jotka voi aloittaa vanhoilla päivillä.

T. Akateeminen äiti.

Juurikin näin ja ym. lapsen paikka ei silloin olekaan kilpajoukkueessa vaan harrastejoukkueessa, missä peliaika tasainen ilman sen surempaa kilpailullista painetta

Harrastejoukkueita vaan vois olla enemmän. Ainakin meidän paikkakunnalla ongelma on se että harrastaakseen on pakko kilpailla. Pelkkää harrastusta ei tunnu löytyvän. Sitten seuroissa itketään, kun ne höntsäilijät on siinä kilpajoukkueessa. No, missä ne olis kun ei muuta ole tarjolla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tärkeintä, että lapseni (ja muiden lapset sikäli kuin se minulle kuuluu) saavat sopivasti liikuntaa tuki- ja liikuntaelimiensä kehittymiseksi, sekä elämänmittaisen iloisen, myönteisen asenteen liikkumiseen. Heidän itsetuntoaan ei tarvitse uhrata jonkun tulevan potentiaalisen mitalin murto-osan vuoksi.

Jos Sihvosen tärkeysjärjestys on toinen, hän voi mennä ja hakea itse sen olympiamitalinsa. Siellä on paljon lajeja jotka voi aloittaa vanhoilla päivillä.

T. Akateeminen äiti.

Juurikin näin ja ym. lapsen paikka ei silloin olekaan kilpajoukkueessa vaan harrastejoukkueessa, missä peliaika tasainen ilman sen surempaa kilpailullista painetta

Harrastejoukkueita vaan vois olla enemmän. Ainakin meidän paikkakunnalla ongelma on se että harrastaakseen on pakko kilpailla. Pelkkää harrastusta ei tunnu löytyvän. Sitten seuroissa itketään, kun ne höntsäilijät on siinä kilpajoukkueessa. No, missä ne olis kun ei muuta ole tarjolla? 

Seurat saavat syyttää ihan itseään kaikki pelaa -systeemistä. Itse haalivat tarkoituksella ylisuuret junnujoukkueet, koska jokaisesta junnusta saa seuramaksun, mutta sitten kuitenkin valittavat kun vanhemmat haluavat junnuille peliaikaa maksun vastineeksi, eivätkä vain anna seurojen päättää ketkä pelaavat koko ajan ja ketkä istuvat penkillä koko ajan.

Harrastejoukkueessa ei kehity eikä saa tarpeeksi liikuntaakaan. Kilpajoukkueessa ollaan liian kilpailuhenkisiä. Tiedämme tasomme, emmekä tahdo kilpailla SM-joukkueessa. Sinällään lapsemem taso voisi yltää SM-joukkueeseen, mutta kun valistuneina vanhempina tiedämme lapsemme kehon lievästi heikon kohdan, niin emme tahdo uhrata menestyksen eteen esim polvilumpiota, nilkkaa tai selkänikamaa siis lapsemme terveyttä. Miksi emme saisi ajatella näin? Lapsi on hyvä koulussakin ja löytää varmasti paremman tavan elättää itsensä kuin urheilu.

Niin ja kyllä näemme, että moni vanhempi tahtoo, että lapsi nousee joukkueesta toiseen, vaikka lapsen vartalo ei olisikaan täydellinen ko lajiin. Toiset vanhemmatkin sen saattavat nähdä, mutta miksi valmentajat eivät sitä aina kerro? Vai eikö tieto uppoa joidenkin vanhempien tajuntaan? Tosikkomaisesti urheilevat eivät tervettä päivää uransa jälkeen näekään!

Vierailija kirjoitti:

Jos akateemisen äidin rahat kelpaavat seuralle, niin lapselle pitää löytyä peliaikaa. Perustakoot sitten kilpailu/edustus- ja harrastusjoukkueet, jos ei muuten homma pelitä.

Eihän se nyt hyvänen aika noin mene. Ei Suomessa sentään onneksi vielä rahalla saa peliaikaa ostettua, tai ainakin toivon niin, mutta pääsääntöisesti ainakaan ei saa.

Kyllä jokaisen lapsensa joukkuelajeihin vievän pitää ymmärtää se, että parhaat pelaa enemmän ja vähemmän hyvät vähemmän ja lahjattomat pelaa huonommissa joukkueissa, tai naapurin poikien kanssa pihahöntsää. Sitä vartenhan nimenomaan on olemassa eri tasoisia joukkueita, että jokainen löytää tasonsa. Eikä sitäpaitsi huippujoukkueihin edes noin vaan mennä, vaan sinne päästään, eli sieltä harrastetasolta se on jokaisen aloitettava ja sieltä sitten noustaan edustukseen/parempiin joukkueisiin, jos eväät siihen riittää. Huom siis eväät, ei rahat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos akateemisen äidin rahat kelpaavat seuralle, niin lapselle pitää löytyä peliaikaa. Perustakoot sitten kilpailu/edustus- ja harrastusjoukkueet, jos ei muuten homma pelitä.

Eihän se nyt hyvänen aika noin mene. Ei Suomessa sentään onneksi vielä rahalla saa peliaikaa ostettua, tai ainakin toivon niin, mutta pääsääntöisesti ainakaan ei saa.

Jos kaikki maksavat saman seuramaksun, joka on kaiken lisäksi vielä helvetin iso määrä rahaa kuukausittain, niin silloin on täysin oikein olettaa, että peliaikakin jakautuu tasan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tärkeintä, että lapseni (ja muiden lapset sikäli kuin se minulle kuuluu) saavat sopivasti liikuntaa tuki- ja liikuntaelimiensä kehittymiseksi, sekä elämänmittaisen iloisen, myönteisen asenteen liikkumiseen. Heidän itsetuntoaan ei tarvitse uhrata jonkun tulevan potentiaalisen mitalin murto-osan vuoksi.

Jos Sihvosen tärkeysjärjestys on toinen, hän voi mennä ja hakea itse sen olympiamitalinsa. Siellä on paljon lajeja jotka voi aloittaa vanhoilla päivillä.

T. Akateeminen äiti.

Juurikin näin ja ym. lapsen paikka ei silloin olekaan kilpajoukkueessa vaan harrastejoukkueessa, missä peliaika tasainen ilman sen surempaa kilpailullista painetta

Harrastejoukkueita vaan vois olla enemmän. Ainakin meidän paikkakunnalla ongelma on se että harrastaakseen on pakko kilpailla. Pelkkää harrastusta ei tunnu löytyvän. Sitten seuroissa itketään, kun ne höntsäilijät on siinä kilpajoukkueessa. No, missä ne olis kun ei muuta ole tarjolla? 

Juuri näin. Ei meilläkään ole täällä mitään pallokerhoja tai lasten harrasteryhmiä. Kansalaisopistolla on muutama hassu kurssi, joihin ei koskaan mahdu mukaan. Mikä taho voisi alkaa järjestää tällaisia urheilukerhoja? Sellainen, jolla olisi arvot kohdillaan. Mielellään vielä niin, että ohjaus olisi kuitenkin kokeneiden aikuisten, eikä alaikäisten nuorten käsissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tärkeintä, että lapseni (ja muiden lapset sikäli kuin se minulle kuuluu) saavat sopivasti liikuntaa tuki- ja liikuntaelimiensä kehittymiseksi, sekä elämänmittaisen iloisen, myönteisen asenteen liikkumiseen. Heidän itsetuntoaan ei tarvitse uhrata jonkun tulevan potentiaalisen mitalin murto-osan vuoksi.

Jos Sihvosen tärkeysjärjestys on toinen, hän voi mennä ja hakea itse sen olympiamitalinsa. Siellä on paljon lajeja jotka voi aloittaa vanhoilla päivillä.

T. Akateeminen äiti.

Juurikin näin ja ym. lapsen paikka ei silloin olekaan kilpajoukkueessa vaan harrastejoukkueessa, missä peliaika tasainen ilman sen surempaa kilpailullista painetta

Harrastejoukkueita vaan vois olla enemmän. Ainakin meidän paikkakunnalla ongelma on se että harrastaakseen on pakko kilpailla. Pelkkää harrastusta ei tunnu löytyvän. Sitten seuroissa itketään, kun ne höntsäilijät on siinä kilpajoukkueessa. No, missä ne olis kun ei muuta ole tarjolla? 

Seurat saavat syyttää ihan itseään kaikki pelaa -systeemistä. Itse haalivat tarkoituksella ylisuuret junnujoukkueet, koska jokaisesta junnusta saa seuramaksun, mutta sitten kuitenkin valittavat kun vanhemmat haluavat junnuille peliaikaa maksun vastineeksi, eivätkä vain anna seurojen päättää ketkä pelaavat koko ajan ja ketkä istuvat penkillä koko ajan.

Kuulostaa ihanalta harrastukselta.

Vierailija kirjoitti:

Harrastejoukkueessa ei kehity eikä saa tarpeeksi liikuntaakaan. Kilpajoukkueessa ollaan liian kilpailuhenkisiä. Tiedämme tasomme, emmekä tahdo kilpailla SM-joukkueessa. Sinällään lapsemem taso voisi yltää SM-joukkueeseen, mutta kun valistuneina vanhempina tiedämme lapsemme kehon lievästi heikon kohdan, niin emme tahdo uhrata menestyksen eteen esim polvilumpiota, nilkkaa tai selkänikamaa siis lapsemme terveyttä. Miksi emme saisi ajatella näin? Lapsi on hyvä koulussakin ja löytää varmasti paremman tavan elättää itsensä kuin urheilu.

Niin ja kyllä näemme, että moni vanhempi tahtoo, että lapsi nousee joukkueesta toiseen, vaikka lapsen vartalo ei olisikaan täydellinen ko lajiin. Toiset vanhemmatkin sen saattavat nähdä, mutta miksi valmentajat eivät sitä aina kerro? Vai eikö tieto uppoa joidenkin vanhempien tajuntaan? Tosikkomaisesti urheilevat eivät tervettä päivää uransa jälkeen näekään!

On tää nykytouhu mennyt surulliseksi. Vanhemmat, vanhemmat, vanhemmat...

 Eikö teidän natiaiset saa itse päättää, mitä harrastukseltaan haluaa ja missä haluaa pelata? Jälkimmäinen siis tietysti sillä edellytyksellä, ettei maksa kohtuuttomia.

Kun itse olin vuosikymmeniä sitten junnuiässä, ei vanhemmilta kyselty mitä he haluavat, vaan tehtiin sitä mistä itse tykättiin ja mentiin sellaiseen seuraan, jossa oli hyvä meininki. Toki silloin harrastustoiminta ei ollut nykyisenlaista rahastusta, vaan harrastamaan pääsi kaikki yhteiskuntaluokasta riippumatta, jos vaan itsellä haluja oli. Toki siis lajista riippuen. Siihen aikaan tenniskin oli eliittilaji, samoin laskettelu, joten ne tietysti oli vain varakkaampien perheiden harrastuksia.

Mutta ennen kaikkea se lasten harrastustominta ei ollut vanhempien harrastustoimintaa, niin kuin nykyään. Itse mentiin reeneihin ja peleihin, joko fillarilla, tai kävellen, eikä puhettakaan, että vanhemmat olisi treeneihin roudanneet. Joitakin vanhemmista saattoi silloin tällöin nähdä kentän laidalla peliä katsomassa, mutta ei pääsääntöisesti ja nekin aina isiä. Äitejä ei totisesti kentän laidalla näkynyt. Jos jonkun mamma olisi Ylen tositv ohjelman lailla ollut joka pelissä kitarisat suoranan huutamassa, niin jannuhan olisi saanut melkomoista kuittailua, kun on mammanpojan tarvinut oma äityli pyytää kentän laidalle karjumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos akateemisen äidin rahat kelpaavat seuralle, niin lapselle pitää löytyä peliaikaa. Perustakoot sitten kilpailu/edustus- ja harrastusjoukkueet, jos ei muuten homma pelitä.

Eihän se nyt hyvänen aika noin mene. Ei Suomessa sentään onneksi vielä rahalla saa peliaikaa ostettua, tai ainakin toivon niin, mutta pääsääntöisesti ainakaan ei saa.

Jos kaikki maksavat saman seuramaksun, joka on kaiken lisäksi vielä helvetin iso määrä rahaa kuukausittain, niin silloin on täysin oikein olettaa, että peliaikakin jakautuu tasan.

No ei todellakaan ole. Kaikki pelaa joukkueet on erikseen, mutta sellaiset joukkueet, jotka on tavoitteellisia, niin tottakai he peluuttavat enemmän parempia kavereita. Kyllä minäkin olin junnuaikanani pääasiassa vaihtopenkin lämmittäjä, toki peliaikaakin sain ja joskus avaukseenkin pääsin, mutta kyllä minä realiteetit ymmärsin. Joukkue vaan yksikertaisesti oli niin kova, etten pääsääntöisesti mahtunut avaukseen ja tokihan minä sen itsekin ymmärsin. Sen sijaan jos joku olisi ohitseni rahalla mennyt, tai peliaika olisi jaettu tasan ja unohdettu urheilullisuus ja tavoitteet, niin olisin lyönyt hanskat tiskiin välittömästi.

Tottakai jokaisen kuuluu peliaikaa saada, jos kerran on joukkueeseen päässyt, mutta ei siihen saa vaikuttaa se, kuka mitäkin on maksanut, eikä hyvää joukkuetta saa tuhota sillä, että sen joukkueen paskimman pitää saada yhtä paljon peliaikaa, kun parhaimmankin. Uskon, että se heikoinkin on paljon mieluummin joukkueessa, jossa saa vähän peliaikaa, mutta joka pärjää, kuin joukkueessa, jossa saa yhtä paljon peliaikaa kuin parhaat, mutta joukkue ei pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos akateemisen äidin rahat kelpaavat seuralle, niin lapselle pitää löytyä peliaikaa. Perustakoot sitten kilpailu/edustus- ja harrastusjoukkueet, jos ei muuten homma pelitä.

Eihän se nyt hyvänen aika noin mene. Ei Suomessa sentään onneksi vielä rahalla saa peliaikaa ostettua, tai ainakin toivon niin, mutta pääsääntöisesti ainakaan ei saa.

Jos kaikki maksavat saman seuramaksun, joka on kaiken lisäksi vielä helvetin iso määrä rahaa kuukausittain, niin silloin on täysin oikein olettaa, että peliaikakin jakautuu tasan.

No ei todellakaan ole. Kaikki pelaa joukkueet on erikseen, mutta sellaiset joukkueet, jotka on tavoitteellisia, niin tottakai he peluuttavat enemmän parempia kavereita.

Ne joukkueet rahoittavat toimintansa itse, eivät verorahoilla ja vanhemmilta perityiltä seuramaksuilla. Kuten täällä esimerkkinä käytetty FC Barcelona.