Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi kampaajat eivät sano suoraan, jos EIVÄT OSAA toteuttaa asiakkaan haluamaa hiusmallia?!

Vierailija
18.10.2015 |

Olen jo pitkään halunnut saada raitoja, jotka eivät ala hiusten tyvestä. Olen näyttänyt kampaajille kuvia ja selittänyt perinpohjin toiveeni. Usealla julkkiksella on tällainen haluamani tukka. Näistä raidoista käytetään muun muassa balayage highlights/ombre nimeä tai sun kissed hair. 

Kampaajat kuuntelevat toiveeni ja alkavat toteuttaa värjäystä. He vaikuttavat aluksi päteviltä ja ymmärtäneensä, mitä toivon. Kun värjäys alkaa, huomaan jo heidän toimenpiteistään, että en saa toivottua lopputulosta; osa värjää hiuksiini selkeän liukuvärjäyksen ja osa raitoja, jotka alkavat tyvestä. Kun kysyn asiasta, he sanovat, että näin päästään haluttuun lopputulokseen tai ei ole muuta vaihtoehtoa. No, lopputulos on aina vääränlainen.

Kysymys kuuluu siis, miksi he eivät voi ajoissa kertoa, että eivät osaa toteuttaa haluttua värjäystä?!

Lisäksi vastaava värjäystyyli on ollut jo muotia vuosia, joten luulisi, että olisivat opetelleet tekniikkansa kuntoon. Vai onko se sattumaa, että kohdalleni on sattunut kaikki epäpätevät kampaajat? 

Tässä esimerkkikuva raidoista, joita toivon. 

https://www.google.fi/search?q=sun+kissed+hair&espv=2&biw=1277&bih=598&…

Lopulta olen saanut ombren

https://www.google.fi/search?q=ombre&espv=2&biw=1277&bih=642&source=lnm…

tai raitoja, jotka lähtevät tyvestä 

https://www.google.fi/search?q=ombre&espv=2&biw=1277&bih=642&source=lnm…

Kommentit (101)

Vierailija
1/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Balayagea ei osata, saman olen huomannut kun olen pyytänyt. Kysy seuraavalla kerralla kampaajalta että mikä ero on balayagen ja ombren välillä, tekniikassa, niin tiiät heti kannattaako sitä pyytää. :)

Kampaajat ei ilmeisesti kouluta itseään tarpeeksi kun ei pysytä suurissa trendeissä mukana.

Vierailija
2/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No näytä mulle suomalainen kampaaja joka on 1) asiakaspalvelutaitoinen ja 2) Tekee sen mitä asiakas pyytää.

Kyllä mä olen kuullut tarinoita tälläisestä myyttisestä olennosta. Ikinä en ole nähnyt.

Suosittelen käymään virossa kampaajalla, asiakaspalvelu ja ammattitaito on aivan älyttömästi parempaa kuin Suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Totta. Suomessa taso on ala-arvoista ja syy on tietenkin aina asiakkaassa ja tämän hiuslaadussa kun perusasioitakaan ei osata tehdä kunnolla.

Vierailija
4/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asiakkas on varannut ajan ja jos kampaaja ei osaa tehdä pyydettyä työtä jää maksukin saamatta.

Kuinka moni on saanut  kaampaamotyön maksutta tai edes merkittävää alennusta, jos lopputulos ei ole miellyttänyt asiakasta? Itselle ainakin tarjottiin alennusta seuraavaan kertaan, kun värjäys meni pieleen ja pää oli violetti. No en todellakaan mene sinne toista kertaa.

Vierailija
5/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä asiakaspalvelussa ei kyllä ole vikaa, saan aina tosi hyvää palvelua, joskus jopa erinomaisen hyvää. Jos miettii ammatin laatua kun pitää höpötellä niin paljon, niin erilaisten ihmisten kanssa, niin on täysin mahdotonta että kaikkien kanssa synkkaa täydellisesti. Silti aina saa kohteliasta ja ystävällistä palvelua.

Ammattitaidon puutteeseen olen kyllä itsekin törmännyt valitettavan usein ja varsinkin siinä kun pitäisi muuttua ja uusiutua, osa kyllä surkean laiskasti päivittää osaamistaan.

Vierailija
6/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hollywood-julkkikset käyvät varmastikin alan huipuilla. Ei joltain Prisman yhteydessä toimivalta Parturi-kampaamo Pirkolta voikaan odottaa samaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko valinnut hieman vanhemman ikäluokan kampaajia tai hyvin nuoria/vastavalmistuneita? On ikävää huomata että tämä tekniikka ei ole kovin monella hallussa vaikka todellisuudessa balayage-raidat on todella yksinkertaset ja nopeat tehdä. Toki suomalainen hiuslaatu asettaa omia rajoitteitaan siinä mielessä että hyvin hentoisessa piikkisuorassa hiuksessa balayage raidat näyttävät aikamoisilta länteiltä verrattuna tuollaiseen Gisele Bundchen-pehkoon.

-kampaaja

Vierailija
8/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

musta parhaita kampaajia/partureita ovat olleet opiskelijat, jotka oikeasti kuuntelevat, mitä asiakas haluaa ja tekevät sen mukaan, heillä ei myöskään ole sitä "näin on parempi, kyllä minä tiedän mikä toimii" -asennetta. Esimerkkinä kävin vaalentamassa alan ammattilaisella hiukseni, sanoin että kotona joudun tekemään värinpoiston ja siihen viikon päästä päälle taittoväri että saan keltaisuuden pois, joten pyysin häntä käyttämään tujuja aineita, koska punapigmenttini on todella voimakas. Ammattilaisen mielestä ei tarvittu tujakampaa seosta, vaan kyllä sillä normaalilla seoksella vaalenee, no eipä vaalentunut, ja sitten alkoi selittely, että tosiaan ei tämä nyt vaalentunut kerralla, otetaas uudestaan....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä taida olla läheskään aina kyse kampaajan osaamattomuudesta, vaan asiakkaan liian suurista toiveista. Kuinka monella suomalaisella hiuslaatu on sellainen, että siinä mm. ylikasvaneilta raidoilta näyttävä värjäys on hyvännäköinen. Useimmiten se todella näyttää vain ylikasvaneelta eli juurikasvua on jo muutama sentti näkyvissä. Jos raidat pitää saada, niin tyvestä alkavat näyttävät huomattavasti paremmilta. Ja kun tukka kasvaa, niin se toivottu muotikampaushan syntyy kuin itsestään!

Kuka haluaa sellaisen kammotuksen kuin liukuvärjäys. Puolipitkissä ja pitkissä hiuksissa näyttää kuin värjäys olisi jo ainakin vuoden vanha, ja koska latvat olivat niin huonossa kunnossa, niin väri ei juuri ole edes haalistunut pesujen myötä. Lyhyissä hiuksissa olen nähnyt sellaisia viritelmiä, että ihmettelen kampaajan työmoraalia, että hän on ylipäänsä ryhtynyt moiseen puuhaan. Luultavasti nuo värjäykset ovatkin omaa tekoa. On kuin päälaella olisi vetyperoksivaalennettu kakkara ja muu osa hiuksista onkin sitten mustaa. Jos tämä ei ole wt, niin ei sitten mikään.

Vierailija
10/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kampaajien ammattitaidoissa on valtavia eroja. Värjäys on taitolaji, ja sitä ei kaikki osaa. Etenkin just nää vähän erikoisemmat tekniikat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla tosiaan pitkä ja paksu tukka. -ap

Vierailija
12/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttua huttua tosin olen törmännyt tuohon jo hiustyylin leikkuun suhteen. Kuulemma haluamani hiustyyli ei ole mahdollinen kuumennusrautojen käyttöä jatkuvasti. Pitää seuraavalla kerralla näemmä tuoda arsenaali kuvia näytettäväksi. Mutta se että automaattisesti vain todetaan että ei ole mahdollista....mitäpä jos kampaaja sanoisi suoraan että ei tiedä mitä on tekemässä tai ei ymmärrä minua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eipä taida olla läheskään aina kyse kampaajan osaamattomuudesta, vaan asiakkaan liian suurista toiveista. Kuinka monella suomalaisella hiuslaatu on sellainen, että siinä mm. ylikasvaneilta raidoilta näyttävä värjäys on hyvännäköinen. Useimmiten se todella näyttää vain ylikasvaneelta eli juurikasvua on jo muutama sentti näkyvissä. Jos raidat pitää saada, niin tyvestä alkavat näyttävät huomattavasti paremmilta. Ja kun tukka kasvaa, niin se toivottu muotikampaushan syntyy kuin itsestään!

Kuka haluaa sellaisen kammotuksen kuin liukuvärjäys. Puolipitkissä ja pitkissä hiuksissa näyttää kuin värjäys olisi jo ainakin vuoden vanha, ja koska latvat olivat niin huonossa kunnossa, niin väri ei juuri ole edes haalistunut pesujen myötä. Lyhyissä hiuksissa olen nähnyt sellaisia viritelmiä, että ihmettelen kampaajan työmoraalia, että hän on ylipäänsä ryhtynyt moiseen puuhaan. Luultavasti nuo värjäykset ovatkin omaa tekoa. On kuin päälaella olisi vetyperoksivaalennettu kakkara ja muu osa hiuksista onkin sitten mustaa. Jos tämä ei ole wt, niin ei sitten mikään.

Se on aivan sama, mitä sinä tai kampaaja olette mieltä asiakkaan toiveista, oli se sitten liukuvärjäys tai ylikasvaneet raidat. Kyllä asiakas saa valita, millaisen hiusmallin itselleen haluaa. 

Vierailija
14/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanaa että joku muukin sanoo sen ääneen! Joku näissä kampaajien taidoissa vaan on vikana jos tuollaista muotitukkaa ei saa aikaiseksi. Jos se näyttää hyvältä vain gisele-pehkossa, niin kampaaja on hyvä ja tekee leikkauksen ja värjäyksen päätteeksi sellaisen niin että asiakas saa sitten kotona tehdä johtopäätöksen sen suhteen oliko se hyvä idea. 

Mietin kyllä sitä, voiko syynä olla se ,että se vie liikaa aikaa? Sitten mennään siitä missä aita on matalin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hollywood-julkkikset käyvät varmastikin alan huipuilla. Ei joltain Prisman yhteydessä toimivalta Parturi-kampaamo Pirkolta voikaan odottaa samaa.

Hiusten värjääminen ei ole mitään rakettitiedettä. Jos Kampaamo Pirkko haluaa palvella erilaisia asiakkaita, pitää olla selvillä trendeistä. Jos ei kiinnosta, pitää sanoa asiakkaalle että minua ei kiinnosta enkä.osaa, mene muualle.

Vierailija
16/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä pyysin kampaajalla tällaista sotkuista surffitukkaa (olin lähdössä illalla ulos):

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/09/ef/8c/09ef8c09d8acf61118b2…

Kampaaja sanoi, että kiharat eivät sitten pysy kauan, pitäisi laittaa hirveästi lakkaa (!!!). Sanoin, että ei se haittaa, jos ei pysy kauan. Pysyy sitten sen aikaa kun pysyy. Toinenkin kampaaja kävi siinä sanomassa, että lopputulos ei sitten pysy kauan. Ok.

Sain tällaisen tukan ja kilon lakkaa :D Ainakin kavereilla oli hauskaa.

http://www.hairfinder.com/haircollections4/corkscrew-curling.jpg

Vierailija
17/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hollywood-julkkikset käyvät varmastikin alan huipuilla. Ei joltain Prisman yhteydessä toimivalta Parturi-kampaamo Pirkolta voikaan odottaa samaa.

Hiusten värjääminen ei ole mitään rakettitiedettä. Jos Kampaamo Pirkko haluaa palvella erilaisia asiakkaita, pitää olla selvillä trendeistä. Jos ei kiinnosta, pitää sanoa asiakkaalle että minua ei kiinnosta enkä.osaa, mene muualle.

En ole tuosta samaa mieltä. Yritettiin vuosia siskon kanssa erilaisilla aineilla ja tekniikoilla, mutta kyllä se vaatii näkemystä ja kokemusta siitä miten mitkäkin aineet reagoi minkäkin käytettävissä olevan hiuksen ja ajan kanssa. 

Mun mielestä se ongelma onkin siinä, että ei ymmärretä että se värjäys vaatii sellaista asiantuntemusta, mitä hyvällä leikkaajalla ei ehkä ole. Esim. englannissa on leikkaajat ja värjääjät erikseen juuri sen takia että kaikki ei ole molemmissa hyviä. Suomessa ei tulisi kuuloonkaa kampaajan myöntää, että joku toinen olisi olisi jommassakummassa parempi.

Vierailija
18/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

www.hairdesignhelsinki.fi

Suosittelen! :)

Vierailija
19/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

www.hairdesignhelsinki.fi

Suosittelen! :)

Kokeilen :) Kiitti vinkistä.

Vierailija
20/101 |
18.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eipä taida olla läheskään aina kyse kampaajan osaamattomuudesta, vaan asiakkaan liian suurista toiveista. Kuinka monella suomalaisella hiuslaatu on sellainen, että siinä mm. ylikasvaneilta raidoilta näyttävä värjäys on hyvännäköinen. Useimmiten se todella näyttää vain ylikasvaneelta eli juurikasvua on jo muutama sentti näkyvissä. Jos raidat pitää saada, niin tyvestä alkavat näyttävät huomattavasti paremmilta. Ja kun tukka kasvaa, niin se toivottu muotikampaushan syntyy kuin itsestään!

Kuka haluaa sellaisen kammotuksen kuin liukuvärjäys. Puolipitkissä ja pitkissä hiuksissa näyttää kuin värjäys olisi jo ainakin vuoden vanha, ja koska latvat olivat niin huonossa kunnossa, niin väri ei juuri ole edes haalistunut pesujen myötä. Lyhyissä hiuksissa olen nähnyt sellaisia viritelmiä, että ihmettelen kampaajan työmoraalia, että hän on ylipäänsä ryhtynyt moiseen puuhaan. Luultavasti nuo värjäykset ovatkin omaa tekoa. On kuin päälaella olisi vetyperoksivaalennettu kakkara ja muu osa hiuksista onkin sitten mustaa. Jos tämä ei ole wt, niin ei sitten mikään.

Tälläkö selittelet itsellesi osaamattomuuttasi? Asiakas päättää mitä haluaa ja piste. Kampaajan tehtävä on toteuttaa se. Ei visioida toisen puolesta yhtään mitään. Tämä saattaa tulla sinulle yllätyksenä, mutta kampaajan ei tarvitse pitää lopputuloksesta, vaan asiakkaan. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan kuusi