Miksi kampaajat eivät sano suoraan, jos EIVÄT OSAA toteuttaa asiakkaan haluamaa hiusmallia?!
Olen jo pitkään halunnut saada raitoja, jotka eivät ala hiusten tyvestä. Olen näyttänyt kampaajille kuvia ja selittänyt perinpohjin toiveeni. Usealla julkkiksella on tällainen haluamani tukka. Näistä raidoista käytetään muun muassa balayage highlights/ombre nimeä tai sun kissed hair.
Kampaajat kuuntelevat toiveeni ja alkavat toteuttaa värjäystä. He vaikuttavat aluksi päteviltä ja ymmärtäneensä, mitä toivon. Kun värjäys alkaa, huomaan jo heidän toimenpiteistään, että en saa toivottua lopputulosta; osa värjää hiuksiini selkeän liukuvärjäyksen ja osa raitoja, jotka alkavat tyvestä. Kun kysyn asiasta, he sanovat, että näin päästään haluttuun lopputulokseen tai ei ole muuta vaihtoehtoa. No, lopputulos on aina vääränlainen.
Kysymys kuuluu siis, miksi he eivät voi ajoissa kertoa, että eivät osaa toteuttaa haluttua värjäystä?!
Lisäksi vastaava värjäystyyli on ollut jo muotia vuosia, joten luulisi, että olisivat opetelleet tekniikkansa kuntoon. Vai onko se sattumaa, että kohdalleni on sattunut kaikki epäpätevät kampaajat?
Tässä esimerkkikuva raidoista, joita toivon.
https://www.google.fi/search?q=sun+kissed+hair&espv=2&biw=1277&bih=598&…
Lopulta olen saanut ombren
https://www.google.fi/search?q=ombre&espv=2&biw=1277&bih=642&source=lnm…
tai raitoja, jotka lähtevät tyvestä
https://www.google.fi/search?q=ombre&espv=2&biw=1277&bih=642&source=lnm…
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Minä pyysin kampaajalla tällaista sotkuista surffitukkaa (olin lähdössä illalla ulos):
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/09/ef/8c/09ef8c09d8acf61118b20...
Kampaaja sanoi, että kiharat eivät sitten pysy kauan, pitäisi laittaa hirveästi lakkaa (!!!). Sanoin, että ei se haittaa, jos ei pysy kauan. Pysyy sitten sen aikaa kun pysyy. Toinenkin kampaaja kävi siinä sanomassa, että lopputulos ei sitten pysy kauan. Ok.
Sain tällaisen tukan ja kilon lakkaa :D Ainakin kavereilla oli hauskaa.
http://www.hairfinder.com/haircollections4/corkscrew-curling.jpg
Minulle on käynyt ainakin kolme kertaa samoin! Olen pyytänyt loivia laineita ja lähtenyt prinsessa ruususena ulos 100€ köyhempänä. Ei voi olla niin vaikeeta! Enää en uskalla mennä kampaajalle vaan teen juhlakampaukset itse, vaikka siinä hiki tuleekin.
Vierailija kirjoitti:
Kampaajat ovat idioottien ammattikunta. Esim. miehelleni haluaisin samanlaiset hiukset kuin Bill Clintonilla, niin että pälvikalju jää peittoon. Ei vain tunnu onnistuvan tyhmiltä kampaajilta.
Oli pakko googlata Bill Clintonin kuva nuoruusvuosilta. Billillä on paksu, kihara tukka ja varsin matala otsa. Vanhanakin tukka näyttä aika paksulta ja kiharana on kuohkea ja peittää varmasti hyvin pälvikaljua. Jos miehelläsi on erityyppiset hiukset, kannattaa varmaan kasvattaa reippaasti hiuksia ja sitten ottaa permanentti, jos Bill kampausta halajaa.
Kampaaja ei ehkä ymmärtänyt epäselvää selitystä tai pyysit itsellesi niin sopimatonta kampausta että ammattiylpeys esti sen tekemisen.
Vierailija kirjoitti:
https://www.google.fi/search?q=balayage&biw=1366&bih=651&tbm=isch&tbo=u&...
https://www.google.fi/search?q=balayage&biw=1366&bih=651&tbm=isch&tbo=u&...
onhan toi värjäys tosi nätti, mutta vaatii hiuksilta aika paljo, varmasti on parhaimmillaan tosi runsaissa, pitkissä laineikkaissa hiuksissa ja jos itsellä suorat niin onhan aika työlästä joka päivä tehdä ne laineet/ kiharat. nätit on kyllä.
Hiuksia ei tule pestä joka päivä = niitä ei muotoilla joka päivä. Monet laittavat kosteat hiukset yön yli kihartumaan esim taittamalla pannan ympäri, pitävät nutturalla tai suihkivat suolasuihketta. Laineet on varsin helpot saavuttaa ja ylläpitää, vaikka tekisikin kihartimella. Toki realiteetit on kohdattava ja jos oma tukka on luonnostaan piikkisuora niin se kyllä myös siitä suoristuu, niinkuin ei ole mitenkään järkevää taipuvaisten tai kiharien hiusten omaavalle leikata graafista kampausta. Mielestäni raidat kyllä sopivat suoriinkin hiuksiin (Jennifer Aniston). Ylipäätään pieni laine ja sekaisuus on helpommin saavutettavissa kuin täysin suorat hiukset.
Oi olisittepa nähneet millaiset hiukset kampaajani sai aikaiseksi, kun pyysin balayage-tekniikalla raitoja. Raidat oli tosi paksuja, selvärajaisia ja alkoivat puolesta välistä hiuksia. Aivan kauhea näky! Ihmettelinkin penkissä, kun kampaaja lätki päähän foliolappua toisen perään... Olisi sanonut rehellisesti, ettei osaa kyseistä tekniikkaa. Oli se sitten mukava kulkea pipo päässä ja hiukset nutturalla monta kk pahimman vaiheen yli.
Nyt en tiedä uskallanko mennä enää mihinkään kampaamoon pyytämään balayage-värjäystä.
Tuollaisen tukan saa sillä että ottaa leveät raidat ja odottaa että ne kasvaa yli. Ei mitään ihmeellistä tuossa värjäyksessä.

Pää näytti kutakuinkin tältä:
Suomessa kampaajien "ammattitaito" on kyllä kieltämättä surkea. Kävin tässä vähän aikaa sitten värjäämässä hiuksia ja nyt en kehtaa käydä edes kaupassa tän kuontalon kanssa. Lähtötilanne oli oma väri, sellainen perus tummanvaalea. Nyt oon sellainen keltaisenkirjava tuksublondi. Pitäs varata aika uuteen värjäykseen jonnekkin mutta en kehtaa kun häpeän näitä hiuksiani ihan liikaa. Saisin varmaan kuulla vain vittuilua että "ei pitäs ite yrittää värjätä vaan mennä ammattilaiselle..."
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen tukan saa sillä että ottaa leveät raidat ja odottaa että ne kasvaa yli. Ei mitään ihmeellistä tuossa värjäyksessä.
Toivottavasti et oo kampaaja :(
Mä en arvosta kampaajien työtä yhtään. Olen vain ja ainoastaan itse värjäämällä saanut aina halutunlaisen lopputuloksen. Kohta joku kampaaja tulee heittämään älynväläyksen että kaupan väreillä pilaan tukkani. No, loistavassa kunnossa ovat edelleen, ja rahaakin säästynyt satoja euroja. :)
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kuin aloitusviestin, joten en tiedä onko jo tullut selväksi, että haluamaasi hiusväriä ei voi värjätä. Kuvan naiselle on aikoinaan tehty vaaleita raitoja normaaleilla tekniikoilla, jonka jälkeen tyvessä näkyvä väri on NAISEN OMAA TYVIKASVUA. Siinä sinulle resepti haluamaasi väriin.
Raitoja ei voi yhtäkkiä aloittaa keskeltä päätä ilman sitä vaaraa, että väri leviää muualle hiuksiin tehden niihin väriläiskiä. Ei ainakaan foliolla, mitä kaikissa normaaleissa kampaamoissa käytetään. Ne myös näyttävät tönköiltä jos yrittää. Ainoa keino saada luonnollisesti vähän tuohon suuntaan oleva lookki ilman tyvestä alkavia raitoja on kammalla raita-aineen sively hiuksiin, mutta tässä tapauksessa raidat jäävät hyvin ohuiksi.
Eli kohdallasi asiakkaalla eli sinulla on jälleen liian suuret toiveet kampaamokäynnin suhteen. Kampaajat eivät ole taikureita, vaan kampaajia. Syy miksi eivät ole kertoneet, että haluamasi väri ei ole mahdollinen ainakaan heidän menetelmillään lienee se, että haluavat haalia kaikki mahdolliset asiakkaat tulojen toivossa tai teillä on tullut väärinymmärrys lopputuloksen toiveesta.
T. Idioottien asiakkaiden takia ex-kampaaja
Jaa että kuvan tyyliä ei ole mahdollista kampaajalla värjätä? Taisit ehkä sittenkin vain olla ammattitaidottomuuten takia potkut saanut ex-kampaaja. ;)
Tiesittekö että kampaajan hinnat kertovat paljon. Ammattitaitoinen kampaaja maksaa koska hän kouluttautuu ja kehittää itseään jatkuvasti. Toisekseen, asiakkaat olettavat liikaa. Tuodaan kuvia ja ei älytä että niitä hiuksia pitää myös laittaa :D Enkä ole kampaaja, käyn itse useasti kampaajalla. Toisekseen ei, parturi-kampaamo Pirkolta joka toimii Prisman yhteydessä voi olettaa samaa kuin Trendimaximus yrittäjältä. Yrittäjä tietää ihmisten(rahojensa) katoavan jos hän useasti mokaa.
Tuossakin Giselen tukkaa on laitettu, kiharrettu ja harjattu auki. Se on kylläkin ihan balayage,joka näyttää parhaalle vain laineilla/kiharana :D On totta ettei tätä tekniikkaa kaikki osaakkaan, mutta asiakkaankin on ymmärrettävä ettei kampajaajalla ole taikasauvaa. Asiakkaat eivät ymmärrä että hiusmallejakin täytyy laittaa, ei ne näytä samalle kuin kuvissa jos niitä ei laiteta joka päivä itse. Mallia on myös ylläpidettävä kun se tukkakin kadvaa..eikä vain kerran viiteen vuoteen ja sitten ihmetellään kun ei se kampaaja osannut leikata tätä kuvan mallia.

joo mutta kampaaja voi varmaankin sanoa, että ei en osaa tuota tehdä. ja sitten hyvä kampaaja sanoo suoraan, sopiiko kyseinen malli asiakaalle vai ei ja millainnen siitä hänen hiuksissaan tulisi. ja sitten sanoa, että tämä malli vaatii näin ja näin paljon työtä ja mallin vaatimat erikoisvaatimukset tyyliin näyttää parhaalta kiharrelletulta. olen vienyt kuvia kampaajalle, mutta aina kampaajani ovat keskustelemalla käyneet malleja auki ja kyselleet miksi juuri kyseinen malli ja sitä rataa.
Nuo toivekuvat ei kerro yhtään mitään. Pitäisi nähdä aloittajan hiusten lähtötilanne, että voisi yhtään kommentoida mihin tulokseen voi päästä ja mihin ei voi. Jokatapauksessa malliesimerkit näyttää siltä, että lopputulosta ei ole saatu aikaiseksi yhdellä värjäyskerralla. Osasta kuvissa on alla luonnollinen oma väri, jossa on luonnollista (ombretyyppistä) vaalentumista latvaa kohti ja hiuksiin on myös tehty useampaan kertaan kevyttä raitaa. Osassa on myös tehty värjättyyn hiukseen raitaa useampaan kertaan usealla sävyllä, mutta riippuu tosiaan ihan lähtötilanteesta, että onnistuuko.
Kun asiakas tulee mallikuvan kanssa, niin se tietysti se harmittaa, jos lopputulokseen ei voi kerralla päästä. Tottakai se ärsyttää. Se vasta ärsyttääkin jos kampaaja kertoo, että mallikuvassa hiusten väri on osittain luonnollisesta vaalenemisesta ja tyvikasvusta johtuvaa.
Minulla on itselläni täysin luonnontilassa olevat hiukset ja moni asiakas pyytää värjäämään heille samanlaiset. Kyllä jotkut suuttuu, kun sanon, että värjäämisellä ei ihan tarkkaan tällaista luonnollista sävyä saa aikaan ja että hiukset on vaan useiden vuosien ajan luonnollisesti kesäisin raidoittuneet ja oma värini on sellainen jota ei yhdelläkertaa voi asiakkaalle tehdä, koska lähtötilanteen pohjaväri on liian kaukana tavoitteesta ja sitten luonnollinen vaaleus vielä latvaan ja raidat siihen päälle, niin se vaatisi useita erillisiä käyntejä.
Tottakai se ärsyttää minkä sille voi.
Olen minäkin käynyt kampaajalla lukemattomia kertoja ennen kuin aloin itse kampaajaksi ja monet kerrat olen pettynyt ja suuttunut, kun en ole saanut mitä pyysin. Jälkeenpäin koulutuksen ja työkokemuksen kautta olen tajunnut, että olen usein pyytänyt ihan älyttömyyksiä. Nykyään tiedän paremmin mitä voi tehdä ja mitä ei. Pyydän myös usein, että suunnitellaan kampaajan kanssa pidemmän aikavälin suunnitelma. Luotan tosi paljon kampaajien ammattitaitoon. Vieläkään en aina ole täysin tyytyväinen, joskus kampaajat mokaa, mutta aina ei voi onnistua täydellisesti. Nykyään on tosi mutkatonta avata suu ja sanoa, jos tuntuu, että työ kaipaa jotain korjaamista.
Minulla ei ole mitään vaikeuksia sanoa asiakkaalle, että kuvan malli ei valitettavasti onnistu syystä että...
Kaikki eivät vain ota viestiä kuuleviin korviinsa. Kaikkea ei pysty tekemään, varsinkaan yhdellä käyntikerralla.
Jos on haastavampi toive, niin varaudu käymään useaan kertaan ja jos on kyse vaativasta erikoistyöstä, niin on hyvä etsiä kampaamo joka on erikoistunut juuri tiettyihin töihin. Kyllä löytyy useita vaalennuksiin ja raitatekniikoihin erikoistuneita. Niinkuin täällä on jo moneen kertaan neuvottu, niin sieltä supermarketin kampaamosta tuskin löydät johonkin tiettyyn erikoistekniikkaan perehtynyttä kampaajaa. Ketjuissa ja ostoskeskuksien ja markettien kampaamoissa työskentelee niitä, jotka osaavat hyvin ihan perushommat ja joilla on riitää pokkaa ja fyysistä&henkistä jaksamista tehdä duunia aivan hirveällä vauhdilla, yleensä ilman taukoja päivästä toiseen.
Kampaajia vituttaa kun kaikki oman elämänsä britney spiersit tuovat valokuviaan, että tee musta tämän näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Kampaajia vituttaa kun kaikki oman elämänsä britney spiersit tuovat valokuviaan, että tee musta tämän näköinen.
Siis eikä vituta, vaan on just hyvä, että tuodaan mallikuva mukana. Se riippuu ihan niistä asiakkaan hiuksista, että miten lähelle toivetta voi päästä. Jos Asiakkaalla on vaikka lyhyet, kiharat, ohuet ja katkeilevat, tummat, kotivärjätyt hiukset ja toivekuvassa on pitkät, paksut suorat blondit hiukset, niin ei siihen tavoitteeseen ihan noin vain kertakäynnillä päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No näytä mulle suomalainen kampaaja joka on 1) asiakaspalvelutaitoinen ja 2) Tekee sen mitä asiakas pyytää.
Kyllä mä olen kuullut tarinoita tälläisestä myyttisestä olennosta. Ikinä en ole nähnyt.
Suosittelen käymään virossa kampaajalla, asiakaspalvelu ja ammattitaito on aivan älyttömästi parempaa kuin Suomessa.
Totta. Suomessa taso on ala-arvoista ja syy on tietenkin aina asiakkaassa ja tämän hiuslaadussa kun perusasioitakaan ei osata tehdä kunnolla.
Keskikokoisessa kampaamossa minun piti opettaa miten kasvivärjäys tehdään, kampaajat 30-40 vuotiaita.Värjään kasviväreillä tukkani, tukka kiittää

Eihän kasvivärejä edes ole missään peruskampaamoissa! Mitä oikein horiset?
Opettaisit miestäsi käyttämään vaikka hiusvahaa. Nyt on 2015, voi hiustuotteita miehetkin käyttää.