Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erosta 4kk, paha olo iski vasta nyt. Puhukaa mulle järkeä.
21.09.2014 |
Erosin pitkästä avosuhteesta, asuin miehen kanssa 5 vuotta saman katon alla, aikaisemmin oltiin seurusteltu pari vuotta. Olin suhteen alussa todella nuori ja yhteen muutettiin silloin kun aloitin lukion. Nyt olen reilu parikymppinen.
Mies oli iha täysi kusipää. Valehtelua, pettämistä, väkivaltaa, vähättelyä, alistamista, pakottamista seksiin, yksin jättämistä, alkoholisti ja natsi.
Ero oli todella iso askel, kestin tosiaan monta vuotta tuota kaikkea paskaa ihan vaan siksi, että en uskaltanut lähteä ja muuttaa omilleni. Mulla ei oo minkäänlaista tukiverkostoa; ystäviä ja kavereita on kyllä mutta en jotenkin osaa heihinkään tukeutua. Oon lapsuudessani joutunut muuttamaan jatkuvasti, joten mulla ei oo mitään elinikäisiä ystäviä, kaikki on just sellaisia muutaman vuoden tuttuja. Ehkä just siks en osaa heistä sitä apua hakea.
Eron jälkeen mulla oli aluks hyvä fiilis, vaikka sainkin paniikkikohtauksia. Ihan alussa mä en ees saanut nukuttua kunnolla ja heräsin pienimpiinkin ääniin säikähtäen ja ajatellen, onko ex päässyt jotenkin asuntooni. Nää fiilikset meni ja aloin positiivisesti katsomaan eteenpäin ajatellen, että kyllä mä vielä jonkun löydän.
Mun perheessä tapahtuu tällä hetkellä todella paljon. On syöpää, mielenterveydellisiä ongelmia, pakkohoitoa suljetulla osastolla, alkoholismia, itsemurha-ajatuksia yms. Sen lisäksi oon sellaisessa vaiheessa opintojani, että mulla on todella raskasta ja ihan liikaa tekemistä. Oon välillä ihan poikki ja itken vaan kaikkea tapahtunutta ja pelkään perheenjäsenteni puolesta. Tää itkeminen on tottakai vaan hyvästä, mutta sen itkemisen seurauksena mulle iskee vieläkin pahempi epätoivo, koska joudun itkemään yksin ja kantamaan tän kaiken paskan. Ennen mulla oli joku, kenelle mä asiat puhuin ja joka jollain tasolla ees lohdutti ja oli tukena ja turvana.
Mä en uskalla luottaa kehenkään ja hakea tukea mun aikaisempien kokemuksieni perusteella; vanhemmat ei oo koskaan mulle sitä tukea tarjonneet ja asiat meni eksän kanssa huonosti.
Mä tiedän kyllä, että joskus mä löydän sen henkilön kenelle voin avautua. Oon vaan niin väsynyt tähän kaikkeen. Kaipaan sitä tunnetta, että mulla on joku joka ees jollain tasolla huolehti musta. Epätoivosimmillani oon oikeesti miettinyt, että mieluummin palaisin eksäni kanssa yhteen ja saisin turpaani kun jaksaisin tätä yksin olemista. Mun ex oli kuitenkin se ainoa henkilö, kenen edessä oon koskaan uskaltanut itkeä ja kertoa asioistani. Mikä on toisaalta ihan ristiriidassa sen kanssa, että mun ex on myös se henkilö, joka on mulle eniten kipua ja pelkoa aiheuttanut.
Joka päivä mä kysyn itseltäni, että miks mä oon saanut kokea tän kaiken pahan. Mä oon tehnyt kaiken oikein tässä elämässä ja silti elämä vaan potkii päähän - oisko jo mun aika saada vähän takaisin?
Ja ihan lisäyksenä, että mä en millään tasolla oo masentunut. Tunnen oloni onnelliseksi kyllä päivittäin ja arki sujuu hyvin. Välillä vaan iskee se suru siitä, että oon menettänyt/menettämässä kaikki ne henkilöt, jotka ees jollain tasolla tässä maailmassa mua on rakastanut.
Sanokaa mulle, että mä en saa haikailla mun paskan eksän perään. Sanokaa, että mä löydän vielä itselleni hyvän miehen.
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 20:46"]
Löydät!! Hali! :) <3
[/quote]
Kiitos! <3
Voimia sinulle. Elämäsi potkii sinua päähän nyt, mutta olet vielä nuori. Ehdit löytää sen oikean, rakastavan miehen myöhemminkin. Et tarvitse paskaa eksääsi. Keskity nyt opiskeluusi. Olisiko sinulla sukulaista/ystävää jolle purkaa mieltäsi? Jaksamisia sulle, haleja <3
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 20:58"]
Voimia sinulle. Elämäsi potkii sinua päähän nyt, mutta olet vielä nuori. Ehdit löytää sen oikean, rakastavan miehen myöhemminkin. Et tarvitse paskaa eksääsi. Keskity nyt opiskeluusi. Olisiko sinulla sukulaista/ystävää jolle purkaa mieltäsi? Jaksamisia sulle, haleja <3
[/quote]
Ei ole :/ Ystäviä on kyllä paljon, mutta jotenkin ystävät on mulle se hyvän olon lähde, eli ystävien kanssa pidetään hauskaa. Ystävät kyllä puhuvat minulle ongelmistaan ja olen tukena, mutta jotenkin en vain osaa samalla tavalla luottaa. Mulle on jotenkin aina ollut tosi tärkeetä pitää kulissiä yllä, että kaikki on hyvin. Jouduin tätä ensin nuorena tekemään huostaanoton pelossa ja sitten kotoa muuttamisen jälkeen salatakseni huonon suhteeni, jota häpesin. Jotenkin tää kulissien pitäminen on jäänyt niin vahvasti päälle, että se estää mua myöntämästä että kaikki ei olekaan hyvin.
Ap
Totta kai ero oli paras ja ainoa oikea ratkaisu! Varmasti löydät vielä hyvän ihmisen rinnallesi tukemaan sua! Nyt koeta rauhassa toipua erosta ja kaikesta muusta, mitä sulla on nyt meneillään. Älä kiirehdi uuden suhteen löytämistä: sä oot vielä niin nuorikin. Olisko siellä opiskelupaikassa muuten tarjolla psykologin palveluita? Vois olla ihan hyvä ajatus käydä juttelemassa, kun sulla on kuitenkin niin monta stressin aihetta just nyt. Toki terveysasemankin kautta vois pykologin palveluitakin saada. En nyt todellakaan tarkoita, että olisit masentunut tai lääkityksen tarpeessa, mutta keskusteluapu voi olla tarpeen. Ihmisen on ihan luonnolista surra, jos sillä on surunaiheita: eikä silloin mitään lääkitystä tarvita vaan ihan sitä, että on joku joka kuuntelee. Toki voisit myös miettiä, olisiko sulla ketään kaveria, jolle voisit avautua ainakin jostain asioista. Ei siis tarvitse kertoa kaikkea, mutta vaikka erosta. Onko kukaan ystävistäsi esim. eronnut, ja siten voisi tietää, millasta se on. Paljon jaksamisia sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuollaisen miehen vois lähettää jonnekin kaukaiseen synkkään galaksiin isoon mustaan aukkoon, en edes toivo että se menis lähigalaksiin koska se olis liian kiltti ratkaisu.
t. mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 21:06"]
on niitä hyviäkin miehiä.
[/quote]
On varmasti, vielä kun sellainen omalle kohdalleni osuisi :/
Ap
Saisitkohan jostain ajan trapeutille tai keskusteluapua esim. seurakunnasta? Tai soitto kriisipäivystykseen tai nuorten puhelimeen? Voisivat ohjata eteenpäin. Niille ei tarvitse pitää yllä kulisseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä edes mieti eksäsi luo palaamista! Etsi itsellesi tueksi joku, jolla on elämänkokemusta enemmän ja jolle voit purkaa pahaa oloa, esim. psykologi, jos ketään sellaista ystävää ei ole. Sinulle tulee nyt kaikki ikävä nuorena kun pitäisi nousta siivilleen ja nauttia elämästä. Se ei ole reilua, mutta jos tämän kestät niin paljon hyvää on vielä edessä. Vaikutat fiksulta ja tasapainoiselta, tulet kyllä pärjäämään!
voisi tehdä hyvää olla itsekseen hetki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyn aika samaa juttua läpi. 6v suhde takana, aluks näin painajaisia eksästä et tulee ovesta (kännissä oli holtiton aina) muuten kiva mies. Se helpottaa kyllä. Äidillä syöpä. Terapeutti autto kertomalla, et tää olo on ihan normaalia kaiken tän jälkeen, niinkun varmaan sullakin. Mä tein virheen että menin liian aikasin uuteen suhteeseen johon luotin, ei kannattanut. Satutin vaan itseäni uudestaan. Tsemppiä! Me selvitään koska on muutkin selvinny vaikka mistä! Oo avoin ja hanki tarvittaessa vaikka terkan psykologille aika, jos siltä tuntuu. Elämä jatkuu ja hyvä et exäs on historiaa koska, sille on painavat syynsä.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 21:24"]
Käyn aika samaa juttua läpi. 6v suhde takana, aluks näin painajaisia eksästä et tulee ovesta (kännissä oli holtiton aina) muuten kiva mies. Se helpottaa kyllä. Äidillä syöpä. Terapeutti autto kertomalla, et tää olo on ihan normaalia kaiken tän jälkeen, niinkun varmaan sullakin. Mä tein virheen että menin liian aikasin uuteen suhteeseen johon luotin, ei kannattanut. Satutin vaan itseäni uudestaan. Tsemppiä! Me selvitään koska on muutkin selvinny vaikka mistä! Oo avoin ja hanki tarvittaessa vaikka terkan psykologille aika, jos siltä tuntuu. Elämä jatkuu ja hyvä et exäs on historiaa koska, sille on painavat syynsä.
[/quote]
Mä oon mun paniikkikohtauksista jo ollutkin juttelemassa hoitajan kanssa ja sovittiinkin, että jos jossain vaiheessa tulee sellainen olo niin varaillaan aikaa psykologille, ikäni puolesta pääsisinkin kuulemma aika nopeasti sinne. En kuitenkaan ole varma, haluanko edes asioistani keskustella.
Ja kyllä me selvitään tästäkin! <3
Ap
Alue: Aihe vapaa
Voimia sinulle, raskas elämäntilanne. Minulla ei ole nyt aikaa kirjoittaa enempää, mutta on aivan selvää, että ero oli oikea ratkaisu. Ja ilman muuta löydät itsellesi kumppanin. Voit olla aivan rauhassa sen suhteen. Olet kovin nuori. Keskity nyt opintoihin ja lähipiiriisi.