Lue keskustelun säännöt.
Mä olen ollut kotihoitolapsi ja muistan kuinka hienoa oli päästä tarhaan :)
29.06.2007 |
Kotona oli tosi ankeaa ja olin oikea kiukkupussi. Muutuin kiltiksi lapseksi silloin kun pääsin tarhaan. Mistäköhän se johtuu?
Kommentit (21)
Kouluun menin ilolla. Sitä ennen nautin kotona elämästä. Meitä oli neljä lasta, joten tekemistä piisasi. Naapurusto täynnä samanikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eskariin kun pääsin 6 veenä oli se juhlaa :)
Ja ihmettelijöille tiedoksi, mun äiti oli ja on maailman paras, mutta silti sen kanssa oli tylsää vaikka vielä leikkikin kanssani. Silti, lapsi kaipaa lapsiseuraa.
Vaikka kotona oli paria vuotta nuoremmat kaksosveli ja -sisko, ja pph:lla oli minun ja kaksosten lisäksi pph:n omat lapset joista toinen oli samanikäinen kuin minä ja toinen reilu vuotta vanhempi (tyttöjä molemmat), ja naapurustossakin lapsia, ja kävin seurakunnan kerhossa kaksi kertaa viikossa+satujumpassa kerran viikossa....
niin siitä huolimatta muistan, miten upeeta oli päästä lopultakin kuusivuotiaana päiväkotiin =)
Seurakunnan kerhosta muistan vain sen, että siellä oli tylsää :o
kaupungin toisella laidalla, viimeisenä vuotena sinne tuli minua vuotta nuorempi poika ja oli tosi kiva kun oli muutakin seuraa kuin hoitotäti ja hänen vuoden vanha poikansa.
Kun menin ekaluokalle olin täysin ulkopuolinen. Kaikki tunsivat toisensa jo tarhasta joten minun oli todella vaikea ystävystyä muiden kanssa :( Kyllä meidän naapurissa asui ikäisiämme (minulla 2vuotta vanhempi isosisko) lapsia mutta me kaikki olimme syntyneet vuoden ikäeroilla (eli naapurin tytötkin oli 2v ikäerolla mutta juuri meidän välissä).
Nyt haluan laittaa omat lapseni tarhaan jotta heillä on sitten eskariin ja kouluun mennessä jo tuttuja eivätkä he jää ulkopuolisiksi niin kuin minä jäin...
Itse muistan kokeneeni tarhalapset jotenkin itseäni ylempiarvoiseksi: " heidän äitilläänkin oli työpaikka" . Oma äitini ei ole koskaan ollut työssäkäyvien äitien mollaaja, päinvastoin, vaikka hoitikin meitä kouluikään kotona. Seurakunnan kerhossa kävin kaksi kertaa viikossa, mutta muista ne vain tylsänä. Kauhean ohjelmoitua pakkoaskartelua ja raamatun kuuntelua, leikkiä ei saanut vapaasti. Eskarissa jo viihdyin tosi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He vain niin haluavat olla väkisin lapsensa keskipiste kyseenalaisin keinoin.
Vierailija:
Seurakunnan kerhossa kävin kaksi kertaa viikossa, mutta muista ne vain tylsänä. Kauhean ohjelmoitua pakkoaskartelua ja raamatun kuuntelua, leikkiä ei saanut vapaasti. Eskarissa jo viihdyin tosi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En päässyt mihinkään kerhoon, muskariin, en ees eskariin! Onneksi sentään sitten vihdoin kouluun, jossa sitten viihdyinkin oikein hyvin.
On ihana katsella, miten meidän lapset viihtyy päiväkodissa kavereidensa kanssa. Suon sen ilon heille.
Koska mt-sairaudet ovat usein periytyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
He vain niin haluavat olla väkisin lapsensa keskipiste kyseenalaisin keinoin.
kun olette valinneet lastenne sijaan työn! Kyseenalaista, mutta juu juu, ihan lapsen parasta se on... Ja ujokin rohkaisuu kun sitä väkisin vaan karaisee. Ei sitten ollut se neuvolan täti kuullut ikinä luonne-eroista...?
mäkin muistan kadehtineeni päiväkotilapsia ja pitäneeni heitä jotenkin rikkaampina. Päiväkodissa oli kerrossängyt, olisin niin halunnut päväkotiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Vierailija:
He vain niin haluavat olla väkisin lapsensa keskipiste kyseenalaisin keinoin.kun olette valinneet lastenne sijaan työn! Kyseenalaista, mutta juu juu, ihan lapsen parasta se on... Ja ujokin rohkaisuu kun sitä väkisin vaan karaisee. Ei sitten ollut se neuvolan täti kuullut ikinä luonne-eroista...?
Välillä olin pph:lla. En muista että koskaan olisin oikein ilolla tarhaan mennyt, mutta eipä siinä kiukutellakaan auttanut kun vaihtoehtoa ei ollut. Muistoissani ei ole yhtään todella hyvää kaveria tarhasta (vaikka kai niitäkin oli), ne kiusaajat muistan kyllä.
Eihän kotihoito välttämättä merkitse sitä etteikö tapaisi päivisin toisia, samanikäisiä lapsia tai tuntisi etukäteen samalle luokalle tulevia. Se vain vatii hiukan vanhemmilta että haetaan niitä kontakteja. Kotihoidossa pystytään paremmin lapsen kanssa käsittelemään ne tilanteet kun toinen lapsi kiusaa tai on väkivaltainen, päiväkodissa hoitajien huomio ei kaikkeen riitä, eivätkä vanhemmat välttämättä kuule tilanteista hoitopäivän jälkeen.
Ei se päivähoito aina niin auvoista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään aika harvoin pääsee siihen lähitarhaan. Toisella puolen kaupunkia tuskin tutustuu kovin moneen tulevaan koulukaveriin, kun lapset tulevat eri puolilta kaupunkia.
15
Ei jäänyt hyviä muistoja pikkulapsiajalta minulla kavereista, vaikka kotihoidossa olinkin. Kerhossakin jäin aina vähän syrjään, ja inhosin kerhoa. Uskon että on tyyppikohtaista viihtyykö muiden lasten kanssa.
Itse olen ollut aina aika muut huomioon ottava luonne, enkä ole sanonut takaisin. Kai siinä syy syrjimiseen.
Nyt olen onnellisesti varakkaissa naimisissa, korkeastikoulutettu äiti. Se syrjiminen jäi lukioon, sen jälkeen etenkin miehet on kiertäneet innokkaasti ympärillä.
Vierailija:
Ei jäänyt hyviä muistoja pikkulapsiajalta minulla kavereista, vaikka kotihoidossa olinkin. Kerhossakin jäin aina vähän syrjään, ja inhosin kerhoa. Uskon että on tyyppikohtaista viihtyykö muiden lasten kanssa.
Joskus 70- ja 80-luvuilla lapset tyrkättiin ulos leikkimään eivätkä vanhemmat juuri katselleet mitä ulkona tapahtuu, meno oli aika vapaata. Eihän siinä pääse puuttumaan kiusaamiseen. Toki nykyäänkin jotkut päästävät lapsensa ihan vapaasti tuntikausiksi ulos, mutta aika moni kokee vastuuta lapsen tekemisistä ja ainakin joku kaveriporukan vanhemmista seurailee leikkejä.
Luuletko, että lapset kannattaa pitää tarhassa ihan ympäri vuorokauden, jos vaikka jompi kumpi meistä vanhemmista kilahtaa ihan tosta noin vaan?
No, kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa, ettei sinun elämässäsi ole ollut mitään hankaluuksia. Mutta kyllä se empaattisuus siitä kehittyy pikku hiljaa.
vaikka seurana oli vain pikkusisko. Tarhassa oli kamalaa, tädit olivat ihan hirveitä tyranneja. En viihtynyt oikein hyvin esikoulussakaan, vaikkakin paremmin kuin tarhassa. Vasta koulusta tykkäsin tosi paljon. Ei kai olekaan ihme, että olen uran sijaan valinnut lapset ja hoidan heitä kotona tällä hetkellä. Uraa olisi kyllä ollut myös mahdollisuus luoda ja hiukan haikeana välillä katselen opiskelukavereiden edistymistä urallaan. Enköhän minäkin vielä ehdi töissä olla ihan riittävästi.
Meidän paikkakunnalla tosin on erinomaisen hyviä kerhomahdollisuuksia lapsille ja koko perheelle, joten täällä on helppo olla kotiäiti eristämättä lapsia ikätovereistaan. Ja vuotta ennen eskaria ajattelin hakea esikoiselle tarhapaikkaa, jossa kävisi kymmenen päivää kuussa. Näistä tarharyhmistä ne eskariryhmät kuitenkin pyritään muodostamaan, olisi sitten jo valmiiksi kavereita.
Mä pääsin kyllä 6-vuotiaana osapäiväiseen eskariin, mistä olin tosi iloinen. Meidän omat lapset on päiväkodissa...