Eroaisitteko TE, jos avioliitossa olisi nämä kaksi asiaa vialla:

Ns. syvällistä keskustelua on vaikea saada aikaan. Tärkeistä asioista pystytään kyllä puhumaan jos on pakko. Meillä on myös varsin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Joitain yhteisiä juttuja on, kuten matkailu, mutta periaatteessa olemme kiinnostuneet aivan eri jutuista. Minä olen syvällinen pohtija ja mies ei todellakaan jaksa jauhaa jostain maailman eettisistä epäkohdista.



Mietin pitkään eroa, kun ajattelin että "oikea" rakkaus on sellaista sielunkumppanuutta ja syvää henkistä yhteyttä, yhteisiä intohimoja jne.



Itse tulin siihen johtopäätökseen, että oikeaa rakkautta voi olla monenlaista, eikä kaikkia elämän osa-alueita tarvitse saada toteutettua avioliitossa. Minulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa käyn niitä syvällisiä maailmanparannuskeskusteluja ja puhun politiikkaa. Nyt ajattelen että se on oikeastaan ihan hyväkin asia. Ei tule ripustauduttua toiseen vaan molemmilla säilyy oma elämä ja omat ystävät.



Tuosta seksiasiasta en osaa sanoa. Aika pahalta kuulostaa kyllä. Meilläkään seksi ei aina ole mitään tajunnan räjäyttävää, mutta ei kyllä lähelläkään tuota tilannetta. Voisitko, ap, harkita seksiterapiaa?



En tuomitsisi ap:ta jos päätyy eroon. Oli syyt mitkä hyvänsä, niin ei tätä ainutta elämää pidä kuluttaa olemalla onneton.

mitä ap tarkoittaa. AP ja miehen tilanne ei mielestäni ole ollenkaan pikkukriisi mitä jokaisessa suhteessa jossakin vaiheessa on. Vaan heidän tilanteensa on sellainen ettei sieltä ole takaisin nousua, tilanne on joko huono tai helvetin huono ja johtaa eroon ennemmin tai myöhemmin. Jos kiinnostus toisen asioihin on täysin loppunut, ei sitä pysty millään henkiin herättämään. Ei auta vaikka kuinka kävisi ravintolaillallisilla ja väkisin yrittäisi löytää "yhteyttä". Miten voit löytää yhteyttä uudestaan, kun sitä ei alunperinkään ole ollut?



Sekin että AP tarvitsee alkoholia kyetäkseen seksiin, kertoo kaiken. Toinen ähkii päällä ja itse samaan aikaan ajattelee ; "hyi saatana, lopettas jo"... (Tiedän tunteen)



Toki AP teki virheen perustaessaan perheen miehen kanssa vaikka oikeasti ei koskaan kiinnostanut, mutta ei hänen tarvitse loppuikäänsä itseään sen vuoksi ruoskia. Jos siltä tuntuu, erotkaa. Mutta muista miettiä päätös niin että siinä myös pysyt.

Miksi hukata ainutkertainen elämä, ketä itseasiassa tällä menettelyllä autetaan?

"

Aiukuinen ihminen osaa ottaa vastuun tekemisistään, jos olet 3 lasta tehnyt miehen kanssa ja ollut vuosikausia jo naimisissa niin nyt kannat äidin vastuun. Omaa elämääsi voit elää kun lapset on lähteneet kotoa. Siihen asti, pysyt avioliitossasi ja teet tarvittavat järjestelyt konkreettisesti ja mielessäsi jotta pärjäät arjessa. Jos mies ällöttää, et harrasta seksiä hänen kanssa. Ostat vaikka mitä välineitä tyydyttääksesi tarpeesi. Otat itsellesi mieltäsi tyydyttäviä harrastuksia tai muuta mielekästä tekemistä mikä tuo sinulle henkistä onnea. Miehen kanssa jatkat kaverilinjalla. Siinä teille henkisä kesksuteluja kun pohditte miten saada elettyä yhteistä elämää näillä uusilla säännöillä. Olen tätä mieltä siksi, koska mua ärsyttää se että ensin mennään OMASSA yksinjäämisen pelossa naimisiin miehen kanssa jota ei rakasta ja tekee tälle 3 lasta. Sen jälkeen vasta miettii omaa onnea ja ajattelee rikkovansa kaiken koska on mokannut. Ja hyvä niin, MUTTA kun on lapsia niin säännöt on toiset. Lasten vuoksi tulee tehdä kaikki. Kannattaa lukea avioerolapsista. He kärsivät siitä käsittämättömän paljon. Ja olisin ehdottomasti eri mieltä jos suhteessanne olis muita syitä eroon, kuten päihdeongelmia, lyömistä, pettämistä tms. Minusta se että rakkaus on loppu ei ole riittävä syy rikkoa lapsen perhettä. Sitten löydetään se kumppanuus toisella tavalla jotta yhteistä elämää voidaan jatkaa. Inhoa itsekeskeistä ajattelua ja uskottelua siitä että jos äiti voi huonosti ja parrisuhde kärsii tällä tasolla, on oikeus muka mullistaa 3 lapsen elämä. Nyt nainen haet ne elämän ilot muualta kuin siitä miehestä, luotte uuden suhten keskenänne jossa voitte elää molemmat tyytyväisinä, mieshän ei halunnut erota? Vastuu on kannettava ja onneasi ehdit etsimään myöhemminkin.

*Höpö höpö, enemmän ne lapset kärsii kun näkevät, että vanhemmat elävät valheessa. Mutta tiedän, että maailma on pullollaan teitä tekopyhiä ihmisiä, älä kuuntele tätä ap... lasten elämä voidaan järjestää eronkin jälkeen ihan hyväksi, muutatte asumaan lähekkäin toisianne. Olemme ex- mieheni kanssa molemmat uusissa liitoissamme ja kaikki voivat nyt hyvin, samoin lapsi, 2 kotia ihan lähekkäin, lapsi ei menettänyt vanhempiaan ja vanhemmat ovat nyt onnellisia. Tyydyttävä liitto on mahdollinen, nyt tunnen eläväni joka solulla*

itsekkäästi lapsia ajattelmatta syöksyisi heti uuteen suhteeseen, hetimiten ekan jännittävän vastaatulevan kanssa. Onhan näitä nähty..

ikävää kun olet valinnut väärän puolison, olen pahoillani puolestasi. MUTTA. Se on myöhäistä nyt, kun lapsiakin on jo saatu.



ÄLÄ LAITA LAPSIASI MAKSAMAAN HINTAA VIRHEESTÄSI.

1. Todella huonoa seksiä, mies ei kiinnosta seksuaalisesti LAINKAAN, lähinnä ällöttää. Jokainen seksisessio (jota ennen on otettava runsaasti viiniä, että pystyy siihen)johtaa helpotuksen tunteesen: nyt tätä ei tarvitse kestää noin kuukauteen! Seksi on huonontunut entisestään vuosien kuluessa, vaikka asioista on puhuttu paljon. 2. Ei minkäänlaista henkistä yhteyttä toiseen jatkuvasta yrittämisestä ja terapiasta huolimatta. Mies erittäin sulkeutunut, eikä paljasta itsestään oikeastaan yhtään mitään, paitsi pakon edessä. 3 lasta. 8 vuotta naimisissa. Mies osallistuva ja hyvä isä, joa tekee kotitöitäkin. Mies ei halua erota.

No, eipä taida olla yhtään miestä, joka ei masentuisi/menisi lukkoon, kääntyisi sisään päin, jos seksi tuolla tavoin mättää ja paljon; vastenhakoinen vaimo antutuu kerran kuussa huumaavien aineiden voimalla ja sitten molemmille epätyydyttävän seksin jälkeen luukut kiinni taas kuukaudeksi. Näköpiirissä ei ole mitään positiivista muutosta.

On se perkele kumma mies, kun noin oireilee rakastavan ja kunnioittavan elämänkumppanin seurassa.

En osaa sinua auttaa, mutta olen ollut samanlaisessa tilanteessa. Seksin vastenmielisyyteen on varmasti kaksi syytä, enkä usko että kumpikaan niistä on korjattavissa: teillä ilmeisesti puuttuu keskinäinen kipinä, ja sitä ei voi synnyttää tyhjästä. Lisäksi et voi rakastaa miestäsi, koska tämä ei päästä sinua henkisesti lähelle eikä paljasta itseään ihmisenä. Ihmistä joka ei antaudu rakastettavaksi, ei voi rakastaa - ainakaan sellainen ihminen, joka kaipaa syvää yhteyden tunnetta toiseen.



Viisas psykologi sanoi minulle, että pitäisi erottaa vaatimukset ja tarpeet toisistaan. vaatimus liittyy haluamiseen ja niiden suhteen voi tehdä töitä, voi tulla vähemmän vaativaksi. Sitten on olemassa tarpeita, joiden täyttymättömyys kyllä näkyy vaativuutena, mutta tarpeista ei oikein voi luopua. Se, onko henkinen yhteys "ihan kiva" -osastoa (eli vaatimus), tarve jonka voi toteuttaa muualla, vai parisuhteen perusedellytys, sen tiedät vain sinä.



Lasten elämä ei pääty eroon, ja vaikka se tuottaa heille myös kärsimystä, oikein hoidettuna ero saattaa myös antaa aivan uudenlaisia eväitä elämään.



Suosittelen sinua parisuhdeoppaiden sijasta lukemaan yksilöpsykologiaa ja rakkauden teorioita, mm. "Rakkaus on tarina" (Sternberg)ja "Rakastuminen" (Alberoni)

Sinulla on vain yksi elämä. Tsemppiä!

Sitten tuli kohdalle se mies jolle puhuminen ja analysointi ovat elinehto, jonka kanssa kohtaamme fyysisesti ja henkisesti, ja kaikki muuttui. Oli kuin olisin saanut sangollisen vettä aavikolla.

Erinomainen vertaus, sillä kuvailemasi mies on epäilemättä kotoisin jostain aavikon tuntumasta, ja aikaahan heillä on lätistä tyhjästä, kun työt ei kiinnosta.

Kertokaapas mulle lisäksi, että mitä ne on ne syvälliset asiat, joista kuuluu yhtenään keskustella? Kun ei näin miehenä asia oikein avaudu.

Henkisen yhteyden puuttuminen ja siitä johtuva seksin puuduttavuus. Tosin ryypättyäni seksi kiinnostaa vielä vähemmän, joten kännissä en ole seksiä koskaan kokeillutkaan.



Mekin olemme sellainen pariskunta, joka yleensä ravintolassa istuu hiljaa ja keskittyy lähinnä syömiseen. Mieheni kanssa syvälliset keskustelut eivät onnistu. Kun yritän sellaista aloittaa, hän alkaa joko laukoa puujalkavitsejä tai paasata jotakin pitkää monologia. Vitseihin olen nykyään melko tottunut.



Toisaalta, mustasukkaisen alkoholisti-isän lapsena olen ajatellut, että onneksi mies ei kuitenkaan ole alkoholisti, ei mustasukkainen eikä väkivaltainen. Ja suhteen alussa olin kyllä ihastunutkin häneen.



Aion jatkaa liittoani, vaikka monesti olen miettinyt eroakin. Meillä on kuitenkin niin, että isä on lapsille selvästi tärkeä, hän osaa sellaisia juttuja, joita minä en, ja päinvastoin. Tarkkaan miettiessäni en näe omalla osallani syytä eroon.



Jokainen tekee ratkaisunsa viime kädessä itse ja sen mukaan miten itselle tuntuu sopivan.

syistä. Suren kun en aikaisemmin eronnut. voin huonosti ihan liian kauan.

minusta av-logiikka ja takertuminen epäolennaisuuksiin on vertaansa vailla. Tuo keskustelu (jonka pointti olivat itseasiassa oletukset (suomalaisista) miehistä) ei tainnut olla tämän ketjun fokusta.

Jatketaan samalla sivuraiteella: mitkä mielestäsi ovat meriittejä?

Ap:lle kaikkea hyvää, mitä sitten teetkään. Valintasi ei ole helppo, eikä mikään vaihtoehto ideaali. Kaikesta joudut maksamaan hinnan, mutta toisista asioista sen tietysti maksaa mieluummin kuin toisista.

Siksipä varmaan tuli kiire todistelemaan, että oma mies on Pohjanmaalta, tohtori ja toimari :D

esim. tohtorintutkintoon asti pakertaa sankoin joukoin onnettomia, ongelmaisia ihmisiä ihan siitä syystä, ettei työmarkkinoilta löydy heille mitään tai eivät pysty edes lähestymään työmarkkinoita. On helpompaa pysytellä opiskeluaikana tutuksi tulleella comfort zonella ja yrittää jotenkin päteä sieltä käsin.

Olen kyllä varmaan SATOJA kertoja sitä harkinnut ja onhan noita tilaisuuksiakin ollut... Jos vielä KERRAN elämässäni saisintuntea intohimoa, suudelmia, hyvää seksiä... Ahdistaa ja itkettää ajatus siitä, että luopuisin niistäkoko loppuelämäkseni. Luulin pystyväni siihen, mutta tuskin pystyn. : (

Kakkoskohdasta sen verran, että me olemme juuri se pariskunta, joka ravintolassa syö hiljaa, seinille tuijottaen. Yritän ensin maha solmussa ahdistuksesta keksiä yhteisiä keskustelunaiheita, muta mies ei kertakaikkiaan tunnu osaavan puhua. Hän kyllä selvästi haluaisi, mutta... Hän pystyy sellaiseen pinnalliseen keskutseluun, esim.urheilusta, naapureiden tekemisistä, sukulaisten asioista, päivän uutisista, jne. Itse rakastan syvällisiä keskuteluita ja haluan tuntea yhteenkuuluvaisuuta mieheni kanssa.

Muuten hän on todella kiltti, erinomainen isä, ei juo, ei hakkaa, ei valehtele... Ns. "hyvä ihminen", siis, jota en haluaisi loukata mitenkään.

En hae mitään jännitystä elämääni, vaan mielestäni normaalia, avioliittoon kuuluvaa intohimoa, joka tietysti tulee ja menee, mutta kuitenkin on siellä jossakin pohjalla edes olemassa (toisin kuin meillä) ja tietysti henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen.

Ap

ensimmäinen avioliittoni luisui juuri tällaiseen tilanteeseen ja päätyi lopulta eroon. Lapsia meillä ei kuitenkaan ollut. Jos olisi ollut en tiedä mitä olisin tehnyt, en ainakaan helposti olisi eronnut, ehkä. Tilanne on raskas, toivottavasti se helpottaa ja löydätte yhteyden uudelleen. Sellainen teillä kuitenkin joskus on ollut kun olette yhteen menneet ja lapsiakin tehneet.

Kun ap miettii eroa, niin kehottaisin häntä pohtimaan seuraavia realiteetteja, kun hän haluaisi elää miehen kanssa, jonka kanssa on ihanaa seksiä ja henkeviä keskusteluja: 1 ) Ap:lla on kolme lasta. Ollut naimisissa 8 vuotta. Onko vanhin lapsista siis alle 8? 2 ) Miten lasten asuminen järjestetään? Missä isä asuisi? Jos lapset olisivat vuoroviikoin isän luona, niin asuisiko isä sellaisessa paikassa, josta lapset voisivat tulevaisuudessa käydä koulua? 3) Ap kertoi, että mies on tehnyt matkatyötä? Entäpä jos lapset ovatkin isänsä luona joka toinen viikonloppu ja lomia? Millaista on ap:n arki lasten kanssa? Miten hän hoitaa ns. arjen asiat. Käy kaupassa, hakee lapset hoidosta. Onko ap:lla auto? Tuota hommaa ei tehdä kävellen luultavasti. Jaksaako ap tehdä kaiken sen yksin. Lähes joka viikko. Siihen siivous, tiskaus, ruuanlaitto, pyykkihuolto päälle. Ja ne lapset. Entä jos joku lapsista on kipeä? Ap itse? Entäpä kun ap:n kodissa tulee esiin jokin nk. miehen työ, osaako ap hoitaa ne? Onko hänellä varaa hommata korjaaja, jos ei ole isää, siskon tai ystävättären miestä. Nimittäin exä voi hyvin pian kieltäytyä auttamasta vaikka kauniisti pyytäisikin. Minun exänikin kieltäytyy, vaikka lähti toisen naisen mukaan saati sitten jos lempataan pihalle kun ei tykätä. Tässä kaikessa voi tulla ns. tenkkapoo, koska ap kertoo, että mies ei halua erota. Ehkä hän loukkaantuu ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Entä sitten? Miten lapset sitten tapaavat isäänsä? Entä jos mies ryhtyy riitelemään huoltajuudesta? Sitten istutte tunti toisensa jälkeen setvimässä sossussa elämäänne. Millä perustelet sen ettei miehellä ole mahdollisuus saada yksinhuoltajuutta. Sillä ettei hän ollut hyvä naimaan? Valehteletko sitten että hän oli huono isä? Teillä on kolme lasta. Minne miehesi muuttaisi? Millaista hänen luonaan olisi lasten olla? Miten jaatte lasten tavarat kahden kodin välille? Onko hänellä niin hyvät tulot, että on varaa esim. kolmioon, omaan tai vuokrattuun, että olisi tilaa kyllin? Entäpä jos miehesi suuttuu, loukkaantuu ja katkeroituu, miten hän sitten käyttäytyy, kun et kerran tunne häntä? Ei ole ollenkaan sanottua, että lapset ovat hänen elämässään etusijalla silloin. Entä jos miehesi löytääkin pian eron jälkeen naisen, joka häntä ymmärtää ja arvostaa. Ehkä hänellä on pikku kaksio, jonka makuuhuoneeseen hän mielellään ottaa miehesi vuodettaan lämmittämään. Se on kätevää ja käytännöllistä myös taloudellisesti. Miehesihän pitää maksaa kolmen lapsen elatusmaksut. Miten lapsesi sopivat sinne kaksioon? Entä miten miehesi kumppani reagoi lapsiisi. Entä sinä itse. Kuvitellaanpa, että lapset ovat joka toinen viikonloppu isällään tai joka toinen viikko. Entä kun olet löytänyt sen ihanan miehen. Hänellä ehkä on lapsia, sillä lapsettomat miehet saattavat kaihtaa jo yhdenkin lapsen äitejä, katso vaikka treffi-ilmoituksia. Oletko varma että se sinun ihana mies on kodissaan yksin juuri silloin kun sinun lapsesi ovat sinun miehelläsi? Että teidän aikataulut sopii yhteen. Kuvitellaanpa että tuot sen ihanan miehen kotiisi, sillä hänelle sopisi yhteinen viikonloppu juuri kun exäsi on nyxänsä kanssa matkoilla tai haluavat muuten vain olla kahdestaan. Entä kun se sinun nelivuotiaasi sanoo, että toi ei oo meidän iskä, mee paska pois. Ja missä sinä lasten kotona ollessa harrastat sitä ihanaa seksiä sen uuden miehesi kanssa ja miten? Entä ne keskustelut. Juotteko viiniä kun lapset leikkivät vieressä. Ennen kuin lapsesi hyväksyvät tilanteen ja mies myös, päätäsi särkee monta kertaa kun muistelet miten helppoa oli olla naimisissa ja pian huomaatkin että kuopuksesi on 15. Sen ikäinen lapsi voi jo olla yön yksin kotona ja sinä voit mennä sen unelmiesi miehen luo harrastamaan ihanaa seksiä ja keskustelemaan henkeviä. Toivottavasti se mies on lapsia haluamaton sinkku tai lapset on jo aikuisia. En halua romuttaa ap:n haaveita ja unelmia ja tarpeita, mutta haluan tuoda muutamia realiteetteja, joista osan itse olen kokenut tässä kolmen erovuoden aikana ja osan kuullut. Ja minulla sentään on niin iso lapsi, että jo voisi seurustella itsekin eikä ole este minun seurustelulle. Paitsi sillä tavoin kyllä, että en viitsi tapailla sitä ihanaa miestä kotonani vaan käyn hänen luonaan. Nyt sinun elämässäsi on viisi ihmistä, joiden tunteet ja tarpeet vaikuttavat sinun elämääsi. Sitten kun eroat, niiden määrä voi olla hyvin äkkiä 12-15, kun mukaan tulevat kummankin uuden kumppanin exät, jos on lapsia ja niitä tapaamisia.

tai lähiesriippuvuusongelma kun saat asiasta näin vaivalloisen? Itse olen keskellä eroprosessia- suren sitä että en usklatanut aikaisemmin ryhtyä tähän- osa asioista joita luettelit ei ole ap;n ongelma edes. Se että voi hyvin, on todella tärkeä asia, ja nimenomaan niiden lastenkin kannalta, on sairasta riippuvuutta jäädä huonoon suhteeseen voimaan huonosti. Asiat eivät ole mustavalkoisia, monessa on ihan ok kultainen keskitie, ero voi ihan oikeasti parantaa elämänlaatua vaikka kuinka paljon. Voin todella hyvin, paremmin kuin vuosiin, jaksan vanhempanakin olla moninverroin paremmin kuin masentuneena huonossa suhteessa. Olen selvittänyt omat asiani, lasten asioista ja voinnista yrittänyt huolehtia niin hyvin kuin osaan. Uuden suhteen luomiseen en ole vielä ehtinyt ryhtyä ollenkaan- ei ole ajankohtaista. Erossa kaikki voi oikeasti mennä hyvin, eron jälkeen asiat sujua, ja lopulta kaikki osapuolet olla tyytyväisiä. Vain se läheisriippuvainen osa suhdetta yleensä katkeroituu ensin, kun on pakko kohdata tosiasioita. MOnet varmaan pelkäävät muutosta, surua, uudenlaisen vastuun ottamista- ja siksi selittelevät ja voivat mieluummin vaikka kuinka pahoin. Lasten suru on kaikkein vaikeinta kestää, mutta hekään eivät voi voida hyvin jos vanhemmilla on paha olla vuodesta toiseen. Aina ei ole täydellisiä, pedagokisesti mahtavia vaihtoehtoja tarjolla- voi vaan kysyä miksi ihmiset ja suhteet voivat huonosti- vastaus voi löytyä osittain sukupolvienkin päästä. Tässä hetkessä on tärkeintä hoitaa asiansa niin että voi itse hyvin ja voi suoda lapsilleen parhaan mahdollisen lapsuuden. Ja joissakin tapauksissa se edellyyttää eroa. Hyvä ero ja elämän uudelleen rakentaminen vaativat rohkeutta ja sinnikkyyttä- sitä ei kaikilla edes ole.

Käyttäisin mielikuvitustani seksissä. Muuttaisin käytöstäni niin, että miehen olisi turvallisempi olo avautua.

kokenut ap;n kaltaista tilannetta:D Eikä ymmärrys veny ollenkaan ap;n todellisuuteen. Kaikki miehet eivät avaudu vaikka muuttuisi tiskirätiksi. Hyvä suhde ei ole sama kuin mielikuviteltu suhde. Taidat olla kovin nuori ja kokematon. Elämässä on tilanteita joissa huomaa että mielikuvitus ei auta, toista ei voi muuttaa, oman käytöksen muutos ei todellakaan auta- eikä aina ole ihan tervettä muuttaa käytöstään sen mukaan mitä ympäristö tai toinen ihminen odottaa. ON olemassa hetkiä jolloin on kohdattava, ymmärrettävä ja hyväksyttävä TOTUUS. Jota ei itse voi muuksi muuttaa vaikka kuinka haluaisi. Usein avioero on seurausta tällaisesta vääjäämättömästä totuuden kohtaamisesta- Silloin on pakko toimia vaikka pelottaisi, surettaisi. On tietysti ihmisiä jotka totuuden kohdatessaan valitsevat pienet elämänvalheet ja tyytyvät osaansa. Mutta siinä eiole mitään hienoa. Oikeastaan se on hiukan surullista. Lapsetkin rakentavat elämänsä totuuden varaan- vaikka se totuus olisikin joskus kurja, se on moninverroin parempi ja arvokkaampi kuin ne elämänvalheet. Siksi vastuullinen ero on palvelus myös lapsille.

tekstiäsi mietin, että oletko minä?? Mulla on lähestulkoon samanlainen elämä ja tilanne kuin sulla. Ja valitsin eron- kaikki ei vielä suju, mutta kyllä ratkaisu oli todellakin oikea. Liian pitkään mietin ja tunsin syyllisyyttä yms...

Lukko on vain avattava jollakin keinoin. En valitettavasti osaa neuvoa miten. Auttaisiko toinen terapeutti? Auttaisiko se, että sanoisit miehellesi, että hän saa valita eroatteko vai avaako hän sanaisen arkkunsa?

Ensimmäinen kohta korjaantuu kun saatte kakkoskohdan korjattua.

Olen kyllä varmaan SATOJA kertoja sitä harkinnut ja onhan noita tilaisuuksiakin ollut... Jos vielä KERRAN elämässäni saisintuntea intohimoa, suudelmia, hyvää seksiä... Ahdistaa ja itkettää ajatus siitä, että luopuisin niistäkoko loppuelämäkseni. Luulin pystyväni siihen, mutta tuskin pystyn. : (

Kakkoskohdasta sen verran, että me olemme juuri se pariskunta, joka ravintolassa syö hiljaa, seinille tuijottaen. Yritän ensin maha solmussa ahdistuksesta keksiä yhteisiä keskustelunaiheita, muta mies ei kertakaikkiaan tunnu osaavan puhua. Hän kyllä selvästi haluaisi, mutta... Hän pystyy sellaiseen pinnalliseen keskutseluun, esim.urheilusta, naapureiden tekemisistä, sukulaisten asioista, päivän uutisista, jne. Itse rakastan syvällisiä keskuteluita ja haluan tuntea yhteenkuuluvaisuuta mieheni kanssa.

Muuten hän on todella kiltti, erinomainen isä, ei juo, ei hakkaa, ei valehtele... Ns. "hyvä ihminen", siis, jota en haluaisi loukata mitenkään.

En hae mitään jännitystä elämääni, vaan mielestäni normaalia, avioliittoon kuuluvaa intohimoa, joka tietysti tulee ja menee, mutta kuitenkin on siellä jossakin pohjalla edes olemassa (toisin kuin meillä) ja tietysti henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen.

Ap

ja vaikka seksi toimikin viimeiseen asti se ei riittänyt täyttämään tyhjyytä suhteessa. Kunnollinen kuin mikä mutta.....

mutta asiaan vaikutti että lapsia oli vain 1.

Kolmen laspen kohdalla miettisin piiiiitkään!

pitäisi nyt sitten puhua tuntitolkulla ja millaista on huono seksi? Oletteko kokeilleet ihan seksuaaliterapeuttia avaamaan ongelmianne? Oletko käynyt yksin terapiassa puhumassa tuntemuksistasi?

Lapsia, kun on mukana hommassa, niin minusta silloin pitäisi käyttää ihan kaikki mahdolliset keinot, jotta liitto säilyisi ja jopa paranisi.



Itse olen kokenut valehtelija-päihdekäyttäjän, petturin, ja pahoinpitelijän (kaikki siis eri miehiä) rakkautta ja intohimoa. Kaikki alkoi aina hyvin intohimoisesti, kaikki oli ihanaa, seksi, jutut jne. ja sitten aina alkoivat ongelmat. Vain yksi mies ennen aviomiestäni oli todella hyvä minua kohtaan, mutta itse olin niin rikki, että päästin hänet menemään, enkä koskaan uskaltanut palata hänen luokseen. Joten avioiduin sen "toiseksi parhaan" kanssa. Rakastan ja kunnioitan häntä, intohimoakin on ollut ennen lapsia paljonkin. Lasten ja vaativan työn myötä elämme sellaista perusarkea, olemme myös käyneet ajan saatossa muutaman kerran pariterapiassa, joka on antanut näkökulmaa asioihin.



Puhumme lapsista, ystävistä, työstä, tulevaisuudesta raintolassa ja muutenkin - tai minä puhun ja hän kommentoi tai nyökkäilee. N. vuosi sitten olin ihan samanlaisissa tuntemuksissa kuin sinä nyt. Kaiken laukaisi intohimoinen suudelma jossakin tv-ohjelmassa. Pitkän pohdinnan jälkeen menin yksin terapiaan ja tajusin, että ajatukseni tulevat minun mennisyydestäni, kokemuksistani, peloistani, odotuksistani ja, että ne kaikki ovat korjattavissa.

Nyt voin sanoa, että olen eheämpi ihminen ja niin onnellinen siitä, etten luovuttanut ja päästänyt tuota miestäni menemään, koska aivan varmasti katuisin asiaa myöhemmin. Olemme löytäneet huumorin, koskettelun, hellyyden uudestaan tai ehkä kunnolla nyt vasta ensimmäistä kertaa. Luottamuksemme on syvempi kuin koskaan ja seksi ihanaa, kiitos seksuaaliterapeutin neuvojen.



Lukiessani sinun kirjoituksia, etsit jo tietä ulos ja perusteluja erolle, vaikka minusta sinun tuossa tilanteessa täytyisi kysyä itseltäsi mikä oikeasti on? Olenko todella tehnyt kaikkeni tilanteen parantamiseksi? Mitä sitten, kun ei ole sitä arkea jakamassa sitä toista? Vielä vähemmän sinulla on keskustelua yksinäsi...suosittelisin edes paria käyntiä terapeutin luona yksin - voi olla avartava kokemus.