Onko kenellekään hyvin alkanut ura tyssähtänyt ja valunut kaivoon mielenterveysongelmien vuoksi? Harmittaa.

Nosto.

Jos se yhtään lohduttaa, niin se voi kuule mennä ura viemäriin monella muullakin tapaa. Mutta ina se jonkinlainen rako loytyy ja taaksepäin ei auta katsella. Se oli ja meni. t: "Aamulla konsernihallinnossa ja iltapäivä mudassa pyörien"

Hommaa Kela Gold - elämä on kuin silkkiä vaan

Vierailija kirjoitti:

Hommaa Kela Gold - elämä on kuin silkkiä vaan

Haista ihan oikeasti v****. 

Mikä sinunlaisia ihmisiä vaivaa? Aina täytyy tulla laittamaan alentavia kommentteja eikä minkäänlaista kykyä ymmärtää ihmisten erilaisia elämäntilanteita.

Oot varmaan jokin kalju pienimunainen runkkari, joka trollailee pitkin päivää alhaisen käsityskyvyttömyytensä vuoksi. 

Kannattaa hakeutua terapiaan sillä ei ne ongelmat työnteolla tai juomalla katoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa Kela Gold - elämä on kuin silkkiä vaan

 

Haista ihan oikeasti v****. 

Mikä sinunlaisia ihmisiä vaivaa? Aina täytyy tulla laittamaan alentavia kommentteja eikä minkäänlaista kykyä ymmärtää ihmisten erilaisia elämäntilanteita.

Oot varmaan jokin kalju pienimunainen runkkari, joka trollailee pitkin päivää alhaisen käsityskyvyttömyytensä vuoksi. 

Käärinliinoissa ei ole taskuja, niin aivan sama mitä täällä tehdään - tai ollaan tekemättä.

Tuo jatkuva palsta-avautuminen ei ainakaan taida viedä sinua mihinkään

Elämä heitti sinut ehkä aivan syystäkin "sivuraiteelle" että pysähtyisit viimein tarkastelemaan itseäsi ja elämäntilannettasi. Eihän elämäsi ollut ennen irtisanoutumistasikaan tasapainossa, no ehkä ulkoisesti. Voi olla että sinusta olisi leivottu johtaja, tai sitten ei. Maailmaan mahtuu paljon puhetta. 

Nythän sinulla on ennennäkemätön tilaisuus hoitaa lapsuuden ongelmasi viimein pois päiväjärjestyksestä, vai mitä? Ota tuo haaste nyt samalla kiihkolla prioriteetiksesi elämässä. Voihan olla, että kun ajallasi eheydyt, kääntyy aivan uusi, entistä parempi sivu elämässäsi. Voi olla, tai olla olematta, että uusi sivu tarkoittaa rahaa ja statusta, mutta onko sellaisen tavoittelu edes elämässä kovinkaan tärkeää? 

Ajattelitko että täältä löytyisi duuni jossa voi edetä jonkun suosikkina 

Tsekkasitko sitä epävakauden omahoito ohjelmaa? Juotko edelleen?

Aika kaunisteltua tekstiä, hohhoijaa 

Voimia aloittajalle. Itselläni samantyylinen kokemus, mutta toivoa on vielä jäljellä ja yritän takaisin työelämään.

Mutta voi v*** mitä kusipäitä on tänään palstalla! Täysin empatiakyvyttömiä idi**tteja. Liekö kevään valo vai mikä, kun saa nämä surkeat, yksinäiset lierot taas mönkimään ulos kusenhajuisista kaupungin vuokraluolistaan. Kiusataan muita, niin saa edes sen vähäisen mielihyvän, joka on heille mahdollinen.

Luin aikanaan pitkälle, sain hyvän ja vaativan kansainvälisen duunin, ja uraputki oli jyrkässä nousussa. Vastuu ja paine yhdistettynä omaan ylisuorittavaan perfektionistipersoonaani, ja mausteena soppaan vielä vahvat lapsuustraumat, onnistuin raatamaan itseni niin rajuun burnoutiin, että psykiatrisen sairaalan sängyn pohjalta jouduin lopulta lähtemään kasaamaan itseäni pala palalta.

Pitkään jatkunut stressi ja riittämättömät unet olivat aiheuttaneet pysyviä muutoksia, enkä yrityksistä huolimatta kyennyt enää työhöni palaamaan, stressiä en enää kestänyt. Vuosia ihmettelin huuli pyöreänä kuka tai mikä olen, ja mikä maa mikä valuutta, kunnes viimein aloin näkemään asiassa hyviäkin puolia. Downshiftasin rajusti ja lopettin itseltäni mahdottomien vaatimisen, jätin opinnot ja uraputket taakseni, muutin pienelle paikkakinnalle ja ryhdyin "tavikseksi". Stressittömässä ympäristössä pääsin kuin pääsinkin jaloilleni, ja elämäni on nyt onnellisempaa kuin koskaan aiemmin.

Tulotaso romahti murto-osaan siitä mitä se joskus oli, mutta onneksi se rikastuminen, maine ja kunnia ei ole minulle elinehto. Minulla on nyt katto pään päällä, ruokaa pöydässä, ja ympärillä puhdas luonto, eikä minulta mitään puutu. Näin jälkikäteen ajateltuna se totaalinen romahdus oli kuin lottovoitto, ilman sitä en olisi koskaan oppinut mistä sen todellisen onnen voi löytää.

Vierailija kirjoitti:

Tuo jatkuva palsta-avautuminen ei ainakaan taida viedä sinua mihinkään

Sinunlaisiakin ihmisiä on vaikea ymmärtää. Muutamalla sanalla mitätöidään koko ihmisen tarve tulla kuulluksi asioidensa kanssa. 

Sinulla on varmasti asiat hyvin, hienoa. Voisit poistua palstalta ja ryhtyä toteuttamaan konkreettisesti tuota sinun kaikentietävää elämääsi. 

- lisäyksenä, tämä aihe ei ole ollut esillä minun kirjoittamana palstalla koskaan. 

Toihan on varsin tavallista. Toisaalta voi hyvin olla, että aapeestä ei olisi ollut tuohon työhln ilman mielenterveysongelmaakaan, että työ olisi luonut sellaisen kelle vaan. Voi jopa olla että hän eräällä tapaa jopa aluksi menestyi sen mielenterveysongelman takia: hänhän kuvaa etä oli kiitollinen siitä, miten paljon sai tehdä, siis eräänlainen työnarkomaani. Se on aika vaarallisen kuuloista. Ja saattaa olla, että erinäisiä tilaisuuksia tuli juuri siksi että hän ei pystynyt puolustautumaan ahdistelua ja hyväksikäyttöä vastaan - ahdistelijat ja hyväksikäyttäjät usein haluavat pitää sopivan joukon ahdisteltavia helposti käden ulottuvilla. Sorry konkreettinen kielikuva.

Tmä ei ole tarkoitettu mollaamiseksi, vaan sen toteamiseksi, että tämä on aika tavallista ja tapahtuu ihan liian suurelle osalle nuorista. Kenties jopa suurimmalle osalle. Siitä ei tarvitse syytellä itseään eikä ketään muutakaan.  Kyse onkin siitä, että sitten kun se tapahtuu, saako kammettua itsensä terveemmälle radalle, jossa uraan laitettava panostus paremmin vastaa sekä omia resursseja että palkkioita, vai kuluttaako itsensä kokoknaan lopuun tai romahtaako jo sitä ennen pois työelämäuralta kokonaan.

traagisinta tässä ehkä on se, että ihan liian suuri osa niistä uraansa kunnianhimoisesti suhtautuvista nuorista ja naiveista ihmisistä ymmärtää, että se keskivertokeskitie on oikeasti se, millä parhaiten pärjää. Ne kaikki luulevat, että keskivertoilu on keski-ikäistä luuseriutta ja että juuri hänen pitää voittaa kaikki. Tulos on sitten se, että kynttilät palavat paitsi molemmista päistä myös parista kohtaa keskeltä.

Neljäkymppisenä elämä on kuitenkin jo nähty. 

Lopeta valehtelu ainakin.

Toi nyt vaan niin tavallista elämää. Juuri joku avautui fbssä avoimesti ja pitkästi kuinka on hän on kaikkea tehnyt muttei mitään palkintoa jaossa.

Mistä näitä ihmisiä tulee jotka kuvittelee että tavalliset elämään kuuluvat asiat olisi jotenkin erityisiä juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Luin aikanaan pitkälle, sain hyvän ja vaativan kansainvälisen duunin, ja uraputki oli jyrkässä nousussa. Vastuu ja paine yhdistettynä omaan ylisuorittavaan perfektionistipersoonaani, ja mausteena soppaan vielä vahvat lapsuustraumat, onnistuin raatamaan itseni niin rajuun burnoutiin, että psykiatrisen sairaalan sängyn pohjalta jouduin lopulta lähtemään kasaamaan itseäni pala palalta.

Pitkään jatkunut stressi ja riittämättömät unet olivat aiheuttaneet pysyviä muutoksia, enkä yrityksistä huolimatta kyennyt enää työhöni palaamaan, stressiä en enää kestänyt. Vuosia ihmettelin huuli pyöreänä kuka tai mikä olen, ja mikä maa mikä valuutta, kunnes viimein aloin näkemään asiassa hyviäkin puolia. Downshiftasin rajusti ja lopettin itseltäni mahdottomien vaatimisen, jätin opinnot ja uraputket taakseni, muutin pienelle paikkakinnalle ja ryhdyin "tavikseksi". Stressittömässä ympäristössä pääsin kuin pääsinkin jaloilleni, ja elämäni on

Niin. Onneksi löysit tuon kaiken jälkeen sen rauhan ja oman tiesi. 

Tiedän tietenkin sen, että oikeastaan tuo kaikki uupuminen ja muu mitä itselle tapahtui, olisi varmasti käynyt jossain kohtaa elämässäni poikkeuksetta. Eli tässä suhteessa pitäisi olla armollinen koska elinhän minä silloin niillä eväillä ja toimintatavoilla, jotka eivät olleet päässeet kypsymään eikä elämänkokemusta ollut vielä laajemmin kertynyt työelämässä. En yksinkertaisesti ymmärtänyt haitallisia toimintatapojani. 

Nyt olen iloinen, että saan olla rauhassa ja eheytyä. En juo ja lepään. Paljon työstän sisäisiä haavojani ja uusi sivu on elämässäni kääntynyt. Monta asiaa on tulevaisuudessa juuri nyt työn alla jotka edesauttavat nimenomaan omaa elämääni. Olen enemmänkin sisältäpäin ohjautuva nykyään, ennen ulkoapäin. Nyt on uudet tuulet, sisäinen prosessi käynnissä ja olen kyllä aika innoissani tästä vaikka tuskan kautta tämäkin tilanne on muovautunut.

No, sinä olet elämässäsi kokenut ja kokeillut missä rajasi menevät. Nyt kun tiedät sen, niin tunnistat ajoissa milloin jaksamisesi hälyttää, ja tiedät miten reagoida siihen. Kun kuulet hälytyksen, niin rauhoitat tilannetta ja teet niitä asioita, jotka tukevat hyvinvointiasi. Sitä kautta pääset jatkamaan eteenpäin, etkä ajaudu burn outiin, kuten on aiemmin käynyt.

Kokemuksella osaat nyt välttää samat virheet. Virhe tai vastoinkäyminen ei tarkoita sitä, että pitää lopettaa ja lakata yrittämästä. Vastoinkäymisestä voit ottaa opiksesi, jotta osaat välttää saman toistumisen. Tämän osaamisen turvin voit pärjätä työelämässä paremmin kuin nuorempana.