Eroaisitteko TE, jos avioliitossa olisi nämä kaksi asiaa vialla:

et riko lasten perhettä turhaan



Ja ihmettelen ettet tajua ettei se ole ollenkaan sama kuin että mies on matkoilla kuin että hän ei asu siellä, hän muutta uuteen kotiin joka on myös lastenne koti jossa he ovat kuitenkin "vieraana" muutaman viikonlopun kuussa.



Minunkin mies on työmatkoilla ja matkahommissa ja hyvin pärjätään mutta kyllä se lapselle olis ihan eri että isi tulee kotiin kun työhommat on hoidettu kuin että isi ei tule enää koskaan kotiin ja tämä ei ole isin koti vaan se on jossain muualla.



Et yritä korjata tilannetta KAIKKIEN osapuolten kannalta hyväksi, vain vaan itsesi. Ole edes rehellinen itsellesi.



Jos lapsilta kysyy (mitä ei pidä tehdä) he haluaisivat varmasti että olette yhdessä .

Itselläni ap:n mainitsemat kohdat täyttyy, mutta en koe todellakaan uhranneeni mitään. Minulla on omat rakkaat harrastukset, käyn ystävien kanssa ulkomailla kaupunkilomilla, puuhailen lasten harrastusten parissa, käyn festareilla ja bändien keikoilla, tyttöjenilloissa yms. Saan voimaa em. asioista ja jaksan miestäni ihan silläkin, että avioliittomme mahdollistaa minulle myös tämän OMAN elämän!

Kun tämä tilanne on ollut KOKO AVIOLIITON AJAN. Ja ap:n mies ei ole kykeneväinen asioita käsittelemään. Puhumattoman miehen kanssa on aika vaikea päästä yli mistään kriisistä, koska mun päähän ei vaan mahdu, miten kriisit ratkeaisivat sillä, että molemmat vaan olevat hiljaa.

Yrittäkää jankuttajat nyt uskoa, että sekä ap että hänen miehensä ovat toisilleen täysin väärät ihmiset ja että kumpikin olisi taatusti onnellisempi yksin tai jonkun toisen kanssa. Yrittäkää samalla tajuta sekin, että lapset vaistoavat aivan varmasti kodin ilmapiirin ja että alkujärkytyksestä toivuttuaan ovat varmasti onnellisempia kahdessa kodissa, joissa voi hengittää vapaasti.

Jokainen yli 30 naimisissa ollut kertoo miten liitossa on ollut vaikeita aikoja mutta sitten niistä on kasvettu yli. Yhdessä ja erikseen on asiaa käsitelty.

Meillä se ei onnistunut, mutta nyt muutamaa vuotta myöhemmin mieskin myöntää olleensa onneton kanssani ja on löytänyt itselleen sopivamman kumppanin. Me harjoittelemme lasten kasvattamista yhdessä kahtena perheenä. Keskustelen eksän kanssa paljon enemmän kuin parisuhteen aikana, ja hänelle henkilökohtaisesti kriisi on tehnyt hyvää.



Lapsilla ottaa välillä koville, ja toki suren sitä etteivät he saa kasvaa _onnellisessa_ ydinperheessä. lapset ovat kuitenkin sopeutuneet, surusta puhutaan ja ikävöidä saa. Elämään on tullut uusia tärkeitä aikuisia ja möllöttävien vanhempien tilalla on jotain ihan muuta.



Asiat olivat kovin yksinkertaisia ennen, ja minun elämäni on tällä hetkellä aika raskasta. Jo eropäätöstä tehdessäni tiesin, että tämä on iso riski myös omalle hyvinvoinnilleni. Olen ollut lähellä masennusta, mutta nyt vähitellen voimavarat alkavat palautua. Välit osaan sukulaisista ja ystävistä katkesivat ja työkykykin on ollut niin ja näin.



Olen silti sitä mieltä, että päätös oli oikea. Käänsin jokaisen kiven ja kävin kaikki mahdolliset ajatusketjut läpi (luulisin), yritin löytää uskon jatkamiseen. Monta kertaa olen surrut, kertaakaan en katunut. Arvioin aikanaan mahdollisuudet suhteessa väärin, toisaalta myös toisesta paljastui piirteitä joiden kanssa minun on vaikea elää. En silti kadu sitä, että tein lapset juuri tämän miehen kanssa.



Ja sille, joka miettii löytääkö ap ikinä haluamaansa suhdetta - ei ehkä, mutta jotkut ovat mieluummin yksin kuin toimimattomassa tai epätyydyttävässä suhteessa.

- että 3 lastasi saa normaalisti olla rakkaiden isänsä ja äitinsä kanssa, ja näkevät siis isää päivittäin niinkuin normaalissa perheessä.



-että sinä saat nyt päästä kokeilemaan onko sellainen suhde olemassa,jossa keskustellaan ja seksi on hyvää jne.

et riko lasten perhettä turhaan Ja ihmettelen ettet tajua ettei se ole ollenkaan sama kuin että mies on matkoilla kuin että hän ei asu siellä, hän muutta uuteen kotiin joka on myös lastenne koti jossa he ovat kuitenkin "vieraana" muutaman viikonlopun kuussa. Minunkin mies on työmatkoilla ja matkahommissa ja hyvin pärjätään mutta kyllä se lapselle olis ihan eri että isi tulee kotiin kun työhommat on hoidettu kuin että isi ei tule enää koskaan kotiin ja tämä ei ole isin koti vaan se on jossain muualla. Et yritä korjata tilannetta KAIKKIEN osapuolten kannalta hyväksi, vain vaan itsesi. Ole edes rehellinen itsellesi. Jos lapsilta kysyy (mitä ei pidä tehdä) he haluaisivat varmasti että olette yhdessä .

Olen siis itse kokenut vanhempien kulissiliiton ja se oli HIRVEÄÄ. Ei ollut mitään avoimia riitoja, mutta sellainen yleinen epätyytyväisyyden ja kummallisen kylmyyden ilmapiiri oli koko ajan aistittavissa. En toki vielä ihan pienenä sitä tajunnut, mutta noin 10 v eteenpäin kyllä. Aloin välttelemään kotona olemista, koska siellä oli aina outo, hiljainen pahan olon ilmapiiri. En koskaan halunnut viettää aikaa perheen kesken, vain toisen vanhemman kanssa kerrallaan, koska silloin fiilis oli ihan eri. Yhteiset automatkat esim. olivat ihan painajaismaisia, koska sen tunnelman vain vaistosi jotenkin ja se ahdisti suunnattomasti.

Lapset eivät ole tyhmiä, enkä minä ole kovin hyvä näyttelijä. En pysty vetämään tätä showta vuodesta toiseen väkinäinen hymy naamalla ja onneton olo sisälläni.

Ap.

Et ole vielä ansainnut sitä. Jos nyt eroat, eroat sen vuoksi että olet HUOMANNUT ja YMMÄRTÄNYT että sisälläsi on melkoinen tyhjiö. Olet huomannut että sinulla on tarpeita mutta et ole aivan selvillä niistä. Se mitä sinulle on tapahtumassa on se että olet kasvamassa AIKUISEKSI naiseksi. Olet valmis kasvamaan ja ottamaan vastuun itsestäsi, tarpeistasi ja päätöksistäsi. Se että sinä olet kasvamassa merkitsee sitä että myös avioliitollasi on mahdollisuus. Avioliittosi nykyinen tila heijastaa aiempia pelkojasi. Nyt kun olet itse kasvamassa on mahdollista että avioliittosi myös kokee kasvun ja ryhtyy heijastamaan aikuisempaa, kypsempää ja avoimempaa suhdetta. Se vain vie AIKAA ja aikaahan nykyajan ihmiset eivät halua elämälle antaa.



Anna itsellesi nyt aikaa, harrasta liikuntaa, lue kirjoja, tapaile ystäviäsi ja ennenkaikkea harkitse terapiaa. Tunnut näkevän ongelmat ainoastaan itsesi ulkopuolella mutta tosiasiassa ne ovat kaikki lähtöisin meistä itsestämme.



Vasta kun ryhdyt vahvistamaan itsetuntoasi ja -tuntemustasi tulet olemaan valmis tekemään päätöksen avioliittosi suhteen.

- että 3 lastasi saa normaalisti olla rakkaiden isänsä ja äitinsä kanssa, ja näkevät siis isää päivittäin niinkuin normaalissa perheessä. -että sinä saat nyt päästä kokeilemaan onko sellainen suhde olemassa,jossa keskustellaan ja seksi on hyvää jne.

Eli: lapset saisivat elää ydinperheessä, jossa ahdistava ja rakkaudeton tunnelma, vaikkei olisikaan mitään avoimia riitoja, ihan kuten minä itse aikoinani. En tajunnut, missä oli vika. En tajunnut vanhempieni tsemppaavan ja suorittavan avioliittooaan vain minun takiani.

Yritin olla parempi lapsi, yritin pärjätä koulussa, yritin miellyttää vanhempiani kaikin tavoin, jotta kodin ilmapiiri muuttuisi paremmaksi. Se oli helvettiä. Vanhemmat lopulta erosivat, kun olin 16 v ja tajusin kyllä, että he olivat olleet minun takiani yhdessä niin pitkän. Se on HIRVEÄ taakka lapselle kannettavaksi.

et riko lasten perhettä turhaan Ja ihmettelen ettet tajua ettei se ole ollenkaan sama kuin että mies on matkoilla kuin että hän ei asu siellä, hän muutta uuteen kotiin joka on myös lastenne koti jossa he ovat kuitenkin "vieraana" muutaman viikonlopun kuussa. Minunkin mies on työmatkoilla ja matkahommissa ja hyvin pärjätään mutta kyllä se lapselle olis ihan eri että isi tulee kotiin kun työhommat on hoidettu kuin että isi ei tule enää koskaan kotiin ja tämä ei ole isin koti vaan se on jossain muualla. Et yritä korjata tilannetta KAIKKIEN osapuolten kannalta hyväksi, vain vaan itsesi. Ole edes rehellinen itsellesi. Jos lapsilta kysyy (mitä ei pidä tehdä) he haluaisivat varmasti että olette yhdessä .

Olen siis itse kokenut vanhempien kulissiliiton ja se oli HIRVEÄÄ. Ei ollut mitään avoimia riitoja, mutta sellainen yleinen epätyytyväisyyden ja kummallisen kylmyyden ilmapiiri oli koko ajan aistittavissa. En toki vielä ihan pienenä sitä tajunnut, mutta noin 10 v eteenpäin kyllä. Aloin välttelemään kotona olemista, koska siellä oli aina outo, hiljainen pahan olon ilmapiiri. En koskaan halunnut viettää aikaa perheen kesken, vain toisen vanhemman kanssa kerrallaan, koska silloin fiilis oli ihan eri. Yhteiset automatkat esim. olivat ihan painajaismaisia, koska sen tunnelman vain vaistosi jotenkin ja se ahdisti suunnattomasti. Lapset eivät ole tyhmiä, enkä minä ole kovin hyvä näyttelijä. En pysty vetämään tätä showta vuodesta toiseen väkinäinen hymy naamalla ja onneton olo sisälläni. Ap.

Et ole vielä ansainnut sitä. Jos nyt eroat, eroat sen vuoksi että olet HUOMANNUT ja YMMÄRTÄNYT että sisälläsi on melkoinen tyhjiö. Olet huomannut että sinulla on tarpeita mutta et ole aivan selvillä niistä. Se mitä sinulle on tapahtumassa on se että olet kasvamassa AIKUISEKSI naiseksi. Olet valmis kasvamaan ja ottamaan vastuun itsestäsi, tarpeistasi ja päätöksistäsi. Se että sinä olet kasvamassa merkitsee sitä että myös avioliitollasi on mahdollisuus. Avioliittosi nykyinen tila heijastaa aiempia pelkojasi. Nyt kun olet itse kasvamassa on mahdollista että avioliittosi myös kokee kasvun ja ryhtyy heijastamaan aikuisempaa, kypsempää ja avoimempaa suhdetta. Se vain vie AIKAA ja aikaahan nykyajan ihmiset eivät halua elämälle antaa. Anna itsellesi nyt aikaa, harrasta liikuntaa, lue kirjoja, tapaile ystäviäsi ja ennenkaikkea harkitse terapiaa. Tunnut näkevän ongelmat ainoastaan itsesi ulkopuolella mutta tosiasiassa ne ovat kaikki lähtöisin meistä itsestämme. Vasta kun ryhdyt vahvistamaan itsetuntoasi ja -tuntemustasi tulet olemaan valmis tekemään päätöksen avioliittosi suhteen.

Pystynkö rakastumaan mieheeni, kun en ole häntä vielä koskaan rakastunut, enkä edes tunne häntä kunnolla? Alkaako hän yhtäkkiä kommunikoimaan kanssani, kun ei ole tähänkään asti mitään puhunut, vaikka olen yrittänyt kaikkea terapiasta treffi-iltoihin? Alanko yhtäkkiä himoitsemaan häntä, kun tähän asti hänen kosketuksensa on tuntunut vain epämiellyttävältä ja väärältä?

Yritin nimittäin uskoa tuohon monta vuotta, eikä mikään muuttunut. Nämä ajatukset eivät ole uusia, olen vain tunkenut niitä väkisin takaisin alitajuntaani, kunnes ne eivät enää suostuneet pysymään siellä.

Ei apn kysymys ollut, pitäisikö hänen erota vaan EROAISITTEKO TE? Näin haetaan milipiteitä ja perspektiiviä, ei oman päätöksen pyörtämistä.

kaikki muut vastaukset,paitsi ne joissa kompataan sua että eroa!

Olet saanut hyviä vastauksia, mutta jankkaat vaan omaa stooriasi.



Mene ja eroa,olet selvästi jo päätöksesi tehnyt. Ihan turha jankata täällä,ja kalastella vastauksia jotka miellyttävät sinua. Monet ovat eri mieltä kanssasi, koska lapsesi ansaitsevat kodin, jossa on isä ja äiti. Olet itse sokaistunut sille, oman menneisyytesi takia. Eihän sinun TARVITSE TOISTAA vanhempiesi menettelyä, vaan voit toimia PAREMMIN. Ja hoitaa suhteenne kuntoon, ainakin niin kuntoon, että lapsilla on hyvä olla.



Mut ai niin, ei sua kiinnosta. Joten thats it-eroa. Ihan sama mulle, tämä maa on jo täynnä erolapsia, 3 lisää siihen-who cares.

Olen samaa mieltä niiden vastaajien kanssa, jotka ovat jo huomauttaneet, että olet päättänyt erota ja haet vain tukea selityksillesi. Nyt kaivat vielä lapsuudenmuistotkin tukemaan.



Ei omien vanhempienikaan liitto ollut onnellinen ja lopulta päätyi eroon. 16 vuotiaana se oli helppo sulattaa ja ymmärtää, mutta en usko että se olisi ollut sitä paljon aikaisemmin. Minulle kyllä riitti, että ei ollut avointa riitaa, ja oli ihanaa, kun joskus tehtiin jotain koko perhe yhdessä ja vanhemmat vähän edes naureskelivat yhdessä. Ei lapsi vaadi mitään suurta tunteiden tulitusta vanhempien suhteelta.



Minä en itse ymmärrä tuota "halua tuntea toinen", ja vielä niin, että odotat toisen "avautuvan".

Olen ollut mieheni kanssa yli 10 vuotta, eikä tuo ole mikään avautuja. Silti mielestäni tunnen hänet, jossain asioissa jopa paremmin kuin mies itse.

ap:n miehellä on vain olla ja möllöttää? Miksi hänen ei tarvitse tulla vastaan, kasvaa ja kehittyä? Miksi hän saa olla omassa eriössään, eikä hänen tarvitse yrittääkään vastata ap:n tarpeisiin? miksi ap:n pitää yrittää löytää seksikipinä, mutta miehen ei tarvitse yrittää keskustella?

Et ole vielä ansainnut sitä. Jos nyt eroat, eroat sen vuoksi että olet HUOMANNUT ja YMMÄRTÄNYT että sisälläsi on melkoinen tyhjiö. Olet huomannut että sinulla on tarpeita mutta et ole aivan selvillä niistä. Se mitä sinulle on tapahtumassa on se että olet kasvamassa AIKUISEKSI naiseksi. Olet valmis kasvamaan ja ottamaan vastuun itsestäsi, tarpeistasi ja päätöksistäsi. Se että sinä olet kasvamassa merkitsee sitä että myös avioliitollasi on mahdollisuus. Avioliittosi nykyinen tila heijastaa aiempia pelkojasi. Nyt kun olet itse kasvamassa on mahdollista että avioliittosi myös kokee kasvun ja ryhtyy heijastamaan aikuisempaa, kypsempää ja avoimempaa suhdetta. Se vain vie AIKAA ja aikaahan nykyajan ihmiset eivät halua elämälle antaa. Anna itsellesi nyt aikaa, harrasta liikuntaa, lue kirjoja, tapaile ystäviäsi ja ennenkaikkea harkitse terapiaa. Tunnut näkevän ongelmat ainoastaan itsesi ulkopuolella mutta tosiasiassa ne ovat kaikki lähtöisin meistä itsestämme. Vasta kun ryhdyt vahvistamaan itsetuntoasi ja -tuntemustasi tulet olemaan valmis tekemään päätöksen avioliittosi suhteen.

Pystynkö rakastumaan mieheeni, kun en ole häntä vielä koskaan rakastunut, enkä edes tunne häntä kunnolla? Alkaako hän yhtäkkiä kommunikoimaan kanssani, kun ei ole tähänkään asti mitään puhunut, vaikka olen yrittänyt kaikkea terapiasta treffi-iltoihin? Alanko yhtäkkiä himoitsemaan häntä, kun tähän asti hänen kosketuksensa on tuntunut vain epämiellyttävältä ja väärältä? Yritin nimittäin uskoa tuohon monta vuotta, eikä mikään muuttunut. Nämä ajatukset eivät ole uusia, olen vain tunkenut niitä väkisin takaisin alitajuntaani, kunnes ne eivät enää suostuneet pysymään siellä.

Onhan tuo kaikki mahdollista, mutta tuskin me voidaan sun puolesta kertoa!?

Syvällisessä suhteessa kaikki on mahdollista. Mutta jos suhteenne on niinkin pinnallinen mitä olet antanut ymmärtää, niin en tiedä.

Ei apn kysymys ollut, pitäisikö hänen erota vaan EROAISITTEKO TE? Näin haetaan milipiteitä ja perspektiiviä, ei oman päätöksen pyörtämistä.

On hienoa kuulla toisten päätöksistä ja elämästä. Myös siitä, miten eri ihmisetarvottavat asioita eri tavoin liitoissaan ja miten ajatukset voivat muuttua ajan myötä.

En ole vielä tehnyt päätöstä, mutta en näe oikein muuta ratkaisua, kuin ero. Yritin niin kovasti rakastua mieheeni vuoskausien ajan, mutta se strategia ei oikein toiminut. Jos tosiaan tuo kämppiksinä asuminen onnistuisi... Olisi mahtavaa lapsille. Toisaalta sitten en halua heille samaa kohtaloa kuin itselleni, eli olisiko selvä ero samantien sitten parempi ilman mitään pitkittelyjä?

Se tiedän aivan 100 % varmasti, että mies ei häipyisi mihinkään lasten elämästä, lapset ovat hänelle ykkösiä joka tapauksessa. Hän on todella hyvä ihminen ja hyvä isä. Ei minua edes haittaisi, jos hän löytäisi jonkun hänelle paremmin sopivan naisen, joka ei vaatisi häntä muuttumaan toisenlaiseksi. Kunhan ei nyt heti tosiaan lapsille alkaisi uusia naisia esittelemää, mutta uskon, että hän olisi ernkin jälkeen yhtä fiksu lasten suhteen kuin nytkin.

Miehet ei yleensä vaihtamalla parane. Koitaisin hyväksyä viat ja elää niiden kanssa.

Tämä tosin ei ole kommentti ap:n tilanteeseen vaan ylläolevaan outoon väitteeseen. Sanomalla, ettei mies vaihtamalla parane, sanot itse asiassa, että kaikki miehet ovat samanlaisia. Höh. Kyllä minulla vain vaihtamalla parani, ja paljon.

Ap:ta en osaa neuvoa; sinun on vain selviteltävä ajatuksiasi ja tehtävä oma ratkaisusi.

niin onko se sitten muka hyvä? Kyllähän lapset aistii sen kodin ilmapiirissä jos vanhemmat eivät ole onnellisia, ja minkälaisia lapsistakin sitten tulee tunne-elämältään ja muutenkin ja kuinka osaavat itse hankkiutua (tai yrittää edes) onnelliseen parisuhteeseen jos saavat ihan päinvastaisen mallin kotoa. Kyllähän sitä voi koittaa hakea ilon hetkiä niistä tyttöjen illoista ja harrastuksista jne. mutta hei haloo, ei kukaan voi onnea näytellä 10-15 vuotta. Ihminen on ihminen eikä kone, ja se tuntuu aika usein unohtuvan. Ikävät erot on maailman kamalin asia lapsille, mutta erot ja sen jälkeiset huoltajuudet jne voi myös hoitaa hyvin.

Et ole vielä ansainnut sitä. Jos nyt eroat, eroat sen vuoksi että olet HUOMANNUT ja YMMÄRTÄNYT että sisälläsi on melkoinen tyhjiö. Olet huomannut että sinulla on tarpeita mutta et ole aivan selvillä niistä. Se mitä sinulle on tapahtumassa on se että olet kasvamassa AIKUISEKSI naiseksi. Olet valmis kasvamaan ja ottamaan vastuun itsestäsi, tarpeistasi ja päätöksistäsi. Se että sinä olet kasvamassa merkitsee sitä että myös avioliitollasi on mahdollisuus. Avioliittosi nykyinen tila heijastaa aiempia pelkojasi. Nyt kun olet itse kasvamassa on mahdollista että avioliittosi myös kokee kasvun ja ryhtyy heijastamaan aikuisempaa, kypsempää ja avoimempaa suhdetta. Se vain vie AIKAA ja aikaahan nykyajan ihmiset eivät halua elämälle antaa. Anna itsellesi nyt aikaa, harrasta liikuntaa, lue kirjoja, tapaile ystäviäsi ja ennenkaikkea harkitse terapiaa. Tunnut näkevän ongelmat ainoastaan itsesi ulkopuolella mutta tosiasiassa ne ovat kaikki lähtöisin meistä itsestämme. Vasta kun ryhdyt vahvistamaan itsetuntoasi ja -tuntemustasi tulet olemaan valmis tekemään päätöksen avioliittosi suhteen.

Pystynkö rakastumaan mieheeni, kun en ole häntä vielä koskaan rakastunut, enkä edes tunne häntä kunnolla? Alkaako hän yhtäkkiä kommunikoimaan kanssani, kun ei ole tähänkään asti mitään puhunut, vaikka olen yrittänyt kaikkea terapiasta treffi-iltoihin? Alanko yhtäkkiä himoitsemaan häntä, kun tähän asti hänen kosketuksensa on tuntunut vain epämiellyttävältä ja väärältä? Yritin nimittäin uskoa tuohon monta vuotta, eikä mikään muuttunut. Nämä ajatukset eivät ole uusia, olen vain tunkenut niitä väkisin takaisin alitajuntaani, kunnes ne eivät enää suostuneet pysymään siellä.

Onhan tuo kaikki mahdollista, mutta tuskin me voidaan sun puolesta kertoa!? Syvällisessä suhteessa kaikki on mahdollista. Mutta jos suhteenne on niinkin pinnallinen mitä olet antanut ymmärtää, niin en tiedä.

Sen vuoksi roudasinkin miehen terapiaan, että oppisin tuntemaan häntä ja mahdollisesti sitten myös rakastumaan häneen. Se ei kuitenkaan toiminut, koska mies on ihmisenä sellainen kuin hän on. En tunne, että minulla olisi oikeutta pyytää häntä muuttumaan, mutta stten taas toisaalta en pysty myöskään rakastamaan ihmistä, jota en oikeasti tunne.

Kyllä, suhteemme on siis juuri niin pinnallinen. Jos toiseen voi rakastua urheilutulosten, lasten ja naapureiden tekemisten perusteella...

Ja btw, en usko, että mieskään rakastaa minua mitenkään kauheasti. Epäilen ja että muutoksen ja yksinjäämisen pelko pitävät miestä tässä liitossa. Toki en voi varmaksi sanoa, koska hän ei pysty siitä puhumaan.

mutta miten uskot miehesi tuntevan ja luottavan sinuun kun kerran kuussa kännissä "suostut" olemaan patjana joka miettii muita?

Ei kai se ole ihme ettei miehesi luota sinuun avautuakseen ja saisitte sen "yhteyden" kun sä inhotuksesta väristen pakottaudut seksiin. Uskotko sen parantavan suhdettanne?



Mitä jos sä nyt hetkeksi lopetat sekä seksin että treffi-illat joissa sä tenttaat miestäsi. Sinä menet terapiaan yksin. Ja sitten katsot kuinka alkaa parisuhde kehittyä koska jos miehesi on kertonut kuinka tunsi suhteen alussa niin silloinhan te olette joskus jutelleet.