Mitä jumal*uta mä saan ton 2-vuotiaan kuriin ennen kuin tapan sen!?!??!?

Oliko se kivaa? Ellei ollut, ÄLÄ TOIMI SAMOIN.

Tiedän että saat kohta aika tylyä palautetta, mutta tosiasiassa näin voi käydä kun on väsynyt. Kyllähän sun puheista näkyy, että olet itse huolissasi asiasta... oletko kotona päivät näiden kahden kanssa?



Olisiko mahdollista että saisit apua tai vaikka vain tämän vanhemman lapsen mummulaan?



Eihän se meuhkaaminen lapsille hyvästä ole, mutta turha siitä on syyllistää. Sun on löydettävä vapaata aikaa ja tilaa itsellesi. Nuo kiukuttelut ei tunnu sitten enää niin pahoilta..

Pääseekö tällaisesta käytöksestä eroon vai onko lasten kannalta parasta antaa ne pois tai häipyä itse ja jättää lapset isänsä kasvatettaviksi? Minun käytökseni pilaa lapset kyllä nopeasti, tai on kyllä jo pilannut.

Täytyy se huutaminen saada loppumaan. Kaikki lapset alkaa oireilla noin, jos aikuinen sekoilee tolla lailla.

Jos isä osaa hoitaa lapsia, edes puoliksi hyvin, niin jätä lapset sen hoitoon ja mene itse lomalle. Vaikka viikoksi etelään. Että kaikki saavat rauhoittua.

Mulla on välillä samanlainen olo. On vaan niin väsy. Tsemppiä! Välillä hävettää oma käytös. Pyydä neuvolasta apua. JOs vaikka saisit perhetyöntekijän auttamaan välillä.



Jaksamaista!

Olen ihan kamala akka, tiedän sen. Mutta en vaan saa pidettyä itseäni rauhallisena. Ei mua ole kohdeltu näin lapsena, mutta äitini oli tosi etäinen, samoin isäni. Lähimmät aikuiskontaktit oli enemmänkin hoitotädit, jotka sentään leikkivät ja kyselivät edes jotain. Kai tämäkin lapsuudesta johtuu.



ap

ja puhu siellä tunteistasi ja ongelmistasi.

Perheneuvola voisi olla sinulle oikea paikka.

Kun päässä alkaa keittää noin kovasti, on aika miettiä, että mikä sen elämän täyttää. Jos elämä on pelkästään uhmaikäisen ja pienen vauvan hoitoa, ei todellakaan ole ihme, että kiristää.



Nyt mars mars lapset isälle, mummolle, kummille, ystävälle hoitoon pari kertaa viikossa ja itsellesi joku oma harrastus tai vaikka menet pariksi tunniksi kahvilaan lehtiä lukemaan.



Uhmaikäisen kanssa on tosi raskasta.

Imetätkö vielä? Jos et, ruvetkaa järjestämään sulle parin päivän lomaa. Kaikki näyttää toisenlaiselta jo pienen breikin jälkeen.

Soitat heti neuvolan terkkarille ja kerrot ettet jaksa enää ja miten väsynyt olet lapsiin. Tarvitset oikeasti apua,itellä oli melko sama tilanne joku vuosi sitten,sain lääkityksen ja johan alkoi elämä maistumaan. Sulla on melko varmasti synnytyksen jälkeistä masennusta ja siihen saa hoitoa! Lapset on ihan viattomia tuohon tilanteeseen ja joutuvat kärsimään koska äitikin kärsii. Oikeasti hae nyt apua,et ole ainoa jolla on tuollainen ongelma!

ennenkuin joudut selittämään "että mulla vaan naksahti jotenkin päässä".....

Mene lasten kanssa vikka metsään, anna sen 2v:n tehdä rauhassa mitä itse haluaa. Pienempi rattaissa tai liinassa. Ajattele luontoa tms. keskity PUHUMAAN lapselle, kkun on asiaa. Päätä, ettet huuda. Tällä hetken pakkasissa tuo metsään meno on vähän hankalampi juttu tietty.

Jos kohtauksesi tulee sisällä. Ota takki ja mene minuutiksi ulos. Lapset ei hajoa minuutissa. Saa aikalisän, joka auttaa kummasti.

Kun miehesi tulee kotiin (on ilmeisesti töissä päivällä) lähde silloin puoleksi tunniksi lenkille: saat omaa aikaa, mieli ja ruumis rentoutuu ja vierkistyy.

Nuku itsekin riittävästi. Kun lapset menee yöunille, mene itsekin.

Tapaa muita äitejä ja lapsia esim. MLL:n kahviloissa. Näin saat vertaistukea.

En usko, että olet hullu tai aivan kamala. KAksivuotias ja vauva vie paljon voimia äiti-ihmiseltä. Mutta tuo puolivuotta menee pian, usko pois! Kokemusta löytyy...

lopettaa huutamisen. Et voi odottaa lapselta hyvää käytöstä kun et itekkääm käyttäydy hyvin. Mun lapsuus oli pelkkää äidin huutamisen kuuntelemista, enkä toivo yhdellekään lapselle samanlaista äitiä.

samnkaltaisia aloituksia on päivittäin ja samaan tyyliin kirjoitettu. Ja jos ei ole, ihmettelen suuresti miten akuinen ihminen voi käyttäytyä noin, kyseessähän on ihan pieni 2v lapsi! herranjumala miksi te urpot ja sairaat ihmiset sikiätte jos ei ole mitään avaimia vanhemmuuteen????

meillä 3 v poika on ainakin 15x kamalampi kuin 2 vuotiaana.. Huumorilla vaan yritetään selvitä, enkä mä ratkee pojalle juuri huutamaankaan. Ymmärrän kyllä jos on vauvakin että pää leviää, mutta ei siinä auta kun lopettaa huutaminen. Et voi olla lapsillesi tuollainen ap! Mutta onneksi tiedät sen itsekin. Jollain konstilla tuo SINUN käytös on loputtava.

Minä kykenen hoitamaan huutamatta jopa vieraita lapsia.

Ethän sinä aikuinen ihminen ole vastuussa teoistasi?!



Kannattaisiko nyt hankkia vähän järkeä tohon elämään?

Itse soittaisin poliisille jos tollasen mamman tuntisin.

hakea apua, kun siitä nousee sitten niin hirveä show. En halua mitään sossukähinöitä ym. En vaan taida rakastaa lapsiani niin paljon että ottaisin johonkin yhteyttä? En halua meistä mitään lastensuojelutapauksia vaikka sellasia ehkä ollaankin.

Olen yksin lasten kanssa, mies on töissä joka päivä klo 20 asti, hädin tuskin näkee lapsia aamulla ja illalla vilaukselta. Ja voitte päätellä että mulla ei ole mitään omia menoja.

Joku kirjoitti että se on taas täällä, ylläriylläri en ole aiemmin tästä kirjoittanut, en varmaan ole ainoa kotiäiti jonka pää on sekoamassa. Välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja. Pelkään että nää huonot päivät jättää jälkensä lapsiin.

Tänään on ollu ihan kamalaa. Heräämisestä asti olen vaan huutanut molemmille. Kurkku on ihan käheä täysillä huutamisesta. 2-vuotias pelkää kummituksia ja niiden tulolla olen sitä pelotellut niin että olen saanut sen edes syömään. Uloslähtö jätettiin väliin kun alkoi hirveä huuto heti pukiessa, paiskasin haalarin seinään ja huusin suoraa huutoa ja päätin että ulos ei mennä.

Vauvalle olen huutanut "turpa kiinni" tai "hiljaa saatana", tosi kiva kun 2-v. matkii perässä. Mutta en jaksa ees välittää. 2-v on ollu yhtenä päivänä viikossa puistotädillä pari tuntia, mut jätetään nyt sekin väliin koska en jaksa raahautua sinne puistoon plus että poika alkais kuitenkin puistossa huutaa jollekin "hiljaa saatana", en jaksa sitä meuhkaamista mikä siitä nousee.



Tällästä on mun elämä. Tuntuu että lapset on pilanneet mun elämän ja mä pilaan niiden elämän. Kiinnostaisi tietää onko tästä mahdollistakaan päästä pois? Miten tätä vihaa saa hallittua? Ei se ole enää edes kiukkua vaan puhdasta vihaa, tekisi välillä ottaa lihanuija laatikosta ja mätkiä lapsia kun eivät tottele.



ap

olet huomannut virheesi. Itsekään en ole kovin ylpeä joistakin päivistä lasten hoidon osalla. Meilläkin lapsilla pieni ikäero ja aikamoista nalkuttamista ja välillä ikävä kyllä räyhäämistä on ollut. Ikinä en ole väkivaltaa käyttänyt, mutta ääntä olen ehkä luultavasti liikaa korottanut.



Meillä päivät menneet paremmin kun ollaan jossain käyty. Siis ihmistenilmoilla. Perhekahviloissa jne. Olisiko teillä kunnan avoimessa päiväkodissa hoitomahdollisuutta. Voisit viedä kaksivuotiaan sinne muutamaksi tunniksi hoitoon silloin tällöin. 2v. on ikävä ikä, kun ei kerhoja vielä ole silloin tarjolla, vaikka lapsi selvästi sitä kaipaakin. Joka päivä pihalle myös leikkimään haukkaamaan raitista ilmaa. Minulla ainakin on aina kotona tuntunut, että seinät kaatuu päälle.



Sitten kun mies tulee kotiin, niin lähdet joskus lenkille yksin tai kaverin kanssa. Menet myös muutaman kerran kuukaudessa jonnekin ihan itseksesi, esim. leffa, ravintola jne. Ja alat tekemään 2 vuotiaasi kanssa kahdestaan teidän juttuja. Menette vaikka kaksin pulkkailemaan tai kirjastoon. Ihan ammattilaisen neuvo minulle oli, että anna täysi kahdenkeskinen huomio joskus vanhemmalle lapselle niin ehkä ne uhmakohtaukset on hiukan hallittavampia. Huomiotahan se vanhempi hakee.



Meidän lapset nyt 3 ja risat ja 1v8kk ja elämä jo helpompaa. Eli kyllä se siitä ajan kanssa paranee!!!

heti kaikki kauhistelee ja on suunnilleen tekemässä ilmoitusta lastensuojeluun. mä tiedän miltä sustä tuntuu, ap. mulla on välillä hermot kanssa niin loppu. yritän olla kärsivällinen ja raivoan sitten yksin. onneksi mulla on vain 1 lapsi. mä en jaksa ruuan kanssa kiukuttelua, jatkuvaa turhaa kitinää jostain mitättömistä asioista. Mieheni ei tee oloani yhtään paremmaksi, vaan on aiheuttanut hermoromahdukseni jatkuvalla valehtelullaan. Sitä ennen olin paljon iloisempi ihminen. hän itse ei tajua, että hermoni ovat riekailena hänen takiaan.



mä en oo edes mitään kotiäitityyppiä. rakastan lastani yli kaiken, mutta vituttaa tää talvi, kotona kykkiminen, jatkuva käytettävissäoleminen. ei ole edes viittä minuuttia omaa aikaa kuunnella ajatuksiaan. vauva on sitä tyyppiä, joka ei viihdy yksin hetkeäkään. me heräämme yhdessä, hyvällä tuurilla on pienet päiväunet, me menemme nukkumaan yhdessä. ja illalla on n. 5 tuntia kitinää.



ap ei varmaan oikeesti oo ihan tollanen, mutta kun vituttaa joku asia, niin miksei sitä saisi sanoa ilman, että kaikki supermammat heti kauhistelee.



mulle ei tule toista lasta pitkään aikaan, koska tiedän, ettei hermoni kestäisi. mun pelastus on pitkät lenkit iltaisin koiran kanssa. mutta mun tapauksessa syy on mun miehen. mä syytän sitä omasta epvakaisuudestani. kiitos vaan ja ap ota omaa aikaa!!!

..mua puistattaa kun luin viestisi. eihän se 6kk edes vielä ymmärrä mitään, eikä voi sanoa että "se ei tottele". Oo kiltti ja hae apua. Ellet sitten provoile, mitä kyllä hartaasti toivon! Apua on saatavilla. Et voi elää itsesi kanssa jos todella pilaat lastesi elämän. Ota ihan heti nyt tästä paikasta yhteys neuvolaan, kerro, että sulla on niin vaikeaa että voisit satuttaa lapsias. Saat apua saman tien, ihan varmasti. Täällä palstalla kukaan ei voi sua auttaa. Vältyt vielä varmasti lastensuojelulta, jos haet apua nyt. Jos annat tilanteen jatkua, sitten tosiaan saattaa olla sosiaalitantat ja lastensuojelu oven takana, tai jopa poliisi. Et pysty hallita vihaasi yksin, jos tuollaista ajattelet. Lue oma tkstisi ja mieti, miten kamalia puhut. Olet pikaisesti avun tarpeessa, älä anna tilanteen jatkua.