Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä jumal*uta mä saan ton 2-vuotiaan kuriin ennen kuin tapan sen!?!??!?

Vierailija
28.01.2010 |

Alkaa pää hajota. 2-v. on ihan sietämätön koko ajan, kiukkuaa ja raivoaa eikä tottele mitään. Mulla on kaiken lisäksi 6 kk vauvakin, ei pää enää kestä.

Huudan vaan koko ajan molemmille lapsille, tänään pakkosyötin vauvan survomalla lusikalla väkisin ruokaa suuhun kun en vaan jaksa taistella ruokailun kanssa. 2-vuotiaan jätän monta kertaa ilman ruokaa jos vähänkin leikkii ruualla tai pelleilee.



Mä en osaa kommunikoida lasteni kanssa enää oikein muuten kuin huutamalla. Välillä puren hampaita yhteen niin että pää tärisee, etten huutaisi kirosanoja. Ja välillä huudan. Retuutan lapsia ja olen niille oikeasti ihan kamala.



Pääseekö tällaisesta käytöksestä eroon vai onko lasten kannalta parasta antaa ne pois tai häipyä itse ja jättää lapset isänsä kasvatettaviksi? Minun käytökseni pilaa lapset kyllä nopeasti, tai on kyllä jo pilannut.

Kommentit (93)

Vierailija
81/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieheni on aina tehnyt tosi pitkiä päiviä ja saattaa olla viikonloppunakin töissä. Minä olen ollut yksin kahden pienen lapsen kanssa. Rankkaa on välillä ollut ja minullakin hermo menee herkästi ja saatan tavallaan menettää kontrollin hetkeksi.



Minua on auttanut se, että en ota paineita oikeen mistään, teen asiat mahdollisimman helpoksi ja kun tilanne kiristyy yritän leijailla mielessäni muualle.



Vauvalle tarjosin vain sormiruokaa, koska esikoisen kanssa koin syöttämisen todella hermoja raastavaksi. Vauva söi mitä söi ja sai maitoa ruuan päälle. Hyvin kasvoi ja nyt isompana on tosi hyvä syömään.



Tiedän, että kuulostaa kamalalta, mutta ainoa keino helpottaa tilannetta on sun asennemuutos. Mieti vielä avun hakemista, olisi tärkeää, että saat ton 'vihankierteen' katkeamaan, saisit vähän omaa aikaa (miten viikonloput? voisiko mies hoitaa lapset?) ja oppisit suhtautumaan ympäristöösi vähän 'relammin'. Ei ole niin vakavaa jos isompi vähän riehuu, laita sille pino tyynyjä, kiukuttelua ja huutoa ei tarvii kuunnella, mene tekemään jotain muuta, ajattele omia juttujas jne.



En tiedä oliko tästä sulle apua, mutta nää on auttaneet mua selviämään yksin lasten kanssa kotona.

Vierailija
82/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun joutuvat olemaan tuollaisen äidin kanssa. Lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seinähullu äiti.



Kenenkään lapsen ei kuuluisi saada kuvaamasi kohtelua missään ei kotona eikä muuallakaan.



Sinun on haettava apua ongelmiisi, lapset ovat viattomia. Lapsia syyllistät aivan turhaan, he peilaavat käyttäytymisessään sinua. Lisäksi lapset pelkäävät sinua ja ovat stressaantuneita. Olet tarkoituksellisesti pelotellut lastasi joka sekin on aivan järkyttävää.



Jos et muuta tyyliäsi lapsistasi kasvaa psyykkisesti häiriintyneitä ja se näkyy jo pian muillekin.



Et osaa olla aikuinen ja kohdalla lapsiasi lapsina, odotat heiltä aikuisen käyttäytymistä jota et itsekään osaa etkä hallitse.



Hanki lapsille hoitaja muutamaksi kerraksi viikossa ja mene tuulettumaan. Lisäksi käyt siellä psykiatrilla ja pian.



Lapsille voi ostaa hoitopalveluita jos et pyydä kunnasta tukea.



Minulta meinasi loppua voimat kun oli kaksi lasta pienellä ikäerolla, olen yksinhuoltaja ja kaikesta vastuussa 24/7. Oma jaksamisesni joutui koetukselle toisen lapsen rankan sairastelun vuoksi.



En kuitenkaan käyttäytynyt tuohon tapaan, purin hammasta, pyysin hoitoapua, ainoa toive oli kun joskus saisin nukkua kun lapsi valvotti todella paljon. Minun väsymiseni oli fyysistä laatua, toki henkinen kanttikin joutui koetukselle. Selvittiin.



Joskus tilasin MLL hoitajan ja kävin asioilla kaupungilla itsekseni tai tapasin tuttuja. Ravintolaillat ja bilettäminen niitä en ole kaivannut koska se ei vaan kiinnosta.



Enemmänkin kulttuuritapahtumat kiinnostaa ja niissä kun pääsee käymään virkistyy henkisesti. Teatteri, taidenäyttelyt, musiikki ja elokuvat - suosittelen.



Jos sinusta ei ole äitiyteen sen jälkeen kun olet hakenut ja saanut apua on parempi vaihtoehto jättää lapset isälleen ja muuttaa muualle tai sitten lapset adoptioon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

on pienin murhe=)Mutta itselläkin on tuollaisia hetkiä jolloin tosiaan koko perhe v...taa ei kuitenkaan koko ajan.Meillä 2-vuotias käy kerhossa,ja muutenkin avoimesa kerhossa käydään paljon,jos kotiin jää hajoo pää..myös ulos menen vaikka pakolla.Kun kuopus nukkuu nukun aina itekkin,en ees harkitse mitään kotihommia.

Mies hoitaa lapsia (3kpl)paljon ja käy pulkkamäessä yms.kirjastoissa kun minä makaan yksin kotona ja lataan akkuja.Keran kuussa lapset hoitoon ja biletetään miehen kanssa aamuun,tai tehdään jotain muuta turhaa=)

Vierailija
84/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei aina tarvi olla neuvolaan yhteydessä, jos muutenkin tuntuu, ettei kemiat pelaa.



Ehkä voisit soittaa kunnan tai seurakunnan perheterapeutille? Mulla on hyviä kokemuksia seurakunnan terapiasta, eikä siellä todellakaan tuputeta tai edes puhuta uskonnosta! Akuuttiaikojakin löytyy ja lapset voi varmasti ottaa mukaan.



Voimia sulle ja lapsillesi! Toivon todella, että haet apua!! Olet jo oikealla polulla avun hakemisen suhteen, kun otit asian täällä puheeksi.

Vierailija
85/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän miltä sinusta tuntuu!! Itse olen saanut elämänhaluni takaisin ja nautin lapsistani ihan eritavalla kuin ennen, kun olin samanlainen kuin sinä. Vihasin itseäni, ja sitä etten voinut olla hyvä äiti lapsilleni vaan huusin jatkuvasti;( Ajatuskin surettaa...



Sain lääkityksen ja elämä hymyilee, ennen tulinen tempperamenttini vei voiton, nyt ei lasten kiukuttelut stressaa läheskään niin paljon mitä ennen. On ihan ihmeellistä, että elämä voi olla tälläistä! Rakastan lapsiani niin paljon

Vierailija
86/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Jos jollain pillerillä tämä huutaminen ja suuttuminen loppuisi, niin ok, muut keinot on täysin poissuljettuja".

Nonni, tässä se tulee se suomalaisuuden ydin... nappia naamaan vaan ja johan se aurinko paistaa. Sekö se nyt sitten on avain kaikkeen? Voi helvetti!!!! Ei tartte enää ihmetellä, kun lehdet repostelee masennuslääkkeiden käyttäjämäärillä... Tottahelvetissä käyttäjämäärät on pilvissä, kun asenne on toi (ja ei, mä EN nyt tuomitse kaikkia masennuslääkkeitä syöviä). Itsensä kanssa ei viitsi tehdä yhtään töitä... pillereillä vaan homma kasaan. Muuta nyt asennettasi ja hae ensin keskusteluapua. Aloitat siitä, että varaat sen ajan lääkärille ja puhut ongelmastasi siellä... miehesi nyt varmasti voi olla töistä pois, kun olet lääkärissä. Ei pitäisi olla ongelma. Tai sitten hoitaja lapsille siksi aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli tuon tyyppisiä tuntemuksia ja pelkäsin tosissaan, että vahingoitan lastani. Olin täynnä vihaa ja purin hampaita yhteen niin,että pelkäsin niiden katkeavan.

Maria Akatemiassa autetaan noiden vihantunteiden kanssa, ja jos pelkää käyttävänsä tai käyttää väkivaltaa.

Minua auttoi, olo on parantunut huomattavasti.

SOITA, ennen kuin teet jotain todella kamalaa.

Vierailija
88/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosiaan tilannetta auttaisi varmasti, että aamulla lähtisit itsekseen johonkin. Ihan mihin vaan. Miehesi voi hoitaa lapset aamulla kunnes lähtee töihin. Jäähän sinulle hoidettavaksi silti koko loppu päivä.

Tuskin mies mielestään voi vain harrastella aamun ja mennä töihin ja tulla kotiin nukkumaan! lapset ovat molempien vastuulla.



Kun lähdet aamulla niin ilmoitat koska tulet takaisin. Mies hoitaa lapset ja kun tulet niin lapsille ruoka eteen ja sitten päiväunille.

Näin saat itsellesi aikaa koko aamun, välissä vain pakolliset syötöt ja nukuttamiset ja vapaa-aikasi jatkuu pari tuntia iltapäivän puolelle.

Lapset tottuvat pian säännölliseen rytmiin ja sinä saat levättyä!



Iltapäivällä annat välipalan ja lähdette ulos kaikki vaikka pukeminen olisi kuinka tuskaa ja huutoa. Tunti ulkona säässä kuin säässä piristää. Kunnon vaatteet vaan päälle.



Ulkoilun jälkeen ruokaa taas lapsille ja sitten annat isomman vaikka katsoa sitä tv:tä. Sen katsominen ei mitään haittaa kunhan ohjelmat ovat iälle sopivaa. Pienempi paha on lapsen antaa katsoa tv:tä kuin itse hermostua ja huutaa lapselle koko ajan.



Tiukka ja säännöllinen rytmi noin pienten kanssa takaa mielestäni päivien sujuvuuden. Sitä kiukkua ja uhmaa tulee muodossa ja toisessa riittämään 18 v asti. Siitä ei pääse mihinkään. Kun lapset kasvavat niin heillä on toisistaan leikkiseuraa, mutta mukaan astuu riitely leluista jne. Sekin on hermostuttavaa kuunneltavaa.



Joka tapauksessa tarvitset keinoja hallita omaa kiukkuasi. Ei siihen ole pilleriä tai taikakeinoja. Yritä saada nyt sitä omaa aikaa ja etäisyyttä tilanteeseen. Myöhemmin ymmärrät, etteivät lapsesi tehneet tarkoituksella elämästäsi vaikeaa. He ovat tosi pieniä vielä.

Vauva reagoi itkemällä jos olet uhkaava. Eihän hänellä ole muita keinoja. Huutamisesta vauvalle ei ole mitään hyötyä.

Uhmaikäinen taas hakee huomiosi keinolla millä hyvänsä. Hyvällä tai pahalla. Jos huomioit hyvällä niin kiukku vähenee.



Itseäni auttoi jossain vaiheessa sekin, että pidin tarkoituksella lapsilla eri rytmiä. 2 v nukkui aamulla pitkään ja olin vain vauvan kanssa. Kun 2 v heräsi niin laitoin vauvan nukkumaan ja olin 2 v kanssa. Päivällä olivat hereillä yhtä aikaa jonkun aikaa. Sitten taas vauva nukkumaan ja oli aikaa isomman kanssa. Mutta se ei sovi kaikille. Silloin omaa aikaa ei jää yhtään kun ei ole yhteisiä päiväunia.

Meillä vaan uhmaa vähensi se, että vauva oli poissa (nukkumasssa) esikoisen silmistä ja hän sai omaa aikaa äidin kanssa monta tuntia päivässä.



Kaikista ei myöskään ole päätoimisesti kotiäidiksi. Jos koet ettet jaksa leikkiä ja puunata kotia päivät pitkät niin kannattaa hakea töitä. Lapsilla on ihan hyvä olla päiväkodissa.



Toivottavasti tilanteesi paranee pian!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla itselläni oli hyvin samalainen tilanne muutama vuosi sitten. Lapsilla 1v.4kk ikäeroa, ja kuopuksen syntymän jälkeen arki alkoi tuntumaan ihan ylivoimaiselta. Esikoinen oli aika haastava lapsi, ja välillä tuntui että olen hänen kanssaan täysin voimaton, ettei ole minkäänlaisia keinoja auttaa tilannetta. Kuopus puolestaan oli luonteeltaan rauhallinen, mutta nukkui yönsä tunnin pätkissä lähes vuoden ikään asti.



Pikkuhiljaa tilanne kärjistyi (univelat, esikoisen ongelmat) ja monen tekijän summana alkoi tulla ahdistus- ja masennusoireita. Tuntui, että olen täysin umpikujassa, ja että kaikille olisi parempi jos lähtisin tai kuolisin. Karjuin lapsille enkä jaksanut olla vähääkään johdonmukainen. Ja itse koin olevani maailman surkein äiti, tunsin syyllisyyttä KAIKESTA mitä tein tai en tehnyt. Eniten syyllisyyttä ja pahaa oloa aiheutti se, että kuvittelin pilanneeni lapset.



Vasta kun tilanne oli oikeasti jo tosi paha, varasin ajan yksityiseltä puolelta lääkärille. Sain lääkityksen masennukseen ja vähitellen olo lähti kohenemaan. Ensin jo pelkästään sen tiedon avulla että kohta varmaan helpottaa, ja sitten kun mielialalääkkeet lähti puremaan, niin jaksoin paljon enemmän lasten kanssa, mikä taas helpotti tilannetta lisää.



En usko että kukaan noista lastensuojelulla uhkailevista superäideistä pystyy vähimmässäkään määrin ymmärtämään miten kaikennielevä ja vaikea tila uupumus tai masennus voi olla.



Voimia ap, -varaa lääkäriaika.

Vierailija
90/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

päivähoitopaikkalaput ja täytät ne molemmille lapsille.



Sitten etsit MLL:n sivuston netistä ja soitat sieltä lapsillesi lastenhoitajan. Hoidatat lapsiasi hänellä pari tuntia päivässä kunnes saat lapsille päivähoitopaikat. Ja siksi aikaa kun lapset on hoitajan kanssa menet itse jonnekin eri paikkaan kuin missä lapset ja hoitaja on.



Tai, jos lapsilla on mummoja, hoidatat lapsesi heillä.



Kun olet saanut tuon asian kuntoon, eli että lapsilla on päivän mittaan myös tasapainoisen/rauhallisen aikuisen seuraa (anteeksi, mutta vaikutat hiukan ylirasittuneelta ja epätasapainoiselta). Sitten alat keskittymään itseesi. Mikä saisi sinut rauhoittumaan? Tuntuisiko lääkärillä käynti ja rauhoittavien tablettien pyytäminen hyvältä? Rauhoittaako lenkkeily/kävelyllä käynti mieltäsi? Vai istutko mieluiten kotona television äärellä ihan rauhassa?



En lukenut koko viestiketjua, mutta kuvittelisin, että et ole perusluonteeltasi mikään tappaja. Saatat olla vain unenpuutteessa, ylirasittunut niin henkisesti kuin fyysisestikin. Uupumus saa ihmiset ajattelemaan epätoivoisia asioita ja tekemään epätoivoisia tekoja....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on helpot lapset. Ystäväni lapsi on ollut välillä hoidossa, vauvasta asti ollut 5x vaikeampi kuin omani yhteensä. Luojankiitos ettei omani ole vaikeita.



Mitähän tuollaisille temperamenteille käy tälläisessä yhteiskunnassa. Varmasti vankilassa käy kuten isänsäkin... valitettavan karua.

Vierailija
92/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

taas olet täällä.



hanki apua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos et oikeasti koe olevasi lapsille "vaaraksi", siis että tappaisit tms ne, niin yritä edes täällä esittää että haet apua ja lopeta tuo angstaaminen.



Saat kohta lastensuojelun, poliisin ja karhuryhmän ovesi taaksi kun av-mammat jonossa tekevät sinusta ilmoituksen, koska luulevat että poltat lapsesi pihalla tynnyrissä.

Aiheutat tuolla käytökselläsi nyt tuon viranomaisille ilmoittamisen, provosoit ihmisiä tahallaan, yritä nyt ymmärtää että teetät itsellesi vain hankaluuksia. Helpommalla olisit voinut päästä soittamalla esim neuvolaan. Poliisi kyllä jäljittää sinut, et ole "turvassa" vaikka täällä nimettömästi kirjoitat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi kahdeksan