Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä jumal*uta mä saan ton 2-vuotiaan kuriin ennen kuin tapan sen!?!??!?

Vierailija
28.01.2010 |

Alkaa pää hajota. 2-v. on ihan sietämätön koko ajan, kiukkuaa ja raivoaa eikä tottele mitään. Mulla on kaiken lisäksi 6 kk vauvakin, ei pää enää kestä.

Huudan vaan koko ajan molemmille lapsille, tänään pakkosyötin vauvan survomalla lusikalla väkisin ruokaa suuhun kun en vaan jaksa taistella ruokailun kanssa. 2-vuotiaan jätän monta kertaa ilman ruokaa jos vähänkin leikkii ruualla tai pelleilee.



Mä en osaa kommunikoida lasteni kanssa enää oikein muuten kuin huutamalla. Välillä puren hampaita yhteen niin että pää tärisee, etten huutaisi kirosanoja. Ja välillä huudan. Retuutan lapsia ja olen niille oikeasti ihan kamala.



Pääseekö tällaisesta käytöksestä eroon vai onko lasten kannalta parasta antaa ne pois tai häipyä itse ja jättää lapset isänsä kasvatettaviksi? Minun käytökseni pilaa lapset kyllä nopeasti, tai on kyllä jo pilannut.

Kommentit (93)

Vierailija
61/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

sinun neuvosi oli ensimmäinen joka tuntui siltä että voisin sitä noudattaa. Yksityiselle hakeutuminen ei tullut mieleen kun tässä lähellä ei ole yksityisiä lääkäriasemia. Se voisi olla ainoa mihin nyt ryhdyn, en halua neuvolaan tietoa koska neuvolaterkkarimme on kaiken lisäksi ihan hirveä, sille en ainakaan puhuisi asiasta!

65, tee vaan ihan rauhassa niin monta ilmoitusta ylläpidolle kun haluat. Sossutädit sitten tulevat ovelle, tarjoan niille kahvia, eikö niin?



ap

Vierailija
62/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

samnkaltaisia aloituksia on päivittäin ja samaan tyyliin kirjoitettu. Ja jos ei ole, ihmettelen suuresti miten akuinen ihminen voi käyttäytyä noin, kyseessähän on ihan pieni 2v lapsi! herranjumala miksi te urpot ja sairaat ihmiset sikiätte jos ei ole mitään avaimia vanhemmuuteen????


on ne avaimet, ei taida ihan sopivat kuitenkaan olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

aikovansa hakea jonkinlaista apua. Ylläri.

Vierailija
64/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse yhden raivamisen jälkeen, joka kohdituu yleensä 6 vuotiaaseen esikoiseen, soitin itkien ensin neuvolaan, josta minut ohjatiin perheneuvolaan.

Olemme mieheni kanssa käyneet siellä keskustelemassa. Perheneuvoaln kanssa olemme sopineet miehen kanssa, että heti kun näyttää siltä että minulla rupeaa hermo kiristymään mies käy ohjaamassa minut lapsista loitommalle.Ihan konkreettisesti.

Muistan itsekin, hämärästi tosin, ajan kun esikoinen ja keskimmäinen olivat 2 v ja 6 kk. karmeaa aikaa. Itse tekisin, näin jälkiviisaana, hieman toisin tuon ajan. En stressaisi päiväunista ja esikoisen kurittomuudesta niin paljon. En vaatisi 2 v tottelemaan ja antaisin käpän olla kuin pommin jäljiltä. Aikaa on siivota vaikka koko loppuelämä.

Perheneuvolasta saa keskustelu ja hoitoapua ihan varmasti. Mun mielestä jos ei yksin jaksa niin paras hakea apua.

Itse joudun kokoajan työstämään sitä, että käyttäydyn "ihmisiksi".





Vierailija
65/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

toisaalta jos otat itse yhteyttä lastensuojeluun olisi se paras vaihtoehto. Ei siitä mitään haloota nouse, vaan se, että saat apua muutamiksi päiviksi viikossa ja saat tämän ajan levättyä ja tehdä aivan omia juttujasi.



Mulla on kaksi pientä lasta ja pienemmällä ikäerolla kuin sinun lapset, toisella on kaksivuotis uhma ja toinen kiukuttelee lähinnä siksi, että uhmaikäinen saa niin paljon enemmän huomiota käytöksensä vuoksi. Välillä on päiviä, kun tuntuu ettei ollenkaan jaksa ja naputan lapsille, muutaman kerran olen jopa korottanut ääntäni. Esimerkki eilisestä sanomisesta jonka jälkeen en edes saanut illalla unta kun niin paha mieli oli; nyt kyllä opettelette korjaamaan omat lelut illalla pois tai äiti laittaa lelut roskiin. Ei mitenkään maailman paras tapa hoitaa asia. Joskus kun ollaan puettu päälle uloslähtiessä jo 40min niin että itsellä valuu hiki päästä ja toisella lapsella, kun kaksivuotias juoksee karkuun ja pitää tätä loistavana leikkinä olen sanonut ettei ulos voida sitten lähteä ja tämäkin älytöntä, sillä ulos me mennään jokatapauksessa.



Aina ei äitinä toimi hyvin, mutta jos tunnet jo ihan aggressiivista vihaa, on silloin oikeasti haettava apua, kun voit itse hyvin, voi sinun lapsesi hyvin. Lapset kyllä huomaavat pahan olosi ja hermostuneisuutesi ja toisaalta tekevät enemmän asioita saadaksesi huomiotasi tavalla tai toisella. Toki 6kk vanha on niin pieni ettei sen ikäiselle pitäisi olla edes hermostunut, jollei syö, niin anna maitoa, tuon ikäinen selviää korvikkeella tai imetyksellä on turha kuluttaa energiaa ja hermostua lisää jostakin mitä ei ole pakko tehdä. Yritä tehdä sellaiset asiat mitkä saa sut raivon valtaan aivan eri tavalla kuin yleensä teet, myös jatkuvat rutiinit ja samoin toistuvat asiat (-jotka johtavat sun hermostumiseen) saattavat mennäkin hyvin jos teet aivan toisella tavoin. Yritä keksiä elämää helpottavia asioita, onko sulla ystäviä joita voisit tavata lasten kanssa päivisin? Voit myös hakea 2-vuotiaallesi päiväkotipaikkaa, lapsi saisi purkaa energiaa tekemiseen ja saisit olla vauvan kanssa kahdestaan päivät, se varmaan helpottaisi jo paljon elämää viikolla, olisi ainoastaan viikonloput koko päivät lasten kanssa.

Vierailija
66/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ole niin helppoa kuin täällä suurin osa antaa ymmärtää, jos olette ajatuksella lukeneet kirjoitukseni niin tajuatte. Yksityisen psykiatrin luo meneminen on ainoa mitä voisin edes harkita. Mutta missä välissä luulette mun pääsevän sinne?? Ja mitä mä sille sanoisin, että huudan uhmaikäiselle koko ajan? Mitään terapiaa en ikinä harkitsisikaan, jos jollain pillerillä tämä huutaminen ja suuttuminen loppuisi niin ok, muut keinot on täysin poissuljettuja.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla raivon nostaa pintaan ehkä eniten se että mies ottaa niin rennosti kaikki asiat. Jos mulla alkaa verenpaine nousemaan ja näen että mies vaan jatkaa, esim. pelaamista, tuntuu että tulen aivan sekopäiseksi. ja valitettavasti tämä purkautuu sitten lapsiin. Tyytymättömyys mieheeni ja ehkä liian suuret odotukset "millainen minun pitäisiäitinä olla" aiheuttaa valtavan reaktion.

Vierailija
68/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei oo hätää, tarviit vaan tukea siihen kasvatukseen ja apuakin. Itselläni on 2 vuotias ja välillä huomaan kyllä "huutavani", kun ei asiat meinaa mennä perillä. Kärsivällisyyttä se vaatii ja paljon tuon ikäisen ensimmäisen uhman kanssa! Keskustele vaikka neuvolassa tästä, jos et ole jo keskustellut, koska hyviä neuvoja ei koskaan ole liikaa missään tilanteessa =) Lapset äkkiä huomaa vihasi ja kiukkusi ja tekevät kaikkensa silloin ärsyttääkseen sinua. Lapsille ei pidä koskaan huutaa, sen olen oppinut tässä itsekin. Tarvitset tilaa itsellesi rauhoittua ja sopeutua tilanteisiin lastesi silmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin sanottu siltä joka kirjoitti että on loppuelämä aikaa siivota. Tuon saman ohjeen minä antaisin.

Anna ap 2-vuotiaan tehdä kaikennäköistä. Anna pojan auttaa vaikka vaatteiden viikkaamisessa ja tiskikoneen tyhjentämisessä. Kiitä ja palkitse. Meillä se auttoi kummasti uhmaiän hallinnassa. Ja nämä ohjeet saimme perheneuvolasta. Tiedän että kuulostaa mahdottomalta, mutta itse näin miten viikon ponnistelut selvästi muuttivat arjen kulkua. Itse päätin jaksaa viikon ottaa rauhallisesti ja järjestin lapselle puuhaa kotitöiden auttamisessa, se teki oikeasti ihmeitä! Monet 2-vuotiaat rakastavat palapelejä, osta sellaisia ja anna ne pojalle yksitellen, älä välitä vaikka palat katoavat, anna pojan touhuta. Kuulostaa typerältä, mutta pienillä asioilla voit päästä irti kierteestäsi! Kirjoituksesi voisi monelta osin olla itseni kirjoittama. Voimia!

Vierailija
70/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vakavampi asia on se, ettet näköjään pysty ollenkaan hallitsemaan OMAA käytöstäsi.

Päätä, että lopetat huutamisen ja kiroilun - HETI.

Siinä säästyy jo omaa energiaa.

Lapset kiukuttelevat, lapsilla on uhmaikää, lapset hakevat huomiota, lapset itkevät. Kaikki lapset.

Noin pienellä ikäerolla olevien lasten kanssa on rankkaa, mutta päivä kerrallaan selviät, lapset kasvavat.

Miehesi TÄYTYY osallistua lastenhoitoon, viikonloppuisin hän ei käyne töissä, silloin on aikaa. Sinä lähdet pois kotoa, mies hoitakoon. Aluksi vaikka tunnin tai pari, sekin auttaa.

Iltaisin, kun mies tulee töistä, lähdet ulos lenkille, puoli tuntia auttaa. Mene metsään huutamaan ja kiroilemaan, jos se helpottaa, mutta lopeta heti huutaminen ja kiroileminen lapsille.



Tiukan paikan tullen, mene ovesta ulos ja huuda siellä. Aikuinen ihminen osaa hallita käyttäytymistään, jos niin tahtoo.

Jos et pysty tuohon, hae välittömästi apua.

Jos kärsit masennuksesta, ei sinua kukaan tuomitse, hae apua.



Onko mahdotonta saada vanhemmiltasi apua?



Ilmojen salliessa menette ulos, tekee hyvää kaikille. Kaikki lapset saavat jossain vaiheessa raivokohtauksia, kun puetaan. Aikuisen pitää pystyä pysymään päätöksessään ja pukea. Sisääntulo on toinen raivokohtauksia aiheuttava asia, vaatteita ei saa riisua, sisään ei haluta.

Uhmaikä on kurja, mutta menee ohi.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse menin yksityiselle yleislääkärille unettomuuden takia ja siinä sivussa tuli kerrottua myös ongelmista lasten kanssa. Lääkärillä oli hieno asenne ja sain mielialalääkityksen joka alkoi jonkun ajan päästä auttamaan.



Jotkut ihmiset haluavat pitää ongelmat omana tietonaan. Olen sellainen itsekin. Ap varaa aika yksityiselle jos se tuntuu olevan hyvä ratkaisu. Äläkä välitä näistä jotka uhkailevat lastensuojeluilmotuksilla. Varaa aika jo tänään ja kokeile päättää jaksaa ainakin siihen asti positiivisemmalla asenteella.

Vierailija
72/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

se joka aikaisemmin kirjoitti ongelmistaan lasten kanssa, numeroa en nyt muista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen hyvin huolissani teistä. Lapsesi ilmeisesti pelkäävät sinua. Lue uhmaiästä, googlesta löytyy paljon hyviä ohjeita. http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/3-4vuotias.php



Tuossa puhutaan jo vanhemmista lapsista kuin 2 vee, mutta minusta se koskee jo häntäkin. Lapsia pitää kehumalla ja kannustamalla ohjata eteenpäin, ei mätkimällä ja huutamalla. Muuten korjaatte vahinkoja koko lapsuusiän. Nyt toimeen!!!



Meillä uhma helpottui säännöllisellä rytmillä. Joka ainoa päivä, viikonloppunakin oli säännölliset heräämisajat ja syömisajat. Myös nukkumaanmennessä samat rutiinit, samaan aikaan. Se tuo lapselle turvaa, eikä sen tarvitse kiukuta asioista. Ehkä sun lapselles olis hyvä selittää varttia ennen mitä seuraavaksi tapahtuu, rauhoittuu varmasti kun tuntee olevansa turvassa!! Päiväkodissa meillä rauhoitetaan lapsia kuvilla. Päiväjärjestyksestä on tehty kuvin omat ohjelmat. Ehkä te voisitte kaksvuotiaan kanssa tehdä oman taulun ja napata siitä aina kuva mitä nyt tehdään. Nyt kun hampaat on pesty, mitäs sitten tehdään. Lapsesi saa itse kekata mitä seuraavaksi - kas! Puetaan! Ja jos pukemisen kanssa on ongelmia, annat kaksi vaihtoehtoa joista valita. Jos siinä on edessä koko vaatekaappi, ei hommasta tuu mitään. Sen ikäinen ei vielä osaa valita omia kamoja tarkemmin. Mutta kahdesta vaihtoehdosta kyllä!!!



T. Kuopuksenkin uhma tulossa

Vierailija
74/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei se sossuhomma nyt ihan tollasta oo mitä täällä annetaan ymmärtää. Ne vain antaa sulle neuvoja miten selviytyä ja vaikka kodinhoitajan, tämä on totuus. Ei ne lapsia vie eikä juorua naapureille. Tästä nyt on jotenki tehty sellanen pelottelukeino, vaikka tarkoitus on vain auttaa ja pitää huolta niistä jotka eivät juuri nyt selviä omin avuin. Rohkeasti vaan yksi puhelu ja kaikki järjestyy! =)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkaa pää hajota. 2-v. on ihan sietämätön koko ajan, kiukkuaa ja raivoaa eikä tottele mitään. Mulla on kaiken lisäksi 6 kk vauvakin, ei pää enää kestä.

Huudan vaan koko ajan molemmille lapsille, tänään pakkosyötin vauvan survomalla lusikalla väkisin ruokaa suuhun kun en vaan jaksa taistella ruokailun kanssa. 2-vuotiaan jätän monta kertaa ilman ruokaa jos vähänkin leikkii ruualla tai pelleilee.

Hanki itsellesi apua vaikka neuvolankautta. Jos olet oikesti todella väsnt pyri hankkimaan lapsillesi vaikka osapäivä hoitopaikka ja siinä samalla itsellesi jotain vaikka keskustelu apua. Kun lapsesi ova esim. osan päivää hoidossa saat itselevätä ja näin jaksat taas paremmin. Tällöin myös lasten on parempi. Lapset ovat osan päivästä vieraassa hoidossa mutta turvallisessa ja jos äiti voi hyvin voivat lapsetkin paremmin. Tuo nuorempi on kyllä aika pieni mutta miten jos saisit vaikka vanhemman hoitoon vaikka muutamaksi tunniksi. Voisi auttaa. Ja sitten vielä joku tuki verkosto ydtävistä, omista vanhemmista tai neuvolan kautta.

Älä ainakaan jatka noin muuten pilaat oman elämäsi ja siinä myös lasten. Ei ole väärin pyytää apua jos ei jaksa. Voimia sinulle :)

Mä en osaa kommunikoida lasteni kanssa enää oikein muuten kuin huutamalla. Välillä puren hampaita yhteen niin että pää tärisee, etten huutaisi kirosanoja. Ja välillä huudan. Retuutan lapsia ja olen niille oikeasti ihan kamala.

Pääseekö tällaisesta käytöksestä eroon vai onko lasten kannalta parasta antaa ne pois tai häipyä itse ja jättää lapset isänsä kasvatettaviksi? Minun käytökseni pilaa lapset kyllä nopeasti, tai on kyllä jo pilannut.

Vierailija
76/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei ole isovanhempia, sukulaisia ym käytössä. Eikä ole kummejakaan, kun emme kuulu kirkkoon. Eikä kyllä ole mitään perhekerhojakaan täällä missä asutaan. Illat on aika rankkoja. Olisi kiva tutustua muihin väsyneisiin äiteihin, jos vaikka täältä meiltä päin löytyisi toisia joiden kanssa kanssa vaihdella hoitovuoroja, että saisi itse joskus hengähtää hetken.

Vierailija
77/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkaa pää hajota. 2-v. on ihan sietämätön koko ajan, kiukkuaa ja raivoaa eikä tottele mitään. Mulla on kaiken lisäksi 6 kk vauvakin, ei pää enää kestä.

Huudan vaan koko ajan molemmille lapsille, tänään pakkosyötin vauvan survomalla lusikalla väkisin ruokaa suuhun kun en vaan jaksa taistella ruokailun kanssa. 2-vuotiaan jätän monta kertaa ilman ruokaa jos vähänkin leikkii ruualla tai pelleilee.

Hanki itsellesi apua vaikka neuvolankautta. Jos olet oikesti todella väsnt pyri hankkimaan lapsillesi vaikka osapäivä hoitopaikka ja siinä samalla itsellesi jotain vaikka keskustelu apua. Kun lapsesi ova esim. osan päivää hoidossa saat itselevätä ja näin jaksat taas paremmin. Tällöin myös lasten on parempi. Lapset ovat osan päivästä vieraassa hoidossa mutta turvallisessa ja jos äiti voi hyvin voivat lapsetkin paremmin. Tuo nuorempi on kyllä aika pieni mutta miten jos saisit vaikka vanhemman hoitoon vaikka muutamaksi tunniksi. Voisi auttaa. Ja sitten vielä joku tuki verkosto ydtävistä, omista vanhemmista tai neuvolan kautta.

Älä ainakaan jatka noin muuten pilaat oman elämäsi ja siinä myös lasten. Ei ole väärin pyytää apua jos ei jaksa. Voimia sinulle :)

Mä en osaa kommunikoida lasteni kanssa enää oikein muuten kuin huutamalla. Välillä puren hampaita yhteen niin että pää tärisee, etten huutaisi kirosanoja. Ja välillä huudan. Retuutan lapsia ja olen niille oikeasti ihan kamala.

Pääseekö tällaisesta käytöksestä eroon vai onko lasten kannalta parasta antaa ne pois tai häipyä itse ja jättää lapset isänsä kasvatettaviksi? Minun käytökseni pilaa lapset kyllä nopeasti, tai on kyllä jo pilannut.

Vierailija
78/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kamalia lapsia. heidän temperamenttinsä tekee ystäväni elämästä helvettiä. itse en kestäisi päivääkään kys. lasten kanssa. omani ovat saman ikäisiä eikä mitään ongelmaa. onneksi sain helpot lapset huh

Vierailija
79/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkaa pää hajota. 2-v. on ihan sietämätön koko ajan, kiukkuaa ja raivoaa eikä tottele mitään. Mulla on kaiken lisäksi 6 kk vauvakin, ei pää enää kestä.

Huudan vaan koko ajan molemmille lapsille, tänään pakkosyötin vauvan survomalla lusikalla väkisin ruokaa suuhun kun en vaan jaksa taistella ruokailun kanssa. 2-vuotiaan jätän monta kertaa ilman ruokaa jos vähänkin leikkii ruualla tai pelleilee.

Hanki itsellesi apua vaikka neuvolankautta. Jos olet oikesti todella väsnt pyri hankkimaan lapsillesi vaikka osapäivä hoitopaikka ja siinä samalla itsellesi jotain vaikka keskustelu apua. Kun lapsesi ova esim. osan päivää hoidossa saat itselevätä ja näin jaksat taas paremmin. Tällöin myös lasten on parempi. Lapset ovat osan päivästä vieraassa hoidossa mutta turvallisessa ja jos äiti voi hyvin voivat lapsetkin paremmin. Tuo nuorempi on kyllä aika pieni mutta miten jos saisit vaikka vanhemman hoitoon vaikka muutamaksi tunniksi. Voisi auttaa. Ja sitten vielä joku tuki verkosto ydtävistä, omista vanhemmista tai neuvolan kautta.

Älä ainakaan jatka noin muuten pilaat oman elämäsi ja siinä myös lasten. Ei ole väärin pyytää apua jos ei jaksa. Voimia sinulle :)

Vierailija
80/93 |
28.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt kyllä kuulostaa tosi pahalta...

Mun lähipiirissäni eräs äiti (kauan kauan kauan sitten) sanoi lääkärille, että "mä lyön kohta kirveellä tota kakaraa päähän". Tämä lapsi oli nykytermeillä vissiin "vaikea erityislapsi" tms ja lisäksi tällä äidillä oli toinenkin pieni lapsi hoidettavanaan ja mies reissuhommissa.

Erityislapselle järjestyi melko nopeasti vähän hoitopua pikkukunnassa ja ei, siitä ei tullut minkäänlaista haloota, vaikka ko. kunnan juorujen yleisin lähde onkin juuri tuo terveyskeskus.

Lapsi, jota tuolloin kirveellä uhattiin on nyt erittäin hyvinvoiva aikuinen nainen, äitinsä suuresti rakastama. Perhe pysyi koossa ja kaikki pysyivä hengissä... onneksi!

Miksi kerroin tämän? Siksi, että halusin tuoda esiin sen, että jopa äiti (jopa erittäin hyvä äiti, jollaisena tätä tarinani äitiä yhä pidän), voi joskus olla väsynyt. Äiti SAA olla väsynyt, äiti SAA olla ärtynyt. Äidin kuitenkin PITÄÄ osata myös tunnistaa omat heikkoutensa ja HAKEA APUA, kun on sen aika! Ap:n teksti, olipa sitten provoilua tai ei, on jokatapauksessa selkeästi merkki siitä, että apua pitää hakea...

Jos on provoilua, niin suosittelisin tosiaan ottamaan yhteyttä johonkin ammattiauttajaan. Sillä, kun muistetaan, miten paljon maassamme pahoinpidellään pieniä lapsia, on mun mielestäni aivan sairasta provoilla tällaisella asialla!

Ja jos on totta, niin mielestäni hyvää on se, että osasit purkaa tunteesi tekstinä tänne... Auttoiko se edes vähän? Varmasti täältäkin olet saanut ihan varteenotettavia neuvoja siihen, miten voisit arkea hallita paremmin, mutta siitä huolimatta sinun täytyy ehdottomasti puhua tilanteestasi jollekin. Pyytää apua, vaatia apua... Suomi on olevinaan hyvinvointiyhteiskunta... apua on, mutta sitä pitää osata vaatia. Sillä ei ole mitään väliä, jos siitä lähtevät juorut leviämään... se saattaa jopa pelastaa lastesi elämän. Ettei käy niin, kuten joku jo vihjaisi... jonain päivänä olet selittelemässä, että "minulla vain napsahti...".

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi kolme