Lue keskustelun säännöt.
Miksi "toinen nainen" on aina se hirviö?
29.05.2009 |
Olen joutunut melkoiseen tilanteeseen nyt, kun salasuhteeni on paljastunut tämän miehen vaimolle. Vaimo syyttää minua perheensä rikkomisesta ja ystävätkin oudoksuvat käytöstäni.
Minä olen sinkku, tämä mies ei. Miksi minä olen syyllinen? Ketään en oo pakottanut mihinkään enkä väkisin pannu. Mutta asetelma on silti se, että miestä "säälitään" ja minut nähdään pahana. Tosiasiallisesti minä nyt vain rakastuin tähän mieheen, mutta silti rohkaisin häntä siihen, että hän jatkaa lapsien vuoksi vaimonsa kanssa, koska uskoin sen olevan lasten kannalta parasta.
Onko se aina ollut näin? Eli sitä toista naista syytetään, vaikka eihän hän ole ollut parisuhteen osapuolena ja luvannut olla uskollinen.. Varattu, alttarillakin rakkauttaan vannonut mies on taas raasu, joka joutui tämmöisen noidan pauloihin.. En ymmärrä! :/
Kommentit (81)
mutta vaikken olekaan mikään ihanneihminen, on minulla sen verran periaatteita, että pidän rakastumisen omana tietonani ja pysyttelen erossa ihmisestä vähintäänkin niin kauan, että oman parisuhteeni ongelmat ratkeavat suuntaan tai toiseen. Totuushan on, että parisuhteessa täytyy olla jotain pielessä, jotta jää "tilaa" ihastumiselle ulkopuoliseen. Sitten ollaankin aviolupauksen perimmäisten asioiden äärellä siinä, mitä tällaisessa tilanteessa tekee.
Meillä mies meni lukemaan päiväkirjani ja sai tietää sekavista tunteistani. No, nyt ollaankin sitte puhuttu, puhuttu ja vielä kerran puhuttu. Pari viikkoa sitten en uskonut, että suhteellamme voisi olla tulevaisuutta, vaikka lapsia onkin. Tuntui että olemme kerta kaikkiaan niin erilaiset, ettei tämä voi tulla toimimaan. Mutta nyt tunnen olevani taas toivoa täynnä. Toinen ihminen on painunut pitkästi taka-alalle ajatuksissani, mieheni saanut taas ykköstilan.
aikaisemmin samaa mieltä kanssanne, naimisisssa/avoliitossa olevat älkööt sekaantuko muihin ja suhteen ongelmat ratkaistakoon ilman ulkopuolisia.
Joskus pilkka osuu omaan nilkkaan, enkä enää tuomitse niin herkästi. Rakastuin salamana naimisissa olevaan mieheen, minäkin pitkässä suhteessa muka tyytyväinen. Kumpikaan emme olleet etsimässä mitään, flirttailemassa tai hakemassa jännitystä tai itsetunnon pönkitystä. Yhtäkkiä olen tilanteessa, jossa kaikki on kääntynyt päälaelleen, olen joutunut tarkistamaan omia käsityksiäni ja pohtimaan elämän perimmäisiä kysymyksiä. Tällä hetkellä kamppailemme molemmat sen kanssa, että mikä on kaikista muista tuomittavaa, tuntuu itsestä ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Moraalin tai harkinnan puutteesta ei voi syyttää kumpaakaan, mutta toisaalta tuntuu siltä että tapahtunut jättää joka tapauksessa sellaiset jäljet, että vanhassa jatkaminen tuntuu mahdottomalta. En tiedä, miten tässä käy - aika näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lähtee sen seireenin matkaan. Ne aivot omaavat miehet nimittäin eivät lähde.
Ja jos miehet on kehittyneet Odysseuksen ajoista, niin tuskin se kehitys on osunut vain miesten kohdalle, vaan eiköhän naistenkin kehitys ole edennyt ihan samaa vauhtia.
Juuri näin minä ajattelen. Sydän tuntee, järki ei pysy aina tunteitten perässä. En väitä ettei siitä tulisi ajoittain ongelmia tai että se olisi aina oikea tapa tuntea. Joka tapauksessa voi valita toimiiko "järkevästi" vai siten miten sydän sanoo. Senhän me jokainen teemme itse. Sen vuoksi ap:n tuomitseminenkin on ihan turhaa ja asiatonta. Minä olen valinnut että elän sen sydämeni mukaan, vaikka helpompi olisi valita se järki.
Luultavasti et ole kokenut syvää rakkautta itse ja sen vuoksi et voi asiaa ymmärtää. Moralisteilla tarkoitin juuri kaltaisiasi ihmisiä.
Otan osaa.
Ei siinä katsota onko varattu vai ei. Moralistit voivat sen tuomita mutta rakkaus, se mikä on sydämessä ei anna tilaa järjelle.
Olethan provo, olethan?
ihan kuten nainenkin. Joskus avioliiton ongelmat on vain blokattu niin piiloon asianosaisilta itseltäänkin, että vasta kolmannen osapuolen kohtaaminen herättää. Tunteiden herätessä on sitten kaksi äärimmäistä vaihtoehtoa ja kirjo niiden välillä: voi joko tajuta, että omassa suhteessa on ongelmia ja alkaa selvittää niitä, tai voi paeta tilanteesta ja hypätä uuteen suhteeseen. Silloinkin vain lykkää ongelmien selvittämistä myöhemmäksi.
Itse olen jonkinlaisessa sekavassa välitilassa: kerroimme molemmat tapahtuneesta ja tunteistamme puolisoillemme ja selvitämme kumpikin liittojamme tahoillamme. Toisaalta tunteet ovat niin voimakkaita tai olemme liian heikkoja iihen, että katkaisisimme välimme. Periaatteessa olen eronnut mutta käytännössä tämä ei vielä näy missään muussa kuin minun ja puolison välisessä suhteessa. Pidämme molemmat myös ovia auki toisillemme pidemmän aikaa. Uuden suhteen kanssa katson, miten käy. Kamala tilanne, sekava, rasittava kaikille. Mutta näin vain on.
Itse en ainakaan huolisi miehekseni "koiraa", joka naapurin kultaisennoutajan houkutellessa juoksuaikana on valmis käymään pukille heti silmän välttäessä.
Tämän käytöksen antaisin vielä anteeksi tuolle meidän belgille, mutta mieheltäni odotan vähän enemmän:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset puhuvat hännystelystä ja seksin perässä juoksemisesta, osa taas siitäkun rakastuu ulkopuoliseen henkilöön. Nämä ovat motiiveiltaankin aika perustavalla tavalla eri asioita.
Minä olen valinnut että elän sen sydämeni mukaan, vaikka helpompi olisi valita se järki.
Sehän on juuri toisin päin! Helppohan sitä on sydämen mukaan elää, mutta valitsepa joskus se järkevä tapa, kun se on ristiriidassa sydämen kanssa, niin se vasta vaatiikin luonnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sydämen mukaan eläminen saa usein ympäristön tuomion - vaatii rohkeutta rikkoa rajoja ja normeja. Järjen mukaan eläminen säästää vaaroilta, äärikokemuksilta ja riskeiltä.
Sitäpaitsi kuinka moni "järjen ääntä" kuunteleva pohjimmiltaan kuitenkin tekee ratkaisunsa pelon, turvallisuushakuisuuden tai mukavuudenhalun takia?
En ole hän, joka alunperin kirjoitti, että sydämen mukaan on vaikeampaa elää kuin järjen.. Mutta olen hänen kanssaan yhtä mieltä kumminkin. Kun antaa tunteiden ohjata päätöksiään ja elämäänsä, asettaa itsensä jatkuvasti 'alttiiksi'. Turpaan tulee enemmän kuin järkiratkaisuja tehdessä. Ja olen kyllä kokeillut molempia tapoja elää..
Järkiratkaisut ovat turvallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja uppo-oudot naisetkin ovat tilivelvollisia teille, niin kysynpä:
Onko pelkkä vonkaaminen sitten miehen puolelta ok? Eli mies voi silmät kiiluen koluta baareja ja ehdotella mitä vain missä vain kenelle tahansa, mutta niin kauan kun naisilla on puhdas moraali ja kukaan ei suostu, mitään pettämistä ei ole tapahtunutkaan ja kaikki on ok?
Yritän nyt tosissaan ymmärtää tätä ajatuksenkulkua, että esim. kovan pelimiehen maineessa oleva ukkomies yrittää kaikkea mikä liikkuu ja sitten kun joku nainen vihdoin viimein erehtyy tämän petiin, niin ensimmäinen ajatus vaimolla on hakata tämä vieras nainen jauhelihaksi!?!
Hienosti esitetty pointti.
ja uppo-oudot naisetkin ovat tilivelvollisia teille, niin kysynpä:
Onko pelkkä vonkaaminen sitten miehen puolelta ok? Eli mies voi silmät kiiluen koluta baareja ja ehdotella mitä vain missä vain kenelle tahansa, mutta niin kauan kun naisilla on puhdas moraali ja kukaan ei suostu, mitään pettämistä ei ole tapahtunutkaan ja kaikki on ok?
Yritän nyt tosissaan ymmärtää tätä ajatuksenkulkua, että esim. kovan pelimiehen maineessa oleva ukkomies yrittää kaikkea mikä liikkuu ja sitten kun joku nainen vihdoin viimein erehtyy tämän petiin, niin ensimmäinen ajatus vaimolla on hakata tämä vieras nainen jauhelihaksi!?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies itse on syyllinen, se joka päätti pettää, se joka rikkoi oman perheensä jne. Mutta ei se tee "toisesta naisesta" mitään viatonta pulmusta.
Ketäs se toinen nainen on pettänyt, jos on sinkku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin ei minua juurikaan kiinnostaisi että kenen ja millaisen naisen kanssa (ellei kyseessä olisi vaikka sukulainen tai ystävä). Enkä hautoisi jotain murhanhimoisia tunteita ihan outoa naista kohtaan. MIES olisi minut pettänyt, ei toinen nainen. Tuskin kovin lämpimästi ajattelisin tästä toisesta naisesta, mutta pääkohde vihalle ja pettymykselle olisi mies.
En ole koskaan sekaantunut varattuun mieheen eikä ole aikomuskaan mutta silti vaikea ymmärtää joidenkin vaimojen logiikkaa.
Sen verran miehistä vielä, että he ovat kautta vuosisatojen valehdelleen siviilisäätynsä ja kotioonsa saadakseen pesää. Olen eroamassa, olen asumuserossa, vaimolla on toinen mies ja minä jäin yksin, olen sinkku ja asun tossa naapurikaupungissa...
Jos mies on pitänyt salasuhdetta yllä, keksinyt valheita ja menoja järjestääkseen tapaamisia tämän kakkosnaisen kanssa, ei häntä kukaan ole "vietellyt" tai "tullut rikkomaan perhettä". Mies on käyttänyt omaa aktiivisuuttaan saadakseen vierasta, joskus enemmän joskus vähemmän ja on aivan järjetöntä väittää että "se nainen vaan tuli ja vei mun miehen".
Ketäs se toinen nainen on pettänyt, jos on sinkku?
Ymmärrätkö mitä se on? Empatia? Toinen sana, joka on ilmeisesti sinulle vieras.
Mun moraalin mukaan vastuu on tietenkin sillä varatulla, mutta aivan yhtä moraalittomasti kokisin itse toimivani jos olisin jonkun varatun kanssa (edellyttäen siis, että tietäisin hänen olevan varattu).
Olen naimisissa, kaksi lasta, turvallinen elämä. Kävi kuitenkin niin että rakastuin toiseen, ja petin(vain kerran). Pelästyin sitä mitä oli tapahtunut ja poistuin vieraan miehen elämästä taka vasemmalle. Miehelleni en ole TIETENKÄÄN kertonut. Nyt olo on kuitenkin niin sekava, että mä haluaisin erota. Sairastuin masennukseen ja aviomieheni haluaa roikkua liitossa kynsin hampain. Ja syyllinen tähän olen ilmanmuuta MINÄ!
1. Aikuiset ihmiset ovat vastuussa käytöksestään.
2. Jos alkaa tieten tahtoen suhteeseen varatun ihmisen kanssa, tietää osallistuvansa salailuun, peittelyyn ja toisen ihmisen/ihmisten satuttamiseen.
3. Jos on ns. rakastunut ja kumppanikin on, aikuista käytöstä olisi edellyttää kumppania lopettamaan aiempi suhteensa ja vasta sitten alkamaan uusi suhde. Monet ns. toiset naiset/miehet, jotka oikeasti ovat rakastuneita, tuntuvat tietävän, ettei toisella ole siihen oikeaa halua, vaikka se kipeää tekeekin.
4. Luonnollisesti varattu mies/nainen kantaa vastuun omasta käytöksestään. Mutta kohdan 2. mukaisesti myös leikkiin mukaan lähtevä kantaa vastuun omastaan eikä se ole kaunista käytöstä.
5. Suhde varattuun ei siis tee ketään mielestäni hirviöksi, mutta se on ihan itsenäisesti huonoa käyöstä, joka voi vakavasti satuttaa toisia ihmisiä.
Näkemystä on kummaltakin puoleta, koska petin itse 20 vuotta sitten (teininä) parasta ystävääni tämän poikaystävän kanssa eräänä kännisenä iltana. Sain läheltä seurata toisen tuskaa ja vielä 20 vuoden jälkeen jäljet näkyvät, vaikka muodollisesti olen saanut anteeksi. Jos voisin tuon tehdä tekemättömäksi, tekisin, mutta en voi syyttää kuin itseäni, vaikka tuo poika oli se, joka vonkasi. Itse en ole sen jälkeen kajonnut varattuihin ja olen iloinen siitä, koska syyllisyys tuosta yhdestä kerrasta oli aivan hirveä. Olen myös itse joutunut mieheni pettämäksi ja siitä alkanut kriisi oli aivan hirveä ja edelleen tuskainen. Tuon toisen naisen kanssa en onneksi joudu olemaan tekemisissä, mutta hirviönä en häntä pidä, erityisen epämiellyttävänä ihmisenä vaan. Miksi hänelle edes pitäisi antaa anteeksi?
Toisille naisille suosittelen Yrsa Steniuksen kirjaa "Valta ja naiseus". Puolisoaan pettävillä on monenlaisia ongelmia, ja kriisissä olevien kannattaa monesti selvitellä välejään parisuhdeneuvonnassa.
ihminen, joka rupeaa tietoisesti suhteeseen varatun ihmisen kanssa, on vähintäänkin yhtä syyllinen tilanteeseen kuin se pettäjä. Eri juttu on sitten jos ei TIEDÄ toisen olevan varattu... Mutta kyllä melkoista moraalittomuutta osoittaa se, että rupeaa toiseksi naiseksi - tai mieheksi. Mutta en minä ainakaan omaa miestäni minään uhrina pitänyt kun hän petti minua... Eikä pitänyt kukaan muukaan joka asiasta tietää sai.