Miksi "toinen nainen" on aina se hirviö?

Minusta sinä olet myös tehnyt väärin niitä syyttömiä osapuolia kohtaan(etenkin lapset), kun olet ryhtynyt suhteeseen varatun miehen kanssa ja tiennyt siitä. Mikä siinä on niin vaikeaa, että etsisi itselleen vapaan miehen?

Minä en ainakaan edes katsoisi tuolaista miestä kohti, jkoa voi läheisiilleen tehdä tuolla tavalla. Kyllä se vaan kertoo niin paljon siitä miehestä ja sitä, että loppujen lopuksi ajattelee vain itseään ja omia tarpeitaan.

Miksi et jaksanut odottaa suhteen aloittamista niin kauan, että mies olisi ensin eronnut vaimostaan ja perheestään?

Jos se toinen nainen on tiennyt miehen olleen varattu, niin hän on "syyllinen saman verran kuin hänkin". Eli aivan yhtä syyllinen kuin pettänyt mieskin. Varmasti mieskin saa kuullu kunniansa, mutta olisi suorastaan väärin jos sitä toista naista pidettäisiin pyhimyksenä ja annettaisiin uskoa ettei ole tehnyt mitään väärin. Kun oikein mietit, tajuat varmaan itsekin että väärin teit!

Monesti täälläkin on ketjuja, että lapsi ei halua mennä isänsä ja isän uuden luo kun isä petti äitiä sen kans monta vuotta ja erosi sen takia.



Täällä sitten haukutaan lasten äiti, että se on katkera exä ja haluaa mustamaalata vain uuden äitipuolen. Exän pitää puhua lapsilleen vain pelkkää hyvää tästä uudesta naisesta ja ei saa olla katkera miehelle ja uudelle naiselle. Lasten pitää hyväksyä uusi äitipuoli, vaikka mikä olisi ja olla sille ystävällisiä. Vaikka lapsistakin saattaisi tuntua katkeralta, että isä ja tämä uusi nainen särkivät heidän perheensä ja turvallisen lapsuutensa.



Eli kyllä sille petetylle vaimolle lastataan se suurin lasti ja sitä syyllistetään. Täälläkin aina huudetaan, että ei mies pettäisi, ellei sen akka olis ihan paska pihtari ja varmaan ruma läski ja aivoton otus. Ja miehen lapset on vain sen eukon kakaroita, mitkä se on tehnyt vain siksi, että sais kammettua miehen itselleen. Ja exän täytyy kuitenkin ymmärtää ja hymyillen erota ja vielä lapsille kehua, että ihana tämä uusi nainen, joka isänne kanssa petti minua muutaman vuoden.



Minusta mies ja toinen nainen on kumpikin paskoja. Ja itse ainakin ystäväpiirissäni olen alkanut karttamaan näitä naimisissa olevien miesten kanssa vehtaavia. En vain voi kunnioittaa niitä.

Mutta selvästi oelt hyvin itserakas.

Jos vähänkään kunnioittaisit miestäsi ja lapsiasi, niin otaisit eron. JA sen jälkeen jatkat elämääsi tämän "rakkautesi" kanssa.

MUTTA tiedän, että siinä on yksi mutta, miksi et niin tee: se on se, että mitä jos tämä mies ei jätäkkään vaimoaan ja sinä jäät yksin. JAttelet siis vain itseäsi, eikö?

Muuten sinun ei edes tarvitsisi miettiä, etä mitähän tapahtuu. Toiseksi minusta on huvittavaa tuo "rakastuin salamana", eiköhän se ole aluksi vain ihastumista ja intohimoa? Sinä tosin sitten päätät, että haluatko loukata muista perheenjäseniäsi vai eroatko ensin.

Sympatiat miehellesi ja lapsillesi.

Olisin ollut aikaisemmin samaa mieltä kanssanne, naimisisssa/avoliitossa olevat älkööt sekaantuko muihin ja suhteen ongelmat ratkaistakoon ilman ulkopuolisia. Joskus pilkka osuu omaan nilkkaan, enkä enää tuomitse niin herkästi. Rakastuin salamana naimisissa olevaan mieheen, minäkin pitkässä suhteessa muka tyytyväinen. Kumpikaan emme olleet etsimässä mitään, flirttailemassa tai hakemassa jännitystä tai itsetunnon pönkitystä. Yhtäkkiä olen tilanteessa, jossa kaikki on kääntynyt päälaelleen, olen joutunut tarkistamaan omia käsityksiäni ja pohtimaan elämän perimmäisiä kysymyksiä. Tällä hetkellä kamppailemme molemmat sen kanssa, että mikä on kaikista muista tuomittavaa, tuntuu itsestä ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Moraalin tai harkinnan puutteesta ei voi syyttää kumpaakaan, mutta toisaalta tuntuu siltä että tapahtunut jättää joka tapauksessa sellaiset jäljet, että vanhassa jatkaminen tuntuu mahdottomalta. En tiedä, miten tässä käy - aika näyttää.

Ja kyllä, olin järkisuhteessa. Kas kun minä tunnen rakkautta niin moneen suuntaan että mieheen kohdistuva rakkaus on yksi osa sitä. Jos sitä on, kiva, jos ei en rupea tuhoamaan sen murenan takia kaikkea muuta ympärilläni.

Paha vain että exaviomieheni ei jakanut mielipidettäni vaan heitti perheensä pihalle juuri sen toisen naisen vuoksi.Kiva sitten exälle että hän sitten on onnellisempi siellä kiikkustuolissaan, kuten kirjoitit noista rohkeista heittäytyjistä. Itsestäni en ole huolissani, onnellinen tulen olemaan minäkin, mutta ovatko sitä sitten vielä lapsetkin aikanaan?

Oletteko kaikki totuuden torvet järkisuhteessa? Nimittäin tästä ketjusta puuttuu kokonaan se juttu miksi kaikki tapahtuu; ihastuminen on kemiaa, ihan fyysinen reaktio ja ihminen kaipaa läheisyyttä, hellyyttä, romantiikkaa. perhe on tietysti myös tahdon asia ja rakkaus eri asia kuin hullaantuminen- mutta ihmisen tarpeet ja tunteet eivät noudata läheskään aina ydinperhe-linnakkeen pelisääntöjä- ei linnakkeen ulkopuolella eikä sen sisäpuolellakaan. Eikä läheskään kaikki ydinperheet sisäällä molemminpuolesta rakkautta, kunnioittamista, arvostusta- moni perhe on vaimon prinsessaunelman jatko; kulissit pystyyn ja yksinvaltiudella määräämään ne linnakkeen pelisäännöt.Siinä ei välttämättä ole rakkaudella ja tunteilla enää mitään sijaa. (mieskin- mutta harvemmin kai) Jos miettii elämää kiikkustuolista käsin- luulen, että ne jotka ovat edes joskus osanneet seurata tunteitaan, heittäytyä kokevat elämän mielekkäämmäksi kuin ne jotka kolmekymppisenä rakensivat sen linnakkeen jossa kärvistellään vaikka elämä olisi yhtä ilotonta, tunneköyhää suoritushelvettiä ja tahtomista. Ihanaa tietysti olisi että voisi olla onnellinen ja toimiva perhe jossa rakkaus säilyy- mutta näinhän ei läheskään aina ole- ja pettäminen on tämän asian toinen puoli- ei aina yhtään sen pahempi kuin näivettyminen siihen "kunnolliseen" elämään.

Kirjoitit tuossa juuri täsmälleen minun mietteeni. Äsken saattelin hymyillen lapset matkaan isänsä luo.

Kiitos tosiaan, kolahti jotenkin nyt oikeaan saumaan tuo juttu.(Sori ap tää sivuhyppy, toi sun viimeisin juttu että mies aloitti suhteen, sä lopetit mutta jouduit syntipukiksi, pisti sekin miettimään.)

Minä katson tätä asiaa exän ja lasten kannalta Monesti täälläkin on ketjuja, että lapsi ei halua mennä isänsä ja isän uuden luo kun isä petti äitiä sen kans monta vuotta ja erosi sen takia. Täällä sitten haukutaan lasten äiti, että se on katkera exä ja haluaa mustamaalata vain uuden äitipuolen. Exän pitää puhua lapsilleen vain pelkkää hyvää tästä uudesta naisesta ja ei saa olla katkera miehelle ja uudelle naiselle. Lasten pitää hyväksyä uusi äitipuoli, vaikka mikä olisi ja olla sille ystävällisiä. Vaikka lapsistakin saattaisi tuntua katkeralta, että isä ja tämä uusi nainen särkivät heidän perheensä ja turvallisen lapsuutensa. Eli kyllä sille petetylle vaimolle lastataan se suurin lasti ja sitä syyllistetään. Täälläkin aina huudetaan, että ei mies pettäisi, ellei sen akka olis ihan paska pihtari ja varmaan ruma läski ja aivoton otus. Ja miehen lapset on vain sen eukon kakaroita, mitkä se on tehnyt vain siksi, että sais kammettua miehen itselleen. Ja exän täytyy kuitenkin ymmärtää ja hymyillen erota ja vielä lapsille kehua, että ihana tämä uusi nainen, joka isänne kanssa petti minua muutaman vuoden. Minusta mies ja toinen nainen on kumpikin paskoja. Ja itse ainakin ystäväpiirissäni olen alkanut karttamaan näitä naimisissa olevien miesten kanssa vehtaavia. En vain voi kunnioittaa niitä.

siinä missä pettävä mieskin. Ja sitä paitsi toinen nainen selviää tapahtuneesta paljon vähemmällä kuin pettänyt mies. Miehelle saattaa tulla avioero, asiaa puidaan vuosikausia jos yksiin jäädään ja koskaan ei asiat palaudu ennalleen. Toista naista vain osa niistä jotka tietää katsoo vähän ärtyneestä ja ehkä pettämiskumppanin vaimo haukkuu, voi kauheeta joo...

jotka eivät ole mielestään syyllisiä mihinkään. He ovat kykenemättömiä kantamaan tekojensa suraukset, täysin empatiakyvyttömiä yksilöitä. Toisaalta taas, kuka vähänkin empatiaan kykenevä ihminen pystyisi aloittamaan suhteen varatun ihmisen kanssa?

Varsinaisia vastauksia täällä...



Olisin itse ollut myös aiemmin tuomitsemassa vastaavanlaista käytöstä mutta en enää. Olen äskettäin eronnut syystä että löysin elämäni rakkauden - varatusta miehestä.



Nyt odotan että rakkauteni tekee omat siirtonsa, luultavasti tässä muutaman kuuukauden sisällä. Se nyt vaan on niin että kun rakastuu niin rakastuu. Ei siinä katsota onko varattu vai ei. Moralistit voivat sen tuomita mutta rakkaus, se mikä on sydämessä ei anna tilaa järjelle.



Eihän toista miestä tai naista voi pokata jos hänen avioliittonsa on kunnossa. Uskomaton ajatuskin se että joku tulee ulkopuolelta ja "rikkoo" toisen avioliiton. Se on ollut rikki jo aiemmin. Selkärankaa sen sijaan vaatii se että asiat viedään eteenpäin, tavalla tai toisella.



Minä olen nyt se toinen nainen, uusi rakkauteni on kertonut parhaille ystävilleen minusta. Arvatkaahan vaan kuinka paljon pelottaa jo etukäteen se ajatus että joku päivä tapaan heidät. Heillä kun on jo valmiiksi minusta jonkinlainen käsitys, johon en ole yhtään voinut itse vaikuttaa. Toki he ovat myös rakkauteni ystäviä jotka ovat katsoneet hänen onnetonta avioliittoaan vierestä kauan aikaa. No, katsotaan nyt miten minut otetaan vastaan kun se aika tulee.



ap , et sinä mikään hirviö ole. Olet nainen joka uskaltaa tuntea ja kirjoituksistasi päätellen myös toimia. Tsemppiä. Sinussa ei ole vikaa, paitsi se että sinulla on kyky rakastaa.

Mutta selvästi oelt hyvin itserakas.

Jos vähänkään kunnioittaisit miestäsi ja lapsiasi, niin otaisit eron. JA sen jälkeen jatkat elämääsi tämän "rakkautesi" kanssa.

Mutta kuulepas, mistäs tiedät miten olen toiminut? Tapaamisestamme on reilu kuukausi, sänkyyn emme ole menneet ja molemmilla on erotilanne päällä. Sille ei voi mitään, että rakastuu - ja kyllä, rakastuin ensimmäisenä iltana vaikken koskaan uskonut sen olevan mahdollista.

MUTTA tiedän, että siinä on yksi mutta, miksi et niin tee: se on se, että mitä jos tämä mies ei jätäkkään vaimoaan ja sinä jäät yksin. JAttelet siis vain itseäsi, eikö?

Niin, katsos kun minä kerroin asiasta ensimmäisenä miehelleni. Pointtini onkin siinä, että rakastuminen toiseen kertoo jostakin vakavasta, tunnistamattomasta puutteesta omassa elämässä.Ensimmäisenä käänsinkin katseen omaan suhteeseeni ja mietin, olisiko siinä pelastettavaa.

Jos mies on niin perseestä, että ryhtyy salasuhteeseen, niin sen "toisen naisen" ei tarvitse olla yhtä perse. Eli siis jos nainen ryhtyy kaikesta huolimatta suhteeseen varatun kanssa, niin totta helvetissä se on hirviö.

Ei siinä katsota onko varattu vai ei. Moralistit voivat sen tuomita mutta rakkaus, se mikä on sydämessä ei anna tilaa järjelle.

Olethan provo, olethan?

Tuossa viime talvena seurasin kahden parin eroa. Ah kun niin rakastuttiin.



Eli pari A: nainen petti miestään kun mies oli reissutöissä miehen Pertti kanssa.



pari B. Mies petti vaimoaan parin A parhaan kaverin kanssa.



Kummatkin parit erosivat. Myytiin 2 taloa. Meni veneet ja hevoset ja lapsia oli kummallakin parilla 2.



Niin vannottiin, että on aitoa rakkautta, ei ole paluuta entiseen.



Kun oli talot myyty ja menty yhteen niin kummatkin uudet parit erosivat puolen vuoden päästä kun arki ei ollutkaan niin ihanaa.



Tulos. 4 lasta, jotka kulkevat vanhemmillaan. Toisen perheen lapsilla todella suuria ongelmia ja kulkevat perheneuvolassa.

Kaikki aikuiset asuvat yksin ja ovat katkeria.



Uuden rakkauden löytäneet ovat yrittäneet päästä takaisin entisen puolison luo (joita haukuttiin kun olivat niin tavallisia ja ei ollut enää tunteita). Mutta vanhat puolisot ei enää huoli heitä takaisin (enkä yhtään ihmettele).



Se on niin ihanaa heittäytyä tuoreen ja villin seksin perässä. Niin ja sen jännityksen.



Kai se on kiikkustuolissa sitten ihanaa......

Siksi toinen nainen on aina se hirviö, koska toinen nainen on _ulkopuolinen_. Ei siihen sen kummempaa syytä ole. Miettikää nyt mikä se tilanne on: Mies ja nainen tapaavat, seurustelevat, tutustuvat toisiinsa vuosia, päättävät perustaa perheen, rakentavat tulevaisuutta yhdessä. Jotkut ovat rakentaneet yhdessä talon, toiset muuten vaan hitsautuneet yhteen. On käyty läpi lasten raskaudet, syntymät, sairastelut, kaikenlaista, ollaan yksikkö. Ollaan ME.



Sitten, syystä tai toisesta, mies hairahtuu toiseen naiseen. Yhtä-äkkiä jostain pystymetsästä siihen yhdessä rakennettuun elämään tulee joku uppo-outo ihminen, jonka olemassaolo voi tuhota kaiken!



Ei ole ollenkaan itsestäänselvää, että aiempi liitto hajoaa hairahduksen takia. Tottakai vaimo on vihainen petturimiehelleen, onhan tämä loukannut vaimoaan törkeästi. Mutta on mahdollista, että suhde saadaan vielä korjattua ja yhdessä rakennettu elämä mallilleen. Sen takia on paljon helpompaa kohdata kiukku ja raivo siihen toiseen pettämisen osapuoleen. Siihen naiseen, joka _tietoisesti_ hyökkää perhettä vastaan ja haluaa hajottaa sen!



Olisi aika nynnyä olla vihaamatta toista naista, eikö vaan?

sellaisten ihmisten kanssa joilla on moraalia. Näkemyksenne ovat niin erilaisia.

toinen nainen ja minulla on lapsikin siitä suhteesta. Vaimo sai tietenkin tietää minusta lapsen synnyttyä, muuten mies ei varmaan olisikaan jäänyt kiinni. Jotkut ystävät lopettivat yhteyden pidon kun saivat tietää suhteestani naimisissa olevaan mieheen, mutta ne parhaimmat tosiystävät jäivät. Ne muutamat harvat, jotka yhteydenpidon lopettivat eivät mielestäni ole ystävyyteni arvoisia. Meidän näkemyksemmekin asioista olivat niin erilaisia. Uskon että he itse pelkäävät että heille käy samoin että mies rakastuukin toiseen naiseen.

Mä taas luulen, että heikko nainen ei pysty todella kohtaamaan sitä petosta, että se läheisin ei ollutkaan sitä mitä luulin, viimeiset 20v on petosta, mies onkin seläntakana kusettava paska. Koska jos sen tunnustaisi itseleen olisi selvää, että on itse valinnut väärin.



Siksi raivo kohdistuu siihen vieraaseen. Se just on sitä nössöyttä.

jos lastensa kärsimyksen katseleminen on "se juttu" joka tekee kiikkustuolissa onnelliseksi niin ihan hyvä.

järkisuhteessa? Nimittäin tästä ketjusta puuttuu kokonaan se juttu miksi kaikki tapahtuu; ihastuminen on kemiaa, ihan fyysinen reaktio ja ihminen kaipaa läheisyyttä, hellyyttä, romantiikkaa. perhe on tietysti myös tahdon asia ja rakkaus eri asia kuin hullaantuminen- mutta ihmisen tarpeet ja tunteet eivät noudata läheskään aina ydinperhe-linnakkeen pelisääntöjä- ei linnakkeen ulkopuolella eikä sen sisäpuolellakaan. Eikä läheskään kaikki ydinperheet sisäällä molemminpuolesta rakkautta, kunnioittamista, arvostusta- moni perhe on vaimon prinsessaunelman jatko; kulissit pystyyn ja yksinvaltiudella määräämään ne linnakkeen pelisäännöt.Siinä ei välttämättä ole rakkaudella ja tunteilla enää mitään sijaa. (mieskin- mutta harvemmin kai) Jos miettii elämää kiikkustuolista käsin- luulen, että ne jotka ovat edes joskus osanneet seurata tunteitaan, heittäytyä kokevat elämän mielekkäämmäksi kuin ne jotka kolmekymppisenä rakensivat sen linnakkeen jossa kärvistellään vaikka elämä olisi yhtä ilotonta, tunneköyhää suoritushelvettiä ja tahtomista. Ihanaa tietysti olisi että voisi olla onnellinen ja toimiva perhe jossa rakkaus säilyy- mutta näinhän ei läheskään aina ole- ja pettäminen on tämän asian toinen puoli- ei aina yhtään sen pahempi kuin näivettyminen siihen "kunnolliseen" elämään.

Eikö se nyt kumminkin ole se parisuhteessa oleva osapuoli (mies), joka tietoisesti päättää hajottaa perheensä? Eihän nainen välttämättä edes tiedä miehen olevan varattu, uskokaa tai älkää, niin miehet eivät aina sitä kerro..



Ei hyvä ja toimiva parisuhde ole sellainen instituutio, joka noin vain tullaan ulkopuolelta kenen tahansa toimesta hajottamaan. Ei sinne kolmatta osapuolta väliin mahdu, jos pariskunta on itse niin päättänyt.

Oikeesti: jos liitto hajoaa, niin mitä sitten? Voishan sitä yhteenkin palata JOS niin olisi hyvä! Jos kaikki erillään niin kukaan ei halua mitä sitten jos mummona yksin?

Tarttisko elää tyhjää parisuhdetta, vaan että on jonkun kanssa?



Mutta aiheeseen; jos eroat miehestä uuden miehen takia niin pidetäänkö uutta miestä kusipäänä?

Raju veikkaus: se on jälleen naisen "syy".



Mun mielestä se on aina pettäjä joka vastuussa. Ei uusi ihminen!

Ei eletä maailmassa jossa laimentunut liitto vaan hylätään ettei vaan olla tilanteessa että uusi kumppani tulee vasta kun vanha on historiaa.

ja selittelee asiat itselleen parhain päin. Kääntää jopa vastaukset ylösalaisin, jotta päästäisiin taas siihen, että ap onkin hyvä ihminen.



Et ole milliäkään parempi ihminen, vaikka mies oli aloitteellinen suhteen kannalta ja sinä lopetit sen. Katsos, kun sinä olisit voinut kieltäytyä suhteesta jo ennen kuin se alkoikaan. Miksi et tehnyt sitä silloin? Tai kuten joku muu jo kysyi, miksi et odottanut, että mies eroaa, ja alkanut suhteeseen vasta silloin? Mitä hyvää kuvittelet olevan siinä, että lopetit suhteen, kun sitä oli kestänyt aikansa?



Ja miksi edelleen kuvittelet, että sinä saat niskaasi kaiken paskan. Kyllä se sinun saamasi paskasade on se sinun ansaitsemasi pulolikas, ja mies saa tahollaan toisen samanlaisen satsin. Sinä jotenkin kuvittelet, että sinun pitäisi nyt päästä vähemmällä, mutta sinähän pääset jo, kun saat nyt puolet haukuista. Jos kaikki lankeaisi sinulle, niin se olisi vielä paljon nykyistä enemmän.



Vertauksen raiskauksiin käänsit ihan ylösalaisin. Eihän siinä ollut kyse siitä miten vapaaehtoisesti mies lähti mukaan, vaan vertaus koski sinun osuuttasi ja sitä kuinka tuomittavaa sinun tekosi on. Ja varsinkin kun sinä nyt sanot, että mies lähti suhteeseen aivan omasta tahdostaan, niin minusta vertaus raiskaukseen on aivan mainio: Kuinka usein raiskaajat sanovatkaan, että molemmat halusivat sitä. Tai kuinka pedofiilit houkuttelevat lapset karkilla mukaansa, jolloin lapset todella haluavat lähteä. Mitähän ne sinun karamellisi mahtoivat olla...



Ja itsekin nyt sanot sen, että sinä olet ihan sama ihminen tämän suhteen jälkeenkin. Siinä näkyy juuri se vastuuttomuutesi. Sen miehen elämä ja perhe ei ole enää ikinä sitä mitä ennenkin, ja sinä vain jatkat elämääsi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siinäpä varsin hyvä selitys sille miksi sinuakin haukutaan.

jota voi "karkeilla" houkutella. Raiskausvertaus, eikä pedofiilitkään sovi tähän nyt yhtään, väitä mitä väität. Kai sitä voi olettaa että ap:n ex-miesystävä on kuitenkin ihan täysvaltainen yhteiskunnan jäsen, eikä lapsiin verrattavissa. Jos niin EI ole, vaan mies on vaikkapa holhouksen alla, niin sitten vertaus sopii.



Minusta on täysin käsittämätöntä että miehiä pidetään aivan tolloina, joita seireenit vaan pahuuttaan houkuttelee. Voi hyvänen aika! Oisko miehet kuitenkin Odysseuksen ajoista kumminkin vähän kehittyneet...



Sinänsä ei ole ihme että se toinen nainen on aina se paha. Tähänhän kristinusko (ja islamissakin taitaa olla samoja viitteitä) on meidät opettanut. Kristinusko oli ihan hyvä aate ensimmäiset 200 vuotta, sitten jätkät pilas koko jutun. Naiseen kun se paholainen pääsee käsiksi helpommin kuin mieheen. Ja naisen kautta paholainen kaappaa viattoman miehenkin haltuunsa. Tämä se on koko asian ydin ja juuri. Siksi ap:ta nyt vainotaan, siinä kaikki.