Apua, mulle tuli tästä ketjusta tosi paha mieli. :(

tullutkaan matkan varrella, kuten avioeroa, vakavia sairastumisia yms.

Tai sitten lasten geneettinen vahvuus on ollut hyvä. Ikävä kyllä näin ei ole kaikkien lasten kohdalla ja joillain psyykkisen haavoittuvuuden raja tulee aiemmin vastaan.

Voit ihan rauhassa lukea mitä tahansa 2000-luvulla kirjoitettua psykologian kirjaa ja luottaa siihen, että siellä noin pitkiä eroja pidetään pienelle lapselle huonoina asioina. Ihan mitä tahansa, jonka on joku asiaa yhtään tunteva psykologi kirjoittanut.

Ja paljon

Traumat ja erot on vain osattava käsitellä lapsen kanssa, ja esim. vanhempien lomat on kerrottava jo etukäteen pienikin lapsi ymmärtää paljon.

Miksi muuten maalaisjärki pitäisi unohtaa?

Joo sitä 2v lapsesta tulee aivan hirvee gangsteri joka ikuisesti muistaa sen kun äiti oli 2vk lomalla,elämä menee pilalle!!No hei haloo taas,ONNELLISIA LAPSIA ON ONNELLISILLA VANHEMMILLA ja btw,puhlimet on keksitty ja äiti voi soittaa vaikka joka päivä ja jutella lasten kanssa.Miksi tästä nousi hirvee haloo?

En nyt sanoisi, että puhelimella juttelu 2-v:n kanssa välttämättä noin vain onnistuu loman aikana. Itse olin mieheni kanssa pitkää viikonloppua viettämässä ulkomailla kun lapsi oli 2,5v. Tyttö meni jotenkin tosi hämilleen asiasta, eikä suostunut kuulemma koko aikana puhumaan meistä mitään eikä myöskään pukahtanut puhelimeen mitään kun soitettiin (vaikka siis oli puhe jo erittäin hyvin kehittynyt tuossa vaiheessa). Oli siis tosi läheisillä isovanhemmilla hoidossa, ja muuten käyttäytyi matkan ajan ihan normaalisti. Kuitenkin tämä tuntui itsestäni pahalta enkä sen jälkeen ole halunnut lasta jättää paria yötä pidemmäksi aikaa hoitoon. Nyt on tietty eri asia kun on jo 4,5v... Mieluummin kuitenkin tarjoan lapsellekin kokemuksia ja lomailen hänen kanssaan. Eli liityn tähän kerhoon, joiden mielestä 2v on liian nuori jätettäväksi 2 viikoksi (!) hoitoon. Viikko varmasti menettelee kyllä, vaikka itse en jättäisi. Ja vanhemmilla on toki lomaan oikeus, vaikka hyvin voisivat pidempiä lomia odottaakin pari vuotta...

nuorempia sisaruksia. Pointtini:



Tyttäreni on ollut yökylässä yhden yön ja se yö meni hyvin. Saa mennä pian uusiksikin.



Hoitaja oli tuttu. Tyttö nautti olostaan. Meni illalla ja haettiin kotiin klo 17. Siinä välissä olitiin pari kertaa puhelinyhteydessä, joista toisen kerran silloin, kun tuli ikävä. > Klo 12 jälkeen alkoi jo ikävä näkymään, sanoi hoitaja. Onneksi viimeiset tunnit menivät mukavasti, kun oli kivaa tekemistä.



Lähellä pidetyt lapset ovat siis rohkeita! Tämä oli esimerkki siitä, että miten lasta totutetaan öihin poissa vanhempien luota. Joku 4-vuotiaskin voi jo haluta yökylään.



Kaksi viikkoa on aivan liian pitkä aika 2,5 vuotiaalle. Aikaiset erot vanhemmista voivat näkyä vasta esim 30-vuotiaana, kun alkaa miettimään omia pelkojaan. Esim minä menin yökylään ekan kerran 4-vuotiaana. Voin sanoa, että en pelkää mitään sen tyyppistä kuin esim pimeä, korkeat paikat, ahtaat paikat, aukeat paikat... eli minulla ei ole mitään "omituisia" pelkoja. Voitin tuollaiset pelot jo lapsena.

tähänkään mennessä. Onko siinä nyt kauheesti eroa katsooko ne lapset videoita kotona vai mummolassa? Mummolta saattaa sentään löytyä hiukan enemmän kiinnostusta lapsia kohtaa tai toivottavasti edes erit leffat.

Mekin matkustimme ennen lapsi kahdestaan, nyt kun on lapsia, ei tulisi mieleenkään lähteä viettämään pitkiä lomia ilman lapsia.



On elettävä elämäntilanteen mukaan!

Tuskin ne teitä kaipaavat, kun ette ole olleet henkisesti läsnä tähänkään mennessä. Onko siinä nyt kauheesti eroa katsooko ne lapset videoita kotona vai mummolassa? Mummolta saattaa sentään löytyä hiukan enemmän kiinnostusta lapsia kohtaa tai toivottavasti edes erit leffat.

kokoelämänsä lapsileen omistaneille äideille sitten käy kun lapsi päättää aloittaa oman elämän ja pakkaa kimpsut ja kampsut, muutaen vaikka toiselle puolelle maapalloa.



Aviomieskin on voinut siinä matkan varrella löytää naisen joka huomaa hänet ja on valmis panostamaan myös mieheen ja parisuhteeseen.



En käsitä miten lapsilta voi olla se pois että vanhemmat jotka rakastavat heitä ja ovat hyviä vanhempia käyvät silloin tällöin lomalla kahdestaan. Kokoajan kuitenkin toitotetaan että vanhempien ei pidä unohtaa lapsiperhe arjessa sitä että heidän kuuluu olla myös mies ja nainen.

jo tajuta, että sä et voi vain keskittyä parisuhdetraditiohin vaan sun elämän olisi pitänyt muuttua äidiksi tulemisen myötä.



Kasva aikuiseksi ja ennenkaikkea ÄIDIKSI!

"Itse olin viikon lomalla ja kuulin jälkeenpäin, että tuo meidän kaksivuotias oli



minua vähiten kaivannut ja suurin ikävä oli ollut kahdeksan vuotiaalla. Mutta hengissä selvisivät kaikki : )

Ja oitis voisin lähteä uudestaan, lasten kasvatus on 18-vuotinen savotta, kyllä siinä ehtii tehdä monta virhettä ja korjatakin monta. Ei mikään tuollainen yksittäinen piku poikema suista lasta raiteiltaan"

--------

Kaksivuotias suojautuu olemalla muka ok. Jotkut aikuiset eivät ymmärrä tätä.

nuorempia sisaruksia. Pointtini:

Tyttäreni on ollut yökylässä yhden yön ja se yö meni hyvin. Saa mennä pian uusiksikin.

Hoitaja oli tuttu. Tyttö nautti olostaan. Meni illalla ja haettiin kotiin klo 17. Siinä välissä olitiin pari kertaa puhelinyhteydessä, joista toisen kerran silloin, kun tuli ikävä. > Klo 12 jälkeen alkoi jo ikävä näkymään, sanoi hoitaja. Onneksi viimeiset tunnit menivät mukavasti, kun oli kivaa tekemistä.

Lähellä pidetyt lapset ovat siis rohkeita! Tämä oli esimerkki siitä, että miten lasta totutetaan öihin poissa vanhempien luota. Joku 4-vuotiaskin voi jo haluta yökylään.

Kaksi viikkoa on aivan liian pitkä aika 2,5 vuotiaalle. Aikaiset erot vanhemmista voivat näkyä vasta esim 30-vuotiaana, kun alkaa miettimään omia pelkojaan. Esim minä menin yökylään ekan kerran 4-vuotiaana. Voin sanoa, että en pelkää mitään sen tyyppistä kuin esim pimeä, korkeat paikat, ahtaat paikat, aukeat paikat... eli minulla ei ole mitään "omituisia" pelkoja. Voitin tuollaiset pelot jo lapsena.

Minulla taas ei ole pelkoja ja olen ollut paljonkin poissa vanhempieni luota jo 2-vuotiaasta lähtien, joka kesä Helsingistä Rovaniemen mummolassa missä oli rakas ja ihana mummuni hoitamassa minua ja paria serkkuani, 3-6 viikkoon/kesä olimme mummun luona.

En käsitä miten lapsilta voi olla se pois että vanhemmat jotka rakastavat heitä ja ovat hyviä vanhempia käyvät silloin tällöin lomalla kahdestaan. Kokoajan kuitenkin toitotetaan että vanhempien ei pidä unohtaa lapsiperhe arjessa sitä että heidän kuuluu olla myös mies ja nainen.

Ihan totta. Mutta miksi sen loman pitää kestää KAKSI viikkoa? Se on ikuisuus noin pienelle. Viikko tai pitkä viikonloppu riittää aivan hyvin parisuhteen hoitoon, tekee sitten vaikka pari "irtiottoa" vuodessa.

Onko tässä ollut jossain puhe koko elämänsä lapsilleen omistaneista äideistä?

Pienempi lapsi on vasta 2v! Jos äiti ei edes muutamia vuosia pysty laittamaan lapsen etua omansa edelle niin voi voi.

kokoelämänsä lapsileen omistaneille äideille sitten käy kun lapsi päättää aloittaa oman elämän ja pakkaa kimpsut ja kampsut, muutaen vaikka toiselle puolelle maapalloa.

Aviomieskin on voinut siinä matkan varrella löytää naisen joka huomaa hänet ja on valmis panostamaan myös mieheen ja parisuhteeseen.

En käsitä miten lapsilta voi olla se pois että vanhemmat jotka rakastavat heitä ja ovat hyviä vanhempia käyvät silloin tällöin lomalla kahdestaan. Kokoajan kuitenkin toitotetaan että vanhempien ei pidä unohtaa lapsiperhe arjessa sitä että heidän kuuluu olla myös mies ja nainen.

Mä voin sitten ainakin ilmoittautua ensinnäkin hylätyksi lapseksi+lapsieni hylkääjäksi eli kierre jatkuu... Kyllä täytyy melkoisia ammattikasvattajia olla tääkin palsta pullollaan, kun näitä kommentteja lukee!



Olen ollut VAIN 10 kuukautta, kun äitini on lähtenyt opiskelemaan kokonaan toiselle paikkakunnalle. Hän oli viikot pois ja työharjoittelujen aikaan jopa pidempäänkin, kun ei köyhän talon tytöllä ollut varaa matkustella linja-autolla joka viikko. Olin mummoni hoivissa ajat kun äiti oli pois (isääni ei elämäni liiemmin ole kiinnostanut). Ja voi luoja mikä minusta tulikaan: korkeakoulun käynyt, omilla jaloillaan tukevasti seisova nainen, joka on tällä hetkellä naimisissa ja kolmen lapsen äiti (ja saman miehen kanssa jo toistakymmentä vuotta). Minulla ei ole rikosrekisteriä, enkä ole ollut koulukiusattu tai -kiusaaja. Yltiösosiaalinen olen ollut aina, ja kyllä, se otti koville, kun rakas mummoni kuoli ollessani vasta teini-iässä (siihen asti vietin siellä ihan tasaisesti kaikki viikonloput ja lomat, myös kesät huom), mutta äitini kanssa olemme aina olleet erittäin läheisiä.



Ja todellakin, minä tein "sen" myös vuosi sitten: jätin julmasti kolme lastani, 8-, 5-, ja 3-vuotiaat äitini hoiviin ja teimme miehen kanssa 11 päivän matkan... Reissu oli ihana, ja voin sanoa, että ensimmäiseen viikkoon minulla ei edes ollut ikävä kotiin (sosiaalitantat huomio!). Soitimme kotiin vain pari kertaa, koska emme nähneet mitään syytä lietsoa lasten ikävää meihin päin (julmaa, eikö totta). Me saimme suhteeseemme uutta potkua, ja palattuamme meitä ei odottanutkaan kolmen lapsen hysteerisenä ikäväänsä itkevä kuoro, vaan iloiset naamat, jotka ensimmäisenä kysyivät tuliaisia (saattaa olla merkki totaalisesta vieraantuneisuudesta...)



Mutta kulkeeka te "kasvatustieteiden apron" omaavat äidit tiukasti lastenne kera, ja ihmetelkää sitten miksi ette saa vessassa käydä rauhassa. AP: toivotan sinulle ja miehellesi oikein ihanaa matkaa! Yhdyn täysin täällä jonkun sanomaan lauseeseen, että onnellinen perhe lähtee onnellisista vanhemmista. Niin ja btw, olen muuten raskaana, että sääliksi käy tätäkin tulevaa hylättyä... Hieman ehkä lohduttaa, että olen aikaisempia lapsiani imettänyt ensimmäisen vuoden, että kovin pitkiä eroja ei ole siihen mahtunut.

iso ero, kuin miljoona vuotta....

Pari päivää on mielestäni maksimi. Viisivuotiasta esikoistakaan en raaskisi vielä edes viikoksi jättää kun tiedän, kuinka hän ikävöi meitä tuon parinkin päivän aikana (ei tunnusta hoitajalle mutta käyttäytyy ikävöiden). Kaksivuotias ei ymmärrä, jos hoitaja kertoo hänelle, että äiti ja isi tulevat niin jo niin monen päivän päästä kyllä kotiin. Kun hän herää aamusta toiseen eikä äiti ja isä vieläkään ole vierellä, perusluottamus kärsii väkisinkin.



Minusta äidin ja isän "ammattiin" ei kuulu pitää noin pitkiä omia lomia. Ei vaikka kuinka haluaisi keskittyä toisiinsa. Siinä on kuitenkin se pieni kärsivä osapuoli.



Ystäväpiirissämme yksi pariskunta lähti kahdeksi viikoksi lomalle ja jätti silloin 2- ja 4-vuotiaat mummolaan. Kyllä sitä muut kauhistelivat. Kerron tämän siksi, kun halusit tietää yleisen mielipiteen.

saa pikkuhiljaa pidentää napanuoraansa minusta ihan omaan tahtiinsa tunnustellen. Minulla on rohkea tyttö.



Se jonka 5-vuotias viihtyi yhden yön kylässä

TIEDÄN olevani hyvä äiti ja lapsemme ovat hyvin tasapainoisia ja onnellisia yksilöitä. Me emme toki ole ajautumassa avioeroon mieheni kanssa, vaikka emme tuolle reissulle lähtisikään, koska onhan tämä meidän arkielämäkin varsin onnellista. Mietin tuota asiaa vielä, ja voi olla kun lopulta reissun saamme toteutettua, nuorin onkin jo 3-3,5-vuotias - jos se nyt jonkun oloa helpottaa!!

lapsi ei hirveästi erottane onko erossa viikon vai kaksi

En käsitä miten lapsilta voi olla se pois että vanhemmat jotka rakastavat heitä ja ovat hyviä vanhempia käyvät silloin tällöin lomalla kahdestaan. Kokoajan kuitenkin toitotetaan että vanhempien ei pidä unohtaa lapsiperhe arjessa sitä että heidän kuuluu olla myös mies ja nainen.

Ihan totta. Mutta miksi sen loman pitää kestää KAKSI viikkoa? Se on ikuisuus noin pienelle. Viikko tai pitkä viikonloppu riittää aivan hyvin parisuhteen hoitoon, tekee sitten vaikka pari "irtiottoa" vuodessa.

TIEDÄN olevani hyvä äiti ja lapsemme ovat hyvin tasapainoisia ja onnellisia yksilöitä. Me emme toki ole ajautumassa avioeroon mieheni kanssa, vaikka emme tuolle reissulle lähtisikään, koska onhan tämä meidän arkielämäkin varsin onnellista. Mietin tuota asiaa vielä, ja voi olla kun lopulta reissun saamme toteutettua, nuorin onkin jo 3-3,5-vuotias - jos se nyt jonkun oloa helpottaa!!

edes harkitse sitä! Hyvä äiti näkee myös itsessään virheitä, kuuntelee kritiikkiä ja mahdollisesti oppiikin jotain matkan varrella!

TIEDÄN olevani hyvä äiti ja lapsemme ovat hyvin tasapainoisia ja onnellisia yksilöitä. Me emme toki ole ajautumassa avioeroon mieheni kanssa, vaikka emme tuolle reissulle lähtisikään, koska onhan tämä meidän arkielämäkin varsin onnellista. Mietin tuota asiaa vielä, ja voi olla kun lopulta reissun saamme toteutettua, nuorin onkin jo 3-3,5-vuotias - jos se nyt jonkun oloa helpottaa!!