Apua, mulle tuli tästä ketjusta tosi paha mieli. :(

Enkä koskaan alkanut vierastaa ihmisiä. Päinvastoin, olin sosiaalinen lapsi ja eipä ole ystävistä tullut pulaa vanhempanakaan.



Uskon, että sellaiselle lapselle, joka ei ole koskaan hoidossa/yöhoidossa missään ero vanhemmista on tuskallinen. Onhan se uusi kokemus. Mutta jos lapsi on tottunut olemaan isovanhempiensa kanssa, miksi se olisi ongelma?

Ihan täyttä puppua! Kyllä vanhemmillakin on oikeus ottaa omaa aikaa. Ja lapsillekin tekee hyvää oppia vähän itsenäisyyttä.

aapee, ei tuollaisia kannata kysellä, joskus on tehtävä asioita parisuhteen eteen ja lapset eivät mene rikki vaikka ne olisivat rakastavan mummun luona

"hylätyistä" lapsista. Tunnen ihmisiä jotka ovat tehneet pienille lapsille vastaavanlaisia tempauksia ja jäljet on nähtävissä tänäpäivänä vielä.

Hyvät ja rakastavat vanhemmat eivät jätä 2-vuotiasta kahdeksi viikoksi LOMAN takia. Mitä lomaa normaalisti lapsiaan rakastava vanhempi voi edes pitää, kun tietää, että pieni lapsi ihmettelee, mihin äiti ja isi hävisivät. Jollakin tavoin tunnevammaisia olette.

Kuka määrittelee millainen on rakastava vanhempi? Sinäkö?

Jos vanhempi on loppuun palanut, parisuhde on kivillä, vanhemmat riitelee, silloin on parempi lähteä hoitamaan parisuhdetta. Ja jos suhde ei olekaan kivillä niin parisuhteen hoito on tosi tärkeää.

Nainen ja mies ei ole pelkästään vanhempia vaan myös, rakastavaisia ja jos toi unohtuu ja keskittyy vain lapsiin asiat on persiillään

Lapset tulee tunne-elämältään häiriintyneeksi, kun vanhemmat eivät hoida parisuhdettaan ja sitten eroavat. Näin on. Täysi oikeus vanhemmilla myös yhteiseen aikaan ilman lapsia. Häiriintyneitä tulee lapsista, jotka ei opi olemaan päivääkään erossa vanhemmistaan.

2-vuotiaan pitää pärjätä omillaan ja lastentulo ei saa muuttaa vanhempien elämää mitenkään.. Onhan meilläkin äidit oikeus elää!

traumaattinen kokemus eikä kukaan lastenpsykologi voi todellakaan suositella tuollaista, päinvastoin. Se miten trauma vaikuttaa lapseen riipuu lapsesta ja lapsen ja aikuisten välisestä kiintymyssuhteesta. Joka tapauksessa jokaisen lapsen kehitykselle se on epäsuotuisa asia.



Yksi trauma ei välttämättä "pilaa" lasta, mutta mistä voit olla varma, ettei lapsen elämässä tule muitakin traumoja - jossain vaiheessa lapsen psyykkisen kestävyyden raja tulee vastaa, joillain lapsilla aiemmin kuin toisilla.



En ikinä menisi tekemään omalle lapselle tuollaista, ehdoin tahdoin aiheuttamaan noin traumaattista kokemusta mitä kahden viikon ero on.

Sinun sietääkin olla pahalla mielellä, olet sen kyllä ihan ansainnut.

Ei ne sit tyhmiä olleet plussallakaan.

Mitä jos ap vaikka lukaisisit kirjallisuutta koskien lapsen psyyken kehitystä. Sen jälkeen tiedät, mitä kahden viikon "hylkääminen" tekee 2-vuotiaan psyykelle.

Mun lapset on ihan täyspäisiä, fiksuja, empaattisia nuoria-aikuisia, vaikka heidä on niin järkyttävästi "hylätty" Monta kertaa ja aina pariksi viikoksi kerrallaan.

Ihmeellistä syyllistämistä toi kirjoitus mitä olet kirjoittanut.

Riippuu ihan kuule mitä psykologian oppikirjaa menet lukemaan mitä siellä sanotaan.

muuten idea ja ajatus on hyvä ja ihanalta kuulostava. 2,5veelle vaan liian pitkä aika. EIkö viikke tai 3 yötä riittäisi?

minua vähiten kaivannut ja suurin ikävä oli ollut kahdeksan vuotiaalla. Mutta hengissä selvisivät kaikki : )

Ja oitis voisin lähteä uudestaan, lasten kasvatus on 18-vuotinen savotta, kyllä siinä ehtii tehdä monta virhettä ja korjatakin monta. Ei mikään tuollainen yksittäinen piku poikema suista lasta raiteiltaan.

Omaa aikaa saa viettää, lomailla saa kahden kesken, lapset voivat olla hoidossa jne.

Mutta jossain kulkee raja. 2 viikkoa on 2-vuotiaan mielestä tajuttoman pitkä aika. En tekisi omille lapsilleni vastaavaa!



Miksi pitää elvyttää perinteitä, mitkä on olleet ennen lapsia? Silloin ei ollut lapsia ja nyt on, ja se on otettava huomioon joka_päivä.

Kyllä meilläkin oli paljon tapoja mitä tehtiin lapsettomana parina, mutta se oli silloin ja nyt on nyt.

ja että kaikenlaisia gangstereita kasvaa ongelmaperheiden lapsista.

mutta mistä te kuvittelette että se pahoinvointi syntyy? tällaisista "pikkuasioista" kuten vanhemmista jotka hylkäävät viikoiksi jo ihan pienenä, jotka haluavat LOMAA lapsistaan. eivätkä edes tajua mitä pahaa siinä on.

Emme me halua lomaa LAPSISTAMME, me haluamme lomaa KESKENÄMME. Pariskuntana, joka voi näillä reissuilla tehdä kaikkia nitä asioita, joita lasten kanssa ei voi tehdä. Lasten kanssa matkustamme sitten muutoin. Mutta kyllä tämä ajatuksia herätti, etten ehkä olekaan ajatuksineni ihan "normaali", joten asia pistetään mietintään. Tosiasia kuitenkin on, että olemme jo nyt (ja paljon aiemminkin) silloin tällöin tehneet keskenämme pienempiä reissuja, kuten juuri vkl-reissuja Keski-Eurooppaan, ja äitini todella on lapsille kuin kolmas vanhempi; lapset näkevät häntä lähes päivittäin ja äitini myös todella tykkää ottaa lapsia hoitoon. Ei ole eroahdistusten tms. sellaisten kanssa juurikaan taisteltu, koska kuitenkin olemme soittaneet lapsille päivittäin ja olen muuten arkielämässä lasten menoissa mukana -meillä on hyvin rakastavat ja läheiset välit perheessämme, joten siitä tämä loma-ajatus ei nyt ole kummunnut, että jotenkin vierastaisin omia lapsiani.

ole läsnä.

tullutkaan matkan varrella, kuten avioeroa, vakavia sairastumisia yms.

Tai sitten lasten geneettinen vahvuus on ollut hyvä. Ikävä kyllä näin ei ole kaikkien lasten kohdalla ja joillain psyykkisen haavoittuvuuden raja tulee aiemmin vastaan.



Voit ihan rauhassa lukea mitä tahansa 2000-luvulla kirjoitettua psykologian kirjaa ja luottaa siihen, että siellä noin pitkiä eroja pidetään pienelle lapselle huonoina asioina. Ihan mitä tahansa, jonka on joku asiaa yhtään tunteva psykologi kirjoittanut.

Mekin rakastettiin ennen lapsia tehdä seikkailumatkoja ja koluttiin viidakosta erämaihin kaikki mahdollinen. Nykyäänkin aina haaveillaan pienistä matkoista kaksin, mutta suunnitteluasteelle ne jää, koska työssäkäyvinä ei vaan voida edes harkita, että vähäisestä 5 viikon vuosilomasta osa pidettäisiin lasta jossain erikseen. Lapsi kaipaa sitä perheen lomaa ihan yhtä paljon kuin mekin vanhempina. Kylpylässä voidaan käydä ja kerran on käyty 4 päivän Pariisin reissullakin. Hoitopaikka löytyisi toki, mutta en vaan halua vapaa-aikaani mitenkään erityisen paljoa viettää lapsesta erossa.



Me olemme silti matkustaneet paljon, lapsen kanssa. Olemme kaikkien seikkailumatkojen jälkeen löytäneet mukavat löhölomat ja nautimme rennoista ja helpoista lomista. Lapsen kasvettua ehkä aloitetaan taas haastavammat matkat joko kahdestaan tai lapsen kanssa. Katsotaan sitten. Nyt elämme tätä elämän vaihetta ja näitä vuosia ei takaisin saa.

Tunne-elämältään rikkinäisiä tulee näistä "hylätyistä" lapsista. Tunnen ihmisiä jotka ovat tehneet pienille lapsille vastaavanlaisia tempauksia ja jäljet on nähtävissä tänäpäivänä vielä.

säkään en varmaan edes huomaa miestäsi, kun sun on niin kiire roikkua lapsiesi helmoissa.

Ennen lapset lähetettiin mummolaan kesäksi jo pieninä, jos itse asuttiin kaupungissa ja mummu maalla, eikä lapset ole sen kummemin menneet tunne-elämältään risoiksi.

Jos lasta rakastat ja olet hellä rakastava äiti 50 viikkona vuodessa ja käytät kaksi viikkoa parisuhteen hoitoon, niin kumman ajan lapsi muistaa?

Lapsille voi olla lomaa myös se että pääsee mummulaan lellittäväksi ja sitten kotiin missä rentoutuneet ja onnelliset vanhemmat hoivaavat heitä rakastaen taas seuraavat 50 viikkoa

Omatpahan ovat lapsenne. Kukin hoitaa lapsensa parhaansa mukaan ja tekee ratkaisut siitä, millaisia kokemuksia lapselleen järjestää.

Emme me halua lomaa LAPSISTAMME, me haluamme lomaa KESKENÄMME. Pariskuntana, joka voi näillä reissuilla tehdä kaikkia nitä asioita, joita lasten kanssa ei voi tehdä. Lasten kanssa matkustamme sitten muutoin. Mutta kyllä tämä ajatuksia herätti, etten ehkä olekaan ajatuksineni ihan "normaali", joten asia pistetään mietintään. Tosiasia kuitenkin on, että olemme jo nyt (ja paljon aiemminkin) silloin tällöin tehneet keskenämme pienempiä reissuja, kuten juuri vkl-reissuja Keski-Eurooppaan, ja äitini todella on lapsille kuin kolmas vanhempi; lapset näkevät häntä lähes päivittäin ja äitini myös todella tykkää ottaa lapsia hoitoon. Ei ole eroahdistusten tms. sellaisten kanssa juurikaan taisteltu, koska kuitenkin olemme soittaneet lapsille päivittäin ja olen muuten arkielämässä lasten menoissa mukana -meillä on hyvin rakastavat ja läheiset välit perheessämme, joten siitä tämä loma-ajatus ei nyt ole kummunnut, että jotenkin vierastaisin omia lapsiani.

[/quote]

--



Mikään mummu (ja ihan päivittäin vähintään puhelimessa) ei korvaa vanhempia ja minusta tuo sinun ideasi palata johonkin "aikaisempaan tapaan" kuulostaa itsekkäältä ja täysin kohtuuttomalta. Mutta olet päätöksesi tehnyt, joten voit ohittaa nämä mielipiteet? En ymmärrä, miksi kyselet asiaa täällä, jos et kerran halua mielipiteitä kuulla.