Apua, mulle tuli tästä ketjusta tosi paha mieli. :(

Neuvo voi olla väärässä. Suosituksia ollaan muutettu vuosikymmenien aikana moneen kertaan.

A) Oma äitini KYLLÄ sanoisi, jos ei jaksaisi lapsia hoitaa. Meillä on sellaiset välit että hän kyllä uskaltaisi sanoa minulle mielipiteensä, mikäli hänen mielestään ajatus olisi täysin pöyristyttävä. Mutta hän RAKASTAA puuhailla lasteme kanssa, saa sillä tavalla varmaan jotenkin "takaisin" sitä aikaa, jonka meidän kanssamme yh-äitinä menetti, koska joutui aikanaan tekemään kahta työtä.



B) Eniten loukkaavat kommentit siitä, kuinka lapsemme on varmasti tehty vain velvollisuudesta, eikä meillä oikeasti tiedetä, mitä rakkaus ja äitiys/isyys on. Olen lähes 50 viikkoa vuodesta läsnä; rakastava, harrastava ja kannustava äiti, mitä ei mitättömät kaksi viikkoa voi millään järjellä romuttaa.



Mutta ilmeisesti kahden viikon etä-äitiys on minulta kiellettyä - muille, ns. ura-äideille tuonpituinen työmatka olisi ihan ok, vaikka ei isä sinä aikana osallistuisi lasten elämään yhtään sen enempää tai vähempää kuin normaalistikaan; hänellähän on se oma työnsä. Mutta koska olen päättänyt olla kotiäiti, mun sitten tosiaan ilmeisesti pitää olla sitä seuraavat vuodet 52 viikkoa vuodessa, mielellään 24 tuntia vuorokaudessa. Miksi tämä vaatimus ei koske kaikkia äitejä, myös teitä töissä käyviä?



C) On ihan ok sanoa mielipiteekseen, että kaksi viikkoa on 2,5- ja 5-vuotiaille liian pitkä aika olla erossa vanhemmistaan. Kunnioitan erilaisia mielipiteitä, niiden peräänhän tässä kysyinkin, mutta en oikein osaa arvostaa ilkeämielistä haukkumista, joka perustuu väitteisiin, joita kukaan ei meidän perheestämme voi tietää, koska ei meitä tunne.



Kiitos.

2 viikkoa on yhtä putkea on huono idea tässä vaiheessa kun tuo teidän pienin on tuon ikäinen. Eikö pienemmät irtiotot useammin käy, kunnes lapset on vähän isompia? Kun ei se 2 vee tajua mihin äiti hävisi. Se tilanne on hänelle vähän kuin sellainen että äiti on kadonnut eikä hän pysty hahmottamaan että milloin tulee takaisin jos ollenkaan. Mieti jos sun mies vaikka joku päivä häipyisi kahdeksi viikoksi. Ei ilmoittaisi mitään, et tiedä missä hän on, mitä tekee, milloin tulee takaisin jos ollenkaan. Mieti sitä tunneskaalaa jonka joutuisit kahdessa viikossa käymään läpi? Ja jäiskö sulle siitä joitain pitempiaikaista luottamuspulaa mieheesi? Pelkoa että milloin tahansa miehesi voi tehdä sen uudestaan? Ehkä yrittäisit olla oikein erityisen "kiltti" ettei miehesi vaan tekisi katoamistemppua, ja kaikki ihastelisivat että kyllä Merjalle sit teki hyvää kun mies häipyi kahdeksi viikoksi. Kyllä se on niin aurinkoinen ja ihana ihminen aina eikä koskaan kiukuttele miehelleen.

Ensinnäkin, kannatan todella lämpimästi vanhempien pieniä, kahdenkeskisiä irtiottoja silloin tällöin - joku pitkä viikonloppu tai vaikka viikkokin etelässä jonkin 5- tai 10-vuotishääpäivän kunniaksi "ainutkertaisena juttuna".



Samoin olen sitä mieltä, että esim. jo 3-vuotias voi nauttia viikostakin mummolassa jos on läheisissä väleissä ja tottunut hommaan vähitellen.

Meillä ainakin 3-vuotias osaa jo kysyä koska pääsee mummon luoksen "omalle lomalle"



Mutta: Mielestäni 2-viikkoa joka vuosi ilman lapsia on aivan kauhean paljon. Keskiverto työssäkäyvälle tuo on puolikas kesäloma. Herää kysymys miksi te haluatte olla ns. vuoden kohokohdasta puolet ilman lapsia? Ettekö nauti yhteisestä lomasta lasten kanssa? Eikö se rentouta yhtään? Meillä ainakin 5-vuotias osaisi jo olla katkera siitä, ettei pääse etelän lomalle vaan vanhemmat menevät kahden (tietenkin jos ei lapsi tiedä mistä jää paitsi, eli ei koskaan itse pääse mihinkään, niin eihän sitä sitten osaa kaivata).



Ja edelleenkin, minusta on täysin tervettä ja fiksua haluta joskus omaa aikaa, vaikka viikonloppu useamman kerran vuodessa- tuo pitkä yhtäjaksoinen aika ja se, että se pitäisi saada joka vuosi, on minusta jotenkin outo.

Joku tuossa kirjoitti että miksi pitää joka vuosi olla lomalla noin pitkään. Ei kai sillä lapselle ole väliä onko joka vuosi vai joka toinen tai kolmas. Ja se että siihen menee puoli kesälomaa, sekään ei kaikille pidä paikkaansa, itse ainakin pystyn vapaata pitämään paljon enemmänkin, kaikilla ei ole samanlaiset työkuviot.

Ja tämä että kaksi päivää olisi sopiva, kaksi viikkoa ei. Onko viikko liikaa? Tai kolme päivää? Entä kahdeksan päivää? Ainoa joka osaa arvioida asiaa on vanhemmat ja ne hoitajat jotka lapsen kanssa tuon ajan ovat.

On outoa jättää noin pienet noin pitkäksi aikaa. Tottakai vanhemmat tarvitsevat yhteistä aikaa, mutta miksei lyhyempi aika riitä? Mä ikävöisin lapsia neljän päivän jälkeen niin, etten voisi nauttia lomasta.

Ja tämä että kaksi päivää olisi sopiva, kaksi viikkoa ei. Onko viikko liikaa? Tai kolme päivää? Entä kahdeksan päivää? Ainoa joka osaa arvioida asiaa on vanhemmat ja ne hoitajat jotka lapsen kanssa tuon ajan ovat.

Mutta omien lapsieni kohdalla, jotka ovat 4 ja 8 v, olisi kaksi viikkoa ilman vanhempia liikaa!



Esikoinen suunnittelee ens kesänä lähteväns^ayksin mumolaan viikoksi ja siihen tietysti kannustamme. 4v sanoi heti ettei hän mene kuin kahdeksi yöksi. Hyvä niin.

mun mielestä ei ole itsekästä haluta olla miehensä kanssa kahdestaan, se on tervettä ja pitää parisuhteen kunnossa.



KUITENKIN, kun lapset ovat pieniä, varsinkin noin pieniä kuin teillä, niin viikko on kyllä aivan maksimi. itse olen pisimmillään ollut lapsista erossa 4päivää kun ovat isänsä kanssa ja kyllä silloin on jo puolin ja toisin ikävä ollut aivan suunnaton. meidän 3 v on vielä aivan vauva ja ihan vaan työpäivän jälkeenkin on jo ikävöinyt niin, että pitää sylittelyä tankata.. en voi kuvitellakaan jättäväni kahdeksi viikoksi. enkä tasan nauttivani jos joutuisin niin pitkään olemaan lapsista erossa.



meillä on mieheni kanssa tapana tehdä useampi 2 yön reissu vuodessa, näin poissaolosta ei tule pitkä, mutta päästään yhdessä rentoutumaan useamman kerran... siinäkin kerkeää tehdä vaikka mitä hauskaa..

Oma lapseni oli 1,5-vuotias kun olin 5 päivää matkalla, mutta lapsi sai olla kotona oman isänsä kanssa. Nyt aiomme tehdä kuuden päivä matkan kun lapsi on 3v ja sekin vähän hirvittää...



Itse olin alle vuoden ikäinen kun vanhempani olivat kahden viikon matkalla. Ihan täyspäinen minusta tuli, mitä nyt koen äitiyteni hieman hankalana, ahdistun siitä että pitää olla läsnä 24/7, ahdistun siitä että olen poissa. Ja nyt sain omia lapsia, en voi ymmärtää miten äitini minut jätti.

viikoksi koiravahdiksi. Lapsi jäi isänsä kanssa kotiin ja päivähoitoon tavalliseen tapaan, koska koiranulkoilutukset jne. olis ollu hankalia lapsen kanssa. Selitin lapselle mihin menen ja miksi, soiteltiinkin pari kertaa. Kun olin ollut poissa 4 päivää, tuli joku syy miksi mies heitti lapsen mummolaan seurakseni. Lapsi oli aluksi jotenkin vaisu ja kun kysäisin että mikä hätänä, hän sai kakaistua ulos että lähditkö äiti pois kotoa siksi ettet enää rakasta minua? Silloin ajattelin että voi ihme! Että noinkin "vanhalle" pitää ilmeisesti tosi paljon jaksaa selittää että missä ja miksi ja että KYLLÄ äiti rakastaa!

Mutta ....

Joku tuossa kirjoitti että miksi pitää joka vuosi olla lomalla noin pitkään. Ei kai sillä lapselle ole väliä onko joka vuosi vai joka toinen tai kolmas. Ja se että siihen menee puoli kesälomaa, sekään ei kaikille pidä paikkaansa, itse ainakin pystyn vapaata pitämään paljon enemmänkin, kaikilla ei ole samanlaiset työkuviot.

Ja tämä että kaksi päivää olisi sopiva, kaksi viikkoa ei. Onko viikko liikaa? Tai kolme päivää? Entä kahdeksan päivää? Ainoa joka osaa arvioida asiaa on vanhemmat ja ne hoitajat jotka lapsen kanssa tuon ajan ovat.

Jos on sellainen työkuvio että voi olla vaikka 10 viikkoa vuodessa lomalla ja lastenkin kanssa lomaillaan ja käydään, niin se muuttaa asiaa jonkin verran. Ap:n olisi varmaan kannattanut vähän pohjustaa, eiköhän suurimmalla osalla ihmisistä ole se 5-7 viikkoa lomaa vuodessa ja siitä vuosittain käytettynä 2 viikkoinen ilman lapsia on aika paljon. Harvallapa kai yhtälö rajattomasti lomaa ja silti varaa matkustella useamman kerran vuodessa sekä lasten kanssa että ilman toteutuu.

Jos pienin olisi pikkuisen isompi ja tosiaan lomaa olisi tosiaan rajattomasti, en pitäisi vanhempien seikkailulomaa Brasilian viidakossa mitenkään pahana.

jotka eivät halua lomailla perheenä, yhdessä lastensa kanssa. Eläisitte sitä aikaa ennen lasten tuloa, jotta sitten, kun ne lapset ovat noinkin pieniä, jaksaisitte olla niiden kanssa. En kyllä voisi edes ajatella lähteväni matkalle ilman lastani.

ja nuorin on siis 2,5 v. Eli, oletteko lomailleet 2 viikkoa kahdestaan jo silloin kun kuopus oli puolivuotias????

Ja minun mielipiteeni on, että kukin tekee tyylillään, mutta minusta ei ikimaailmassa olisi jättämään edes 4 vuotiasta (esikoiseni nyt) 2 viikoksi, edes viikoksi! Korkeintaan viikonlopuksi voisin jättää mummolle (joka on päivittäin elämässämme ja lapset rakastavat yli kaiken).

Eikö sinulle kerkeä tulla jo hirmuinen ikävä lapsiasi?!

Eikö viikonloppuloma riittäisi nyt, kun lapset ovat vielä pienempiä?

I

eli a) on jotenkin _raivostuttavaa_ että suomalaisille tulee aina "paha mieli" jos kaikki eivät tekisi täsmälleen kuin he itse. vähintäänkin olkaa reippaita ja _raivostukaa_, "paha mieli" on jotenkin mahdottoman nössöä. ;) tietenkään kaikki eivät tekisi kuin sinä itse, ei tässä eikä missään muussakaan asiassa, sen kanssa nyt vaan täytyy oppia elämään ja jos on noin herkkä ei kannata hakea hyväksyntää netistä.



b) itse asiaan: ITSE en jättäisi lapsia noin pitkäksi aikaa, me ollaan perhe ja perheenä myös lomaillaan. ja tiedän että oma kohta 3 vee (ei kotihoidettu) saisi oikeasti slaagin jos SEKÄ isä että äiti katoaisi kahdeksi viikoksi, kun jo yhden vanhemman satunnaiset iltamenot on vaikea ymmärtää. yksi-kaksi yötä voisi olla ok, vaikka itse en haluakaan olla lapsista niin pitkään erossa. mutta nämä ovat minun valintojani, tee itse omasi (ja elä niiden kanssa).

Ja en usko että koskaan olen siitä kärsinyt. Läheinen olen isovanhempien kanssa ja todella läheinen vanhempieni kanssa. Ikävää en ole koskaan itkenyt koska isovanhemmat ovat olleet elämässäni ihan ensihetkistä lähtien ja heidän luona on aina ollut minun toinen kotini. Pidän rikkautena sitä että minulla on ollut elämässäni monta tärkeää ihmistä joihin olen aina voinut luottaa ja joiden luona on ollut hyvä olla.



Jos lapsi ei tunne oloaan huonoksi isänsä tai jonkun muun huoltajan hoidossa voi minusta vanhemmat olla poissa lapsen luota vaikka puolikin vuotta, kunhan yhteys jotenkin lapseen säilyy ja lapselle puhutaan vanhemmista.

lähtien (ehkä 1-2 v) kuukauden maalla joka kesä isovanhempien kanssa. Aluksi yksin, sitten pikkusiskon kanssa. Ei ainakaan minulle ole tullut mitään ongelmia, tai en ainakaan muista kuin hyviä asioita. Saattaa tietysti olla että olen kieroonkasvanut, mutta en vain sitä vielä itse tiedä :)

Ihan kuin ei olisi mitään välimuotoa 24/7-äitiyden ja kahden erossaoloviikon välillä. Kyllä on! Vastuullinen vanhempi noudattaa lapsipsykologien suosituksia - yksi erovuorokausi per lapsen ikävuosi. Eiköhän psykologian tieteenalalla tehdyt tutkimukset ole vähän luotettavampia käyttäytymistä ohjeistavia tekijöitä kuin asiaan perehtymättömien mammojen mielipiteet mutu-tuntumalta.



Jokainen tekee kuten taitaa, mutta kantaa myös tekojensa seuraukset mukanaan. Sen kanssa on sitten elettävä.

olen lapsuuteni kesät viettänyt siskoni kanssa mummolassa maalla, vanhemmat kaupungissa töissä.



En silti todellakaan lähtisi matkalle ilman lastani, 5v. Lapseni on minulle äärettömän tärkeä, enkä voisi kuvitellakaan lomamatkaa ilman että lapsi olisi mukana. Miten voi lomailla ilman omia lapsiansa, siis jos lapsia on??