Lue keskustelun säännöt.
Meidän esikoinen ehkä sijoitetaan jonnekin.
31.03.2008 |
Kun en minä enää yksinkertaisesti jaksa. Vaativa lapsi, lähete lasten psykiatriselle polille laitettu ja lääkäriaika sinne saatiin vasta toukokuulle. Nyt oon ihan puhkipoikki. En haluais erottaa lasta muusta perheestä mutta äsken kun soitin sosiaalityöntekijälle, niin oltiin molemmat yhtä mieltä siitä että asiaa lienee pakko ruveta miettimään... Ennen kuin tapahtuu hirveitä. Onneks meillä on niin ihana sossu! Tästä arjesta ei selviäis ilman sitä.
Kommentit (161)
Vierailija:
Hän on omasta mielestään maailman surkein ihminen ja täysin " lyöty" , hyi, mitä itsesääliä! Olen itse sairastanut vaikea-asteisen masennuksen 5v sitten ja siitä parantunut, onneksi (ns. reaktiivinen masennus). Eikö ns. perhesuunnittelu ole käynyt ap:n mielessä, mikäli on 3 lasta, joista vanhin on 4.5vuotias?? eikö masennusta voi pahentaa esim. se, että olet kotona ilman aikuiskontakteja? Hae itsellesi apua, mene vaikka työkokeluun, hanki itsellesi ammatti! Eikö sinulla ole lääkitystä tai terapiaa?
Ensinnäkin tuosta perhesuunnittelusta. Väännetään vielä rautalangasta:
- masennukseni on toki alkanut jo lapsena, mutta itse pidin sitä niin luonnollisena osana persoonaani etten osannut siihen hakea apua, eikä kukaan sitä huomannut.
- esikoista odottaessani neuvolassa huomattiin masennukseni ja minut ohjattiin mtt:hen. Se ei kuitenkaan tuolloin ollut vielä mitenkään paha, enkä silloinkaan vielä ymmärtänyt että lapsena olin kokenut harhoja, joten masennukseni oli silloin ollut psykoottinen.
- toisen lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen masennukseni paheni ja syveni rajusti niin, että jouduin psyk. sairaalaan yli kolmeksi kuukaudeksi. Siellä ollessa vasta ymmärrettiin, että sairauteni on jo lapsuudessa ja nuoruudessa ollut hyvin vaikea, syvä ja jopa psykoottinen masennus voitiin diagnosoida muistikuvieni perusteella, jotka tuolloin nousivat pintaan.
- psyk. osastolta soittelin useaan kertaan ehkäisyneuvolaan, myös oma hoitajani soitti. Minulle sanottiin aina että varataan aika sitten kun pääsen sairaalasta. Käytimme kortsua tuolloin. Seksi oli hyvin tärkeää minulle ja miehelleni tuolloin, erittäin raskaana aikana. Minä en missään vaiheessa menettänyt halujani, pikemminkin päinvastoin tuo valtava läheisyys lohdutti ja loi vähän elämäniloa synkkyyteeni.
- heti sairaalasta kotiuduttuani varasin ajan ehkäisyneuvolaan. Siellä kuulin olevani raskaana. En vieläkään tiedä milloin ja miten kortsu oli pettänyt. Raskausuutinen oli todellinen shokki, mutta onneksi muuttui iloksi kun vauva lopulta syntyi.
Ja sitten toinen juttu. Viime syksynä kaikki lapset olivat tarhassa, itse olin työkokeilussa. Nautin siitä suunnattomasti. Nuorimmainen kuitenkin sairasti tuolloin jo paljon (myöhemmin saatiin astmadiagnoosi joka selitti infektiokierteen) ja jouduin olemaan kahden kuukauden työkokeilusta yli puolet kotona sairaan lapsen kanssa. Työpaikalla se aiheutti ilkeitä juoruja jotka kuultuani työnilo oli lähes mennyttä. Lopulta jouduin jäämään sairaslomalle uupumuksen vuoksi. Että se siitä työkokeilusta.
Toisen työkokeilun järjestin työvoimatoimiston kuntoutusneuvojan mielipiteen vastaisesti, mtt:n hoitajan (jota ei kyllä minun asiani pätkääkään ikinä jaksa kiinnostaa) painostuksesta. En kuitenkaan päässyt aloittamaan sitä, koska nuorimmainen oli jatkuvasti kipeä.
Tuliko väännettyä tarpeeksi isoin kirjaimin?
Ja itsesääli. Sitä en juurikaan koe, mutta epätoivoa kyllä ja suurta pelkoa lasteni puolesta. Olishan se varmaan parempi että hyppäisin Tuomiokirkkosillalta Aurajokeen. Pääsis eroon lapset tällaisesta paskaäidistä joka ei ajattele muuta kuin itseään, eikös vain? Näinhän se menee, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi kysymys vielä; missä se kuopuksesi on nyt? Kun roikut täällä?
Mä en uhkaillut itsemurhalla. Kysyin vaan että sekö on parempi vaihtoehto. Just TÄLLÄ hetkellä mun masennus ei vielä ole itsetuhoisessa vaiheessa, kuten oli mm. joulun aikaan viimeksi. Mutta kaukana siitä tuskin ollaan, ellei mtt:n tätsä ota tällä kertaa mun ongelmia tosissaan.
Minä en pelkää ap:n lapsesta tulevan välttämättä mitään häiriintynyttä ja mielenvikaista. Minä enemmänkin pelkään tällä palstalla olevien vittumaisten ja natsimielisten naisten lapsia. Miten sellaiset osaavat kasvattaa tasapainoisia lapsia kun empatiakyky on nolla?
Ap menee nyt sinne mummolaan lepäämään.
Kuopus menee päiväkotiin kuten muutkin lapset.
Isä on ap:n toipuessa yksihuoltaja. Kun naiset siitä selviää, niin pitää miehenkin selvitä.
Isä hoitaa ja selvittää neuvolan avustuksella esikoispojan terapia- ja diagnoositarpeet.
Niin ja ap. parempi, että hoidat itsesi edes jonkinlaiseen kuntoon ja tapaat vain silloin tällöin perhettäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että itsekkäni on 4½-vuotias kupuos ja tekisin ihan mitä vaan, että lapsenoi voisi olla osa perhettämme. Minä aikuisena kyllä selviäisin ilman perhettä paremmin, kuin pieni lapsi ilman sisaruksia ja isää.
Vierailija:
Ap menee nyt sinne mummolaan lepäämään.
Kuopus menee päiväkotiin kuten muutkin lapset.
Isä on ap:n toipuessa yksihuoltaja. Kun naiset siitä selviää, niin pitää miehenkin selvitä.
Isä hoitaa ja selvittää neuvolan avustuksella esikoispojan terapia- ja diagnoositarpeet.Niin ja ap. parempi, että hoidat itsesi edes jonkinlaiseen kuntoon ja tapaat vain silloin tällöin perhettäsi.
Kamalaa, että ihminen on täysin itsekäs ja typerä olio silloin, kun empatiakyky puuttuu täysin ja elämä on ollut pelkästään helppoa porskuttaa.
Nuo " hyvät neuvot" mitä täällä tietämättömät ja ymmärtämättömät jakavat ap:lle ovat aivan käsittämättömiä! Se on näköjään helppoa tuo elämä kun äijä tuo ruoan pöytään ja muu porukka saa sitten kekkuloida muotikuteissaan sisustuslehden unelmassa. MITÄÄN vastuuta ei tarvitse ikinä mistään ottaa.
Osanottoni ap tilanteeseesi. Toivon, että yhteiskunnan antama apu tulee pian ja on kattavaa. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on jo päättänyt ,että laittaa lapsen sijoitukseen. Ja että pojalla on varmasti adhd-ongelma. Lisäksi apn arki sujuu ihan ok. meillä on ihan samanlaista ja myös kolme lasta, enkä silti ole ajatellut laittaa lapsiani sijoitukseen, vaikka rankkaa onkin välllä. Tuntuu, että apn pitää kehittää vaan joku ongelma.
Sori vaan, mutta ei kiinnosta paljon auttaa. Sääliksi käy vain pientä poikaa, joka joutuu kokemaan hylkäämisen tunteen. Varma tapa kasvattaa lapsesta nuorisorikollinen tai muu ongelmainen.
ettei sitä hoitoon huolita? KERRO!!! Ettekö te nyt voi tajuta että tässä on ongelma tuossakin suhteessa, ellei sitten kunta järjestä tänne kotiin hoitajaa tuolle pienimmälle?!!! Ja sitä on turha toivoa.
Kyllä mä oikeasti jo eilen mietin, pitääkö mun kysellä itselleni jotain mielenterveystukiasuntoa tai jotain. Mutta kun poika oli jo kysynyt isältään illalla, kun jouduin käymään migreenin vuoksi päivystyksessä, että montako yötä äiti on sairaalassa... Eli kun hän pelkää että minä tästä vielä katoan täysin, niin onko sekään lapselle hyvä, varsinkin kun hän ymmärtää liittää sen " katoamisen" itseensä? En nyt tyrmää täällä kenenkään ehdotuksia, luultavasti paras vaihtoehto on se että menen sairaalaan levähtämään JOS PÄÄSEN eli jos mut huolitaan osastolle, koska se lapsen on sentään helpompi ymmärtää kuin että äiti on jossain " kylässä" ilman heitä. (Varsinkin kun viikko sitten olin viikonlopun lomalla yksinäni. Sanokaa nyt vaan provoksi kun tulee tietoja tipoittain, oli tarkoitus mainita tämä jo aiemmin mutta unohdin aina.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ap on jo päättänyt ,että laittaa lapsen sijoitukseen. Ja että pojalla on varmasti adhd-ongelma. Lisäksi apn arki sujuu ihan ok. meillä on ihan samanlaista ja myös kolme lasta, enkä silti ole ajatellut laittaa lapsiani sijoitukseen, vaikka rankkaa onkin välllä. Tuntuu, että apn pitää kehittää vaan joku ongelma.
Sori vaan, mutta ei kiinnosta paljon auttaa. Sääliksi käy vain pientä poikaa, joka joutuu kokemaan hylkäämisen tunteen. Varma tapa kasvattaa lapsesta nuorisorikollinen tai muu ongelmainen.
Tuu katsomaan tätä kotia ja sano sitten onko kaikki ok. Voin antaa sulle meidän perhetyöntekijän numeron, kysy siltä sujuuko meidän arki ihan ok. Tai mun mieheni. Mä en voi käsittää että te ihmiset voitte olla niin idiootteja että päättelette noin, näkemättä yhtään mitään muuta kuin mun nettikirjoitukseni!!!
Ja siitä adhd:sta. En mä ole mitään päättäny. Mä vaan haluan että se mahdollisuus TUTKITAAN koska oireita on paljon ja sukurasite vahva.
Tai vanhempi, jonka puoliso on ulkomailla työmatkalla? Tai yh yrittäjä?
No - jää_hoitamaan _lasta kotiin. Tai hankkii jonkun toisen hoitamaan.
Ja luulisi lapsen tietävän, mikä on mummola, kun se kerran on kuin toinen koti, kuten mainitsit??
Vierailija:
ettei sitä hoitoon huolita? KERRO!!! Ettekö te nyt voi tajuta että tässä on ongelma tuossakin suhteessa, ellei sitten kunta järjestä tänne kotiin hoitajaa tuolle pienimmälle?!!! Ja sitä on turha toivoa.Kyllä mä oikeasti jo eilen mietin, pitääkö mun kysellä itselleni jotain mielenterveystukiasuntoa tai jotain. Mutta kun poika oli jo kysynyt isältään illalla, kun jouduin käymään migreenin vuoksi päivystyksessä, että montako yötä äiti on sairaalassa... Eli kun hän pelkää että minä tästä vielä katoan täysin, niin onko sekään lapselle hyvä, varsinkin kun hän ymmärtää liittää sen " katoamisen" itseensä? En nyt tyrmää täällä kenenkään ehdotuksia, luultavasti paras vaihtoehto on se että menen sairaalaan levähtämään JOS PÄÄSEN eli jos mut huolitaan osastolle, koska se lapsen on sentään helpompi ymmärtää kuin että äiti on jossain " kylässä" ilman heitä. (Varsinkin kun viikko sitten olin viikonlopun lomalla yksinäni. Sanokaa nyt vaan provoksi kun tulee tietoja tipoittain, oli tarkoitus mainita tämä jo aiemmin mutta unohdin aina.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisilta riittää empatiaa ap:lle, toisilta hänen lapselleen.
Jokainen voi sitten keskenään miettiä, kumpi heistä sitä empatiaa kaipaa.
maailmankuvaan pitää mut vielä täällä, varsinkin kun kuopus nukahti vielä uudestaan... Kai tää on jonkinlaista kieroutuneisuutta tämäkin, halua nähdä miten paljon paskaa voi niskaansa saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Tai vanhempi, jonka puoliso on ulkomailla työmatkalla? Tai yh yrittäjä?No - jää_hoitamaan _lasta kotiin. Tai hankkii jonkun toisen hoitamaan.
Ja luulisi lapsen tietävän, mikä on mummola, kun se kerran on kuin toinen koti, kuten mainitsit??
Enkä ole missään vaiheessa maininnut ettei lapsi tietäis mikä on mummola... Mutta kuin se ymmärtäis sen, että menen mummolaan eikä hän pääse mukaan vaikka siellä on ihanaa ja kivaa ja mukavaa?? Sanopa se.
Ei ap tai miehensä suunnittele lapsen sijoittamista, vaan sosiaalitoimi. Siinä siis apu, minkä yhteiskunta tarjoaa perheelle hädässä.
Jos en ota sitä huomioon, ja se tuleekin todeksi jos muut keinot on kokeiltu, on se paljon suurempi shokki kuin jos tietää että se voi tulla mahdolliseksi.
Ja sanottakoon, että tässä on kokeiltu niin monet keinot että en jaksa niistä kaikista edes teille kirjoittaa. Meidän elämään on mahtunut viimeisen kolmen vuoden aikana enemmän kuin monien perheitten elämään kolmessaKYMMENESSÄ vuodessa. Ikävä kyllä.
se pisti silmään että aloitekyvyttömyys aiheuttaa ongelmia(?). Vai muistanko väärin ? Jos siis näin on niin oisko mahista palkata jotain osapäivästä kodinhoitajaa pitämään se koti siistinä niin ap: lle jäis aikaa olla lasten kanssa.
Lakkaisitte sitten jankuttamasta näitä samoja asioita.
terkuin yksi, joka luki alusta asti.
Vierailija:
en oo ihan koko ketjua jaksanut lukea, mutta
se pisti silmään että aloitekyvyttömyys aiheuttaa ongelmia(?). Vai muistanko väärin ? Jos siis näin on niin oisko mahista palkata jotain osapäivästä kodinhoitajaa pitämään se koti siistinä niin ap: lle jäis aikaa olla lasten kanssa.
Koti pysyy jotenkuten pystyssä (kaaos hallussa) sillä että kerran viikossa tulee perhetyöntekijä ja yhdessä siivotaan. Mutta se ei riitä, kun yksi ei saa mitään tehtyä ja toinen ei kaikkea ehdi. :(
tietenkin myös koko perhe tarvitsee vaikeassa tilanteessa apua ja tukea, mutta kuitenkin...
Ap kirjoitti olevansa pojan kanssa kaksin niin usein kuin mahdollista... hyvä niin. Onko isä poikansa kanssa kaksin? Siis viettääkö hän aikaa myös vain poikansa kanssa, vai kuskaako vain näitä tyttöjä " pois tieltä" ? Ehkäpä poika hakeekin isänsä huomiota?
Ap jaksaa nyt kuitenkin tomerasti selvittää erilaisia vaihtoehtoja, se on tottakai hemmetin hienoa ja tärkeää koko perhettä ajatellen... Mutta se saa kyllä minutkin kyseenalaistamaan sen masennuksen vaikeuden... toisaalta sitten taas... ehkä lapsen sijoitus on niin kamala asia, että jopa masentunut ihminen, joka ei pystyisi edes hiuksiaan pesemään, haluaa tuollaisen estää kaikilla voimavaroillaan.
Mä olen yhä edelleen sitä mieltä, että jos lasta aletaan nyt diagnosoimaan ja sijoittelemaan, niin silloin hoidetaan seurausta - ei syytä. En siis syytä ap:ta hänen masennuksestaan, mutta olen vain yhä vakaasti sitä mieltä, että äiti on saatava kuntoon... vaikka ap on kirjoittanut hakeneensa apua ja sitä hän viestiensä mukaan saa, niin apua pitää saada lisää. Mitä ilmeisimmin sitä apua nyt ei ole riittävästi, koska tuntuu siltä, ettei hän jaksa lapsiensa kanssa.
Jos poika sijoitetaan, niin mun mielestä on vaarana myös ap:n masennuksen paheneminen... hänhän on jo kirjoittanut syyttävänsä itseään poikansa käytöksestä... mitäköhän sille syyllisyydentunteelle mahtaa tapahtua, jos poika erotetaan perheestään.
Ikävintähän tässä tosiaan on se, että sitä apua on niin helekutin vaikea saada... :(