Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?

Vierailija
05.07.2014 |

Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.

 

Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus. 

 

Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa! 

 

Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.

 

Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani. 

 

Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...

 

Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.

 

Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.

Kommentit (8042)

Vierailija
1321/8042 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 21:37"]

Olen aina aikaisemmin ajatellut, ettei vanhemmat voi lapsilleen olla kateellisia, hehän haluavat vain jälkikasvulleen kaikkea hyvää. Kunnes eräs tapahtuma elämässäni, siihen sen enempää menemättä todisti sen, että kyllä näin voi tosiaan olla. Kuulin jatkuvaa piikittelyä asiasta. Ei kerro muusta, kuin kateudesta.

[/quote]

Todellakin voi. Oma äitini sabotoi omaa uraani big time ja on sairaan kateellinen. Mustasukkainen oli jopa isäni myönteisestä tuesta minullle. Isäni kuoltua hänestä tuli hirviö ja kateus tytärtään kohtaan konkretisoitui mitä kamalimmilla tavoilla.

Äidit eivät aina tahdo hyvää tyttärilleen. Se on tabu. Osa äideistä on sairaita. Tyttäret kelpaavat niin kauan, kuin ne kohottavat omaa egoa, mutta kun tytär on nousemassa omille siivilleen omilla ansioilla... kapuloita rattaisiin. Tyttärestä tuleekin kilpailija siairaan äidin egolle. Sitä nämä äidit eivät voi sietää. 

Siksi pojat ovatkin mieluisampia sairaille äideille. He voivat demonisoida tyttärensä hyvin vastaanottavalle pojiilleen ja hyöty on molemminpuolinen. Sisarkateus on mehevä alusta äitien hämmentää suhteita.

Vierailija
1322/8042 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

äidit nuo toivossa väkevät..

tai kateudesta vihreät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1323/8042 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:00"]

Mielenkiintoinen ketju. Varsinkin, kun sitä vertaa tuohon Minna Haapkylä-ketjuun, jossa puolestaan avioerolapset kipuilevat siitä, kuinka erotaan niin helposti. Täällä puolestaan enemmistö tuntuu ihmettelevän kylmiä kulissiavioliittoja, perheitä, joista puuttuu todellinen yhteys, välittäminen ja kuinka lapset sen herkästi vaistoavat, ainakin naispuoliset. Jokaisella sukupolvella tuntuu olevan omat traumansa ja omat totuutensa, että mitenkä ne hommat olisi pitänyt hoitaa.

 

Olisi mielenkiintoista kuulla äitien kommentit - ja ennen kaikkea niiden veljien mielipiteet. Kokevatko he, että heitä on suosittu. Olivatko he tyytyväisiä vai oliko se noloa, holhoavaa? No, näitä kommentteja tänne on vissiin turha odottaa, mutta hyvä että tyttärien ääni on ainakin päässyt esiin.

Oma äitini syntyi 20-luvulla, minä synnyin iltatähtenä 60-luvulla. Äiti oli kokenut pula-ajan, sodat, evakot sun muut, läheisyys ja hellittely ei kuulunut kasvatukseen mitenkään, ne osoitettiin muilla tavoin. Äidillä oli omat virheensä ja heikkoutensa niin kuin minullakin. Lämmöllä häntä muistelen. Itse jäin vapaaehtoisesti lapsettomaksi, joten minun toimiani ei ole kukaan arvostelemassa. Itse arvioisin, että olisin ollut kammottava äiti. Ei mun juttu ollenkaan.

[/quote]

 

Mielenkiintoinen huomio!

Itse eroperheen lapsena tunnistan Haapkylä-ketjun eroperheiden lasten tuskan. Toisaalta muistan aistineeni vanhempieni "kulissiliiton", jota yritettiin kyllä pitää pitkään kasassa lasten takia. Kun vanhemmat lopulta erosivat, olin ehtinyt toivoa sitä jo vuosia. Se oli lopulta helpottava tunne kun ero tuli, tosin eron jälkipyykki on ollut kamalaa. Vieläkin, vaikka olemme jo kaikki aikuisia. Isovanhempani ovat myöskin eronneet. Sekin seuraa mukana vielä reilu 40 vuotta myöhemmin! Vanhempani ja isovanhempani eivät osanneet olla yhdessä, mutta eivät myöskään erota ja olla erossa.

Olen itse tullut siihen tulokseen, että pysyvät vanhemmat sitten painostavassa avioliitossa tai eroavat, niin joka tapauksessa lapset jäävät ilman sitä hyvää parisuhdemallia. "Hyvä" avioliitto ja "hyvä" ero ovat varmasti molemmat parempia malleja lapsille kuin huono avioliitto tai huono ero. Pääpointti on se, kuinka puolisoaan kohtelee lasten edessä. Oltiin sitten naimisissa tai erottu.

Edelliset sukupolvet eivät tuntuneet osaavaan kumpaakaan. Tämän päivän vanhemmilla on ainakin tietoa siitä, miten toimia lasten kanssa. Eri asia tietenkin, meneekö omat tunteet ja tarpeet teorian edelle. Pitkät parisuhteet ovat ylättävän vaikeita. Minusta on ainakin helpompaa olla hyvä äiti, kuin näyttää lapsilleni hyvää parisuhdemallia. Oma äitiys on minusta itsestäni kiinni, parisuhde taas on kahden kauppaa (+ sukurasitteet, opitut mallit yms.) Toisaalta omaan äitiyteen vaikuttaa suuresti parisuhteen tapahtumat. Jos parisuhteessa on kylmää, olen äkkipikaisempi myös äitinä. Jos minulla menee mieheni kanssa hyvin, olen myös parempi äiti.

Voisiko huonot parisuhteet heijastuneet sitten bumerangina myös tuon luvun äitiyteen? Jos mies nälvii vaimoaan, niin vaimo nälvii sitten takaisin heikommilleen... lapsilleen?

Vierailija
1324/8042 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi entisaikain liittojen rasite oli se, että vaikka avioliitot olivat periaatteessa vapaaehtoisia ja puoliso valittu itse, ne eivät todella olleet aina "taivaassa solmittuja". Ennen avioliittoa ei saanut harrastaa seksiä ja jos sitten sattui vahinko, oli mentävä pikaisesti naimisiin. Aika harvalla raskaana olevalla nuorella naisella riitti kanttia ryhtyä yksihuoltajaksi, tai mies ei suostunut "korjaamaan jälkiään".

Ajatelkaapa itse, jos olisitte nyt naimisissa ensimmäisen seksikumppaninne kanssa. Siitä voisikin tehdä uuden aloituksen.

Vierailija
1325/8042 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 18:50"]

Pullantuoksuinen äiti suomi24:sen foorumilla siitä, kun aikuiset lapset eivät käy katsomassa:
"Varauduin vanhuuteeni jo lastentekoiässä ja hankin varmuusvarastoa. Useampi lapsi kun on, niin aina jonkun kanssa jotain jutun juurta. Se vaan on pahempi juttu, kun ovat kuin sian jalat. Jos mulla on poikkipuolista sanottavaa yhdestä, niin kaikki on sen puolella ja mua vastaan. Siinä tuli kasvatusvirhe."

Että tuommoista puhetta näiltä oman elämänsä sankariäideiltä. 

[/quote]

 

Uhhuh. On näkökulmaeroa juu. Sehän olisi upeaa, jos voisimme puolin ja tpisin, äidit ja tyttäret, tuoda esiin tunteemme, kokemuksemme ja ajatuksemme ilman loukkaantumisia. Oman mamman kanssa ollaan kaukana siitä. 

Vierailija
1326/8042 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:09"]

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 08:51"]

1224: Minua kiinnostaa se, miten koet että pärjäät tulevassa työssäsi tai  olet pätevä, vaikka sinulla on vakavia tunne-elämän ongelmia? Minusta tuntuu että omat ongelmani torpedoivat kaikki yritykset työelämässä, koska koen itseni ulkopuoliseksi, en luota ihmisiin, en kerro asioistani ... kaikki tämä varmaan vaikuttaa jollain tavalla myös työhön, jota teen. Se ei ole sosiaalialan ammatti, mutta ihmisten kanssa olen tekemisissä ihan kohtuullisesti. 

 

[/quote]

Minä pärjään työssäni, koska olen irrottanut sen itsestäni. Työkaverini tietävät minusta hyvin vähän. Stressaannun helposti ja monet vaikeat esimiestilanteet saavat aikaan paniikin. Koen usein, että en osaa mitään. Saan hyvää palautetta, mutta silti mietin, että osaanko ja pystynkö ja en varmasti pysty. Säännöllisesti teen päätöksen ja sovin itseni kanssa, että olen ihan hyvä ja riitän. Se on vaikeaa. (En ole 1224)

[/quote]

Luulen, että stressiherkkyys on tyypillistä meille suoriutujille. Monta kertaa olen tähän törmännyt.

- se kysymyksen esittäjä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1327/8042 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 10:09"]

1227:

No siinäpä se, olen aina ajatellut, että saan hyviä numeroita kursseista sen takia, että kurssit nyt vaan sattuvat olemaan helppoja. Vaikka tiedän ettei siitä ole kyse, eivätkä kaikki edes pääse koko kursseista lävitse. Minun pitäisi tulevassa työssäni olla vastuuta kantava asiantuntija, tuntuu että sitä haluan tehdä, mutta vastuu taas tuntuu ihan musertavalta, ajattelen etten mitenkään voi olla niin hyvä, että minulle voidaan sellainen vastuu luottaa!

 

Tavallaan järkeillen ymmärrän asian laidan ja mikä siihen minussa itsessäni vaikuttaa. Tiedän että minun pitää vaan mennä ja kehua itseäni työnhakutilanteessa. Jos saan työn, hautaudun stresssiin pitkiksi ajoiksi, toivottavasti en liiallisesti. Pahalta tuntuu kaikenkaikkiaan. Sama miesten kanssa, ajattelen että kukaanhan ei voi tällaista haluta, vaikka haluttu kyllä on...

 

Ei vaan voi mitään, psykoterapiassakin olen käynyt, mutta ainakin se terapiasuuntaus ja terapeutti olivat minulle vääriä. Lisäksi vielä terapian aikana häpesin menneisyyttäni siinä määrin, että kielsin siinä ongelman itseltäni.

 

Tuo kuvailemasi ulkopuolisuuden tunne ja ihmisiin luottamattomuus ovat minullakin, eivätkä pelkästään työelämässä, vaan  myös jokapäiväisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kyllä hyvät kokemukset aikuisiällä ovat selkeästi parantaneet asiaa, mutta mistäs niitä saa lisää kun on niin sisäänpäinkääntynyt :) Töissä kyllä huomaan pakottavani itseäni ja teeskenteleväni kiinnostunutta, sillä saattaa päästä hyvään alkuun. Kun tietää miten tulisi toimia, tulee tehneeksi niin väkisin, vaikkei se luontaista olisikaan. Raskaaksihan sellainen elämä käy. Hyvä terapeutti olisi varmaan paikallaan, mutta mistäs sellaisen löytää ja kuka sen opiskeluaikana maksaa...

 

Tsemppiä :)

[/quote]

 

Kiitos vastauksesta, sis :) En olekaan koskaan kokeillut tuota kiinnostuneen teeskentelemistä. Koskeeko se siis sinulla kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita vai työasioita?

Vierailija
1328/8042 |
05.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 16:31"]

1233, sä oot mun sankarini. :') Ja niin moni muukin täällä. Tuo on loistava suhtautuminen, että äiti on kehitysvammainen tourette. Niin onkin. Täytyy asettua ulkopuolisen asemaan ja nähdä tilanteensa siitä käsin. Me itse liian helposti näemme äidin, jolle emme riitä, ja häpeämme itseämme. Ulkopuoliset taas näkevät vajaaälyisen sekopää-äidin ja moitteettoman tyttären, myötähäpeävät äitiämme mutta ajattelevat meistä vain hyvää. Mun vanhemmat ovat, nyt kun asiaa objektiivisestikin olen pakotettu tarkastelemaan, ns. heikkolahjaisiasekä ns. sosiaalivammaisia. Itsellä kaksi ylempää korkeakoulututkintoa mainesanalla erinomainen.

[/quote]

Jep, 1233 pisti todella pahan, kiitos :D Kumma, miten nauru vapauttaakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1329/8042 |
04.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en osaa eritellä, mistä minulle lapsena tuli olo, että olen vahinko. En edes tiedä, mistä olin keksinyt sen sanan. Olin sukulaisten luona kylässä ja ehkä 8 v. Siinä jotain puuhastelin vanhan sukulaistädin kanssa keittiössä jotakin. En muista, mitä puhuimme, mutta minä vastasin johonkin, että minkä sille voi kun olen vaan vahinko. Sukulaistädin ilmeen muistan. Se oli yllättynyt, järkyttynyt ja samalla lämmin. Hän halasi minua ja sanoi, että voi rakas lapsi, et sinä mikään vahinko ole, ei kukaan ole. 

Tuo on jäänyt mieleeni. Yksi harvoista elämäni aikana saaduista lämpimistä haleista. Muistan myös sen hämmennyksen, joka halista tuli. Se tunne jäi pitkäksi aikaa iholle. Joskus olen miettinyt, että onkohan minulle sanottu, että olen vahinko, ei minua kukaan halunnut. 

Ja samoin, jos mietin vanhempieni suhtautumista seksiin, hellyyteen jne.. Vaikea kuvitella, että vahinkoja voi syntyä. Ehkä he vahingossa adoptoivat minut. :) 

 

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 20:41"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 23:53"]Joskus olen miettinyt, että miten vanhempani saivat lapset alulle kun oli niin noloa ja mahdotonta keskustella esim. kuukautisten alkamisesta ym. Siihen aikaan on ollut varmaan jokin muu tapa lapsentekoon. Mahdoton ajatus, että olisivat oikein seksiä harrastaneet... eihän minun vanhemmat sellasta :D :D :D

[/quote]

Samanlaiset ajatukset.

Joskus ennen kolmeakymmentä tuli mieleeni jopa ajatus, jospa en olekkaan heidän biologinen lapsensa. Ovatkin adoptoineet tai jotain.

[/quote]

Vierailija
1330/8042 |
07.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 20:28"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 19:17"]

Minun mielestäni lesken asumissuoja on kyllä tarpeellinen ja hyvä, ei toisen kotia pidä olla heti realisoimassa vaikka lapsilla olisi minkälainen tarve. Koti on koti. Mutta kaikki tuo asiakirjojen väärentely, yhden lapsen suosiminen toisten lasten kustannuksella ja siihen liittyvä kyräily ja salailu. Pistää vihaksi. Hyvinkin tuttua meidän suvussa.

Suurin osa omaisuudesta on käytännössä vuosien varrella siirretty pojan nimiin, muilta salaa toki. Kesämökit, perheyritys yms. kaikki yhden ja saman henkilön nimissä. Kaikki paperit ovat periaatteessa kunnossa, mutta todellisuudessa valeasiakirjoja. Plus että rahaa on siirretty aina sen verran, ettei ole lahjaveroja tarvinnut maksaa. Koska toiminta on tehty sen verran pitkällä aikavälillä ja järjestelmällisesti, lakiosa ei tule kattamaan edes pientä prosenttia todellisesta omaisuudesta. Pojan mielestä hän on kaiken ansainnut ja ollut mukana jatkamassa perheyritystä, missä oli sisko sen ajan? No kun sisko jätettiin alusta alkaen sen firman asioiden ulkopuolelle. Osakkeitakaan ei saanut ostaa omiin nimiinsä. Ei edes yhden yhtä. Suvun kesämökkiä ei saanut ostaa, ei tietenkään. Isän kuollessa kaikki omaisuus on jo valmiiksi pojan nimissä. Tämä on kuulemma järkevää verosuunnittelua, ei mene valtiolle veroja! Ei mene ei.

[/quote]

Voit kyllä tarkistuttaa asianajajalta onko tuo kaikki omaisuuden siirtely mahdollista katsoa ennakkoperinnöksi? Jotta se otettaisiin huomioon varsinaisessa perinnön jaossa. Voit myös kysyä aiheesta av tietäjiltä, tekemällä aiheesta oman ketjun.

[/quote]

aina voi verottajalle vinkata, jos on saanut alihintaan omaisuutta. Turha kainostella, itsepä nuo ovat useimmissa tapauksissa ottaneet vastaan alihinnoiteltua omaisuutta ja suostuneet väärinkäytöksiin. Verottaja kehiin ja jos jollakulla perijällä on velkaa niin ulosottomies on "ilmainen lakimies". 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1331/8042 |
07.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Leskellä on asumissuoja, muu omaisuus ei siihen kuulu eli ensin ositus ja sitten perinnönjako ja jos leski ei suostu niin pitää vaatia perinönjakoa. Sillä näistä eukoista pääsee irti. Jos ei vaadi niin nämä tölvää kaiken omaisuuden. 

Vierailija
1332/8042 |
07.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 09:54"]

pesän kavallushan on rikos, joten voihan sitä laittaa tutkintapyyntöä poliisille, sille ei tarvi työstä maksaa. Löysässä hirressä voi olla pitkään. Kulissien kaatumisen  pelko on myös yksi näiden ominaisuus, jonka varaan voi ehkä jotain perustaa eli noloahan tuo on leskiädillekin juosta kuulusteluissa ja auta armias jos naapurit ja muu suku saa tietää, ja sehän saa jos itse haluaai avata suunsa ja avautua vaikeasta asiasta, heh. 

[/quote]

 

Siksi varmaan moni leski kieltäytyy näyttämästä perunkirjaa, jos siitä jotain muuta selviäisi mitä lapselle/nuorelle on aikoinaan väitetty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1333/8042 |
07.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 15:09"]

[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 09:54"]

pesän kavallushan on rikos, joten voihan sitä laittaa tutkintapyyntöä poliisille, sille ei tarvi työstä maksaa. Löysässä hirressä voi olla pitkään. Kulissien kaatumisen  pelko on myös yksi näiden ominaisuus, jonka varaan voi ehkä jotain perustaa eli noloahan tuo on leskiädillekin juosta kuulusteluissa ja auta armias jos naapurit ja muu suku saa tietää, ja sehän saa jos itse haluaai avata suunsa ja avautua vaikeasta asiasta, heh. 

[/quote]

 

Siksi varmaan moni leski kieltäytyy näyttämästä perunkirjaa, jos siitä jotain muuta selviäisi mitä lapselle/nuorelle on aikoinaan väitetty.

[/quote]

Eikös se perunkirja pidä toimittaa kaikille pesän osakkaille, sehän pitää osakkaiden allekirjoittaakin. Verotoimistosta sen saa. parempi näköjään olisi tehdä avioehto niin leski ei ryöväisi kaikkea omaisuutta. 

meillä oli yleistä, että jos lapsi innostuu jostakin, niin kuin lapset tuppaavat innostumaan, niin välittömästi alettiin toppuuttelemaan tai vähättelemään, jotta innostus saadaan laantumaan. Ei mitään iloa siitä, jos lapsi on kekseliäs, luova, ahkera yms vaan heti rynnätään pistämään ruotuun. 

Vierailija
1334/8042 |
07.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en sitä ainakaan saanut. Jos olen sen alaikäisenä allekirjoittanut, mitään en ole siitä tuolloin ymmärtänyt. Luottanut vain siihen, että leski / äiti toimii hyväkseni.

Näin sitä on naiivi lapsena. Leskellä voi herätä ahneus, kun pankkitili kasvaa tuplana jos ei triplana ja saa pitää kaiken itsellään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1335/8042 |
07.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisipa edes yksi +70 v kommentoinut julkisesti.. toisin sanoen kehnut tyttärien olleen vain kiittämättömiä.. tai jotain vastaavaa.

Vierailija
1336/8042 |
07.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
1337/8042 |
10.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:48"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 08:14"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 00:13"]

[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 09:30"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:58"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:27"]

Ihan hullua lukea teidän juttujanne. Miksi syyllistätte äitejänne siitä, että teillä on ikäviä tunteita? Jos tunnet häpeää, on se oma tunteesi eikä äidin.

 

Näköjään 70-luvulla syntyneet lapset eli liian varakkaan lapsuuden vailla murheita, kun huolehtiva, ahkera ja kunnollinen äiti leimataan tunnekylmäksi paskaksi.

[/quote]

 

Juuri näin. "Olenkin lukenut koko ketjun ja tiedän omakohtaisteni kokemuksien kautta mistä puhututaan.". Samanlaista äitiä en tohdi sinulle toivoa ja hienoa ettei sinun äitisi ole samanlainen tunnekylmä paska, kuten sinä olet.

[/quote]

Tässä ketjussa ei ole ollut tapana haukkua muita kirjoittajia. Kiva kun aloitit.

[/quote]

 

Mitäs yläpeukuttelua tämä on vaatinut. Kirjoittaja itsekö peukutellut. Minun tulkintani mukaan tuossa on seuraavanlainen ajatustenvaihto:

A haukkuu meitä ketjulaisia, että arvostelemme "huolehtivia, ahkeria ja kunnollisia" äitejämme syyttä. Hän sanoo, että lapsuutemme oli liian vauras, ts. että meitä hemmoteltiin - ei kaltoinkohdeltu. Hänen mielestään öitimme eivät ole tunnekylmiä.

B sivaltaa takaisin, puolustaa meitä, sanoo, että A on äitiemme lailla tunnekylmä.

C (tai luultavimmin A itse) vittuilee marttyyrimaisesti off topic, ja häntä YLÄpeukutetaan.Miksi? B:hän puhuu täyttä asiaa!

Minulle tällainen keskustelun kaava on liiankin tuttu. Otan esimerkin:

Äiti huorittelee minua. Sanon hänelle, että se on asiatonta, että hän on väärässä.

Äiti (kuten A): "Kaikkeni tehnyt ja tässä kiitoksesi, omaa äitiäsi arvostelet, väität, että minä puhun asiattomia ja olen väärässä, itse olet, huora!"

Minä (kuten B): "Sinä olet asiaton ja väärässä huora-asian suhteen."

Äiti (kuten C): "MEILLÄ EI OLE OLLUT TAPANA KÄYTTÄÄ TUOLLAISTA KIELTÄ KUIN "HUORA", SIIVOA SUUSI! MEIDÄN PERHEESSÄ EI ARVOSTELLA TOISIA EPÄREILUSTI, KIVA KUN ALOITIT, KIITOS NYT TOSI PALJON KUN TOIT TÄMMÖISEN PUHETAVAN MEILLEKIN."

Myöhemmin äiti kertoo isälle, että minä huorittelin häntä, ja pian koko lähipiiri tietää "varmaksi" että olen ensin huoritellut äitiäni ja sitten vielä haukkunut häntä valehtelijaksi.

Eli äiti huorittelu minua, ja lopulta se olenkin minä, jota pidetään pahasuisena, ja äitini, jota lohdutetaan.

Aivot nyrjähtää tällaisista "keskusteluista".

Äideille vinkiksi, että koska tämä ketju käsittelee sitä, miten te mitätöitte meitä ja sen jälkeen heittäydyitte tietämättömiksi ja marttyyreiksi, niin älkää nyt helvetissä tulko tänne ja UUDESTAAN mitätöikö tänne kirjoittavien kokemuksia älkääkö heittäytykö tietämättömiksi ja marttyyreiksi. Tämä on voimakas, erittäin vakuuttava ja todistuvoimainen ketju. Tätä te ette manipuloi puolellenne.

[/quote]

Mitä ihmettä oikein vaahtoat? Tuossa kirjoittaja oli haukkunut kommentoijaa tunnekylmäksi paskaksi. Sekö on mielestäsi asiallista? Se että pitää tuollaista heittona, joka vetää keskustelun ilmapiirin huonoksi ei tarkoita sitä, että olisin itse 40-luvun äiti, mutta jos tuo harha sinua tai jotain muuta lohduttaa, niin toki niin voi ajatella.

[/quote]

 

Kukaan muu ei "vaahtoa" kuin sinä. Kukaan muu ei elä "harhassa" täällä kuin sinä. Kukaan muu ei vetele sarkastista marttyyripuhetta "oliko tuo asiallista" ja "jos se nyt sinua lohduttaa, niin toki sitten niin" kuin sinä, sinä, sinä. Kalikka taisi kalahtaa ja koira älähtää, vai mitä. Huvittavaa, että esiinnyt ketjun ilmapiirin suojelijana, kun juuri sinä itse olet täällä tuhoamassa tahallasi ilmapiiriä noilla metakommenteillasi, joilla vain saivartelet ja lyttäät äideistään kertovia naisia.

[/quote]

Et siis vieläkään ymmärrä, mistä oli puhe, ei kenenkään yksittäisistä kokemuksista, vaan siitä miten muita kirjoittajia puhutellaan. Jokainen voi kertoa vain omista kokemuksistaan ja nimittää tuntemiaan ihmisiä miksi haluaa, se on kuitenkin eri asia kuin kommentoijien haukkuminen. Reilusti yli puolen välin tämä keskusteluketju kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta.

Vierailija
1338/8042 |
10.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

1370: Sitä paitsi tuon kritsioimasi keskustelun sinua vähemmän miellyttäneet kommentit eivät ole saman ihmisen. Ensimmäinen lyttäsi, toinen nimitteli (kenties sinä, en voi tietää) ja kolmas eli minä puuttui nimittelyyn. 

En palaa enää aiheeseen, vaikka olen edelleenkin sitä mieltä, että (edes trollien) nimittely ei tuo tähän itse keskusteluun mitään hyvää.

Vierailija
1339/8042 |
10.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotona ei rakkautta osoitettu. Siitä huolimatta lapsena kerran rohkeasti kirjoitin isänpäiväkorttiin: Rakastan sinua Isä! Äitini luki kortin edessäni ja alkoi nauramaan minulle ivallisesti halveksuen. Isäni oli hetken hiljaa äitiä katsoen ja yhtyi ivalliseen nauruuni. En koskaan enää kirjoittanut rakastavani kumpaakaan. Onko teille naurettu, kun ilmaisitte välittävänne? Tai se lapsen luonnollinen rakkaus vanhempia kohtaan torjuttu? Miten sitä asiaa olette käsitelleet aikuisena?

Vierailija
1340/8042 |
11.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 23:09"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:48"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 08:14"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 00:13"]

[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 09:30"]

[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:58"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:27"]

Ihan hullua lukea teidän juttujanne. Miksi syyllistätte äitejänne siitä, että teillä on ikäviä tunteita? Jos tunnet häpeää, on se oma tunteesi eikä äidin.

 

Näköjään 70-luvulla syntyneet lapset eli liian varakkaan lapsuuden vailla murheita, kun huolehtiva, ahkera ja kunnollinen äiti leimataan tunnekylmäksi paskaksi.

[/quote]

 

Juuri näin. "Olenkin lukenut koko ketjun ja tiedän omakohtaisteni kokemuksien kautta mistä puhututaan.". Samanlaista äitiä en tohdi sinulle toivoa ja hienoa ettei sinun äitisi ole samanlainen tunnekylmä paska, kuten sinä olet.

[/quote]

Tässä ketjussa ei ole ollut tapana haukkua muita kirjoittajia. Kiva kun aloitit.

[/quote]

 

Mitäs yläpeukuttelua tämä on vaatinut. Kirjoittaja itsekö peukutellut. Minun tulkintani mukaan tuossa on seuraavanlainen ajatustenvaihto:

A haukkuu meitä ketjulaisia, että arvostelemme "huolehtivia, ahkeria ja kunnollisia" äitejämme syyttä. Hän sanoo, että lapsuutemme oli liian vauras, ts. että meitä hemmoteltiin - ei kaltoinkohdeltu. Hänen mielestään öitimme eivät ole tunnekylmiä.

B sivaltaa takaisin, puolustaa meitä, sanoo, että A on äitiemme lailla tunnekylmä.

C (tai luultavimmin A itse) vittuilee marttyyrimaisesti off topic, ja häntä YLÄpeukutetaan.Miksi? B:hän puhuu täyttä asiaa!

Minulle tällainen keskustelun kaava on liiankin tuttu. Otan esimerkin:

Äiti huorittelee minua. Sanon hänelle, että se on asiatonta, että hän on väärässä.

Äiti (kuten A): "Kaikkeni tehnyt ja tässä kiitoksesi, omaa äitiäsi arvostelet, väität, että minä puhun asiattomia ja olen väärässä, itse olet, huora!"

Minä (kuten B): "Sinä olet asiaton ja väärässä huora-asian suhteen."

Äiti (kuten C): "MEILLÄ EI OLE OLLUT TAPANA KÄYTTÄÄ TUOLLAISTA KIELTÄ KUIN "HUORA", SIIVOA SUUSI! MEIDÄN PERHEESSÄ EI ARVOSTELLA TOISIA EPÄREILUSTI, KIVA KUN ALOITIT, KIITOS NYT TOSI PALJON KUN TOIT TÄMMÖISEN PUHETAVAN MEILLEKIN."

Myöhemmin äiti kertoo isälle, että minä huorittelin häntä, ja pian koko lähipiiri tietää "varmaksi" että olen ensin huoritellut äitiäni ja sitten vielä haukkunut häntä valehtelijaksi.

Eli äiti huorittelu minua, ja lopulta se olenkin minä, jota pidetään pahasuisena, ja äitini, jota lohdutetaan.

Aivot nyrjähtää tällaisista "keskusteluista".

Äideille vinkiksi, että koska tämä ketju käsittelee sitä, miten te mitätöitte meitä ja sen jälkeen heittäydyitte tietämättömiksi ja marttyyreiksi, niin älkää nyt helvetissä tulko tänne ja UUDESTAAN mitätöikö tänne kirjoittavien kokemuksia älkääkö heittäytykö tietämättömiksi ja marttyyreiksi. Tämä on voimakas, erittäin vakuuttava ja todistuvoimainen ketju. Tätä te ette manipuloi puolellenne.

[/quote]

Mitä ihmettä oikein vaahtoat? Tuossa kirjoittaja oli haukkunut kommentoijaa tunnekylmäksi paskaksi. Sekö on mielestäsi asiallista? Se että pitää tuollaista heittona, joka vetää keskustelun ilmapiirin huonoksi ei tarkoita sitä, että olisin itse 40-luvun äiti, mutta jos tuo harha sinua tai jotain muuta lohduttaa, niin toki niin voi ajatella.

[/quote]

 

Kukaan muu ei "vaahtoa" kuin sinä. Kukaan muu ei elä "harhassa" täällä kuin sinä. Kukaan muu ei vetele sarkastista marttyyripuhetta "oliko tuo asiallista" ja "jos se nyt sinua lohduttaa, niin toki sitten niin" kuin sinä, sinä, sinä. Kalikka taisi kalahtaa ja koira älähtää, vai mitä. Huvittavaa, että esiinnyt ketjun ilmapiirin suojelijana, kun juuri sinä itse olet täällä tuhoamassa tahallasi ilmapiiriä noilla metakommenteillasi, joilla vain saivartelet ja lyttäät äideistään kertovia naisia.

[/quote]

Et siis vieläkään ymmärrä, mistä oli puhe, ei kenenkään yksittäisistä kokemuksista, vaan siitä miten muita kirjoittajia puhutellaan. Jokainen voi kertoa vain omista kokemuksistaan ja nimittää tuntemiaan ihmisiä miksi haluaa, se on kuitenkin eri asia kuin kommentoijien haukkuminen. Reilusti yli puolen välin tämä keskusteluketju kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta.

[/quote]

Teillä molemmilla on pointti. Lopetetaa toisten keskustelijoiden arvostelu nyt, jooko. Meidän ei tarvitse toistaa äitiemme hyökkäävää, arvostelevaa ja vainoharhaista asennetta kaikkia ja kaikkea kohtaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi kolme