Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?

Vierailija
05.07.2014 |

Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.

Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus. 

Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa! 

Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.

Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani. 

Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...

Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.

Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.

Kommentit (8042)

Vierailija
5421/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten riehuu täällä(?)

Täälläpä hyvinkin, kun eivät voi enää riehua lapsilleen. Lapset ovat joko katkaisseet välit tai ainakin ottaneet reippaasti etäisyyttä. Ei välien korjaamiseen tarvittaisi mitään maassa matelua ja itseruoskintaa. Suoraselkäinen anteeksipyyntö ja toteamus siitä, ettei silloin aikoinaan toiminut kaikissa kasvatusasioissa kovin fik

No juu. Ja varsinkin kun pirun lapsi on tämmöinen ihmisenä ihan mahdoton ja täys p***a, joka on vääränlainen ( ilmeisesti isänsä sukuun tullut?), niin eihän sitä parempaan olisi pystynytkään. Lapsihan oli sen kaiken kiusaamisen ansainnut, ihan kerjäsi verta nenästään olemalla oma itsensä. Että kyllä se "kaikkensa antaminen" pitäisi riittää. Kun oli se omakotitalokin perheellä. Että hyvin oli asiat kaikilla.

Vierailija
5422/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaan eikös 40-50 luvuilla syntyneiden pitänyt olla juuri se vapaan seksin ja huumeiden hippisukupolvi? Vai onko toi vaan joku myytti?

Joo, Californiassa ja New Yorkissa. Teidän äidit elivät käsittääkseni Suomessa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5423/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jospa edes tietäisit mikä on boomeri, kun sitä typerää termiä käytät. Kyseisellä termillä tarkoitetaan suuria ikäluokkia, eli sotien jälkeen 1945-1950 syntyneitä.

Vierailija
5424/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Parhaani tein ja kaikkeni annoin ja sitä paitsi lapsi oli itsekin piru.

No joo oletpa parhaasi tehnyt kun et pessyt lapsen hampaita tai hiuksia, ja annoit hampaiden mädäntyä suuhun ja hiusten olla likaiset hilseilevät klimput. Et ostanut kenkiä tai kunnon vaatteita, paitsi itsellesi kyllä.

E koskaan ostanut yhtään lelua tai ikinä mitään edes tikkaria.

Et koskaan puhunut lapselle ystävällisesti, nätitsti, kunnioittaen tai edes neutraalisti.

Et suojellut lastasi namusediltä ja ahdistelijoilta, vaan möllötit vieressä kun lapsellesi puhuttiin täysin sairaita juttuja.

Et antanut lapsesi olla inhimillinen olento joka kokee kaikenlaisia tunteita. Itse sait rääkyä, huutaa, itkeä, olla vihainen ja raivota kuin itse s**tana olisit.

Miten surkea luuseri oikein olet, jos tuollainen vanhemmuus on "kaikkesi" antamista?

Mitä jos et olisi "kaikkeasi" antanut? Olisitko silloin kuristanut minun jo vauvana h

Kaikki tuoko tapahtui sinun lapsuudessasi sinulle? Olen tosi pahoillani puolestasi.

Toki omiltani pesin hampaat ja hiukset, vaatetin ja kengitin (omiin vaatteisiin ei ollut kymmeneen vuoteen edes rahaa), leluja oli niin ettei lattiaa erottanut, tikkareita en ostanut, se toki pitää myöntää. Koskaan en ole yhtäkään viidestä lapsestani ivannut, kannustaa olen yrittänyt, ja hyvin heillä on elämässä mennytkin. Yhtään namusetää ei lasteni lähellä ainakaan tietääkseni ole päässyt. Olisin luultavasti repinyt namusediltä silmät tai jotkut muut anatomiset osat irti, jos siis olisivat lapsiani lähelle tulleet. Lapseni ovat saaneet näyttää tunteensa, mutta niin olen saanut tehdä tietysti minäkin.

Todellakin tein parhaani, enempää en ole voinut tehdä. Silti olen ihan varma, että kaikilla viidellä olisi minun kasvatuksestani kritisoitavaa.

Onneksi en ole sinun äitisi, se täytyy kirjoittaa. Kirjoituksesi ilmentävät niin suurta vihaa, että tuskin edes pitkä terapia saa sinun sisäisiä solmujasi auki. Toivon myös, ettei sinulla ole lapsia. On nimittäin ihan kukkua, että voisit koskaan unohtaa oman vihasi, siirtäisit ihan varmasti sen vihasi omiin lapsiisi.

Olen lukenut vain kaksi viimeistä sivua tämän ketjun viesteistä ja häivyn kyllä. Mutta hiukan voisi osa kirjoittajista kyllä miettiä sitäkin, että kuinka asiallista oma kirjoittelu nyt on.

Vierailija
5425/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Mutta hiukan voisi osa kirjoittajista kyllä miettiä sitäkin, että kuinka asiallista oma kirjoittelu nyt on."

Eikö malka hierrä lainkaan omassa silmässä? Menit aika pahasti henkilökohtaisuuksiin tuossa viestissäsi, josta tuon viimeisen kirjoittamasi lauseen lainasin.

Vierailija
5426/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaan eikös 40-50 luvuilla syntyneiden pitänyt olla juuri se vapaan seksin ja huumeiden hippisukupolvi? Vai onko toi vaan joku myytti?

Joo, Californiassa ja New Yorkissa. Teidän äidit elivät käsittääkseni Suomessa. 

Olen boomeri, kyllä me ja monet tutut asuimme avoliitossa.  Se nyt ei tietysti ollut kukka hiuksissa isipapan rahoilla elämistä, eikä leväperäisyyttä,  kävimme naisporukalla ravintolassa mikä 60- luvulla oli uutta.  Oli tampaxit, ob:t,  e-pillerit,  kotoa saatu jo hygieniaopetus.  Se on kummallinta että jotain äitejä jotka eivöt ole vielä 80-luvullakaan hallinneet hygieniaa itsellään ja tyttärillään 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5427/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Torpedoita taas liikkeellä tässä ketjussa. Nyt ei todellakaan pidä antaa keskustelun jäädä sikseen, koska siihen he pyrkivät. Monet vähättelevät ja törkeät kommentit suorastaan huutavat persoonallisuushäiriötä. Jos aihe ei koske itseä ja on mielestään ollut hyvä, parhaansa tehnyt äiti, ei silloin tällaiseen ketjuun tunne tarvetta tulla puolustelemaan itseään ja syyllistämään muita.

Vierailija
5428/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Mutta hiukan voisi osa kirjoittajista kyllä miettiä sitäkin, että kuinka asiallista oma kirjoittelu nyt on."

Eikö malka hierrä lainkaan omassa silmässä? Menit aika pahasti henkilökohtaisuuksiin tuossa viestissäsi, josta tuon viimeisen kirjoittamasi lauseen lainasin.

Kommentti sinun vihastasi ja solmuistasi on kirjoitettu tähänastisen elämäni psykologian tuntemuksella. Mihinkään muuhun johtopäätökseen kirjoituksistasi ei voi tulla. Jos et käy terapiassa, oikeasti toivon sinun sellaiseen hakeutuvan. Viha on sellainen tunne, ettei se johda koskaan elämässä mihinkään hyvään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5429/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeaa ymmärtää mikä tässä ketjussa joitakin häiritsee?

No mieti keskenkasvuista boomeria, kenellä ei ole minkään näköistä kykyä myöntää mitään virheitään. Noille ihmisille on leimallista täydellinen kyvyttömyys sietää mitään kritiikkiä itseään kohtaan. Ovat kuin kirjaimelliset narsistit. Menevät pyhään raivoonsa, jos heidän käyttäytymiseen puututaan.

Ja sitten riehuu täällä(?)

Täälläpä hyvinkin, kun eivät voi enää riehua lapsilleen. Lapset ovat joko katkaisseet välit tai ainakin ottaneet reippaasti etäisyyttä. Ei välien korjaamiseen tarvittaisi mitään maassa matelua ja itseruoskintaa. Suoraselkäinen anteeksipyyntö ja toteamus siitä, ettei silloin ai

Ja ihan varmaan lapset aikuisina tajuavat äidin olleen jumittunut omiin neurooseihinsa,  jonka aikuisena olisi jo pitänyt päästää irti.   Arvostelevat siitä.

Oma tuttavapiiri pitkälti maaseudun suurperheistä lähtöisin, lapsuus sodan jälkeen.  En tiedä ketään vihaan tai katkeruutensa tikahtuvaa,  asioita muistellaan hymähdellen, se aika oli semmosta, parhaansa yrittivät köyhyydessään,  isät ehkä sotainvalideja osittain.   Muistellaan tempauksia ja kolttosia,  kansakoulun kuria mutta ilman vihaa.

Vierailija
5430/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta hiukan voisi osa kirjoittajista kyllä miettiä sitäkin, että kuinka asiallista oma kirjoittelu nyt on."

Eikö malka hierrä lainkaan omassa silmässä? Menit aika pahasti henkilökohtaisuuksiin tuossa viestissäsi, josta tuon viimeisen kirjoittamasi lauseen lainasin.

Kommentti sinun vihastasi ja solmuistasi on kirjoitettu tähänastisen elämäni psykologian tuntemuksella. Mihinkään muuhun johtopäätökseen kirjoituksistasi ei voi tulla. Jos et käy terapiassa, oikeasti toivon sinun sellaiseen hakeutuvan. Viha on sellainen tunne, ettei se johda koskaan elämässä mihinkään hyvään. 

Mistä ihmeestä voit tietää, että kyseessä on yksi ja sama henkilö? :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5431/8042 |

Viha on normaali tunne,  joka kertoo epäoikeudenmukaisuudesta ja mm. antaa voimaa vetää rajoja. Tämähän on psykologien nykykäsitys asiasta. 

Vierailija
5432/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Torpedoita taas liikkeellä tässä ketjussa. Nyt ei todellakaan pidä antaa keskustelun jäädä sikseen, koska siihen he pyrkivät. Monet vähättelevät ja törkeät kommentit suorastaan huutavat persoonallisuushäiriötä. Jos aihe ei koske itseä ja on mielestään ollut hyvä, parhaansa tehnyt äiti, ei silloin tällaiseen ketjuun tunne tarvetta tulla puolustelemaan itseään ja syyllistämään muita.

En todellakaan ole lukenut ketjusta montaa sivua, mutta tämäkö on ketju missä kaikkien pitää olla yhtä mieltä siitä, että vain 70- luvulla syntyneet äidit ovat hyviä äitejä ja kaikki sitä vanhemmat naiset suoraan paholaisen pesästä? Tuo luokitteluko ei mielestäsi ole niiden vanhempien naisten syyllistämistä??? Kuitenkin ihan kaikissa ikäluokissa on suurin osa ihan hyviä ihmisiä, pieni vähemmistö jotain muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5433/8042 |

Olet käsittänyt kaiken aivan väärin. Ei tässä 70-luvun äitejä ylistetä.

Vierailija
5434/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta hiukan voisi osa kirjoittajista kyllä miettiä sitäkin, että kuinka asiallista oma kirjoittelu nyt on."

Eikö malka hierrä lainkaan omassa silmässä? Menit aika pahasti henkilökohtaisuuksiin tuossa viestissäsi, josta tuon viimeisen kirjoittamasi lauseen lainasin.

Kommentti sinun vihastasi ja solmuistasi on kirjoitettu tähänastisen elämäni psykologian tuntemuksella. Mihinkään muuhun johtopäätökseen kirjoituksistasi ei voi tulla. Jos et käy terapiassa, oikeasti toivon sinun sellaiseen hakeutuvan. Viha on sellainen tunne, ettei se johda koskaan elämässä mihinkään hyvään. 

Mistä ihmeestä voit tietää, että kyseessä on yksi ja sama henkilö? :D

Ei tarvitse olla Einstein huomatakseen kirjoitusasusta mitkä viestit ovat samojen kirjoittajien kirjoittamia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5435/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Torpedoita taas liikkeellä tässä ketjussa. Nyt ei todellakaan pidä antaa keskustelun jäädä sikseen, koska siihen he pyrkivät. Monet vähättelevät ja törkeät kommentit suorastaan huutavat persoonallisuushäiriötä. Jos aihe ei koske itseä ja on mielestään ollut hyvä, parhaansa tehnyt äiti, ei silloin tällaiseen ketjuun tunne tarvetta tulla puolustelemaan itseään ja syyllistämään muita.

Kirjoittajat aikuisina tietävät ajan ja tietävät ettei 70-luvulla  ollut kuin noissa ongelmaperheissä tuommoista.  Js paljonko niistä on kirjoittajilla 35 vuoden aikana muistot muuttuneet,  liioitellaan,  lisäillään kirjoista luettua lapsuutta ( nuo 20- lukua muistuttavat jutut) .

Itsrlläni ainakin aikuistuessa ja omien lasten syntymän yhteydessä ymmärrys vanhempiani kohtaan kasvoi.   Pakko on lapselle joskus rähähtääkin, jos on itsekin väsynyt.   Lapsuuskodissani ei lyöty, mutta tajuan miten tiukilla vanhempani olivat.  Lapsilleen ihan varmaan olisivat paremmat lähtökohdat antaneet jos olisivat voineet.   Tuo 1900- luvun alkupuolella syntynyt aviopari. 

Vierailija
5436/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Torpedoita taas liikkeellä tässä ketjussa. Nyt ei todellakaan pidä antaa keskustelun jäädä sikseen, koska siihen he pyrkivät. Monet vähättelevät ja törkeät kommentit suorastaan huutavat persoonallisuushäiriötä. Jos aihe ei koske itseä ja on mielestään ollut hyvä, parhaansa tehnyt äiti, ei silloin tällaiseen ketjuun tunne tarvetta tulla puolustelemaan itseään ja syyllistämään muita.

En todellakaan ole lukenut ketjusta montaa sivua, mutta tämäkö on ketju missä kaikkien pitää olla yhtä mieltä siitä, että vain 70- luvulla syntyneet äidit ovat hyviä äitejä ja kaikki sitä vanhemmat naiset suoraan paholaisen pesästä? Tuo luokitteluko ei mielestäsi ole niiden vanhempien naisten syyllistämistä??? Kuitenkin ihan kaikissa ikäluokissa on suurin osa ihan hyviä ihmisiä, pieni vähemmistö jotain muuta.

Just die.

Vierailija
5437/8042 |

Sattuipa sopivasti. Juuri, kun oli puhetta uhriutumisesta. Bonuksena vielä ripaus tahallista väärinymmärtämistä ja sanojen vääristelyä.

Vierailija
5438/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli eteisessä takkien ja hattujen seassa naulassa paksu ruskea nahkavyö, jossa tuhti metallisolki. Se oli pahamaineinen kurinpalautusremmi.

Vanhemmat uhkasivat meitä kolmea poikaa (s.1973, 76 ja 79) ja yhtä tytärtä (s.1978) säännöllisesti sen käytöllä mikäli yhtään pokkurointia tai vastalausetta tuli mihinkään heidän vaateeseensa.

Remmi jätti tosi hurjaa jälkeä ihoon riippuen kumpaa puolta isä tai äiti kurinpalautuksessa käytti.

Helpolla päästiin jos soljelta säästyimme.

Vierailija
5439/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuolla ketjun ja palstan kyymummolla on taitanut olla viikko sitten uusi pieni aivoinfarkti. Muuttunut palstaboomerilla jutut vielä entistäkin sairaammiksi ja entistäkin hyperseksuaalisemmiksi. Tamponit tamponit oi tamponit on tähän ketjuun löytyneet. Tänään ei ole sitä pedofiliasettiä tulla kuitenkaan. Aika winneri oli se ketju, jossa kyymummo kertoi ap:lle tämän yksitoistavuotiaan tyttären olevan prostituoitu, joka keräilee boomerisetiä asiakkaikseen harrastamiseen niiden kanssa suuseksiä. Kaikki negatiivinen palaute johtui vain siitä, että wanhat 70-lukulaiset mummelit olivat kateellisia kun boomerikikkelit ovat kiinnostuneita vain 11-vuotiaista eivätkä heistä. 

Oletpa kuka tahansa  juttusi eivöt ole ihan nyt asiallisia, sekavan puolella.  Sinulle ei ole kuin yksi kirjoittaja täällä , kaikki eri kirjoittajien kommentit nimeät hänen kirjoittamikseen .  Olen tuota touhuasi seurannut.    Toivottavasti olet jonkun avun piirissä jos elämäsi on kovin vain somessa.

Vierailija
5440/8042 |
09.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta hiukan voisi osa kirjoittajista kyllä miettiä sitäkin, että kuinka asiallista oma kirjoittelu nyt on."

Eikö malka hierrä lainkaan omassa silmässä? Menit aika pahasti henkilökohtaisuuksiin tuossa viestissäsi, josta tuon viimeisen kirjoittamasi lauseen lainasin.

Kommentti sinun vihastasi ja solmuistasi on kirjoitettu tähänastisen elämäni psykologian tuntemuksella. Mihinkään muuhun johtopäätökseen kirjoituksistasi ei voi tulla. Jos et käy terapiassa, oikeasti toivon sinun sellaiseen hakeutuvan. Viha on sellainen tunne, ettei se johda koskaan elämässä mihinkään hyvään. 

Viha on normaali tunne,  joka kertoo epäoikeudenmukaisuudesta ja mm. antaa voimaa vetää rajoja. Tämähän on psykologien nykykäsitys asiasta. 

Viha on tunne, mikä vie ihan äärettömän määrän energiaa siinä vellovalta. Se ei paranna kenenkään, ei edes sen tuntijan,  vointia. Se kuluttaa ja jäytää siinä vellovan ihmisen sisäisesti lopulta ihan rusinaksi. Mitään muuta ei lopulta ole jäljellä kuin se loputtomasti kasvava viha. Kaikki hyvä ja kaunis elämässä menettää lopulta merkityksensä. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän yhdeksän