Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
5381/8042
|
09.07.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Minä en ole koskaan valittanut vanhemmilleni, etten saanut tarpeeksi rikkauksia, ulkomaanmatkoja, huvituksia, muotivaatteita tai mitään. Tiesin jo pari vuotiaana, että on turha edes haaveilla mitää, koska raivo rääkynä, sylkeminen ja hirveä häpeällinen sekoilu sähinä show siitä seuraa, jos edes kehtaa vilkaista jotain lelua kaupassa.
En oikein arvosta noita boomereita, ketkä täällä aukoo päätään, että kyseessä on joku hemmoteltujen lasten vinkuminen materiasta.
Itse kuljin rääsyissä, rikkinäisissä kengissä ja minua kiusattiin ja ilkuttiin vaatteista. En ole koskaan vanhemmilleni valittanut materiasta. En koskaan.
Nyt kun aikuisena olen yrittänyt ottaa puheeksi, sitä miten rumasti, julmasti, rikollisesti ja tuhoavasti minua lapsena kohdeltiin, jätettiin heitteille, ei viety lääkäriin, ei hoidettu hygieniasta, turvasta, ei annettu kasvurauhaa, ei suojeltu seksijutuilta, ahdisteltiin, kotikiusattiin, oltiin henkisesti ja fyysiesti väkivaltaisia, niin arvatkaa mitä boomeriäitini puolustautuu?
Alkaa huutamaan rumalla marttyyriäänellä, että "Enhän minä mitäään osaa, enhän minä ole mitään, paha äiti olen niiin, wää wää wää. Minä kun olen vaan tämmöinen köyhä tässä niiin, en ole sinulle osannut rikkauksia suoda, enkä ostella hienoja vaatteita tai leluja, eikä ole ollut luksusmatkoihin varaa, minä olen tässä nyt niin uhri, wäää wää wää."
Mitään en mistään luxustavaroista sanonut ikinä. En mitään.
Raivostuttava raukka koko ihminen ja niin alhaista raukkamaista toimintaa, kääntää koko asia niin päin, että lapsi olisi kiukutellut muka materiasta. En ole.
Sitä paitsi heillä olisi kyllä ollut rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan valittanut vanhemmilleni, etten saanut tarpeeksi rikkauksia, ulkomaanmatkoja, huvituksia, muotivaatteita tai mitään. Tiesin jo pari vuotiaana, että on turha edes haaveilla mitää, koska raivo rääkynä, sylkeminen ja hirveä häpeällinen sekoilu sähinä show siitä seuraa, jos edes kehtaa vilkaista jotain lelua kaupassa.
En oikein arvosta noita boomereita, ketkä täällä aukoo päätään, että kyseessä on joku hemmoteltujen lasten vinkuminen materiasta.
Itse kuljin rääsyissä, rikkinäisissä kengissä ja minua kiusattiin ja ilkuttiin vaatteista. En ole koskaan vanhemmilleni valittanut materiasta. En koskaan.
Nyt kun aikuisena olen yrittänyt ottaa puheeksi, sitä miten rumasti, julmasti, rikollisesti ja tuhoavasti minua lapsena kohdeltiin, jätettiin heitteille, ei viety lääkäriin, ei hoidettu hygieniasta, turvasta, ei annettu kasvurauhaa, ei suojeltu seksijutuilta, ahdisteltiin, kotikiusattiin, oltiin henkisesti j
Halaus sinulle.
Lapseni ovat syntyneet 70-luvulla ja itse olen s. -45 eikä meillä ole koskaan ollut kuvailemasi kaltaisia tilanteita. Minulle on molempiin lapsiini hyvät ja läheiset välit.
Kiitän tästä vertaistukiketjusta. On auttanut minua.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ovat syntyneet 70-luvulla ja itse olen s. -45 eikä meillä ole koskaan ollut kuvailemasi kaltaisia tilanteita. Minulle on molempiin lapsiini hyvät ja läheiset välit.
Hienoa! Olen iloinen puolestasi! Kaikilla näin hyvin asiat eivät ole. Itselleni esimerkiksi anoppi on enemmän äiti ja ystäväni kuin oma äitini, joka vain vihaa minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edit.
Tamponeista mutsinsa raivarin saaneen tyttären eli minun lapsuuteni oli Tampereella kahden lapsen perheessä. Urbaani (omistus) kerrostaloalue.
Sius en ymmärrä lääkäriäidin raivonneen tamponeista 80- luvulla. Ehkä jo loppupuolella.
Mistä historiankirjoista te näitä tarinoita kaivatte, kyllä jo 60- luvulla käytin tamponeita. Tosin en pitänyt niistä. Ja nuo alkupään tarinat, vilkaisin vähän, etteikö äidit olisi 80-luvulla osanneet neuvoa hygieniasta?
Isoäidinäiti -ikäisten nuoruudesta lainattuja juttuja
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ovat syntyneet 70-luvulla ja itse olen s. -45 eikä meillä ole koskaan ollut kuvailemasi kaltaisia tilanteita. Minulla on molempiin lapsiini hyvät ja läheiset välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin elin lapsuuteni 80-luvulla ihan hirveässä perheessä.
Ja nyt tulee se, mitä jo tänäänkin on pontevasti yritetty kieltää langassa; ihan tavallisella asuinalueella asuttiin, tiilitalossa, isohkon kaupungin kyljessä. Molemmilla vanhemmilla vakituiset, hyvät työpaikat. Alkoholia käyttivät hyvin maltillisesti. Ja silti onnistuivat lapsiaan pahoinpitelemään ja hyväksikäyttämään.
Se, että asuu omakotitalossa, käy työssä jne. ei tee kenestäkään kunnollista ihmistä tai takaa kenenkään vanhemmuutta.
Olen yrittänyt äitini kanssa keskustella lapsuudestani, en yritä toista kertaa. Sieltä tulee vain nämä samat jutut. Kaikkihan oli hyvin, kun oli oma talo ja pihakin vielä. Kaikkihan oli tavallista, kun käytiin töissä.
Työssäkäyminen on sekä selitys kaikkeen ja tekosyy kaikkeen. En nähnyt mitään mitä teille lapsille tapahtui, olin töissä. En jaksanut enempää teitä hoitaa ja paapoa, olin töissä. En minä tiedä mitä isäsi sulle teki, olin töissä.
Mutta joo, ajatella. Asuinhan sentään omakotitalossa ja vanhempani kävivät töissä. Oikea onne tyttö.
Tamponit on tulkeet markkinoille 1931.
Vitsipalstahan tämä on, mielikuvitus on hyvä huvitus , kun joutilasta aikaa on.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tamponit-ovat-nayttaneet-samalta-jo…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan valittanut vanhemmilleni, etten saanut tarpeeksi rikkauksia, ulkomaanmatkoja, huvituksia, muotivaatteita tai mitään. Tiesin jo pari vuotiaana, että on turha edes haaveilla mitää, koska raivo rääkynä, sylkeminen ja hirveä häpeällinen sekoilu sähinä show siitä seuraa, jos edes kehtaa vilkaista jotain lelua kaupassa.
En oikein arvosta noita boomereita, ketkä täällä aukoo päätään, että kyseessä on joku hemmoteltujen lasten vinkuminen materiasta.
Itse kuljin rääsyissä, rikkinäisissä kengissä ja minua kiusattiin ja ilkuttiin vaatteista. En ole koskaan vanhemmilleni valittanut materiasta. En koskaan.
Nyt kun aikuisena olen yrittänyt ottaa puheeksi, sitä miten rumasti, julmasti, rikollisesti ja tuhoavasti minua lapsena kohdeltiin, jätettiin heitteille, ei viety lääkäriin, ei hoidettu hygieniasta, turvasta, ei annettu kasvurauhaa, ei suojeltu seksijutuilta, ahdisteltiin, kotikiusattiin, oltiin henkisesti j
Minulla samat kokemukset. En todellakaan pidä lapsuuttani huonona, koska jokin lelu tai vaate jäi saamatta. Yleensä toki jäivät, mutta pahinta oli väkivalta, henkinen ja fyysinen, se ettei minusta pidetty huolta millään tasolla. Sitä, ettei lapsesta huolehdita mitenkään, ei rakastettu, ei välitetty on jotain niin pahaa, että sitä ei voi ymmärtää mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on todella terapeuttinen. Jollain tapaa lohduttavaa huomata että moni muukin on elänyt samanlaista elämää kuin minä vaikka luulin olevani ainoa joka joutui salaamaan kuukautisensa, ostamaan itse rintsikat ja joka ei vielä tänäkään päivänä voi puhua asioista kunnolla äitinsä kanssa. Äitini on syntynyt -45 ja minä -80. En ole koskaan kuullut äitini puhuvan kuukautisista, enkä koskaan niiden alkamisesta hänelle edes kertonut. Koskaan äitini ei ole kysynyt mitään synnytysteni kulusta, vaikka niitä on kolme takana. Nyt pyrin parhaani mukaan katkaisemaan tämän puhumattomuuden ja salailun kierteen omien lasteni kanssa. Olen huomannut että vaikeaa se on, mutta ikinä en voisi saattaa omia lapsiani samanlaisiin noloihin tilanteisiin kuin mihin minä esim kuukautisten alkamisen kanssa jouduin. Ahdistaa ajatellakin omaa murrosikääni. Ja periaatteessa meilläkin kuitenkin ihan hyvät välit äitini kanssa ja hän on läheinen mummo lapsilleni.
Nämä jutut kuulostavat ihan siltä kuin oli minun lapsuudessani ja nuoruudessani, mutta äitini oli syntynyt -17 eli ennen sotia ja minä heti sotien jälkeen. Siskoni kanssa usein keskustellaan näistä vanhempiemme kasvatusmetodeista ja voin sanoa, että olivat suoraan helvetistä. Esim. Siskoni oli n. 7 v. ja pakotettiin hakemaan maitoa eräästä talosta, jonne oli oikein huonokuntoinen tie. No sisko kompastui ja maidot maahan. Iso oli huutanut ja hakannut kuusen oksalla. Toisen kerran oli hakannut, kun oli sianrakosta tehty pallo meillä ja se oli mennyt rikki ihan itsestään siskoni kädessä. Taas huutoa ja selkäsauna. Minua hakattiin milloin mistäkin, en viitsi edes luetella, tulisi pitkä lista. Esim. oltiin menossa taksilla tätimme häihin. Kysyin ihan viattomasti, millä autolla hääpari tulee, jolloin isäni läimäisi suuren kämmenensä naamalleni ja puristi. Siinä sitä oli hääiloa etukäteen. Kerran tulin kotiin pientä auraamatonta tietä, olin tulossa piikapaikastani, johon minut pakotettiin jo 13 v. alkaen. Minulla oli hirveän kylmä, koska en ollut kovin lämpimiä vaatteita pystynyt ostamaan satasen palkallani. Sanoin, että, jos olisitte kouluttaneet minut, niin ei tarvitsisi nyt kärsiä. Isälläni oli housun henkselit kädessään, niillä roimaisi päin kasvojani. Onneksi ei soljet osuneet silmiini, kun muutenkin näin kunnolla vain yhdellä silmällä. Joten emme me 40-luvulla syntyneet monetkaan ole olleet noin sadisteja, poikkeuksiakin on. Ja muuten en ole koskaan saanut kotoa senttiäkään huvituksiin tai siteisiin. Lapsilisänikin menivät muiden suihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä taas äiti ei ollut töissä, vaan nimenomaan kotona pikkusiskon kanssa. Minusta tuntuu, että minä ja siskoni menimme siinä sivussa, välillä vahtien pikkusiskoamme, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Äiti oli kireä, kun muut perheenjäsenet muka olivat hankalia. Sitten kun kysyimme, millaisia pitäisi olla, niin tuli vaan tuhahtelua.
Eniten minua vieläkin harmittaa äitini käyttämät sanavalinnat. Nimenomaan esimerkiksi tuo "paapoa". Hän ei voinut sanoa vaikka, että "pidän huolta rakkaista lapsistani" vaan "hyysään teitä kersoja". Jos minulla oli jokin ongelma, vaikkapa ääni pois flunssan takia, niin reaktio ei ole, että "harmi, äänesi ei ole kunnossa" vaan "kamala ääni sinulla".
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas äiti ei ollut töissä, vaan nimenomaan kotona pikkusiskon kanssa. Minusta tuntuu, että minä ja siskoni menimme siinä sivussa, välillä vahtien pikkusiskoamme, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Äiti oli kireä, kun muut perheenjäsenet muka olivat hankalia. Sitten kun kysyimme, millaisia pitäisi olla, niin tuli vaan tuhahtelua.
Eniten minua vieläkin harmittaa äitini käyttämät sanavalinnat. Nimenomaan esimerkiksi tuo "paapoa". Hän ei voinut sanoa vaikka, että "pidän huolta rakkaista lapsistani" vaan "hyysään teitä kersoja". Jos minulla oli jokin ongelma, vaikkapa ääni pois flunssan takia, niin reaktio ei ole, että "harmi, äänesi ei ole kunnossa" vaan "kamala ääni sinulla".
Minulla samanlainen kokemus. Äitini oli kotiäiti. Aina painostava, takakireä, vihainen arvaamaton tunnelma. Lapset olivat riesa ja vaiva, aina tiellä ja pahoja. En tiedä miksi niitäkin sitten neljä oli pitänyt tehdä. Minä olin varsinkin äitini inhon kohde, koska olin niin "erilainen" kaikin puolin, siis vääränlainen luonteeltani ja kaiketi ihmisenä sitten ylipäätänsä. Tästä olen saanut kuulla ja saan edelleen. Välit vanhempiin ovat pinnallisen kohteliaat, etäiset. Sitä kai he ovat sitten halunneetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli tunne että 20-luvun teinit on nousseet haudoista, sen verran käsittämättömältä tuntuu heidän kertomuksensa 80-luvulta. Jostain Utrion tms kirjoista napatuista kasvatuksista.
Onko kukaan koskaan miettinyt äitiensä nuoruutta, he eivät ehkä ole kuitenkaan koko elämäänsä käyttäneet ruikuttamalla sota-ajan jälkeisestä.lapsuudestaan ja siitä ettei silloin mitään "teiniyttä" edes ollut. Lapsuus töitä ja sitten aikuisuuteen työelämään.
Miten niin ei teiniyttä ollut? Esim. tansseissa käyminen oli hyvin suosittua.
Joo, oli suosittua heille, joilla oli rahaa mennä. Onko vaikeata käsittää, että oli niinkin köyhiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tamponit on tulkeet markkinoille 1931.
Vitsipalstahan tämä on, mielikuvitus on hyvä huvitus , kun joutilasta aikaa on.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tamponit-ovat-nayttaneet-samalta-jo…
Mikä se sinun ongelmasi on, kun tulit tänne ilkkumaan?
Tarjoan oikeaa tietoa. Tamponeita oli 80-luvulla kaupoissa kuten jo vuoskymmeniä aikaisemmin. Ei niitä tarvinnut Ruotsista saada.
70-luvulla syntyneet ovat enintään 54, pitäisi vielä vähän olla ajan tasalla. Tosin ensimmäiset vanhuudet voivat alkaa. Tarkistaa asioita vaikka lapsuudessa olisi luullut toisin.
Lyhyesti, myös 1970-luvulla syntyneenä miehenä.
Ei, ei ole samaa kokemusta. Tuota itse tehtyä, esim. pullaa oli enemmän kun oltiin pieniä. Ei tiuskimista, jos tarvittiin rahaa niin sitä tuli isältäni (kun huolsin/pesin perheen autoja) jne.
Ihminen muuttuu vanhetessaan, ei aina parempaan. Jos kanssakäyminen on vaikeaa, niin ehkä sitä pitää vähentää. Ei kaikkea tarvitse ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on todella terapeuttinen. Jollain tapaa lohduttavaa huomata että moni muukin on elänyt samanlaista elämää kuin minä vaikka luulin olevani ainoa joka joutui salaamaan kuukautisensa, ostamaan itse rintsikat ja joka ei vielä tänäkään päivänä voi puhua asioista kunnolla äitinsä kanssa. Äitini on syntynyt -45 ja minä -80. En ole koskaan kuullut äitini puhuvan kuukautisista, enkä koskaan niiden alkamisesta hänelle edes kertonut. Koskaan äitini ei ole kysynyt mitään synnytysteni kulusta, vaikka niitä on kolme takana. Nyt pyrin parhaani mukaan katkaisemaan tämän puhumattomuuden ja salailun kierteen omien lasteni kanssa. Olen huomannut että vaikeaa se on, mutta ikinä en voisi saattaa omia lapsiani samanlaisiin noloihin tilanteisiin kuin mihin minä esim kuukautisten alkamisen kanssa jouduin. Ahdistaa ajatellakin omaa murrosikääni. Ja periaatteessa meilläkin kuitenkin ihan hyvät välit äitini ka
Ihmiset on olleet ihan hulluja sadisteja lapsia ja naisia kohtaan ennen vanhaan. Ihan hirviöitä. Eikä noita juttuja usko kermapeput ja suojeltua hyvää elämää eläneet. Heille nämä on vitsejä ja satuja.
Tamponiraivari case:
Minä tulin siihen johtopäätökseen äitini suhteen, että hän yhdisti mielessään tamponit nimenomaan penetraatioon --> oletti minun olleen jo aktiivinen sukupuolielämässäni "salaa ilman hänen lupaansa". Hän ei myöskään tuolla tamponipakkauksen löytöhetkellä hoksannut, että ne olivat ("neitseenkin paikkoihin") sopivaa pienintä minikokoa.
Juttu, joka oli aivan uusi ilmiö kuukautissuojamarkkinoilla tuolloin. Äiti itse käytti Tampax superia, muistan todella hyvin kylpyhuonekaapista. Ne olivat kookkaita asetintamponeita, toisin kuin nämä pikkuriikkiset 2 cm kok. o.b. sormiversiolliset aloitustamponit.
Hän ei koskaan suostunut puhumaan asiasta myöhemminkään. Yritin.Tiilimuuri.
Ajatelkaa, miten traumaattinen kokemus voi muutaman lauseen häpäisy nuorelle teiniversolle olla.
Itse olen toiminut toisin ja lämpimästi, luontevasti puhunut tytöilleni ihan kaikesta kuukautisten, ehkäisyn, seksuaalisuuden saralla.
n1976
Vierailija kirjoitti:
Tamponit on tulkeet markkinoille 1931.
Vitsipalstahan tämä on, mielikuvitus on hyvä huvitus , kun joutilasta aikaa on.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tamponit-ovat-nayttaneet-samalta-jo…
Et taida ymmärtää miten jälkeenjääneitä ja ahdasmielisiä jotkut voivat olla. Ihmiset on pieksetty sisäistämään se naisviha ja synnintunto. Minäki sain 90luvulla kuulla kuinka mummoni huorittelee tamponimainoksen naiselle hirveän vihan vallassa. Lapselle ahdistavaa. Tiesin ettei muissa perheissä sähistä telkkarille, että työnnä sinä hu.rrrra v..tuusi ne...ssßhhĥhhssß....