Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Tosi on! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä näy marjametässä muita kuin eläkeläisiä. He kun ovat oppineet tekemään töitä, eivätkä elätä itseään sossun varoilla kuten nykyiset kermapyllyt.
M48
Voihan se harmittaa kun naiset ei enää suostu raatamaan ilmaiseksi aamusta iltaan ja pitämään kotitalouksia ja tätä maata pystyssä.
Ei ne nuoremmat jaksa, mut meidän äitee painaa mettässä marjaämpärien kanssa kuin nuori gaselli ja kerää kaikille talven marjat ihan ilokseen.
Kunto on hyvä äitillä, me nuoremmat ei viitsitä.
Sun äitis on harvinaisuus. Oma ilkiöäitini ei ole edim antanut yhtä ainoaa joululahjaa sen jälkeen kun täytin 18, en ole saanut häälahjaa eikä lapseni ensimmäistäkään risriäislahjaa saati synttärilahjaa. Ei tasan tarkkaan kerää marjoja lapsilleen eikä auta yhtään missään. Hänen elämänsä pyörii vain oman navan ympärillä.
Se että sulla on ihana äiti, tuli selväksi jo. Voitko nyt poistua tai lopettaa ketjussa vertaistukea saavien mitätöimisen ja vähättelyn, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammat joukolla kirjoittavat kuinka he kulkivat vessapaperit pöksyissä kun ilkeät äidit ei antaneet rahaa siteisiin. Vähän semmosia tynnyrissä kasvaneita ja avuttomia tylleröitä muutenkin.😂
Jopa sota-aikaan 40-luvulla lienee ollut paremmin.V*ttu mikä dille olet. Kehtaatkin pilkata tapahtunutta. Tuo oli totisinta totta mulle ja valtavan monelle muullekin. Saisit hävetä. Onko nyt hauskaa, voit vielä nauraa ilkkumisnaurua, hih hih ?
Hyvin poikkeuksellista ja ikävää jos on joutunut kulkemaan vessapaperit hosuissa kuukautisten aikaan. Olen 70-luvun tyttöjä enkä tunne ketään jolla olisi ollut tuollaista. Tytöillä oli allwaysit ja ob:t käytössä.
No mistä tiedät? Minä en puhunut yhtään mitään kuukautisista kavereitten kanssa enkä todellakaan nähnyt vaikka pukuhuoneessa kenenkään siteitä tai mitään. En minäkään kertonut muille että mullapa on vessapaperia housuissa! Biologian ope hyppäsi yli kappaleen joka käsitteli sukupuoliasioita. No osasimmehan itse sen lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti tai isä on tehnyt jotain väärin niin muistakaa että hekin ovat tavallisia ihmisiä kaikkine puutteineen. Toimitaan sitten itse äitinä tai isänä sitten paremmin, se on se mitä me kaikki 1970-luvulla syntyneet voimme tehdä. Ja silti varmasti teemme jotain sellaista mitä 2000-luvulla syntyneet lapsemme huokailevat, he taas voivat korjata sen omassa vanhemmuudessaan.
Nuo meidän ikäluokkamme omat vanhemmat ovat usein sota-aikana tai ainakin sitä seuraavana pula-aikana syntyneitä. Tuo kuukautisista kiusaantuminen ei kerro siitä että kuukautisissa olisi mitään hävettävää. Se voi kertoa esimerkiksi siitä että heille itselleen ei puhuttu niistä ja siksi heidän oli vaikea puhua samasta asiasta luontevasti omille lapsilleen. Tämä oli siis yksi haaste heidän elämässään, samaan aikaan omat vanhemmat alkoivat jo rapistua, oli huolta rakennemuutoksesta ja monesta muusta asiasta. Monella tuo pula-aika vaikutti siinäkin että ruoka piti syödä loppuun saakka eikä sitä saaut moittia, tärkeintä oli että edes oli ruokaa. Kannattaa muistaa että vaikka nykyaikana on omat haasteet, niin oli aiemminkin. 1970-luvulla asuntojen hinnat nousivat huikeaa vauhtia, ei ollut juurikaan riskiä kahden asunnon loukusta mutta sen sijaan nollan asunnon luokkuja oli mikä on kovassa hintaruletissa iso riski. Asuntolainaa ei saanut kuin enintään 10 vuodeksi, korko oli pitkälle toistakymmentä prosenttia ja omarahoitusosuutta piti löytyä noin 30 %
Sinä puhut lähinnä aineellisista haasteista, tässä ketjussa kerrotaan enemmänkin tunne-elämästä ja ilmapiiristä. Sinä ikään kuin haluaisit vaihtaa puheenaihetta, kun aihe on liian rasittava.
Kyllä minäkin puhun tunne-elämästä ja ilmapiiristä. Mutta se vaan on niin että oma historia tuppaa vaikuttamaan niihin. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Kun tuon ymmärtää, asialle voi jopa tehdäkin jotain.
Oma mummoni oli mitä lempein ihminen enkä muista että hän olisi hermostunut oikeastaan mistään. Ukkini taas hermostui helpommin, joskin taustalla oli se että hän elätti isoa perhettä pienellä maatilalla ja hän käytännössä kantoi vastuun mm rahojen riittävyydestä. Eläkkeelle jäätyään hänestä tuli sangen hyväntuulinen ja leppoisa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin alkupuolen ketjuja. Oli järkyttäviä juttuja. Mutta kyllä tuollainen kasvatusmalli on ollut yleisempi - 50 eikä - 70-luvuilla. Nämä ihmiset ovat ilmeisesti joltain syrjäseudulta, eikä ole ollut koko maan käytäntö. Olen pahoillani puolestanne. Monille varmaan tullut elinikäiset vauriot.
Hyvä, että maailma on muuttunut tältä osin.Ei ole maailma muuttunut, mistä sinä olet juurikin todiste. Teitä muita mitätöiviä ja lyttääviä alistajanaisia on Suomi pullollaan. Olet muka pahoillasi vaikka juuri olet muka viisaana osoittanut, että kejtun kirjoittajat ovat valehtelijoita: eivät 70-l syntyneitä vaan 50-l syrjäseuduilta. Sinä et muutu, eivätkä kanssasisaresi.
Ihan selvästi on tässä ketjussa puurot ja vellit sekaisin, eli vuosikymmenet!
Äitini on syntynyt -48 ja minä -68.
Opin lukemaan 5-vuotiaana ja kyselin kaikki kuukautisiin liittyvät asiat äidiltä jo ennen kouluikää. Äiti kertoi asiat just niinkuin ne ovat ja lupasi ostaa siteitä ym. naisten juttuja, kuten rintsikat kun alan niitä tarvita. Niin myös tapahtui.Koulunkäyntiä arvostettiin ja siinä tuettiin. Mm. kokeitten kiitettävistä numeroista sain rahaa 9-10mk. Kotitöistä maksettiin myös.
Omaa vaaterahaa tienasin kesätöistä.
Hyvästä ylioppilastodistuksesta kiitettiin ja tohtorinväitöksestäni iloittiin.
Äiti aidosti rakasti meitä lapsia ja halusi tarjota parasta. Hänen oma lapsuutensa sodan jälkeen oli ollut köyhää.
Myös ikä/koulutovereitteni muistot ovat hyvin yhteneväisiä omieni kanssa.Jos sua olisi aidosti rakastettu niin sinusta olisi melko varmasti tullut empatiakykyinen. Sen sijaan kukaan lyöty ja nöyryytetty ei kertoisi sinulle kokemuksistaan koska sinä lyöt lisää. Ketjussa voit käydä meitä tirkistelemässä ja kokemassa ylemmyydentuntoa, IRL kaikki kertovat sinulle vain sitä mitä haluat kuulla.
T toinen -68
Ihmettelen vaan miksi avaudutte täällä. Aina näillä palstoilla on lukematon määrä tirkistelijöitä. Pitäisihän se tietää. Perustakaa oma ryhmä, jossa kukaan ei käyttäydy ylenmyydentuntoisesti, ei esitä faktoja, ei sääli, koska säälikin on sairautta, ei ihmettele, ei pöyristy, että ai tällaisia äitejä.
Siinähän ihmettelet toope.
Muistan yhden tytön 90-luvun alusta. Hän pummasi minulta tampooneita koska tuhlasi omat fyrkat tupakkaan ja kaljaan. Pari kertaa jelppasin, sitten sanoin että osta ite omat tarvikkees.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hurjaa, kun naiset kertovat, etteivät saaneet teineinä kotoa siteitä, eivätkä uskaltaneet pyytää, niin kimppuun hyökkää susilauma pilkkaamaan ja väittämään kertomuksia keksityiksi. Kuinka sairaita nämä loppuketjun mitätöijä-pilkkaajat oikein ovat? Miten voi olla kuukautiset ja siteet tällainen tabu, että puhujat on saatava hiljaisiksi? Mielestäni kertoo jostain naisiin ja naiseuteen kohdistuvasta vihasta ja ehkä pelostakin. Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Muistan yhden tytön 90-luvun alusta. Hän pummasi minulta tampooneita koska tuhlasi omat fyrkat tupakkaan ja kaljaan. Pari kertaa jelppasin, sitten sanoin että osta ite omat tarvikkees.
Harmi, että ketjun aihe ja vertaistuki pilattiin tällaisten hauska-veikkojen toimesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monethan tunkivat jotain kangas rättejä suojiksi. Näin wc:ssä näitä tyttöjen verisiä riepuja jotka oli jotain käytöstä poistettuja rikkinäisiä vaatteita. Kyllä 90-luku oli vielä takapajuista Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Noin on, vasta 2000 luvulla alettiin puhua menstruaatiosta hieman vapaammin ja siteitä tuli kauppoihin.
Niin minunkin kohdallani oli. Vuonna 2011 ostin ensimmäisen oikean terveyssidepaketin kaupasta. Se oli ihan super luxusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taisi 7v. vanha äitien panetteluketju mennä vähän överiksi. 😂
Tehkää aloitus karmeimmat anopit, siinä jos missä pääsee purkamaan patoutumiaan. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin on, vasta 2000 luvulla alettiin puhua menstruaatiosta hieman vapaammin ja siteitä tuli kauppoihin.
Niin minunkin kohdallani oli. Vuonna 2011 ostin ensimmäisen oikean terveyssidepaketin kaupasta. Se oli ihan super luxusta!
Mitä ne on? miten ne vaikuttaa terveyteen?
Voiko terveyden sitoa. Mä en kyl tajuu vielaskään!
Menstruaatio?? Mens eli miesten, mutta siis mikä truaatio?
Mens truanting = miesten huijaaminen
Tuo ei ole vieläkään valjennut vaikka olen kahden lapsen äiti ja kolmas syntyy ensi kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa, että joillakin on asiat olleet todella hyvin, koska teillä on energiaa ja intoa mollata heitä jolla niin ei ollut.
"Kun mulla oli kaikki hyvin niin muillakin oli ja minähän tunnen kaikki 70-luvun nuoret joten kaikki kirjoittamani ja kokemanion faktaa ja sen voi yleistää koskemaan kaikkia ikäisiäni."
Joku toivoi, että joku toimittaja tekisi tästä ketjusta jutun lehteen.
Miksette yhdistä voimianne ja tekisitte vaikka kirjan. Täällä on paljon taidokasta kirjoitusta ja kuvausta sen ajan nuoren naisen äiti suhteesta.
Siitä tuli mieleen, kun katsoin haastattelua aikoinaan televisiosta Helena Jouppilasta, kun hän oli kirjoittanut kirjan elämästään. Hän kertoi, että
ennen kuin aloitti kirjoittamaan kirjaansa, niin hän oli kertonut elämästään
juuri tällaisella vastaavalla keskustelupalstalla. Hän oli kirjoittanut paljon
kommentteja. Se oli ollut hyvää harjoittelua kirjaa varten.
Televisiossa näytettiinkin tällaista vastaavaa sivustoa hänen kirjoituksistaan.
Mutta se on ollut joku muu ketju, koska hänen äitinsä on syntynyt v. 30 ja neloset parikymmentä vuotta myöhemmin. (Itselläni on myös se kirja).
Hänkin halusi, että kulissien takainen elämä tulee julki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin vaan sanoa ajatukseni tähän salailun kulttuuriin.
Olin joku 15 vuotias, kun äitini äiti kuoli.
Hänen äitinsä oli jo aika vanha ja äiti on neljästä lapsesta nuorin. Äiti oli
aika järkyttynyt, kun hän sai isältään kuulla myöhemmin, että äiti oli ollut
nuorempana siis ennen äitini syntymää useamman kuukauden mielisairaala-
hoidossa. Ilmeisesti se oli johtunut siitä, kun oli niin raskasta kun oli kolme pientä lasta ja lisäksi maalaistalon työt. Äiti ei ollut uskoa korviaan, kun äitinsä oli aina ollut hänen mielestään tasapainoinen ja rauhallinen ihminen. Sitten hän oli ihmetellyt asiaa vanhemmille sisaruksilleen. He olivat kyllä asian tienneet, mutta tälle nuoremmalle tyttärelle ei puhuttu, koska asiaa hävettiin. Äitini vaan oli vähän katkera ja sanoi, että olisi halunnut tietää sen äidin eläessä, että olisi ymmärtänyt paremmin äidin ajoittaista surumielisyyttä.
No, nyt on käynyt niin, että minulla on myös ollut mielenterveysongelmia ja olen ollut sairauslomalla. Asun eri paikkakunnalla kuin äitini, niin tapaamme aika harvoin. Nyt vaan on niin, että minä aion myös jatkaa tätä salailua.
En aio kertoa äidille, enkä sisarelleni. Minusta ei ole suvun asia. Tämä on minun henkilökohtainen juttu. En häpeä, mutta en näe myöskään syytä miksi pitäisi kertoa. Minä määrittelen omat rajani. Varmaan loukkaantuisi, jos tietäisi ja ihmettelisi miksen ole kertonut.
Meillä on kyllä äidin kanssa ihan hyvät välit, eikä minua ole kohdeltu väärin lapsena. Olen vaan vähän introvertti-luonne. Saan vaieta jos haluan. Naapuritkaan ei sano mitään, koska eivät tiedä ja ovat tuntemattomia. Liittyen tähän, mitä naapuritkin sanoo.
Monissa suvuissa (siis ei vain yksittäisessä perheessä vaan koko suvussa) on hirveä salailun kulttuuri.
Omassa suvussamme on tapahtunut vaikka mitä hirveyksiä ja tabuja jotka on salattu ja jotka tuli ilmi vasta isovanhempien kuoleman jälkeen. On aviotonta lasta, lasta naapurin isännälle, mielisairautta, persoonallisuushäiriötä, taponyritystä, väkivaltaa... kaikkea ikävää.
Oman osani olen saanut myös eli hirveää väkivaltaa itseeni kohdistuen täysin epätasapainoiselta mt-ongelmaiselta vanhmmalta.
Koko suku on riitaisa ja pahansuopa, omille lapsilleenkin halutaan vain pahaa. Mun omat vanhemmat tekee (ja teki lapsenakin) kaikkensa että saisivat nujertaa ja tuhottua oman lapsensa.
Nyt viimein 40+ iässä sain katkottua ”suhteenl” vanhempiin (mitään normaalia suhdetta ei kyllä ikinä ollutkaan) ja nyt teen kaikkeni että sukutaakka katkeaa enkä siirrä mitään eteenpäin.
Vanhempani yrittävät nyt kaikin tavoin piinata ja ahdistella ja k0staa. Välikäsiä käyttäen ja kautta rantain, suoraan eivät voi soitella kun numerot estin. Kirjeitä tulee täynnä haukkumispaskaa ja uhkailua. On käyty hiipparoimassa tässä kotini ympäristössä.
Monissa suvuissa on tällainen pahan kierre tai pahan perinne, en tiedä millä termillä tätä pitäisi kutsua. Hinta siitä että repäisee itsensä irti, on sitten se että on totaalisen yksin eikä välejä ole mihinkään suuntaan sukua. Parempi tämä silti varmaan on kuin se entinen, eli jatkuvaa tauotonta henkistä väkivaltaa vanhempien toimesta... välillä se muuttui fyysiseksikin. Olen myös yksi näistä aikuisista jotka ovat aikuisenakin joutuneet fyysisen ”kurittamisen” kohteeksi.
Tutulta kuulostaa. Sillä erotuksella, että meillä oli omassa lapsuudessani rahasta pula ja äitini on syntynyt 60-luvulla.
Eniten kolahti kuukautiset ja rintaliivit. Niihin myös oma äitini suhtautui todella penseästi. Meillä on ihan ok välit äitini kanssa nykyään. Se voi toki johtua siitä, että lähdin kotoa heti kun oli mahdollista, enkä ole rahaa pyytänyt mihinkään lakkiaisten jälkeen.
Minulla on 40-luvun lopulla syntynyt äiti ja itse synnyin 80-luvun lopulla. Itse koen, että perustarpeistani on huolehdittu. On ostettu siteet, vaatteet, rintaliivit, ja muutkin tarpeelliset asiat. Sen sijaan on kyllä samaan aikaan usein muistutettu omasta köyhästä lapsuudesta. Äidilleni olen uskaltanut mainita kuukautisten alkamisesta, mutta muuten seksuaaliasiat ei ole ollut luontevia keskusteluaiheita. Melkein parikymppisenä luonnontieteiden opiskelijana sitten äitini ohimennen kyseli, että kai käytän poikaystävän kanssa ehkäisyä ettei käy vahinkoa kuten heille aikanaan isän kanssa. Suurin ongelma meidänkin suhteessa on ollut tunnepuolella. Mitään varsinaisen syvää tunnesidettä meillä ei ole, vaikka ollaankin ihan väleissä. Harvoin koen saaneeni suoraan kuulla kehuja tai olevani rakastettu. Äitini lisäksi saattaa läksyttää useinkin muita, mutta hänelle ei voi juuri sanoa mitään poikkipuolista, kun alkaa itkeä/heittäytyy marttyyriksi. Sitten taas toisaalta kyselee kyllä kuulumisten perään ja haluaa käymään, mutta suhteemme on aika pintapuolinen, kun kaikkia asioita ei ole pystytty koskaan käsittelemään. Lisäksi sellainen ylihuolestunut ilmapiiri on ollut läsnä lapsuudessani. On aina ollut suuri huoli, että mikä nyt vaan voisi mennä mönkään ja jotain pahaa sattua. Mutta siihenkin löytyy varmasti osavastaus isosta tragediasta perheessäni.
Aikuiseksi tultuani kysyin äidiltäni, miksi ei koskaan kertonut menkoista, tai siteitä en saanut. Hän kertoi vakuuttavasti, että oli siinä luulossa, että koulu hoitaa ne asiat, näin hänelle oli kerrottu.
Ei kyllä koulu hoitanut asiaa 80-luvulla, tiedä sitten onko jossakin tai jonakin vuosikymmenenä näin ollut. Ehkä tämä on ollut laajalle levinnyt väärinkäsitys tai aiemmin jo poistunut käytäntö?
Onpa kipeän tuttuja tekstejä.
Suomalaisuudessa on jotain kovin kitkerää ja katkeraa. Salattua. Salailevaa. Häpeällä kasvattamista. Lyttäämistä.
Alue: Aihe vapaa
Ei ne nuoremmat jaksa, mut meidän äitee painaa mettässä marjaämpärien kanssa kuin nuori gaselli ja kerää kaikille talven marjat ihan ilokseen.
Kunto on hyvä äitillä, me nuoremmat ei viitsitä.