Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Luin jostain ketjusta, että myös - 80 luvun kasvatus on väärä ja vasta - 90
luvun kasvatus on oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kertoili että 70-luvulla oli ihan yleinen ohje kasvattaa lasta "ilman kontaktia", etäännyttävästi. Ihan neuvolassa ja lehdistössä olisi neuvottu, ettei lasta saa/kannata ottaa syliin kuin korkeintaan neljän tunnin välein syöttöä varten. Vauvan tulee oppia tyynnyttämään siis itse itsensä. Vauvan tulee antaa itkeä ja huutaa kunnes oppii tyynnyttämään itsensä. Vauvaa ei tule syöttöjen lisäksi huomioida tai lohduttaa, katsekontaktia, sylittelyä, leikittämistä jne. tulee välttää. Jos vauvaan kiinnittää liikaa huomiota, se oppii vaativaksi ja huomionhakuiseksi, itsekkääksi.
Äitini kertoi noudattaneensa vain ohjeita ja paheksui edelleen kun jotkut hänen siskoistaan olivat hellitelleet omaa vauvaansa. Isänikin oli kuulemma ottanut minuun kontaktia vauvana mutta sen oli äitini saanut ivaamalla pian loppumaan.
Tuttavaperhe Saksasta noudatti näitä samoja metodeja vielä 80-luvulla. Olisiko siis jotain saksalaisperäistä kasvatusoppia, tietääkö joku? Onko jollakin pääsyä 70-luvun kasvatusoppikirjoihin tai aikakauden lehtiin, onko joku kotiliesi silloin ilmestynyt ja ohjeistanut emäntiä helppoon lastenkasvatukseen?
Minulla on myös samoja kokemuksia ja kurjaa on ollut. Pilkkaa ja häpäisemistä en ole kyllä äidiltä saanut ja äiti oli lempeä, mutta kannustusta ei ollut.
Isä oli ankara. Muistan kun asuimme vuokralla jonkun ison, vanhan omakotitalon kellarikerroksessa hellahuoneessa. Olen ainut lapsi. Olin jo kuusivuotiaana yksin kotona, kun vanhemmat olivat töissä. Vaikea oli saada aikaa kulumaan, kun minulla ei ollut edes montaa lelua. Minut otettiin pois hoitopaikasta, kun hoitotäti oli sisällä käymässä ja minä juoksin pihalta tielle
ja olin jäädä auton alle, ei sitte enää etsitty uutta hoitajaa.
Minä kyllä pidän myös henkisenä väkivaltana, kun lapsi joutuu olemaan ankeassa asunnossa kaiket päivät, vaikka joku voi ajatella, että se oli vain
aineellista.
Kyllä oli kuin olisi taivas auennut kun muutimme upo uuteen kerrostalo-osakkeeseen. Vanhemmat oli siihen säästäneet kovasti. Se vaikutti myös mielialaan ja sain kavereita pihalta.
Minut kyllä koulutettiin. Oli erikoiset vanhemmat monella, kun koulutuksesta pilkattiin.
Olen lukenut, että jo alle kolmekymppisillä on mielenterveydellisiin syihin perustuvien eläkkeiden määrä kaksinkertaistunut 2000-luvulla.
Onnea nykyisille äideille, että tulevat sukupolvet voisi paremmin.
Siteitä ei ole kouluissa jaettu koskaan. Muutaman näytekappaleen on voinut mainostajilta joskus saada.
Vierailija kirjoitti:
Aikuiseksi tultuani kysyin äidiltäni, miksi ei koskaan kertonut menkoista, tai siteitä en saanut. Hän kertoi vakuuttavasti, että oli siinä luulossa, että koulu hoitaa ne asiat, näin hänelle oli kerrottu.
Ei kyllä koulu hoitanut asiaa 80-luvulla, tiedä sitten onko jossakin tai jonakin vuosikymmenenä näin ollut. Ehkä tämä on ollut laajalle levinnyt väärinkäsitys tai aiemmin jo poistunut käytäntö?
Kiinnostavaa. Minunkin äitini ulkoisti ohjeet, sanoi lapsena ja nuorena ollessani käytöstavoista ja kuukautisista lähtien, että eikö teillä koulussa opeteta mitään. Häntä ei kiinnostanut neuvoa tai tukea minua, mutta odotti, että hoidan asiat moitteettomasti, tuosta noin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini kertoili että 70-luvulla oli ihan yleinen ohje kasvattaa lasta "ilman kontaktia", etäännyttävästi. Ihan neuvolassa ja lehdistössä olisi neuvottu, ettei lasta saa/kannata ottaa syliin kuin korkeintaan neljän tunnin välein syöttöä varten. Vauvan tulee oppia tyynnyttämään siis itse itsensä. Vauvan tulee antaa itkeä ja huutaa kunnes oppii tyynnyttämään itsensä. Vauvaa ei tule syöttöjen lisäksi huomioida tai lohduttaa, katsekontaktia, sylittelyä, leikittämistä jne. tulee välttää. Jos vauvaan kiinnittää liikaa huomiota, se oppii vaativaksi ja huomionhakuiseksi, itsekkääksi.
Äitini kertoi noudattaneensa vain ohjeita ja paheksui edelleen kun jotkut hänen siskoistaan olivat hellitelleet omaa vauvaansa. Isänikin oli kuulemma ottanut minuun kontaktia vauvana mutta sen oli äitini saanut ivaamalla pian loppumaan.
Tuttavaperhe Saksasta noudatti näitä samoja metodeja vielä 80-luvulla. Olisiko siis jotain saksalaisperäistä kasvatusoppia, tietääkö joku? Onko jollakin pääsyä 70-luvun kasvatusoppikirjoihin tai aikakauden lehtiin, onko joku kotiliesi silloin ilmestynyt ja ohjeistanut emäntiä helppoon lastenkasvatukseen?
Benjamin Spockin Järkevää lastenhoitoa taisi olla tuon ajan suosituin tai ostetuin kasvatusopas. Muistan nähneeni kirjan äitini kirjahyllyssä. Silti ainakin minut kasvatettiin samalla luulot pois ottavalla maalaistavalla kuin vanhempanikin.
Vierailija kirjoitti:
Äitini kertoili että 70-luvulla oli ihan yleinen ohje kasvattaa lasta "ilman kontaktia", etäännyttävästi. Ihan neuvolassa ja lehdistössä olisi neuvottu, ettei lasta saa/kannata ottaa syliin kuin korkeintaan neljän tunnin välein syöttöä varten. Vauvan tulee oppia tyynnyttämään siis itse itsensä. Vauvan tulee antaa itkeä ja huutaa kunnes oppii tyynnyttämään itsensä. Vauvaa ei tule syöttöjen lisäksi huomioida tai lohduttaa, katsekontaktia, sylittelyä, leikittämistä jne. tulee välttää. Jos vauvaan kiinnittää liikaa huomiota, se oppii vaativaksi ja huomionhakuiseksi, itsekkääksi.
Äitini kertoi noudattaneensa vain ohjeita ja paheksui edelleen kun jotkut hänen siskoistaan olivat hellitelleet omaa vauvaansa. Isänikin oli kuulemma ottanut minuun kontaktia vauvana mutta sen oli äitini saanut ivaamalla pian loppumaan.
Tuttavaperhe Saksasta noudatti näitä samoja metodeja vielä 80-luvulla. Olisiko siis jotain saksalaisperäistä kasvatusoppia, tietääkö joku? Onko jollakin pääsyä 70-luvun kasvatusoppikirjoihin tai aikakauden lehtiin, onko joku kotiliesi silloin ilmestynyt ja ohjeistanut emäntiä helppoon lastenkasvatukseen?
Äitini on kertonut sen aikaisista kasvatus ohjeista ja kyselin nyt lisää. Hän kertoi, ettei hänellä ollut mitään varsinaisia kirjoja. Hänellä oli vain neuvolasta saatuja ohjeita. Sieltä sai myös jotain vauvan hoitoon liittyviä lehtisiä. Siihen aikaan ohje oli, että neljän tunnin välein syötetään ja vauva nukkuu muun ajan. Hän kuitenkin syötti minua kolmen tunnin välein, koska en nukkunut niin hyvin.
Terveydenhoitaja tuli kotikäynnille muutaman viikon päästä vauvan synnyttyä ja antoi ohjeita. Hän sanoi, että vauvaa ei saa yksin itkettää kopassa, vaan pitää ottaa syliin. Näin äiti sitten hoiti. Hän kertoi, että sai joiltain ihmisiltä ohjeita, että ei pidä ottaa sieltä kopasta pois, vaan antaa itkeä, koska muuten vauva tottuu, eikä sitten viihdy yhtään yksin. Hän kuitenkin toimi oman päänsä mukaan, kun oli kerran kotona ihan sitä varten. Neuvolan ohjeisiin ei kuulunut tämä etäännyttäminen.
Olen kyllä kuullut tästä, olisiko se ollut joku jenkkihaastattelu joskus, kun äiti oli jonkun oppaan mukaan hoitanut. Eli vauvaa ei kuulunut pidellä sylissä. Mutta ilmeisesti hänelle kuitenkin hoitotilanteessa juteltiin ja osoitettiin hellyyttä. Äiti vielä nauroi, että kun hän kertoi neuvolassa (eri täti joka kotona kävi) että kun neuvolasta saadussa lehtisessä lukee, että normaali vauva nukkuu koko ajan, paitsi herää syömään ja kun tämä joskus heräilee vähän väliä. Täti oli vain kivahtanut, että en kai minä sille nyt unilääkettäkään voi antaa. Ja se oli siinä.
Niin kuin hän nyt olisi jotain unilääkettä tullut pyytelemään. Hän kanteli sitten sylissä jos en rauhoittunut.
En tiedä käyttikö kaikki äidit lapsiaan neuvolassa. Ehkä se oli vapaaehtoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ketjusta ja teksteistä!
Pakko oli itsekin kirjoittaa sitten. Oma äiti-suhteeni 70-luvun lapsena on melko vastaava. Aina piti/pitää olla iloinen ja kuunnella sen juttuja, omat ei sitä kiinnosta. Sillä on kaikki aina huonommin kun muilla, kukaan muu ei hoida, välillä, murehdi tai varsinkaan siivoa kuten se. Ei valvo öitä peläten noh ihan mitä vaan kunhan huomiota saa.
Läheisyyttä en saanut, mutta yritin kyllä roikkua lähellä. Alkoholi oli kummankin ongelma, isän pidempään. Äidille se meni hermoon ja ehkä joku pettämiskuviokin, muistan kun yritti tappaa itsensä, tai kerjätä sääliä (?) kun olin noin 5-6v. Isälle ei saanut kertoa, olin ainut joka sen tiesi ja muistan sen pelon kun luulin että kuolee. Jatkuvia mykkäkouluja. Olin erotuomari 6-8v. Huutoa, tavaroiden rikkomista. Jatkuvaa kännäämistä ja mä olin välillä ravintolassa mukanakin. Onneksi isovanhemmat hoitivat usein, asuivat lähellä joten joka päivä, ja kesällä koko kesän maalla sai olla. Olin vahinko ja liian nuorena saatu.
Kirjeet jne luettiin kyllä, mutta siteitä, alusvaatteita sain. Rahalla ostettiin rakkautta, vaikkei rikkaita oltu. Muistan myös sen kun olin aina tai siis olen yhä väärässä kaikesta. Vaikkeivat edes sähkön siirtomaksua ymmärrä, mutta jos minä selitän niin eivät usko. Sain mutsilta myös turpaan kun olin tyhmä ja väitin vastaan joistain asioista. Toivoin aina isoveljeä ettei tarvitsisi yksin kestää.
Setä oli just tuollainen oman tyttären muotoja kommentoiva ja 2 naapuria piti välillä kun olivat rasvaisia ja jutut oli luokkaa mennään naimisiin kun täytät 18v. Ja nämä yli 45. Itse alle 10. Yök.
Mutsi on kanssa klassikko siinä että huonot muistot on vaan unta tai kuvitelmaa. Saatiin niiltä todella huonoja neuvoja nuorempana koska oltiin tyhmiä ja uskottiin ja maksetaan sitä vieläkin koska vakuutus ei korvaa laitonta rakentamista. Jee. Sekin kuulemma ihan oma syy. Yritin sillon tappaa itseni niin sekin selitettiin niin ettei heidän vika.
Koulukiusaamisesta oli turha puhua, kerran yritti hoitaa asiaa ja luovutti. Koskaan ei koulujutut kiinnostaneet. Aina oletti pahinta, että minä nöyrä päähänpotkittu tappelisin poliisin kanssa jne mitä nyt kaupungilta kuuli. Niin ja se muista pahaa puhuminen, ystäviä eivät omista, ehkä luulevat että normaalia ja itse ovat kaiken yläpuolella.
Esim kännikuskia ei saa polttaa poliisille kun sukulainen. Jäin testamentissakin ilman perintöosuutta koska olen paska ja mieheni paska isäni kuoltua. Ei soitettu edes isää hyvästelemään koska olen turha. Valokuvat heitti roskiin!!!
Lapsianikin se vihaa. Ovat epänöyriä ja omaavat mielipiteitä ja perussairauksia. Jos kerran vuodessa katsoivat lapsien perään niin kesken yön ne piti hakea kotiin jos sillon tultiin takaisin... alle 5v herätetään kolmelta. Jee. Ja jos oli täällä, niin ruokaa ei niille tehnyt vaikka oli luvannut kun kävi siivoamaan. Se on tärkeintä elämässä. Lapsena jouduin auttamaan siivoamisessa joka perjantai. Raivosiivous. Olin aina hidas, huono ja isäkin sitä samaa joutui kärsimään jos töissä ei ollut.
Niin säälittävä olen että pidän yhteyttä. Se syö kyllä sen ainoan vapaapäivän mikä viikossa on ja sen jälkeen olen ihan loppu kun vaan myöntelen valituksia. (Pakko maksaa velkoja liialla/monella työllä)
Olen syntynyt -65, äitini on -45.
Meillä ei lapsuudenkodissani koskaan viety lapsia lääkäriin, kun oltiin pieniä. Ainoa poikkeus oli, kun sisko veisteli sormeensa niin, että vaadittiin tikkejä. Monet angiinat sairastettu siten, että syljettiin paperiin, kun ei kertakaikkiaan pystynyt nielemään. Vielä parikymppisenä ollessani opiskelijana viikonloppuna kotona käymässä mahani tuli niin kipeäksi, etten pystynyt pariin yöhän nukkumaan missään asennossa, ei lähdetty viemään lääkäriin. Vasta kun olin taksia soittamassa, isä suostui kyytimieheksi.
Ehkä tältä taustalta en koskaan ole kertonut terveystietoja vanhemmilleni. He eivät tiedä, että minulla on diabetes ja astma. He eivät tiedä, että toinen munasarjani poistettiin leikkauksessa kystan vuoksi ja että kävimme lapsettomuushoidoissa. He eivät myöskään tiedä, että sairastuin synnytyksen jälkeen psykoottiseen masennukseen ja olin 3 kk suljetulla osastolla hoidossakin. Nyt lapsi on jo kohta täysi-ikäinen.
Minä kai jollain tapaa säästä heitä tältä tiedolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti lopetti minulle siteiden ostamisen yht'äkkiä, kun olin 15-vuotias. Peräti kaksi vuotta hän niitä jaksoi ostaa. Liivien ja siteiden ostamiseen en saanut koskaan rahaa. Säästin vaate- ja siderahat sukulaisilta saamistani lahjarahoista. Käytin koulussa yhtä sidettä päivän verran, sillä rahaa enempään ei ollut. Olin ikionnellinen, kun sain opintorahaa ja pystyin ostamaan siteitä vapaammin.
Ilmapiiri kotona oli seksuaalivastainen ja kireä. Sain vielä teini-ikäisenä selkääni. Äitini on syntynyt 50-luvun alussa ja minä 70-luvun lopulla. Äidin puolustukseksi on sanottava, että hän elää vieläkin isäni tahdon alla.
Kaikkeen innostumiseen vastattiin lapsena "mitä sinä siinä intoilet" ja kiinnostus asioihin tapettiin. Henkinen köyhyys oli läsnä. Mistään todellisesta ja tärkeästä ei puhuttu. Lukioon ja yliopistoon menoa ei katsottu hyvällä, vaan koetettiin alentaa, jottei lapsi vain ylpistyisi. Todellisia vinkkejä ammatinvalintaan ei kuitenkaan annettu, eikä mihinkään ohjattu. Minusta tuli arka ja vetäytyvä aikuinen ja se on vaikuttanut työelämääni. Aloitin seurustelun hyvin myöhään, sillä en halunnut joutua miehen ikeen alle.
Anteeksi. Takerruin tähän, että yliopistoon menoa ei katsottu hyvällä.
Missä päin tällaista on ollut? Itselläni on vain keskiasteen koulutus, koska en ollut niin kiinnostunut opiskelusta, minun vanhempani olivat pettyneitä kun en jatkanut yliopistoon. Eikö yleensäkin arvosteta enemmän koulutettuja? Äitini on kyllä hyväksynyt omat ratkaisuni elämässä.
Minun työläistaustaiset vanhempani ihmettelivät, kun pärjäsin lukiotyttönä Citymarketin kassalla. Seuraavaksi he ihmettelivät, kun minusta tuli lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se ope olisi tuohon hätään siteen taikonut? Varsinkaan kun ei tiennyt menkoistasi mitään. Kyllä siteiden ostaminen on perheen tehtävä.
No ihan helvetin moni perhe EI OSTANUT siteitä lapsilleen eikä antanut rahaa siihen. Mulla meni koko nuoruus vessapperin, sanomalehden ja kösipyyhkeiden voimalla. Vasta 16v ikäisenä pääsin kesätöihin ja siitä sain säästettyä rahaa siteisiin. Älä tule tänne jeesustelemaan ja pätemään. Se että esität täällä mielipiteitäsi ei muuta tosiasiaa että valtavan moni ei niitä siteitä saanut!!
Ja TÄN takia joissain kouluissa (ei meidän) oli koulussa sidepaketteja ja terkkari antoi siteitä.En itsekään saanut siteitä heti. Ekat 2 vuotta hoidin menkat elmukelmulla ja vessapaperilla. Silti en olettanut, että opettajien olisi pitänyt jostain ne siteet järkätä. Ei koululla ole ollut mitään sidebudjettia.
Tiesikö äitisi, että sinulla oli kk:t alkaneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini syntyi -65, minä -90. Olen saanut paljon pahaa oloa ikäänkuin henkisenä perintönä, ja tämä ketju on saanut silmäni aukeamaan eri lailla. Tavallaan helpottaa kuulla samoja juttuja, tavallaan olen pahoillani kun tiedän miten yleistä tämä on. Ysärilapsuus ei tuonut helppoutta elämään.
En muista koskaan olleeni kenenkään sylissä tai saaneni halausta lapsena. Olin kiusattu koulussa, vanhempani tiesivät mutteivat koskaan puhuneet asiasta. Äitini luki päiväkirjaani ja kertoi asiani muille. Menkkasiteet tein vessapaperista tai jos liikkatunnilla pystyin, juoksin kauppaan ostamaan. Käytin samaa sidettä monta päivää ja pesin pikkarini itse, piilotin vaatekaappiin kuivumaan. Häpesin ekoja rintsikoitani ja deodorantin käyttöä. En vaan muista että olisin jutellut koskaan oikein mitään vanhempieni kanssa... En tunne vieläkään vanhempiani. Äitini ilkkui paljon kaikesta, ei tukenut missään tai kiinnostunut kasvattamaan. En tehnyt koskaan mitään hänen kanssa. Olen miettinyt paljon lasten leivontakirjoja joita sain kummeilta, paljon niitä luin mutta koskaan en saanut leipoa mitään.
Tuntui että kasvoin kieroon kuten oma äitini, puhui paljon pahaa muista, voivotteli kaikkea jne. Vielä nykyäänkin huomaan joskus ajattelevani pahaa muista samalla lailla kuin äiti. Olen jotenkin loukussa siinä ajatusmallien jatkumossa.
Ekat rintaliivini ostin 14-vuotiaana v. -79, kysyin äitiltä, miten ne mitat menee ja menin liiviliikkeeseen ja maksoin liiveistä 50 mk omista rahoista. Jälkeenpäin äiti huomioi, kun olin liivit päällä ja kertoi, että marketista ne olisi saanut kympillä.
Vuoden ikäerolla sisko oli isorintainen. Jostain syystä hän ei kuitenkaan liivejä teininä samoihin aikoihin ostanut, vaan sai kuulla pojilta roikkurinnoistaan. Jossain vaiheessa sitten hänkin osti rintsikat vain polttaakseen ne roviolla 90-luvulla Tampereen yliopistolla naisopiskelijoiden mielenosoituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Noin on, vasta 2000 luvulla alettiin puhua menstruaatiosta hieman vapaammin ja siteitä tuli kauppoihin.
Kuule kyllä niitä siteitä oli kaupoissa jo 1920-luvulla ja tamponeitakin 1930-luvulta alkaen. Suomessa. Omalla kohdallani kuukautiset alkoivat 70-80 -luvun vaihteessa ja kyllä oli kuule hyvin monia sidenmerkkejä kaupoissa, ohiuita ja paksuja, yö- ja päiväsiteitä. Ja mainostettiin TV:ssäkin, muistan "Salaiset siniset" -mainoksen ja Nainen-siteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin on, vasta 2000 luvulla alettiin puhua menstruaatiosta hieman vapaammin ja siteitä tuli kauppoihin.
Hah hah, taidan olla viettänyt 2000-luvulla teinivuotesi? Sammaltako ajattelit kuukautisuojina käytetyn ennen 2000-lukua??
Äidilläni alkoi kuukautiset 50-luvulla ja kyllä silloin nimenomaan kaupasta niitä siteitä ostettiin. Ne olivat erilaisia kuin nämä nykyiset, kiinnitettiin sellaisella sidevyöllä. Jo 70-luvulla, jolloin itse olin teini, kaupoissa oli useaa merkkiä siteitä ihan siinä hyllyssä, ei missään tiskin alla. Oli ne paksumpia kuin nämä nykyiset ultraohuet ja siivelliset, mutta Libressen siteet olivat silloinkin ohuita. Libresse lähetti sidenäytteitä kotiin, televisiossa oli sidemainoksia ja tamponimainoksia, koulussa puhuttiin terveystiedon tunneilla kuukautisista, meillä oli kotonakin siteitä valmiiksi ostettuna, jos kuukautiset alkavat.
70-luvulla oli mysö UMA eli Ulla-Maija Aaltonen, joka kiersi kouluissa puhumassa murkkuseksistä. Hän julkaisi kirjojakin aiheeseen liittyen.
Muistan, kun koulussa terveystiedon kokeessa kysyttiin, mistä kuukautiset johtuvat. Tiesin, että siitä, että kohdun limakalvo poistuu, mutten tiennyt, mikä sen saa hormonaalisesti aikaan, ja jätin vastaamatta kysymykseen. Kovaan ääneen kokeita palauttaessaan terveystiedon opettaja päivitteli, kuinka yksi tytöistäkään ei tiennyt,
Vierailija kirjoitti:
Hurjaa, kun naiset kertovat, etteivät saaneet teineinä kotoa siteitä, eivätkä uskaltaneet pyytää, niin kimppuun hyökkää susilauma pilkkaamaan ja väittämään kertomuksia keksityiksi. Kuinka sairaita nämä loppuketjun mitätöijä-pilkkaajat oikein ovat? Miten voi olla kuukautiset ja siteet tällainen tabu, että puhujat on saatava hiljaisiksi? Mielestäni kertoo jostain naisiin ja naiseuteen kohdistuvasta vihasta ja ehkä pelostakin. Huh huh.
Mitätöijien ja pilkkaajien viestit voi ilmoittaa asiattomiksi. Vaikka monella meistä oli hankala ja ilkeä äiti, ei sitä ilkkumista tarvitse enää aikuisena sietää miltään taholta.
Vierailija kirjoitti:
Äitini kertoili että 70-luvulla oli ihan yleinen ohje kasvattaa lasta "ilman kontaktia", etäännyttävästi. Ihan neuvolassa ja lehdistössä olisi neuvottu, ettei lasta saa/kannata ottaa syliin kuin korkeintaan neljän tunnin välein syöttöä varten. Vauvan tulee oppia tyynnyttämään siis itse itsensä. Vauvan tulee antaa itkeä ja huutaa kunnes oppii tyynnyttämään itsensä. Vauvaa ei tule syöttöjen lisäksi huomioida tai lohduttaa, katsekontaktia, sylittelyä, leikittämistä jne. tulee välttää. Jos vauvaan kiinnittää liikaa huomiota, se oppii vaativaksi ja huomionhakuiseksi, itsekkääksi.
Äitini kertoi noudattaneensa vain ohjeita ja paheksui edelleen kun jotkut hänen siskoistaan olivat hellitelleet omaa vauvaansa. Isänikin oli kuulemma ottanut minuun kontaktia vauvana mutta sen oli äitini saanut ivaamalla pian loppumaan.
Tuttavaperhe Saksasta noudatti näitä samoja metodeja vielä 80-luvulla. Olisiko siis jotain saksalaisperäistä kasvatusoppia, tietääkö joku? Onko jollakin pääsyä 70-luvun kasvatusoppikirjoihin tai aikakauden lehtiin, onko joku kotiliesi silloin ilmestynyt ja ohjeistanut emäntiä helppoon lastenkasvatukseen?
Näin kasvatetaan lapsia vieläkin mm. lähi-idän maissa. Oma puolisoni on sieltä lapsena Suomeen muuttanut ja hänen sisaruksensa ovat saaneet viime vuosina lapsia, jotka kasvatetaan juuri näin. Ei ymmärretä mitään varhaisesta vuorovaikutuksesta tai kiintymyssuhteesta ja lapsen tunne-elämän kehittymisen tukemisesta. Lapsi on tyhjä taulu, jonka hyvään hoitoon riittää, että vatsa on täynnä ja vaippa kuiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hurjaa, kun naiset kertovat, etteivät saaneet teineinä kotoa siteitä, eivätkä uskaltaneet pyytää, niin kimppuun hyökkää susilauma pilkkaamaan ja väittämään kertomuksia keksityiksi. Kuinka sairaita nämä loppuketjun mitätöijä-pilkkaajat oikein ovat? Miten voi olla kuukautiset ja siteet tällainen tabu, että puhujat on saatava hiljaisiksi? Mielestäni kertoo jostain naisiin ja naiseuteen kohdistuvasta vihasta ja ehkä pelostakin. Huh huh.
Mitätöijien ja pilkkaajien viestit voi ilmoittaa asiattomiksi. Vaikka monella meistä oli hankala ja ilkeä äiti, ei sitä ilkkumista tarvitse enää aikuisena sietää miltään taholta.
Mikä susilauma hyökkäsi ja väitti kertomuksia keksityiksi? Luin juttuja ja siellä monet ihmettelivät, koska heillä on ollut asiat toisin. Mielestäni heille asia ei ole ollut tabu. Avoimestihan he itsekin puhuivat asiasta.
Oli myös asiattomia viestejä. Voit itse ilmoittaa asiattomiksi kokemasi viestit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammat joukolla kirjoittavat kuinka he kulkivat vessapaperit pöksyissä kun ilkeät äidit ei antaneet rahaa siteisiin. Vähän semmosia tynnyrissä kasvaneita ja avuttomia tylleröitä muutenkin.😂
Jopa sota-aikaan 40-luvulla lienee ollut paremmin.V*ttu mikä dille olet. Kehtaatkin pilkata tapahtunutta. Tuo oli totisinta totta mulle ja valtavan monelle muullekin. Saisit hävetä. Onko nyt hauskaa, voit vielä nauraa ilkkumisnaurua, hih hih ?
Hyvin poikkeuksellista ja ikävää jos on joutunut kulkemaan vessapaperit hosuissa kuukautisten aikaan. Olen 70-luvun tyttöjä enkä tunne ketään jolla olisi ollut tuollaista. Tytöillä oli allwaysit ja ob:t käytössä.
Sitä tapahtuu yhä, tänäkin päivänä. Etkä varmaan tietäisi sitä, jos tuntisitkin jonkin tällaisen teinitytön.
Kuukautisköyhyys on asian nimi, aikaansa seuraavat ovat siitä kuulleet puhuttavan. Briteissä sitä on tutkittukin, ja osa tytöistä pinnaa joka kuukausi koulusta pahimman tai pahimmat vuotopäivät, koska heillä ei ole kunnon kuukautissuojia.
Köyhissä Afrikan maissa tyttöjä on saatu sitoutettua koulunkäyntiin sillä, että tytöt saavat joka kuukausi koulusta terveyssidepaketin.
Sitä tapahtuu myös täällä Suomessa, yhä tänään. Se on yksi tyttöjen kaltoinkohtelun muoto, eikä sen syynä yleensä ole perheen rahan vähyys. Ratkaisuksi osa poliitikoista on ehdottanut, että kouluissa pitäisi jakaa ilmaisia kuukautissuojia.
Tälle ilmiölle voi ihan vapaasti nauraa ja sanoa ettei se ole totta. Samalla voi jäädä miettimään, kuka tässä tarinassa on se tynnyrissä kasvanut.
Tyhmä tytär kirjoitti:
Kiitos ketjusta ja teksteistä!
Pakko oli itsekin kirjoittaa sitten. Oma äiti-suhteeni 70-luvun lapsena on melko vastaava. Aina piti/pitää olla iloinen ja kuunnella sen juttuja, omat ei sitä kiinnosta. Sillä on kaikki aina huonommin kun muilla, kukaan muu ei hoida, välillä, murehdi tai varsinkaan siivoa kuten se. Ei valvo öitä peläten noh ihan mitä vaan kunhan huomiota saa.
- poistin osan tekstistä, koska kommentoin vain loppua -Niin säälittävä olen että pidän yhteyttä. Se syö kyllä sen ainoan vapaapäivän mikä viikossa on ja sen jälkeen olen ihan loppu kun vaan myöntelen valituksia. (Pakko maksaa velkoja liialla/monella työllä)
Koita keksiä sille vapaapäivälle jotain aidosti KIVAA tekemistä? Voimia! Ei ole mitään sosiaalista tai muuta pakkoa olla tekemisissä kenenkään ihmisen kanssa, josta ei saa mitään aidosti. Säälittävänä en sua pidä vaan luulisin, että et vain osaa elää toisin, koska sut on tuohon tilanteeseen ajautettu väkisin. Voisit kumminkin antaa itsellesi loman äidistä? Noin alkuun vaikka ...lopun iäksi?
Alue: Aihe vapaa
Omg. Luin lisää tätä ketjua ja tuli itsellekin taas mieleen samoja asioita sotien jälkeen syntyneistä vanhemmistani ja siitä miten minua, esikoistytärtä on kohdeltu!
- Eriarvoinen sisarusten kohtelu! Minulle hoettiin että "aikuisten lasten tulee pärjätä omillaan" ja olen hoitanut kaiken; kesätyön hakemiset, muutot, viranomaisasioinnit ja lääkärissä käynnit itse ilman apua 15-vuotiaasta lähtien. Pikkusiskoa (meillä ei ole veljeä) onkin sitten kyörätty ja autettu eri tavoin koko ikänsä. Viime vuonna sain selville että vanhempani antavat sisarelleni 500 euroa kuussa rahaa elämiseen.
- Serkut ja sukulaiset ovat arvokkaampia ja parempia kuin omat lapset?! Esim. jos joku sukulainen on loukannut omaa lasta, niin tämä sukulainen kutsutaan joulupöytään ja jos lapsi ei siitä ajatuksesta pidä niin oma häpeänsä, jääkööt pois.
- "Tyhjä puhe": perhe- ja sukutapaamiset ovat katkeamatonta pälätystä jonninjoutavista asioista, muistellaan jotain omia lomamatkoja tai sattumuksia yhä uudestaan. Ei kysytä mitä kuuluu, tai jos kysytään niin reaktio on vaan että "jaa". Puheella varmaan estetään se että mistään oikeista asioista ei tarvitse alkaa keskustelemaan. Niin ja se vaivautunut olo ja hiljaisuus jos ei keksi enää muisteltavaa.
- Jonkinlainen salainen toive että oman tyttären parisuhde ei kestäisi? Vanhemmillani oli (jo minun aikuistuttuani) uskottomuuskriisi ja sen jälkeen äitini alkoi soitella ja ennustella että minunkin mieheni pettää minua(!). Muutenkaan minun mieheni ei ole erityisen suosikki äidilleni, kun taas siskoni exä kutsutaan meille edelleen juhlapyhinä käymään. Siis exä, joka erosi siskostani( heitti siskoni pihalle) yli 10 v sitten.
Rehellisyyden nimissä on sanottava että vanhempani ovat kyllä varmasti yrittäneet parantaa kasvatustapaansa siitä mitä itse saivat, mutta ei kaikkea varmaan yhdessä sukupolvessa saa korjattua. Ja vaikka lapsena tukistettiin ja sain luunappeja niin ei haukuttu ja oltu tahallisen ilkeitä. Kehuttiin nätiksi, kannustettiin jne.
Tässä muuten todella mielenkiintoinen podcast Yle Areenalta kasvatusmalleihin liittyen:
Kuuntele Yle Areenassa:
http://areena.yle.fi/1-1300952