Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Ja jatko.
Oma aikuisuus ja vanhemmuus on ollut jatkuvaa kipuilua jaksamisen ja elämisen yleensäkin ottaen kanssa. Olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut jostain 13-15-vuotiaasta asti. Viimeiset viisi vuotta olen käynyt terapiassa ja ainoa mitä olen siellä oppinut on, että minun vallitseva olotila on jatkuva turvattomuus. Rouva ja terapeutti sanovat, että kannan koko maailman taakkaa harteillani ja siltä minustakin tuntuu, mutta en ole vielä hoksannut miten sen voi heittää pois. Kaikki mitä teen, tai yritän tehdä, on pelkkää tuskaa. En osaa nauttia yhtään mistään, kaikki tulee pakon kautta. Välillä on hetkiä kun puristus ei ole aivan niin hirveä, mutta ne ovat vain hetkiä. Päihteisiin en onneksi ole sekaantunut ja olen pyrkinyt siihen, että omat lapseni kuulevat päivittäin olevansa rakastettuja ja hyviä juuri sellaisena kuin ovat. Jos edes jonkun asian saisi tehtyä paremmin kuin omat vanhemmat.
Olen etäisen viileissä väleissä vanhempieni kanssa. Isä soittaa kerran viikossa ja keskustelemme lähinnä säästä, äiti lähettää sähköposteja ja viestejä ongelmistaan. Niihin vastaan jotain, lähinnä yritän auttaa. Äiti kysyy välillä mitä minulle kuuluu, mutta siihen en pysty vastaamaan. Ja näin yli 70v vanhana hän pystyy jopa viestissä sanomaan, että olen hänelle rakas, mutta ei se vie minun tuskaani millään tavalla pois enkä kykene siihenkään vastaamaan. Olen jollakin tapaa yrittänyt keskustella asioista hänen kanssaan, mutta hän ei muista kaikkea mitä tehnyt eikä pysty kaikkea käsittelemään.
Olisi ollut hauska elää nuoruus tavallisessa perheessä, mutta eipä näille asioille itse voi mitään.
Kiitos kaikille kommentoijille. Tämä ketju on terapeuttinen vaikkakin paikoittain erittäin raskas lukea ja tämä auttaa ymmärtämään ainakin osittain niitä ajatus-/toimintamalleja joita omilla vanhemmilla on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jepsis kirjoitti:
Joo tuo menkka-asia oli kamala koska mulla alkoi tosi aikaisin ne, jo ennenkuin koulussa asiasta edes opetettiin ja äiti ei opettanut että kannattaa pitää siteitä mukana ja kerrankin liikuntatunnin päätteeksi piti laittaa suihkun jälkeen sama käytössä ollut side. Opetkaan eivät huomanneet että ne oli jo mulla eikå tarjonneet sidettä, itse en kehdannut pyytää, en vissiin ees tajunnut että vois pyytää. Tuon muistan aina. Kuukutiset oli noloa ja siteet huonoja.. Äiti on aika henkisesti etäinen ja vaikka esittää että voisin jutella niin ei okeasti ole kiinnostunut kun kerron jotain. Ainakaan ei jaksa kuunnella kun jo vaihtaa puheenaihettam.
Kuinka monelle aikuiselle kerroit sideongelmasta? Kerroitko opettajalle? Jos et kertonut, miksi oletat open pystyneen lukemaan ajatuksiasi.
Samalla siteellä piti itsekin mennä koko päivä. Siis sen jälkeen, kun siteitä sai.
Sanoisin että kukaan jolle ei siteitä ostettu, ei kehdannut kertoa yhtään kellekään. Koko asia oli hirveä häpeä, ja kotoa oli raivottu ja uhattu että kodin asioista ei kellekään puhuta tai sut h@kataan sinipunaiseksi.
Mua pahoinpideltiin ja uhattiin ja en ikimaailmassa uskaltanut kertoa kellekään siitä mitä kotona tapahtui. Sideongelma ei ollut lainkaan pahin ongelmistani!
Äitini on syntynyt 50-luvun alkupuolella, minä kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Suhtautui minuun sinällään rakastavasti, mutta ei minkäänlaista kykyä tai halua kantaa vastuuta vanhempana. On onnistunut vakuuttamaan itsensä siitä, että on avuton pelkuri ja ilmeisesti näkee sen oikeutuksena lyödä hanskat tiskiin aina, kun mikään on yhtään vaikeaa. Puhumaan ei ole pystytty edes päivän säästä ja lohdutusta yksinäisyyteen on haettu pullon pohjalta. Lopputulos: lapset on jätetty kaikkien vaikeuksien kanssa yksin sekä fyysisesti että henkisesti, ja niitä vaikeuksia on väkisin hankittu, jos elämä ei ole muuten tarjoiltu.
Kun ensimmäinen avioliitto päättyi puolison alkoholismiin, masennuttiin naamalleen telkkarin ääreen ja lihotettiin lapsi eineksillä ja liikunnan puutteella. Seuraavasta absolutistimiehestä koulittiin alkoholisti, jonka kanssa harrasteltiin menemään seksiä samassa sängyssä, jossa yritin alakouluikäisenä nukkua. Myöhemmin isäpuoleni sitten ystävällisesti kävi ahdistelemassa humalassa varhaisteini-ikäistä tytärpuoltaan. Seurauksena posttraumaattinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö ja 30 kiloa lihottanut ahmimishäiriö. Ainoa reaktio äidiltä tähän oli viiden syömishäiriövuoden jälkeen humalassa annettu kehotus "kannattaisi laihduttaa nyt kun se on vielä helppoa". Kaikista räikeimpien töpeksintöjen lisäksi äitini jätti systemaattisesti huolehtimatta puhtaudestani, terveydestäni ja ravitsemuksestani. Samaan aikaan asuimme yli 200-neliöisessä omakotitalossa ja äitini huolehti raivolla siitä, että siivous, työt ja julkisuuskuva kyllä ovat kunnossa.
Olen kantanut syömishäiriön jälkiä kropassani koko elämäni ja taistellut ylipainoa, masennusta ja ahdistusta vastaan. Ensimmäisen orgasmini sain yli 35-vuotiaana, enkä ole pystynyt tähän mennessä yhteenkään ehjään ihmissuhteeseen, vaikka yrittäjiä on kyllä ollut tarjolla. Kiitos, äiti kaikesta hyvästä, jonka vuokseni teit?
Ymmärrän että jokaisella ikäpolvella on haasteensa ja että harva yrittää tietoisesti pilata lastensa elämän. Lakiin on silti kirjattu lapsen oikeudet, ja monet tarinat täällä kertovat paitsi kyvyttömyydestä, myös ihan silkasta rikollisuudesta. On samaan aikaan lohdullista ja karmeaa tajuta, miten laajamittaisia nämä ongelmat ovat, ja miten kammottavasti ihmiset pystyvät kohtelemaan omia lapsiaan. Kiitos ketjun aloittajalle ja kaikille kokemuksiaan jakaneille. Huolehditaan itsestämme ja siitä, että seuraavalla sukupolvella asiat ovat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin alkupuolen ketjuja. Oli järkyttäviä juttuja. Mutta kyllä tuollainen kasvatusmalli on ollut yleisempi - 50 eikä - 70-luvuilla. Nämä ihmiset ovat ilmeisesti joltain syrjäseudulta, eikä ole ollut koko maan käytäntö. Olen pahoillani puolestanne. Monille varmaan tullut elinikäiset vauriot.
Hyvä, että maailma on muuttunut tältä osin.Ei ole maailma muuttunut, mistä sinä olet juurikin todiste. Teitä muita mitätöiviä ja lyttääviä alistajanaisia on Suomi pullollaan. Olet muka pahoillasi vaikka juuri olet muka viisaana osoittanut, että kejtun kirjoittajat ovat valehtelijoita: eivät 70-l syntyneitä vaan 50-l syrjäseuduilta. Sinä et muutu, eivätkä kanssasisaresi.
Ihan selvästi on tässä ketjussa puurot ja vellit sekaisin, eli vuosikymmenet!
Äitini on syntynyt -48 ja minä -68.
Opin lukemaan 5-vuotiaana ja kyselin kaikki kuukautisiin liittyvät asiat äidiltä jo ennen kouluikää. Äiti kertoi asiat just niinkuin ne ovat ja lupasi ostaa siteitä ym. naisten juttuja, kuten rintsikat kun alan niitä tarvita. Niin myös tapahtui.
Koulunkäyntiä arvostettiin ja siinä tuettiin. Mm. kokeitten kiitettävistä numeroista sain rahaa 9-10mk. Kotitöistä maksettiin myös.
Omaa vaaterahaa tienasin kesätöistä.
Hyvästä ylioppilastodistuksesta kiitettiin ja tohtorinväitöksestäni iloittiin.
Äiti aidosti rakasti meitä lapsia ja halusi tarjota parasta. Hänen oma lapsuutensa sodan jälkeen oli ollut köyhää.
Myös ikä/koulutovereitteni muistot ovat hyvin yhteneväisiä omieni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin alkupuolen ketjuja. Oli järkyttäviä juttuja. Mutta kyllä tuollainen kasvatusmalli on ollut yleisempi - 50 eikä - 70-luvuilla. Nämä ihmiset ovat ilmeisesti joltain syrjäseudulta, eikä ole ollut koko maan käytäntö. Olen pahoillani puolestanne. Monille varmaan tullut elinikäiset vauriot.
Hyvä, että maailma on muuttunut tältä osin.Ei ole maailma muuttunut, mistä sinä olet juurikin todiste. Teitä muita mitätöiviä ja lyttääviä alistajanaisia on Suomi pullollaan. Olet muka pahoillasi vaikka juuri olet muka viisaana osoittanut, että kejtun kirjoittajat ovat valehtelijoita: eivät 70-l syntyneitä vaan 50-l syrjäseuduilta. Sinä et muutu, eivätkä kanssasisaresi.
Ihan selvästi on tässä ketjussa puurot ja vellit sekaisin, eli vuosikymmenet!
Äitini on syntynyt -48 ja minä -68.
Opin lukemaan 5-vuotiaana ja kyselin kaikki kuukautisiin liittyvät asiat äidiltä jo ennen kouluikää. Äiti kertoi asiat just niinkuin ne ovat ja lupasi ostaa siteitä ym. naisten juttuja, kuten rintsikat kun alan niitä tarvita. Niin myös tapahtui.Koulunkäyntiä arvostettiin ja siinä tuettiin. Mm. kokeitten kiitettävistä numeroista sain rahaa 9-10mk. Kotitöistä maksettiin myös.
Omaa vaaterahaa tienasin kesätöistä.
Hyvästä ylioppilastodistuksesta kiitettiin ja tohtorinväitöksestäni iloittiin.
Äiti aidosti rakasti meitä lapsia ja halusi tarjota parasta. Hänen oma lapsuutensa sodan jälkeen oli ollut köyhää.
Myös ikä/koulutovereitteni muistot ovat hyvin yhteneväisiä omieni kanssa.
Puurot ja vellit on sekaisin vain sinulla.
Siinä olet oikeilla jäljillä että ne äidit jotka sai lapsensa 40-50 luvulla (eli siis suurten ikäluokkien äidit) oli lempeitä. Sitten ne heidän lapsensa, siis 40-50l syntyneet saivat omia lapsia 70-luvulla, ja HE olivat niitä tunnevammaisia julmia ilkeitä äitejä. Poikkeuksiakin oli, eli ihan mahdollista on että oli hyvä äiti. Tämä pn ailti LAAJA ILMIÖ JA YLEINEN ASIA. Se ei poistu sillä että sun lapsuus oli kiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hesarissa oli juttua ikäihmisten yksinäisyydestä koronapandemian aikana, valiteltiin sitä ettei kukaan käy katsomassa vaikka muille tuli vieraita. Jutun kommenteissa olikin muutamaan otteeseen tuotu esiin vanhusten oma osuus tässä yksinäisyydessä: onko onnistuttu ihan itse pilaamaan välit omiin lapsiin ja sukulaisiin? Voisin hyvin kuvitella oman 1948 syntyneen tunnevammaisen äitini valittamassa samoja asioita näkemättä omaa syytään mihinkään. Minä en halua nähdä häntä tai kuulla hänestä enää koskaan mitään, sen verran traumaattinen lapsuus ja nuoruus on takanani. Ja aikuisenakaan en ole hänelle kelvannut, lapenlapsistakin löysi vain vikoja ja heidän serkkunsa olivat parempia ja arvokkaampia. Onnistui tosin pilaamaan käytöksellään välit myös sisarukseeni, joten hiljaista on. Siinäpähän miettii miksei kotinsa ovi käy ja vieraota ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jepsis kirjoitti:
Joo tuo menkka-asia oli kamala koska mulla alkoi tosi aikaisin ne, jo ennenkuin koulussa asiasta edes opetettiin ja äiti ei opettanut että kannattaa pitää siteitä mukana ja kerrankin liikuntatunnin päätteeksi piti laittaa suihkun jälkeen sama käytössä ollut side. Opetkaan eivät huomanneet että ne oli jo mulla eikå tarjonneet sidettä, itse en kehdannut pyytää, en vissiin ees tajunnut että vois pyytää. Tuon muistan aina. Kuukutiset oli noloa ja siteet huonoja.. Äiti on aika henkisesti etäinen ja vaikka esittää että voisin jutella niin ei okeasti ole kiinnostunut kun kerron jotain. Ainakaan ei jaksa kuunnella kun jo vaihtaa puheenaihettam.
Kuinka monelle aikuiselle kerroit sideongelmasta? Kerroitko opettajalle? Jos et kertonut, miksi oletat open pystyneen lukemaan ajatuksiasi.
Samalla siteellä piti itsekin mennä koko päivä. Siis sen jälkeen, kun siteitä sai.Sanoisin että kukaan jolle ei siteitä ostettu, ei kehdannut kertoa yhtään kellekään. Koko asia oli hirveä häpeä, ja kotoa oli raivottu ja uhattu että kodin asioista ei kellekään puhuta tai sut h@kataan sinipunaiseksi.
Mua pahoinpideltiin ja uhattiin ja en ikimaailmassa uskaltanut kertoa kellekään siitä mitä kotona tapahtui. Sideongelma ei ollut lainkaan pahin ongelmistani!
Tästä huolimatta minusta tuntuu epäreilulta, että opettajia syytetään. Jos ope ei tiedä puuttuvista siteistä, ei hän voi mitenkään auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini on syntyny0t 50-luvun alkupuolella, minä kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Suhtautui minuun sinällään rakastavasti, mutta ei minkäänlaista kykyä tai halua kantaa vastuuta vanhempana. On onnistunut vakuuttamaan itsensä siitä, että on avuton pelkuri ja ilmeisesti näkee sen oikeutuksena lyödä hanskat tiskiin aina, kun mikään on yhtään vaikeaa. Puhumaan ei ole pystytty edes päivän säästä ja lohdutusta yksinäisyyteen on haettu pullon pohjalta. Lopputulos: lapset on jätetty kaikkien vaikeuksien kanssa yksin sekä fyysisesti että henkisesti, ja niitä vaikeuksia on väkisin hankittu, jos elämä ei ole muuten tarjoiltu.
Kun ensimmäinen avioliitto päättyi puolison alkoholismiin, masennuttiin naamalleen telkkarin ääreen ja lihotettiin lapsi eineksillä ja liikunnan puutteella. Seuraavasta absolutistimiehestä koulittiin alkoholisti, jonka kanssa harrasteltiin menemään seksiä samassa sängyssä, jossa yritin alakouluikäisenä nukkua. Myöhemmin isäpuoleni sitten ystävällisesti kävi ahdistelemassa humalassa varhaisteini-ikäistä tytärpuoltaan. Seurauksena posttraumaattinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö ja 30 kiloa lihottanut ahmimishäiriö. Ainoa reaktio äidiltä tähän oli viiden syömishäiriövuoden jälkeen humalassa annettu kehotus "kannattaisi laihduttaa nyt kun se on vielä helppoa". Kaikista räikeimpien töpeksintöjen lisäksi äitini jätti systemaattisesti huolehtimatta puhtaudestani, terveydestäni ja ravitsemuksestani. Samaan aikaan asuimme yli 200-neliöisessä omakotitalossa ja äitini huolehti raivolla siitä, että siivous, työt ja julkisuuskuva kyllä ovat kunnossa.
Olen kantanut syömishäiriön jälkiä kropassani koko elämäni ja taistellut ylipainoa, masennusta ja ahdistusta vastaan. Ensimmäisen orgasmini sain yli 35-vuotiaana, enkä ole pystynyt tähän mennessä yhteenkään ehjään ihmissuhteeseen, vaikka yrittäjiä on kyllä ollut tarjolla. Kiitos, äiti kaikesta hyvästä, jonka vuokseni teit?
Ymmärrän että jokaisella ikäpolvella on haasteensa ja että harva yrittää tietoisesti pilata lastensa elämän. Lakiin on silti kirjattu lapsen oikeudet, ja monet tarinat täällä kertovat paitsi kyvyttömyydestä, myös ihan silkasta rikollisuudesta. On samaan aikaan lohdullista ja karmeaa tajuta, miten laajamittaisia nämä ongelmat ovat, ja miten kammottavasti ihmiset pystyvät kohtelemaan omia lapsiaan. Kiitos ketjun aloittajalle ja kaikille kokemuksiaan jakaneille. Huolehditaan itsestämme ja siitä, että seuraavalla sukupolvella asiat ovat paremmin.
Olet monessa kohtalotoverini, voisit olla vaikka sisareni, niin tutulta kuulostaa.
Syömishäiriötä olen kokenut myös, ja sitten niin rajua treenaamista, että elimistö on suorastaan romahtanut.
Samoin ensimmäisen orgasmini sain vasta reilusti yli kolmikymppisenä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kaikille muillekin kohtalotovereille.
Huolehditaan ehdottomasti siitä että tällainen sukupolvien kierre loppuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin alkupuolen ketjuja. Oli järkyttäviä juttuja. Mutta kyllä tuollainen kasvatusmalli on ollut yleisempi - 50 eikä - 70-luvuilla. Nämä ihmiset ovat ilmeisesti joltain syrjäseudulta, eikä ole ollut koko maan käytäntö. Olen pahoillani puolestanne. Monille varmaan tullut elinikäiset vauriot.
Hyvä, että maailma on muuttunut tältä osin.Ei ole maailma muuttunut, mistä sinä olet juurikin todiste. Teitä muita mitätöiviä ja lyttääviä alistajanaisia on Suomi pullollaan. Olet muka pahoillasi vaikka juuri olet muka viisaana osoittanut, että kejtun kirjoittajat ovat valehtelijoita: eivät 70-l syntyneitä vaan 50-l syrjäseuduilta. Sinä et muutu, eivätkä kanssasisaresi.
En sanonut, että koko ketjun kirjoittajat ovat valehtelijoita. Sanoin, että ei yleisesti näin toimittu. Minä olen 50 vuotias. Minua, eikä minun kavereita kohdeltu noin. Minulla ei ole lapsia. Olen pyrkinyt kohtelemaan kanssaihmisiä hyvin. Ei minulla ole mitään syytä muuttua.
Minun 70 vuotias äitini on kertonut, että hän sai äidiltään pienenä piiskaa kasvatusmielessä, mutta ei häntä hakattu ja pahoinpidelty eikä vihattu, häntä pidettiin myös sylissä.
Ei hän jatkanut perinteitä minun kasvattamiseen. Ehkä kehitys on kulkenut hitaammin syrjäseuduille, tarkoitin sitä. Tulin tänne viisatelemaan siksi, koska tämä on avoin ryhmä.
Osaatko sinä olla pahoillasi muuta kuin itsesi puolesta?
Joku kertoi, että vanhemmat oli psykopaatteja. Ikävä kyllä psykopaatit ei häviä maailmasta koskaan. Eivät liity mihinkään aikakauteen.
Omassa nuoruudessani on tapahtunut myös hyvin pahoja asioita, mutta se ei liity äitiini. Minun luonteellani ei valitettavasti lytätä eikä alisteta, vaikka kuinka opettelisin, mutta en suostu myöskään kynnysmatoksi kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai oliko ne narsisteja. Edellinen kirjoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin alkupuolen ketjuja. Oli järkyttäviä juttuja. Mutta kyllä tuollainen kasvatusmalli on ollut yleisempi - 50 eikä - 70-luvuilla. Nämä ihmiset ovat ilmeisesti joltain syrjäseudulta, eikä ole ollut koko maan käytäntö. Olen pahoillani puolestanne. Monille varmaan tullut elinikäiset vauriot.
Hyvä, että maailma on muuttunut tältä osin.Ei ole maailma muuttunut, mistä sinä olet juurikin todiste. Teitä muita mitätöiviä ja lyttääviä alistajanaisia on Suomi pullollaan. Olet muka pahoillasi vaikka juuri olet muka viisaana osoittanut, että kejtun kirjoittajat ovat valehtelijoita: eivät 70-l syntyneitä vaan 50-l syrjäseuduilta. Sinä et muutu, eivätkä kanssasisaresi.
Ihan selvästi on tässä ketjussa puurot ja vellit sekaisin, eli vuosikymmenet!
Äitini on syntynyt -48 ja minä -68.
Opin lukemaan 5-vuotiaana ja kyselin kaikki kuukautisiin liittyvät asiat äidiltä jo ennen kouluikää. Äiti kertoi asiat just niinkuin ne ovat ja lupasi ostaa siteitä ym. naisten juttuja, kuten rintsikat kun alan niitä tarvita. Niin myös tapahtui.Koulunkäyntiä arvostettiin ja siinä tuettiin. Mm. kokeitten kiitettävistä numeroista sain rahaa 9-10mk. Kotitöistä maksettiin myös.
Omaa vaaterahaa tienasin kesätöistä.
Hyvästä ylioppilastodistuksesta kiitettiin ja tohtorinväitöksestäni iloittiin.
Äiti aidosti rakasti meitä lapsia ja halusi tarjota parasta. Hänen oma lapsuutensa sodan jälkeen oli ollut köyhää.
Myös ikä/koulutovereitteni muistot ovat hyvin yhteneväisiä omieni kanssa.
Jos sua olisi aidosti rakastettu niin sinusta olisi melko varmasti tullut empatiakykyinen. Sen sijaan kukaan lyöty ja nöyryytetty ei kertoisi sinulle kokemuksistaan koska sinä lyöt lisää. Ketjussa voit käydä meitä tirkistelemässä ja kokemassa ylemmyydentuntoa, IRL kaikki kertovat sinulle vain sitä mitä haluat kuulla.
T toinen -68
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen vanhus ja nautin yksinäisyydestä. En odota lapsilta mitään. En valita.
Minulla on säästöjä. Aion ostaa palveluja, jos en yhteiskunnalta saa tarpeeksi apuja jos joskus tulen niitä tarvitsemaa. On siinä sekin hyvä puoli, että lapsilla sopu säilyy, ei tule perintöriitoja. Vanhat kamat voi kuskata kaatopaikalle.
Ai niin, onhan minulla vielä mummokavereita, joita harvakseltaan tapaan.
Vierailija kirjoitti:
Jepsis kirjoitti:
Joo tuo menkka-asia oli kamala koska mulla alkoi tosi aikaisin ne, jo ennenkuin koulussa asiasta edes opetettiin ja äiti ei opettanut että kannattaa pitää siteitä mukana ja kerrankin liikuntatunnin päätteeksi piti laittaa suihkun jälkeen sama käytössä ollut side. Opetkaan eivät huomanneet että ne oli jo mulla eikå tarjonneet sidettä, itse en kehdannut pyytää, en vissiin ees tajunnut että vois pyytää. Tuon muistan aina. Kuukutiset oli noloa ja siteet huonoja.. Äiti on aika henkisesti etäinen ja vaikka esittää että voisin jutella niin ei okeasti ole kiinnostunut kun kerron jotain. Ainakaan ei jaksa kuunnella kun jo vaihtaa puheenaihettam.
Kuinka monelle aikuiselle kerroit sideongelmasta? Kerroitko opettajalle? Jos et kertonut, miksi oletat open pystyneen lukemaan ajatuksiasi.
Samalla siteellä piti itsekin mennä koko päivä. Siis sen jälkeen, kun siteitä sai.
Ei ennen vanhaan avauduttu juurikaan aikuisille. Mitä kamalampia kokemuksia sitä tiukemmin niitä salailtiin. Nykynuoret eivät esimerkiksi ymmärrä miksi Näkymätön Elina-elokuvassa lapsi ei puhunut asiasta ns. luotettavalle aikuiselle.
Niin että kyllä se maailam muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin alkupuolen ketjuja. Oli järkyttäviä juttuja. Mutta kyllä tuollainen kasvatusmalli on ollut yleisempi - 50 eikä - 70-luvuilla. Nämä ihmiset ovat ilmeisesti joltain syrjäseudulta, eikä ole ollut koko maan käytäntö. Olen pahoillani puolestanne. Monille varmaan tullut elinikäiset vauriot.
Hyvä, että maailma on muuttunut tältä osin.Ei ole maailma muuttunut, mistä sinä olet juurikin todiste. Teitä muita mitätöiviä ja lyttääviä alistajanaisia on Suomi pullollaan. Olet muka pahoillasi vaikka juuri olet muka viisaana osoittanut, että kejtun kirjoittajat ovat valehtelijoita: eivät 70-l syntyneitä vaan 50-l syrjäseuduilta. Sinä et muutu, eivätkä kanssasisaresi.
Ihan selvästi on tässä ketjussa puurot ja vellit sekaisin, eli vuosikymmenet!
Äitini on syntynyt -48 ja minä -68.
Opin lukemaan 5-vuotiaana ja kyselin kaikki kuukautisiin liittyvät asiat äidiltä jo ennen kouluikää. Äiti kertoi asiat just niinkuin ne ovat ja lupasi ostaa siteitä ym. naisten juttuja, kuten rintsikat kun alan niitä tarvita. Niin myös tapahtui.Koulunkäyntiä arvostettiin ja siinä tuettiin. Mm. kokeitten kiitettävistä numeroista sain rahaa 9-10mk. Kotitöistä maksettiin myös.
Omaa vaaterahaa tienasin kesätöistä.
Hyvästä ylioppilastodistuksesta kiitettiin ja tohtorinväitöksestäni iloittiin.
Äiti aidosti rakasti meitä lapsia ja halusi tarjota parasta. Hänen oma lapsuutensa sodan jälkeen oli ollut köyhää.
Myös ikä/koulutovereitteni muistot ovat hyvin yhteneväisiä omieni kanssa.Jos sua olisi aidosti rakastettu niin sinusta olisi melko varmasti tullut empatiakykyinen. Sen sijaan kukaan lyöty ja nöyryytetty ei kertoisi sinulle kokemuksistaan koska sinä lyöt lisää. Ketjussa voit käydä meitä tirkistelemässä ja kokemassa ylemmyydentuntoa, IRL kaikki kertovat sinulle vain sitä mitä haluat kuulla.
T toinen -68
Ihmettelen vaan miksi avaudutte täällä. Aina näillä palstoilla on lukematon määrä tirkistelijöitä. Pitäisihän se tietää. Perustakaa oma ryhmä, jossa kukaan ei käyttäydy ylenmyydentuntoisesti, ei esitä faktoja, ei sääli, koska säälikin on sairautta, ei ihmettele, ei pöyristy, että ai tällaisia äitejä.
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti tai isä on tehnyt jotain väärin niin muistakaa että hekin ovat tavallisia ihmisiä kaikkine puutteineen. Toimitaan sitten itse äitinä tai isänä sitten paremmin, se on se mitä me kaikki 1970-luvulla syntyneet voimme tehdä. Ja silti varmasti teemme jotain sellaista mitä 2000-luvulla syntyneet lapsemme huokailevat, he taas voivat korjata sen omassa vanhemmuudessaan.
Nuo meidän ikäluokkamme omat vanhemmat ovat usein sota-aikana tai ainakin sitä seuraavana pula-aikana syntyneitä. Tuo kuukautisista kiusaantuminen ei kerro siitä että kuukautisissa olisi mitään hävettävää. Se voi kertoa esimerkiksi siitä että heille itselleen ei puhuttu niistä ja siksi heidän oli vaikea puhua samasta asiasta luontevasti omille lapsilleen. Tämä oli siis yksi haaste heidän elämässään, samaan aikaan omat vanhemmat alkoivat jo rapistua, oli huolta rakennemuutoksesta ja monesta muusta asiasta. Monella tuo pula-aika vaikutti siinäkin että ruoka piti syödä loppuun saakka eikä sitä saaut moittia, tärkeintä oli että edes oli ruokaa. Kannattaa muistaa että vaikka nykyaikana on omat haasteet, niin oli aiemminkin. 1970-luvulla asuntojen hinnat nousivat huikeaa vauhtia, ei ollut juurikaan riskiä kahden asunnon loukusta mutta sen sijaan nollan asunnon luokkuja oli mikä on kovassa hintaruletissa iso riski. Asuntolainaa ei saanut kuin enintään 10 vuodeksi, korko oli pitkälle toistakymmentä prosenttia ja omarahoitusosuutta piti löytyä noin 30 %
Sinä puhut lähinnä aineellisista haasteista, tässä ketjussa kerrotaan enemmänkin tunne-elämästä ja ilmapiiristä. Sinä ikään kuin haluaisit vaihtaa puheenaihetta, kun aihe on liian rasittava.
Niin, ne luotettavat aikuiset oli äkkiä läpikäyty ja lapsen elämästä poistettu, heti sen ensimmäisen avunpyynnön jälkeen jonka itse toteutin kaksivuotiaana. Ketään jolta pyysin apua en sen koommin enää tavannut, äitini vain poisti heidät tuttavapiiristään kokonaan.
Kerran muutettiinkin uudelle paikkakunnalle niin ettei kenellekään edellisessä paikassa saanut sanoa mihin muutettiin ja jopa koulussa asian sai kertoa opettajalle vasta viimeisenä koulupäivänä. Tästähän tuli tietysti hirveä kalabaliikki sekä vanhassa että uudessa koulussa, ja äitini ratkaisu oli yksinkertaisesti jättää minut uuteen kouluun ja kadota paikalta. Minua ei ollut viitsitty edes ilmoittaa sinne ollenkaan. Elämä oli ihan täynnä tällaista, päivittäin ihan normaalit asiat muuttuivat tällaisen vanhemman toimesta täysin mahdottomaksi showksi. Ei sitä voi kuvitella ellei ole sellaista elänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti tai isä on tehnyt jotain väärin niin muistakaa että hekin ovat tavallisia ihmisiä kaikkine puutteineen. Toimitaan sitten itse äitinä tai isänä sitten paremmin, se on se mitä me kaikki 1970-luvulla syntyneet voimme tehdä. Ja silti varmasti teemme jotain sellaista mitä 2000-luvulla syntyneet lapsemme huokailevat, he taas voivat korjata sen omassa vanhemmuudessaan.
Nuo meidän ikäluokkamme omat vanhemmat ovat usein sota-aikana tai ainakin sitä seuraavana pula-aikana syntyneitä. Tuo kuukautisista kiusaantuminen ei kerro siitä että kuukautisissa olisi mitään hävettävää. Se voi kertoa esimerkiksi siitä että heille itselleen ei puhuttu niistä ja siksi heidän oli vaikea puhua samasta asiasta luontevasti omille lapsilleen. Tämä oli siis yksi haaste heidän elämässään, samaan aikaan omat vanhemmat alkoivat jo rapistua, oli huolta rakennemuutoksesta ja monesta muusta asiasta. Monella tuo pula-aika vaikutti siinäkin että ruoka piti syödä loppuun saakka eikä sitä saaut moittia, tärkeintä oli että edes oli ruokaa. Kannattaa muistaa että vaikka nykyaikana on omat haasteet, niin oli aiemminkin. 1970-luvulla asuntojen hinnat nousivat huikeaa vauhtia, ei ollut juurikaan riskiä kahden asunnon loukusta mutta sen sijaan nollan asunnon luokkuja oli mikä on kovassa hintaruletissa iso riski. Asuntolainaa ei saanut kuin enintään 10 vuodeksi, korko oli pitkälle toistakymmentä prosenttia ja omarahoitusosuutta piti löytyä noin 30 %
Sinä puhut lähinnä aineellisista haasteista, tässä ketjussa kerrotaan enemmänkin tunne-elämästä ja ilmapiiristä. Sinä ikään kuin haluaisit vaihtaa puheenaihetta, kun aihe on liian rasittava.
Tää aiheesta lipsuminen on perus-puolustus myös näillä perseilijä-vanhemmilla itsellään. Aina syytellään että oli niin rankkaa ja asuntolainan korotkin korkeat. Ikäänkuin se oikeuttaisi julmuuden ja väkivallan, kaltoinkohtelun ja häpäisyn. Mutta yritäpä puhua lapsuudestasi tällaisille vanhemmille: joko sut mukiloidaan raivokohtauksen vallassa (kuten itselleni kävi kun yritin keskustella) tai sitten aihe vaihdetaan toiseen ja juuri valitellaan asuntolainan korkoa tms ihan yhdentekevää pikkudetaljia (jolla huomio siirtyy pääaiheesta nopeasti yhdentekevään asiaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin alkupuolen ketjuja. Oli järkyttäviä juttuja. Mutta kyllä tuollainen kasvatusmalli on ollut yleisempi - 50 eikä - 70-luvuilla. Nämä ihmiset ovat ilmeisesti joltain syrjäseudulta, eikä ole ollut koko maan käytäntö. Olen pahoillani puolestanne. Monille varmaan tullut elinikäiset vauriot.
Hyvä, että maailma on muuttunut tältä osin.Ei ole maailma muuttunut, mistä sinä olet juurikin todiste. Teitä muita mitätöiviä ja lyttääviä alistajanaisia on Suomi pullollaan. Olet muka pahoillasi vaikka juuri olet muka viisaana osoittanut, että kejtun kirjoittajat ovat valehtelijoita: eivät 70-l syntyneitä vaan 50-l syrjäseuduilta. Sinä et muutu, eivätkä kanssasisaresi.
Ihan selvästi on tässä ketjussa puurot ja vellit sekaisin, eli vuosikymmenet!
Äitini on syntynyt -48 ja minä -68.
Opin lukemaan 5-vuotiaana ja kyselin kaikki kuukautisiin liittyvät asiat äidiltä jo ennen kouluikää. Äiti kertoi asiat just niinkuin ne ovat ja lupasi ostaa siteitä ym. naisten juttuja, kuten rintsikat kun alan niitä tarvita. Niin myös tapahtui.Koulunkäyntiä arvostettiin ja siinä tuettiin. Mm. kokeitten kiitettävistä numeroista sain rahaa 9-10mk. Kotitöistä maksettiin myös.
Omaa vaaterahaa tienasin kesätöistä.
Hyvästä ylioppilastodistuksesta kiitettiin ja tohtorinväitöksestäni iloittiin.
Äiti aidosti rakasti meitä lapsia ja halusi tarjota parasta. Hänen oma lapsuutensa sodan jälkeen oli ollut köyhää.
Myös ikä/koulutovereitteni muistot ovat hyvin yhteneväisiä omieni kanssa.Jos sua olisi aidosti rakastettu niin sinusta olisi melko varmasti tullut empatiakykyinen. Sen sijaan kukaan lyöty ja nöyryytetty ei kertoisi sinulle kokemuksistaan koska sinä lyöt lisää. Ketjussa voit käydä meitä tirkistelemässä ja kokemassa ylemmyydentuntoa, IRL kaikki kertovat sinulle vain sitä mitä haluat kuulla.
T toinen -68
Kuka mitä missä lyö ja ketä?
Kauheasti äitien panettelua palstalla.
On meitä muitakin kuin tohtoritytär jolla on ollut onnellinen lapsuus ja nuoruus. Kuten vaikkapa minä ja likkakaverini joita oli paljon.
Älytöntä höpinää, että 80-90 luvuilla olisi tungettu vessapaperia pöksyihin kun kuukautiset alkoivat. Silloin oli jo siteissä ja tampooneissa valinnanvaraa. Juteltiin välitunnilla mitä merkkiä käyttää. Ei ainuttakaan tyttöä meidän koulussa jolla olisi ollut noita kuvailtuja pula-ajan ongelmia. Rintsikoita osteltiin tyttöjen kanssa ja kotoa oli rahat saatu.
Koulunkäyntiin kannustettiin, oli ihan itsestä kiinni halusiko opiskella.
Asuttiin keskisuuressa kaupungissa.
Vähän rotia näihin valituksiin.
Terveisin kiitollinen tytär vm. 1972
Todella tuttua! Äitini on syntynyt -48 ja minä -76. Olimme todella etäiset koko lapsuuteni ajan ja teini-iässä suorastaan vihasin äitiäni. Hän ei koskaan halannut, ei koskaan ottanut syliin eikä koskaan sanonut mitään positiivista. Ei kehunut mistään, mutta ei oikeastaan haukkunutkaan, oli vain aika välinpitämätön. Ei koskaan kertonut omista ajatuksistaan tai elämänsä valinnoista. Se ero on ap, että äitini ei ole kotitalousihminen, vaan (akateeminen) uraäiti, teki aina 10 tuntista päivää yksityisyrittäjänä. Kun pääsin yliopistoon suorastaan hätkähdin, kun hän kysyi mitä kursseja olin valinnut. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän oli kiinnostunut mistään valinnoistani tai ajatuksistani. Äitini lapsuudenkoti oli suhteellisen köyhä ja tiedän, että hän häpesi asiaa vielä aikuisenakin. Hänen isänsä oli käynyt sodan ja tunnelma oli tätini mukaan kotona hiljainen ja surullinen. Omiin lapsiini äitini on yrittänyt ottaa läheisemmän suhtautumisen, mutta pieleen se on mennyt, ei ole luontevaa hänelle ja lapset huomaavat teeskentelyn. Säälin häntä, mutta en myöskään koskaan tule päästämään häntä lähelleni enempää kuin on pakko. Omia lapsiani halaan, kehun ja hemmottelen ehkä liikaakin. En ymmärrä miten kukaan äiti voi olla näyttämättä rakkautta lapseensa - tai ehkä sitä ei sitten ole ollutkaan.
Äitini on syntynyt -49, minä -79, olin perheen ainoa lapsi. Kovin montaa miehen kommenttia täällä ei ole tullut vastaan, joten kirjoittelen nyt sitten itse. Moneen aikaisempaan kirjoitukseen voin samaistua enemmän tai vähemmän. Minulle ikäväli 0-10v oli ihan normaalia lapsuutta ilman sen kummempia outouksia. Ruokaa ja vaatteita oli, pääsin harrastamaan kun harrastuksiin oli kyyti, koulukavereita oli ja isovanhemmat olivat olemassa ja tarpeen vaatiessa apuna ainakin jollakin tapaa. 10 ikävuoden jälkeen kaikki muuttui. Tuli Itsemurhayrityksiä, sairauksia, sairaskohtauksia, väkivaltaa ja sen jatkuvaa pelkoa. Ulospäin kaiken piti olla aina normaalia vaikka joka kerta kotoa lähtiessäsi (silloin harvoin kun uskalsi mihinkään lähteä) sait pelätä, että mitä äiti keksii tehdä itselleen tai isälle. Isä oli "onneksi" paljon poissa, reissutyö, mutta hän jäi eläkkeelle kun olin 16-vuotias, mutta muutin heti lukion ja armeijan jälkeen pois kotoa. Perheen asioista ei saanut kertoa kenellekään, olivat ne kuinka hirveitä tahansa. Kotona ei puhuttu mistään mitä oli tapahtunut tai mitä oli sanottu, niitä asioita ei ollut olemassa. Myöskään tunteita ei ollut olemassa, ne piti poistaa, jotta pystyi itse selviämään. Piti vain pyrkiä olemaan mahdollisimman näkymätön ettei aiheuttaisi harmia. Sen muistan, että olin isän sylissä kun hän palasi työreissuilta kotiin, äidin sylissä en muista istuneeni. Harrastukset muuttuivat, niin kuin ne monella muuttuvat murrosiän myötä ja halusin olla oikeastaan aina kalassa. Nyt vanhemmiten olen tajunnut, että halusin vain olla poissa kotoa.
Töiden tekoa arvostettiin, kesätöihin piti mennä heti kun pystyi, muistaakseni menin 12-13v vanhana. Toisaalta meillä oletettiin, että menen lukioon ja jatkan yliopistoon kun serkkunikin niin teki. Serkku oli aina se vertailukohta, mikään mitä tein ei ollut koskaan riittävän hyvä. Sillä ei ollut merkitystä, että olin aivan totaalisen rikki jo lukiossa vaikka se ei kenellekään näkynyt, pl romahtaneet arvosanat. Yliopistossa meni vaihtelevasti, olisin halunnut vaihtaa kesken yliopisto-opiskelun alaa tekniseltä puolelta enemmän itseä kiinnostavalle, mutta vanhempani eivät pitäneet sitä mahdollisena, ei olisi töitä ja kaikkea muuta mukavaa. Hain silti toiselle alalle, mutta yhdestä pääsykoepisteestä jäi homma kiinni. Näin 20v myöhemmin voi sanoa, että jos joku olisi edes vähän tukenut, niin olisin päässyt lukemaan sitä mitä olisin halunnut. Ei sinänsä, pärjään tällä nykyiselläkin alalla ihan ok, mutta ei tämä henkisestä väsyneelle ole helppoa. Jatkuu kun ei yhteen mahdu...