Mikä on pitkän parisuhteenne salaisuus?

Yhteiset lapset

Vaimo on masokisti, itse olen sadisti.

Ystävyys, hyväksyvä ilmapiiri, leikkimielisyys, huumori, samankaltaisuutta mutta silti täysin vastakohdat luonteissa

Avoin suhde.

Kuinka pitkä ap on mielestäsi pitkä parisuhde?

tottumus

Mieheni on miehekäs jaa olen naisellinen. Kipinöi vieläkin 8v jälkeen

Kyllä se on yhteinen huumorintaju. Päivittäin saadaan toisemme nauramaan ja surunkin keskeltä on aina löytynyt ilonpilkahdus. 32v yhdessä.

Rakkaus. 13 v ja yhä kun vastarakastuneet, tai no ei enää seksiä 7 kertaa päivässä, mutta usein silti :)

Kannattaa olla kranttu ja etsiä ihminen, johon oikeasti rakastuu. Ulkonäöltämme olemme taviksia, ulkonäkö ei suhteissa pitkälle kanna.

Kommunikointi.

Olimme toistemme parhaat ystävät ennen kun edes aloimme seurustella. Saatoimme lärpättää puhelimessa 6 tuntia jos toinen oli reissussa. Sama juttu edelleen. .D Voimme puhua toisillemme melkein mistä vaan. Nauramme typerille asioille ja harrastamme päivittäin seksiä. Huomioimme toisia kivoilla pienillä asioilla. Hyvät keskustelutaidot.

Minulla on takana 20-vuotinen ja 10-vuotinen avioliitto. Jälkimmäinen siis jatkuu.

Päällimmäinen syy molemmissa on kaikkien osapuolten sitoutuminen ja luotettavuus. Sanon näin, vaikka ensimmäinen päättyikin. Eli kukaan ei sähellä ja häröile mihinkään suuntaan.

Toinen syy on se, että molemmissa meillä on ollut mukavaa yhdessä.

Käytännön asiat, kuten perhe, asunto ja tottumuskin. Ja se, että itse olen henkisesti kasvanut sen verran, etten vaan jaksa aina välittää niin paljoa, että viitsisin riidellä. Jos mies vaikka valittaa, ettei jaksaisi aina syödä makkarakeittoa, niin jätän sen hänelle kattamatta enkä ala kiukuttelemaan kiittämättömyydestä. Syödään se lasten kanssa sitten. Pääsen helpommalla enkä murehdi asiaa lainkaan seuraavana yönä.

Pitää elää sillai simppelisti. :)

tavallisen arjen sujuvuus

Mun loputon kärsivällisyys lienee suurin syy. Ja sääli, kun näyttää siltä ettei tuo turjake pärjäisi omillaan. Ei olla naimisissa, ja se antaa valheellisen vapauden tunteen, että vois lähteä milloin vain. Eipä vaan ole tullut lähdettyä, ei jaksa. Mut voi olla, että joku päivä lähden sitten kun lähtemisen vaiva on pienempi kuin miehen vikojen sietämisen vaiva.

Olemme toistemme parhaat ystävät ja lojaaleimmat kumppanit kaikessa. Mun mies saa mut nauramaan pahimmissakin tilanteissa ja jaksa aina uskoa parempaan.

Meillä on sikäli helppoa että olemme molemmat aktiivisia ja herkästi innostuvia, samat unelmat kantaa pitkälle. Ja se että elämä on iloineen ja suruineen ollut yhteistä kaikilla tasoilla. Viihdytään tosi hyvin yhdessä mutta teemme asioita myös erikseen

27v yhdessä

Huono muisti.

Huono näkö ja kuulo.

Tärkeissä asioissa sama maku. Olisihan se kamalaa, että yhteisellä ajalla olisi tekemisestä täysin eri toiveet. Homma vaan paranee jos kyvykkyydet vielä täydentävät toisiaan. Täällä ollaan oltu 20+ vuotta yhdessä, poliittisesti ei olla samaa mieltä (ei kuitenkaan äärilaidoilla), pidetään samoista elokuvista, mutta musiikissa vähemmän. Harrastuksen natsaa ok.

Lähtökohtaisesti riittävän samankaltaiset arvomaailmat ja taloudenpito. Kompromissikyky. Taito keskustella asioista. Meillä minä olen aika tasainen ja pitkäpinnainen luonteeltani (tosin sitten kun räjähtää, niin räjähtää kunnolla), mies taas huomattavasti äkkipikaisempi, mutta kuitenkin järki edellä kaikissa asioissa. Tämäkin auttaa tavallaan, koska tasoitetaan toisiamme. Annetaan myös tilaa toisellemme ja meillä on pitkälti omat harrastukset, eli "lupa olla erossa toisista".

Lapsia ei ole, mutta 16 vuotta yhteistä elämää takana, näistä 14 vuotta avoliitossa.

Parisuhdetta 23 vuotta takana, mutta emme asu yhdessä ja asumme eri paikkakunnilla. Välimatkaa n 200km. Siinä on etunsa ja yhteisiä lapsia ei ole, molemmilla oli omat kun tapasimme.

Olemme varmoja siitä, että emme olisi yhdessä jos olisimme muuttaneet yhteen. Suosittelen muillekin.