Työ, jota on paljon tarjolla: henkilökohtainen avustaja. Miksi ei kelpaa?

Minä lopetin juuri siksi,että sain oman luonteeni ja elämäni ja myös elämänilon takaisin! ET ole yksin ajatustesi kanssa..tekstisi oli kuin omani olisi ollut! Mun pää meinas hajota.onneksi pääsin pois!

Ihan samoja ajatuksia minullakin, kun on tullut jo yli kuukauden tehtyä noita hommia. Avustettavaa voi toki yrittää ymmärtää, mutta avustajakin on vain ihminen, eikä sen enempää. Ei ammattitaitoiset hoitajatkaan kaikkea kestä, niin miksi minun pitäisi? Osoittautuikin, että kyseinen pariskunta on hyvinkin neuroottista sorttia ja ei ole saanut yli kymmeneen vuoteen ketään pidempiaikaista avustajaa. Historia tulee taas kerran toistamaan itseään heidän kohdalla ja eipä taida minustakaan heille olla avustajaksi.  Toivottavasti löytävät sitten mieleisensä.

Moni avustettava valittaa tilannettaan, kun heillä olisi ihan selkeesti peiliin katsomisen paikka. Se syy löytyy joko sieltä mahdottomista työajoista tai siitä, että avustettava yksinkertaisesti on liian hankala ihminen.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 07:33"]

Ne, joille haetaan avustajaa, ovat todennäköisesti juuri niitä hankalimpia tapauksia, joiden kanssa kukaan ei kestä kuin viikon. Jos työtön sellaiseen vapaaehtoisesti menee ja lopettaa heti, on karenssin vaara. Kuka sellaisen riskin haluaa ottaa.

Usein helpoille avustettaville löytyy tuttavapiiristä helposti avustaja, vai miten te olette asiakkaanne löytäneet?

Ihan kaikista ei siihen työhön myöskään ole. Oma lapseni ollut oman työnsä vuoksi sellaisessa paikassa, jossa oli juuri näitä avustajia ollut töissä omien työnantajiensa kanssa, ja oli siunannut sen jälkeen omaa ammatinvalintaansa. Hän oli kokenut suunnattoman stressaavaksi sellaisen työympäristön.

[/quote]

Olen todella helppo avustettava ja minulle haetaan entuudestaan vieraita avustajia juuri siksi, että en missään nimessä suostuisi siihen, että joku tuttava toimisi avustajanani. Kuka nyt haluaisi esim. jonkun ystävänsä kanssa käydä vaikkapa vessassa. Työsuhde on työsuhde, ystävyys- ja tuttavasuhteet taas ihan täysin vapaaehtoisuuteen perustuvia, vuorovaikutuksellisia suhteita ja mielestäni nämä suhteet tulee pitää toisistaan tiukasti erillään - varsinkin kun kyseessä on täysivaltainen, ns. tavallinen aikuinen, jolla on "vain" liikuntavamma. On olemassa erilaisia ihmisiä, mutta itse en koskaan palkkaisi millään tavalla tai mistään entuudestaan tuttua henkilöä avustajakseni.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 23:08"]

Olen ollut avustajana useaan otteeseen sairaanhoitajaopiskelijana ja vastaan on tullut monenlaista avustettavaa, hyviä ja huonoja kokemuksia. Henkisesti avustajan työ on todella raskasta jokaisessa kodissa. Näin uskallan yleistää. Lisäksi olen kohdannut seuraavaa:

- Nosteluita ilman mitään apuvälineitä ja yksin. Nykyisin en nostaisi mistään hinnasta aikuista ihmistä, ja kaikissa "laitoksissa" nostaminen on ehdottomasti kielletty. Kuitenkin henk. koht. avustaja on vailla mitään oikeusturvaa tässäkin tilanteessa...

- Asiakas tai omainen todella ilkeä, passuuttava tai muuten hankala. Mikään ei koskaan ole hyvin ja oikein. Ja kukaan ei jaksa/halua mennä kuuntelemaan joka ikinen päivä TÖIHIN kuuntelemaan valitusta ja negatiivista palautetta! Se on todella kuluttava kun tuntee riittämättömyyttä tekisi työn miten päin vain tahansa..

- Henkiläkohtainen avustaja on hyvä, yhteiskunnan tarjoama palvelu, mutta joillakin asiakkailla on liian turhan tarkat oletukset/vaatimukset avustajalle. Tarkoitus on olla avustaja päivittäisissä toimissa joihin asiakas ei itse kykene ja avustaa niissä töissä mitä ei itse pysty tekemään. Ei siis olla sairaanhoitaja (kotisairaanhoito on sitä varten), siivooja (siivousfirma on sitä varten) eikä sosiaalitoimi. On siis kohtuutonta, että vaaditaan että koti on aina tiptop, lakanat vaihdetaan päivittäin, KAIKKI vaatteet silitettyinä jne. Juuri kukaan ei terveenä vaatisi itseltään sellaisia.. Ja sairauden/vammautumisen myötä pitäisi myös omia kriteereitään omasta elämästä hieman höllentää. Vaikka tietenkin pyrkiä jatkamaan kaikkea mahdollista "normaalia". Kontrolloinnin tarve vain tuntuu olevan liian suuri monella asiakkaalla.

- Asiakkaan tulisi muistaa, että avustaja on töissä. Kun ovi sulkeutuu, avustaja elää omaa elämäänsä, eikä hän ole 24/7 valmiudessa. Ja muutenkin työelämän pelisäännöt on monelta asiakkaalta täysin unohduksissa: esim. lakisääteiset tauot.

- Osalle avustaja on täysin turha. Kun käy 3-4 tuntia asiakkaan luona juttelemassa (usein joutuu tikusta tekemään asiaa tai asiakkaan terveydentilaa käydään läpi), työ tuntuu hyvin pitkäpiimäiseltä. Osalla taas saa sen 3-4 tuntia painaa hiki hatussa töitä..

- Kehitysvammaisten vapaa-ajanavustuksesta oli aluksi innoissani. Perheet vaikuttivat mukavilta ja asiakkaat myös. MUTTA koska asiakkaat saavat itse päättä koska tarvitsevat avustajaa, saattoi olla kuukausia että vaadittiin koko ajan paikalle ja välillä kuukausia ettei ollut yhtään avustusta. Perheet eivät ymmärtäneet sitä, että minun ansiot ovat tehdyistä tunneista kiinni. Ja muuta työtä ei voinut ottaa kun perheet olettivat minun olevan kuitenkin käytettävissä juuri silloin kun he halusivat. Lisäksi minulle tuli henkisesti hieman hankalaa se, että keh. vam. lapsi on arkisin koulussa ja iltpäiväkerhossa (8-16), avustaja 3krt/vk (koulusta nukkumaan menoon klo 20 tai viikonloppuisin n. 6h) ja joka kolmas vkl lapsi sijaishoidossa. Ja äiti nosti omaishoidontukea. Mietin vain itsekseni, mistä äidille maksetaan (vaikkei rahasumma mikään suuri olekaan). Itse kahden terveen lapsen äitinä voin vain haaveilla moisesta "vapaa-ajasta" ja yhteiskunnan tarjoamista etuuksista!!

- Ja kyllä vammaiset ovat maailman parhaita vaatimaan! Välillä tuntuu siltä kuin yhteiskunta olisi heille jotakin velkaa ja kaikki muka pitäisi tarjota hopealautasella. Ei täällä muutkaan ihmiset saa mitään "ilmaiseksi". + aina pitää kuitenkin valittaa kun yhteiskunta ei kohtele hyvin...

[/quote]

Toivottavasti tällaista tekstiä kirjoittava henkilö ei koskaan valmistunut sairaanhoitajaksi... Ensinnäkin kirjoitat, että "...sairauden/vammautumisen myötä pitäisi myös omia kriteereitään omasta elämästä hieman höllentää. Vaikka tietenkin pyrkiä jatkamaan kaikkea mahdollista "normaalia". Kontrolloinnin tarve vain tuntuu olevan liian suuri monella asiakkaalla..." - kysynkin nyt, että MIKSI ihmeessä "kriteereitä omasta elämästä" pitäisi sairastumisen/vammautumisen myötä "höllentää"?? Jokaisella ihmisellä on oikeus viettää elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla, mikäli ei vahingoita itseään tai muita - oli sitten vammaa tai ei. + tottakai jokaisella avustettavalla tulee olla kontrolli - muutenhan avustajasta tulee se, joka määrää avustettavan elämän kulun. Eihän sinunkaan elämässäsi kukaan muu voi esimerkiksi päättää jokapäiväisen elämäsi kulusta ja tapahtumista.

Toisekseen: "- Asiakkaan tulisi muistaa, että avustaja on töissä." - Kyllä, ja avustajan myös. Työaika ei ole tarkoitettu omien asioiden hoitoon, kahvitteluun tai harrastuksiin.

3. " Osalle avustaja on täysin turha" - sinullekin: avustajan tarve kartoitetaan tarkasti ennen avustajan myöntämistä. Ei kukaan saa avustajaa perusteetta. Luulisi sinun hoitoalaa opiskelleena ymmärtävän, että tisina aikoina/päivinä avustajaa saatetaan tarvita enemmän kuin toisina. Jos et ole pätevä määrittelemään yksilön toimintakykyä, et myöskään voi lähteä kertomaan, että kenelle avustaja on "turha".

4. Olet siis kateellinen vammaisen lapsen äidille? Haluaisitko omalle lapsellesi vamman ja kotiisi vieraita ihmisiä pyörimään?

5. "Ja kyllä vammaiset ovat maailman parhaita vaatimaan! Välillä tuntuu siltä kuin yhteiskunta olisi heille jotakin velkaa ja kaikki muka pitäisi tarjota hopealautasella. Ei täällä muutkaan ihmiset saa mitään "ilmaiseksi"" --> Ei ole väärin, että ihminen hakee niitä palveluita & etuuksia, jotka hänelle LAIN MUKAAN huom. kuuluvat. Kaikki voivat joutua hankalaan elämäntilanteeseen, jolloin yhteiskunnalta on saatavissa apua ja tukea - onneksi näin - siksihän me veroja maksamme! JA: saavatko mielestäsi tosiaan esim. onnettomuudessa liikuntalkykynsä menettäneet ihmiset uuden elämäntilanteensa vuoksi tarvitsemansa palvelut ILMAISEKSI??? Tuskin moni muutenkaan haaveilee, että "voi kunpa vammautuisin ja saisin avustajan".. Ei kukaan haluaisi käyttää avustajaa tai muita palveluita. Vammaisilla ja sairailla toimintakyky vain määrää sen, että avustajaa, etuuksia, palveluita tms. monesti tarvitaan - kuka enemmän ja kuka vähemmän.

[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 10:54"]

Kun menen vaikka pukemaan vammautunutta, se tehdään jäjettömällä tavalla tietyssä pakkomielteisen systeemin mukaan. En saa käyttää terveen ihmisen järkeäni ja tehdä sen 10 minuutin aikana vaan se tehdään tunnin ajan. Tälläiset koettelee hermoja ja näitä on sitten kaikki päivän työasiat. Tyhmennän itseni jotta rauha säilyy työpäivässä, tähän on tultu kun valta on annettu vammaiselle.

Helpot työt tehdään tyhmän ohjeilla ihan hiton kauan!!! Olen ottanut sen asenteen että hän päättköön, koska muutoin tulee panikkinen huutokohtaus ja se on tosi kivaa julkisella paikalla. Ihmiset luulee että on joku hätänä??vaikka kyse on siitä että oikea jarru aukaistaan ennen vasenta jarrua. ei ole mitään anna ruokaa ja lähde pois, ajattelin hakeutua kotihoitoon tai kotipalveluun...

[/quote]

Juuri näin. Työ on henkisesti raskasta kun kaikki tuntuu niin järjettömältä. Asiat pitää tehdä tietyssä järjestyksessä tai muuten tulee paha mieli. Tämähän toki saattaa vaihdella, toisena päivänä on tosi tarkka jostain ja toisena jostain goisesta. Voi olla katastrofi avata pyörätuolin oikean puolen lukko ennen vasempaa.  Omalla avustettavalla on muistiongelmia. Luulee muistavansa, mutta ei muista. Tämän takia jättää esineitä mihin sattuu ja piilottelee niitä joka puolelle kämppää. Joskus piilottaa myös lääkkeitään. Koita sitten löytää avustettavan äänettömällä oleva puhelin, se kun voi olla vaikka vessanpöntön takana tai eteisessä kumisaappaan varressa. Koska kyseessä on muistisairas, ei hän ymmärrä ajantajua. Jatkuvasti saa muistutella ja hoputtaa, että kohta tulee invataksi hakemaan, syö nyt äläkä ala tekemään muuta. Vaikka olisi kuinka kiire, ei hän tokikaan ymmärrä tai sitä muista. Varsinainen taitolaji hoputtaa tuota sopivasti, mutta ei liikaa. Samalla pitää vahtia, että mitä piilottaa ja minne.

Käsittääkseni aivovammaisilla on usein näitä omia ja pakkomielteisiä rutiineja. Avustin kerran yhtä miestä, oli millintarkkaa miten on maitoa kahvissa. Jos oli yhtään liikaa niin järjetön raivokohtaus. Myös tuo joka paikkaan jumittuminen, vaikka olisi miten kiire.. Ei tokikaan vammaisen vika, mutta avustajalle erittäin raskasta! Saa olla todella pitkä pinna.

200 pahoittelee tablettitypoja. Pointtina kuitenkin se, että ei kannattaisi arvostella ja ihmetellä, miksi ihmiset eivät jaksa kauaa olla avustusduunissa. Riippuu tietysti avustettavasta, mutta monesti arki vammaisen kanssa on juuri erilaisten raivareiden ja pakkomielteiden kanssa pelaamista.

Oletteko huomanneet, että miesvaltaisen politiikanteon takia juuri nämä heikoimmassa asemassa olevat (vammaiset, erityislapset jne.) joutuvat turvautumaan systeemiin, joka on luokkaa "siinä sulle rahaa, palkkaa joku avuksi, älä tule mulle vinkumaan"? Esim. tukiperhettä lapselle jonottava ei välttämättä tajua ettei tule koskaan sellaista saamaan, koska toiminta on täysin vapaaehtoisten varassa ja he etsivät lähinnä kivaa, oman lapsen ikäistä leikkikaveria mussukalleen. Ei heitä kiinnosta miten erityislapsen kanssa aina yksin, ilman avustajaa olevat väsyvät elämäänsä ja kaipaavat tukea (meitäkin on, kaikilla ei ole avustajaa tai vanhempia elossa tms.!), eikä toisaalta kuulukaan kiinnostaa- mutta miten ihmeessä nämä heikossa asemassa olevat ovatkin näin HEITTEILLÄ? Avustettaja saa avustajan jos sellaisen itse löytää; lapsi saa tukiperheen jos sellainen suostuu hänet ottamaan.

Ei sen ihan näin pitäisi mennä!

Ikävää lukea, miten monella niin negatiivista kokemusta, ja myös niin vääriä käsityksiä. Vaikka joku asia yksittäistapauksessa olisikin totta, se ei tarkoita, että aina tai yleensä asia on samoin.

Itse esim. pyrin sopimaan avustajan työvuorot alustavasti jo 3 kuukautta aikaisemmin. Tällöin sovin päivämäärät ja tuntimäärät, kelloajatkin sovin, jos mitään erityistä ei ole tiedossa. Näitä sovittuja työvuoroja siirrän vain pakon edessä esim. lääkärikäynti. On kuitenkin huomattava, että avustettavan kaikki menot eivät ole tiedossa viikkoja etukäteen. Esim. lääkärinaika saatettaan ilmoittaa vasta 2 viikkoa ennen vastaanottoaikaa, vaikka kuinka pyydät ilmoittamaan ajoissa. 

Soitan avustajalle kotiin vain tärkeimmät asiat (näitä on harvoin, arviolta 6 kertaa vuodessa, pyrin soittamaan virka-aikana). Esim. jos haluan siirtää työvuoroja. Tauot on kyllä vähän hakusassa, mutta syytä on avustajassakin. Olen toistuvasti sanonut, että sanoo itse, kun haluaa pitää tauon, järjestän siihen mahdollisuuden. Tuskin muillakaan työpaikoilla työnantaja vahtii, että tauot tulee pidettyä. 

Kaikki vammaiset eivät ole koko aikaa äänessä, hauku avustajia tai mieleltään sairaita. Esim. oma lapseni puhuu harvakseltaan (ei välttämättä edes joka päivä) yksittäisiä sanoja.

Ja mitä palveluihin tulee: niitä on kyllä aivan liian vähän. Oikeasti. Laki mahdollistaa vaikka mitä, mutta arjessa se ei näy. 

T. vammaisen lapsen äiti

Ketjua lukiessani nousee esiin yksi asia. Lähihoitajat, miksi ette vaadi teille kuuluvaa työehtomisopimuksen mukaista palkkaa? Jos työ sisältää pistämistä, lääkkeiden jakoa tai esimerkiksi katetroimista, on työ rinnastettavissa hoitotyöhön ja työhön tulee palkata terveydenhuollon ammattilainen. Silloin myös palkan tulee olla esimerkiksi lähihoitajan tuntipalkka.

Teen työtä h-avustajana samalle henkilölle 32 tuntia viikossa. Joka ainoa maanantai kun lähden töihin, koen puristusta rinnassa ja toivon 4 päivää menevän pian. Olen kiltti ja ylitseni on helppo kulkea, on harhaa kuvitella, että kun avustettava on "työnantaja" , että asiat kulkisivat oikeudenmukaisesti. Ei lähellekään. Autoani käytetään kuin omaa, vaikka itselleni kustannukset alkavat olla liikaa, mutta pääsen ainakin välillä pois hänen kotoaan.

Teen työtä h-avustajana samalle henkilölle 32 tuntia viikossa. Joka ainoa maanantai kun lähden töihin, koen puristusta rinnassa ja toivon 4 päivää menevän pian. Olen kiltti ja ylitseni on helppo kulkea, on harhaa kuvitella, että kun avustettava on "työnantaja" , että asiat kulkisivat oikeudenmukaisesti. Ei lähellekään. Autoani käytetään kuin omaa, vaikka itselleni kustannukset alkavat olla liikaa, mutta pääsen ainakin välillä pois hänen kotoaan.

Tämä on yksi niitä harvoja töitä, joissa

a. työnantajalla itsellään ei välttämättä ole mitään kokemusta työelämästä

b.  työnantaja voi olla täysin todellisuudesta irti, ja silti hänelle annetaan sosiaalivirastosta/vakuutusyhtiöltä täydet työnantajavaltuudet

c. riitatilanteessa työsuojelu- ja muut viranomaiset saattavatkin asettua työnantajan puolelle ihan säälistä.

Esimerkkejä: mm. tällaisia tapauksia olen itse viranomaisena selvitellyt

a. vammainen kieltää avustajalta tauot, soittelee hänelle kotiin öisin, varastaa laukusta hänen tavaroitaan, koskettaa avustajaa väkisin alapäähän (vammainen ei tunne työaikalakia, työpaikan käytöstapoja, ei tajua, että avustaja on hänellä töissä eikä orja tai seurustelukumppani)

b. vammainen harhoissaan polttaa avustajan tuntilistat, avustaja ei saa palkkojaan (palkanlaskija sanoo vain "tehkää uusi lista ja toimittakaa tänne", tähän vammainen ei suostu, kukaan ei usko eikä auta avustajaa, vaan ennen pitkää tilanne kääntyy nurin ja palkanlaskija väittää, että avustaja yrittää kusettaa viattomalta vammaiselta palkkoja ja rumasti valehtelee, että tuntilistat on poltettu)

c. vammainen palkkaa laittomasti oman lapsensa ja kusettaa tälle kaikki palkat lisineen, vaikka lain mukaan näin ei voi tehdä. Lisäksi vammainen teettää läheisilleen pikku remppoja ja kuljettelee näitä taksilla, kusettaen näihin rahaa sosiaalivirastolta. Avustaja tekee näistä kavalluksista ilmoituksen. Yksikään viranomainen ei uskalla puuttua asiaan.

Avustajat myös näkevät läheltä, mitä tapahtuu, kun vammainen sekoaa vallastaan. Yksi asia, joka valkenee vasta avustajana, on se miten liikuntakyvyttömin on liikutuskyvykkäin. Mitä halvaantuneempi sen kusipäisempi ihmisten manipuloija.

Mulla on kiva avustettava ja töitä 35h/viikko. Vuíikonloput vapaat. Hyvä palkka näin kouluttamattomalle 12e/h

En valita.

Raskas työ fyysisesti ja joissain tapauksissa myös henkisesti. En ole varsinaisesti toiminut tuossa työssä, mutta olen avustanut pyörätuolissa olevaa ystävääni vuosia. Olen herkkä ja empaattinen ihminen, enkä voisi toimia vieraalle ihmiselle apuna. Tuon ystäväni halvaantumisen tarinan minä tiedän, ja olen sen jo surrut pois, mutta vieraiden kohtalot olisivat taas uusia suruja minulle. Erityisesti onnettomuuksissa loukkaantuneiden kanssa minulla olisi vaikeaa, kun ystäväni kamppaili toipumisen aikana myös masennuksen ja itsemurha-ajatusten kanssa, ja jostain syystä jäisin sitten pohtimaan että onkohan tällä vieraallakin ollut näin..

Tuonpa nyt oman lusikkani tähän soppaan mukaan miehen näkökulmasta. Olen akateemisesti koulutettu, alle 40 vuotias mies, tehnyt henkilökohtaisen avustajan töitä eripituisia pätkiä yhteensä neljälle eri avustettavalle sekä opintojen ohella että myös myöhemmin oman alan töiden puutteesta.

Kuten jo täällä keskusteluissa on tullut esille, ylivoimaisesti tärkein asia avustajan työssä viihtymiselle on henkilökemioiden toimivuus avustettavan ja avustajan välillä. Työ on harvoin erityisen raskasta tai kiireistä fyysisesti, ja vaikka näin olisikin välillä niin yhteistyön sujuvuus ja yhteisymmärrys asioista auttaa jaksamaan huomattavasti. Sen sijaan toimimattomat henkilökemiat ovat erittäin ikäviä sekä avustajalle että avustettavalle. Työstä voi tulla henkisesti todella ahdistavaa ja masentavaa ja töihin lähteminen suorastaan puristaa rintaa; joudut taas olemaan työvuoron kahdestaan ihmisen kanssa, jonka kanssa et siviilielämässä olisi missään tekemisissä.

Avustajan rooli työntekijänä on mielestäni muutamasta syystä ikävän kaltainen: Ensinnäkin teet työtä yksin, omissa vaatteissasi ja usein avustettavan kotona. Käytännössä olet siis yksin, sinulla ei ole työkaveria tai työyhteisöä tukenasi tai ketään jonka kanssa keskustella työssä eteen tulevista asioista. Joskus myös avustettavan perhe, sukulaiset, tuttavat tms. ovat usein läsnä työvuoron aikana, ja voivat joko auttaa tai entisestään hankaloittaa avustajan työtä omilla ohjeillaan ja määräyksillään sekä vahtimisellaan.

Oman kokemukseni mukaan puolet avustettavista oli todella mukavia ja homma sujui, toinen puoli taas aivan päinvastaista ja heidän kanssaan en pitkään viihtynytkään. Kaikki avustettavani ovat olleet hyvin huonossa kunnossa, eli käytännössä vuodepotilaita ja apua tarvitaan aivan yksinkertaisimmissakin asioissa. Kaksi avustettavista oli hyvin sympaattisia ja elämänmyönteisiä ihmisiä, heidän kanssaan oli mukava työskennellä ja homma sujui, sekä sain myös vaikuttaa työn sisältöön paljolti itsekin. Toisen kanssa heistä pidän edelleen yhteyttä vuosia työsuhteen jälkeen ihan ystävänä. Toista avustettavaa autoin työsuhteen jälkeen vapaaehtoisesti hänen perheenjäsenen hautajaisissaan koska hänkin oli hyvin mukava ihminen ja etenkin arvosti työtäni häntä kohtaan.

Toinen hankalista avustettavista oli lyhyt tuttavuus, viihdyin hänen kanssaan vain viikon. Jo haastattelussa minulle jäi huono tunne ihmisestä sisimpääni, ja tätä tunnetta olisi pitänyt kuunnella. Kyseinen ihminen oli raskaasti sairautensa katkeroittama ja työn tekeminen hänen kanssaan oli todella ahdistavaa. Jokainen asia oli yhtä pilkun viilausta, käskyttämistä, moittimista ja täysin tyhjänpäiväisten asioiden teettämistä. Esimerkiksi hänen ottaessaan päivätorkut, olisi minun pitänyt kerätä n. tunnin ajan kaarnanpaloja hänen navetan lattialtaan yksi kerrallaan pieneen koriin.  Hänellä oli myös paljon avustamista vaativissa jumppaliikkeissä monta kertaa päivässä sekä monenlaista päivittäistä rutiinia joiden tekeminen oli todella hidasta ja pikkutarkkaa nysväämistä.  

Viimeisin avustettava vaikutti haastattelussa mukavalta, uskossa olevalta ihmiseltä joka jutteli niitä näitä rennolla otteella. Ajattelin että hyvältä vaikuttaa ja otin työn, mutta väärässä olin. Avustettavan todellinen luonne alkoikin paljastua ensimmäisen viikon aikana: Kuten edellisen hankalan avustettavan kanssa, työhön ilmaantui monta todella pilkuntarkkaa hommaa ja nysväämistä, joita ei saanut koskaan suoritettua avustettavan mielen mukaan. Hän myös hermostui hyvin pienestä, mutta toisaalta rauhoittui taas äkkiä. Vierailuilla ollessamme ihmisten parissa hän kyllä oli kuin mikäkin kaikkien kaveri ja sympaattinen ihminen, mutta minua kohtaan jotain aivan muuta, esimerkiksi usein töihin tullessani hän ei tervehtinyt minua takaisin. Lisäksi jossain kyläilyssä ollessamme minun kuului palvella hänen täysin terveitä ystäviään, esim. tuoda kahvia heille yms. Kyseisellä henkilöllä oli myös muita avustajia samaan aikaan ja töitä tehtiin vuorossa. Minä olin tuorein avustajista ja hän tuli selvästi paremmin toimeen näiden muiden avustajien kanssa, eräs heistä oli kuin mikäkin sydänystävä avustettavalle. Tätä työsuhdetta kesti muutama viikko, kunnes onnekseni sain parempia töitä muualta.

Tämän jälkeen päätin että ei koskaan enää, avustajan työ muuttuu yksinkertaisesti liian helposti todella ahdistavaksi mikäli kemiat eivät toimi erityisen hyvin. Tietysti asiaan vaikuttaa työvuorojen pituus, kyllähän ikävääkin ihmistä sietää sen 15 h/kk, mutta kokopäivätyönä homma muuttuu nopeasti liian raskaaksi. Vinkkini avustajan töihin hakeutuville on, että koittakaa saada avustettavasta mahdollisimman hyvä kuva ihmisenä heti haastattelussa, jos mahdollista jutelkaa myös hänen tuttavien tai perheenjäsenten kanssaan että miten homma on sujunut. Eräs vihje on myös avustajien vaihtuvuus, molemmilla hankalilla avustettavillani on ollut kymmeniä avustajia, sillä kukaan ei yksinkertaisesti viihdy siinä hommassa pitkään, hyvillä avustettavilla voi olla vuosikaudet samat sitoutuneet avustajat. Kieltämättä avustajan todellisen ”minän” selvittäminen on mahdotonta haastattelussa, mutta pieniä vihjeitä kannattaa etsiä ja kuunnella myös sisintään, jos ihminen vaikuttaa joltain muulta kuin mitä antaa ymmärtää, niin sitä hän myös voi olla. Lopuksi haluan sanoa että ymmärrän että avustettavatkin ovat vain ihmisiä raskaiden sairauksien ja asioiden kanssa selviämässä päivä kerrallaan, mutta kieltämättä itse olisin hyvin kiitollinen jos saan tunnollisen ja työssä parhaansa yrittävän avustajan tekemään työtä, josta avustettava itse ei edes joudu maksa minulle palkkaa.

No huh huh, tämän ketjun lukeena, toivon etten ikinä joudu työttömäksi ja pakkotilanteeseen otanko tuollaista työtä vastaan! Hullun hommaa, hatunnosto teille kaikille jotka tuollaista jaksatte..

Työ sopii kyllä minulle opiskelijana koska töitä ei ole liikaa ja ajat joustavia, ennen olin kaupan kassana ja tuntui ettei aikaa ollut mihinkään muuhun.

Toisaalta työ on henkisesti raskasta koska avustettavalla on pahoja mielialanvaihteluita ja kertoo jokaikisen henkilökohtaisen asiansa minulle. Kuitenkin suuttuu usein ja puhuu avustajat pahasti muille ihmisille. Joskus soittelee myös vapaa-ajalla, ja pelkään että pitää minua enemmän ystävänä...joskus lähden töistä miettien että olipa mukavaa, joskus tuntuu että haluan vaan nukkua viikon putkeen että taas jaksaisi

Vierailija kirjoitti:

No kelpais vaan kun ei oteta merkonomeja. Pitää olla lähihoitaja tai peräti sh, että ottaisivat. Olkoot mun puolesta. Palkkakin on ihan perseestä, miksi siis vaivautua??

Sairaanhoitaja on kyllä ylikoulutettu tavallisen henk.koht.avustajan toimeen, eri asia sitten ne jotka tarvitsevat kotisairaanhoitajaa..

Esim. nyt Mies40v kirjoituksesta tuli mieleen kysymys, että kai avustaja voi painottaa, että hän on avustaja eikä palvelija? Ihan nuo kaarnan keräilyt ja sisäkön esittäminen ystäville, itse olisin varmasti todennut ettei minua ole tuollaisiin palkattu. 

Itse hain kahteen. Soitin mollin ilmoituksen numeroon, mies vastasi ja rupatteli vartin kunnes sanoi että joulu on liian lähellä ja soita siis se ja se päivä se kellonaika joulun jälkeen. Soitin sillon, mies halusi taas rupatella kaikesta ihan muusta, kuten elämänkatsomuksesta ja ajankohtaisista maailmantapahtumista. Puolen tunnin jälkeen viimein kysyin työstä. Mies närkästyi että kyselin heti joulun jälkeen ja käski soittaa muutaman päivän päästä uudestaan. Soitin, muttei vastannut enää. Pistin tekstarilla soittopyynnön työstä, en kuullut enää mitään.

Toinen tapaus myös mollista. Työaika olisi ollut 0-30h viikossa, ei mitään työaikoja vaan ihan mihin aikaan vuorokautta olisi pitänyt pystyä tulemaan paikalle vaikka vain vartiksi. Olisi pitänyt olla auto ja pitää pystyä pitämään se minimipalkalla. Eipä mulla ole edes ajokorttia kun ei ole ollut rahaa hankkia.

Kolmas ei edes vastannut useista soitoista huolimatta vaikka ilmoitus ei ollut vanha. Päätin palata opiskelemaan.