Lue keskustelun säännöt.
Kun työt vaan vituttaa... Mitä te saatte työstä/työelämästä?
18.10.2013 |
Muuta siis kuin palkkaa?
Mä en saa kerrassaan mitään, työ vaan vie minulta kaikkea, se vie elämän, energian, positiivisuuden... Olen kuullut joidenkin tosin myös saavan työelämästä jotain.. öö... yhteenkuuluvaisuuden tunnetta työyhteisössään, jotain kunnianhimonsa täyttymistä tai mitälie itsetunnon pönkitystä? Kertokaa te.
Mä olen tehnyt monenlaista erilaista työtä, minulla on kaksi ammattiakin. En ole koskaan saanut työstä MITÄÄN, siis palkan lisäksi. Töissä on aina kurjaa ja tylsää, työpaikan ihmiset ovat minulle samantekeviä, en koe mitään mielenkiintoa alkaa tutustua heihin syvemmin (mulla on tarpeeksi ystäviä ja läheisiä ihmisiä muutenkin, työpaikalta en heitä enempää kaipaa, taidan olla hieman introvertti ihminen), ja sellainen small talk -juttelu on ihan tyhjänpäiväistä ja lähinnä vie energiaa.
En myöskään ymmärrä, miten jotkut valittavat tylsistyvänsä kotona? Että siksi on pakko käydä töissä, että saa seuraa, haasteita, tekemistä? Suuresti ihmettelen ihmisiä, jotka pidemmiltä lomilta kertovat oikein kaipaavansa takaisin töihin...?! Ovatko tällaiset ihmiset jotenkin riippuvaisempia muista ihmisistä vai eivätkö kestä omaa seuraansa? Tarvitsevatko he jonkun sanelemaan, mitä päivän aikana tulisi tehdä? Mä ainakin olen aina viihtynyt hyvin kotona, itsekseni, mulla on kyllä aina tekemistä tai mielenkiintoista pohdiskeltavaa ja virikkeitä ihan tarpeeksi. Aika kotona ei tule minulle pitkäksi.
Työelämä on minulle vain rasite. Työssäkäyminen on tylsä velvollisuus, joka vie leijonanosan siitä ajasta, jonka katsoisin voivani käyttää kotona/työelämästä vapaana paljon järkevämmin ja mielekkäämmin.
Toisaalta kadehdin kaikkia niitä, jotka viihtyvät töissään, työssäkäynti kodin ulkopuolella kun nyky-yhteiskunnassa on niin "itsestäänselvyys", että lähestulkoon ollakseen hyväksytty ihmisten silmissä, pitää käydä palkkatyössä kodin ulkopuolella. Työ määrittelee ihmisen ja ihmisarvon.
Mielelläni minäkin viihtyisin töissä, olisi ihanaa aamuisin lähteä ihan mielellään töihin, eikä niin, että joka ikinen aamu vaan armottomasti ketuttaisi ja ahdistaisi, ja että aina oottaisi vaan viikonloppua. Ja sitten viikonloppuisin jo lauantai-iltana alkaisi vitutus siitä, että ylihuomenna taas uusi työviikko edessä. Ja sitten kun vielä työaikanani viihtyisin, enkä vaan katsoisi kyllästyneenä kelloa ja laskisi minuutteja kotiinpääsyyn. Töissäkäynti on itselleni masentava ja ahdistava pakko. Tuntuu, että tuhlaan elämääni. Työt masentavat niin paljon, että en jaksa työpäivänkään jälkeen oikein "elää", kun olen vaan niin uupunut tylsästä työpäivästä, ja iltaisin seuraava aamu ahdistaa jo valmiiksi. Ja alanvaihto ei auta, olen tehnyt monella eri alalla töitä, kaikissa niissä on ollut yhtä typerää. Olen koittanut monesti yrittää asennoitua positiivisemmin ja ajatella työtä mukavana asiana, mutta ei se vaan onnistu! Mikähän valuvirhe minussa oikein on?
Tuntuu että elämäni on töiden vuoksi pilalla aina muulloin, paitsi silloin kun olen kesä- tai talvilomalla!
Niin ja en ole mitenkään laiska ihminen, teen työt tunnollisesti ja olen hyvä työssäni. Olen aina tehnyt töitä (ellen ole opiskellut). Kotona ollessanikaan en todellakaan vaan makaa sohvalla ja katso telkkaria (vaikka ei kai siinäkään mitään pahaa olisi).
Mitä ulospääsyä tästä on? Lottovoitto...? Omavaraiseksi ryhtyminen? Rikasta miestä tuskin enää löydän, en ole nuori enkä kovin nättikään enää. Hoh-hoijaa...
Kommentit (210)
Saan palkkaa. Sen lisäksi stressiä, kettuuntumista, ja epävarmuutta tulevasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut koko ketjua, mutta tiedän hyvin tunteen. En tee työtä muun kuin rahan takia ja koen, että (pääte)työn tekeminen on täysin elämän haaskaamista. Kaikista hienointa on ollut tajuta oma korvattavuutensa, eli olen vaihtanut useamman kerran työpaikkaa ja ymmärtänyt, että en ole millään mittapuulla merkittävä yksilö. Olen vain yksi ratas koneistossa ja kun teen välttämättömän, niin se riittää. Jos menen rikki, niin ketään ei kiinnosta, vaan ottavat uuden tilalle. Tämän oivalluksen avulla teen vain määrätyt tehtävät niin hyvin kuin siinä ajassa pystyn, huolehdin säännöllisistä tauoista, en koe huonoa omatuntoa ulkona vietetyistä kahvihetkistä (en jaksa kuunnella työasioita tauolla) ja sitten nyt olen myös sopeuttanut muun elämän niin, että pystyn tekemään lyhyempää työaikaa. Yritän tehdä työpäivästä mahdollisimman mukavan niillä keinoin, mitä on, eli kuuntelen kivaa musiikkia, teen keppijumppaa ja katselen välillä pihalle ihastellen lintujen puuhastelua tai pilviä. Olen nyt paljon paremmalla tuulella ja saanut mukavan palkankorotuksen, koska pää toimii eri tavalla kuin entisessä sumuisessa suoritusmoodissa. En pidä edelleenkään työstä, mutta olen tehnyt siitä siedettävää.
1: Pienen palkan.
2: Arkipäiviksi jotain ajankulua?
Mutta aika usein kohta 2 tosin tuntuu lähinnä vapaa-ajan menettämiseltä.
Joskus on ihan mukava tavata kivoja asiakkaita, mutta eipä työ anna oikeestaan mitään muuta sisältöä elämään.
Eli: pakkopullaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stoc kalla sai pienen palkan, työpaikkakiusaamista, tittelin muutoksen, tuntien vähennyksen ja palkanalennuksen. Lähdin meneen ja nyt vaikka ei ole sitäkään vähää rahaa niin silti ilolla herään jokaiseen uuteen päivään.
Minusta on mukava tavata ihmisiä, olla hyödyksi, saada tekemistä ja tehdä rahaa. Olen osa-aikatöissä opetusalalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten ärsyttää työpaikan kusipäät, aina niitä on joku, yleensä ne on naisia. Muuten työ on siedettävää, vaikkakin tietokoneella istuminen toisinaan raskasta. Lopettaisin jos olisin rikas!
Vanha ketju taitaa olla mutta oma ratkaisuni oli kolmivuorotyö. Koin juuri samoin kuin aloittaja ollessani päivätyössä. Alle vuoden jaksoin ja olin aivan loppu ja varmaankin masentunut myös. Nyt takana 6 vuotta teollisuudessa säännöllistä kolmivuorotyötä, nykyisin on vain vapaapäiviä ja työpäiviä. Noin joka kolmas vklp vapaa tai osa siitä, eikä haittaa yhtään. Arkivapaat on oikeastaan paljon kivempia. Sit muutenkin aamuherätyksiä itsellä 4kpl kahdenkymmenen päivän aikana, niiden aikana on oikeastaan ainut aika milloin olen väsynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen henkilökohtainen avustaja ja kyllä työ välillä vituttaa. Välillä on kuitenkin mukavaakin. Palkka on pienehkö. Mutta kyllä tässä pärjää. Mietin sitä,että kaikilla ei ole edes tämmöistä työtä.
Vierailija wrote:
Sanos muuta. Samat on fiilikset. En tunne mitään intohimoa alalleni, jolle olen päätynyt lähinnä sattumalta. Nyt olen ns. urani huipulla julkisella sektorilla johtotehtävissä ja todella kyllästynyt. Työ vie ihan liian ison palan elämästä, haluaisin voimakkaasti madaltaa tasoa ja palata suorittavan tason tehtäviin ilman esimies- ja tulosvastuuta, jotta riittäisi energiaa nauttia elämästä vapaa-ajalla eikä työ pyörisi mielessä jatkuvasti. Tuntuu vain siltä, että sitä pidettäisiin totaalisena epäonnistumisena, kaikkienhan kuuluu jatkuvasti pyrkiä vielä ylemmäs ja suhtautua intohimoisesti työhönsä. Ihmettelen myös omaa valuvikaisuuttani, kun oikeasti ei vaan kiinnosta yhtään.
Esimies tms vetovastuu on raskasta.
Itse toimin raksalla mm projektipäällikkönä ja se oli hektistä. Hain rennomman työn ja olen nyt rivi insinööri. Paljon parempi näin. Pomon työstä kun maksetaan aika vähän suomessa. Ei kannata se vastuunkanto siis.
Eli voi valkata paremman duunin, ei ole mikään pakko edetä uralla ylöspäin.
Moni liikkuu uralla sivuttain, eli vaihtelee saman tason töitä muttei ylene. Viisasta se.
Muutoinkin down shiftaus on cool ja sanon tämän ahkerana ja kovat tulokset tehneenä miehenä.
Etätyö voittaa läsnätyön 100-0.
Terv inssinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla viimeiset vuodet ollut työ, joka on tosi helppoa tavallaan, mutta tavallaan ei. Ihan täysi vastakohta aiemmalle kiireiselle, stressaavalle ja vaativalle työlleni Silloin työt tulivat uniin ja tein tosi usein iltaisinkin ylimääräisä, omalla ajalla. Aina oli joku asia keskeneräinen ja työn päivystysluonteisuus ja asiakkaat pitkin maailmaa toivat työhön tosi paljon haastetta . Tykkään nykyisestä työstäni, vaikka tämän työn arvostus on ihan nollalukemissa ja jopa oma puolisokin häpeää työtäni
Virkamiäs wrote:
Mulla valtion virkaa takana jo 15 vuotta.Työt ovat vuosi vuodelta menneet johtamisen osalta entistä himmeliimpään suuntaan ja yksinkertaisten asioiden hoitamisesta ja johtamisesta tehdään sellaista ja niin monimutkaista,ettei pomotkaan enää niistä kykene suoriutumaan ja kaikki on epäselvää kaikille.Jos annetaan ohjeeksi esim.kävellä paikasta a paikkaan b,siitä keksitään niin monimutkainen hallintohimmeli ja toteutusmuoto,että oksat pois eikä matkassa päästä edes puoleen väliin.
Yleensä virassa olevat eivät tässä yksikössä juuri mitään tee ja velttoilu ja lorvailu töissä on yleistä.Talon sisällä ne vähäiset hyvät työt jaetaan naaman ja puoluekirjan perusteella ja muut koetaan harmaana orjamassana. Muut eivät pääse kehittymään uralla,palkkakehitystä ei ole ja työ on monotonista ja puuduttavaa.Tuo kaikki lähtee johdosta.On keksitty kaikenlaista puuhapajaa ja yksinkertaisten asioiden ympärille sellaista pseudotyötä mikä on tote
Tuossa hyvin kasattu kuvaus virastotyöstä. Arvokas ja hieno kommentti.
Jättibyrokratiaa ja lusmuilua. Sitähän se on.
Likaisella politiikalla kuorrutettuna.
Julkinen sektori on 100 % MÄTÄ. Pääosin rahojemme tuhlaamista.
Terv inssinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minulla töissä ole ystäviä tai mitään sosiaalista. Paskaa duunia teen vain rahan vuoksi.
Julkisen sektorin mädännäisyys lähtee puolueiden kytköksistä virastojen johtajiin,jotka ovat puhtaasti poliitikkojen ohjauksessa ja täten renkejä.Virastoissa on paljon myös niitä tekijöitä,mutta suurin osa on puhtaasti suojatöissä olevia puoluelusmuja,jotka nauttivat muiden työn hedelmistä. Kaikkia viroissa olevia siis ei automatic kannata lähteä lusmuiksi yleistämään,sillä myös yksityissektorilla on ihan sama meno nykyisin.
Vanha aloitus, mutta sopii nykyiseen olotilaani täysin. En saa työstäni mitään muuta iloa kuin pelkän vitutuksen. Palkka on edes kohtalainen mutta laihempi lohtu. Hitto kun ei ikinä tarvitsisi sinne mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vanha aloitus, mutta sopii nykyiseen olotilaani täysin. En saa työstäni mitään muuta iloa kuin pelkän vitutuksen. Palkka on edes kohtalainen mutta laihempi lohtu. Hitto kun ei ikinä tarvitsisi sinne mennä.
Ai vitutus kuitenkin on iloa?
Kyllä se "ilo" jää vitutuksen puolelle. Sitä lähinnä tarkoitin. Työt vielä yrittäisin tehdä mutta ne saatanan tyypit tässä nyppii.
Mä olen päässyt sellaiseen asemaan että pystyn pitkälle määrittelemään oman työpäivän kulun ja työtehtäviä. Tottakai mulla on myös pakollisia tehtäviä mutta ne eivät vie kovin paljoa työpäivästä.
Nautin tästä vapaudesta ja siitä että pystyn valikoimaan työtehtäviä fiiliksen mukaan.
Pääsin tähän asemaan koska opiskelin paljon ja olen utelias. Nyt kyvyilleni on kysyntää.
Aiemmissa duuneissa koin aloittajan kanssa samoja turhuuden tunteita.