Lue keskustelun säännöt.
Kun työt vaan vituttaa... Mitä te saatte työstä/työelämästä?
18.10.2013 |
Muuta siis kuin palkkaa?
Mä en saa kerrassaan mitään, työ vaan vie minulta kaikkea, se vie elämän, energian, positiivisuuden... Olen kuullut joidenkin tosin myös saavan työelämästä jotain.. öö... yhteenkuuluvaisuuden tunnetta työyhteisössään, jotain kunnianhimonsa täyttymistä tai mitälie itsetunnon pönkitystä? Kertokaa te.
Mä olen tehnyt monenlaista erilaista työtä, minulla on kaksi ammattiakin. En ole koskaan saanut työstä MITÄÄN, siis palkan lisäksi. Töissä on aina kurjaa ja tylsää, työpaikan ihmiset ovat minulle samantekeviä, en koe mitään mielenkiintoa alkaa tutustua heihin syvemmin (mulla on tarpeeksi ystäviä ja läheisiä ihmisiä muutenkin, työpaikalta en heitä enempää kaipaa, taidan olla hieman introvertti ihminen), ja sellainen small talk -juttelu on ihan tyhjänpäiväistä ja lähinnä vie energiaa.
En myöskään ymmärrä, miten jotkut valittavat tylsistyvänsä kotona? Että siksi on pakko käydä töissä, että saa seuraa, haasteita, tekemistä? Suuresti ihmettelen ihmisiä, jotka pidemmiltä lomilta kertovat oikein kaipaavansa takaisin töihin...?! Ovatko tällaiset ihmiset jotenkin riippuvaisempia muista ihmisistä vai eivätkö kestä omaa seuraansa? Tarvitsevatko he jonkun sanelemaan, mitä päivän aikana tulisi tehdä? Mä ainakin olen aina viihtynyt hyvin kotona, itsekseni, mulla on kyllä aina tekemistä tai mielenkiintoista pohdiskeltavaa ja virikkeitä ihan tarpeeksi. Aika kotona ei tule minulle pitkäksi.
Työelämä on minulle vain rasite. Työssäkäyminen on tylsä velvollisuus, joka vie leijonanosan siitä ajasta, jonka katsoisin voivani käyttää kotona/työelämästä vapaana paljon järkevämmin ja mielekkäämmin.
Toisaalta kadehdin kaikkia niitä, jotka viihtyvät töissään, työssäkäynti kodin ulkopuolella kun nyky-yhteiskunnassa on niin "itsestäänselvyys", että lähestulkoon ollakseen hyväksytty ihmisten silmissä, pitää käydä palkkatyössä kodin ulkopuolella. Työ määrittelee ihmisen ja ihmisarvon.
Mielelläni minäkin viihtyisin töissä, olisi ihanaa aamuisin lähteä ihan mielellään töihin, eikä niin, että joka ikinen aamu vaan armottomasti ketuttaisi ja ahdistaisi, ja että aina oottaisi vaan viikonloppua. Ja sitten viikonloppuisin jo lauantai-iltana alkaisi vitutus siitä, että ylihuomenna taas uusi työviikko edessä. Ja sitten kun vielä työaikanani viihtyisin, enkä vaan katsoisi kyllästyneenä kelloa ja laskisi minuutteja kotiinpääsyyn. Töissäkäynti on itselleni masentava ja ahdistava pakko. Tuntuu, että tuhlaan elämääni. Työt masentavat niin paljon, että en jaksa työpäivänkään jälkeen oikein "elää", kun olen vaan niin uupunut tylsästä työpäivästä, ja iltaisin seuraava aamu ahdistaa jo valmiiksi. Ja alanvaihto ei auta, olen tehnyt monella eri alalla töitä, kaikissa niissä on ollut yhtä typerää. Olen koittanut monesti yrittää asennoitua positiivisemmin ja ajatella työtä mukavana asiana, mutta ei se vaan onnistu! Mikähän valuvirhe minussa oikein on?
Tuntuu että elämäni on töiden vuoksi pilalla aina muulloin, paitsi silloin kun olen kesä- tai talvilomalla!
Niin ja en ole mitenkään laiska ihminen, teen työt tunnollisesti ja olen hyvä työssäni. Olen aina tehnyt töitä (ellen ole opiskellut). Kotona ollessanikaan en todellakaan vaan makaa sohvalla ja katso telkkaria (vaikka ei kai siinäkään mitään pahaa olisi).
Mitä ulospääsyä tästä on? Lottovoitto...? Omavaraiseksi ryhtyminen? Rikasta miestä tuskin enää löydän, en ole nuori enkä kovin nättikään enää. Hoh-hoijaa...
Kommentit (210)
Mä jäin tk eläkkeelle kun työt alkoi huvituttaa tekee sit jotain sivubisnestä jos siltä tuntuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En niin yhtikäs mitään ja palkkaakin minimaalisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei itse työnteko ärsytä ja suututa. Mutta ihmiset alakavt ärsyttämään. Kun ei tervehditä, kun tekosaikutetaan, kun ei tehdä edes sitä omaa työtä...
No mikset itsekkin saikuta? Oot itekkin saikulla, ei pomoja kiinnosta vttuakaan kuinka paljo kukakin on saikulla kunhan hommat hoituu. Eli niin kauan kaverisi poissaoloa ei edes olla huomaavinaan kun sinä kerran kerkeät tehdä hänen työt. Jonain päivänä huomaat että saikuttaja kaveri saa kenkää mutta sinä teet nyt kahden työt koska pomo näki että homman voi hoitaa yhdelläkin tekijällä.
Hallitus leikkaa 60 miljoonaa sairaspäivärahoista. Laskentaperuste muuttuu.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/19001c52-131e-47e0-b43b-fe892643e…
Suatanansuatana kirjoitti:
50v lasissa, erinomainen palkka ja vastuullinen tehtävä mutta olen ihan loppu. 25 vuotta isoissa yrityksissä olen edennyt urallani ja nyt on tullut mitta täyteen. Suuryrityselämä matriisissa ei vaan ole enää mukavaa koska vastuuta on mutta valtaa ei enää sen vertaa kun joka suunnalta tulee erilaisia reunaehtonsa ihan kaikkeen. Pitäisi hakeutua oman itsensä herraksi kun näitä parhaita vuosia elämässä ei välttämättä ole enää kuin rajallinen määrä. Nuorena tällaisia asioita ei edes osannut kyseenalaistaa kun tuli perhe ja piti hankkia koti ja passatti pihalle. Elämässä olisi niin paljon parempaakin tekemistä varmaan mutta automaattiohjaus on vaikea ottaa päältä vaikka vituttaa jo ihan helvetisti. Pitäisi varmaan hypätä tyhjän päälle vaikka vuodeksi ja tarkastella omaa työelämää ihan uudestaan
En tiedä olenko kirjoittanut tämän 3v sitten itse, mutta täsmälleen mun tarina. Burnout tuli mutta nyt vedetään taas saatana
Nuoret ovat oikeassa siinä etteivät enää suostu perinteiseen työputkielämään. Heitä kutsutaan laiskoiksi ja lumihiutaleiksi, mutta totuus on että he ovat oikeassa ja ihmisen pakottaminen toimistolle x tuntia viikossa on älytön systeemi.
Joo älkää tulko kertomaan kuinka "mitä jos minäkin vaan jäisin kotiin niin mistään ei tulisi mitään". Yrittäkää edes tajuta mistä on kyse. Maailman on pakko muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Allekirjoitan ap:n ajatukset. Itse olen tosin toiminut vain yhdessä ammatissa ja muutaman eri firman palveluksessa. Saan nykyään jo ihan hyvää palkkaa ja työt on haastavia. Ei vaan yhtään huvittaisi kiusata itseään näillä haasteilla ja uuvuttaa itseään päivästä toiseen. Haluaisin olla rauhassa, ilman ongelmia, harrastaa, miettiä omia asioitani, nukkua rauhassa, levätä, nautti elämästä.
Mietin viikosta toiseen, miten ja missä vaiheessa siirryn pois työelämästä ja elän vain itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain pitkästä aikaa töitä. Palkkaakin saan. Mutta eihän se riitä mihinkään. Pitäis muuttaa jonnekin maalle. Mutta siellä taas ei ois töitä.
Aion äänestää.
V***ttaa kun ei jaksais mennä uurnille mutta jostain ilmestyy aina hallitus jolle haluaa kostaa.
Ei jumalauta näitä työpaikan sysipaskoja IT-virityksiä... Mä en jaksa! Pata jumittaa! Useamman kaupungin laajuinen tilausjärjestelmä, joihin pitää jokaiseen hankkia erikseen oikeudet. Ja sitten kun kysyy "mikä tämän kaupungin toimituskoodi on, jossa on nönnönnöö-osoite, niin oikeuksia antava taho ei saatana näe ja pysty sanomaan, mikä koodi kuuluu minnekin. Se vaan "pitää tietää". Miten muka? Voi saatanan saatana.
Tekis mieli rage quittaa.
Mulla on ollut monta tosi mukavaa työpaikkaa. Miten ihmeessä: jokaisessa on ollut yks tai useampi ihminen, joka pilaa työympäristön!
Yhdessä paikassa 4 lähti pois tuon yhden törpön takia, pomolle valitettiin, eikä apuja. Itse ainakin sanoin lähtiessäni suoraan, että tämä on syy.
Yhdessä paikassa oli mielettömän mukavaa, asiakkaat, työtehtävät yms.
Pikkuhiljaa ylin johto alkoi puuttua (toimiviin) käytäntöihin. Tuli kansio, mihin toimintaohjeita kirjattiin. Kukaan ei puuttunut, jos ohjeista poikettiin. Osa myöhästyi miltei aina, ei pitänyt puhelinta mukana, venytti taukoja yms, so what? Oli pienehkö perheyritys, eipä taida enää olla töissä kuin sukulaisia...
Vieläkin kaipaan niitä hyviä asioita työelämässä. Ove 50%, ensi vuonna eläkkeelle. Nyt teen satunnaisia, kivoja hommia. Kesätyö respassa on ihanaa, asiakkaat tosi mukavia, työkaverit kivoja, paitsi se yksi päällepäsmäri...