Lue keskustelun säännöt.
Kun työt vaan vituttaa... Mitä te saatte työstä/työelämästä?
18.10.2013 |
Muuta siis kuin palkkaa?
Mä en saa kerrassaan mitään, työ vaan vie minulta kaikkea, se vie elämän, energian, positiivisuuden... Olen kuullut joidenkin tosin myös saavan työelämästä jotain.. öö... yhteenkuuluvaisuuden tunnetta työyhteisössään, jotain kunnianhimonsa täyttymistä tai mitälie itsetunnon pönkitystä? Kertokaa te.
Mä olen tehnyt monenlaista erilaista työtä, minulla on kaksi ammattiakin. En ole koskaan saanut työstä MITÄÄN, siis palkan lisäksi. Töissä on aina kurjaa ja tylsää, työpaikan ihmiset ovat minulle samantekeviä, en koe mitään mielenkiintoa alkaa tutustua heihin syvemmin (mulla on tarpeeksi ystäviä ja läheisiä ihmisiä muutenkin, työpaikalta en heitä enempää kaipaa, taidan olla hieman introvertti ihminen), ja sellainen small talk -juttelu on ihan tyhjänpäiväistä ja lähinnä vie energiaa.
En myöskään ymmärrä, miten jotkut valittavat tylsistyvänsä kotona? Että siksi on pakko käydä töissä, että saa seuraa, haasteita, tekemistä? Suuresti ihmettelen ihmisiä, jotka pidemmiltä lomilta kertovat oikein kaipaavansa takaisin töihin...?! Ovatko tällaiset ihmiset jotenkin riippuvaisempia muista ihmisistä vai eivätkö kestä omaa seuraansa? Tarvitsevatko he jonkun sanelemaan, mitä päivän aikana tulisi tehdä? Mä ainakin olen aina viihtynyt hyvin kotona, itsekseni, mulla on kyllä aina tekemistä tai mielenkiintoista pohdiskeltavaa ja virikkeitä ihan tarpeeksi. Aika kotona ei tule minulle pitkäksi.
Työelämä on minulle vain rasite. Työssäkäyminen on tylsä velvollisuus, joka vie leijonanosan siitä ajasta, jonka katsoisin voivani käyttää kotona/työelämästä vapaana paljon järkevämmin ja mielekkäämmin.
Toisaalta kadehdin kaikkia niitä, jotka viihtyvät töissään, työssäkäynti kodin ulkopuolella kun nyky-yhteiskunnassa on niin "itsestäänselvyys", että lähestulkoon ollakseen hyväksytty ihmisten silmissä, pitää käydä palkkatyössä kodin ulkopuolella. Työ määrittelee ihmisen ja ihmisarvon.
Mielelläni minäkin viihtyisin töissä, olisi ihanaa aamuisin lähteä ihan mielellään töihin, eikä niin, että joka ikinen aamu vaan armottomasti ketuttaisi ja ahdistaisi, ja että aina oottaisi vaan viikonloppua. Ja sitten viikonloppuisin jo lauantai-iltana alkaisi vitutus siitä, että ylihuomenna taas uusi työviikko edessä. Ja sitten kun vielä työaikanani viihtyisin, enkä vaan katsoisi kyllästyneenä kelloa ja laskisi minuutteja kotiinpääsyyn. Töissäkäynti on itselleni masentava ja ahdistava pakko. Tuntuu, että tuhlaan elämääni. Työt masentavat niin paljon, että en jaksa työpäivänkään jälkeen oikein "elää", kun olen vaan niin uupunut tylsästä työpäivästä, ja iltaisin seuraava aamu ahdistaa jo valmiiksi. Ja alanvaihto ei auta, olen tehnyt monella eri alalla töitä, kaikissa niissä on ollut yhtä typerää. Olen koittanut monesti yrittää asennoitua positiivisemmin ja ajatella työtä mukavana asiana, mutta ei se vaan onnistu! Mikähän valuvirhe minussa oikein on?
Tuntuu että elämäni on töiden vuoksi pilalla aina muulloin, paitsi silloin kun olen kesä- tai talvilomalla!
Niin ja en ole mitenkään laiska ihminen, teen työt tunnollisesti ja olen hyvä työssäni. Olen aina tehnyt töitä (ellen ole opiskellut). Kotona ollessanikaan en todellakaan vaan makaa sohvalla ja katso telkkaria (vaikka ei kai siinäkään mitään pahaa olisi).
Mitä ulospääsyä tästä on? Lottovoitto...? Omavaraiseksi ryhtyminen? Rikasta miestä tuskin enää löydän, en ole nuori enkä kovin nättikään enää. Hoh-hoijaa...
Kommentit (210)
Niin samaa mieltä. Mäkin haluaisin löytää työn, jonka vuoksi ei tuntuisi siltä, että mun elämä menee pilalle ja en ehdi tarpeeksi viettämään aikaa perheen kanssa
tai ehkä mä löytäisinkin, jos osa-aikatyöstä maksettaisiin niin paljon, ettei saisi perheen elätettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi, joka ei myöskään nauti työstään! Mulla on täysin eri alan koulutus, kuin mitä teen työkseni ja se harmittaa. Jotenkin olen vain päätynyt nykyisiin tehtäviin, oma vika etten ole muualle lähtenyt.
Työni on alle koulutukseni ja osaamiseni ja siksi koen jonkinlaista alemmuutta ja huonommuutta, kun silti olen nykyisessä tehtävässäni. Joka aamu mietin, että jospa vaikka sanoisin itseni irti ja nauttisin vain kotirouvana olosta, edes hetken. Se nimittäin on se, mitä todella haluaisin.
En ole mitenkään erityisen urasuuntautunut ja voisin hyvin kuvitella elämäni olevan kotona lasten kanssa, kotitöiden ja ruuanlaiton parissa. En ole laiska, mutta en näe urapolkua, joka minua todella kiinnostaisi niin paljon, että haluaisin sille omistaa suuren osan elämääni. Taloudellinen tilanne kuitenkin vaatii sen, että myös minä käyn työssä, pidin siitä tai en.
Neljä vuotta uutta työpaikkaa etsineenä ja täysin loppuunpalaneena: i feel you....
Rahan lisäksi työ toimii päivähoitopaikkana, pysyypä paremmin pois pahanteosta.
Sanos muuta. Samat on fiilikset. En tunne mitään intohimoa alalleni, jolle olen päätynyt lähinnä sattumalta. Nyt olen ns. urani huipulla julkisella sektorilla johtotehtävissä ja todella kyllästynyt. Työ vie ihan liian ison palan elämästä, haluaisin voimakkaasti madaltaa tasoa ja palata suorittavan tason tehtäviin ilman esimies- ja tulosvastuuta, jotta riittäisi energiaa nauttia elämästä vapaa-ajalla eikä työ pyörisi mielessä jatkuvasti. Tuntuu vain siltä, että sitä pidettäisiin totaalisena epäonnistumisena, kaikkienhan kuuluu jatkuvasti pyrkiä vielä ylemmäs ja suhtautua intohimoisesti työhönsä. Ihmettelen myös omaa valuvikaisuuttani, kun oikeasti ei vaan kiinnosta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut nyt pari kuukautta työttömänä, perjantaina juuri kirjoitin uuden työsopimuksen ja hommat alkavat pian. Olen viihtynyt hyvin myös kotona, on ollut paljon aikaa omiin harrastuksiin, kuntoiluun ja kodinhoitoon. Olen voinut vaikka makailla sohvalla koko päivän jos huvittaa.
Pidempään tällaista en kuitenkaan jaksaisi, tarvitsen päivään rytmiä ja tekemistä. Toki voin itse luoda itselleni rytmin (ja olenkin, herään ja menen nukkumaan edelleen säännöllisen aikaisin), mutta tarvitsen ehkä ulkopuolelta jonkinlaisen potkun siihen, kaikkea on niin helppo lykätä seuraavaan päivään jos mitään pakkoa ei ole mihinkään. Töissä minua motivoi ennen kaikkea tietynlainen tunne siitä, että olen tärkeä asiantuntija, jota ihmiset kuuntelevat. Teen luovaa työtä, joten nautin myös itse työprosesseista todella paljon. Tokihan voisin kotonakin vaikka maalata tauluja, mutta suurin onnistumisen tunne minulle tulee nimenomaan siitä, että asiakas pitää työni jäljestä ja myös se, että tekeleeni tulee jollain tavalla konkreettiseen käyttöön.
Palkkakin motivoi siinä mielessä, että tähtään aina vähän suurempiin haasteisiin ja sitä kautta isompaan palkkaan. Raha yksin ei tuo tyydytystä vaan nimenomaan se arvostus, jonka ansaittuani myös palkkani nousee.
Ap:n kohdalla minua kiinnostaisi tietää, että mitä ap sitten tekee kotona? Ilmeisesti paljon kaikenlaista, kun aika ei käy kotona pitkäksi. Miksi et voisi tehdä ammatiksesi samoja asioita, joiden parissa touhuat kotona? Se on yksi keino viihtyä työssä, että tekee työkseen sitä mitä tekisi muutenkin.
Ja sille, joka viihtyisi kotona lapsien, kodinhoidon ja ruuanlaiton parissa: Miksi et olisi perhepäivähoitajana, jolloin saisit tehdä sitä mitä haluat, mutta saisit siitä vähän rahaakin vs. palkattomana kotirouvana oloon.
Moni valitsee niin, että tinkii palkasta, ja arvostaa enemmän sitä, että saa tehdä sitä työtä mistä tykkää. Jos mieleisen työn palkka ei tyydytä, niin silloin on mietinnän paikka, että onko se palkka kaikki kaiksessa ja sen arvoista, että vihaa joka aamu töihin lähemistä. Moni muu valitsee toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme mieheni kanssa maanviljelijöitä. Työssä tyydytystä tuo se, että työtä tietää tekevänsä jälkipolvien hyväksi ja aiempien sukupolvien mahdollistamana. Kun kaikki mitä teemme tilan kehittämisen hyväksi ja tilan kunnossa pitämiseksi palkitsee lapsemme sitten, kun he ovat aikuisia, niin työstä ei puutu mielekkyyttä.
Ja se varsinainen työ eli ruuan tuottaminen on niin konkreettisesti tarpeellista, että ei tarvitse itseltä kysellä, että miksi tätä työtä teen. Oman käden jälki näkyy, kun satoa korjataan. Ja se onnistumisen tunne palkitsee, kun satoa tulee hyvin tai karja kasvaa.
Itselläni on koulutus muulle alalle ja niitä töitä teen osa-aikaisesti projektiluonteisesti. Ne ovat virkistävää vaihtelua muuhun työhön. Niissä töissä tuntuu mukavalta se, kun saa tehdä sitä mitä tietää osaavansa tehdä.
Kokonaisuus taas tuo tyydytystä sitä kautta, kun teen vähän sitä sun tätä. Eli teen tilalla välillä eläinhommia, välilltä traktorihommia, välillä ruokin tai kahvitan työntekijöitä, välillä keskityn lapsiin ja välillä olen palkkatöissä. Elämä on monipuolista jo töiden kautta. Ei tarvi miettiä, että mitä harrastaisin, että saisin vaihtelua arkiseen puurtamiseen. Päinvastoin välillä toivon, että olisi vähän seesteisempää, ettei tarvitsisi joka aamu vetää eri roolivaatteet päälle.
Mä käyn töissä rahan takia. En pidä töistäni, ja inhoan sitä kun ihmiset olettavat, että kaikki käyvät mieluisessa työpaikassa ja heitä kiinnostaa ala, jolla ovat töissä. Eikä palkkakaan ole iso, mutta katto on päällä.
En ainakaan itse ole onnistunut saamaan niitä haluamiani työpaikkoja, joten tällä on vain pakko mennä. Välillä toivo herää ja käyn jonkun kurssin tai koulutuksen, jonka kuvittelen lisäävän mahdollisuuksia haluamiini töihin, mutta ei niistä ole ikinä ollut hyötyä. Muille alanvaihtajille kyllä tuntuu olevan, joten olen varmaan vain itse niin huono yksilö, etten sen takia saa niitä minulle sopivia töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen luovan alan freelance. Vaikka toimeentulo on niukkaa, epäsäännöllistä ja epävarmaa, työ on minulle elinehto. Mieheni työtilanne on samanlainen; meillä on kolme lasta.
Tässä joitakin juttuja, joita saan työstäni:
- se tuottaa minulle mielihyvää
- epävarmuudesta huolimatta olen taloudellisesti riippumaton. Tiukoista tilanteista selviäminen vahvistaa itseluottamusta
- opin uusia asioita, tutustun uusiin ihmisiin
- saan onnistumisen kokemuksia, en ehkä paljon, mutta voimakkaita
- mikään työpäivä tai työtehtävä ei ole ihan samanlainen kuin edellinen
- määrittelen itseni työn kautta, eli se on minulle identiteettikysymys. En tiedä onko se puhtaasti positiivinen asia, mutta fakta minun elämässäni. Ainakaan en ole pelkästään vaimo ja äiti
- pystyn hallitsemaan omaa aikaani. Välillä teen työtä vuorotta, välillä on paljon vapaa-aikaa, jolloin saan omistautua perheelleni, tavata ystäviäni, miettiä mitä ihmeellisempiä juttuja, lukea ...
Muitakin on, mutta nyt kutsuvat muut hommat ...
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 17:34"]
Ap:n kohdalla minua kiinnostaisi tietää, että mitä ap sitten tekee kotona? Ilmeisesti paljon kaikenlaista, kun aika ei käy kotona pitkäksi. Miksi et voisi tehdä ammatiksesi samoja asioita, joiden parissa touhuat kotona? Se on yksi keino viihtyä työssä, että tekee työkseen sitä mitä tekisi muutenkin.
[/quote]
Ai mitä teen kotona, no, tässä jotakin esimerkkinä: teen kotitöitä, pidän kodin hyvin siistinä, nautin puunaamisesta ja siivoamisesta. Sitten teen paljon erilaisia käsitöitä; ompelen, neulon, teen ristipistotöitä, huovutan, virkkaan, askartelen, maalaan... leipomisesta pidän myös, sekä ruoanlaitosta.
Luen paljon, enkä siis pelkästään hömppäkirjallisuutta (itseasiassa aika vähän sellaista) vaan olen kiinnostunut noin yleensä historiasta, luonnosta, kulttuureista, tähtitieteestäkin... etsin tietoa näistä myös internetistä ja katson aiheesiin liittyviä dokumentteja. Etäopistojen yms. kursseja olen suorittanut myös.
Liikuntaa harrastan myös, patikoin metsäreittejä, käyn lenkillä, uimassa. Tapaan ystäviäni.
Eipä näistä mikään leiville lyö... ja jos nyt joku ehdottaa että "myy käsitöitä" niin joopa, sillähän sitä itsensä elättääkin.. käsitöistä on jo nyt ylitarjontaa, eikä kukaan kuitenkaan ole valmis maksamaan käsitöistä sitä, mikä siitä kuuluisi saada. Usein jo pelkkien aineiden hinta tuntuu monien mielestä liialta! (esim. eräs tuttu pyysi minua neulomaan hänelle tietynlaisen neuleen, sanoi että maksaa kyllä myös, mutta sitten kun kerroin hänelle paljonko pelkät langat maksaisivat, ei meinannut uskoa!)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän työstäni paljon, vain palkkapäivänä ottaa päähän. Aamulla lähden mielelläni töihin, ei oikeasti harmita yhtään. Olen vaihtanut alaa ja aikaisemmin olin aina huonolla tuulella, koska vihasin työtäni. Autan työssäni ihmisiä, saan asiakkailta kiitosta ja koen tekeväni tärkeää työtä. Jos työni päämäärä olisi tehdä lisää rahaa osakkeenomistajille ja pomolleni, niin varmaan ajattelisin samoin kuin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas kurjan kuuloista. Te työtänne inhoavat olette varmasti päätyneet väärälle alalle. Onko alanvaihto täysin poissuljettu?
Minä tykkään työstäni, ja useimpina päivinä on mukavaa lähteä töihin. Työni on aika joustavaa ja matkustan paljon ja kotikaupungissa ollessa teen töitä paljon myös kotoa. Eniten pidän onnistumisen tunteesta - siitä, että hallitsen suuria kokonaisuuksia ja hanskaan aika vaikeitakin asioita ja tilanteita. Valmistuneet projektit tuottavat tyydytystä ja pyrin siihen, että minua arvostetaan alani ammattilaisena. Ilman työtä olisin ihan tuuliajolla, enkä saisi aikaani kulumaan. Kotona on kiva olla ehkä yksi tai kaksi päivää vapaalla, mutta sen jälkeen tylsistyn ja alan kaivata enemmän haasteita.
Minä teen työtä, jotta voin maksaa asuntolainaa, ruokaa ja laskut sekä pari ulkomaanreissua vuodessa perheellemme. Säästän pahan päivän varalle. Myös lasta varten säästän, jotta hänellä olisi helpompaa sitten kun muuttaa pois kotoa opiskelemaan. Ei työstä välttämättä tarvitse niin hirveästi nauttia joka päivä, kunhan siellä viihtyy edes kohtalaisesti ja saa tarpeeksi palkkaa.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 20:11"]
Ei työstä välttämättä tarvitse niin hirveästi nauttia joka päivä, kunhan siellä viihtyy edes kohtalaisesti ja saa tarpeeksi palkkaa.
[/quote]
Niinpä, voi kun viihtyisi edes kohtalaisesti...! Se olisi jo todella huima parannus tähän nykyiseen tilanteeseen. Nytkin on suoraan sanottuna *ituttanut ja ahdistanut koko päivän, kun tiedän että huomenna on taas maanantai ja viikko alussa. Vaikka tietoisesti yritän ajatella jotain muuta, ja nauttia vapaapäivästä, en silti pysty unohtamaan työviikon alkamista kuin pieniksi hetkiksi, muuten *ituttaa niin että ahdistaa ajoittain oikein fyysisesti. Toisinaan jopa jo mietin, alkaako mielenterveyteni pettää, toivottavasti ei kuitenkaan, ajatus on pelottava!
Ja sille, joka kyseli, etteikö olisi alanvaihto mahdollinen, olen siis jo vaihtanut alaa kerran. Ja tehnyt kuitenkin elämäni aikana viiden eri alan hommia. Työt ei vaan ole mua varten. Töitä olen siis aina tehnyt, mutta ikinä en ole niistä tykännyt. Hirveäähän tämä on, työelämä kuitenkin vie niin suuren osan ajasta, eli aika suuri osa elämästä on suoraan sanottuna pilalla, kun ei kodin ulkopuolella tapahtuvasta työnteosta nauti eikä edes osaa kunnolla "sietää" sitä.
ap
Ihana kuulla että en ole ainut kuka ajattelee juuri niin kuin ap!
Mulla ahdistus taas iltaa kohti on noussut niin kovaksi, että viivyttelen nukkumaan käymistä jolloin huominen tulee hitaammin!
Olen myös tehnyt hyvin erilaisia töitä monenlaisissa firmoissa ja koskaan en ole voinut rehellisesti sanoa viihtyväni. Nyt olen alkanut tutkiskella itseäni ja huomannut, että minun pitäisi saada tehdä itsenäistä ja vapaata työtä. Unelma olisi työ jota tekisin kotona. Saisin tehdä asiat juuri niinkuin haluan.
Tämän hetkisessä työssä jokainen kahvitauon (tosin ilman kahvia, koska työpaikalla ei ole kahvinkeitintä!) minuuttikin kytätään, kemiat eivät kohtaa ja systeemi ei oikein toimi.
Mikä on se työ jota voisin tehdä kotona??
Tiedän tunteen. Olen näyttelijä ja rakastan työtäni, se on suurin intohimoni ja keino toteuttaa itseäni, terapeuttistakin jopa. Ennen teatteriin siirtymistä keräsin kuitenkin rohkeutta vuosia ja hukkasin elämästäni ihan liikaa koulunkäyntiavustajana. Joka aamu heräsin aivan käsittämättömään ahdistukseen, joka muuttui aamun edetessä rankkaan vitutukseen ja lopulta töissä vain välinpitämättömyyteen ja kellon tuijotteluun. Työ oli fyysisesti helppoa, mutta erityisluokalla henkisesti todella raskasta. Lapset olivat käytännössä kuin apinalauma, joita en ymmärtänyt ja joihin en saanut mitään otetta. Opettajakin oli välinpitämätön ja vittuuntunut lähes koko ajan ja muu henkilökunta juorusi jatkuvasti kaikista seläntakana, sekä opettajista että oppilaista. Huoh, meinasi kyllä pää hajota ja ahdisti hukata jatkuvasti aikaa kyseisessä paikassa. Onneksi lopulta uskalsin muuttaa elämäni suunnan, se oli elämäni paras päätös.
Suurin osa töistä on tylsää ja aika p***aa. Harva nauttii töistään, suurin osa tekee sitä vain rahan vuoksi.
Kaksi tykkäystä mutta ei yhtään kommenttia.. useimmat siis onnekseen viihtyvät työssään? Hieno homma.
ap