Lue keskustelun säännöt.
KURITON 4V, MITÄ TEHDÄ?
15.10.2008 |
Nyt on kasvatusongelma! 4v tyttö terrorisoi koko perhettä käytöksellään. Kiukuttelee minkä ehtii, joka asiasta kehittää riidan pikkusisaren kanssa. On ennen ollut ns. helppo lapsi kasvatuksen suhteen (kuuliainen ja uskonut kieltoja) ja nyt ei tehoa mikään. Ei puhe, jäähy, huomiotta jättäminen, ei mikään. En haluaisi käyttää fyysisiä kurituskeinoja, mutta tukkapöllyt on nyt aloitettu ja poden huonoa omaa tuntoa niistä. En vain yksinkertaisesti saa raivokohtauksia loppumaan. Ne alkavat ihan mistä vaan (yleensä siitä, kun muut eivät "tottele" häntä), enkä saa niitä loppumaan, jollen jotenkin "säikytä" häntä. Siis esim. tukkapöllylä. En haluaisi olla vanhempi, jota uskotaan vain kivun ja ruumiillisen kurituksen pelossa, mutta siihen on nyt parin kuukauden sisään ajauduttu. Lisäksi myönnän viime aikoina henkisesti alistaneeni häntä esim. vertaamalla reippaaseen pikkusisareen ja latistamalla hänet niin. Alistun siis lapsen tasolle kiukuttelemaan, kun ei enää muu auta ja pinna napsahtaa. Olen siis todella neuvoton!
Kuuluuko tähän ikään joku uhma, vai missä mättää? Lapset on kotihoidossa, mutta käymme kyllä ulkona joka päivä ja harrastuksissa useana päivänä viikossa.
Kommentit (80)
ap kuulostaa järkevältä ja ihan fiksusti yrittää oikeita asioita, sitä tukkapöllyä lukuunottamatta. Ehkä sen lapsen temperamentti vaoin on sellainen, että noita tulee.
Oma 4v saa välillä raivareita hänkin, yleensä kyllä siitä, kun vanhemmat ei anna periksi. Poika on huono siirtymissä ja aina ei vain voi odottaa sitä vaatteiden pukemista (motivointia, tarroja, pukeutumisrataa jne jne on kokeiltu) ja kun sitten tehdään väkisin, palaa hihat. Toinen kiukkutyyppi on se, kun ei saa mennä ensimmäisenä (aina ei edes ilmoita halustaan voittaa tms, vaan alkaa raivota jo tapahtuneesta) tai jotain muuta menee lapsen mielestä väärin ("ei saa olla sininen se auto, joka tuli vastaan"). Noissa aika auttaa ja nykyisin menevät nopeasti ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fyysistä kuritusta emme käytä, mutta sanallista kylläkin.
Eli ette tukista, lyö, tms. Ja näinhän kuuluu ollakin.
Mutta mitä tarkoittaa tuo sanallinen kuritus? Toivon, että se ei tarkoita sitä, että kun lapsenne kiroilee ja potkii, niin te keskustelette asiasta ja sitten se on selvä.
Kun teillä on sanojesi mukaan toinen lauhkeampi ja toinen tulisieluinen poika, niin samat kasvatuskäytännöt eivät toimi molemmille. Isompi voi olla sen luonteinen, että uskoo ihan sillä, että hänelle sanoo, ettei noin saa tehdä, ja sitten hän muistaa sen. Mutta tuo teidän 4-vuotias ei kuulosta siltä, että sanomisella olisi häneen juurikaan vaikutusta, vaan hän tarvitsee jotain enemmän. Etujen menettäminen, jäähy, tms. konkreettiset rangaistukset ovat varmasti paikallaan, sillä kuvailemasi käytös on saatava kitkettyä ennen kuin siitä tulee tapa.
Mun täytyy sanoa että kenellä IHAN OIKEESTI on aikaa/kärsivällisyyttä palautella lastaan useita KYMMENIÄ kertoja jäähylle?? Meillä ainakin on muitakin ihmisiä tässä talossa kuin 4v uhmakas. Rajojen laittaminen on jokaisessa perheessä erilaista, mutta jos sinulla on KÄYTÄNNÖN neuvoja, anna tulla!!
Totta kait kasvatusvastuu on hoidettava vaikka on väsynyt. Et vain tunnu tajuavan sitä asiaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Väsynyt lapsi ja väsynyt aikuinen = usein epäjohdonmukainen kasvatus. Valitettavasti. Joskus jaksaa paremmin, joskus huonommin.
Kun kerran täällä kovasti tykkäät olla meitä muita ylempänä kasvatustaitojesi kanssa, voisitko kertoa käytännöllisiä neuvoja ja lopettaa sen muiden solvaamisen??
Kyllä minä olen lapseni palauttanut jäähylle jopa useita satoja kertoja, eikä mun kärsivällisyys ollut vielä edes kovin tiukalla. Vähän jano ja kuuma kyllä alkoi tulla, mutta vähensin vaatetta ja kävin pikaisesti juomassa.
Jos tuo tekee minusta kasvatusgurun, niin ei siihen paljon vaadita.
Ja meilläkin talossa on muita, myös isä, joka voi pitää huolta muista silloin, kun käyn tahtojen taistoa meidän 4-vuotiaan kanssa.
Ja tajuan hyvinkin sen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mulle se tarkoittaa sitä, että jos 4-vuotias saa riehua ja esim. purra muita, niin siitä seuraa itkua, mun kiristymistä ja melkoisen kaaosmaista tilannetta. Siksi haluan kitkeä tuollaiset pahat tavat pois, sillä, kuten sanot, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Ja totta kai jokainen on välillä väsynyt. Siksi on tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta ja järjestää esim. työnsä niin, ettei työlle joudu antamaan koko sieluaan, vaan niille lapsillekin jää riittävästi. Ja kun oikein väsyttää, niin voi mennä siitä mistä aita on matalin. Meillä esim. lapset saavat katsoa telkkaria, jos tunnen itseni puolikuolleeksi.
Sinun tilanteestasi en tiedä juuri mitään, joten huono siinä on keksiä käytännön neuvoja. Vedä rajat ja pidä niistä kiinni. Siinä se.
Mietin vain miksi olet niin väsynyt töiden jälkeen? Mitä työtä teet ja miten pitkää päivää? Miksi lapset ovat väsyneitä hoitopäivän jälkeen? Onko teidän kodissa selvät säännöt siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä? Jaksatko itse pitää kiinni sääntöjen noudattamisesta? Jos et, niin miksi?
62
v'ähän "epäsopivaa" nimitystä käytin tuolle sanalliselle kuritukselle.
Eli tarkoitin lähinnä, että poikaa torutaan, hänelle kerrotaan mikä on soveliasta ja mikä ei. Vaadimme pyytämään anteeksi, korjaamaan jälkensä (mikäli on heittänyt/sotkenut jotakin/tms.), ja keskustelemme asiasta.
Tuo on varmaan totta, että samat käytännöt eivät toimi molemmille.
Isompi on hyvin eriluonteinen, ollut aina.
On kiltti ja kuuliainen, rauhallinen ja miettivä, harkitsee tekonsa, ja on selkeästi rauhallisempi tapaus.
Pienempi on paljon energisempi, temperamenttisempi, rohkeampi kokeilemaan rajojaan.
Ja kyllä, keinoina ovat myös tuo "etuisuuksien" menettäminen, olipa se sitten namipäivän nami, pleikkarilla pelaaminen, tai jokin muu pojalle mieluinen juttu, jotta tuntee rankaisun.
Osaa kyllä olla tosi herttainen ja kilttikin, mutta ei aina, vaan kukapa meistä aina olisikaan kiltti ;)
Mielenkiintoinen aihe, voisin kirjoittaa pidemmästikin, mutta vauva itkee, joten on mentävä.
Jatkakaa keskustelua, palaan joskus lukemaan pinoa.
Fyysistä kuritusta emme käytä, mutta sanallista kylläkin.
Eli ette tukista, lyö, tms. Ja näinhän kuuluu ollakin.
Mutta mitä tarkoittaa tuo sanallinen kuritus? Toivon, että se ei tarkoita sitä, että kun lapsenne kiroilee ja potkii, niin te keskustelette asiasta ja sitten se on selvä.
Kun teillä on sanojesi mukaan toinen lauhkeampi ja toinen tulisieluinen poika, niin samat kasvatuskäytännöt eivät toimi molemmille. Isompi voi olla sen luonteinen, että uskoo ihan sillä, että hänelle sanoo, ettei noin saa tehdä, ja sitten hän muistaa sen. Mutta tuo teidän 4-vuotias ei kuulosta siltä, että sanomisella olisi häneen juurikaan vaikutusta, vaan hän tarvitsee jotain enemmän. Etujen menettäminen, jäähy, tms. konkreettiset rangaistukset ovat varmasti paikallaan, sillä kuvailemasi käytös on saatava kitkettyä ennen kuin siitä tulee tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun huomaa, että toisten "tempperamenttiset" lapset ovat kaukana tempperamenttisesta. Kyllähän jokaisella normaalilla lapsella on uhmaa ja kokeillaan omia rajoja, mutta ei se lapsesta vielä tee tempperamenttista! AP:n tapauksessa kyseessä on todellakin ilmeisesti tempperamenttinen tapaus.
Meillä ainakin pienempien kiusaaminen, tavaroiden heittely, huutaminen, riehuminen, pureminen, hakkaaminen on tauotonta. Kuvitelkaa, että ette voisi edes vessassa käydä ottamatta pienenmpää mukaanne turvaan tempperamenttiselta isommalta. Tämä se on raskasta ja välillä tuntuu, että tulee hulluksi. Toivoisin, että olisin voinut kasvattaa tämän lapsen vanhojen lakien aikana ja vaikka sitten pelottelemalla saada kuriin. Nyt tuohon lapseen ei saa mitään otetta, sillä mitkään lahjonnat,kiristykset, jäähyt ym eivät todellakaan tehoa meidän 3v poikaan.
Joskus toivoisin, että nämä "minulla on niin tempperamenttinen lapsi" äidit tulisivat katsomaan tätä meidän arkea ja katsoisivat sitten asiaa uudestaan. Nauttikaa normaaleista lapsistanne ja satunnaisista kiukutteluista ja kädenväännöistä. En toivo kenellekkään sellaista lasta kun mikä minulla tuolla huoneessa tälläkin hetkellä heittelee tavaroita. sillä ei kukaan tälaisesta elämästä näillä nyky lainsäädännöillä tervejärkisenä tästä elämästä selviä :(
Meilläkin on kaksi hyvin erilaista poikaa. Isompi on sellainen kovapintainen, jolle voi vaikka huutaa, eikä hän hätkähdä yhtään, vaan huutaa reippaasti takaisin. Pienempi taas on herkkänahkainen, jolle ei voi edes puhua yhtään lujemmin, tai lapsi alkaa itkemään.
Tälle pienemmälle herkälle riittää, että kertoo, ettei noin saa tehdä, ja sitten hän sanoo, että selvä,äiti, ja jatkaa leikkiä kiltisti. Kun isompi on aina ollut ihan toista maata, kaikki sanomiset hiljaisella tai kovalla äänellä on kaikuneet kuuroille korville, ja minä olen juossut pojan perässä siitä lähtien kun oppi kävelemään. Mitään sanomista tää ei oo uskonut, ja kaikesta pahanteosta on aina pitänyt itse hakea pois. Jos huusin, ettei tielle saa mennä, niin vauhti vain kiihtyi, eikä todella pysynyt pois muuten kuin kiinni pitämällä.
Kun tuon kovapäisen jälkeen pienempi kasvoi ja oppi kävelemään ja leikkimään, niin olin kyllä aivan ihmeissäni, että voiko tuollaista lasta ollakaan, jolle vaan kerrotaan miten tulee toimia ja lapsi tottelee.
Meillä kun se kovapäisempi oli ensin, niin meillä totuttiin alusta asti siihen, että aina on juostava itse perään tai käytävä itse irrottamassa lapsen käsi toisen tukasta. Sitten meille oli helppo toinen lapsi oli ihmetyksen aihe.
Teillä taas on lähdetty siitä esikoisen tasosta, eli että sanominen riittää. Ja nyt ymmärrän hyvin, että vanhemmilla voi olla vaikea sopeutua siihen, että toinen lapsi vaatiikin jotain muuta kuin vain sanomisen. Aivan kuin minäkin meinaan vielä joskus sanoa pienemmälle liian lujasti, kun en tahdo muistaa, että uskoo se vähemmälläkin.
Kun lapset ovat luonteeltaan kovasti erilaisia, niin se vaatii vanhemmilta aikamoista tasapainoilut. Kun meillä ainakin isompi sitten odottaa, että pienempikin joutuisi yhtä usein jäähylle kuin hän, mutta eihän se joudu, kun se uskoo vähemmälläkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri edellisen raivokohtauksen jälkeen tulin lukemaan muiden kokemuksia 4-vuotiaasta. Ap:n kokemukset kuulostavat erittäin tutuilta. Välillä tilanne on parempi, mutta tänään taas lapsi on ollut ihan mahdoton. Vastauksista kyllä näkee, ketkä ovat kokeneet samanlaisen uhman, kuin meidän tyttärellä. Olen välillä hyvin neuvoton ja häpeissäni omasta käytöksestä. Meillä on kaksi pienempää lasta, jotka joutuvat kuuntelemaan esikoisen raivoamista.
Täytyy kai oppia hyväksymään lapsen temperamenttisuus ja opetella siihen tehoavat keinot. Toiset lapset vaan taitavat olla haastavampia kuin toiset. Joitain neuvoja sain jo tästä keskutelusta. Täytyy kokeilla joitain jippoja. Voimia kaikille kohtalotovereille.
olette saaneet aikaiseksi! Hirvittävästi olen saanut vinkkejä nyt tähän "parannukseen" ja myötätunnosta tietenkin voimia ja sisua rutkasti lisää! Mitä tuohon neuvolaan vielä tulee, niin voin kyllä aivan aidosti sanoa, että tästä pinosta olen saanut paljon enemmän irti kuin olisin saanut neuvolasta (terveydenhoitajamme tuntien).
Se, että tukkapöllyt EIVÄT kuulu lastenkasvatukseen, on ollut alusta asti itsestään selvää minulle. Sattumien summana (seli seli) siihen kuitenkin lipsahdin ja siinä vaiheessa ikään kuin heräsin, että tämä ei voi mennä näin. Koska siis tämä muutos on tapahtunut ihan muutamassa kuukaudessa, niin en vain jotenkin ole pysynyt "ajan hermolla". Kuuliaisesta ja reippaasta tytöstä kehkeytyy yhtäkkiä kunnon riidankylväjä ja raivoaja ja minun olisi pitänyt välittömästi osata vastata näihin tilanteisiin. Joitakin myötävaikuttaneita asioita neidin käytökseen olen ehkä keksinyt. Ovat pieniä itsessään, mutta summana vaikuttavat varmaankin tyttöön. Tätä kautta luulen, että ratkaisu alkaa meille löytyä. Ainakin toivon niin.
Jatkakaa ihmeessä vielä keskustelua. Poimin edelleen vinkkejä vastaisuuden varalle ja niin tekevät varmasti muutkin :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otetaan esimerkkinä vaikka se, että isompi ottaa lelun pienen kädestä (kai sellaista tapahtuu kuitenkin kaikissa perheissä). Pienelle tulee paha mieli ja itku. Palautan lelun pienelle ja käsken ison pyytää anteeksi.
ap
Hyvin tuttua. Yritä saada lapsi itse palauttamaan tavara pienemmälle, nyt kun otat hänen kädestä, niin näytät mallia että toisen kädestä saa riistää joka on ristiriidassa sun puheen kanssa. Rauhallisella kohteliaalla määrätietoisella äänellä pyydät isompaa palauttamaan tavaran pienemmällä. Jos ei vaikutusta niin toistat asian ja kolmanteen tosistoon lisäät uhkauksen jäähystä jos ei sana vaikuta ja lasket vaikka kolmeen jonka aikana on tavara annettava. Jos ei sittenkään anna niin viedään jäähylle 4min.
Tämä toimii meillä.
kaikki keinot eivät todellakaan toimi kaikissa perheissä. Jäähy voi jossain perheessä olla niin työläs toteuttaa (esim. usean tunnin ajan kannetaan lasta takas jäähypenkille) että siihen ei kannata jumiutua. Muitakin keinoja on. Miksi tehdä asiat työläimmän kautta ihan tahallaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan normaalilta 4-5-vuotiaalta. Eikös se pahin uhmaikä ole noilla kieppeillä. Myös meiltä löytyy entinen kullannuppu, joka viimeisen puolen vuoden sisällä on osoittautunut välillä aivan mahdottomaksi. Ikää hänellä on 4 vuotta ja 10 kuukautta. Välillä on vaikea olla provosoitumatta ja vajoamatta itsekin lapsen tasolle. Se on kuitenkin juuri kaiken a ja o. Uskon, että kun itse pysyy rauhallisena, lapsikaan ei ole niin hysteerinen. Pahimpina hetkinä ei voi muuta, kuin antaa lapsen raivota itsensä uuvuksiin. Ei siinä mikään sovittelu auta. Väkivalta ja huutaminen vielä vähemmän. Onneksi tuollaisia hetkiä on enää harvoin.
Jäähy ei ole sellainen, että siellä saa tehdä mitä haluaa.
Jäähyllä on oltava hiljaa ja kunnolla. Joka tavaran heittelystä aika alkaa uudestaan. Reilu 4 v ymmärtää jo tämän. Munakellosta aika katsotaan. Joo, kyllä 20 min on ihan liian pitkä kerralla, mutta tokihan aluksi 30 minuuttiakin voi kertyä jos ei älyä alussa olla hiljaa jäähyllä.
kaikki keinot eivät todellakaan toimi kaikissa perheissä. Jäähy voi jossain perheessä olla niin työläs toteuttaa (esim. usean tunnin ajan kannetaan lasta takas jäähypenkille) että siihen ei kannata jumiutua. Muitakin keinoja on. Miksi tehdä asiat työläimmän kautta ihan tahallaan?
Ja yllyttää lasta uhmaamaan
73: Kirjoitin, että "Palautan lelun pienemmälle", mikä ei tietysti tarkoita sitä, että tempaisisin sen heti isomman kädestä pois. Tietystikin ensin yritän sanallisesti saada isomman palauttamaan lelun takaisin sille, jolle se kuuluu. Monesti tilanne ratkeaa ihan pelkästään sillä. Mutta nyt kyse onkin niistä kerroista, kun isompi ihan uhmaamalla ja voisko sanoa ilkeyttään ottaa lelun, eikä palauta. Ja niissä tapauksissa, kun selitys, pyyntö ja varoitus rangaistuksesta eivät tehoa, otan&palautan lelun ja toteutan rangaistuksen. Ja näin ollen todellakin teen juuri kuten kiellän. Mutta miten muutenkaan? En ole oikein keksinyt. Annanko viedä lelun mukana vaikka sinne jäähylle sitten? Se taas ei kuullosta pienemmän osalta kovin reilulta. Miten te muut hoidatte tuollaisen? Saako kädestä napatun lelun ottaa pois, jos käskyt eivät tehoa? Tämä on taas sellainen asia, jota en ole saanut tuon pidemmälle pohdittua. Samoin kuin olen sen jäähylle _jättämisen_ pitänyt itsestään selvyytenä. Siis ettei jäähylle jäädä seuraksi.
Noihin olisi vielä mukava kuulla muiden toimintatapoja.
ap
Jäähy ei ole sellainen, että siellä saa tehdä mitä haluaa.
Jäähyllä on oltava hiljaa ja kunnolla. Joka tavaran heittelystä aika alkaa uudestaan. Reilu 4 v ymmärtää jo tämän. Munakellosta aika katsotaan. Joo, kyllä 20 min on ihan liian pitkä kerralla, mutta tokihan aluksi 30 minuuttiakin voi kertyä jos ei älyä alussa olla hiljaa jäähyllä.
Siis tokikaan meillä ei jätetä suoriltaan noin pitkäksi aikaa jäähylle. Vaan välillä (suunnilleen tuon 4 min välein) käyn kysymässä, että onko kiukku laantunut, vaikka kuulisinkin ettei ole ja kertaan miksi on sinne joutunut. Olin ajatellut, että jos 4 min jäähyn jälkeen meno on yhtä railakasta, ei jäähystä ole ollut apua. Erään täältä saadun vinkin avustuksella aion nyt seuraavan kerran ottaa hänet väkisin syliin noissa väliaikatilanteissa ja yrittää saada myös jäähyraivon aikana kontaktin paremmin.
ap
Otti vauhtia ja hyökkäsi hampaat irvessä lyömään, sylkemään, potkimaan, puremaan...Jouduin istumaan välillä hänen päällään että sain homman poikki kun sylissä väkisin pidettäessä pääsi joskus puremaan käsivarsiini ikävästi. Olin ihan hukassa tuon kanssa ja ajattelin etten osaa varmasti tehdä oikein. Kuitenkin ehkä muutaman viikon päästä tilanne rauhoittui. Raivareita tulee mutta nyt on keksinyt sen että voi painella makuuhuoneeseen ja raivota siellä rauhassa(inhoaa kiinni pitämistä). Sitten kun on rauhoittunut niin siivotaan jäljet jos on mennessään huitassut tuoleja nurin tms. Pitää toki olla johdonmukainen ja jämäkkä mutta mun mielestä pahin menee ohi ihan ajan kanssa.
Yks juttu mitä huomasin oli se että kun itseltäni meni käämit niin se taisi olla tavallaan palkinto tytölle. Parhaiten lopulta toimi kun itse olin "välinpitämätön" ja kun löi niin nappasin vaan ranteista kiinni. Siis toki sanoin ettei saa lyödä yms. mutta vähän siihen tyyliin että hohhoijjaa äläs nyt kärpänen siinä heiluttele raajojas...
Joka päivä meillä kokeillaan rajoja ja uhkaillaan tai neuvotellaan asioista edelleen. Hampaidenpesu, nukkumaan meneminen, pukemiset, syömiset yms. on edelleenkin vähän sellaista valtataistelua. Mutta ei sellaista hullua että huudetaan täysin palkein ja riidellään...
hyvin tutulta kuulostaa tyttärenne käytös.
Meillä 4,5 v poika, joka todella omaehtoinen, itsepäinen, energinen.
Valtaosin aivan ihanan ihastuttavakin persoona, kun sille päälle sattuu.
Mutta uhmaa ja mustasukkaisuuttakin on ilmassa, paljon.
Meille syntyi 4 vkoa sitten vauva, ja tuon 4 v:n käytös on vaan pahentunut sen jälkeen.
Osittain sen ymmärränkin, hakee huomiota, näyttää niitä kielteisiäkin tunteita, potee mustasukkaisuutta paikkansa menettämisestä, mutta jotakin rajaakin voisi käytöksellä olla.
Kiroilee, nimittelee, haukkuu, potkii, puree, ei tottele, lista on loputon :/
Fyysistä kuritusta emme käytä, mutta sanallista kylläkin.
Ollaan yritetty hyvin sujuneissa tilanteissa kehua kuinka etevä ja ihana on, ja jättää huomioimatta huonosti käyttäytyessään, mutta mikään ei tunnu tehoavan tuohon :(
Meillä myös 6 v poika, joka on kiltteyden perikuva.
Aivan eriluontoisia ovat nuo veljekset, ja toisekseen hyväkin niin, ovathan omia persoonia omine piirteineen :)
Mutta tuo 4 v on kyllä asettanut meille vanhemmille melkoiset haasteet vanhemmuuteen :/
Harmaita hiuksia taitaa isukilla ja äidillä olla ennenaikaisesti ;)
Lohduttavaa sikäli, että muistakin perheistä löytyy näitä "tulisieluisia" lapsia.
Ja juu, kotihoidossa meidän 4 v myös, vauvan ja äidin kanssa (omasta toiveestaan, ei viihtynyt päiväkodissa, enkä koe tarpeelliseksi viedä vastentahtoaan, kun olen äitiyslomalla kotona)
Tsemppiä ja pitkää pinnaa!