KURITON 4V, MITÄ TEHDÄ?

Ei pitäisi tuijottaa vain seurauksiin (lapsen muuttuneeseen käytökseen), vaan tulisi etsiä syitä siihen, että lapsi on sellainen kuin on. Uhmaiällä kuittaaminen ei asiaa auta, sillä kysymys jää silti: miten osaatte käsitellä uhmaikäistä? Jokainen lapsi on temperamentiltaan erilainen, mutta ratkaisevaa on se miten vanhemmat osaavat käsitellä tietyntyyppistä temperamenttia. Vanhemmat voivat helpottaa lapsen haastavaa luonnetta - tai tehdä siitä tiedostamattaan huomattavasti hankalamman.



Ap, luulen että sisimmissäsi tiedät mistä kiikastaa. Silloin kun lapsi muuttuu kiusantekijäksi ja rankaisuyritykset saavat hänet entistäkin vallattomaksi, on ilmiselvää että vuorovaikutuksessanne olisi korjaamisen varaa. Kun olette aikanne kokeilleet keinoja jotka eivät toimi, on syytäkin miettiä, pitäisikö jotain tehdä toisin. Krjoitit: " Lisäksi myönnän viime aikoina henkisesti alistaneeni häntä esim. vertaamalla reippaaseen pikkusisareen ja latistamalla hänet niin. Alistun siis lapsen tasolle kiukuttelemaan, kun ei enää muu auta ja pinna napsahtaa. Olen siis todella neuvoton!" Juuri tässä on ongelman ydin!! Ensinnäkin, vertaaminen ei ole tarpeen. Toiseksi, ja mikä tärkeintä: lapsi tarvitsee kipeästi sinulta jotain, mutta ei osaa ilmaista sitä miellyttävällä tavalla - vaikutus on päinvastainen kuin mitä lapsi oikeasti kaipaisi ja noidankehä on valmis. Sen sijaan että yrittäisit nähdä 4-vuotiaan sisimpään, että jokin häntä riistää toivottomasti sydämestä, menetätkin hermosi häneen. Lapsi ei välttämättä tiedosta ja tunnusta edes itselleen motiivejaan hakea huomiota huonolla tavalla, mutta sehän on ilmiselvää. Ehkä auttaisi, jos pyrkisit näkemään tilanteita kokonaisuudessaan ja ymmärtämään niiden taustoja? Kun lapsi riehuu, hän vain ilmaisee omaa pettymystään ja juuri siihen kannattaisi keskittyä. Ei lapsen kanssa tarvitse analysoida hänen tunteitaan syvällisesti, mutta varmasti rakkauden läsnäolo jokaisena hetkenä tehoaa paremmin kuin pelkällä vihalla vastaaminen.

...mutta ehkä 20:n kannattaa ymmärtää, että lapsia on erilaisia. Jos teillä on vähemmän temperamentikkaat lapset, niin muunkinlaisia lapsia on olemassa.

Nimittäin, jos sinun alle 5-vuotiaat lapset eivät ikinä saa kunnon raivareita misään, niin on sekin mielestäni omituista. Mainitsemasi "puhe" ei todellakaan tehoa tietyissä tilanteissa varsin suuren osaan lapsista...ihan vain tiedoksi.

Ja tämä nyt ei liity mitenkään ap:n toimintaan, jossa tukistaminen on ehdottoman tuomittavaa.

Selvästikin SULLA on hukassa 4- vuotiaan käytös.

Itselläni on 2 alle 5- vuotiasta eläväistä poikaa eikä meno ole tollasta. Ihan vaan siksi ehkä että jos lasta harmittaa, siitä puhutaan.

Koskaan en ole pitänyt lasta 20 minsaa jäähyllä. Enkä uhannut PÄIVIEN päässä olevan kivan jutun peruuntumisella. Ootko ajatellu että ton ikänen lapsi ei edes tiedä mitään koko viikonpäiväjärjestyksestä?

Jos et ole provo, olet ihan seinillä. Kannattais ihan ekana miettiä oma käytös, sitten puuttua lapsen käytökseen.

Kyllä lapsellakin on oikeus tunteisiin. Outo olet. Sulje kone ja mene huomioimaan lapsesi, veikkaan ettei sun lapsi "enää" nuku päiväunia...

meillä 4-vuotias poika, joskus saa kiukuttelukohtauksia, nykyisin onneksi vähentynyt.

meillä toimi kun otti lapsen syliin ja rauhallisella äänellä toisti että nyt rauhoitutaan, sitten pääsee leikkimään kun osaa olla nätisti.

rauhoituttua jutellaan että nyt sua joku asia harmittaa, mikä harmittaa, voisiko tehdä nyt näin tai kohta on sinun vuorosi saada se lelu tmv.. kun lapsi on ymmärtänyt miksi ei saa käyttäytyä kuin käyttäytyi ja kun on saanut sylissä rauhoittua ja sovittu yhdessä miten jatketaan niin on pystynyt jatkamaan leikkiä hyvillä mielin. tietenkin joutuu pyytämään anteeksi kun jotain "pahaa" on tehnyt ja jos sotkenut jotain niin siivoaa sotkut tai yhdessä siivotaan.

jäähyt ei meillä paljoa tehonnut, minuutti per ikävuosi. vaan kun sylissä rauhoittui ja sitten juttelut päälle, on meillä paras tapa. joskus rauhoittumiseen menee kauemmin joskus vähemmän aikaa.

tarrataulu on käytössä myös ja jokaisena pävänä kun ei kauheita raivokohtauksia tule niin saa tarran.

joskus on kyllä palanut pinna täälläkin, tukasta en ole ottanut kiinni mutta kaiketikin yhtäpaha: on tullut huudettua jos tehnyt jotain tosi tyhmää esim.satuttanut sisarusta.

mutta kun pysyy itse rauhallisena niin selviää asiat paremmin.



myös ikä vaikuttaa tähän, on juuri parhaassa iässä kokeilemassa rajojaan ja etsimässä paikkaansa perheessä. ja joskus kun jaksaa ajatella niin sehän on hyvä asia että lapsella on omaa tahtoa. :) yleensä se kyllä unohtuu kun lapsi saa jonkun idean joka on hänen omasta mielestään mukava asia mutta vanhemman mielestä ihan hirveää.

vaikka olen sitä mieltä ettei ruumiillinen kurittaminen eikä edes huutaminen ole tarpeen lapsen kasvattamisessa.

Mitä teet jos lapsi kirkuu, potkii, sätkii ja heittää kaiken mikä eteen osuu ja tätä kestää puoli tuntia tai tunnin?

Yrität rauhallisesti jutella asiasta lapsen kanssa vai?

Harmittaminen ja todellinen uhma/ raivokohtaus ovat eri asioita. Harmiintuneen lapsen kanssa voikin keskustella, uhman vallassa olevan kanssa ei.

Onko sinun lapsillasi oikeus tunteisiisi?

Selvästikin SULLA on hukassa 4- vuotiaan käytös.

Itselläni on 2 alle 5- vuotiasta eläväistä poikaa eikä meno ole tollasta. Ihan vaan siksi ehkä että jos lasta harmittaa, siitä puhutaan.

Koskaan en ole pitänyt lasta 20 minsaa jäähyllä. Enkä uhannut PÄIVIEN päässä olevan kivan jutun peruuntumisella. Ootko ajatellu että ton ikänen lapsi ei edes tiedä mitään koko viikonpäiväjärjestyksestä?

Jos et ole provo, olet ihan seinillä. Kannattais ihan ekana miettiä oma käytös, sitten puuttua lapsen käytökseen.

Kyllä lapsellakin on oikeus tunteisiin. Outo olet. Sulje kone ja mene huomioimaan lapsesi, veikkaan ettei sun lapsi "enää" nuku päiväunia...

Siksi täällä kyselenkin, kun en tiedä onko tämä normaalia 4-vuotiaan käytöstä. Meillä neuvolassa on joka vaivaan ohjeena allergiatestit, joten sieltä päin en apua saa.



Millaista keskustelua teillä käydään konfliktitilanteissa? Otetaan esimerkkinä vaikka se, että isompi ottaa lelun pienen kädestä (kai sellaista tapahtuu kuitenkin kaikissa perheissä). Pienelle tulee paha mieli ja itku. Palautan lelun pienelle ja käsken ison pyytää anteeksi. Tässä vaiheessa isompi raivoaa sitä, kuinka hän olisi tarvinnut juuri sen lelun ja se oli tällä joitakin aikoja sitten, jolloin se on hänen. Meillä taas ei leluja voi "varata", jos ne eivät liity leikin järjestelyyn mitenkään. Koitan selittää, että ei voi ottaa lelua toiselta. Että jos tarvii ko. lelua, niin pitää sen sitten leikeissä, eikä jätä lojumaan. Tässä vaiheessa alkaa se raivoaminen, uhoaminen jne.



Muutoin koen kyllä, että meillä keskustellaan ihan normaaliin tapaan lasten kanssa sallituista ja ei-sallituista teoista, harrastuksista, ruuan valinnasta jne. Ja perustelen tietysti myös rangaistukset ja muut lapselleni. Olisiko sinulla vinkkejä miten lisätä tätä vuorovaikutusta?



Tämä tyttö on erittäin hyvin viikonpäivistä perillä. Laskee öitä harrastuksiin jne. Meillä ei ole joka päivälle mitään "erityistä kivaa", jonka kieltämisellä voisi rankaista. Ei edes karkkipäivää. Tuota etukäteen perumista olen koittanut kahdesti ja se on johtanut entistä suurempaan kriisiin ja siksipä se keino onkin hylätty, kuten jo aiemmin sanoin.



Olet oikeassa, lapsi ei nuku enää päikkäreitä, mutta hänellä on myös isä ja harrastukset, että äiti voi välillä kysellä neuvoja sitten vaikka av:lta, kun on näinkin hukassa :( Olen aina kokenut vertaistuen parhaimmaksi neuvoksi itselleni. Ja jos et ole huomannut, kadun käytöstäni ja siksi nyt pyydän neuvoja ja apua. En siis ole tieten tahtoen tähän jamaan itseäni ja lastani ajanut. Kiitos kuitenkin sinullekin mielipiteestä ja lisää saa laittaa edelleenkin.



Ja korostan vielä sitä, että meillä riidellään aikuisten kesken ihan normaalisti ja harvakseltaan. Ei huudeta, solvata, heitellä tavaroita tai muutakaan vastaavaa ja anteeksi pyydetään.



ap

silloin puhuminen vain ärsyttää lasta entisestään: kun toinen väheksyy hänen tunteitaan leppoisasti ja kertoo miten pitäisi ajatella. Tiuka äänensävy ja lyhyt lause tehoaa ehkä pienellä todennäköisyydellä. Joka tapauksessa, tässä haetaan kuitenkin keinoja raivareiden ennaltaehkäisyyn. Miten lapsen käytökseen voi puuttua positiivisesti jo siinä vaiheessa, kun "taivaanrannalla siintää ukkospilviä"?

että muistan, kun pysähdyin neuvolasta nelivuotistarkastuksessa saamassani lipareessa kohtaan, jossa kerrottiin kutakuinkin niin, että nelivuotias ei vielä osaa käsitellä tunteitaan, joten vanhemman tulee auttaa häntä siinä puhumalla tunteet ääneen ja miettimällä syitä niihin. Että lapsi ei välttämättä tiedä itsekään, miksi on niin vihainen. Olenkin aloittanut usein juuri sillä, että ymmärrän, että tuntuu pahalta/kiukuttaa/harmittaa, kun bla-bla-blaa. Koitan aina muistaa, että ehkä nelivuotiaamme on yhtä hämmentynyt kuin itse pahoissa pms-oireissani tai raskausajan hormonien vallassa.



ap

Nro 23 kirjoitti hyvin mimmosen kasvatuksen minäkin miellän hyväksi. Ja se toimii!



Minähän kirjoitin että lapseni on ELOISIA, siis suomeksi: virtaa riittää!! :D Mutta ongelma toi loputon meno ei ole kun homma pysyy kasassa. Siinä ero?

Minulla on kaksi menevää poikaa ja se on mielestäni upea asia! Ei ole koskaan tarttenu puistossa seistä räpylät jäässä kun lapset ei liiku..



Ymmärrän että temperamenteissä on eroa: juuri 3- vuotiaamme kertasi neuvolan tarkistuksen kun kieltäyty tehtävistä. Mutta hei: elämä on.



Jos lapsen kanssa on rankkaa ja perheessä kärsitään tilanteesta niin mikä estää kysymästä neuvolasta? Sitä vartenhan ne on. Nolompaako se ap.lle sitten on kun ajattelee "mitä naapuritkin ajattelee" kuin paneutuu ongelman ratkasuun. Eipä ole semmosta saatu aikaan?



Ittellä on kasvatuksessa viimenen raja että alan lapsilleni näyttämään miten äiti osaa karjua päättömästi, käy käsiksi tai mollaa. Ne kun ei kuulu asiaan. Vaikka lapsi on 4- vuotias, itse olen miltei 30. Siinä on aika iso ero.



24: Kun kirjoitin että PUHUN lapselleni, se tarkoittaa että selvitän mikä häntä harmittaa, onko väsy tai nälkä.. Syitä on aika monia, mutta syyttäsuotta lapsi ei kiukuttele. Kyllä meilläkin lapset kiukuttelee. En tarkoita ettei niin tee: mutta siihen haetaan syy ja lasta ymmärretään ja tuetaan.



20

Saa hirveitä kohtauksia milloin mistäkin.

Ei ehdi ensimmäisenä soittamaan ovikelloa/ häviää lautapelissä/ ei saa tiettyä lelua/ takin vetoketju on jumissa tms, saa kohtauksen, kirkuu ja sätkii lattialla usemman minuutin. Uhkailee myös rikkovansa tavaroita ja joskus heittelee jotain. Ei siinä keskutelu auta, se on moneen kertaan huomattu.



En oikein ymmärrä miten näitä tilanteita voi ennakoidakaan ja yrittää sitä kautta poistaa, sillä lapsi saattaa raivostua jostain aivan mitättömästä asiasta.

Yleensä tilanteet liittyvät siihen, että lapsi on pettynyt omaan suoritukseensa tai ei saa muuten tahtoaan läpi jossain asiassa.

Ainoa tie välttää nämä kohtaukset olisi antaa lapselle periksi kaikessa, mutta se ei liene kovin suositeltavaa.



Eipä tässä auta muu kuin yrittää olla kärsivällinen. Yleensä annan lapsen raivota aikansa ja sen jälkeen vasta keskustellaan. Tämä liene normaali kehitysvaihe lapsen elämässä. 4-vuotiaat kuvittelevat olevansa jo niin isoja että osaavat ja tietävät kaiken, joten pettymykset ja omien taitojen puuttellisuus ottavat tosi koville. Meilläkin on samoista asioista puhuttu jo kuukausia, mutta edelleenkään 4-v ei ymmärrä miksei voi voittaa joka kerta kun pelaamme jotain peliä.

Kerroit tavallisen esimerkin konfliktitilanteesta, jossa isompi vie tavaran pienemmän kädestä. Ymmärrän että sellainen käytös ärsyttää aikuistakin :) Isompi lapsi kyllä tietää vallan hyvin rikkoneensa sääntöä; mitä jos muistuttaisit häntä sen noudattamisesta, ja kehoittaisit häntä palauttamaan lelun itse? Ilman mitään selityksiä, pulinat pois eikä siitä tarvitse neuvotella. Sinua ei kiinnosta, kuinka paljon hän lelua tarvitsee - se ei ole hänen käytettävissään kun toinen leikkii sillä. Hän kyllä tietää säännöt! Mutta ellei hän suostu luopumaan lelusta, mikä tosiaan neuvoksi? Saako häneltäkin sitten viedä lelun kädestä milloin vain? Onko se parempi ottaa häneltä kun ei kerran itse suostu palauttamaan? Mitä jos hänet jättäisi yksin leikkimään kun ei kerran osaa leikkiä muita kunnioittaen, veisit pienemmän toiseen huoneeseen ja tekisit hänen kanssaan vain kahdenkesken jotain niin kivaa (vaikka pompottelisit ja nostelisit ilmaan jaloillasi makaessasi sängyllä, tms) että isompi tuntisi, kuinka muutkin kannattaa ottaa huomioon? Kiinnostavampaa on kuitenkin se, miksi hän kokee tarvettaa saada juuri sen lelun joka on pienellä käytössä. Mustasukkaisuus on ymmärrettävä asia, mutta säännöt ovat sääntöjä eikä niitä tarvitse perustella joka kerta erikseen. Miten mustasukkaisuutta voisi lieventää?



Vuorovaikutustanne on mahdotonta arvioida vain kertomasi perusteella. Aiheet eivät kerro sitä miten väliltänne löytyy huumorintajua ja arvostusta. Hyvä silti, että juttelette asioista.

mustasukkaisuus ehkä helpottaisi, kun opettaisitte hänet rakastamaan pikkuista enemmän

huomaavainen, iloinen, puhelias jne jne

Ei pahempia uhmia ollut ikinä



Kunnes tuli 4.5v täyteen! Voi jestas uhman määrää! Meni meillä n 1kk ohi.



Enempää vinkkejä en osaa antaa. Hyviä vinkkejä oletkin jo saanut.



Meillä on aina helpottanut asiaa se että jos uhataa viedä esim lelu roskiin jos ei tottele tms niin uhkaus myös toteutetaan!!!!! Eli älä uhkaa, lahjo, kiristä sellaisella mitä en voi toteuttaa oikeasti.



Kehuja kun "käyttäytyy" hyvin ja muista myös kertoa lapselle että onpa ihanaa kun et kiukuttele tms.



1 negatiivinen palaute ja 5 positiivista :D

Meillä lapset ei todellakaan ole saanu mitään kohtauksia 2- vuotiaan jälkeen. Kai niissä on sitten jotain vikaa? :D



Tai tilanne ei ajaudu niin pahaksi ettei lapseen saa yhteyttä? Tai meillä on "helpompia" lapsia? Miten vaan. Mutta kyllä niissä riittää menoa ja meininkiä.



No onko ne allergiatestit osottanu tuloksia vai kannattaisko asiaan palata soittamalla uudestaan neuvolaan, kun odottaa vuositarkistuksia?

Jos terkka ei sano mitä tehdä, kysyt että mitä minä silloin teen??



Jos lapseni mesoisi ilman että saa kontaktia niin onko silloin oikea asetelma laittaa lapsi nurkkaan? Jotain tunnettahan tms se lapsi silloin käsittelee. Itse ottaisin syliin. Auttaisin tunteen yli.

Tässä ketjussa puhutaan niin monesta ongelmasta, ei vaan siitä että lapsi ei enää pysty kuuntelemaan raivoltaan. Vai tarkottiko ap muka että lapsi rissaa ja päätyy nurkkaan häpeämään? Ei, vaan ilkeilee. Häntä ei vaan kuunnella. Passitetaan nurkkaan.

Ja kun on iso tyttö, osaa laskea harrastuksiin yöt, niin voidaan ihan hyvin uhata jollain viikonlopun retken poisjättämisellä. Just. Kokeile sitä joskus kun lapsi on koulussa?



20

1) isompi kaipaa tunnetta siitä, että hän saa jotain parempaa pienempään verrattuna - vaikka hänen lelunsa.



2)pienempi alkaa itkeä, ihan samantekevää. Kyse on pohjimmiltaan vain äidin huomiosta. Mutta äiti alkaakin selitellä ja perustella... ja lopulta vie lelun käsistä! Olisi antanut leikkiä sillä, kun siitä tulee paremmmuuden tunne. Lapsi tuntee: "äiti ei anna minulle jotain mitä tarvitsen, huomiota. Kun hän evää minulta tarpeeni saada jotain enemmän, tunne konkretisoituu..." Lapsi tekee tunteistaan totta, koska se on loogisempaa ymmärtää ja hyväksyä.

Tunnustan!

Uskon olevani älykkäämpi kuin suurin osa tuntemistani ihmisistä. Ääneen en toki tätä ole kenellekään sanonut enkä tule sanomaankaan.



Onko tämä yleinenkin piirre luonteessa vai olenko kenties jotenkin narsistinen ihminen?

En osaa oikein antaa mitään auttavaa kättä sinulle muuta kuin myötätuntoni koska minullakin on erittäin temperamenttinen tyttö, nyt 6 v. Useimmat saamasi vastaukset ovat hurskastevia ja eivät varmaankaan auta tuskassasi. Tiedän miltä tuntuu kun yksi perheenjäsen terrorisoi koko perhettä huuto- ja raivokohtauksillaan. Meillä on kaikki keinot käytetty, luettu MLL:n ohjeet ja puhuttu neuvolassa. Yhden suht´toimivan keinon olemme löytäneet, eli aina kun raivareita on tullut tiheämpää niin olemme lapsen kanssa yhdessä tehneet kalenterin (ruutujen määrä päätetään yhdessä) johon laitetaan päivittäin joko hymynaama tai pahanaama riippuen siitä onko huutokohtauksia tullut. "Normaaliriitoja" esim. pikkusiskon kanssa ei lasketa vaan ne massiiviset holtittomat huutokohtaukset. Ja sitten kun esim. on 7 tai 10 hymynaamaa niin saa palkinnon. Nyt on jo tullut tilanteita kun tyttö on menettäisillään tunteittensa hallinnnan eli huutokohtaus on alkamassa, niin hän saakin "napattua" itsestään kiinni ja on alkanut puhumalla selvittää asiaansa eli mikä ottaa nyt pattiin. Viimeksi meillä oli kalenteri käytössä kun aamulähtemiset olivat huutoa. Löydettiin loppujen lopuksi sitten ihan juttelemalla syy mikä niissä aamuissa otti päähän. Olen myös muuten alittanut kirunaaliöljyn antamisen, en tiedä onko sillä vaikutusta mutta ei kai se pahaakaan tee.



Mutta empatiani, tiedän mitä se on. Ja usko että olet hyvä äiti. Eräs viisas kouluttaja sanoi että hyvä äiti pyytää myös lapseltaan anteeksi.

En nyt ehdi lukemaan koko ketjua sanasta sanaan, joten multa on voinut menna paljonkin ohi, mutta siis tutulta noin yleisesti kuulostaa.

Meilla on 4v ja 7v tytot. Isomman kanssa ei ole oikeastaan koskaan ollut mitaan ongelmia, helppo lapsi. MUTTA tama 4v, aivan mahdoton!



Tytto tekee kaikenlaisia kepposia ja tuhmuuksia, huutaa ja raivoaa, ja kiusaa ISOsiskoakin. Jos laitan hanet jaahypenkille (alimmalle rapulle istumaan) han huutaa ja potkii siina ihan vihreana, kerran veti turvaportinkin seinista irti. Ottaa minun tavaroitani luvatta esim. kosmetiikkaa ja sotkee niilla, piirtelee seinille, leluihinsa ja siskon tavaroihin yms vaikka TIETAA sen olevan kiellettya.



Viikonloppuna isansa kielsi tyttoa kastelemasta vaatteitaan turhaan ulkona ja tytto huusi noin 100 kertaa putkeen yak isi, yak isi, yak isi, yak isi.... Eika siina puhe auta. Jos mina sanon jotain josta tytto ei pida niin uhkailee mukamas minua tyyliin "en tykkaa susta ja ma leikkaan sun paan irti" tai "ma menen ja leikkaan saksilla mun huoneen rikki" tai "rikon kaikki mun lelut"...



Mutta eipa sitten kuitenkaan toteuta ihan kaikkea sanomaansa. Osaa myoskin tsempata jos jotain todella tahtoo kovasti. Lapsi aky jo myos koulussa ja on siella aivan huippu hyva kaytoksinen, no sitten kotona paasteleekin hoyryt irti!

Meillä aika sama tilanne, mutta lapsi on jo yli 5-v. Uhmaikä alkoi reilu 1-vuotiaana ja on tauotta kestänyt nyt noin 4 vuotta. Noin 4-vuotiaaksi asti tapeltiin kaikki pukemiset, lähtemiset yms. ja poika sai hillittömiä raivareita 5-10 kertaakin viikossa. Nykyään sujuu jo paljon helpommin, mutta edelleen pojan kilarit ovat tosi voimakkaita ja niitä tulee ns. pikku jutuista. Mä olen todellakin sitä mieltä, että vaikka suuri osa lapsista on vilkkaita yms. niin joillakin heistä on siihen lisäksi vielä todella helposti tulistuva luonne ja ongelmia itsehillinnässä. Ja sellaisen lapsen kanssa on ihan erilaista elää kuin "tavis-vilkkaan" lapsen kanssa. Joten esim. kirjoittaja nro 20 ei ilmeisesti tiedä näistä tulistuvista lapsista mitään...



Itse olen myös fyysistä ja henkistä väkivaltaa vastaan, mutta joitakin kertoja olen lasta tukasta kiinni ottanut, kun joku tilanne on mennyt "yli". Ja samantien olen tilannetta katunut ja pojalta anteeksi pyytänyt ja kertonut, että tein väärin. Ja potenut itse huonoa oloa koko loppupäivän. Ja joka kerta olen itselleni luvannut, etten enää ikinä tee niin, mutta sitten taas joskus on omat hermot pettänyt täysin ja olen tukistanut. Ei tuota usein satu, mutta jokainen kerta on liikaa. Pyydän myös joka kerta pojalta anteeksi, jos olen kohtuuttomasti huutanut hänelle. Meillä halaillaan ja pussaillaan tosi paljon ja sanon useita kertoja päivässä lapsille, että rakastan heitä. Toivon, että se edes vähän kompensoi sitä, että joskus olen poikaa tukistanut.



Meillä jäähyt ei juurikaan auta, koska jäähyn jälkeen poika saattaa samantien jatkaa kiellettyä toimintaa. Lelujen poistaminenkaan ei yleensä auta. Jäähyllä poika istuu silti usein, jos esim. kiusaa pikkuveljeään. Kun pojalla on kilari päällä, ei häneen saa mitään kontaktia. Olen yleensä siinä lähellä ja katson, ettei poika satuta itseään tai muita tai riko tavaroita. Jos yrittää tehdä niin, pidän kiinni. Jos riehuu ns. rauhassa, olen lähellä ja sanon vähän väliä, että voi tulla syliin sitten, kun siltä tuntuu. Ja hetken päästä sitten tulee ja itkee siinä loput itkut.



Eniten menee hermot pojan jatkuvaan vastaan väittämiseen ja kieltojen uhmaamiseen. Yritetään miehen kanssa antaa pojalle kahden keskeistä aikaa ja välillä sen lisääminen auttaakin. Eli lapsi hakee huomiota vaikka sitten negatiivisella tavalla, jos ei sitä muuten saa. Senkin takia pitäisi jättää se huono käytös huomioimatta, jos suinkaan mahdollista ja leikkiä esim. pikkusisaruksen kanssa isomman lapsen kiukutellessa ja raivotessa, niin isompi lapsi ehkä tajua, että huonolla käytöksellä ei saavuta mitään.



Mutta helppo se on tässä neuvoa, kun samat ongelmat ovat täälläkin... Kehottaisin ottamaan yhteyttä perheneuvolaan/neuvolapsykologiin, jos saisitte sieltä apua! Onko tyttönne kotihoidossa vai hoidossa?

Meillä on esikoinen aina ollut haastava ja erittäin omapäinen lapsi. Olen tullut hänen kohdallaan siihen tulokseen että hänelle on sallittava kiukkuaminen ja pahan mielen osoittaminen. Tukkapöllyä en anna.



Meillä sallittuja tapoja osoittaa pahaa mieltä ovat huutaminen, hyppiminen, kaikenlainen fyysinen "riehuminen" kunhan ei satuta itseään eikä muita. Jos lapsi ei väsy kiukutteluun vaan jää ns. tunnetilansa vangiksi menen hänen luokseen, otan väkisin syliin tai muuten pidän hänet paikoillaan, silitän selkää, silitän hiuksia ja puhelen rauhallisesti. Kerron kuinka ymmärrän että hänellä on nyt paha olla ja että itseasiassa asia mistä hän kiukustui ei ole mitenkään tärkeä loppujen lopuksi, että lapsi itse on paljon tärkeämpi. Ja sanon että lapsen pitää päästää paha tunne menemään, päästää siitä irti ja antaa hyvän mielen tulla takaisin. Vie joskus kauankin että toiminta tehoaa, mutta yleensä lopussa lapsi alkaa itkemään, halaa ja rauhoittuu sitten.



Jos itse olen väsynyt ja enkä muuta jaksa, laitan lapsen ns. arestiin (= mennään eri huoneeseen ja istun oven edessä ettei lapsi pääse pois huoneesta). Tämä minimoi vahingot ja sotkut mitä lapsi saattaisi riehuessaan aiheuttaa.