Kamalaa, päiväkodinjohtaja sai minut puhelimessa itkemään :-(
Tämmöistä. Soitin päiväkodin johtajalle ihan vain kysyäksen hoitomaksuista. Kerroin meidän perheen tilanteen, eli esikoinen aloittaa hoidon nyt vajaa kaksivuotiaana ensi viikolla. Jään äitiys-lomalle 13.11, ja ajattelin varmuuden vuoksi pitää hoitopaika osa-aikaisena sen jälkeen. Tämä ihan vain siksi, että meille tulee talvilapsi (la 19.12) ja mikäli silloin esimerkiksi pakastaa 2 viikkoa putkeen kovasti, olisi esikoinenin jumissa kotona ilman mahdollisuuksia päästä ulos saatikka nähdä kavereita. Ajattelin tosiaan ihan vaan, että pääsisi kerran tai pari viikossa tarhassa käymään, ettei kiintymyssuhde kavereihin ja hoitajiin katkeaisi.
Yhtäkkiä tämä johtaja kysyi lapsen ikää, ja vastattuani sanoi " ai hän on niin pieni vielä" . Kysyin, että mitäs tuo tarkoitti? Hän siihen, että " niin no, ajattelin vaan, että toivottavasti lapsesi ei sitten tunne itesään hylätyksi kun JOUTUU tarhaan, vaikka uusi lapsi on kotona äidin kanssa" . Meinasin KUOLLA!! Tietenkin lapsi menisi tarhaan vain, jos ITSE HALUAA!! En minä tässä itselleni mitään ihmeen iisipäiviä yritä järjestelyllä kalastella, vaan ihan vaan ajattelin toiselta kannalta: ehkä lapsi kokee rangaistuksena ennemminkin sen, että kun pikkusisarus syntyy, sitten hän ei enää pääsekään mihinkään ja äitikin vaan imettää eikä tule edes leikkimään ulos.
Laitoin tämän tilityksen jo taaperopuolellekin, mutta pistetään tännekin, kun on enemmän kävijöitä...
Johtaja sitten totesi (tämän itku kurkussa selitettyäni) kylmällä äänellä, että " niin, meillähän on vielä TOISTAISEKSI tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus, joten on ihan oma asianne, miten toimitte" . Eli vihjasi mielestäni kuitenkin ihan suoraan, että laiska äiti, joka ei jaksa hoitaa kahta lasta kotona.
Taidanpa perua ajatukseni ja solmia päivähoidon sittenkin vain siihen saakka, kun jään äitiyslomalle. Yritän sitten löytää lapselle muita virikkeitä. En halua, että kaikki päiväkodissa ajattelevat, että siitä hyvästä että lapseni on siellä ehkä 7 päivää kuussa, olen huono ja itsekäs äiti.
Itkettää vieläkin! Tällaista tämä raskaus on, vaikka kai pitäisi jättää tuo tulkinta omaan arvoonsa... Kun todellakin ihan käsi sydämella ajattelin VAIN lastani! Itse hoitaisin mielelläni molemmat kyllä kotona.
Kommentit (168)
Koti tarjoaa tuon ikäiselle ihan tarpeeksi virikkeitä. Jos olisi vaikka 4-5 v. niin hoito olisi varmaan enemmän tarpeen.
Ja on niitä kuule muillakin talvi, kesä, kevät ja syksylapsia ja aina on pärjätty!!
Ei olisi tullut mieleenkään viedä esikoista päiväkotiin. Kävimme leikkipuistossa ja myöhemmin seurakunnan päiväkerhossa, sekä MML. n perhekahviloissa.
Sinä tietenkin teet niinkuin itse parhaaksi näet, riippumatta siitä mitä muut ovat asiasta mieltä, edes se päiväkodin johtaja.
Onhan sitä ennenkin selvitty kotona useamman muksun kanssa ilman mitään turhia virikkeitä. Tuonikäinen taapero ei vielä kaipaa toisten lasten seuraa. Annat lapsen nauttia ja olla kotona ja käykää vaikka sitten yhdessä kerhoissa välillä.
Itse olin kotona kunnes nuorin täytti 2 ja vanhemmat muksut menivät päiväkotiin 5 ja 4 vuotiaina. Eivätkä mielestäni kaivanneet yhtään toisten seuraa, päinvastoin, päiväkodin hulina ja meteli oli aluksi keskimmäiselle vähän liikaa.
Olipa asiasta mitä mieltä tahansa, tuollainen käytös päiväkodinjohtajalta on täysin asiatonta. Moralisoinnista hänelle ei palkkaa makseta. Käytöstavatkin ovat vissiin päässeet unohtumaan.
Meidän päiväkodissa ainakin tällaiset ovat olleet ryhmässään ylimääräisillä paikoilla.
Meillä on tulossa syksyllä sama tilanne, kakkonen syntyy ja esikoinen jatkaa varmaan 2 krt / vko päiväkodissa, jossa on ollut jo kaksi vuotta. Tuntuisi tosi julmalta viedä häneltä yhtäkkiä kaikki kaverit, rakkaiksi käyneet hoitajat ja tuttu päivärytmi vain siksi, että pitäisi olla kaiket päivät kotona itkevän vauvan ja väsyneen äidin kanssa.
kahta ekaa viikkoa, jos todella sattuu olemaan niin kamalat pakkaset, ettet pääse vauvan kanssa ulos.
meilläkin kuopus syntyi talvella eikä ulos voitu mennä joten isoveli joutui olemaan 2 vkoa sisällä. Joskus mies vei töistä tultuaan ulos, joskus mun kaveri kävi viemässä puistoon päivällä. Kahden viikon sisälläolo nyt ei mun mielestä mikään kovin vakava juttu kuitenkaan ole jos muukaan ei onnistu.6
ihan oikein märise sä vaan siellä .. äitiä se 2.v tarvii eikä mitään fucking kaverisuhteita. Marraskuussa ei sitä paitsi pakkasta.
Mitenkäs se vauva estää esikoisen kanssa ulkoilun? Asutteko kerrostalossa? Meillä ainakin vauva nukkui ekoina viikkoina pinnasängyssä sisällä, minä olin esikoisen kanssa pihalla itkuhälyttimen kanssa.
Ja oletko nyt IHAN varma, että sen kahden viikon takia, jolloin vauva ei saa ulkoilla, tarvitset 2-vuotiaalle esikoiselle PÄIVÄKOTIPAIKAN?? Missä vauvan isä on, eikö hän tule illalla kotiin (jolloin esikoinen pääsee ulos), tai pidä isyyslomaa?
Eihän sitä yhtään vielä tiedä miten vauvan kanssa lähtee sujumaan ja jos valvot koliikkilapsen kanssa yöt niin voi olla hyvinkin tervetullutta sen tarjoama helpotus. Siitä voi sitten luopua jos ja kun tarvetta ei ole.
Hoitopaikkoja on monissa paikoissa liian vähän tarvitsijoihin nähden. Kun teillä ei kuitenkaan mikään pakottava tarve ole lasta hoitoon saada, niin mikset pitäisi häntä kotona? On varmaan kerhoja tms. mihin voisit esikoisen viedä? Avoimia päiväkoteja, seurakunnan toimintaa, leikkipuisto tms, mikä nyt teistä tuntuu parhaimmalta.
Ystäväni (Työssä käyvä) raahaa lastaan nyt kauas hoitoon, kun omalta alueelta ei paikkaa löydy. Hänellä ei ole käytössään autoa, joten matkoihin menee melkoisesti aikaa. Häneltä ei sympatiaa löydy muutamaa äitiä kohtaan, jotka satunnaisesti käyttävät lastaan päiväkodissa...
Mutta olisi se johtaja voinut sanojaan miettiä. Turhaan sai toisen surulliselle mielelle, raskaanakin vielä. Onhan noita vaikka mitä hörhöäitejä maailma pullollaan. Miksi sitten yhtä sorretaan, varsinkin kun tuntuu lapsensa parasta kuitekin ajattelevan.
hirveän parkumisen kera.
Vierailija:
Mitenkäs se vauva estää esikoisen kanssa ulkoilun? Asutteko kerrostalossa? Meillä ainakin vauva nukkui ekoina viikkoina pinnasängyssä sisällä, minä olin esikoisen kanssa pihalla itkuhälyttimen kanssa.Ja oletko nyt IHAN varma, että sen kahden viikon takia, jolloin vauva ei saa ulkoilla, tarvitset 2-vuotiaalle esikoiselle PÄIVÄKOTIPAIKAN?? Missä vauvan isä on, eikö hän tule illalla kotiin (jolloin esikoinen pääsee ulos), tai pidä isyyslomaa?
Minusta sinä olet oikeassa, ei esikoista tarvitse rangaista sen takia et ussi vauva syntyy. Lapset kiintyvät nopeasti kavereihin ja pari kertaa viikossa tai vaikka vain 4 kertaa aamupäivisin on lapsesi etu. Tottaka pidät tarhapaikan kun se kerran on mahdollista. Te muut: turpa kiinni Ap on täysin oikeassa. Tee valitus johtahjasta, täysin epäpätevää toimintaa.
Emme sano noin vaikka ajattelisimmekin!
kun vauvanne syntyy. Kai nyt voi edes tehdä lyhyttä työpäivää, jos ei jostain syystä isyyslomaa voi pitää. Tosin isyysloma on ihan laissa, joten en kyllä ymmärrä, miksei voisi sitä pitää.
eikö isä, mummo tms voi ulkoiluttaa lasta? entä jos soittaisit mll ja pyytäisit silloin tällöin ulkoiluapua?
t. lto
kuuntele näitä Marimekkoäitejä, vaan teet just niin kuin susta parhaalta tuntuu. Olen ihan samaa mieltä kuin sinä, että sun aika menee vauvan kanssa ja esikoinen saa muuta hommaa tarhassa. Olet paljon parempi äiti kummallekin kun saat tutustua rauhassa vauvaan ja esikoinen on tyytyväinen saatuaan VIRIKKEITÄ, just niin, se on oikee sana, vaikka toisia kuinka naurattais.
Ja noihin, on sitä ennenkin pärjätty juttuihin, sanon vaan että on sitä ennenkin syöksysynnytetty 5-kiloisia pojanjässiköitä pellonpientareelle ja menty saman tien heinätöihin...että jätetään noi jutut omaan arvoonsa...Nyt eletään 2000-lukua ja sä maksat siitä tarhapaikasta, joten kellään ei ole mitään urputtamista.
jälkeen, jotta voi olla esikoisen kanssa? Ja jos ei isä kuvioissa, niin eikö sinulla ole todellakaan ketään, joka auttaisi sinua alussa. Ja jos isä töissä, niin eikö voi lähteä edes vähän aikaisemmin töistä alussa, vai pitääkö painaa ympäripyöreää päivää. Pk-johtaja on oikeassa.