Mikä mussa on vikana? Miksi riitaudun todella monen kanssa??

Mulla oli yksi tällainen tosi vaativa ja ehdoton ystävä, joka loukkaantui aina verisesti jos esim. jouduin perumaan rannalle menon kun vauva oli itkenyt koko yön ja olin niin rätti etten jaksanutkaan lähteä. Hän loukkaantui myös muille vaikka nämä ilmoittivat esteestä hyvissä ajoin. Monet tämän ex-ystäväni ystävyyssuhteet kaatuivat tähän ehdottomuuteen, myös minun kanssani. En jaksanut moista draamaa, koska mielestäni oharit tekee vain kun ei ilmoita esteestä.

Ohari on silloin, kun sovitaan jotain ensi lauantaiksi, ja sitten perutaan pe-iltana tai lauantaina, kun



- ei huvita

- ei jaksakaan lähteä, kun tulee telkasta sitä ja tätä

- pitääkin siivota

- mä meenkin ton Marin kanssa



tai ei vastata ollenkaan puhelimeen aikä ilmestytä paikalle.

mitään kuulu eikä näy. Aiemmin soittelin perään mutta kun vastaus tuli useamman päivän päästä että tuli sitä ja tätä ja nukuin pitkään jne, niin en enää jaksa suunnitella kyseisten henkilöiden kanssa mitään. Sanon että tule käymään ku ehdit ja pidän yhteyttä vain puhelimessa. En jaksa odottaa lasten kanssa lähtöä paikkaan jossa ei sitten kaveri olekaan. Nämä kaverini ovat vielä lapsettomia sinkkuja että ei ole siitä kiinni. Mutta krapulat, ryyppääminen ja miesten tapaamiset menee aina edelle. Se on just tuota minä itse-kulttuuria.

että ei tule paikalle, eikä ilmoita ettei tule, syystä viis, vaikka sitten olisi se tv ohjelma, mutta ilmoittaa pitäisi. Ja ennen kuin sovittu aika on jo mennyt.



Ohari on myös sellainen, ettei ilmoita, ettei olekaan sopivaa tulla ennalta sovittuun aikaan kylään, eli ettei tarvitse turhaan pimpottaa ovikelloa.



Ohari on myös sellainen, että valehtelee



t. 22



mulle on ihan sama, mistä syystä joku juttu ei onnistu, mä haluan vain saada tietää, että joku ennalta sovittu juttu peruuntuu

Minulla on tosi laaja ystäväpiiri, koska olen joustava ja joviaali ihminen itse, enkä suutu pienistä. Annan anteeksi kavereilleni vaikkeivat he aina edes suoraan anteeksi pyytäiskään. En tietenkään sulata mitä tahansa, mutta toisaalta minun ei ole koskaan tarvinnutkaan sulattaa. Kaverini tykkäävät siitä että olen rento tyyppi joka ei laita välejä poikki satunnaisen pikku mokan tai oharin takia.



t. se jolla on tosi laaja ja läheinen ystäväpiiri ja joka inhoaa ehdottomia tiukkapipoja jotka suuttuvat helposti.

aina luvataan että pitäisi tässä nähdä ja annetaan ymmärtää, että olisi kiva pitää yhteyttä ja tavata, mutta sitten ei koskaan sovi tehdä sen eteen mitään. Puhelu lopetetaan pian sanomalla, että sori pitää nyt mennä, itse ei koskaan soiteta paremmalla ajalla takaisin, sähköposteihin ei tule muuta vastausta kun roskapostia ketjuviestinä, ja aina kun törmätään jossain alkaa sama löpinä että kun ei ole tässä ehtinyt. Jos asuu samassa kaupungissa ja aikaa on kulunut puoli vuotta, ei nuo tekosyyt enää päde.



Jos minulle vaikkapa soittaa joku kysyäkseen koska tavataan, katsotaan heti sopiva päivä ja laitetaan se kalenteriin ylös. Sen jälkeen tulevat menot eivät voi ohittaa tätä sopimusta. Jos tapaamisen sopiminen on ehdollista, kuten että joku aika sopii jos sairas ja vaikeasti liikkuva Maija-täti ei jaksakaan tulla kylään kuten hänen kanssaan on alustavasti sovittu, kaverin kanssa on siis sovittu meno ja se pitää, paitsi jos Maija-täti jaksaakin tulla. Pätevänä esteenä ei siis ole että ei Maija tulekaan mutta ei silti huvita.



Minusta tämä on tosi yksinkertaista, pidetään siitä kiinni mistä on sovittu. Mutta teenkin työkseni sopimuksia ja suunnitelmia, ammattitauti.

PAH!!

Ootteko ihan tyhmiä? Pitäisikö tuollaista käytöstä kuin ap on saanut sietää? Ihan kaveruuden nimissä voi kyykyttää toista miten vaan.



Mä luulen ap et ne sun tuttavat on suhtautuneet tuohon kaveruuteen väljemmin kuin sä. Mä olen kans niitä ihmisiä et seison puheitteni takana ja oletan että muutkin niin tekee. Mutta kun eivät läheskään aina tee, menee välit.



t. toinen samanlainen, enkä edes aio muuttua, koska en halua. Eikä haittaa pätkääkään.

Mitäs sitten? Minä joustin erään tuttavani kanssa 2.5 vuotta. Joustin, joustin ja joustin. Enää en jousta. Kyllä toisenkin osapuolen on johonkin sitouduttava. Ei kaveruus toimi vain toiseen suuntaan.

Vierailija:

Jos olet tunnettu ehdottomuudestasi ja kenties jonkinasteisesta jääräpäisyydestä, tiukkuudesta ja huumorintajuttomuudesta, niin mikäs ihme se on jos seurasi ei kiinnosta!

Kaikissa ihmissuhteissa vaaditaan joustavuutta ja sitä että joskus voi antaa periksi ja antaa anteeksi toiselle vaikka tietääkin että vika on siinä toisessa. Sun kannattais koittaa antaa itsestäsi vähän rennompi ja joviaalimpi kuva ihmisille, sillä lets face it: tiukkapipon seurassa ei kellään ole kivaa...

Koska tuskin kaikki nuo ihmiset ovat olleet vain huonoja ystäviä.

olen kirjoittanut tähän ketjuun aika monta muutakin viestiä.

Vierailija:

Omasta mielestäni koen olevani rehellinen, reilu ja tasapuolinen. Muiden mielestä varmaan joustamaton ja ehdoton.

Meidänlaisia ihmisiä on hyvin vähän. Useimmat ihmiset pitävät omia menojaan ja omaa etuaan ilmanmuuta hyvänä syynä toimia itsekkäästi. Itse en puikkelehdi ihmissuhteiden viidakosa valiten tilannekohtaisen parhaimmat vaihtoehdon, vaan toimin aina samojen periaatteiden mukaan. Eli sovittu mikä sovittu. Toimin suoraan enkä kiertele ja venkoile asioissa. Tämä on monesti ihmisistä tosi hienoa, nimittäin silloin kun siitä on heille itselleen etua. Silloin olen luotettava, hieno tyyppi, jonka kanssa on niin mukava hoitaa asioita, sillä sopimukset pitää ja toimintani on ennakoitavaa. Mutta kun odotan samaa vastapuolelta, joka esimerkiksi aiemmasta lupailustaan mitään ilmoittamatta valitseekin itselleen sillä hetkellä paremman vaihtehdon, olen joustamaton nipottaja.

Itsellä on sama tilanne, kuin ap:lla. Muutamaan kaveriin ovat välit katkenneet täysin, kun olen tajunnut, kuinka yksipuolisia nämä suhteet loppujen lopuksi ovat olleet.

On käynyt niinkin, että hyviksi ystäviksi kuvittelemani ihmiset ovatkin olleet ystäviäni tasan niin kauan kuin olen heitä viitsinyt viihdyttää ja kestittää luonani. Minkä kyllä olen silloin aikanani erittäin mielelläni tehnyt. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että vastavuoroisia kutsuja ei kertakaikkiaan taida tulla, vaikka sen luulisi olevan ihan normaalia kohteliaisuutta. Ja välirikon sinetöi sitten se, kun kuulin kiertoteitä, että juhlia ja muuta kivaa he kyllä ovat järjestäneet useinkin - muille. Minua ja miestäni ei vain jostain syystä ole kelpuutettu vieraslistalle ikinä, vaikka kutsu meille on kyllä aina kelvannut. Sitten päätin kokeilla, mitä tapahtuu, jos me emme enää ole järjestävä/kutsuva osapuoli. No, nyt on mennyt jo neljä vuotta ilman mitään kontaktia.

Jonkun mielestä olen ehkä lapsellinen nipo. Mutta eipä tosiaan ole kiva tajuta, että näille " kavereille" emme olleet yhtään mitään, vain hyvät bileet. Nyt kun niitä ei ole tiedossa, ei kavereita kiinnosta pätkääkään.

Millainen olet itse? Katsopa nyt kriittisesti peiliin! Oletko esimerkiksi kovin narsistinen persoona tai kateellinen luonne? Onko sulla itsetunto-ongelmia? Tällaiset ihmiset ajautuu helposti riitoihin muiden kanssa, vaikka toki heidän mielestään syy on vain ja ainoastaa niissä muissa osapuolissa.



Tyypillinen narsistihan ei koskaan näe itsessään vikaa eikä kykene myöntämään omia virheitään.

Kateellinen en ole, sillä eihän ole minulta pois jos kaverillakin menee hyvin. Olen kova tekemään töitä oman elämäni eteen (hyvä koulutus jne.) Mutta olen jollakin tavalla ehdoton, eli kun kohtelen itse kavereita hyvin, en siedä ohareita tai niistä loukkaannun aika helposti! Ja odotan AINA tämän oharin tehneen anteeksipyyntöä. Sitä ei juuri koskaan kuulu, joten ajattelen, että ei kannata olla enää tekemisissä kun ei kerta onnistu.



Eli niitä esimerkkejä:



Pyydän kavereita kaupungille. Kukaan ei ilmoittele mitään minulla ja kas kummaa, törmätäänkin kaupoilla. Tuntuu pahalta.



Kaveri pyytää synttäreille. Meillä on muuta menoa sovittu ja välimatkaa satoja kilometrejä, vuorotyö. Kerromme, ettemme valitettavasti pääse. Kaveri saa raivarit.



Olen ottanut yhteen kaveriin yhteyttä noin 1-2 kk ennen, että minulla olisi työreissu hänen asuinkaupunkiinsa. Sovitaan että nähdään, mennään kaupungille ja viikonloppuna baariin yhdessä. Kun reissu koittaa, tästä ihmisestä ei kuulu mitään. Taas tuntuu pahalta oharit :(



ap

Jos olet tunnettu ehdottomuudestasi ja kenties jonkinasteisesta jääräpäisyydestä, tiukkuudesta ja huumorintajuttomuudesta, niin mikäs ihme se on jos seurasi ei kiinnosta!



Kaikissa ihmissuhteissa vaaditaan joustavuutta ja sitä että joskus voi antaa periksi ja antaa anteeksi toiselle vaikka tietääkin että vika on siinä toisessa. Sun kannattais koittaa antaa itsestäsi vähän rennompi ja joviaalimpi kuva ihmisille, sillä lets face it: tiukkapipon seurassa ei kellään ole kivaa...

Vierailija:

Jos olet tunnettu ehdottomuudestasi ja kenties jonkinasteisesta jääräpäisyydestä, tiukkuudesta ja huumorintajuttomuudesta, niin mikäs ihme se on jos seurasi ei kiinnosta!

Kaikissa ihmissuhteissa vaaditaan joustavuutta ja sitä että joskus voi antaa periksi ja antaa anteeksi toiselle vaikka tietääkin että vika on siinä toisessa. Sun kannattais koittaa antaa itsestäsi vähän rennompi ja joviaalimpi kuva ihmisille, sillä lets face it: tiukkapipon seurassa ei kellään ole kivaa...

Luulen että ap on ihan tavallinen ihminen joka hiukan vaatii ystäviltään mutta jostain syystä he eivät olekaan valmiit ystävyyteen. Minusta ihmiset eivät nykyään pysty ystävyyteen ja ne jotka pystyvät ovat ystävien ympäröiminä jo valmiiksi, ei siihen mahdu lisää!

Olen itse ihan samanlainen. Omasta mielestäni koen olevani rehellinen, reilu ja tasapuolinen. Muiden mielestä varmaan joustamaton ja ehdoton.



Meidänlaisia ihmisiä on hyvin vähän. Useimmat ihmiset pitävät omia menojaan ja omaa etuaan ilmanmuuta hyvänä syynä toimia itsekkäästi. Itse en puikkelehdi ihmissuhteiden viidakosa valiten tilannekohtaisen parhaimmat vaihtoehdon, vaan toimin aina samojen periaatteiden mukaan. Eli sovittu mikä sovittu. Toimin suoraan enkä kiertele ja venkoile asioissa. Tämä on monesti ihmisistä tosi hienoa, nimittäin silloin kun siitä on heille itselleen etua. Silloin olen luotettava, hieno tyyppi, jonka kanssa on niin mukava hoitaa asioita, sillä sopimukset pitää ja toimintani on ennakoitavaa. Mutta kun odotan samaa vastapuolelta, joka esimerkiksi aiemmasta lupailustaan mitään ilmoittamatta valitseekin itselleen sillä hetkellä paremman vaihtehdon, olen joustamaton nipottaja.



Hyvä esimerkki on vaikkapa auttaminen. Kaverillani on alkamassa juhlat ja keittiöavuksi lupautunut on sairastunut ( tai pahempaa, ilmoittanut samana aamuna että sori, mä en nyt pääse). Itse olen sopinut samassa kaupungissa asuvan kaverini kanssa meneväni kaupungille. Juhlija-kaveri on heti taipuvainen hyväksymään, että siirrän tätä ostospäivää, jonka voi tehdä milloin myöhemin tahansa, ja tulen auttamaan häntä hänen ainutkertaisessaan hätätilanteessa. Hänen on helppo ja mukava uskoa, että jokainen toimisi tässä tilanteessa juuri näin. Kuitenkin hän itse saattaisi saman tilanteen edessä kieltäytyä auttamisesta, " koska on jo ehtinyt sopia muuta" .



Oletko ap lukenut esim filosofiaa ja etiikkaa?

Vierailija:

Odottelet anteeksipyyntöä? Tuo kohta esim. vähän tökkäsi.

" Pyydän kavereita kaupungille. Kukaan ei ilmoittele mitään minulla ja kas kummaa, törmätäänkin kaupoilla. Tuntuu pahalta."

- Eivät vastaa tekstareihisi? Vai keskivät jonkin tekosyyn ja sitten näet kaupungilla?

Kaveri pyytää synttäreille. Meillä on muuta menoa sovittu ja välimatkaa satoja kilometrejä, vuorotyö. Kerromme, ettemme valitettavasti pääse. Kaveri saa raivarit.

- No tässä kohtaa kyllä vika kaverissa.

Olen ottanut yhteen kaveriin yhteyttä noin 1-2 kk ennen, että minulla olisi työreissu hänen asuinkaupunkiinsa. Sovitaan että nähdään, mennään kaupungille ja viikonloppuna baariin yhdessä. Kun reissu koittaa, tästä ihmisestä ei kuulu mitään. Taas tuntuu pahalta oharit :(

- Miksi kaverista pitäisi kuulua? Eikö sun kuulu soittaa että olet tulossa?

Tyttökirjamaista ikuista ja ehdotonta lojaalia uskollisuutta ystävyydessä ei enää ole. Olemme viimeinen saaneet amerkkilaisen small talk -pintakulttuurin, jota olemme kovin toivoneet ja ihailleet. Siinä puhutaan paljon ja tehdään vähän. Omassa kulttuurissamme toimitaan usein päinvastoin.



Sopimuksen ja lupauksen arvo on myös yhteiskunnassamme hälvennyt. Ennen " miehen sanaan voi aina luottaa" oli todellakin ehdoton peruste. Myöskin jokainen tunsi velvollisuuden piston, jos häneen vedottiin sanomalla " mutta sinä lupasit" . Nykyään heitetään vaan kevyesti tuohonkin joko että " enpäs" tai että " mitäs sitten, nyt on tämä tilanne" . Vastuu lupaajan muuttuvista tilanteistakin on lupauksensaajalla. Eli jokainen sopimus nykyaikana tarkoittaa, että " mikäli ei myöhemmin esiin tulevasta muuta johdu" .

Oletpa hyvin kiteyttänyt tuon. Olen itse huomannut ihan saman, samoin mieheni. Olemme kumpikin aika ehdottomia ja siksi ehkä löytäneetkin toisemme... Joskus mietimme, että emme koskaan voisi esim. matkustaa toisen perheen kanssa ulkomaille, koska emme jaksaisi sitä lupausten pettämistä jne (ja tähän joku vastaa, ettei kukaan tämmöisten nipojen kanssa haluaisikaan mennä). Alkaa vain välillä harmittaa oikein todella, kun ihmiset menevät ja tulevat miten sattuu, tekevät alustavia varauksia, ohareita, myöhästelevät.

En jaksa ainakaan kavereina sellaisia. Pienet mokat pitää kavereille antaa anteeksi ja niille pitää pystyä nauramaan.