Päiväkoti tekee lapsista ilkeitä sikoja!

nyt vasta siis. Onpa tullut vastauksia. Olen siis ap.



Mun poika on aina ollut tosi reipas, sosiaalinen, tulee toimeen kaikkien kanssa. Ottaa pienemmät mukaan leikkiin, esittelee puistossa pikkusille omia ' juttujaan' kuten terraariota, johon on pyydystänyt hyönteisiä jne. Osaa jakaa lelut, pyytää kavereita mukaan keinumaan jne., Ei koskaan lyö tai satuta ketään.



Miten ihmeessä sä voit edes ajatella noin v*ttumaisesti? Munko lapsessa tässä on jotain vikaa? Tämä naapurin poika on olevinaan niin isoa ja kovaa jätkää, mutta heti kun pienikin pipi tulee, juostaan äidin kainaloon itkemään. Mun poika ei tee näin. Eikä kantele, kuten tää naapuri. Joka asiasta menee raportoimaan äidilleen, oikeen silleen ärsyttävästi...' äiti, liisa otti hatun pois päästä, vaikkei se sais..'





Onneksi mun lapset eivät ole sikoja, ne on ihania lapsia, joista kasvaa tasapainoisia aikusiia.

meillä kun on tuo kiusaaminenkin ollut puheena päiväkodin vanhempainillassa - jonkun curling-vanhemman aloitteesta, niin siellä juuri on todettu että alan asiantuntijatkin ovat sitä mieltä ettei tämän ikäisten lasten parissa voida edes puhua mistään kiusaamisesta. se että joku on paljon herkkänahkaisempi ei tee asiasta vielä kiusaamista.



ja todellakin tiedän mitä lapseni päiväkotipäivään kuuluu, valvottua leikkiä yms. hoitajat kun eivät surffaa av-palstalla päivät pitkät...

Kuulostat aika hysteeriseltä.

Pistä verhot kiinni ja ole kotona nico-petterin kanssa.

meillä ei ole aamulla kiire minnekään- mun ei tarvitse repiä mun nico-petteriä sängystä seitsemältä ja alkaa pukea kiukuttelevalle lapselle vaatteita päälle. me voidaan herätä rauhassa, syödä aamupalaa rauhassa, leikkiä ja lähteä puistoon kun huvittaa...tai mennä kaverilla käymään..tai kauppaan..tai vaikka papalle ja mummulle. Mulla ei oo mitään hätää, Mä en ole yhtään hysteerinen. meidän kotona on RAUHA.



Mä näen lastani joka päivä, mun ansiosta lapseni on etevä, puhelias, tietää paljon asioita, on kohtelias, ihanan suloinen. Kukaan muu ei voi ottaa tätä kunniaa itselleen.



Mä olen kaikkea muuta kuin hysteerinen ura-äiti. Mä olen läsnä lapseni elämässä, niin hyvissä kuin pahoissani päivissä.



ap

mutta kun lapset lähtivät kouluun oppivat kiroilemaan ja paljon muutakin uutta ikävää, mitä eivät siihen asti olleet kotona tai hoidossa oppineet. Että minä olen 100 % varma että oppi tuli koulusta eikä kotoa. Jos olisi kodin oppeja niin olisivat jo varmasti oppineet jo paljon ennen kouluun menoa.

Kenellä tässä maassa nykyään on kasvatusvastuu??? Kyllä jokapaikassa tarhankin ohjeissa muistutetaan, että lasten todellinen kasvatusvastuu on VANHEMMILLA.



Jos 3-5 vuotias lapsi haistattelee äitilleen tai tekee jotain vastaavaa, niin ihan oikeastiko te ajattelette syyn olevan päiväkodissa? Kyllä silloin vika on vain ja ainoastaan äidissä, jonka auktoriteetti on totaalisen hukassa ja lapsi selvästi vain kokeilee rajojaan. Meillä on 3 ja 7 vuotiaat tarhalaiset, jotka ovat myös kokeilleet milloin mitäkin, mutta kyllä meillä vielä vanhemmat ovat niitä, jotka opettavat miten käyttäydytään ja huonot tavat kytketään pois. Eikä meidän lasten päiväkodissa taatusti haistatella ja kirota, siellä opetetaan lapsille monet hyvät perustavat ja tuetaan kotona opittuja asioita.



Joku jo kirjoittikin, että oiskohan iso elämän muutos aiheuttanut naapurin lapsille reaktion. Jos äiti ei sitten jaksa/viitsi puuttua lastensa tekemisiin vapaa-ajalla, niin mitäs lapset muuta tekevät kuin hakevat rajojaan ja äidin huomiota äärimmäisin keinoin?

vastauksia ja kommentteja.

Kaikki muut on pahoja mut meidän nico-petteri on sellainen hellantuutelis ja ikinä ei tee mitään pahaa :)).

Voi sulle ap tulee vielä kovia päiviä ku huomaat,että nico-petterisikin osaa tehdä jotain muuta kuin olla nöyränä kotona.

ole kyllä mitään merkitystä siihen miten itseään kouluttaa ja mihin ammattiin isona valmistuu. Meitä ainakin on meidän työpaikalla ja saman koulutuksen saaneita molempia. Itse en ole koskaan ollut missään hoitopaikassa ennen koulun alkamista ja työkaverini on mennyt hoitoon heti sen aikaisen äitiysloman loputtua (taisi olla 3 kk) ja ei meissä ihmisenä mitään eroa ole. Nää on näitä juttuja joilla kotona pitkään lapsiaan hoitavat äidit haluavat korottaa omaa jalustaansa ja kiillottaa kruunuaan. Ja en sano tätä siksi että omat lapset olisivat joutuneet pienenä hoitoon, ovat olleen 4 ja 5 v kun ovat lähteneet perhepäivähoitoon.

Vierailija:

itse olen lakimies, toinen sisko lääkäri ja toinen opettaja. En usko, että kotihoidosta ainakaan mitään haittaa meille oli.

Vierailija:

vai miksi kutsut lällätystä, haukkumista päin naamaa, leikistä pois jättämistä, potkimista, tavaroiden piilottelua?

Sitä tekee meidän pk-lapset.

Sika, joka haukkuu pieniä lapsia sioiksi. Rajoittunut ja yksinkertainen, koska yleistää muutaman naapurin lapsen käytöksen vain ja ainoastaan päiväkodista johtuvaksi, ja omassa pikku päässään on päätellyt että päiväkodissa on pelkästään tuolla tavalla käyttäytyviä lapsia, jotka ei osaa muulla lailla ollakaan.

Vierailija:

Onneksi mun lapset eivät ole sikoja, ne on ihania lapsia, joista kasvaa tasapainoisia aikusiia.

Ap hyvä, ei se päiväkoti ole iso paha susi vaan se, miten lapset on kasvatettu kotona.



Oudolta tuntuu sekin oletus, että lapset ovat joko kilttejä tai tuhmia. Joka ipanasta löytyvät molemmat puolet, usein ne alkavat tulla vasta kunnolla esiin tarhaikäisenä.



Mutta eihän ne meidän lapset, muut vaan.

Päiväkotilapset huutavat kamalasti. Kotihoito- ja päiväkotilapsissa on vilkkaampia ja rauhallisempia yksilöitä. Päiväkotilapsilla ei ole pöytätapoja. Kirosanoja valitettavasti opitaan päiväkodissa, jos joukossa on sellaisia lapsia, joiden perheessä kiroillaan.

Meidän 3½v tyttö on päiväkodissa. Hän on herännyt klo 7 jo yksivuotiaasta saakka, vaikka aloitti päiväkodissa vasta hieman alle 3-vuotiaana. Ei häntä kukaan revi sängystä, hän nousee ihan itse. Häntä ei tarvitse pukea, hän pukee itse, ei kiukutellen. Me heräilemme rauhassa, ja lähdemme sitten päiväkotiin, jonne hänet viedään puoli yhdeksäksi. Jos mulla on arkivapaa, menemme puistoon kun huvittaa, kauppaan, mummolaan, ihan minne tahansa. Meilläkin on RAUHA.

Minäkin näen lastani ihan joka päivä. Hän on etevä, puhelias, fiksu, ikäistään 1-2v vanhempien tasolla sekä verbaalisesti että motorisesti (se on päiväkodin ammattilaisten voimin monesti todettu, se ei ole vain ylpeän äidin oma arvio lapsestaan), kohtelias, suloinen. Hän sanoo aina kiitos, ole hyvä, anteeksi, saisinko. Hän on ollut kaikkea tuota jo paljon ennen päiväkotiin menoa, joten kunnia niistä kuuluu siis minulle ;) Tai ehkä myös lapselle itselleen, hänen perusluonteelleen. Sekä toki miehelleni, lapsen isälle ja tasavertaiselle vanhemmalle.

Minäkin olen läsnä lapseni elämässä. Se, että teen myös työtä (mikä on aika olennainen asia tämän yhteiskunnan pyörimisen kannalta, kaikki kun eivät voi olla kotona kunnes lapset menee kouluun) ei tarkoita sitä, etten olisi läsnä lapseni elämässä niin hyvässä kuin pahassa. Lapsella on hoitopäiviä viikossa vain kolme, kiitos minun ja mieheni työaikajärjestelyjen. Meillä on siis aikaa olla hänen kanssaan, meillä on hauskaa lapsemme kanssa, mutta lapsellamme on myös hauskaa päiväkodissa. Stressiäkään meillä ei ole ainakaan rahan takia, kun molemmat vanhemmista kantaa oman vastuunsa perheen taloudellisenkin hyvinvoinnin eteen.

Hyvää jatkoa sinulle, ota ne laput pois silmiltäsi ja laajenna katsantokantaasi. Voit ehkä yllättyä. Tuollainen muiden mollaaminen ja itsensä ylentäminen, suppea ajattelu ei kaunista ketään.

Vierailija:

meillä ei ole aamulla kiire minnekään- mun ei tarvitse repiä mun nico-petteriä sängystä seitsemältä ja alkaa pukea kiukuttelevalle lapselle vaatteita päälle. me voidaan herätä rauhassa, syödä aamupalaa rauhassa, leikkiä ja lähteä puistoon kun huvittaa...tai mennä kaverilla käymään..tai kauppaan..tai vaikka papalle ja mummulle. Mulla ei oo mitään hätää, Mä en ole yhtään hysteerinen. meidän kotona on RAUHA.

Mä näen lastani joka päivä, mun ansiosta lapseni on etevä, puhelias, tietää paljon asioita, on kohtelias, ihanan suloinen. Kukaan muu ei voi ottaa tätä kunniaa itselleen.

Mä olen kaikkea muuta kuin hysteerinen ura-äiti. Mä olen läsnä lapseni elämässä, niin hyvissä kuin pahoissani päivissä.

ap

Opetellaan hakemaan itse oma ruoka. Kysytään, otatko vähän vai paljon. Kaikkea täytyy edes maistaa, millekään ruoalle ei sanota yök en syö. Opetellaan käyttämään veistä ja haarukkaa. Ruokapöydässä saa jutella, vaan ei meluta, ja ruokailun tulee sujua vaikka keskustelisikin. Kun on syöty, kiitetään kauniisti ruoasta. Hirveitä tapoja, eikö? ;)

Kotihoidetut lapset oppii kirosanat vaikka seurakunnan kerhossa, puistotädillä tai jossain vastaavassa tilanteessa. Ellei lapsia sitten ole viemättä mihinkään tuollaiseen paikkaan, mikä ei taas ole lapselle lainkaan hyväksi, sillä lapsihan tarvitsee ikäistensä seuraa kehittyäkseen sosiaalisilta taidoiltaan.

Meidän lapset ei muuten edes huuda, vaikka pk:ssa ovatkin. Siellä ehkä puhuvat kovemmalla äänellä, kun lapsia on monta ja melu on kovaa, mutta kotona ei.

Vierailija:

Päiväkotilapset huutavat kamalasti. Kotihoito- ja päiväkotilapsissa on vilkkaampia ja rauhallisempia yksilöitä. Päiväkotilapsilla ei ole pöytätapoja. Kirosanoja valitettavasti opitaan päiväkodissa, jos joukossa on sellaisia lapsia, joiden perheessä kiroillaan.

Vai mitä sinusta kertoo se, että luettelet sisarustesi ammatteja?

Keskusteltavaan asiaan kai liittyisi enemmän omakohtainen kokemuksesi siitä, millaisia ihmisiä he ovat.



t: kotihoidettu tosin myös, arvaa ammatti jossa vastataan kysymyksin? :-)

Kyllä meno on selkeästi erilaista. Pph ehtii kontrolloida lasten käyttäytymistä, antaa palautetta ja puuttua lällättelyyn, kiusaamiseen etc. Sen sijaan pk:ssa näemmä lapset ehtivät paljon setviä asioitaan itse, jolloin turvautuminen viidakonlakiin on hyvin helppoa.



On surullista, kuinka lapseni paras ystävä pomottaa, brassailee muotileluillaan ja yllyttää lastani valehtelemaan. Oma lapseni elää edelleen sinisilmäisessä moralistimaailmassaan ja ihmettelee pk-kaverinsa touhuja.



Korostan, että ennen hoitoonmenoa nämä tytöt olivat käytöstavoiltaan hyvin samanlaisia. Luulen, että eri hoitomuodoissa opitaan erilaisia taitoja. Pk-lapsi kasvanee akateemisesti hienommin kuin pph-lapsi. Pph-lapsi taas kasvaa empatiataidoissaan hienommin kuin pk-lapsi. Kyse on siitä, mitä me vanhemmat arvostamme.

mä olen tosi onnellinen että tosi kiltti 3v lapseni on tarhassa oppinut myös puolustamaan itseään ja tavaroitaan. Oli mielestäni vähän liiankin kiltti aikaisemmin. Tässä maailmassa on vaan sellastakin opittava jo pienenä eikä voi jäädä muiden kynnysmatoksi ja ylikäveltäväksi.

Eli miten sillä pph:lla muka on enemmän aikaa (siinä ruoanlaiton ja kotitöiden lomassa) kontrolloida lasten tekemisiä, jne? Päiväkodissa on erikseen henkilökuntaa joka kokkaa, siivoaa, jne. Tädit on vain ja ainoastaan lasten seurassa (siis tässä pk:ssa ainakin, missä oma lapseni on, muista en tiedä).

Meidän tyttö on muuten erittäin, erittäin empaattinen vaikka onkin päiväkodissa - se lieneekin aika lailla sisäsyntyinen ominaisuus. On ollut sellainen aina.

Meidän pihassa on yksi 4v poika, joka valehtelee, kiroilee, kuiskii tuhmia sanoja toisten korviin, yllyttää tekemään tuhmuuksia, jne. Arvaa missä hän on? No pph:lla, oltuaan sitä ennen kotona melkein 3,5-vuotiaaksi. Ihan typerää kuvitella, ettei joka hoitomuodossa olevista lapsista löytyisi niitä " ärsyttäviä kakaroita" siinä missä " ihania lapsukaisia" .

Vierailija:

Kyllä meno on selkeästi erilaista. Pph ehtii kontrolloida lasten käyttäytymistä, antaa palautetta ja puuttua lällättelyyn, kiusaamiseen etc. Sen sijaan pk:ssa näemmä lapset ehtivät paljon setviä asioitaan itse, jolloin turvautuminen viidakonlakiin on hyvin helppoa.

On surullista, kuinka lapseni paras ystävä pomottaa, brassailee muotileluillaan ja yllyttää lastani valehtelemaan. Oma lapseni elää edelleen sinisilmäisessä moralistimaailmassaan ja ihmettelee pk-kaverinsa touhuja.

Korostan, että ennen hoitoonmenoa nämä tytöt olivat käytöstavoiltaan hyvin samanlaisia. Luulen, että eri hoitomuodoissa opitaan erilaisia taitoja. Pk-lapsi kasvanee akateemisesti hienommin kuin pph-lapsi. Pph-lapsi taas kasvaa empatiataidoissaan hienommin kuin pk-lapsi. Kyse on siitä, mitä me vanhemmat arvostamme.

alkuperäiseen viestiin..



Ilmeisesti niiden lasten vanhemmat unohti että on vanhempien vastuulla kasvattaa lapsiaan oli ne päiväkodissa tai ei, ja lapset jäi jotenkin puolitiehen. Toivottavasti vanhemmat pian havahtuu.



Muuten olen kyllä osittain samaa mieltä, eli pahimmat tapaamani kauheat ihmiset on päiväkotien lapsia. Mutta myöskin hienoimmat tapaamani ihmiset on nimenomaan päiväkotien ihmisiä. Kotona kasvaneista sanoisin, että ovat enemmän individualisteja, jotkut hiljaisempia kuin päiväkotilapset, mutta eivät kaikki.



Ja sitten rivien väliin: kyllä, päiväkotien henkilökunta ei ole kasvatustieteilijöitä eikä hyviä haltijattaria vaan ihan tavallisia pulliaisia, useimmat melko suppean opiskelun jälkeen. Mutta he ovat kiinnostuneet siitä alasta ja luonteeltaan ovat siihen sopivia eli kärsivällisiä ja rauhallisia. Verrattuna moneenkin pitkälle opiskelleeseen tuntemaani ihmiseen, mukaan luettuna itseni. ;)

Meidän lasten serkkutytöt pph:ssa ja kyllä muuten kyykyttävät meidän neitiä.

Tavarat viedään käsistä ja aina määräillään mitä tehdään ja minne mennään ja mikä sä olet tässä leikissä jne.

Eikä äiti läheskään aina puutu asiaan.



Olen ollut aistivinani näissä hoitolapsissa sitä,että he illan kokeilevat minkälaiset rajat heidän vanhempansa asettavat.

Monesti väsysnyt äiti tai isä työpäivän päätteeksi ei aina ole kovin johdonmukainen kasvattaja vaan menee joskus siitä mistä aita on matalin.

Ja tämän lapset osaavat varmasti hyödyntää pari kertaa sen testattuaan.

Toisekseen vanhemmat saattavat olla vielä illalla harrastuksissaan ja näin ollen yhteinen aika jää todella vähiin.

Lapsi hakee huomiota. Hakee sitä joskus kiusaamalla toisia. Jos kokee että huomiota saa tällä tavalla homma uusitaan.



Harva vanhempi käsittää miten tärkeä on lapselleen. Hehkutetaan kuinka ne pärjäävät hoidossa, mutta ei olla valmiita itse olemaan läsnä sitä 3-4 tuntia illassa.

Lapsi kertoo sen sitten tavallaan.



Tämä on fakta.